Vanhoja tarinoita

[Dr Bergmeister]

KUNINGAS JA HÄNEN MIEHENSÄ

Rollright Stones on oudon kyhmyinen ja epämuotoinen kivirykelmä, joka sijaitsee 28 kilometriä Oxfordista luoteeseen. Siihen liittyy ehkä enemmän kansanperinnettä kuin mihinkään muuhun esihistorialliseen paikkaan Englannissa. Tarinan mukaan muuan pikkukuningas kohtasi noidan marssiessaan armeijoineen taisteluun. Noita sanoi hänelle, että hänestä tulisi koko Englannin kuningas, jos hän otettuaan seitsemän askelta näkisi edessään Long Comptonin kylän. Kun kuningas yritti ottaa askelia, hänen eteensä nousi kuin taiottuna kukkula, joka peitti kylän. Noita raakkui kirouksen muuttaen miehet kiveksi ja itsensä puuksi. Mielenkiintoista kyllä, arkeologit huomasivat 1980-luvulla, että harjulla, joka peittää näkymän Long Comptoniin, todella on esihistoriallinen hautakumpu.

Perimätiedon mukaan puu vuotaisi verta, jos se kaadettaisiin kukkiessaan, ja King Stone (kuningaskivi) kääntäisi päätään. King’s Men-kivet (kuninkaan miehet) laskeutuvat kuulemma keskiyöllä juomaan läheisestä virrasta, ja keijukaiset nousevat kolostaan maasta tanssimaan kuningaskiven ympärille. Aiemmin kuningaskiveen liittyi myös hedelmällisyysperinne: nuoret naiset tulivat koskettamaan sitä rinnoillaan öisin. Yksi kiviryhmä oli saanut nimen Whispering Knights (kuiskaavat ritarit), koska naiset voivat esittää kiville kysymyksiä ja kuulla niiden kuiskaamat vastaukset painamalla korvansa niitä vasten.

Ihmiset ovat satoja vuosia väittäneet, että esihistoriallisten muistomerkkien kivissä on maagista voimaa. Ne voivat kuulemma parantaa, liikkua ja jopa aiheuttaa sähköiskuja. Kosketettuaan yhtä Rollrightin kivistä vuonna 1919 muuan rouva L. Chapman kertoi: ” Kättä ja käsivartta alkoi kihelmöidä pahasti, ja jokin tuntui työntävän minua poispäin”. Vuonna 1980 eräs toinen kävijä ”näki hajanaista valkeaa valoa, joka näytti tulevan maasta; valotäplä nousi hieman kivien yläpuolelle ja hävisi sitten”. Paikallisen perimätiedon mukaan tällaiset valoilmiöt johtuvat keijukaisista, mutta Rollright Stones on kiinnostanut myös tutkijoita.

Rollright Stones on mukana englantilaisen Dragon Project Trust- ryhmän tutkimuksessa esihistoriallisten paikkojen oudoista energiailmiöistä, joista on saatu ilmoituksia eripuolilta. Tähän vuonna 1977 muodostettuun ryhmään kuuluu innostuneita vapaaehtoisia elämän eri alueilta, esimerkiksi maanmittareita, opettajia, taiteilijoita, geokemistejä, fyysikkoja ja elektroniikan asiantuntijoita. Rollrightissa ryhmän tutkijat havaitsivat muutamissa kivissä heikkoa sykkivää magnetismia, joka paljastui vain erikoislaitteilla. He rekisteröivät myös suurtaajuista ultraääntä, jota ihminen ei kuule. Tammikuussa 1989 ryhmä huomasi, että metrin korkuinen juonne eräässä kivessä lähetti signaaleja, joiden taajuus oli 37 kilohertsiä (3700 värähdystä sekunnissa). Signaalit loppuivat kuitenkin yhtä arvoituksellisesti kuin olivat alkaneetkin.

Tutkijat ovat havainneet selittämättömiä maan tasolta tulevia radiosignaaleja myös pronssikautisissa hautakummuissa Irlannin Wicklowvuorilla. Irlannin Loughcrewin kukkuloilla sijaitsevan hautakummun sisältä on puolestaan rekisteröity aavemaisia ääniä. Vaikuttivatko tällaiset ilmiöt esihistoriallisen ajan ihmisiin, kun he valitsivat pyhiä paikkoja? Eri puolilla maailmaa löydetään vanhoja kivirakennelmia usein läheltä siirrosvyöhykkeitä, joilla sähköiset, magneettiset tai painovoimaan liittyvät säännöttömyydet ovat mahdollisia. Sellaisissa paikoissa havaitaan usein myös salaperäisiä valopalloja maassa.

Erään oudon tapahtuman jälkeen, josta Dragon Project- ryhmä sai tiedon, otettiin tutkittavaksi Walesin Preselivuorilla sijaitseva Carn Inglin kalliohuippu. Muuan nuori pari ajeli vuonna 1987 seudulla. Lähellä Carn Ingliä, jonka rosoisilla rinteillä yhä näkyvät ikivanhojen, porrasmaisina nousevien kivimuurien jäännökset, nainen menetti äkkiä tajunsa. Kun pari pääsi pois alueelta, naisen oireet hävisivät.

Tutkiessaan vuoden 1987 tapausta Dragon Project- ryhmä huomasi yllättävän magneettisen poikkeaman vuoden huipulla: kompassin neula alkoi pyöriä. Magnetismi vaikuttaa tunnetusti aivoihin. Oliko se voinut aiheuttaa nuoren naisen oudot tuntemukset? Magnetismi selittää ehkä myös enkelinäyt, joita 500-luvulla eläneellä Saint Brynachilla kuulemma oli Carn Inglissä eli ”enkeleiden kummulla".

[Dr Bergmeister]

Korjaus: 37 kilohertsiä on 37 000 värähdystä sekunnissa eikä 3700, kuten tekstiin lipsahtanut painovirhe sanoo.

[Dr Bergmeister]

PAHOJEN ASUINPAIKKA

Monet 1200-luvun kalastajat kävivät keväisin metsästämässä vesilintuja, jotka pesivät Drangeyn asumattoman saaren kallioilla Islannin tuntumassa. Drangey kohoaa jyrkästi merestä, joten kalastajat laskeutuivat sen jyrkänteitä köysien varassa, mutta monet putosivat ja kuolivat. Asiaa tutkittaessa huomattiin, että köydet oli katkaistu. Pian alkoi kiertää huhu, että jyrkänteillä asui olentoja, jotka eivät halunneet miesten menevän sinne, ja ihmiset alkoivat pelätä.

Tätä jatkui kunnes Hólarin piispaksi tuli Gudmund Arason Hyvä. Drangey kuului keskiajalla Hólarin mereen, ja saadakseen ruokaa köyhille piispa lähetti miehiään saareen metsästämään merilintuja ja kalastamaan. Jyrkänteiden asukkaat surmasivat kuitenkin taas kaikki, jotka uskaltautuivat alas.

Lopulta piispa meni itse Drangeyhin. Hän kiersi saarta myötäpäivään ja laskeutui jyrkänteiltä köyden varassa hokien siunauksia ja pirskottaen pyhää vettä. Hän ei kohdannut mitään poikkeuksellista, ennen kuin palasi saaren pohjoispuolelle. Kun hän taas laskeutui köyden avulla ja aloitti siunauksen, kalliosta ilmestyi valtavan iso harmaa, karvainen käpälä, joka pisti punaisesta hihasta ja piteli suurta tikaria. Käsi katkaisi kaksi säiettä piispaa kannattelevasta köydestä, mutta ei mahtanut mitään kolmannelle, joka oli siunattu erityisesti. Silloin piispa kuuli kalliosta äänen: ”Älä siunaa enää, piispa Gudmund. Pahatkin tarvitsevat asuinpaikan.

Piispa pyysi avustajiaan vetämään hänet ylös ja sanoi, että hänen siunaamansa kalliot olivat nyt turvallisia eikä hän enää siunaisi viimeistä paikkaa. Sitä saaren osaa alettiin sanoa Pakanakallioksi. Siellä asui uskomusten mukaan peikkoja, eivätkä miehet sen jälkeen juuri uskaltaneet mennä sinne.

Tässä kansanperinteen mukaisessa tarinassa esiintyvä piispa Gudmund Arason Hyvä on ollut todellinen henkilö. Hän syntyi avioliiton ulkopuolella vuonna 1161 Islannissa. Hänestä tuli 24 vuoden ikäisenä pappi ja kymmenen vuotta myöhemmin hän oli merkittävin pappi islannissa ja niin hänet vuonna 1203 valittiin Hólarin piispaksi. Gudmund Arason kuoli vuonna 1237.

Piispa Arasonin monumentti:

[Dr Bergmeister]

SCONEN KIVI

Lontoon Westminster Abbeyn kruunajaisistuimeen sijoitettu 200 kilon painoinen hiekkakivilohkare on Englannin voimallisin talismaani. Englannin kaikki monarkit on 1200-luvun lopusta lähtien kruunattu tämän kiven päällä. Englannin hallitsija kruunataan nykyaikanakin yhä tällä kivellä varustetulla istuimella.

Englantilaiset kronikoitsijat kertovat, että kun Jaakob näki näyn taivaaseen johtavista tikkaista, hänen päänsä lepäsi tällä kivellä. Erään faraon tytär Scota vei kiven myöhemmin Espanjaan, missä hänen puolisonsa käytti sitä hallitsemansa siirtokunnan oikeusistuimena. Scotan ja hänen miehensä jälkeläinen Simon Breck vei kiven Irlantiin, ja hänet kruunattiin kuninkaaksi siellä. Aikanaan kivi siirrettiin Skotlannin Argyliin.

Kivi oli mahdollisesti peräisin Irlannista. Siellä oli näet aikoinaan useita samanlaisia vihkikiviä, jotka uskomuksen mukaan välittivät aiempien johtajien riippumattomuuden ja vaikutusvallan uusille päälliköille. Fergus II Mor toi sen ehkä Skotlantiin vallatessaan Argyllin noin vuonna 495.
Olipa kiven todellinen alkuperä millainen tahansa, Kenneth I sijoitti sen puiseen tuoliin Sconen luostarikirkkoon vuonna 846, ja tuolia käytettiin 34 skotlantilaisen kuninkaan kruunajaisissa. Vuonna 1296 Edvard I sai kiven haltuunsa ja vei sen Westminsteriin. Hänen käskystään se pantiin uuteen tuoliin, joka sijoitettiin Englannin suojeluspyhimyksen, kuningas Edvard Tunnustajan haudan viereen, toisin sanoen lähelle paikkaa, joka kiinteimmin liittyi kuningaskunnan salaperäiseen ylimpään valtaan.

Vuonna 1324 Robert Bruce vetosi kuningas Edvard ll:een ja pyysi häntä palauttamaan kiven. Edvard suostuikin, mutta ei lähettänyt kiveä takaisin Skotlantiin. Perimätieto kertoo, että lontoolaiset estivät lähettämisen.

Tarinan mukaan kivessä oli aikoinaan latinankielinen teksti, jonka muuan 1600-luvulla elänyt kirjailija käänsi englanniksi suunnilleen seuraavansisältöisesti:
Kohtalo näin suunnitelman laati
yhtä vainen skoteilta se vaati
mistä löytävätkin tämän pyhän kiven
siellä valtaistuimelle nouskoot hetimiten

Tämä ennustus toteutui, kun Skotlannin Jaakko VI:sta tuli Englannin Jaakko I.
Jopa Oliver Cromwell piti pyhää kiveä arvossa. Vaikka hän allekirjoitti Kaarle I:n kuolemantuomion ja sulatti kuninkaan kruunun, hän halusi istua Sconen kivellä, kun hänet nimitettiin lordiprotektoriksi.

Muissakin maissa oli käytössä vastaavia kiviä, kun valittiin kuninkaita. Kun Irlannin todellinen kuningas kruunattiin, ”Kohtalon kivi” eli Lia Fáil (kursiivilla) huusi ilmaisten hyväksymisensä. Kivi on 32 kilometrin päässä Dublinista Irlannin tarunomaisessa keskuksessa eli Taran muinaispaikassa, joka on ollut pyhä neoliittiseltä kivikaudelta lähtien. Kiven ikää ei tiedetä, mutta tarinan mukaan se oli yksi neljästä talismaanista, jotka jumalatar Danun taianomainen kansa toi Irlantiin.

Irlannissa valtaistuin ei yleensä periytynyt, vaan kuninkaat voitiin valita. Yksi uuden hallitsijan valintatapa oli rituaali, joka huipentui näkyyn valitusta miehestä. Hänet kutsuttiin sitten Taraan ja kruunattiin Lia Fáilin päällä tai vieressä. Sitten Tarassa vietettiin kuninkaan häärituaalia Irlannin riippumattomuuden jumalattaren kanssa. Näin kuningas sitoutui iäksi puolustamaan maata ja sen turvallisuutta, rauhaa ja menestystä.

Tällainen kuninkaan ja maan liitto tunnettiin myös muissa Euroopan osissa, ja se solmittiin usein symbolisesti kuninkaankivellä. Jotkut kivistä olivat Lia Fáilin tavoin fallossymboleja, toiset taas valtaistuimen muotoisia, kuten Irlannin Castlereaghin kuninkaankivi. Muutamat olivat pelkkiä kiviä, joihin oli ehkä hakattu jalankuvat. Niissä kuningas piti paljaita jalkojaan kruunauksen aikana. Sellaisia olivat esimerkiksi Londonderryn O’Dohertyn kahden neliömetrin suuruinen kuninkaankivi Pohjois-Irlannissa ja Liettuan pyhä Zasliain kivi, jossa on yksi jalankuva.

Saksien kuninkaankivi Englannin Kingston-upon-Thamesissa on nykyisin suojattu rautakaiteilla, mutta Englannin hallitsija kruunataan yhä Sconen kivellä, joka on Westminster Abbeyn kruunajaisistuimen alla.

Ajatus kuninkaankivestä sisältyi myös kuningas Arthurin tarinaan, sillä Arthur vahvisti oikeutensa kuninkuuteen vetämällä Excalibur- miekan kivestä. Ajatus on läheistä sukua ikivanhalle käsitykselle jonka mukaan kuninkuus saadaan Jumalalta. Luottamus kuninkaan tai kuningattaren yliluonnollisiin kykyihin säilyi Englannissa viime vuosisadoille asti, sillä monarkkien ”parantavaan kosketukseen” uskottiin vielä varsin myöhään.

Sconen kivi:

[thane of cawdor]

Saksien kuninkaankivi Englannin Kingston-upon-Thamesissa on nykyisin suojattu rautakaiteilla, mutta Englannin hallitsija kruunataan yhä Sconen kivellä, joka on Westminster Abbeyn kruunajaisistuimen alla.

Paitsi että ei ole, sillä se palautettiin Skotlantiin jo 1996. Kruunajaisiin ilmeisesti annetaan lainaan Lontooseen, sitten kun sellaisten aika jälleen koittaa. Kivihän kävi "kotona" jo vuonna 1951, mutta palautettiin silloin nopeasti takaisin Westminsteriin.

http://en.wikipedia.org/wiki/Stone_of_Scone

[Dr Bergmeister]

Kiitos tiedosta, en katsonut wikipediasta kun luin tarinan vain yhdestä kirjasta. Eihän se kivi ole siellä istuimen alla muulloin kuin kruunajaisten aikana. Ja tosiaan ei ole kymmeniin vuosiin tarvinnut kruunata ketään.

[tattooed fucker]

Mielenkiintoisia tarinoita.Kiitoksia noista.Löytysköhän vastaavanlaisia kirjoina,tai nettiversiona.Näin aamukoomassa löydä googlettelemalla juuri mitään.terveisin atk:n ihmelapsi

[Dr Bergmeister]

Wikipediaan linkki sivulle Lia Fáil:
http://en.wikipedia.org/wiki/Lia_F%C3%A1il

[Dr Bergmeister]

TAIVAASEEN JA TAKAISIN

Erään järven keskellä pienessä saaressa oli kerran luola, jota ihmiset pitivät vainajien maailman sisäänkäyntinä. Paikka on nykyisessä Lough Dregissä Donegalin kreivikunnassa Irlannissa, mutta se tuli tunnetuksi nimellä Saint Patrick’s Purgatory ( Pyhän Patrikin kiirastuli). Kertoman mukaan pyhiinvaeltajat, jotka kokivat sen kauhut, säästyivät kiirastulen piinalta. Kiirastulta pidettiin paikkana, jossa ihminen joutui kuolemansa jälkeen viettämään jonkin aikaa rangaistukseksi synneistään.

Vuonna 1153 Owen-niminen ritari päätti sovittaa syntinsä käymällä luolassa. Sen kapean sisäänkäynnin kautta hän pääsi laajaan pilarikäytävään. Vastassa oli 15 valkoisiin pukeutunutta miestä, jotka varoittivat häntä edessä olevista vaaroista. Sitten maa alkoi täristä, ja Owen kuuli korvia särkevän huudon. Samassa pahat henget tarttuivat häneen ja kiskoivat häntä kammottavien kidutusnäytelmien ohi. Lopulta ne heittivät hänet helvetin suulle, mutta hän huusi avukseen Jeesusta ja syöksähti eteenpäin liekin nokassa. Ylitettyään tulisen joen vaarallista siltaa pitkin Owen pääsi kukkivien niittyjen keskelle maalliseen paratiisiin, jossa asui pappeja. Kaksi arkkipiispaa opasti hänet vuoren huipulle, mistä hän näki kultaisena loistavan taivaallisen paratiisin. Siitä kohosi liekkejä, jotka hivelivät häntä sanomattoman hellästi. Juuri kun hän toivoi voivansa jäädä sinne iäksi, hänet lähetettiin takaisin elävien luo.

Sawtreyn sistersiläisluostarin munkki Henry kirjoitti Owenin tarinan muistiin noin vuonna 1180. Kun kertomus levisi, paikan suosio kasvoi nopeasti, mutta useimmat pyhiinvaeltajat eivät halunneet käydä tuonpuoleisessa, vaan tyytyivät näkemään siitä unta nukkuessaan saaressa. Luola suljettiin 1400-luvulla. Nykyisille kävijöille tarjotaan vain kolmipäiväistä paastoa ja valvomista Station Islandilla eli paikassa, jossa kiirastuli oli.

Monia tämänkaltaisia näkyjä merkittiin muistiin keskiajalla. Vaikka kronikoitsijoina toimineet munkit lisäilivät kertomuksiin omiaan, ne perustuivat todellisiin kokemuksiin. Owen väitti olleensa omassa ruumiissaan mennessään tuonpuoleiseen, mutta useimmat matkalaiset irtautuivat ruumiistaan. Lokakuun 27. päivänä 1206 englantilainen talonpoika Thurkill kaivoi ojia johtaakseen tulvavedet pois Essexissä sijaitsevalta tilaltaan. Siihen tuli muukalainen, joka sanoi olevansa Pyhä Julianus ja vievänsä Thurkillin pian matkalle. Ilmoitettuna perjantai-iltana Thurkill meni makuulle ja vaipui koomaan. Sunnuntai-iltana huolestuneet sukulaiset herättivät hänet kaatamalla vettä hänen kurkkuunsa. Harmistuneena hän kertoi heille, että oli juuri ennen raakaa keskeytystä päässyt taivaaseen. Maanantaiyönä Pyhä Julianus palasi vihaisena, koska Thurkill ei ollut kertonut kokemuksestaan julkisesti. Niinpä viljelijä selosti näkyään seuraavina juhlapäivinä –marraskuun 1. ja 2. päivänä – kirkkoon kokoontuneelle väelle. Thurkillin pellot jäävät kuulemma vielä tänäkin päivänä tulvan alle samaan aikaan vuodesta.

MERI TAIVAALLA

Englantilainen kronikoitsija Gervace Tilburyläinen kirjoitti noin vuonna 1212 kirjan Otia Imperialia huvittaakseen ja sivistääkseen työnantajaansa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijaa Otto IV:tä. Siinä oli merkillinen tarina kyläläisistä, jotka palatessaan kirkosta eräänä kosteana ja tuulisena päivänä näkivät laivan ankkurin. Se oli tarttunut erääseen hautakiveen, ja pilvistä roikkui kaapeli, jonka pää oli kiinnitetty siihen. Kyläläiset näkivät kaapelin kiristyvän ja kuulivat hämmentynyttä äänten sorinaa, joka tuntui tulevan ylhäältä. Vähän myöhemmin kaapelia pitkin laskeutui kaikkien hämmästykseksi merimies. Samalla hetkellä kun miehen jalat koskettivat maata, mies kuoli tukehtumalla aivan kuin hän olisi hukkunut.

Toinen Gervacen tarina kertoo bristolilaisesta merimiehestä, jonka laiva joutui sivuun kurssista ollessaan matkalla Irlantiin. Kun merimies eräänä päivänä pesi veistään, se putosi laidan yli ja katosi mereen. Miehen kotona Bristolissa avoimesta ikkunasta putosi pöydälle äkkiä veitsi, jonka vaimo heti tunnisti. Kun mies aikanaan palasi kotiin, vaimo näytti sen hänelle. Osoittautui, että mies oli kadottanut sen täsmälleen samalla hetkellä, kun se oli ilmestynyt ikkunasta.

Gervacen mielestä kukaan ei voi tämän tarinan kuultuaan tosissaan epäillä sitä, että taivaalla on merta, ja samaan tulokseen päätyivät myös keskiajan arabit. Heidän perimätietonsa mukaan Allah teki maailmaa luodessaan useita taivaita ja pani jokaiseen meriä. Näillä vesillä purjehtii tietysti ”taivaan laivoja”.

Gervace ei kerro, milloin nämä asiat olisivat tapahtuneet. Niinpä jotkut jäävät pohtimaan, olisiko hän sittenkin sepittänyt tarinansa – yrittäisikö hän tällaisilla mielikuvituksellisilla jutuilla ”todistaa” että taivaalla on meri. Jotkut taas ovat sitä mieltä, että tapahtumien taustalla on ehkä tapaaminen avaruusolentojen kanssa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Gervase_of_Tilbury
http://en.wikipedia.org/wiki/St_Patrick's_Purgatory
http://en.wikipedia.org/wiki/Category:Medieval_legends

Kirjoitan tekstit kirjasta Tiedon tuolla puolen (Valitut Palat) ja aiheista löytyy lisää tietoa Wikipediasta.

[Dr Bergmeister]

YS (RANSKA)

Ys, myös Is, Ker-Is tai Ker-Ys, on bretagnelaisen perimätiedon mukaan mereen vajonnut kaupunki, joka olisi keskiajan alussa sijainnut Douarnenezin lahdella Bretagnen länsirannikolla.
Perimätiedon eräiden versioiden mukaan Ys olisi sijainnut merenpinnan alapuolella. Sen perustajaksi mainitaan Gradlon, Cournouaillen kuningas, joka olisi rakentanut sen tyttärensä Dahutin pyynnöstä.

Toisen tarinan mukaan se olisi rakennettu 2000 vuotta ennen Gradlonin aikaa alkujaan merenpinnan yläpuolelle, mutta koska maa vajosi hitaasti, Gradlonin aikana se olisi ollut nousuveden aikana merenpinnan alapuolella. Sitä suojasi tulvilta suuri pato, jossa ollut portti avattiin laivoja varten laskuveden aikana. Portin ainoa avain oli kuninkaan hallussa.

Legendan mukaan Ys olisi ollut maailman kaunein kaupunki, mutta Dahutin vaikutuksesta siitä tuli todellinen synnin ja paheiden pesä. Ysin asukkaat elivät sumussa ja humussa, kaupungin hevostallit olivat paneloitu marmorilla ja koko kaupunki välkkyi ja kimalteli kullasta, hopeasta ja jalokivistä. Kuninkaan tytär Dahut oli kaunis ja hänellä oli pitkät vaaleat hiukset. Dahut on järjestänyt orgioita ja tappanut rakastajansa aina aamun koittaessa.

Lähetyssaarnaaja Pyhä Winwaloe saapui kaupunkiin saarnaamaan ja varoittamaan Jumalan vihasta ja rangaistuksesta, mutta Dahut ja muut kaupungin asukkaat eivät suhtautuneet häneen vakavasti.

Eräänä päivänä eräs punaiseen pukeutunut ritari saapui Ysiin. Dahut rakastui häneen ja pyysi luokseen, ja yhtenä iltana ritari suostui. Keskellä yötä puhkesi myrsky, ja meren aallot mursivat padon portteineen. Dahut sanoi ritarille: ” Raivotkoon myrsky, mutta kaupungin portit ovat vahvat, ja isälläni, kuningas Gradlonilla on niiden ainoa avain”. Tähän ritari vastasi: ”Isäsi, kuningas nukkuu. Voit helposti ottaa häneltä sen avaimen”.

Dahut varasti avaimen isältään ja antoi sen ritarille, joka osoittautui itse paholaiseksi. Erään version mukaan Jumala oli lähettänyt paholaisen Ysiin rankaisemaan syntistä kaupunkia. Tarinan eri versioiden mukaan tällöin joko ritari tai juopunut Dahut itse olisi avannut portin.

Koska portti avattiin myrskyn ja nousuveden aikana, vuoren kokoinen aalto vyöryi Ysin yli. Vain kuningas Gradlon pelastui tuhosta, kaikki muut kaupungin asukkaat hukkuivat meren aaltoihin. Kuningas Gradlon ja hänen tyttärensä nousivat hevosen selkään. Pyhä Winwaloe lähestyi heitä ja sanoi Gradlonille: ”Työnnä takaisin takanasi istuva demoni”. Ensin Gradlon yritti kieltäytyä, mutta lopulta hän myöntyi ja työnsi tyttärensä mereen. Meri nielaisi Dahutin, josta tuli merenneito Morgen.

Gradlon pakeni Quimperiin, josta tuli hänen uusi pääkaupunkinsa. Hänen muistokseen pystytettiin ratsastajapatsas, joka on edelleen paikoillaan Pyhän Corentinin katedraalissa Quimperissa.

Ennen tuhoa Ysiin oli tarinan mukaan kuitenkin ehditty jo rakentaa kristillisiä kirkkoja, ja sanotaan, että niiden kellojen ääni on edelleen toisinaan tyynellä säällä kuultavissa meren alta. Tunnetaan myös vanha ennustus, jonka mukaan Pariisi tulee kerran vajoamaan veden alle, jolloin Ys samalla nousee merestä. Erään kansanomaisen selityksen mukaan Pariisin nimikin johtuisi bretonin kielen sanoista Par-Is, "Ysin kaltainen".


Sukupolvesta toiseen ovat historioitsijat ja aarteenetsijät etsineet muinaista Ysiä, mutta mitään ei ole toistaiseksi ainakaan löytynyt. Ei ole todisteita siitä, että tuolla alueella olisi ollut muinainen rikas kauppakaupunki. Mutta se tiedetään kyllä, että siellä ovat meren aallot huuhtoneet rantoja Bretagnen seuduilla ja ne ovat pyyhkineet menemään useita asuinpaikkoja hukuttaen niissä asuneet ihmiset ja eläimet.

Ysin tuhoutumista verrataan siihen, että kristinusko hävitti tieltään druidien vanhan uskonnon tapoineen ja uskomuksineen.

Lähteet: Wikipedia sekä Tiedon tuolla puolen-kirja

[MaSaOne]

Hienoo että jaksat kirjotella näitä tänne, mukava lueskella!

[Dr Bergmeister]

Kiitos palautteesta Näitä on ihan mukava tänne kirjoittaa, koska ihmiset näemmä tykkäävät lukea erilaisia tarinoita. Kuten itsekin tykkään ja minua kiinnostaa kaikenlaiset jutut.

[Thelea]

Antaa tulla vaan lisää, tykkään lukea näitä

Voisin itse lisätä pari lyhyttä tarinaa roomalaisesta kirkosta, joka sijaitsee lähellä Colosseumia. Kirkko tunnetaan lyhyesti nimellä Aracoeli. Tarinat kuulin paikallisoppaaltamme.

Kirkon rakentamiseen liittyy sellainen tarina, että rakentamisen aikana oli kirkossa tapahtunut jotain pahaa (taisi olla murha). Kun kirkko sitten siunattiin, oli piru itse lähtenyt karjaisten kirkon ovien luota karkuun, ja jättänyt jalanjäljen.



Toinen tarina liittyy kirkon alttarin takana olevaan huoneeseen, jossa on kultainen Jeesus-lapsi. Kerrotaan nuken tehneen ihmeitä. Se on tehty oliivipuusta ja maalattu kultaiseksi.

[Dr Bergmeister]

Olipa mielenkiintoinen juttu tuo pirun jalanjälki, kiitos vaan siitä Kyllä tähän voi laittaa muutkin kuin minä näitä juttuja, jos vain löytää tarinoita. Itsellä niitä on valtavasti, koska rakastan tarinoita,niin on sitten tullut kerättyä lehtiä ja kirjoja, joista näitä löytyy. Kivaa viihdettä vaikka eivät aina totta olisikaan.

[Dr Bergmeister]

Johannes Presbyteerin kuningaskunta

Salaperäinen pappiskuningas Johannes eli Johannes Presbyteeri lähetti kertoman mukaan vuonna 1165 kirjeen Bysantin keisarille Manuel Komnenokselle. Siinä hän kertoi, että hänen kuningaskuntansa ulottui Babylonin raunioilta Intian tuolle puolen. Hänen maassaan oli norsuja, dromedaareja, sarvekkaita miehiä, kentaureja, satyyreja, jättiläisiä sekä kuulu feenikslintu, ja 72 kansakunnan kuninkaat kunnioittavat häntä.

Johannes Presbyteerin valtakunnassa oli myös nuoruuden lähde: jos siitä joi kolme kertaa, vanheneminen pysähtyi 30-vuotiaana. Johannes hallitsi taikapeilin avulla. Siitä hän näki kaiken, mitä hänen laajassa valtakunnassaan tapahtui.

Johannes Presbyteeri mainintaan ensimmäisen kerran Feisingin piispan Oton historiallisessa kronikassa, joka päättyy vuoteen 1156. Piispa Otto kertoo, että Gebalin (nykyinen Jubayl Libanonissa) piispa Hugh kävi vuonna 1145 paavin luona ja kertoi hänelle Johannes-nimisestä pappiskuninkaasta, joka asui kaukana idässä ja polveutui magista – tietäjästä, joka oli kahden muun kanssa käynyt vastasyntyneen Jeesuksen luona Betlehemissä. Johannes ja hänen kansansa olivat kristittyjä.

Huhuja Johannes Presbyteeristä kierteli samaan aikaan, kun kristikunta taisteli ristiretkillä. Niinpä paavi Aleksanteri III harkitsi liittoutumista Johanneksen kanssa ja kirjoitti syyskuun 27. päivänä 1177 kirjeen, jonka antoi lääkärilleen Filipille toimitettavaksi perille. Filip ei koskaan palannut matkaltaan.

Tehtävä olikin mahdoton, sillä kukaan ei tiennyt, missä Johanneksen kuningaskunta oli. Häntä koskevat huhut perustuivat osaksi matkailijoiden itämailta kertomiin tarinoihin, osaksi nestoriolaisten kristittyjen perimätietoon. Kerettiläisten nestoriaanien vaikutus oli vuoden 428 jälkeen levinnyt Konstantinopolista Kiinaan asti, ja Tatarian nestoriaanit muistivat ”kuningas Johannes”- nimisen johtajan, josta kerrottiin ”kymmenen kertaa enemmän kuin oli totta”. Venetsialainen maailmanmatkaaja Marco Polo arveli, että Tšingis-kaani oli surmannut tai vanginnut Johanneksen 1300-luvun alussa. Se ei kuitenkaan murtanut ihmisten uskoa iättömään hallitsijaan ihmeellisen kuningaskunnan olemassaoloon – sen sijaintipaikaksi vain arveltiin nyt Etiopiaa, joka oli ollut kristitty 300-luvulta alkaen.