Poliisi puuttunut huumeiden katukauppaan Helsingissä

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.
Vastarinta
Remington Steele
Viestit: 229
Liittynyt: To Marras 14, 2013 1:23 pm

Poliisi puuttunut huumeiden katukauppaan Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Vastarinta »

Poliisi puuttunut huumeiden katukauppaan Helsingissä
Julkaistu: 11.6.2014

Poliisi julkaisi keskiviikkoaamuna tiedotteen, jossa se kertoo puuttuneensa Helsingin kaduilla jopa härskiksi yltyneeseen huumeiden katukauppaan. Kevään aikana on otettu kiinni kaikkiaan 80 henkilöä, joista 33 on ollut pidätettyinä ja viisi vangittuina.

Tiedotteen mukaan huumeita on myyty myös alaikäisille lapsille. Diilereitä ei kiinnosta huumeita ostavan henkilön ikä vaan se, että raha ja huume vaihtavat omistajaa. Huumausaineita on kuitenkin saatu takavarikoitua noin kolme kiloa. Takavarikoidut huumeet koostuvat lähinnä amfetamiinista sekä marihuanasta.

Suurin osa huumekauppiaista on ollut ”ulkomaalaisia, lähinnä Afrikan maista kotoisin olevia henkilöitä”. Yli kahdenkymmenen henkilön kohdalla on aloitettu ulkomaalaislain perusteinen käännyttämis- ja maahantulokieltoprosessi.
http://www.patriootti.com/poliisi-puutt ... lsingissa/
En edusta Suomen Vastarintaliikkeen virallista mielipidettä, vaan kyseessä on henkilökohtainen tunnus.

kiusausko
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Su Syys 12, 2010 7:32 am
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Poliisi puuttunut huumeiden katukauppaan Helsingissä

Viesti Kirjoittaja kiusausko »

Viimeisen vuoden aikana Sörnäinen-Hakaniemi-akselilla on todellakin ollut kohtuullisen paljon seinään nojailijoita eikä tarvitse kuin hetkeksi seisahtua, niin sinulle myydään/tullaan ostamaan milloin mitäkin. Esim. Vaasankatu poikkikatuineen on todella suosittu hyvinkin nuorten ajanviettopaikka, siellä ne äidin kullannuput nojailee samoihin seiniin näiden ei-niin-kullannuppujen kanssa.
Mä en oo mikään sun henkilökohtainen poliisi. No, lopeta sitten se vitun partiointi.

Avatar
rane
Remington Steele
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 5:17 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Poliisi puuttunut huumeiden katukauppaan Helsingissä

Viesti Kirjoittaja rane »

kiusausko kirjoitti:Viimeisen vuoden aikana Sörnäinen-Hakaniemi-akselilla on todellakin ollut kohtuullisen paljon seinään nojailijoita eikä tarvitse kuin hetkeksi seisahtua, niin sinulle myydään/tullaan ostamaan milloin mitäkin. Esim. Vaasankatu poikkikatuineen on todella suosittu hyvinkin nuorten ajanviettopaikka, siellä ne äidin kullannuput nojailee samoihin seiniin näiden ei-niin-kullannuppujen kanssa.
Tummia "nuppuja" on pilvin pimein..... :roll: -Vai onko ne niitä mustia lampaita? :shock:
Suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisimpia.

WalkingDisaster
Javier Pena
Viestit: 1781
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm

Re: Poliisi puuttunut huumeiden katukauppaan Helsingissä

Viesti Kirjoittaja WalkingDisaster »

Näitä alaikäisille myyviä diilereitä on ollut ainakin PK seudulla pilvin pimein jo vuosia. Ja ihan suomalaisia (kokemusta itsellekin tuputtajista on ihan alaikäisenä). Ei tämä ole mikään mamujen uusi valtaus ole.
"Vastarinta" mainostaa sivustoaan ja koittaa sen kautta vääristää asioita.
Viimeksi muokannut WalkingDisaster, Pe Kesä 13, 2014 12:33 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Ilpo Larha
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: Pe Elo 28, 2009 1:35 pm

Re: Poliisi puuttunut huumeiden katukauppaan Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Ilpo Larha »

Se minkä muu eurooppa edellä, niin suomi perässä.

Ei tosin mikn toivottu ilmiö.

kiusausko
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Su Syys 12, 2010 7:32 am
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Poliisi puuttunut huumeiden katukauppaan Helsingissä

Viesti Kirjoittaja kiusausko »

WalkingDisaster kirjoitti:Näitä alaikäisille myyviä diilereitä on ollut ainakin PK seudulla pilvin pimein jo vuosia. Ja ihan suomalaisia (kokemusta itsellekin tuputtajista on ihan alaikäisenä). Ei tämä ole mikään mamujen uusi valtaus ole.
"Vastarinta" mainostaa sivustoaan ja koittaa sen kautta vääristää asioita.
Pilvin pimein on kyllä myyty joo pitkään, mutta viimeisen vuoden aikana tilanne on ns. räjähtänyt käsistä. Kuljen päivittäin keskustan alueella ja on silmiinpistävää juurikin Hesari-akselilla tapahtunut muutos kaupan tekemisen avoimuuteen. Ja suurinpana uutuutena on kylläkin maahanmuutajien voimakas nousu katukauppaan liittyen. Tähän totuuteen on ihan turha yrittää liittää mitään rasismi-korttia, koska tämä on ihan puhdasta faktaa. Meepä huvikseen kattelemaan touhua. Silmiä avaavaa meininkiä.
Mä en oo mikään sun henkilökohtainen poliisi. No, lopeta sitten se vitun partiointi.

Vastarinta
Remington Steele
Viestit: 229
Liittynyt: To Marras 14, 2013 1:23 pm

Re: Poliisi puuttunut huumeiden katukauppaan Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Vastarinta »

WalkingDisaster kirjoitti:Näitä alaikäisille myyviä diilereitä on ollut ainakin PK seudulla pilvin pimein jo vuosia. Ja ihan suomalaisia (kokemusta itsellekin tuputtajista on ihan alaikäisenä). Ei tämä ole mikään mamujen uusi valtaus ole.
"Vastarinta" mainostaa sivustoaan ja koittaa sen kautta vääristää asioita.
Ulkomaalaisten merkittävästä osuudesta huumeiden katukaupassa puhui ensimmäiseksi poliisi tiedotteessaan.
En edusta Suomen Vastarintaliikkeen virallista mielipidettä, vaan kyseessä on henkilökohtainen tunnus.

Vastaa Viestiin