Vanhoja tarinoita

[Dr Bergmeister]

PAHOJEN ASUINPAIKKA

Monet 1200-luvun kalastajat kävivät keväisin metsästämässä vesilintuja, jotka pesivät Drangeyn asumattoman saaren kallioilla Islannin tuntumassa. Drangey kohoaa jyrkästi merestä, joten kalastajat laskeutuivat sen jyrkänteitä köysien varassa, mutta monet putosivat ja kuolivat. Asiaa tutkittaessa huomattiin, että köydet oli katkaistu. Pian alkoi kiertää huhu, että jyrkänteillä asui olentoja, jotka eivät halunneet miesten menevän sinne, ja ihmiset alkoivat pelätä.

Tätä jatkui kunnes Hólarin piispaksi tuli Gudmund Arason Hyvä. Drangey kuului keskiajalla Hólarin mereen, ja saadakseen ruokaa köyhille piispa lähetti miehiään saareen metsästämään merilintuja ja kalastamaan. Jyrkänteiden asukkaat surmasivat kuitenkin taas kaikki, jotka uskaltautuivat alas.

Lopulta piispa meni itse Drangeyhin. Hän kiersi saarta myötäpäivään ja laskeutui jyrkänteiltä köyden varassa hokien siunauksia ja pirskottaen pyhää vettä. Hän ei kohdannut mitään poikkeuksellista, ennen kuin palasi saaren pohjoispuolelle. Kun hän taas laskeutui köyden avulla ja aloitti siunauksen, kalliosta ilmestyi valtavan iso harmaa, karvainen käpälä, joka pisti punaisesta hihasta ja piteli suurta tikaria. Käsi katkaisi kaksi säiettä piispaa kannattelevasta köydestä, mutta ei mahtanut mitään kolmannelle, joka oli siunattu erityisesti. Silloin piispa kuuli kalliosta äänen: ”Älä siunaa enää, piispa Gudmund. Pahatkin tarvitsevat asuinpaikan.

Piispa pyysi avustajiaan vetämään hänet ylös ja sanoi, että hänen siunaamansa kalliot olivat nyt turvallisia eikä hän enää siunaisi viimeistä paikkaa. Sitä saaren osaa alettiin sanoa Pakanakallioksi. Siellä asui uskomusten mukaan peikkoja, eivätkä miehet sen jälkeen juuri uskaltaneet mennä sinne.

Tässä kansanperinteen mukaisessa tarinassa esiintyvä piispa Gudmund Arason Hyvä on ollut todellinen henkilö. Hän syntyi avioliiton ulkopuolella vuonna 1161 Islannissa. Hänestä tuli 24 vuoden ikäisenä pappi ja kymmenen vuotta myöhemmin hän oli merkittävin pappi islannissa ja niin hänet vuonna 1203 valittiin Hólarin piispaksi. Gudmund Arason kuoli vuonna 1237.

Piispa Arasonin monumentti:

Sattumalta löysin tähän tarinaan lisää tietoa. TK Historia lehdessä 10/2016 on artikkeli peikoista, jotka asuvat siellä pahojen paikassa mistä tässä tarinassa olikin puhetta.
Lehdessä lukee, että Snorri- niminen maanviljelijä lähti tilaltaan Luoteis-Islannissa. Tämä tapahtui eräänä lauantaina 1200- luvun alussa. Snorri oli menossa kirkkoon jumalanpalvelukseen, ja hänellä oli pitkä matka edessään.

Sitten kävi niin, että vihainen peikkoakka hyökkäsi Snorrin kimppuun eikä Snorri kovin hyvin pystynyt puolustautumaan. Peikkoakka puri ja löi tosi vimmatusti. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun peikko hyökkäsi, vaan sitä tapahtui useasti.

Snorri juoksi pakoon peikkoa, mutta sitten hänen voimat ehtyivät, ja peikko saavutti hänet. Kun peikko tarttui hänen paitaansa, huusi Snorri apuun voimakkainta tuntemaansa miestä. Tämä oli Hόlarin piispa Gudmund. Snorrin avunhuuto aiheutti hänen ympärillään valkeuden leimahduksen ja samalla peikko katosi.

Tuohon aikaan ihmiset uskoivat, että peikkoja on olemassa.

[Dr Bergmeister]

Loistoa uudelle aikakaudelle

Pariisiin vuonna 1248 valmistunut Sainte-Chapellen kirkko on goottilaisen arkkitehtuurin mestariteoksia, mutta merkittävä osuus sen syntymiseen oli Italian Calabriassa 1100-luvulla eläneen munkin ja mystikon Gioacchino di Fioren eli Joachim de Florisin elämäntyöllä. Hänen kirjoituksensa olivat näet tehneeet syvän vaikutuksen kirkon rakennuttajaan, Ranskan Ludvig IX:een (1214-1270). Ludvig rakennutti kirkon säilytyspaikaksi pyhäinjäännöksille, joihin tarinan mukaan kuului Jeesuksen orjantappurakruunu ja kappaleita Jeesuksen rististä. Paavi Bonifatius VIII julisti kuninkaan pyhimykseksi vuonna 1297.

Joachimilla oli ollut kolme erillistä mystisen valaistumisen hetkeä, joiden vaikutuksesta hän tulkitsi historian Pyhän Kolminaisuuden tuotteeksi. Hänen teoriansa mukaan aika oli jakautunut kolmeen selvään 42 sukupolven mittaiseen jaksoon. Raamatun vanha testamentti vastasi Isän aikakautta, jota hallitsivat laki ja pelko. Uusi testamentti oli Pojan aikakausi, jota hallitsivat armo ja usko. Kolmas aikakausi olisi Pyhän Hengen aikakausi, jota hallitsisi rakkaus.

Salaperäiset matemaattiset laskelmat osoittivat, että viimeinen aikakausi alkaisi vuonna 1260. Joachim ennusti, että rajuja selkkauksia ja Antikristuksen tulemista seuraisi rauhan aika, jossa johdossa olisi munkkien hengellinen parhaimmisto. Hänen ajatuksensa olivat erittäin suosittuja vielä kauan hänen kuolemansa jälkeen, joskin osa hänen työstään tuomittiin kirkon elimissä vuonna 1215.

Joachimin historiantulkinnan avainluvusta 1260 saatu luku 126 esiintyy symbolisesti monessa paikassa Sainte-Chapellessa. Ilmestyskirjan 12. luvun 6. jakeessa sanotaan, että Ilmestyskirjaan liittyvä nainen viettää 1260 vuorokautta autiomaassa. Niinpä Sainte-Chapellen ruusuikkuna, joka esittää Ilmestyskirjan tapahtumia, koostuu 126 osasta, samoin sitä vastapäätä oleva Kristuksen kärsimystä kuvaava ikkuna.

Italiassa ja Saksassa tapahtui vuonna 1260 vallankumouksellisia mullistuksia, mutta kansannousut eivät onnistuneet järkyttämään vakiintunutta järjestystä. Kuningas Ludvig IX julisti Ranskaan kahden vuoden katumusajan, ja flagellantit kiersivät maaseutua ruoskien itseään ja vaatien muita sovittamaan syntinsä. Flagellantit julistettiin lopulta kerettiläisiksi, ja liike kiellettiin samoin kuin fransiskaaniveljestön radikaali suuntaus fratisellit, joka oli omaksunut Joachimin teoriat. Kaikesta huolimatta Joachimin ennustuksiin uudesta hengellisestä aikakaudesta uskottiin, ja ne vaikuttivat suurten italialaisten, esimerkiksi Danten, kirjalliseen työhön sekä lukuisiin oppineisiin kauas 1600-luvulle.