Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

SJS
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: La Syys 19, 2015 9:49 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja SJS »

Kiitos näkemyksistäsi Vaakalintu. Kävin aamupäivällä koirani kanssa tuolla Liukoin ympäristössä. Lähdin Kattilasta sitä Liukoin pohjoispuolta menevää tietä. Kuljin Liukoi itärantaa pitkin pysähtyen korkeimpaan kohtaan kallion päälle syömään eväitä. Tämä oli selkeästi juuri tarkoitukseen sopiva tasainen paikka josta kauniit maisemat lammelle. Kurkistin myös jyrkältä reunalta alas ja mietin että eipä olisi kiva tuosta tippua, lampeen siitä ei tosin taida suoraan tippua vaikka ihan vieressä onkin.
Jatkoin eteläpäätyyn ja siitä suoraan etelään maastoon. Kuitenkin pysyen ojan länsipuolella. Jyrkänteiden aluset kävin kattomassa. Jatkoin suoraan Vähä-Saarlammen pohjoispäätyyn jossa oleilin hetken. Siitä palasin takasin hieman eri kohdasta takaisin Liukoille päin ja noin puolesta välistä näitä lampia kohti länttä ja takaisin tuolle tielle josta takaisin Kattilaan.

Mitään en valitettavasti löytänyt enkä haistanut. Ei myöskään tuo "tavallinen" koirani, joka tosin tykkää eläinten raatojen hajusta.
Ainoa asia mikä mielestäni mitenkään poikkesi luonnollisesta maisemasta oli yhden jyrkänteen sivulla matalan kuusen latvaan ikäänkuin pujotettu tuohesta rengas. Tuli mieleen joku merkki, olisiko etsijät laittaneet.

Valitettavasti ei ollut tällä reissulla enempää aikaa, muuten olisin voinut vielä käydä muitakin koluamassa.

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja khl »

khl kirjoitti:Tämä teksti kopioitu last serch findnela ryhmästä facebookista..en saa sen esineen kuvaa tänne ladattua mutta ilmeisesti sillä tämä henkilö ennustaa ja kirjoitti seuraavasti....... laitoin tietoa yllä olevaan sähköpostiin ja tämän selvän näkökuvan .Tätä jos vertaa karttakuvaan Nelan pitäisi olla pitkäsaarijärven alueella. Kuvan vasem.sikoilamminkalliot valkoinen kiemura niin kuin karttakuvassa sen yläpuolella musta nuoli kannattaa tarkistaa ehkä jotain pudonnutta tai muuta löytyy sitten oikealle lukee lampi tarkoittaa sikoilampea sitten henkilön kuva ilmeisesti Nelan sitten on pitkäsaarijärvi sen eteläpäässä itärannan puolella valkoinen rasti ilmeisesti tarkoittaa Nelan paikkaa...elikkä tuo on juuri sielläpäin missä koira kahteen kertaa antanut merkin..sääli jos ei sinne enää mene.
Tää sama mies oli nähnyt näkökuvan myös että Karoliina Kesti on lammessa..vaikka sitä ei heti löydettykkään..tuo miehen vihje on poistettu tuolta sivuilta ehkä pitävät höhphöpönä.

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja khl »

Whisgood kirjoitti:
MaAl kirjoitti:Nyt kaikki selvännäkijät kertomaan, jos pienikin ajatus Nelasta tulee näkyyn.

Olen odotellut "Vaakalinnun" paluuta palstalle, hän selkeesti kuvaili mahdollista katoamispaikkaa hyvin. Näkeekö Vaakalintu mitään uutta näillä tiedoilla mitä nyt on ja oletko käynyt vielä Nuuksiossa(ehtinyt)?
On hienoa, että Savukoskikin ottaa osaa etsintään, nyt tarvittaisi uusia etsintäpaikkoja, mahdollisia uusia lampia mistä etsiä, kaikkia ei voi Savukoskikaan käydä läpi, koska olikohan Nuuksiossa n.80 lampea/järveä.
Ainakin pari näkijää on maininnut laiturin liittyvän Nelaan tai Nelan tavaroihin. Toinen heistä mainitsi ponttoonilaiturin. Olisiko jo tutkittujen alueiden ulkopuolella vesialueita, jossa olisi esim. ponttoonilaitureita? Syväjärvellä ilmeisesti on. Eihän se ole täysin poissuljettua, etteikö joku olisi voinut viedä Nelaa kauemmaksi Nuuksiosta, mutta sitten niitä vesipaikkoja yms. on aivan liikaa - ei ole kenelläkään resursseja etsiä joka paikasta.

Toivottavasti löytyisi joku, joka tietäsi Nelan katoamisesta jotain olennaisen tärkeää ja Nelakin löytyisi vielä elossa!
Näissä viimeisimmissä etsinnöissä koira oli kuvattu laiturin päällä eli antanut vissiin merkin sieltä en löydä mistään enää kuvaa..oli joku iltapäivälehti.

MaAl
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Pe Syys 18, 2015 12:34 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja MaAl »

Toivottavasti myös leveimpien laitureiden alle on katsottu, ei olis eka kerta kun heitetyy järveen, ajelehtinut laiturin alle ja löydety vasta uimarien toimesta. Näin myös tuon Iltapäivälehden kuvan jossa oli koira kuvattuna melko leveällä laiturilla, entä jos kadonnut onkin siellä laiturin alla? Noh...ehkä ne on tutkittu, kunhan vaan tuli älytön ajatus mieleen....
Muokattu: korjattu kirjoitusvirheitä kun kännykällä kirjoittelen :roll:

Vaakalintu
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: To Syys 17, 2015 5:29 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja Vaakalintu »

SJS kirjoitti:Kiitos näkemyksistäsi Vaakalintu. Kävin aamupäivällä koirani kanssa tuolla Liukoin ympäristössä. Lähdin Kattilasta sitä Liukoin pohjoispuolta menevää tietä. Kuljin Liukoi itärantaa pitkin pysähtyen korkeimpaan kohtaan kallion päälle syömään eväitä. Tämä oli selkeästi juuri tarkoitukseen sopiva tasainen paikka josta kauniit maisemat lammelle. Kurkistin myös jyrkältä reunalta alas ja mietin että eipä olisi kiva tuosta tippua, lampeen siitä ei tosin taida suoraan tippua vaikka ihan vieressä onkin.
Jatkoin eteläpäätyyn ja siitä suoraan etelään maastoon. Kuitenkin pysyen ojan länsipuolella. Jyrkänteiden aluset kävin kattomassa. Jatkoin suoraan Vähä-Saarlammen pohjoispäätyyn jossa oleilin hetken. Siitä palasin takasin hieman eri kohdasta takaisin Liukoille päin ja noin puolesta välistä näitä lampia kohti länttä ja takaisin tuolle tielle josta takaisin Kattilaan.

Mitään en valitettavasti löytänyt enkä haistanut. Ei myöskään tuo "tavallinen" koirani, joka tosin tykkää eläinten raatojen hajusta.
Ainoa asia mikä mielestäni mitenkään poikkesi luonnollisesta maisemasta oli yhden jyrkänteen sivulla matalan kuusen latvaan ikäänkuin pujotettu tuohesta rengas. Tuli mieleen joku merkki, olisiko etsijät laittaneet.

Valitettavasti ei ollut tällä reissulla enempää aikaa, muuten olisin voinut vielä käydä muitakin koluamassa.
Kiitos sinulle raportista ja siitä, että kävit etsimässä.

Tyhjennettyä kumivenettä ei osunut silmiisi? Ymmärsin aktivaktin puheista, että se oli samassa paikassa Liukoin eteläpuolella, jonka oli karttaan merkinnyt kohdaksi, jossa tuuli oli tuonut (kalman)hajun nenään.

Vaikka nämä katoamiset ovat ikäviä asioita ja joita ei toivo kenenkään kohdalle osuvaksi, niin tämän tapauksen kohdalla on ollut hienoa nähdä kuinka paljon ja sankoin joukoin ihmiset ovat epäitsekkäästi palvelleet ja auttaneet kadonneen löytymiseksi.

Nemesia
Neuvoja-Jack
Viestit: 574
Liittynyt: Su Loka 12, 2008 5:54 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja Nemesia »

Laitatko khl sen kuvan tänne jos se löytyy vielä jostain.

surusuuri
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Pe Marras 29, 2013 6:09 am

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja surusuuri »

Uskaltaako tänne kirjottaa enneunista? No kirjotan sitte...olen 2 kertaa nähnyt Nelasta enneunen,kummassakin unessa on 3 henkilöä ja Nela makaa kasvot samalleeseen hiukset auki ja takaraivossa iskun jälki. Tänään nukuin päiväunet tai olin just nukahtanut kun näin taas Nelan kasvot sammaleeseen hiukset auki,takaraivossa jälki,kädet harallaan sivuilla,mutta unessa miesääni sanoi säikähtäneellä äänellä toiselle "nyt ne löysi sen" näin unessa valkosen paperin johon oli kirjoitettu luku 23: " 23: " .Heräsin siihen kun mies puhui toiselle henkilölle.

hhl
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ke Joulu 11, 2013 12:23 am

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja hhl »

Minä puolestani näin unen melko pian Nelan katoamisen jälkeen, että hän oli värjännyt hiuksensa vaaleaksi ja leikannut lyhyemmiksi sekä kevyen otsatukan. Unessani Nela voi hyvin ja oli iloinen ja jutteli jonkun kanssa. Mutta unethan ovat vain unia.

Hellu1
Alibin satunnaislukija
Viestit: 67
Liittynyt: Ma Loka 19, 2015 2:09 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja Hellu1 »

Aika kummaa sattumaa kyllä, että monesti kun näkee unen (erityyppinen, selkeempi kun normaalisti) se uni tulee myöhemmin mieleen, kun asia mikä unessa tapahtui toteutuukin.
Muutamia kertoja olen itsekkin nähnyt unta jostain asiasta ja myöhemmin joko itselle tai ystävälle sattunut juuri se asia ja niin kuin se on unessa kulkenut. Etukäteen nähnyt siis unen, silloin ei voi kyseessä olla esimerkiksi illalla luetusta asiasta, mikä tullut uniin. Sattumia tietysti voivat olla ja Nelasta en ole unta itse nähnyt. Kunhan näitä unia kommentoin. Myös selvännäkijöiden taito on mystistä, ei voi olla sattumaa kaikilla, että näkevät näyn joitakin pieniä yksityiskohtia myöden ja kun henkilö sitten löytyy hän löytyy juuri selvännäkijän kuvailemalta alueelta, jossa kuvattu maisema, kalliot, kivet, vesistö...kaikki osuu oikeaan. Mystistä on ihmismieli, silloin kun ei ole kadonneesta mitään tietoa minnepäin lähtenyt (Nelastakin vain Kattilan päätepysäkki, Nuuksionpääkö se nyt oli) niin kaikki vihjeet kannattaa tarkistaa, mitään siinä ei ainakaan menetä.

muurain
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: Ke Loka 07, 2015 9:56 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja muurain »

Näin unen äskettäin. Unessa näkyi toimittaja joka raportoi Nelan löytymispaikalta, takanaan suo.
Alusta saakka minulle tuli spontaanisti vahva tunne mahdollisesta tekijästä. Se sopisi teoriaan mikä minulla on asiasta.
Koen hengessäni että Nela on kokenut väkivaltaa.
Eikä ole enää elossa.

Hellu1
Alibin satunnaislukija
Viestit: 67
Liittynyt: Ma Loka 19, 2015 2:09 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja Hellu1 »

Muurain: näitkö yhtään vuodenaikaa millaista oli kun toimittaja raportoi, lumi maassa eli talvi, vaiko kevät eli lunta rippeitä siellä täällä....
Jotenkin tämä on mystinen katoaminen, ihminen menee Nuuksioon, jää bussista pois ja katoaa.
Itse näin ihan alussa unta, että pitkä hoikahko mies olisi liittynyt tapaukseen, mutta kun lukee tarinoita voi epäilyt tulla uniin. Tosin monesti unet on toteutunut ja näyt olleet ennen tapahtumia.
Tässä unessani näkyi puutonta aluetta(ehkä kuten ed.kirjoitti niin suo voisi olla mahdollista) ja edessä siinsi järvi kauempana, ei rantaa, mutta paikalta näkyi järvi hyvin. Tuli tunne, että mies oli tuttu Nelalle jostain, kuitenkin ennemmin negatiivisessa mielessä kuin mistään suunnitellusta tapaamisesta.
Omaisten kannalta toivon, että Nela löytyy, varmasti raskasta aikaa heille.

sitruunapinna
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: La Touko 05, 2012 9:01 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja sitruunapinna »

Minulla oli lapsena niin sanottu..no ominaisuus vaikka. Eli näin unia tapahtumista etukäteen. Eli kai ne olivat enneunia sitten. Vaikka paljon selittämättömiä asioita ja jopa paranormaalin puolelle meneviä olen kokenutkin läpi elämäni, en mielelläni niistä puhu saati sano ääneen. En edes nimettömänä internetin ihmeellisessä maailmassa. No kun tähän nyt on asialle ketjukin jo ... Onko jokin näistä nuuksion järvistä/lammista/vesistöistä niin "suopohjaisia" eli ei varsinaista suota vaan ihan avovettä vaikka rantaviiva olisi jo soista? Näin unen missä Nela nostettiin tummanruskeasta suovedestä ja katsoin nostoa tavallaan kuin akvaarion lasin läpi. Näin mustuneet kädet. Ja tämä vesialue oli todella pieni lampi.
Hei hei mutsi.Mä en oo syöny mun lääkkeitä.

sitruunapinna
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: La Touko 05, 2012 9:01 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja sitruunapinna »

Mainittakoon että katoamiseen liittyen olen uskonut joko tapaturmaan,esim liukastumiseen kalliolta niin tiheään paikkaan= vain jäänyt etsijöiltä huomaamatta,taikka itsemurhaan tiedä sitten miten. Unessani näin sukeltajien käsimerkit Nelaa ylös nostettaessa ja katsoessani "akvaariolasin läpi". Joka tapauksessa: Suopohjaista tummaa vettä.
Hei hei mutsi.Mä en oo syöny mun lääkkeitä.

Hellu1
Alibin satunnaislukija
Viestit: 67
Liittynyt: Ma Loka 19, 2015 2:09 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja Hellu1 »

Tämä Ahvenlampihan myös nyt tutkitaan, näköhavainto reppua kaivelevasta Nelan näköisestä henkilöstä osui sinne. Pieni lampi. Suosta en tiedä.
http://www.lomarengas.fi/mokit/kinnula- ... mppa-10580

WalkingDisaster
Javier Pena
Viestit: 1781
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm

Re: Nela Saglenovan (Utkina) katoaminen, unet, näyt jne.

Viesti Kirjoittaja WalkingDisaster »

Hellu1 kirjoitti:Tämä Ahvenlampihan myös nyt tutkitaan, näköhavainto reppua kaivelevasta Nelan näköisestä henkilöstä osui sinne. Pieni lampi. Suosta en tiedä.
http://www.lomarengas.fi/mokit/kinnula- ... mppa-10580
Näköhavainto oli kylläkin Nuuksion Ahvilammen lähistöltä, joten tuskin tuskinpa tässä Keski-Suomeen ollaan hyppäämässä.

Vastaa Viestiin