[quote="nihlist"]Tuoltapa sen kirjeen kokonaisuudessaan voi käydä lukemassa
Nyt omaan visuaalisen sanoman ja tekstisisällön perkaukseen
Eli, kun visuaalisen alan ammattilaisena katson äidin lapsilleen kirjoittamaan kirjettä, on kirje mielestäni kylmäävä, pelottava ja uhkaava. Kuin yhdistäisi mustat ukkospilvet asuntomainokseen, jos sallitte mielikuvan. Mitään empaattista, ikävöivää, kivaa tai kaunista ei kirjeessä ole.
Visuaalinen kuvalukutaitohan on taito sinällään, ja jotta viestin perillemeno olisi mahdollisimman tehokas, on viestin laatijan oltava selvillä kaikista niistä keinoista joita voi visuaalisen viestin välittämisessä käyttää. Kyse ei ole siten vain mustaa valkoisella tekstistä, objektiivisista teksteistä tai erillisistä kuvista, kuten Auerkin ekonomina on hyvin selvillä (ainakin markkinoinnin alkeet ovat kaikkien ekonomien pakollisia opintoja).
Syitä mielipiteeseeni:
1 ) Kirjeen kokonaisuus. Mielestäni, kirjeestä jää loppufiilis jonka voisin kääntää vähän karumpaan kieliasuun helposti: "Miettikääpä kakarat sitä, että jos te puhutte ohi suunne, laitatte oman äitinne vankilaan ja äiti joutuu täällä ottamaan itseensä tollaset kaameet vankilatatskat kuten muillakin tän paikan tädeillä on. Hävetkää mua sitten! Mä oon teidän ÄITI! Ja mun eteen te joudutte!"
2 ) Kirjeen aloitus.
HEL OU KUL LAT ! HEL-aloituksen jo aika pienikin lapsi tunnistaa helvettiä tarkoittavaksi, varsinkin jos asiasta on kotona "ollut puhetta". Lisäksi, aloitusteksti on ainakin kolmen päällekkäisen viivan käytöllä ja tikkukirjaimilla painokkaaksi tehty. Ja kun aloitustekstiin yhdistää vielä oinaanpää kuvion, vaikka nyt miten stilisoitunakin, on asia kahdella tavalla selkeästi esiintuotu – niille jotka esim. oinaanpää kuvion muutenkin jo tunnistavat.
Auer ei varsinaisesti tunnu olevan piirtäjä- tai tekstaajanaisia yleisesti haparoivine käsialoineen, mutta yllättävän paljon aikaa hän on näihin kahteen pikkulasille suunnattuun kirjeeseen piirtämäänsä ikävänoloiseen kuvaan jaksanut ja halunnut laittaa. Tässä muuten vähän selkeämpi ja taidokkaampi näyte saman aihepiirin tatuoinnista:
http://www.tattoo.tv/gallery/index.php? ... atanic+Ram
3 ) Lausekokonaisuus: ..."
Niissä on kuitenkin kivoja kuvia ja sain niistä inspiraation piirustella teille kivoja kortteja. Osa kuvista on niistä lehdistä. Tein jokaiselle oman kortin."...
Minun mielestäni tämä kohta lapsille kirjoitettuna on täydellisen kylmäävä - ja vie mietteet siihen, mitä on Auerin perheessä sitten mahtanut olla kivaa ja kaunista...? Mistä äiti sai ylipäänsä inspiraationsa?
Nimittäin, tämän kirjeen kuvissa ei ole mitään kivaa tai kaunista, niissä on näkyvissä pelottelua ja uhkailua, terävän painokkaasti, tarkasti ja aggressiivisesti toteutettuna - niin että lapsikin sen tajuaa. Kuviot ovat lisäksi painokkaasti mustatut (ilmeisesti lyijykynällä, mikä vie aikaa) ja varsinkin alareunan hurja piikkilankakuvio on Auerin muihin kuvioihin nähden
(huolimattomat, vaaleat, veltot ja ikään kuin kevyesti vasemmalla kädellä piirretyt hymiöt, kokonaisuudessaan huolimaton ja välinpitämätön käsiala, vaikka tiedossa, että osa lapsista on ainakin ikänsä puolesta varmaan vielä huonoja lukemaan muita kuin tikkukirjaimia ja eritoten lopputoivotuksen neljä miniminiminisydäntä <3
ÄITI <3 <3 <3 <3 ja alun yksi suurempi juuri repimiskuvion yläpuolella)
todella huolellisesti ja ajan kanssa tehty. Piikkilankakuvio on itselläni ensisijaisesti se, mikä kirjeestä jää mieleen kun sen on lukenut – se luo koko kirjeen sävyn. Loppuun sijoitettua kuvio on erityisen uhkaava, terävä, satuttava ja voimakas - painokkaasti ääriviivan sisäänsä sulkeutuva, repivä ja raastava – ikään kuin vertatihkuva. Teräviä piikkikuvioita on langalla kolme, ja siihenhän sitten voisi simppelisti liittyä kolmelle lapselle uhkausviesti - jota ehkä pienin heistä olisi liian nuori tajutakseen - tai sitten vain yhdelle viesti siitä, miten hän on "erilainen", äidin puolella ja hyvä. Hajota ja hallitse politiikkaa aidoimmillaan.
Nyt väitän lisäksi, että jos Auer olisi todella lainannut "
yhdeltä tädeistä" tatuointilehtiä, on niiden sisäinen kuvaskaala kuitenkin hyvin usein suhteellisen laaja alkaen romanttisista perhosista 1950-luvun pin uppien ja merikuvien kautta hyperrealistisiin ja välillä aika oksettaviinkin (usein amerikkalaisiin) psykoosikuviin – sekä yhä universal white trashin rakastamiin pakaroiden yläpuoliseen osaan, hauiksen ympärille tai pohkeeseen tikutettuihin tribaaleihin (heh - tiedän että tästä lauseesta voi moni täälläkin pillastua
![Wink ;-)](./images/smilies/icon_wink.gif)
). Paholaisia, demoneita ja/tai vertatihkuvia piikkilankoja tai yliuskonnollisia orjantappuroita on tietysti mukana välillä myös, mutta vähemmistönä – ne ovat oman, erillisen alakulttuurinsa heiniä. Ylläoleva teksti oman kokemukseni mukaan, joka on kuitenkin alan kuvastosta suhteellisen laaja.
”Vankila”tatuoinneista on julkaista myös hienoja tatuointikirjoja / "visuaalia koodikirjoja", joissa voidaan syventyä niin Venäjän vankiloiden/mafian/rikollispiirien merkintöihin, kuin Japanin yakuzojen kuvioihin kuin meksikolaisjengien usein uskonnollissävytteisiin tekstikollaaseihin, mutta Auerin kuvat eivät kuulu näihinkään kategorioihin.
Jos oletetaan, että Auer olisi todella joltakin suomalaiselta vankilatädiltä lainannut alan lehtiä kuten hän kirjeessään lapsilleen sanoo, olisi hän siten varta vasten valikoinut lehtien kuvastosta lapsilleen piirrettäväksi pelottavia kuvia - jotka ovat kuitenkin usein niissä selvänä vähemmistönä. Minun kysymykseni kuuluu tässä kohtaa: Miksi?
4 ) Rouvan sanavalinnat ..."
sain niistä inspiraation piirustella teille kivoja kortteja. Osa kuvista on niistä lehdistä. Tein jokaiselle oman kortin." sisältävät ne mielestäni uhkauksen siitä, miten äiti ei unohda yhtäkään teistä, ei edes täällä, ei koskaan ja jokainen saatte varmasti maistaa lääkettäni yksitellen annosteltuna, teitä kutakin erikseen ajatellen, jos ette tee niinkuin minä sanoin. Siten vähän stephenkingiä näiden lauseiden ajatuksessa mukana, mielestäni.
5 ) Loppukappale. ...
"Toivottavasti tämä tulee perille ennen viikonloppua. Ajattelin, että tällä viikolla en soita, vaan lähetän teille postia. ja ensi viikon perjantaina 26.3 meillä onkin taas pitkästä aikaa tapaaminen täällä."..
Hmm, jos hän olisi sen laittanut postiin ajoissa tulisi se lapsille ajoissa perillekin. Ja, miksi ei ollut ilmoittanut (mitä luultavimmin) ainoaa elossa olevaa vanhempaansa raivoisasti ikävöiville lapsilleen jo etukäteen, ettei aio soittaa heille viikon lopussa kuten tavallista, vaan laittaa vain postitiedotteen ikävillä kuvilla koristeltuina "toivottavasti perilletulevana ennen viikonloppua". Miksi hyvin lyhyessä yhteiskirjeessä neljälle lapselle korostus tulevasta viikonlopusta?
Minulla on tähän muutama vaihtoehtoinen näkemys: 1 ) Auer tietää ja haluaa kirjeen tulevan myöhässä, vasta viikonlopun jälkeen. Epätietoisuutta luomalla hän saa lapset miettimään ja pelkäämään elämää ilman äitiä - äitiä, jota on ikävä, joka ei koskaan enää tule takaisin - aivan, kuten ei isikään. Epätietoisuutta tulevaisuudesta luomalla hän saa siten lapset lojaaleimmiksi itselleen. 2 ) Ko. viikonloppuna on lasten tarkoitus tavata joku/joitakin (sukulaisia, psykologeja, muita aikuisia), joille ei saa puhua "sitä mistä me tiedetään", ja koko kirjelmän tarkoitus on uhata lapsia pahaksi tiedetyillä pelsepuubeilla 3 ) Puhdas kiusanteko lapsia kohtaan, ja siitä sulavasti jo etukäteen "selviäminen" koska hänhän KIRJOITTI miten TOIVOI kirjeen ehtivän perille ennen viikonloppuna - lasten ikävä ja itku kirjeen myöhästymisen vuoksi "ei siten ollut äidin vika".
Lopun tarkka tapaamispäivämäärä ja -paikka taas voisi kertoa sen, miten ihan siitä riippumatta onko äiti syyllinen tai ei, joutuvat lapset itse käymään omaa äitiään katsomassa vankilassa – kamalan ja pelottavan vankilan tiloissa - ja näkemään mihin rakastavan äitinsä ajavat vuosiksi mikäli ohi suunta puhuvat. Äitihän ei koskaan lapsiaan unohda - ja hänen eteensä lapset joutuvat lopulta palaamaan.
Kokonaisuutena Auer käyttää mielestäni kirjeessä täysin samaa taktiikkaa lapsiinsa nähden kuin mitä hän on yleisesti käyttänyt suhteessaan suomalaiseen mediaan. Kirjoittaa ja sanoo totena jotakin mikä jo lähtökohtaisesti on epätotta, mutta esittää sen tavalla, jota kaikki eivät huomaa/luo rivien välistä millään epätodeksi. Tekeytyy olosuhteiden uhriksi, muistamattomaksi viattomaksi lampaaksi, malliin ...lapsille: "toivottavasti tämä kirje tulee perille ennen viikonloppua", "Tässä kivoja kuvia teille jokaiselle erikseen ja yhdessä"... / medioille: "minun lapseni puhuvat "kummallisia", "outoja", "asoita jotka eivät voi olla tottakaan", "satuja", "eivät luotettavia" jne. koko ajan kaivaen jo etukäteen maata niiden syytösten suhteen, joiden arvaa tai laskelmoi voivan olla seuraavaksi tulossa.
PS. Suhtaudun tässä ko. äidin kirjeeseen lapsilleen koettaen avata sitä lähinnä tekstisisällön ja visuaalisuuden pohjalta äidin koulutuksen ja taidot huomioiden. Tämä on siten tässä kohtaa ikävä ja vaihtoehtoinen tapa lukea ko. kirjettä - joten älkää ottako nyt hernettä nenään - vaan ajatelkaa että voisiko tekstissäni olla kuitenkin hitunen ideaa josta rakentaa.