Mies murhasi kaverinsa Lahdessa 2006 ja surmasi avovaimonsa Helsingissä 2001

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Mies murhasi kaverinsa Lahdessa 2006 ja surmasi avovaimonsa Helsingissä 2001

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Lahdessa tuttavansa surmannut vuonna 1968 syntynyt iittiläinen Juha Pekka Ukkonen tuli vierailulle tuttavansa luo Lahteen tämän omakotitaloon elokuussa 2006. Seuraavana päivänä lahtelaismies löydettiin surmattuna asunnostaan. Syylliseksi epäilty otettiin kiinni tapahtumapaikalta surmaa seuraavana päivänä.

Oikeuden mukaan tekotapa osoitti sitkeää surmaamispyrkimystä ja erityistä raakuutta.

Tuomittu joutuu maksamaan uhrin äidille ja kolmelle lapselle korvauksia henkisistä kärsimyksistä sekä terapia- ja hautajaiskuluja.

Ukkonen tuomittiin Lahden käräjäoikeudessa tuomittiin perjantaina 4.5.2007 elinkautiseen vankeuteen. Hänet katsottiin syypääksi tuttavansa murhaan. Mielentilatutkimuksen mukaan Ukkonen oli täysin syyntakeinen.

Ukkonen ei ollut hengenriistäjänä suinkaan ensikertalainen. Lokakuussa 2001 hän hakkasi avovaimonsa kuoliaaksi Helsingissä. Helsingin käräjäoikeus langetti hänelle törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta kuuden vuoden vankeusrangaistuksen. Tuomio ei muuttunut hovissa vaikka Ukkonen vaati hovioikeudessa tuomionsa alentamista neljään vuoteen.

Ukkonen oli päässyt keväällä 2005 ehdonalaiseen vankeuteen kärsittyään puolet kuuden vuoden tuomiosta,

Lähdeaineisto HS arkisto (8.11.2002 ja 5.5.2007)

Saamastaan elinkautisesta Ukkonen valitti hoviin ja asia käsittely jatkuu Kouvolan hovioikeudessa viikolla 3, (eli tällä viikolla)

EDIT: otsikkoa muutettu. Oli aiemmin surma Lahdessa elokuussa 2006. Sukunimi Ukkonen korjattu oikeaksi. Oli aiemmin Okkonen erään HS:n uutisen mukaan).

Otsikkoon lisätty saman henkilön tekemä toinen henkirikos vuodelta 2001
-NILS-
Viimeksi muokannut Doctor Lecter, Ke Joulu 31, 2008 4:06 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Okkonen/Ukkonen kuvitteli varmaan voivansa taas tappaa ja istua siitä mokomat 3vuotta.
Tässä nähdään oiva esimerkki siitä ,mitä tuollaiset minituomiot saa aikaan.
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Surma Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Doctor Lecter kirjoitti:Saamastaan elinkautisesta Okkonen valitti hoviin ja asia käsittely jatkuu Kouvolan hovioikeudessa viikolla 3, (eli tällä viikolla)
Pysyikö elinkautinen?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Surma Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Aizerbaidzan kirjoitti:Pysyikö elinkautinen?
Elinkautistuomio säilyi ennallaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Dirty Harry
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2010 4:23 pm

Re: Murha Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja Dirty Harry »

Kuinkas mahtoi jäädä kiinni Lahden murhasta? Mikäs tämä tälläinen Ukkonen oikein on? Toivotaan että pysyy pitkään kalterien takana. :roll:

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Murha Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Dirty Harry kirjoitti:Kuinkas mahtoi jäädä kiinni Lahden murhasta? Mikäs tämä tälläinen Ukkonen oikein on? Toivotaan että pysyy pitkään kalterien takana. :roll:
Jäi kiinni kun tilaamansa taksin kuljettaja huomasi, että illan isäntä (talon asukas) on varsin heikossa kunnossa jotta apua tarvitaan. Ukkonen jäi hänkin odottamaan ottaen samalla piiitkän ryypyn alkkoholia, koska "kohta tätä ei enää saa".

Vaikka kyseessä oli "vain" ns. kännitappo, niin Ukkosen suorittama hengenriisto ei ollut mikään ns. moralla söhäisy, vaan hän käytti samaa "rojahtamismetoodia" kuin avokkinsa surmaamisessa muutama vuosi aikaisemmin.

Tapaus oli kirjassa Henki lähti!

Iitin Kymentaassa asuva, vuonna 1968 syntynyt, väkivaltaisen menneisyyden omaava Juha Pekka Ukkonen lähti maanantaina 3. elokuuta 2006 Lahteen tuttavansa luokse kyläilemään. Taksimatkan aikana Ukkonen kerskui kuljettajalle syyllistyneensä muutama vuosi aiemmin avovaimonsa kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn ja jo lusineensa siitä saadun tuomion.
– Tiedä sitten mikä pistää ihmisen rehentelemään moisilla teoilla…?

Matkan aikana Ukkonen soitteli tuttavalleen ja Lahdessa poikettiin hakemassa pari ”mäyräkoiraa” olutta. Taksinkuljettaja kävi Ukkosen tuttavan asunnossa tuolloin ja siellä ei silloin ollut Ukkosen ja asunnon haltijan lisäksi muita henkilöitä.

Ukkosen tuttava – kuusissakymmenissä oleva mies asui Lahdessa Likolammenkadun varrella olevassa omakotitalossa, lähellä Hämeenlinnantietä.

Seuraavana yönä Ukkonen oli soittanut taksinkuljettajalle puoli neljän aikaan, mutta tämä ei ollut vastannut. Uudestaan Ukkonen oli soittanut aamulla kello 9 ja pyytänyt noutamaan hänet Lahdesta. Tuolloin taksinkuljettaja ei ollut ehtinyt, mutta oli sopinut Ukkosen kanssa, että hän hakee tämän kello 15 aikoihin.

Kellon käydessä sovittua aikaa, taksi ajoi pihaan. Kuljettaja meni sisälle taloon, jossa hän havaitsi talon asukkaan makaavan alastomana ulosteet allaan lattialla vessan kohdalla eteistilassa. Kuljettaja havaitsi, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Ukkosta ei tuolloin paikalla näkynyt. Kuljettaja ajoi naapuriin, mutta siellä ei ollut ketään. Palatessaan talolle hän näki Ukkosen kävelevän vastaan. Tämä sanoi, että nyt lähdetään, mutta kuljettaja sanoi, että mihinkään ei lähdetä, vaan soitetaan sinun tuttavallesi apua.

Ukkonen ei estellyt soittamista, mutta vaikutti yllättyneeltä ja ”oli oudon näköinen”. Kuljettaja jäi Ukkosen kanssa odottelemaan ambulanssia eikä uskonut tuttavansa kuolleen. Ambulanssin henkilökunta totesi miehen kuitenkin kuolleeksi ja väkivallalla olevan osuutta asiaan. Oli siis syytä kutsua poliisit paikalle. Poliisia odotellessa Ukkonen otti pitkän ryypyn viiniä, sillä hänen mukaansa kohta tulee pitkä aika jolloin sitä ei saa.

Ukkonen kertoi poliisille edellisen illan karhunpainista ja surkutteli kun hyvä kaveri oli kuollut. Ukkosen humalatilan johdosta häntä päästiin kuulustelemaan vasta seuraavana päivänä, 5. elokuuta.

Kuulusteluissa Ukkonen kertoi, että hän oli yöllä tai aamuyöllä 4. elokuuta herännyt siihen, että tuttavansa oli kopeloinut häntä vuoteessa, jossa molemmat olivat nukkuneet. Ukkonen oli tästä raivostuneena ryhtynyt pahoinpitelemään voimakkaasti päihtynyttä ja liikuntarajoitteista uhria. Hän oli lyönyt ja potkinut tai polkenut uhria päähän, vartalolle, ylä- ja alaraajoihin sekä puristanut tai painanut uhria kaulalta sekä voimallisesti rojahtanut uhrin rintakehän päälle. Aiheutuneiden vammojen monilukuisuus huomioiden on selvää, että kyseessä ei ole ollut äkillinen tapahtuma, vaan pahoinpitelyyn on täytynyt käyttää aikaa ja pahoinpitely on aiheuttanut uhrille suuria tuskia. Muun muassa kurkunpään rustot olivat murtuneet kolmesta kohdin, mikä on edellyttänyt voimakasta kuristamista, potkua tai jalalla painamista. Kuristaminen ei kuitenkaan tullut kyseeseen, sillä siihen uhri olisi kuollut heti.

Tekoon johti Ukkosen kertoman mukaan uhrin seksuaalinen motiivi.

Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus oli karua luettavaa; perus- ja välittömäksi kuolinsyyksi on merkitty rintakehän ruhjevammat ja molemminpuoliset kylkiluunmurtumat, kaulan alueen puristaminen, ruhjevammat ja kurkunpään murtumat sekä pieni maksan repeämä. Vammat ovat syntyneet tylpän ulkoisen väkivallan aiheuttamina. Rintakehän vammat olivat aiheutuneet voimakkaasta painamisesta rintakehän alueella, kuten hyppimisen tai rintakehän päälle astumisen seurauksena. Uhrin maksa oli revennyt todennäköisesti painettaessa ylävatsaa voimakkaasti selkärankaa vasten.

Ukkonen sanoi, että hän ei voinut kuvitella, että pahoinpitelystä voisi seurata uhrin kuolema. Hän väitti uhrin rintakehän murtuneen kun tämä oli pudonnut sängystä pullon päälle. Lisäksi Ukkonen kertoi, että he olivat edellisenä iltana harrastaneet ns. karhunpainia yhteisestä sopimuksesta, jolloin mainittuja vammoja oli uhriin – ja myös häneen itsensä tullut. Ukkosen saamat vammat todettiin kiinnioton jälkeisessä lääkärintarkastuksessa vähäpätöisiksi.

Lahden käräjäoikeus passitti Ukkosen mielentilatutkimukseen. Tuon Niuvanniemessä 15.1. – 22.3.2007 tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan Ukkonen on ollut teon tehdessään 4. elokuuta 2006 täydessä ymmärryksessä. Vaarallisuusarvion mukaan Ukkosta on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle ja vapaudelle.

Ukkonen tuomittiin perjantaina 4. toukokuuta 2007 Lahden käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen. Hänet katsottiin syypääksi tuttavansa murhaan. Oikeuden mukaan tekotapa osoitti sitkeää surmaamispyrkimystä ja erityistä raakuutta.

Tuomittu joutuu maksamaan uhrin äidille ja kolmelle lapselle korvauksia henkisistä kärsimyksistä sekä terapia- ja hautajaiskuluja.

Juha Ukkonen valitti tuomiostaan hovioikeuteen

Hovioikeudessa Ukkonen vaati syytteiden hylkäämistä ja perusteli sitä sillä, että hänellä ei ollut surmaamistarkoitusta eikä tekoa voida pitää erityisen raakana tai julmana. Lisäksi Ukkonen katsoi, että lääkärin ennakkoasenne ja kokemattomuus ovat vaikuttaneet hänestä tehtyyn vaarallisuusarvioon. Hän vaati uutta mielentilatutkimusta, mutta siihen ei hovioikeus suostunut.

Mielenkiintoista on se, että kun Ukkonen oli pahoinpidellyt avovaimonsa kuoliaaksi 14.10.2001, niin tuolloin uhrista löytyi hyvin paljon samansuuntaisia rintakehävammoja kuin ”uudelta uhrilta” joten Ukkosen on täytynyt olla tietoinen, että henki lähtee tällaisella pahoinpitelyllä. Avopuoliso kuoli mm. kylkiluiden murtumisen, pernan repeämisen sekä rinta- ja vatsaontelon verenpurkauman seurauksena.

Palataan vielä tuohon mielentilatutkimukseen. Ukkoselle on vuonna 1991 tapahtuneen liikenneonnettomuuden seurauksena kehittynyt aivo-orgaaninen häiriö, mikä tutkimuksissa vuosina 2002 ja 2007 on tullut todetuksi. Ukkosella on todettu myös päihteiden aiheuttama aivovaurio. Lisäksi Ukkonen vetosi sokeritautiinsa, mutta hän on saanut sairautta vastaan ohjeistuksen, jonka on täytynyt olla hänen tiedossaan, joten veren alhaista sokerimäärää ei voida syyttää itsekontrollin pettämisestä.

Puolustuksen mukaan kyseessä ei missään nimessä voi olla murha ja puolustus vetosikin KKO:n tuomioon 2005:7 ja tapaukseen 2004:63 (Eveliina Lappalainen), jossa kyseessä oli tappo – ei törkeä henkirikos eli murha.

Kun Ukkoselta kysyttiin miksi hän ei auttanut uhria – hyvää kaveriaan, kuten oli ilmaissut uhrin hänelle olleen, niin Ukkonen kertoi, että ”ei se pyytänyt apua”. Oli kuitenkin vienyt hänelle jossain vaiheessa vettä ja sokeria, jos sillä sitten…

Kouvolan hovioikeus antoi asiasta päätöksen torstaina 28. helmikuuta 2008 ja se ei nähnyt syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomiota, joten elinkautinen jäi voimaan. Juha Ukkonen passitettiin hovioikeuden päätöksen jälkeen Mikkelin lääninvankilaan suorittamaan rangaistustaan.

Juha Pekka Ukkonen täytti keväällä 2008 neljäkymmentä vuotta. Ne tasalukusynttärit menivät kiven sisällä mutta on oletettavaa ja jopa toivottavaa, että niin menevät viisikymppisetkin.

Mutta jonain päivänä hän on taas vapaa…

Teolla oli siis olemassa jonkinlainen motiivi – siis tuomitun mukaan. Todellista syytä tuskin koskaan saamme tietää. Ukkosen mukaan syynä hänen väkivaltaiseen käytökseen oli uhrin tekemä seksuaalinen ahdistelu – kopelointi. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen tai viimein kerta kun silmittömän raivostumisen syynä on ”uhrin aloittama lähentely”. ”Tapoin koska se oli homo” – selityksillä haetaan jonkinlaista ”oikeutusta” tekoon. Mutta miksi reagoinnin pitää olla noin ylilyövää? Tietenkin seksuaalinen ahdistelu ei ole mukavaa, mutta miehen luulisi selviävän asiasta helpommin puhumalla. Vai tuleeko ahdistelun kohteelle ”neitimäinen olo”, että minussa on jotain mikä kiihottaa miestä ja tämän tunteen torjunta saa tekemään järjetöntä väkivaltaa. Ikään kuin vastareaktio sille, että tekijä itse on äärimmäinen hetero – tai ainakin yrittää teollaan epätoivoisesti todistaa että näin on.

Suomessa on muutamia selvittämättömiä henkirikoksia, joissa uhrin on tiedetty olleen homo- tai biseksuaali. Monet teoista ovat tehdyt uhrin kotona, jonne on tultu todennäköisesti jatkoille. Onko vasta jatkoilla paljastunut, että illan isäntä onkin (myös) miehistä seksuaalisesti kiinnostunutta sorttia, joten vieraan ylikorostunut inho – tai jopa oman selkiintymättömän seksuaali-identiteetin pelko ajaa vieraan surmaamaan kanssaihmisen?

Ukkosen tapauksessa en usko minkäänlaiseen ”kopelointiin”, vaan siihen, että se mainittu karhunpaini on mennyt ns. överiksi ja Ukkosen väkivaltaisuus on saanut hallitsemattomat mittasuhteet – taas kerran.

Tekijän aiempi henkirikos – hakkasi avovaimonsa kuoliaaksi

Artikkelin alussa mainittiin Ukkosen aiemmasta henkirikoksesta. Sunnuntaina 14. lokakuuta 2001 hän hakkasi Helsingin Vuosaaressa, Porslahdentiellä olevassa asunnossa avovaimonsa kuoliaaksi.

Ukkonen oli kertomansa mukaan riitaantunut avovaimonsa kanssa. Tämä oli käynyt puukko ojossa päälle ja Ukkosen yrittäessä ottaa puukkoa pois oli avovaimo potkaissut häntä jalkoväliin. Ukkonen oli tällöin suuttunut ja hakkasi avovaimoaan – lastensa äitiä – nyrkeillään niin, että tämä oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä keittiön oveen. Tämän jälkeen Ukkonen oli kysynyt tarvitseeko avovaimo apua. Tähän – sairaanhoitajan ammatissa toiminut – nainen oli Ukkosen mukaan vastannut kieltävästi. Ukkonen oli tässä välin kiskonut hermosauhut ja palannut sitten jatkamaan vaimonsa hakkaamista. Nyt siihen oli käytetty jalkoja. Potkimisen jälkeen Ukkonen oli mennyt makuuhuoneeseen nukkumaan. Seuraavana päivänä hän huomasi avovaimonsa kuolleen ja soitti paikalle poliisit. Ukkonen vangittiin.

Helsingin käräjäoikeus passitti Ukkosen mielentilatutkimukseen. Sen valmistuttua todettiin hänen toimineen täydessä ymmärryksessä.

Käräjäoikeudessa todistajana ollut oikeuslääkäri kertoi, että avovaimon saamat ruhjeet ja murtumat ovat syntyneet tämän päälle ”rojahtamisen” yhteydessä. Rintakehään on kohdistunut erittäin voimakas litistävä väkivalta. Molemmin puolin kaikki kylkiluut olivat murtuneet ja keuhkoihin oli tullut sisäisiä verenpurkautumia. Perna oli revennyt kolmeen osaan aiheuttaen verenvuodon koko vatsaontelon alueelle. Pernan repeytyminen on yleensä todennäköisintä vain jos suojaava kylkikaari ja rintakehä murtuvat pernan päälle. Todettiin myös, että avovaimon lääketokkuraisuus oli estänyt häntä suojaamasta itseään 92-kiloisen Ukkosen ”rojahtaessa” päälleen. Todistajan mukaan oli mahdollista, että avovaimo ei ollut kuollut heti.

Helsingin käräjäoikeus langetti tuolloin 31-vuotiaalle Juha Pekka Ukkoselle 31. heinäkuuta 2002 törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 6 vuoden vankeusrangaistuksen. Syyttäjä oli vaatinut rangaistusta taposta. Käräjäoikeuden tuomarin mielestä neljän vuoden vankeustuomio olisi riittänyt Ukkoselle, mutta lautamiehet äänestivät tuomarin ”nurin”.

Ukkonen valitti hovioikeuteen. Siellä hän vaati tuomionsa alentamista neljään vuoteen. Hänen mukaansa käräjäoikeuden enemmistö ei ollut ottanut huomioon niitä sairauksia, jotka ilmenivät mielentilatutkimuksessa, jonka mukaan Ukkonen altistuu lyhytjännitteisyydelle ja impulssikontrollin menettämisen mahdollisuudelle. Oman kertomansa mukaan hän ei voinut mitenkään tietää, että avovaimonsa voisi menehtyä väkivallan seurauksena. Lisäksi avovaimo oli kieltänyt tarvitsevansa apua. Helsingin hovioikeus antoi päätöksensä torstaina 7. marraskuuta 2002. Sen mukaan 6 vuoden tuomiota ei ollut syytä muuttaa. Avovaimon sisarusten vaatimukset henkisistä kärsimyksistä hylättiin.

Ukkonen passitettiin oikeuden päätöksen jälkeen jatkamaan tuomionsa suorittamista Vantaan vankilaan.

Hän pääsi vankilasta ehdonalaiseen 16. maaliskuuta 2005, suoritettuaan noin kaksi kolmasosaa kuuden vuoden tuomiostaan. Tämän tuomion koeaika päättyi 15. maaliskuuta 2008

Voidaan todeta, että Ukkosen onneksi avovaimo ei kuollut heti, vaan todennäköisesti vasta muutaman tunnin kuluttua. Tällöin puolustus pääsee tavallaan ”niskan päälle”, sillä tappo muuttuukin törkeäksi kuolemaan johtaneeksi pahoinpitelyksi ja tekijä selviää pienemmällä tuomiolla, ”kun sillai niiku sopivasti hakkaa, ettei heti kuole, niin pääsee vähemmällä”. Ukkonen kiitti järjestelmää ja syyllistyi lähes samoja vammoja aiheuttaneeseen hengenriistoon vajaan puolentoista vuoden kuluttua vapautumisestaan. Nyt teko oli murha ja tuomio sen mukainen.

Yhteiskunta on loppujen lopuksi varsin voimaton Ukkosen kaltaisten tapausten edessä. 60-luvulla alkanut ja 70-luvulla jopa naurettavuuksiin saakka mennyt humaani vasemmistolainen kriminaalipolitiikka pyrkii kaikin mahdollisin keinoin syyllistämään kaikki muut paitsi tekijän. Juha Ukkonen ja kaltaisensa kusevat yhteiskunnan suuhun. Ja mitä tekee yhteiskunta? Se pyytää vaan anteeksi kun sen henki haisee!
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Dirty Harry
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2010 4:23 pm

Re: Murha Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja Dirty Harry »

Vieläköhän mahtaa lueskella tiilenpäitä?

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Murha Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Vielä on lusimassa muutaman vuoden ennen ensimmäistä mahdollisuutta jättää armahdusanomusta.
Piilohomot on in.

Neti etsivä
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 8:21 pm

Re: Murha Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja Neti etsivä »

Lomat pyörii Ukkosella jo ja kolmisen vuotta on aikalailla jäljellä tuomiota. Iitissä taitaa lomiansa vietellä. Eipä taida kovinkaan aikasemmin vapautua.
Ihminen saa päälleen paskaa vain sen verran minkä jaksaa kantaa.

P_V
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: La Elo 17, 2013 11:32 pm

Re: Murha Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja P_V »

Muistan 2000 luvun alusta vastaavan tapauksen, pahoinpiteli/tappoi naisystävänsä ja muutti sukunimensä Ukkoseksi. Istui Hämeenlinnassa 4 krs:ssa, mutta aikajana ei täsmää. Tämä tapahtui noin vuotta ennen tätä lokakuu 2001:n tapausta. En muista etunimeä. Erikoista.

Dirty Harry
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2010 4:23 pm

Re: Murha Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja Dirty Harry »

Sitä vaan toivoo että tuollaisia ei koskaan päästettäisi ulos linnasta.

aikapommi
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Pe Syys 25, 2015 1:32 pm

Re: Murha Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja aikapommi »

Lomat taitavat pyöriä Iitissä jokseenkin hyvin ja melko usein. Kaveri on näet hankkinut fb profiilin ja opiskelee oikein Jyväskylän yliopistossa. On se kumma juttu kun rangaistusajan voi opiskella valtion/meidän laskuun. Tuskin sitä kuitenkaan vapauduttua kukaan töihin ottaisi, jotta saisi elämästään jotain verojakin maksettua.

ami kunkka
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Marras 17, 2015 4:18 pm

Re: Murha Lahdessa elokuussa 2006

Viesti Kirjoittaja ami kunkka »

Taitaa ukkonen opiskella jyväskylän yliopistossa tällä hetkellä...

Boogieman
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: La Kesä 07, 2008 7:58 am

Re: Mies murhasi kaverinsa Lahdessa 2006 ja surmasi avovaimonsa Helsingissä 2001

Viesti Kirjoittaja Boogieman »

ami kunkka kirjoitti:Taitaa ukkonen opiskella jyväskylän yliopistossa tällä hetkellä...
Tuon on pakko olla joku nimikaima. Ei pienintä pelkoa, että murhaaja juha ukkonen pystyisi opiskelemaan yliopistossa. Onko kellään ajankohtaista tietoa ukkosen nykyisestä meiningistä? Viimeisestä surmasta tulee kuluneeksi elokuussa kolmetoista vuotta ja juhalla lienee arvatenkin kova hinku päästä siviiliin jatkamaan kesken jäänyttä tuhoisaa sekoiluaan.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Mies murhasi kaverinsa Lahdessa 2006 ja surmasi avovaimonsa Helsingissä 2001

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Boogieman kirjoitti:
Su Heinä 14, 2019 10:16 am
ami kunkka kirjoitti:Taitaa ukkonen opiskella jyväskylän yliopistossa tällä hetkellä...
Tuon on pakko olla joku nimikaima. Ei pienintä pelkoa, että murhaaja juha ukkonen pystyisi opiskelemaan yliopistossa. Onko kellään ajankohtaista tietoa ukkosen nykyisestä meiningistä? Viimeisestä surmasta tulee kuluneeksi elokuussa kolmetoista vuotta ja juhalla lienee arvatenkin kova hinku päästä siviiliin jatkamaan kesken jäänyttä tuhoisaa sekoiluaan.
Uutisen mukaan on opiskellut kyllä:
Murhamies suoritti vankilassa yliopisto-opintoja – hovioikeus laskee ensi vuonna vapauteen

Helsingin hovioikeus on hyväksynyt 51-vuotiaan kymenlaaksolaisen elinkautisvangin pyynnön päästä ehdonalaiseen vapauteen.

Hovioikeus katsoo, että hakija voidaan laskea ehdonalaiseen vapauteen 2. elokuuta 2021, jolloin on hän on kärsinyt tuomiotaan noin 15 vuotta.

Murha tapahtui elokuussa 2006, kun tuolloin 37-vuotias iittiläinen mies oli ollut vierailulla tuttavansa luona Lahdessa.

Hän potki ja hakkasi tuttunsa hengiltä. Uhri löydettiin omakotitalostaan elottomana seuraavana päivänä.

Samana päivänä iittiläismies otettiin kiinni, ja vangittiin kohta murhasta epäiltynä.

Hänet tuomittiin Lahden käräjäoikeudessa murhasta elinkautiseen vuonna 2007. Käräjäoikeuden mukaan teko oli paitsi raaka myös osoitti tekijässään sitkeää surmaamispyrkimystä.

Kouvolan hovioikeus vahvisti tuomion seuraavana vuonna.

Pieksi avovaimon hengiltä
Iittiläismiehen mielentila tutkittiin. Hän oli ollut rikoshetkellä syyntakeinen.

Elinkautiseen vankeuteen passitettu iittiläinen ei suinkaan ollut rikoksentekijän ensikertalainen. Hän oli vuosituhannen alussa hakannut avovaimonsa kuoliaaksi Helsingissä.

Tuolloin hän sai kuuden vuoden vankeusrangaistuksen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Ehdonalaiseen vapauteen iittiläinen pääsi vuonna 2005. Kun murha tapahtui jäännösrangaistusta oli vielä jäljellä.

Viimeiset kolme kuukautta jäännösrangaistusta yhdistettiin elinkautiseen vankeuteen.

Kuvaillaan mallivangiksi
Iittiläisen 14 vuotta vankilassa ovat sujuneet hyvin. Rikosseuraamusvirasto puolsi hänen vapauttamistaan.

Vankeusajan suunnitelmat ovat täyttyneet. Paitsi, että iittiläinen on osallistunut ”yksilötyöskentelyyn” vankilassa on hän suorittanut opintoja yliopistotasolla.

Myös Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueen arviointikeskus ja Psykiatrinen vankisairaala puolsivat lausunnoissaan iittiläisen vapauttamista.

Vapauttamista vastaa puhuivat ainoastaan miehen kaksi julmaa rikosta.

Helsingin hovioikeus kuuli hakijaa itseään suullisessa käsittelyssä tänä talvena. Keskiviikkona hovi antoi julkisuuteen tiedotteen, jonka mukaan hakija voidaan päästää ehdonalaiseen ensi vuoden elokuussa. Mies on vaihtanut nimensä vankilatuomion aikana.
Iltalehti
26.2.2020 10:26
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin