Atila Sahin katosi Espoossa v. 2007

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Atila Sahin katosi Espoossa v. 2007

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Iltalehti kirjoitti:Poliisi epäilee: Mies joutui jätteidenpuristimeen ja kaatopaikalle
28.12.2007 06:37

36-vuotias mies katosi viime viikon torstaina työpaikaltaan Espoon Kilosta. Poliisi epäilee, että mies on saattanut joutua tapaturmaisesti Ämmässuon kaatopaikalle.

- Ulkomaalaistaustainen siivooja katosi Inexin varastolta työvuoronsa lopulla. Yksi todennäköinen tutkintalinja on, että hän on joutunut jätteiden joukkoon Ämmässuolle. Rikosta ei epäillä, tutkinnanjohtaja Jukka Kaski Espoon rikospoliisista kertoi.

Kasken mukaan kadonneen työtehtäviin kuuluu kuljettaa jätteitä puristimeen, josta jätteet edelleen kuljetetaan Ämmässuolle.

- Viimeiset havainnot hänestä ovat aamuneljän aikaan työpaikalla. Hän oli yötöissä. Kulunvalvontatietojen mukaan hän ei ole poistunut työpaikaltaan, Kaski kertoi.

Logistiikkakeskuksessa kirjaudutaan ulos siten, että leimataan kortti, jolloin portti avautuu.Kasken mukaan mies ei ole ollut töissä logistiikkakeskuksella kovin kauan.

- Puhutaan ihan kuukausista.

Omaiset tekivät poliisille katoamisilmoituksen lauantaina 22. joulukuuta.

Poliisi on sopinut kaatopaikan kanssa, ettei lisää roskia kaadeta sen paikan päälle, johon Inexiltä tuodaan jätteitä. Varsinaisia etsintöjä kaatopaikalla ei ole vielä aloitettu.

- Aktiivisesti ei ole vielä etsitty, eikä tänään vielä aloiteta etsintöjä kaatopaikalla. Jos siihen joudutaan, tarvitaan useita poliiseja sekä myös kaatopaikan henkilökuntaa apuna sekä todennäköisesti ruumiskoiria. Meillä on tiedossa, milloin kuorma on viety Inexiltä Ämmässuolle, Kaski kertoi.

Ämmässuolla vastaanotetaan yli miljoonan asukkaan ja 50 000 yrityksen jätteet.
Valitettava työtapaturma mahdollisesti. Toivottavasti saadaan pian selville.

*muoks* otsikko. kadonneen iästä tuntuu olevan lehdillä eri tietoa.
Viimeksi muokannut Aizerbaidzan, Ma Touko 26, 2008 12:57 pm. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Patricia C. Itämaa
Javier Pena
Viestit: 1864
Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am

Viesti Kirjoittaja Patricia C. Itämaa »

Tuntuu aika hurjalta,mutta mikä poistaa täysin rikoksen mahdollisuudenkin?Hmm..
Totuus on tarua ihmeellisempää
Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Kuinkakohan kauan aikovat odottaa, ennen kun alkavat kaivaa miestä esiin?
Varmaan ensi vuoden puolelle, että poliisit saavat pitää vähän joululomaa? :roll:
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.
Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

Minney Magia kirjoitti:Kuinkakohan kauan aikovat odottaa, ennen kun alkavat kaivaa miestä esiin?
Varmaan ensi vuoden puolelle, että poliisit saavat pitää vähän joululomaa? :roll:
:shock: Itsekin ällistelen miksei heti etsitä? Jos kyseessä olisi suomalainen, olisi satamäärin vapaaehtoisia kaivuupuuhissa. Näyttää tosiaan ettei paljon huoleta, etsitään kun on aikaa.
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4611
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Karmeintahan tässä on juuri se, että mies on voinut olla vielä päiväkausia elossa(vrt toinen jätepuristimeen joutunut). No huhuh, ei pidä ajatella liikoja.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

En ole varma, mainitsinko jo kerran aiemmin, mutta eräällä työpaikallani työskenteli Venäläinen mies, joka usein vei roskia puristimeen.

Ja annas olla, kun kerran menin itse viemään jotakin puristimeen. Tämä häiskä seisoi siellä puristimen sisällä (!) ja törkki jollakin harjanvarrella, puristin oli kuulemma jumissa! :shock:

Kyllä siinä piti viisi minuuttia "saarnata", puristimen saattaa joku vahingossakin käynnistää...
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Tänään aloittivat etsinnät, jatkavat huomenna tarvittaessa.

Aikovat kuulema etsiä vain valoisan aikaan. Eli ilmeisesti on joutunut semmoiseen osaan kaatopaikkaa (jos siellä on), ettei ole valoa sillä alueella tai sitten poliisi ei usko mahdollisuuteen, että voisi olla vielä elossa puristinreissun jäljiltä.

Mielenkiintoista olisi, jos kyseinen mies olisi vielä elossa, mutta poliisit löytäisivät hänet vaikkapa vasta ensiviikolla ja uhri olisi menehtynyt sen vuoksi, etteivät etsinnät olleet tarpeeksi rivakoita ja uutteria. Millaisiahan seuraamuksia siitä koituisi?

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Manual
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: Su Marras 11, 2007 11:09 pm

Viesti Kirjoittaja Manual »

Ei varmaankaan mitään, lehdet ja kansa velloisi asiaa hetken ja kun tulisi seuraava shokeeraava uutinen niin homma unohtuisi.
Joku on joskus sanonut että kansakunnan muisti on 1 kuukausi
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat kirjoitti:Siivoojan etsinnät jatkuvat lauantaina
Poliisi etsii kadonnutta siivoojaa Ämmässuon kaatopaikalta

28.12.2007 14:33, päivitetty 28.12. 18:03

Espoon poliisi lopetti kadonneen 36-vuotiaan miehen etsinnät perjantai-iltapäivän hämärtyessä Ämmässuon kaatopaikalla. Rikoskomisario Jukka Kasken mukaan etsintä jatkuu huomenna aamupäivällä. Poliisi uskoo, että Inexin varastolla Kilossa työskennellyt 36-vuotias ulkomaalaistaustainen mies on pudonnut jätteidenpuristimeen ja päätynyt kaatopaikalle jätekuorman mukana. Omainen teki miehestä katoamisilmoituksen 22. joulukuuta.

Kasken mukaan kadonnutta etsitään 800 neliömetrin suuruiselta alueelta 2-3 metrin syvyydestä. Etsintöjä vaikeuttaa se, että viime viikon torstain jälkeen alueelle on tuotu useita tonneja jätteitä.

- Paikalla oli yksi tunnuksellinen poliisiauto ja kolme siviiliautoa. Useita poliiseja seisoi kaivinkoneen vierellä, Ämmässuolla vieraillut silminnäkijä kertoi IS:lle.

Jukka Kasken mukaan kadonneen työtehtäviin kuului kuljettaa jätteitä puristimeen, josta jätteet edelleen kuljetetaan Ämmässuolle.

Viimeinen havainto kadonneesta on valvontakameran kuva hieman ennen aamukuutta, jolloin hän oli samassa huoneessa, jossa jätteidenpuristin on.

- Kulunvalvontatietojen mukaan hän ei ole poistunut työpaikaltaan, Kaski kertoi IS:lle.

Kasken mukaan mies oli ollut työssään noin kuukauden. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta, mutta tapausta tutkitaan myös työtapaturmana.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Ihonväristä riippuen kyseessä saattaa olla rasistinen rikos. Joku on nähnyt työntekijän menevän puristimen luo ja tekijä on ärsyyntynyt hänen ihonväristään ja sen takia työntänyt työntekijän puristimeen ja käynnistänyt sen.

Koska kyseessä on ulkomaalaistaustainen henkilö niin poliisia ei kiinnosta etsiä häntä jätevuoren uumenista :? moni luulee asian olevan näin...

Jos puristimeen olisi joutunut suomalaistaustainen henkilö, niin täällä olisi heti tiedetty, että se on kännipäissään mennyt sinne tahallaan, koska ulkomaalaistaustainen vei sen vaimon.

muokattu; lisätty hymiö ja kursivoitu teksti
Viimeksi muokannut Doctor Lecter, La Joulu 29, 2007 5:51 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
pikkunen
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 107
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 4:24 pm
Paikkakunta: Pääkaupunki

Viesti Kirjoittaja pikkunen »

Kamala tapa kuolla jos on puristimeen puristunut.
Kyllähän noita "puristin meni jumiin,autan kepillä tyyppejä" on nähnyt työpaikoilla.
Jonkinlaista järjen köyhyyttä mennä puristimen sisälle ihmettelemään.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

pikkunen kirjoitti:Kamala tapa kuolla jos on puristimeen puristunut.
Kyllähän noita "puristin meni jumiin,autan kepillä tyyppejä" on nähnyt työpaikoilla.
Jonkinlaista järjen köyhyyttä mennä puristimen sisälle ihmettelemään.
Älä nyt, Darwinhan oikein hihkuu joka kerta kun joku sen kepin kouraansa nappaa ja menee tökkimään. ;)

En tiedä tuosta rasistisuudesta. Voihan se olla tottakin, mutta jostain syystä epäilyttää. Vaikka yleensä olenkin se ensimmäinen rasisti näissä jutuissa joka kiven heittää. Kuitenkin poliisi käytti/käyttää tämänkin päivän siellä kaatopaikalla tonkimiseen, kuvittelisi että jos ei niin kiinnosta, niin olisivat tyyliin vasta maanantaina jatkaneet. Kai se ruumis olisi ihan jees löytyä. Mutta sen voisin kyllä uskoa, että jos ei äkkiseltään sitä löydy just sieltä, niin lopettavat tutkimisen ja laittavat muiden kadonneiden sekaan tämän ihmisen.
Minkähän kokoinen se puristin on? Onko mahdollista tutkia sen sisustaa, jos siellä olisi jotain jäämiä ihmisestä? Enkä nyt mitään C.S.I.:n luminol-tutkimuksia välttämättä tarkoita, mutta siis ihan vain että jos siellä näkyisi verta jossain seinämässä tms. niin saisi lisävarmistusta sille, onko siellä oikeasti joku ehkä liiskaantunut vai ei.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

Doctor Lecter kirjoitti:Jos puristimeen olisi joutunut suomalaistaustainen henkilö, niin täällä olisi heti tiedetty, että se on kännipäissään mennyt sinne tahallaan, koska ulkomaalaistaustainen vei sen vaimon.
:lol: :lol: :lol:

Totta. :?
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat kirjoitti:Kadonneen siivoojan etsinnät jatkuvat
29.12.2007 13:36

Espoon poliisi on jatkanut tänään kadonneen 36-vuotiaan miehen etsintöjä Ämmässuon kaatopaikalla. Etsintää on tarkoitus jatkaa iltapäivään asti.

Poliisi epäilee, että Inexin varastolla Kilossa työskennellyt 36-vuotias ulkomaalaistaustainen siivooja putosi 20. joulukuuta jätteidenpuristimeen ja päätyi kaatopaikalle jätekuorman mukana. Omainen teki miehestä katoamisilmoituksen 22. joulukuuta.

Kadonnutta etsitään 800 neliömetrin suuruiselta alueelta 2-3 metrin syvyydestä. Etsintöjä vaikeuttaa se, että viime viikon torstain jälkeen alueelle on tuotu useita tonneja jätteitä.

36-vuotiaan työtehtäviin kuului kuljettaa jätteitä puristimeen, josta jätteet edelleen kuljetetaan Ämmässuolle.

Viimeinen havainto kadonneesta on valvontakameran kuva hieman ennen aamukuutta, jolloin hän oli samassa huoneessa, jossa jätteidenpuristin on. Kulunvalvontatietojen mukaan hän ei ole poistunut työpaikaltaan. Mies oli ollut työssään noin kuukauden. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta.
Miina
Martin Riggs
Viestit: 622
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 8:32 am
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Miina »

Ei löydy ei...

Iltasanomat:
Siivoojan etsinnät tuloksettomia Espoon Ämmässuolla
29.12.2007 16:26

Poliisin etsintä kadonneen siivoojan löytämiseksi Ämmässuon kaatopaikalta Espoossa ei tuottanut tulosta vielä lauantaina.

Poliisi ryhtyi 38-vuotiaan miehen etsintöihin perjantaina. Hänen epäillään pudonneen työtehtäviä tehdessään jätteidenpuristimeen ja joutuneen kaatopaikalle jätekuorman mukana.

Etsintöjä jatketaan sunnuntaina. Töitä tehdään noin 800 neliön kokoisella alueella, jossa sekajätettä on arviolta 5-6 metrin syvyyteen asti, kertoo rikoskomisario Jukka Paasio Espoon poliisista.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1470335
"Pohjimmiltaan hän oli lempeä, miellyttävä ja jopa älykäs. Taitavasti sen kätki hän kaikilta meiltä..." (Miksei täällä humppa soi? Eläkeläiset)
Vastaa Viestiin