Tunnustan, tunnustan. Minähän uskon ihan täpöllä näihin ja onpa tullut youtubesta katsottua aiheesta filmi jos toinenkin.
Itsellä on omakohtaista kokemusta sikäli, että myös minun lapseni pienenä kertoi olevansa nimeltään aivan eri henkilö kuin mikä on hänen ristimänimensä. Ja tämä siis tapahtui noin 2-vuotiaana ja meillä ei ollut lähipiirissä, eikä missään tämän nimistä henkilöä...
Lapsi oli myös kotihoidossa, joten ei ole voinut sitä kuulla hoidossa tai muualla.
Tämä lapsonen on kyllä aina ollut kovin "vanhan" oloinen ja määrätietoinen ikäänsä nähden.
Joskus tuntuu, että hän on henkisesti itseäni paljon vanhempi ja viisaampi.
Omalta kohdaltani taas merkillinen asia on se, että olen lapsesta asti nähnyt samaa unta talosta, jossa en taatusti ole tämän elämäni aikana ollut. Kuljen siinä unessa aina samassa talossa huoneesta toiseen. Mutta talon viimeistä kammaria pelkään. En ole koskaan uskaltanut mennä sinne.
Joskus olenkin miettinyt, että olenko tullut murhatuksi siinä huoneessa edellisessä elämässä ja siitä sitten kaikki tämä mielenkiinto vinksahtaneisiin rikoksiin on tullut tähän uuteen elämään.
Tutut on myös kertoneet omia kokemuksiaan ja onpa eräs käynyt jopa hypnoosissa saadakseen tietää edellisen elämänsä. Että tälläisiä hörhöjä täällä.
