12-vuotiaan pojan katoaminen Turengissa vuonna 1982

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

12-vuotiaan pojan katoaminen Turengissa vuonna 1982

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Ilmoittaja kertoi, että hänen 12-vuotias poikansa oli kadonnut kotoaan, eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa. Katoamispäivänä poika oli käynyt lähellä asuvan mummonsa luona pyytämässä rahaa, mutta ei ollut saanut. Myöhemmin hän oli viettänyt iltaa koulutoverinsa luona klo 21.00 asti, jonka jälkeen hän on poistunut. Koulutovereilta saadun tiedon mukaan poika oli saattanut lähteä liftaamaan Helsinkiin.

Tätä vuonna 1982 tapahtunutta katoamista on käsitelty laajasti tiedotusvälineissä. Tapauksessa on suoritetu maastoetsintöjä ja naarauksia, puhutettu suuri joukko henkilöitä ja tarkistettu vihjeitä. Kadonnut on etsintäkuulutettu, mutta tutkinta on nykyisin pysähdyksissä. Myös henkirikoksen mahdollisuus on olemassa, mutta mitään epäilyjä tekijästä ei ole.


Lainattu sellaisenaan kirjasta Kadonneet henkilöt (KRP 1996)

En tähän tapaukseen löytänyt haullakaan sopivaa osiota. Tietääkö/muistaako kukaan enempää? Kirja on vuodelta 1996 ja sen mukaan mukaan poika ollut kateissa liki 14 vuotta - vsta 1982 v:een 1996 ja siis yhä/edelleen...?

Aihe jatkuu kirjassa: esitetyssä tapauksessa eräänä mahdollisuutena on nuoreen poikaan kohdistunut seksuaalirikos. Toisaalta katoamistapausten joukossa esiintyy myös tämänikäisten itsemurhia, hukkumistapauksia, putoamisia erilaisiin kaivoihin, kuiluihin ja onkaloihin jne. Katoamiseen liittyvien olosuhteiden johdosta mitään vaihtoehdoista ei voida sulkea pois.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

*** Toisaalta katoamistapausten joukossa esiintyy myös tämänikäisten itsemurhia***
Ihanko näin? Hurjalta kuulostaa, että tämän ikäisten katoamisissa on tosiaan itsemurhan mahdollisuus niinkin todennäköinen että se on mainittu. :?

esmes-
Javier Pena
Viestit: 1817
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 10:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

^kyllä näin on. itseni lisäksi tiedän pari muutakin jotka on tossa iässä yrittäny ekan kerran.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei

aamu
Sofia Karppi
Viestit: 414
Liittynyt: Ti Loka 21, 2008 10:11 pm
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja aamu »

Juu,munkin kaverin sukulaistyttö yritti 12-vuotiaana itsaria. Joutui lastenpsykiatrian polille pitkäksi aikaa,ja huostaanottoakin harkittiin vissiin. On kuulema ollu aika erikoinen tapaus pienestä lähtien, tappanu (kiduttanu hengiltä) eläimiä yms.

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Miltä paikkakunnalta poika katosi? Jos siitä tiedosta pääsisi hieman eteenpäin.

Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4942
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

^Mä ainakin olettaisin, että Helsingistä (tai ainakin pääkaupunkiseudulta), tämän avauksessa mainitun pätkän perusteella:
Myöhemmin hän oli viettänyt iltaa koulutoverinsa luona klo 21.00 asti, jonka jälkeen hän on poistunut. Koulutovereilta saadun tiedon mukaan poika oli saattanut lähteä liftaamaan Helsinkiin.
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Jos sanotaan, että ...saattanut lähteä liftaamaan Helsinkiin, olettaisin itse, että lähtöpaikkakunta olisi joku muu. Mutta no, niin kai sitten!

Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4942
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

^Mä ajattelin sen niin monimutkaisesti, että jos poika olisi lähtenyt liftaamaan normaaliympäristöään kauemmas, niin olisihan hän niille koulutovereilleen kertonut syynkin, miksi lähtee normaaliympyröiden ulkopuolelle...

Tohtorii... tulehan kertomaan, missä se poika oikein asui :)
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-

joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Kummallista että tuosta itsemurhan vaihtoehdosta ylipäätään mainitaan, kun lienee ilmiselvää ettei kukaan onnistu itsemurhaamaan itseään niin, että ruumis jäisi vuosikymmeniksi kadoksiin. Sama juttu onnettomuuksien kanssa. Nämä "kaivot, kuilut ja onkalotkin" luulisi olevan pääasiassa sellaisia, joihin edes kerran parissakymmenessä vuodessa kurkataan.

Kiinnostaisi kyllä kuulla tuosta pojan paikkakunnasta.

Avatar
Mäsä-Masa
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Ti Joulu 04, 2007 2:33 am

Viesti Kirjoittaja Mäsä-Masa »

joey kirjoitti: ... "kaivot, kuilut ja onkalotkin" luulisi olevan pääasiassa sellaisia, joihin edes kerran parissakymmenessä vuodessa kurkataan...
Tuollaiset luolamaiset paikat tahtovat olla risukkojen ja pöheikköjen peitossa katseiden ulottumattomissa.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

maija turjukka kirjoitti:Tohtorii... tulehan kertomaan, missä se poika oikein asui :)
Kirjassa ei valitettavasti ollut tarkempaa mainintaa asiasta. Mikäli tapauksesta halutaan enemmän tietoa, niin täytyy etsiä tuon ajan sanomalehdistä. Yritän - en lupaa - penkoa arkistoa tavallista syvemmältä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Tässä tapauksessa ei ilmeisestikään ole mahdollisuutena ollut, että isä olisi ulkomaalaista syntyperää ja napannut pojan mukaansa ulkomaille asustelemaan. Tällaisesta olisi varmasti ollut maininta.

Pojalla luultavammin on ollut joku suunnitelma, kun on mummolta ollut tarkoitus vipata rahaa, ellei tämä nyt ole ollut normaali rahanhankintamahdollisuus hänelle. Tämän mummoepisodin vuoksi ajattelinkin, että poika olisi asunut muualla kuin Helsingissä ja saanut päähänsä lähteä vähän hurvittelemaan, matkarahat vain puuttuivat ja turvautui sitten liftaamiseen.

No, ei kun vanhoja lehtiä selailemaan, jos tuolta ajalta löytyisi jotain.

Albin
Susikoski
Viestit: 38
Liittynyt: Pe Maalis 28, 2008 11:31 pm

Viesti Kirjoittaja Albin »

Tässä on ilmeisesti kyse Janakkalan tapauksesta johon tuolla toisessa keskutelussa olen viitanut.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... c&start=15

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kiitos vihjeestä. Niinpä olitkin aikoinasi tapauksesta maininnut. Olisi löytynyt haulla 12-vuotias (ja jokerimerkki).

Prkl kun nyt on jutusta tavallaan kaksi eri osiota... :x
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
maija turjukka
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4942
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm

Viesti Kirjoittaja maija turjukka »

^^ Kiitos, Albin, selvisihän se pojan asuinpaikkakin. Eli Ailar oli oikeassa ja mä väärässä. Janakkalahan taitaa olla jotakuinkin Helsingin ja Tampereen puolivälissä, Hämeenlinnan tienoilla.

Vaan jos linkittämässäsi ketjussa esitetyt arvelut pitävät paikkansa, tämä juttu kuuluisi ehkä sittenkin selvittämättömiin henkirikoksiin.

Nimimerkki mipa74 taitaisi tietää jutusta enemmänkin?
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-

Vastaa Viestiin