Jussi Halla-Aho (PS) sekä kirjoituksensa mm. Scriptaan

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Evil Lindros
Hetty Wainthropp
Viestit: 478
Liittynyt: Ke Heinä 17, 2013 1:45 pm

Re: HS: Halla-Aho liittyi perussuomalaisiin

Viesti Kirjoittaja Evil Lindros »

Halla-aho on tähän mennessä osoittanut, ettei kunnioita demokratiaa eikä lakeja. Miksi ihmiset äänestää sellaista ihmistä? Pöljänä saatte itseänne pitää siinä vaiheessa, kun tämä tyyppi pystyttää Suomeen keskitysleirejä. Katos, niinhän se on, että ihmiset luulee, että kun joku kiihkoilija puhuu vain ulkomaalaisista, että kyse olisi vain niistä, mutta johan Halla-aho ehti jo kommentoida lakkojen lopettamista väkivallalla. Tosin Kreikassa, mutta ei ole epäilystäkään, ettei tyyppi ole oikeasti juuri tuota mieltä ja toki kaikki, mitä hän pitää tarpeellisina keinoina, sitä mies on. Myös Suomessa. Kaikki siis saa pitää varansa tällaisten kahjojen kanssa.

//Ei ole tyyppi ainoa laatuaan. Toinen juttu on se, että miksi korkeasti koulutettu tyyppi on käyttänyt niin jumalattomasti aikaa ja vaivaa marginaaliasioihin. Jos vaikka yhtä tarmokkaasti paneutuisi uusien innovaatioiden keksimiseen...

Marko M
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: To Touko 02, 2013 2:26 pm

Re: HS: Halla-Aho liittyi perussuomalaisiin

Viesti Kirjoittaja Marko M »

Evil Lindros kirjoitti:Halla-aho on tähän mennessä osoittanut, ettei kunnioita demokratiaa eikä lakeja. Miksi ihmiset äänestää sellaista ihmistä? Pöljänä saatte itseänne pitää siinä vaiheessa, kun tämä tyyppi pystyttää Suomeen keskitysleirejä. Katos, niinhän se on, että ihmiset luulee, että kun joku kiihkoilija puhuu vain ulkomaalaisista, että kyse olisi vain niistä, mutta johan Halla-aho ehti jo kommentoida lakkojen lopettamista väkivallalla. Tosin Kreikassa, mutta ei ole epäilystäkään, ettei tyyppi ole oikeasti juuri tuota mieltä ja toki kaikki, mitä hän pitää tarpeellisina keinoina, sitä mies on. Myös Suomessa. Kaikki siis saa pitää varansa tällaisten kahjojen kanssa.

//Ei ole tyyppi ainoa laatuaan. Toinen juttu on se, että miksi korkeasti koulutettu tyyppi on käyttänyt niin jumalattomasti aikaa ja vaivaa marginaaliasioihin. Jos vaikka yhtä tarmokkaasti paneutuisi uusien innovaatioiden keksimiseen...
Huh huh, että olet pihalla. Onko mielestäsi demokratiaa että virkamies (Ilman) keksii omasta sairaasta päästään syytteitä viatonta Suomen kansalaista kohtaan ? Minusta tuo vaikuttaa enemmäkin järjestelmältä joka oli vallalla Natsi-Saksassa ja Stalin ajan Neuvostoliitossa.
Siis sinun mielestäsi ei Suomen kansalainen saa kritisoida kehitysmaalaisten rikollisten maahantunkeutumista Suomeen ikuisiksi eläteiksi vaan hänet pitää eliminoida, sekö on mielestäsi demokratiaa ?

WarWas
Nikke Knakkertton
Viestit: 196
Liittynyt: To Helmi 03, 2011 12:53 pm

Re: HS: Halla-Aho liittyi perussuomalaisiin

Viesti Kirjoittaja WarWas »

Maahantunkeutuminen, kuulostaa suunnitelmalliselta taikka väkivaltaiselta.
Kyllä Halla-Aho olisi ekana huutamassa, jos esimerkiksi hänen leimaamat väestöryhmät olisi vallassa ja haluaisi toteuttaa hänen ideologiaa häntä ja hänen ryhmää vastaan käänteisesti mitä hän itse ajaa takaa.

Marko M
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: To Touko 02, 2013 2:26 pm

Re: HS: Halla-Aho liittyi perussuomalaisiin

Viesti Kirjoittaja Marko M »

WarWas kirjoitti:Maahantunkeutuminen, kuulostaa suunnitelmalliselta taikka väkivaltaiselta.
Kyllä Halla-Aho olisi ekana huutamassa, jos esimerkiksi hänen leimaamat väestöryhmät olisi vallassa ja haluaisi toteuttaa hänen ideologiaa häntä ja hänen ryhmää vastaan käänteisesti mitä hän itse ajaa takaa.
Kehitysmaalaisten haittamaahanmuutto tai maahantunkeutuminen on nimenomaan suunnitelmallista etsiytymistä vastikkeettoman sosiaaliturvan piiriin, ne saavat kaiken ilmaiseksi ja sen vuoksi niitä tulee tänne. Rikostilastot jotka ovat vääristeltyjä siltä osin että Suomen kansalaisuuden saaneet muukalaiset luetaan suomalaisiksi kertovat siitä että toiminta on todellakin väkivaltaista.
Suomi kuuluu suomalaisille ei esimerkiksi xxxx jotka vievät asuntoja ja muita resursseja suomalaisilta sekä loisivan ja rikollisen elämäntapansa vuoksi ovat suunnaton rasitus suomalaiselle yhteiskunnalle.
Halla-aho ei ole leimannut ketään vaan kirjoittanut pelkkiä totuuden mukaisia asioita. xxxx leimaavat omalla toiminnallaan itsensä ja maanmiehensä, kukaan muu kuin he itse eivät ole vastuussa heidän teoistaan.
xxxx ovat vallassa xxxx-maassa ja ovat aivan itse paskoneet sen maan mutta xxxx-maassa ei ole ainotakaan suomalaista loisimassa ja raiskaamassa xxxx-maan kantaväestöä mutta xxxx ovat loisineet Suomessa yli 20 vuotta ja tehneet hirvittäviä rikoksia.
Mitä luulet jos suomalaiset menisivät xxxx-maahan ja käyttäytyisivät kuten xxxx ovat käyttäytyneet Suomessa, kuinka kauan menisi ennen kuin xxxx joukkomurhaisivat kaikki suomalaiset ? Vai joukkomurhaisivatko xxxx suomalaiset jo heti alussa kun suomalaiset vaatisivat vastikkeetonta sosiaaliturvaa, ilmaisia asuntoja, xxxx nöyrtymistä suomalaisten edessä ?
Kuva

http://suomaliansanomat.blogspot.fi/200 ... chive.html

http://www.youtube.com/watch?v=8Y9a687EMRU

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: HS: Halla-Aho liittyi perussuomalaisiin

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Sen siitä sai kun ei lakkaamatta kumarra rauhanuskontoa:

Perussuomalaisten nettiuhkaaja on todennäköisesti porilainen Isis-taistelija

Isisin nimissä Jussi Halla-aholle uhkausviestin lähettänyt mies on Ylen tietojen mukaan pakistanilaistaustainen porilainen, joka matkusti Syyriaan syksyllä. Supo on siirtänyt tänään uhkauksen eteenpäin poliisin tutkittavaksi. Lounais-Suomen poliisi vahvistaa tutkivansa asiaa.

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho julkaisi 7. tammikuuta Facebook-sivuillaan sähköpostiinsa tulleen uhkausviestin. Hänen mukaansa se oli lähetetty joitakin päiviä aiemmin hänelle, suojelupoliisille ja Helsingin Sanomille.

Sama viesti oli julkaistu 27. joulukuuta Suomi24:n keskustelupalstalla otsikolla "varoitus Suomen hallitukselle".

Abu Hurairah Finlandi -allekirjoituksella esiintyvä kirjoittaja sanoo olevansa "doulatul islamin taistelija" Irakissa. Hän uhkaa hallitusta ja eduskuntaa väkivallalla, jos Suomi päättää osallistua koalitioon eli rintamaan Isisiä vastaan.

"Seppo Lehdolle, Halla-aholle ja kumppaneille. Olette ensimmäisiä tapettavien listalla kun saavumme Suomeen."

Tuntomerkit täsmäävät pakistanilaistaustaiseen opiskelijaan

Halla-ahon Facebook-päivityksen jälkeen Yle jäljitti lähettäjän sähköpostiosoitteen perusteella, että sama nimimerkki kuuluu erittäin todennäköisesti Porista syksyllä kadonneelle nuorukaiselle. Nuorukaisen perheenjäsen vahvisti epäilleensä, että kyseinen nimimerkki kuuluu hänen omaiselleen.

Nimimerkin käyttämien sosiaalisen median tilien perusteella piirtyy kuva pakistanilaistaustaisesta Suomessa asuvasta henkilöstä, joka opiskelee liiketaloutta. Tuntomerkit täsmäävät 21-vuotiaaseen mieheen, jonka Satakunnan Kansa uutisoi lokakuussa lähteneen "daulatul islamin riveihin (isis)" Syyriaan.

Perheen tietojen mukaan mies ei ole palannut Suomeen.

Supo selvitti uhkausta pari viikkoa

Suojelupoliisin selvitykset olivat kesken vielä torstaina, kun Yle kysyi vahvistusta epäilyilleen.
– Ryhdyimme selvittämään asiaa heti kun saimme sen tietoomme. Selvittely jatkuu edelleenkin. Kun on saatu riittävä selvitys viestin taustasta ja mahdollisesti viestin lähettäjästä, sen jälkeen toimenpiteet päätetään sen mukaisesti, kertoi suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva.

Toimittajan kanssa käymiensä keskustelujen jälkeen Supo kertoi perjantaina, että heille oli tullut ilmi tarpeeksi seikkoja, joiden perusteella asia oli syytä siirtää eteenpäin poliisin tutkittavaksi. He eivät kerro, minkä poliisin, mutta Lounais-Suomen poliisi vahvisti Ylelle aloittavansa tutkinnan tapauksesta.

Jussi Halla-aho viestitti Ylelle suojelupoliisin sanoneen aiemmin, ettei "rikosilmoitusta kannata tehdä, koska lähettäjää ei kuitenkaan voi selvittää".

Portaankorva ei kommentoi Halla-ahon väitettä, mutta sanoo yleisen edun vaativan, että tämäntyyppinen uhkaus selvitetään.

Tutkija: Vaikuttaa radikalisoituneelta henkilöltä

Jihadismiin erikoistunut tutkija Juha Saarinen arvioi pyynnöstämme, että nimimerkin some-käyttäytymisen perusteella kyseessä on selvästi radikalisoitunut henkilö.
– Abu Hurairasta välittyy sosiaalisen median kautta kuva henkilöstä, joka suhtautuu vihamielisesti länsimaihin. Hän näyttää kehittyneen al-Qaidan kannattajasta Islamilaisen valtion kannattajaksi ja on todennäköisesti onnistunut liittymään ryhmään, vaikka sitä onkin mahdotonta varmistaa, Saarinen pohtii.
– Uhkaus vaikuttaa aidolta ja ideologisesti motivoituneelta. Tämä ei luonnollisesti tarkoita, että henkilöllä olisi kykyä toteuttaa se tai että Islamilainen valtio olisi sitoutunut uhkauksen toteuttamiseen, hän täsmentää.

Tutkija arvioi, että Abu Huraira pyrkii paitsi nostamaan omaa profiiliaan jihadistina myös shokeeraamaan ja sitä kautta tuomaan Isistä julkisuuteen Suomessa.

Supon tietoon ei ole tullut muita Isisin nimissä Suomeen lähetettyjä uhkauksia.
– Tämä on ilmeisesti yksittäinen henkilö, joka viestin on lähettänyt. Se ei vielä aseta Suomea terroristijärjestön kohdemaaksi, Tuomas Portaankorva painottaa.


YLE
Kotimaa 9.1.2015 klo 16:27 | päivitetty 9.1.2015 klo 16:35

Ja kukas se tämä tappouhkauksen lähettänyt sekopää sitten onkaan:

SK: Porilaisnuorukainen kertoo taistelevansa Isisin riveissä Syyriassa

Kaksi viikkoa sitten kadonnut pakistanilaistaustainen 21-vuotias mies lähetti veljelleen sähköpostin, jossa hän kertoo lähteneensä Isisin riveihin taisteluihin Syyriaan. Järkyttyneen isän epäilyistä kertoo Satakunnan Kansa.

Kadonneen porilaismiehen isä pelkää poikansa taistelevan Isis-järjestön riveissä Syyriassa.

Reilut kaksi viikkoa sitten kadonnut 21-vuotias mies on lähettänyt veljelleen sähköpostin, jossa hän kertoo lähteneensä taisteluihin Syyriaan ja pyytänyt kertomaan tästä myös isälleen, kertoo Satakunnan Kansa.

Satakunnan poliisilaitos on vastaanottanut miehestä tehdyn katoamisilmoituksen. Isän epäilyt on saatettu myös suojelupoliisin tietoon.

Nuorukaisella on Pakistanin ja Suomen passit. Hänen liikkeistä ei ole katoamisen jälkeen saatu mitään tietoa.

Viranomaiset arvioivat lokakuun alussa, että Suomesta on lähtenyt Syyriaan nelisenkymmentä henkilöä kahden viime vuoden aikana.


YLE
Kotimaa 13.10.2014 klo 8:17 | päivitetty 9.1.2015 klo 16:27

Mikä saatanan porilaisnuorukainen hän muka on? Pakistanilainen on pakistanilainen vaikka voissa paistaisi. Medialle on tullut kumma tapa tehdä pari vuotta Suomessa asuneista neekereistä "espoolaisnuorukaisia" tai parikymmpisenä Pakistanista tulleesta ählämistä "suomalainen".

Epäilyllä Suomen passi. No, se ei enää yllätä. Niitähän ajetaan kenelle tahansa ja millä perusteella tahansa.

Suomessa on näemmä niin kova työvoimapula, että Suomi tarvitsee nyt jokaisen.
- Ja jokainen näyttää kelpaavan...

SDP:llä on nyt ongelma, joka ei taida ratketa vaihtamalla vanhentuneet pelikonsolit uusiin. Ehkä näihin "syrjäytyneisiin" ISIS-taistelijoihin - muutes mikä vitun taistelija se ISIS-soturi on? Rikollinen ja terroristi sellainen "taistelija" on - kohdennetaan traumaterapiaa, esim. pahaa mieltä poistetaan rentouttavan hoidon, hieronnan ja kosketuksen avulla. Lisäksi paikalla on koko ajan verensokeria mittaava hoitaja sekä tietysti tulkki.

Maksajahan siihen on jo tiedossa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: HS: Halla-Aho liittyi perussuomalaisiin

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Jussi Halla-aho HS:lle: Lähden todennäköisesti ehdolle perussuomalaisten puheenjohtajaksi

”Kyllä tämä juna kovasti on menossa siihen suuntaan, että kieltäytyminen käy päivä päivältä vaikeammaksi.”

EUROPARLAMENTAARIKKO Jussi Halla-aho sanoo todennäköisesti asettuvansa ehdolle perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi. Hän kertoo saaneensa paljon yhteydenottoja, joissa häntä on pyydetty asettumaan ehdolle.

”Kyllä tämä juna kovasti on menossa siihen suuntaan, että kieltäytyminen käy päivä päivältä vaikeammaksi”, Halla-aho sanoo HSTV:n Studio Kulmapöydässä.

Hänen mukaansa päätös ei ole riippuvainen siitä, hakeeko Timo Soini jatkokautta. Hän ei ole etukäteen kertonut Soinille aikeistaan.

Perussuomalaiset valitsevat puheenjohtaja seuraavalle kaudelle kesäkuun alun puoluekokouksessa.

HALLA-AHON mukaan osa äänestäjistä on pettynyt perussuomalaisten linjaan muun muassa maahanmuuttopolitiikassa, mistä syystä häntä on entistä vahvemmin houkuteltu puheenjohtajaksi.

”Minulla ei ehkä ole [puheenjohtajuuteen] kauhean suurta henkilökohtaista paloa, mutta ymmärrän myös viestit, joita kentältä tulee. Laajalle levinnyt tuntemus perussuomalaisten keskuudessa on, että äänestäjille tärkeät asiat eivät korostu perussuomalaisten politiikassa ja ulostuloissa riittävästi.”

Hän kieltäytyy arvioimasta Soinin onnistumista tehtävissään, mutta sanoo, että puolueen toiminnassa on parantamisen varaa.

”Olemme pyrkineet olemaan astumatta kenenkään varpaille”, Halla-aho sanoo. ”Jos ei pidä riittävän tiukasti kiinni omista linjauksista, se tarkoittaa, että kannatus hiipuu. Kun gallup-kannatus hiipuu, vähenee myös vipuvarsi hallituksen sisällä.”

AIEMMIN Halla-aho on kieltäytynyt puheenjohtajuuden hakemisesta. Hän on muun muassa todennut, ettei pidä itseään johtajatyyppinä.

”En ole varmaan muuttunut tyyppinä. Minulla on taipumus suhtautua itseeni kriittisesti. Se voi olla hyvä asia jopa puheenjohtajalle.”

SAMALLA Halla-aho torjuu spekulaatiot siitä, että pyrkisi puolueensa presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 vaaleissa. Myös presidenttiehdokkaan puolue asettaa kesällä.

”Voin tuhota jännityksen ja ilmoittaa, etten hae presidentiksi.”

Hänen mukaansa presidentti Sauli Niinistön (kok) kannatus on niin vahvaa, että perussuomalaisten kannattaisi pohtia tarkkaan, kannattaako omaa vastaehdokasta ylipäänsä asettaa.

”On syytä miettiä, kannattaako lähteä vaalehin, joissa voi vain hävitä.”

Helsingin Sanomat
30.12. 11:23 , Päivitetty: 30.12. 11:41
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: HS: Halla-Aho liittyi perussuomalaisiin

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Halla-aho on muuten ollut poissa kaikista tämän vuoden kaupunginvaltuuston kokouksista (tai siis ainakin 13.11. asti pidetyistä). Onko hänen politiikansa niin lyhytjänteistä, että piti lähteä ehdolle toimeen, jota ei aio hoitaa?

http://www.hs.fi/kaupunki/art-200000293 ... fa2d17252d
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: HS: Halla-Aho liittyi perussuomalaisiin

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

PaxCow kirjoitti:Halla-aho on muuten ollut poissa kaikista tämän vuoden kaupunginvaltuuston kokouksista (tai siis ainakin 13.11. asti pidetyistä). Onko hänen politiikansa niin lyhytjänteistä, että piti lähteä ehdolle toimeen, jota ei aio hoitaa?

http://www.hs.fi/kaupunki/art-200000293 ... fa2d17252d
Ööh... eikös tuo nyt sentään europarlamentissa ole.
Kaipa noilla nyt varamiehet löytyy.

Ihme viherppunikkiaivopierukohtaus paxcowlla viime aikoina ollut päällä.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: HS: Halla-Aho liittyi perussuomalaisiin

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Perussuomalaisten puheenjohtajakisaan ilmoittanut europarlamentaarikko, avionrikkoja, filosofian tohtori ja tuomittu rikollinen Jussi Halla-aho selventää HS:n toimittaja Marko Junkkarin analyysiä

Jussi Halla-aho HS:n mielipidekirjoituksessa: Suomen valtio ei voi olla globaali sosiaalitoimisto

Kansallismielisenä puolueena perussuomalaisten tulee edistää kansakunnan sisäistä solidaarisuutta.

TOIMITTAJA Marko Junkkari raportoi (HS Sunnuntai 28.5.) analyysissään (oikein), että mielestäni perus­suomalaisten ei ole syytä profiloitua työttömien ja eläkeläisten puolueena. Junkkari teki tästä sen (väärän) johtopäätöksen, että mielestäni näillä ryhmillä ja niiden asioilla ei olisi väliä.

Olen kampanjassani ja muissakin yhteyksissä nimenomaan sanonut, että kansallismielisenä puolueena perussuomalaisten tulee edistää kansakunnan ­sisäistä solidaarisuutta: sitä, ­että kaikista suomalaisista pidetään huolta, myös työttömistä ja eläkeläisistä.

Mitä enemmän julkinen valta käyttää resurssejaan vaikkapa joutilaan maahanmuuttajaväestön ylläpitämiseen, sitä vähemmän sillä on edellytyksiä huolehtia omista vähäosaisistamme. Suomen valtio voi olla ”sosiaalitoimisto”, mutta se ei voi olla globaali sosiaalitoimisto, koska sen rahoitus lepää suomalaisen nettoveronmaksajan ja velanoton varassa.

Edellä sanottu ei muuta sitä tosiasiaa, että perussuomalaisten kannatus eläkeläisten ja työttömien keskuudessa on ­hyvin vähäinen. Eläkeläisten kohdalla tärkein selitys lienee se, että heidän poliittinen ­kotinsa on vakiintunut jo ennen perussuomalaisten ilmestymistä kartalle.

Perussuomalaisten tyypillinen äänestäjä on omillaan toimeentuleva, ankarasti verotettu työikäinen, jonka on yhä vai­keampaa hyväksyä sitä, mihin häneltä verotettuja varoja käytetään ja mitä hänen ympärillään tapahtuu.

Hän kantaa mielellään kortensa kekoon, jotta suomalaiset vanhukset saisivat säällistä ­hoivaa. Sen sijaan ilmaisesta ruoasta ruikuttavat ja ostos­keskuksissa notkuvat irakilaisnuorukaiset panevat hänen ­veronmaksumoraalinsa koetukselle.

HS.fi/mielipide
30.5. 2:00 , Päivitetty: 30.5. 7:25
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Jussi Halla-aho (PS)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Hallituksessa suunnitelma Halla-ahon voiton varalle: soinilaiset muodostaisivat oman eduskuntaryhmän

Hallituksessa suunnitelma Halla-ahon voiton varalle: soinilaiset muodostaisivat oman eduskuntaryhmän

Suomen hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.

Asia vahvistettiin perjantaina Lännen Medialle useista eri hallituslähteistä.

Näin voitaisiin toimia, jos Jussi Halla-aho valitaan viikon kuluttua Jyväskylässä perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Tuore LM-kysely vahvistaa, että Halla-aho saattaa voittaa äänestyksessä Sampo Terhon.

Jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, kokoomus todennäköisesti ilmoittaa, että se ei tee hallitusyhteistyötä Halla-ahon johtaman puolueen kanssa. Halla-aholla on vuodelta 2012 tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se on nykyisen kokoomuksen johdolle ja eduskuntaryhmälle liikaa.

Useista eri puoluelähteistä kerrottiin perjantaina LM:lle, että kokoomus ei suostu hallitusyhteistyöhön Halla-ahon johtaman puolueen kanssa.

Kokoomuksen siirron jälkeen pääministeri Sipilän olisi muutettava hallituspohjaa.

Halla-ahon perussuomalaisista irtisanoutuva ryhmä koostuisi ainakin noin 20 kansanedustajasta. Sipilän hallitus voisi helposti jatkaa työskentelyään, koska keskustalla on 49 ja kokoomuksella 37 kansanedustajaa. Koossa olisi valmis enemmistöhallitus, jonka toimintakykyä Sipilä saattaisi vahvistaa kristillisdemokraateilla ja rkp:llä tai jommallakummalla.

Rkp:n ja kristillisdemokraattien kanssa on käyty keskusteluja hallitukseen tulemisesta, mutta soinilais-terholaisen eduskuntaryhmän irtautuessa halla-aholaisista pienempiä puolueita ei välttämättä tarvittaisi hallitukseen lainkaan.

LM-kyselyn perusteella perussuomalaisten eduskuntaryhmä jakautuu puheenjohtajavalinnassa. Halla-aholaiset ovat ryhmässä vahva vähemmistö. LM-kyselyyn vastasi 26 kansanedustajaa eli suurin osa 37-jäsenisestä ryhmästä. Terhoa kannattaa 14 kansanedustajaa, Halla-ahoa 8 ja Leena Merta sekä Veera Ruohoa kumpaakin yksi. Kaksi edustajaa ei ole valinnut suosikkiaan.

Jos Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi, hän antanee lähtöpassit ulkoministeri Soinille. Liipaisimella olisi myös Jussi Niinistön puolustusministeriys. Niinistö oli vuoden 2009 eurovaaleissa perussuomalaisten vaalipäällikkö, eikä Halla-ahoa otettu ehdokkaaksi.

Eduskuntaryhmän jakautuessa Soini ja Niinistö voisivat todennäköisesti jatkaa ministereinä, vaikka Halla-aho olisi valittu perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Myös tästä on keskusteltu hallituksessa.

Toinen vaihtoehto on, että perussuomalaiset siirtyy Halla-ahon voiton jälkeen ryhmänä kokonaan oppositioon, mutta samalla suurehko joukko ryhmän jäseniä loikkaa muihin puolueisiin, osa hallituksen riveihin.


Aamulehti
03.06. 05.00 Päivitetty 12.06
--------------------------------------

Jussi Halla-aholta tyly Facebook-letkautus Timo Soinille

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.) kiittelee vuonna 2015 hyväksyttyä Lex Soinia, jolla puoluelakia muutettiin siten, että eduskuntaryhmän hajotessa puolueesta lähtevät kansanedustajat eivät voi viedä eduskuntapaikkojen perusteella määräytyviä puoluetukia mukanaan.

Halla-ahon kommentti liittyy arvioihin siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä saattaa hajota kahtia, jos Halla-aho ensi viikonloppuna valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

Lex Soinin myötä Halla-ahon johtama puolue saisi pitää eduskuntapaikkojen perusteella määräytyvät puoluetuet, kun taas lähtijät jäisivät ilman niitä. Käytännössä tämä vaikeuttaisi merkittävästi eduskuntaryhmästä lähtemistä.

Lännen Median mukaan hallituksen piirissä on käyty vakavia keskusteluja mahdollisuudesta, että Halla-ahon puheenjohtajuuden myötä perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajoaisi kahtia. Tällöin ryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.

Kokoomus ei Lännen Median mukaan jatka hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa, jos Halla-ahosta tulee puolueen puheenjohtaja.
–  Onpas hurjia juttuja. Onneksi tämä eduskunta ehti perussuomalaisten vaatimuksesta kumota Lex Vennamon, eivätkä seteliselkärankaiset loikatessaan enää vie puoluetukia mennessään, Halla-aho kirjoitti lauantaina Facebook-sivullaan.

Lex Vennamolla Halla-aho viittaa vuonna 1972 säädettyyn puoluelain muutokseen, jonka mukaan puolueen eduskuntaryhmän hajotessa kyseisen puolueen saama puoluetuki jaettiin uudelleen.

Lex Vennamon kumonnut Lex Soini kirjattiin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmaan perussuomalaisten aloitteesta. Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan Lex Vennamon kumoaminen oli "suuren historiallisen vääryyden saattaminen historian roskatynnyriin".

Terho menettänyt etumatkansa

Lännen Media kertoi tänään, että Sampo Terho on menettänyt puolueensa kenttäväen keskuudessa kannatusetumatkansa Halla-ahoon kisassa perussuomalaisten puheenjohtajuudesta.

Lännen Median kyselyssä Terhon ja Halla-ahon suosiolukemat ovat nyt tasan. Vastaajista 43 prosenttia kannatti Terhoa ja 42 prosenttia Halla-ahoa. Lehden kyselyyn vastasi 330 perussuomalaista, joista 322 on puolueen jäseniä.

Lännen Media kysyi puheenjohtajasuosikkia yhteensä 645 puoluevaikuttajalta sähköpostitse touko-kesäkuun vaihteessa. Kyselyn vastaajina ovat piirihallitusten jäsenet, paikallisyhdistysten puheenjohtajat, kansanedustajat sekä muissa keskeisissä tehtävissä toimivat perussuomalaiset.

Perussuomalaiset äänestää puheenjohtajastaan ensi lauantaina Jyväskylässä.


ilkka.fi
03.06.2017 17:57 (Päivitetty 03.06.2017 17:57)

Puheet siitä, että yksi ihminen ei voi politiikassa vaikuttaa ovat siis valhetta. Halla-ahon voittoa "pelätään" ja nyt kummastellaan, että "eikö tämä pj-valinta ollutkaan selvä juttu. Sampo Terhon piti voittaa, niinhän me sovittiin..." Halla-ahon voiton varalle jopa Kokoomuksessa on suunnitelma. Outoa demokratiaa; emme leiki sinun kanssa kun sinulla on se "tuomio". Entäs Jan Vapaavuoren (kok) ja Kimmo Sasin (kok) tuomiot?
- Pitäisikö muiden puolueiden kieltäytyä yhteistyöstä Kokoomuksen kanssa kun heillä on näitä tuomittuja... Vai mikä on se tuomio, jolla rajataan yhteistyö ko. hlön tai ko. puolueen kanssa; joukkosurma, jumalanpilkka..?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Jussi Halla-aho (PS)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Jussi Halla-aho valittiin ensimmäisellä kierroksella puolueen johtoon, varapuheenjohtajien valinta kestää pitkälle iltaan – HS seuraa

Jussi Halla-aho on valittu perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi. Hän sai heti ensimmäisellä kierroksella yli puolet annetuista äänistä, eli toista kierrosta ei tarvittu. Tällainen on perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho: Viekö hän puolueensa ruotsidemokraattien tielle?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini piti aiemmin viimeisen puheensa perussuomalaisten johdossa. Tunteikkaassa puheessaan hän korosti ajatusta jokaisen ihmisen arvosta, jota myös Soinin oppi-isä, edesmennyt Smp:n puheenjohtaja Veikko Vennamo oli opettanut.

”Olen ajatellut teitä joka päivä 20 vuoden ajan”, Soini kertoi puolueväelle. Voit lukea Soinin puheen tarkemmin tästä linkistä.

Keistä tulee varapuheenjohtajia?

Puheenjohtajanvaalin jälkeen puolue valitsee varapuheenjohtajat ja puoluesihteerin. Jälkimmäisessä vaalissa vahvoilla on istuva puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.

Etenkin jos Halla-aho voittaa puheenjohtajavaalin, kannattaa varapuheenjohtajavalintoja seurata tarkasti. Halla-aho on sanonut aikovansa jatkaa europarlamentaarikkona ja hajauttavansa valtaa puolueessa, mikä voi merkitä varapuheenjohtajien aseman vahvistumista.

Puolustusministeri Jussi Niinistö haluaa jatkaa 1. varapuheenjohtajana, mutta Halla-ahon omaksi suosikikseen nimeämä kansanedustaja Laura Huhtasaari antaa kovan vastuksen.

Lähteekö Terho presidenttiehdokkaaksi?

Sunnuntaina noin kello 13 puoluekokous päättää osallistumisesta vuoden 2018 presidentinvaaleihin.

Sampo Terho on ilmoittanut olevansa kiinnostunut ehdokkuudesta siinäkin tapauksessa, ettei tule valituksi puheenjohtajaksi.

Uuden johtajan linjapuhe päättää kokouksen

Vaikka sekä Terho että Halla-aho ovat Soinia oikeistolaisempia ja maahanmuuttokriittisempiä, on puheenjohtajavalinta linjavaali. Halla-ahon valinta olisi merkki siitä, että Soinin rakentama puolue liikkuu kohti muiden eurooppalaisten populistipuolueiden linjaa.

Uusi puheenjohtaja pitää linjapuheensa aivan kokouksen lopuksi, ennakkotietojen mukaan kello 16.30 sunnuntaina. Kannattaa seurata, millainen viesti hänellä on yhtäältä hävinneen ehdokkaan kannattajille, toisaalta perussuomalaisten hallituskumppaneille, ja miten hän asemoi puolueen.


Helsingin Sanomat
10.6. 2:00 , Päivitetty: 10.6. 15:10
----------------------------------------------------

Jussi Halla-aho on perussuomalaisten uusi puheenjohtaja: "Olen sanaton"

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on äänestetty PS:n johtoon Jyväskylän puoluekokouksessa.

Jussi Halla-aho IL:lle: "Oletusarvo olisi, että perisin Soinin salkun ulkoministerinä"
Kaksinkamppailu puheenjohtajuudesta käytiin Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon välillä. Halla-aho ylitti 50 prosentin äänienemmistön selvästi, ja tulos selvisi ensimmäisellä kierroksella.

Lyhyessä voittopuheessaan Halla-aho korosti puolueen yhtenäisyyttä.
- Olen sanaton. Tahdon kiittää kaikkia rakentavasta kampanjasta, ei jäänyt paha olo minulle eikä kenellekään muulle, Halla-aho sanoo.

Hän kertoi suhtautuvansa valintaan erittäin suurella nöyryydellä.
- Tämä on kypsyyskoe meidän puolueellemme. Toivon, että me kaikki sitoudumme siihen.
- Kuten sanoin olen sanaton, tämän enempää en tähän kohtaan sano. Palaan asiaan huomenna linjapuheessani.
Halla-aho sai vaalissa 949 ääntä. Sampo Terhon äänisaldo oli 629.


Iltalehti
10.6.2017 klo 13.41
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Jussi Halla-aho (PS)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Orpo Iltalehdelle PS:n puheenjohtajavalinnasta: "Tämä on vakava paikka isänmaan kannalta"

Orpon mukaan hallitusohjelman periaatteita on kunnioitettava.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo Iltalehdelle, että Jussi Halla-ahon valinta perussuomalaisten johtoon on vakava paikka.
- On aihetta miettiä, onko edellytyksiä jatkaa hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa.

Orpo tapaa maanantaina pääministerin ja kokoomuksen puoluejohtoa.
- Silloin tapahtuu ratkaisuja, Orpo sanoo.

Orpon mielestä asiaa ei kannata roikottaa. Hänen mukaansa hallitusohjelman periaatteita on kunnioitettava ja tähän on sitouduttava.
- En ole valmis jatkamaan yhteistyötä hinnalla millä hyvänsä, Orpo toteaa.
- Tämä on vakava paikka isänmaan kannalta.

Iltalehti
10.6.2017 klo 14.54

Koti, uskonto ja isänmaa - puolueen, siis Kokoomuksen pj sanoo, että isänmaan etua ajava henkilön valinta ps:n pj:ksi on vakava paikka isänmaan kannalta. Omituista. Tai oikeastaan ei, sillä Kokoomus on jo syönyt nuo omat arvonsa ja vannoo islamin, EU:n ja globalisaation puolesta.

Demokratia on toiminut väärin. Se toimii silloin väärin kun valitaan joku josta ei pidetä. Silloin ehdotellaan jopa uusia vaaleja, kuten Vasemmistoliiton pj Li Andersson:

Vasemmistoliiton Li Andersson vaatii uusia eduskuntavaaleja Jussi Halla-ahon valinnan takia
Kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov: Kokoomus ei voi enää istua samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa.

VASEMMISTOLIITON puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson vaatii Suomeen uusia eduskuntavaaleja, koska Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi.

Anderssonin mukaan hallituspuolueiden välillä on tämän jälkeen niin ilmeisiä ristiriitoja, ettei hallitus ole enää toimintakykyinen. Hän viittasi tiedotteessaan kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon aiempaan kommenttiin, jonka mukaan kokoomus voi olla vain sellaisessa hallituksessa, joka on sen arvojen mukainen.

”Riippumatta siitä, tuleeko Halla-ahosta ministeri, nyt tapahtuu niin iso linjanmuutos yhdessä hallituspuolueessa, että tarvitaan uudet eduskuntavaalit. Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa hallituksessa jatkaminen punnitsee myös hallituskumppaneiden kokoomuksen ja keskustan todelliset arvot”, Andersson sanoo tiedotteessaan.

”Jos perussuomalaiset jatkavat hallituksessa, saa heidän uusi linjansa kokoaan suuremman merkityksen, jota se ei ole ansainnut vaaleissa. Äänestäjien kuluttajansuojan näkökulmasta olisi hyvä, että pidetään uudet vaalit.”

LI ANDERSSONIN mukaan epävakaan hallituksen lisäksi jo olemassa olevat päätöksenteon ongelmat antavat aihetta uusiin vaaleihin. Hänen mukaan äänestäjät eivät antaneet kaksi vuotta sitten eduskuntavaaleissa mandaattia tehdä sote-uudistusta tavalla, jolla hallitus on nyt sitä tekemässä.

”Mikäli sote-uudistus tehdään hallituksen kaavailemalla mallilla, tulee se olemaan viimeinen sote-uudistus, joka maassa tehdään. Sen jälkeen yritykset vastaavat sosiaali- ja terveyspolitiikasta”, Andersson sanoo.

VIHREIDEN puheenjohtaja Ville Niinistö vaatii perussuomalaisten hallituskumppaneita keskustan Juha Sipilää (kesk) ja kokoomuksen Petteri Orpoa tekemään pesäeron Halla-ahon linjaan.

”Nyt testataan sitä, ovatko kokoomus ja keskusta hylkäämässä vain vallassa pysyäkseen suvaitsevaisen ja tasa-arvoa tavoittelevan aateperintönsä kokonaan”, Niinistö sanoo tiedotteessaan.

”Halla-ahon linjaa edustava perussuomalainen puolue on jatkossa vain yhden asian liike: ihmisiä jakavaa, Suomen kansainvälistä asemaa sulkevaa ja vähemmistöjen asemaa heikentävää politiikkaa ajava puolue. Suomella ei ole varaa siihen, että tällainen puolue on hallitusvastuussa.”

KOKOOMUSNUORTEN puheenjohtaja ja puoluehallituksen jäsen Daniel Sazonov ilmoitti Halla-ahon valinnan jälkeen, ettei kokoomus voi enää istua samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa.

”Puheenjohtajavaihdoksen myötä perussuomalaiset ovat tehneet selkeän linjanmuutoksen. Uusi perussuomalaiset on jyrkän maahanmuuttovastainen ja avoimen EU- ja globalisaatiokriittinen puolue. Halla-ahon johtamana puolue vertautuu Euroopan muihin rasistisiin puolueisiin, joiden kanssa vastuulliset eurooppalaiset puolueet ovat pidättäytyneet tekemästä hallitusyhteistyötä”, Sazonov sanoo tiedotteessaan.

Sazonovin mukaan kokoomus ei voi olla hallituksessa hinnalla millä hyvänsä.

”Jokaisen vastuullisen puolueen on pyrittävä olemaan hallitusvastuussa omien tavoitteidensa edistämiseksi. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua hinnalla millä hyvänsä. Halla-aholaisen ja kokoomuslaisen ihmiskäsityksen välinen ristiriita ja perussuomalaisten päätös kääntää selkänsä avoimelle, eurooppalaiselle Suomelle painavat enemmän kuin hallitusohjelman yksityiskohdat.”


Helsingin Sanomat
10.6. 13:50 , Päivitetty: 10.6. 15:06

Kuinkakohon kauan menee kun Halla-ahon aikoinaan samaa rikostuomio otetaan esille?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Jussi Halla-aho (PS)

Viesti Kirjoittaja Belker »

Halla-ahosta voi tulla punavihreiden, etenkin vihreiden, suuri auttaja.

Räkätyksellä ja hallituserolla sekä siten uusilla vaaleilla vihreät voivat saavuttaa nykyhetken gallupiensa kannatuksen kansanedustajapaikkoina. Etenkin puoluetukeenb tulisi mehevä mälli, kun n. 160 000/edustaja pätkästäisi. 20 lisäedustajaa... 3,2 milj. ja johan punavihermädättäjiä sukulaisineen palkattaisiin. Avustajien ym. potit vielä valtion pussista lisäksi, niin johan raikuu

JIHUUUU!!

Li Andersonkin omituisine ja järjettöminen taloushaahuiluineen realisoisi kannatuspiikin.

Persut taas romahtaisi 38 edustajasta... 17 edustajaan. Ja kaikki sataisi punavihreiden laariin. Ilmankos Ville Niinistö populistikieroilija ja Li vassari riemuitsevat, että öyhöttäjä-Hallis on vallassa. Harvoin näin mehukasta tilannetta tulee, että oppositiosta on suuri jokerikortti saatu, jottai hallituksen herkkupöytään ja lihapatojen ääreen päästäisiin vastapuolen rähisijan ansiosta.

Saa nähdä, onko H-aho fiksu vai häviävä rähinöitsijä.

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Jussi Halla-aho (PS)

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Luuletko, että Juha antaa hallituksen kaatua?
Tilanteessa, jossa kepun kannatus on pohjamudissa, maakuntahallinnon uudistus vaatii hallituksen kasassa pysymistä (maakuntahallinnon uudistus kaatuu -> kepun valta minkä kuvittelee saavansa jää saamatta), persujen kannatus tulee nousemaan kun lepsuiluun kyllästyneet alkavat palaamaan jne.
Jos eduskunta nyt lyötäisiin nurin, niin siinä vaiheessa kun vaalit ehditään järjestää on järjestys kokoomus, persut, demarit, kepu, virheet, vassarit ja jämät.
Kyllä se taitaa vain olla niin, että Jussi vie ja Juha vikisee. Etenkin kun Halla-aho ei ole tällä hetkellä itselleen ministerin salkkua havittelemassa.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Avatar
Thelea
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Marras 23, 2011 1:22 pm

Re: Jussi Halla-aho (PS)

Viesti Kirjoittaja Thelea »

^Unelmissasi :D

2vs1, Sipilä on kyllin rohkea ottamaan riskin halutessaan säästää rakkaan sotensa ja Persut potkitaan hallituksesta ja tilalle RKP (tulevat mielellään kunhan Sipilä lupaa säilyttää laajan päivystyksen Vaasassa) ja KD (tullee mukaan kunhan alkoholilain uudistus ei etene, mikä näyttää nyt todennäköiseltä). Niukka enemmistöhallitus, mutta enemmistöhallitus silti, ja Sipilä saa sen avulla helpommin sotensa läpi.
"Everything will be fine in the end. If it's not fine, it's not the end." - Maxine (kertoi isänsä sanoneen näin), Amyn lailla.

Vastaa Viestiin