Chikatilo tuossa jo postaili aikalaisuutista. Lisään siihen arkistossani olleet uutiset Hattulan tapauksesta.
- Vahteriskoski hs.jpg (90.47 KiB) Katsottu 358 kertaa
Ensimmäinen uutinen tapahtuneesta. Pidätetty oli alaikäinen koulukotikarkuri.
HS 10.1.1969.
- Lato Vahteriskoski (2).jpg (192.5 KiB) Katsottu 358 kertaa
HS 11.1.1969
Se paljon puhuttu lato. Nyt ei tarvihe muuta kuin kävellä vanhaa kolmostietä noilla main ja etsiä tämmönen lato. Rikoshistoriallisesti merkittävä rakennus.
Uutisen mukaan kuolinsyyksi oli varmistunut kuristaminen. HS 12.1.1969.
Mutta mitä tulee tuohon tekijään, niin kyllä minä sitä yhdennäköisyyttä niin mietin, että onko sama mies? Ja onhan se sama mies!
Hänestähän olemme lukeneet 1990-luvulla useammankin kerran! Kun tuota Aliibia 7/1982 en mistään löytänyt ja siinä ollutta sen aikaista kuvaa ”Risto Vahteriskoskesta”, niin en saa verrokkia noihin 90-luvulla otettuihin kuviin, mutta samannäköinen mies siinä pällisteli. Mitä nyt vuodet syövät hitaasti joskin varmasti.
- Liekö tuossa Alibissa ollut keksitty nimi, mutta sellainen lähelle osuva.
Hattulan surmaaja kertoi Alibissa 7/1994;
”minut on tuomittu taposta täyttä ymmärrystä vailla olevan nuorena henkilönä kuudeksi vuodeksi ja sen jälkeen monista omaisuusrikoksista, kuten petoksista ja varkauksista”.
-
Surmasin 16-vuotiaana tyttöystäväni”, hän sanoi.
Aikas kaunistellen sanottu; ”tyttöystäväni”. Toki tuo antaa aiheeseen dramatiikkaa että kyse olisi ollut sydänsuruista ja nuoren kuohuvan mielen mustasukkaisuudesta, mutta totuus oli kuitenkin se, että kyseessä oli satunnaistuttu, jonka ”Vahteriskoski” kuristi kun ei saanut pesää / homma meni odotuksia heikommin johtuen ”Vahteriskosken” kokemattomuudesta ja tuo jännitystila sitten ei suinkaan edesauttanut paisuvaiskudoksen verenkierron toimintaa. Päätti sitten tappaa.
”Vahteriskoski” oli tuolloin oikelta nimeltään
Risto Vaahteriskorpi (R.A.Vaahteriskorpi, vai oliko sekin keksitty nimi?), myöhemmin hänet tunnettiin nimillä
M.A.Orrbäck ja
Mika Teeripuro.
Tuo mainitun Alibin artikkeli ei koskenut Hattulan surmaa, vaan miehen rikollista elämää 1980-luvulla. Hän elätti itseään petkuttamalla, huijaamalla ja jopa esiintymällä poliisin vasikkana.
”Salainen toiminta” alkoi hänen mukaansa vuosina 1987 ja 1988, jolloin ”Teeripuro” oli sovittamssa rangaistustaan Riihimäen vankilassa. Vankilan johto ja eräs helsinkiläinen poliisi ottivat yhteyttä ”Teeripuroon” tarkoituksena puuttua vankiloissa rehottavaan huumekauppaan sekä muihin vankilan elämään liittyviin asioihin. Palkkioksi ”Teeripuro” sai rahaa ja erivapauksia.
Puheidensa mukaan hänet tunnetaan mm. Sörkassa, Kakolassa ja Maarianhaminan työsiirtolassa, Kastelholmassa, jossa hänen toimintansa ansiosta paljastui miten hasis toimitettiin ao. työsiirtolaan. Siitä jutusta on kuuleman mukaan kirjoitettu 1980-luvun lopulla monissa lehdissä.
”Teeripuro” ei kuitenkaan ollut rehellinen poliisille eikä yrittäjille, joiden omaisuutta oli rosvottu. Hän näytteli auliisti miestä joka tietää ja jonka kautta varastetut tavarat saadaan takaisin. Hämeenlinnassa 1980-luvun lopulla tehdyn ison kultakeikan takia poliisit ottivat ”Teeripuroon” yhteyttä, josko tämä saisi hankittua tietoja. Jopa liikkeenharjoittaja antoi hänelle 12800 markkaa rahaa, että saisi omaisuuttaan takaisin. ”Teeripuro” ryyppäsi kuitenkin joka pennin eikä yrittänytkään hankkia tietoja. Kun rahat loppuivat hän vain sanoi olleensa väärillä jäljillä.
-Jopa
Roosnan ja
Lepajoen pöllimät timantit hän lupasi löytää ja palkkiorahoilla hummaili ruotsinlaivoilla niin kauan kunnes rahat loppuivat.
”Teeripuron” paljastuttua mieheksi joka puhuu enemmän kuin tietää lopettivat poliisit kaikenlaisen yhteistyön hänen kanssaan.
Elettiin vuoden 1990 alkua. ”Teeripuro” opiskeli Lahden ammatillisessa kurssikeskuksessa. Elämä näytti valoisia puoliaan, lääkehuumeiden käyttö oli loppunut ja jopa ajokortin saaminen onnistui. Itsemurhayritykset ja eriasteiset masennustilat olivat taakse jäänyttä elämää – aivan kuten rikollinenkin elämä.
”Oli todella mahtava tunne kokea olevansa tavallinen normaali-ihminen”. Elämää sulostutti myös opinahjossa tapaamansa nainen. Sinikka. Häneen ”Teeripuro” rakastui tulisesti! Yhdessä he päättivät aloittaa uuden elämän.
Mutta jo muutaman kuukauden kuluttua ex Teeripuro, nyt
Risto Raivio ajautui vaikeuksiin. Rötökset seuraisivat toistaan, Sinikka maksoi viulut ja otti jopa 50000 markkaa pankkilainaa, että vahingon kärsineet saivat rahansa takaisin.
”Kun tutustuin Ristoon en tuntenut hänen taustaansa. Kun se sitten paljastui, en tietenkään voinut hyväksyä niitä rikoksia, mutta siltikin tunsin rakastavani häntä yhä vieläkin… ei se siihen sammunut”, kertoi kyläkaupassa työskentelevä Sinikka.
Kesäkuussa 1991 Riston ”oireet” pahenivat. Hän onnistui kuittaamaan erään henkilön saamat isot palautukset ja hummasi 48000 markkaa sileäksi parissa viikossa. Taksilla Tampereelle, parasta päälle vaatekaupassa ja sitten Turkuun, josta laivalla Ruotsiin ja takaisin matkan aikana muille ihmisille ravintolassa viinaksia mennen tullen tarjoillen
”sopisiko viski tai konjakki… Olen vähän juhlatuulella ja voisin tarjota kierroksen tai parikin. Kun tuli tuota veronpalautusta”.
30. kesäkuuta Riston avokas, Sinikka, sai siinä määrin tarpeekseen rakkaan miehensä hummailusta, että suunnaksi otettiin yhdessä Hauhon poliisiasema. Aikomus oli ilmiantaa miehensä lukuisista petoksista sun muista. Poliisiasema oli kuitenkin suljettu, joten he menivät Hämeenlinnan poliisiasemalle, jossa kummasteltiin, että mikä se tämä juttu on, sillä osa petoksista ei ollut vielä edes paljastunut.
Raivio otettiin kuitenkin sisään. Kuulusteltiin ja lääkärin määräyksestä siirrettiin Hattelmalan sairaalaan, jossa hänellä todettiin neuroottinen depressio ja se oli kuulemma syynä mestaripetkuttajan kaksi vuosikymmentä jatkuneeseen rikossarjaan.
En tiedä Raivion tuomiota näistä jutuista, mutta seuraavaksi päästäänkin murha.infon ytimeen:
Hauhon Sappeelta asunut mies otti yhteyttä poliisiin tiistaina 16. tammikuuta 1996. Hän kertoi surmanneensa avovaimonsa. Mies oli Risto Raivio. Poliisit löysivät naisen, vuonna 1947 syntyneen Sinikan, kuolleena asuntonsa lattialta. Hänen todettiin saaneen surmansa joko sunnuntaina tai maanantaina. Surma-aseena oli käytetty kirvestä. Sen hamarapuolta. Kuolinsyy oli kallonmurtuma.
- Ennen ilmoittautumistaan poliisille Raivio oli väärentänyt kauppakirjaan vaimonsa nimen, myynyt tämän auton ja hummannut saamansa rahat saman päivän aikana.
Maanantaina 5. helmikuuta Raivio sai syytteen murhasta. Jutun käsittelyä lykättiin parilla viikolla ruumiinavauslausunnon puuttumisen takia. Lisäsyyte tuli väärennyksestä ja kavalluksesta.
Jutun käsittely eteni nopeasti ja jo maanantaina 4.3.1996 Hämeenlinnan käräjäoikeudessa tuomittiin 43-vuotias Risto Raivio 9 vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi vankilaan avovaimonsa taposta. Murhasyyte kaatui näytön puutteeseen.
Raivio väitti että avovaimo oli sairautensa vuoksi pyytänyt miestään surmaamaan hänet.
Tapaus muistetaan ja tunnetaan nimellä Hauhon kirvessurma.
Lähteet Rikosposti syyskuu 1991, Alibi 7/1994 ja HS arkisto.
Siihenkö loppui Raivion tarina?
Muistaakseni hän antoi jollekin lehdelle haastattelun jossa vannoi ja vakuutti että vaimo pyysi ”tapa minut, olen niin sairas” tms. otsikolla.
En muista tuota lehteä saati edes vuotta milloin tuo haastattelu oli julkaistu. Mutta tämä murha.infoon kirjoitteluhan on yhteistyötä - samarbete – joten tästä on hyvä jonkun jatkaa. Vaikka sitten sillä Alibin 7/1982 nrossa olleella ”Vahteriskosken” kuvalla…
Raiviolla mennyt oikeastaan koko ikä ongelmissa. Se on harmi ettei nämä hänen itsariyritykset ole onnistuneet, sillä jos niin olisi käynyt sekä yhteiskunta että omaisuusvahingonkärsijät ja tietenkin Sinikka olisivat säästyneet paljolta pahalta.
”Kolme kertaa minut on jo viety pillit huutaen teholle, mutta aina olen pelastunut kuin ihmeen kaupalla”. Petosmiehen itsariyritystä ei kannata ottaa todesta. Se on pikemminkin huomiohakuista toimintaa, jolla pyritään saamaan sääliä ja sitä kautta jopa suhde ja lopulta suhteen omaisuus.
Kuvat olivat pudonneet. Palautettu.
-NILS-