Perhon lestadiolaisuus ja seksuaalirikokset

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
joona.linna
Poliisikoira Rex
Viestit: 263
Liittynyt: Ti Kesä 11, 2013 6:53 pm

Perhon lestadiolaisuus ja seksuaalirikokset

Viesti Kirjoittaja joona.linna »

Keskipohjanmaa 11.5 2016
Perho (kp)Lyhennetty.
Lehtori tuomio aiheutti virasta pidättämisen

Perholaisen lehtorin hovioikeuden saama tuomio on aiheuttanut hänelle virasta pidättämisen.
Opettaja tuomittiin tammikuussa neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen kollegan pakottamiseen seksuaaliseen tekoon.
Lehtorin syyksi luetut rikokset ovat tapahtuneet vuosien 2007-2008 sekä syksyn 2010 aikana.Hovioikeus tuomitsi lehtorin myös korvaamaan vastapuolen sairaanhoito-ja lääkärimaksuja, ansionmenetystä ja kärsimystä yhteensä noin 11 000 euron arvosta.Lisäksi hän joutuu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudesta ja hovioikeudesta yhteensä noin 23 000 euroa.


Hoh hoijaa tulipa taas huokaus kun luki keparista Perhon lehtorista aamu kaffella.Lehtori oli pyytännyt tuomion purkua sillä perusteella, että kunnan työntekijöitä pitää kohdella yhdenvertaisesti.Lehtori vertasi siihen, että Perhon kunnan tekninen johtaja oli myös tuomittu ja saa jatkaa johtotehtävissä.Johtaja kun tuomittiin ns."Koirasusi" jahdista.
Metsästysrikos susien ampumisesta tuli hovioikeudessa!

Ei ihan tyhmästä päästä lehtorilla verrata yhdenvertaisuuta metsästysrikoksen :shock: ja pokka on kunnossa kun halusi palata opetajan työhön.
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon,mitä se tarkalleen tarkoitaa;sukupuoliyhdyntää,anaaliseksiä,suuhoidon antamista,runkatuksi tulemista tms. Osaako OlliJoki täsmentää vapaaehtoisseksin harrastajalle? Lehtijuttu ei kerro tehtiinkö seksuaaliset teot työmaalla ja työaikana, jos näin, niin tulisiko aktin aikainen palkka tuomita menetetyksi valtiolle?
Tyyris lasku joka tapauksessa, lehtori saa maksaa lihaisen halujen takia,jos haluu saada on pakko maksaa...

Perhossa on asukas tiheyteen nähden yllättävän paljon kantasuomalaisten tekemiä seksuaalirikoksia, joita putkahtaa esille aika ajoin.
Kunnassa on vahva lestaatiolaisuusliike.Kadonneet Pekka Tuukkasen ketjussa onkin välillä ehdotettu, että alkoholisoituneen Pekan katoamisen takana olisi lestaatiolainen ja perholainen.

No tämän vaihtoehdon kirjoittajat on suolattu heti palstalla,niin kuin minunkin kommentit erään ketjua hallitsevan nimimerkin toimesta.
Tässä esim.

Lestajuttu juontaa juurensa ihmisten halusta mustamaalata uskontoja, joista eivät mitään tiedä. Perhossa on paljon vanhoillislestadiolaisia. Mutta nämä epäillyt ovat tosiaan Kokkolasta, eikä mitenkään liitettävissä lestadiolaisiin. Sensaationhakuisuutta yrittää sotkea joku uskonto tähänkin asiaan. Kuten olen aiemminkin sanonut.

Palataan otsikkoon!

Perhon erämies Uljas

Kokkolan käräjäoikeus tuomitsi perholaisen 27-vuotiaan Janne Uljas Vehkalammen raiskauksesta, neljästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta sukupuoliyhteyteen pakottamisesta, seksuaaliseen tekoon pakottamisen yrityksestä, seksuaaliseen tekoon pakottamisesta ja laittomasta uhkauksesta.
Rangaistus on neljä ja puoli vuotta vankeutta. Sitä kovensi aiempi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä luettu kahden vuoden ehdollinen tuomio, joka pantiin täytäntöön, sekä yhdeksänkymmenen tunnin yhdyskuntapalvelu, josta muunnettiin kolme kuukautta.
Asianomistajia ja alaikäisten lasten huoltajia jutussa oli kolmetoista.


Erään lähteen mukaan Perhon luontoa rakastava Uljas oli nyssinnyt lapsia rukoushuoneella.Tuomio on jo kärsitty ja anteeksi on annettu,tietenkin.


Perhon "Fred ja Rose" pedofiilipariskunta.

Vammaisia lapsia hyväksikäyttänyt perholaislestapariskunta saa voimaan pahoin jopa oksentamaan...
Tästä löytyikin ketju hannu hanhen postaamana:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=10872

Kuulin tästä vaietusta tapauksesta vuosia sitten. Tekijä"mies", kutsumanimeltään Itku-Eikka, kuljeskeli kouluiässä tyttöporukassa käsilaukun kanssa ja kikatteli seinille, ruuvi löysällä jo silloin.

Rivien välistä voi tehdä joitain päätelmiä mistä on kyse.Pedofiilit ovat poikkeusetta läheisiä uhreille kuten tässä olivat sukulaisten lapsia.
Lestaatiolaiset ovat tunnetusti kovia sikiämään,jos ehkäsyneuvolaassa kehotetaan harkitsemaan ehkäsyä mahdolisten riskien takia, uskonto puolestaan sanoo täyttäkää ja hedelmöitäkää maa, ei kun lisää rojua torveen...

Menkööt samoilla tulilla, sana mukaisesti tämäkin...

http://yle.fi/uutiset/omistajaa_epailla ... sa/5377805

Sokerina pohjalla....
Perhon sex machine!

Tappoi ja ryösti vaikka sai ilmatteeks....

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... ta#p684469
Vainajat eivät vaikene

Sarina
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: Ti Huhti 05, 2016 11:43 pm

Re: Perhon lestadiolaisuus ja seksuaalirikokset

Viesti Kirjoittaja Sarina »

Nämä on niin surullisia juttuja.. Vanhoillislestadiolaisuus on lahkoista pahin tässä asiassa. Esiaviollinen seksi on kauhistus ja nuoripari saa hävetä ja kärsiä seurakunnan edessä jos sellaista edes epäillään. Samalla insesti ja muut lasten hyväksikäytöt painetaan villaisella. Sekaisin ne on muutkin kuin Perholaiset,ne vain jostain syystä (onneksi) jää kiinni. Pohjois-Pohjanmaalla rällätään ihan samalla kaavalla. Vastenmielinen lahko. :-/

joona.linna
Poliisikoira Rex
Viestit: 263
Liittynyt: Ti Kesä 11, 2013 6:53 pm

Re: Perhon lestadiolaisuus ja seksuaalirikokset

Viesti Kirjoittaja joona.linna »

Perholainen pedofiili

Keski-Pohjanmaa.
Vaasan hovioikeus on tuominnut 26-vuotiaan perholaisen, Toni Kivelän vankeuteen kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi. Kokkolan käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut miehen puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun.

Kivelä syyllistyi vuonna 2006 törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kolmeen lapsen hyväksikäyttöön ja pakottamiseen sukupuoliyhteyteen.


Käyttikö tuomittu kiellettyä ehkäisyä sukupuoliyhdynnässä vai "päästikö penkalle" ?

Samassa setissä tuomittiin myös neljä muuta, jotka valittivat vaasan hoviin ja jokaisen valitus hylättiin.

Jani-Pekka Lintala 6 kk ehdollista
Tarmo Väinämö Anttila 8kk ehdollista
Keijo Kalevi Kalliokoski 5kk ehdollista
Sami Mikael Päivärinne 1v ehdollista


Mutta missä loput kahdeksan opetuslasta ?

Lähde:Lapset ja vanhenmat ry
Vainajat eivät vaikene

miumiu
Alibin satunnaislukija
Viestit: 63
Liittynyt: Ma Heinä 26, 2010 3:09 am

Re: Perhon lestadiolaisuus ja seksuaalirikokset

Viesti Kirjoittaja miumiu »


Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Perhon lestadiolaisuus ja seksuaalirikokset

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Tämä tapaus on tuomittu Keski-suomen Käräjäoikeudessa, onko henkilöllisyydestä tai yhteyksistä lestadiolaisiin tietoa?

Jutun mukaan 1965 syntynyt mies, tuomittiin vuosina 1990 ja 1991 tapahtuneista useista petoksista ja muista omaisuusrikoksista sekä taposta. Uhri oli miehelle tuttu prostituoitu, jonka tämä surmasi ryöstön yhteydessä syntyneessä käsikähmässä kuristamalla. Teon jälkeen hän aiheutti asuntoon tulipalon. Mies tuomittiin asiasta käräjäoikeudessa 10 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.

miumiu
Alibin satunnaislukija
Viestit: 63
Liittynyt: Ma Heinä 26, 2010 3:09 am

Re: Perhon lestadiolaisuus ja seksuaalirikokset

Viesti Kirjoittaja miumiu »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e688 ... 2a9afc21b6


Kuten tästä käy ilmi, tekijä on Perholainen.

Vastaa Viestiin