Poliisi nappasi 8 tp-hakijaa rikosten suunnittelusta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
vakiviina
Frank Drebin
Viestit: 396
Liittynyt: Pe Maalis 10, 2017 12:25 pm

Poliisi nappasi 8 tp-hakijaa rikosten suunnittelusta

Viesti Kirjoittaja vakiviina »

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005177194.html
SS: Poliisi nappasi kahdeksan turvapaikanhakijaa – suunnittelivat raiskaavansa, ryöstävänsä ja pakenevansa maasta
Savon Sanomat kertoo Itä-Suomen poliisin tehokkuudesta estää turvapaikanhakijoiden suunnittelemat rikokset ennakkoon.
Kahdeksan turvapaikanhakijaa suunnitteli Kuopion seudulla, mutta poliisi oli tehokas ja esti laajan rikossarjan jo ennakkoon. Näin kertoo Savon Sanomat.

Lehden mukaan Suomeen turvapaikanhakijoina tulleet miehet olivat päättäneet palata itse vapaaehtoisesti Suomesta Irakiin. Sitä ennen heidän oli tarkoitus tehdä rikoksia.

Savon Sanomat kertoo, että Itä-Suomen poliisi tiesi asiasta jo joulukuussa 2015 ja teki joukon suunnitelmat mitättömiksi. Poliisi ei ole omista syistään lehden mukaan kertonut sitä aiemmin julki. Samaan aikaan poliisi on kuitenkin seurannut, että kyseiset henkilöt ovat varmasti poistuneet Suomesta.

”Raiskauksia, ryöstöjä näpistyksiä”

Poliisille paljastui kahdeksan nuoren miehen karmiva suunnitelma.

– Puhetta oli ollut varkauksista, näpistyksistä, ryöstöistä ja jopa raiskauksista, apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen Itä-Suomen poliisista kertoo Savon Sanomissa.

Korhosen mukaan miehet luulivat voivansa tehdä rikoksia ilman kiinni jäämisen riskiä, jos he pääsisivät kotimaahansa ennen kuin poliisi alkaisi tutkia rikoksia.

Poliisi tunnisti kaikki ennen rikoksia

Poliisi selvitti tiedustelutiedon pohjalta joukon henkilöllisyydet ja onnistui tunnistamaan kaikki. He olivat majoittuneina Kuopion seudulle.

– Poliisin omat toimet ja yhteydenpito vastaanottokeskuksiin ovat toimineet hyvin, Korhonen sanoo lehdessä.
otsikkoa muokattu
t:mode

Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Realistille tämä ei tule kyllä yllätyksenä, kuten ei sekään, että poliisi on salannut kansalaisilta näinkin törkeän rikossuunnitelman jo yli vuoden ajan koska kyseessä on musulmaanit.

Asiasta julkisesti kertominen kun olisi voinut lisätä rassismia ja vihapuhetta, jotka on paljon paljon vakavampia rikoksia kuin raiskaus, törkeä raiskaus ja ryöstö.

Uutisesta ei selviä sekään, selvisivätkö irtolanteet ilman rangaistuksia, annettiinko heille kunniamerkit ja tunnustusta, syötettiinkö kakkua lautaselta suvakihuorien toimesta ja missä he nykyään oleskelevat, ei kai enää Suomessa?
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

Musta-Pekka2016
Neuvoja-Jack
Viestit: 594
Liittynyt: To Syys 08, 2016 1:18 am

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja Musta-Pekka2016 »

Eiköhän ne vapaana kuljeksi kun ripoteltiin ympäri Suomea siinä toivossa, että jospa he sopeutuisivat. Aika isolla todennäkösyydellä ovat syyllistyneet rikoksiin tämän erottelun jälkeen. Ei vaan käsitä mikä siinä on niin vaikeeta laittaa tälläiset ihmisjätteet ja muutkin kielteisen päätöksen saaneet suljettuun leiriin josta sitten hoidetaan palautukset.

Black Sabbath
Armas Tammelin
Viestit: 76
Liittynyt: Ke Loka 22, 2014 5:40 pm

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja Black Sabbath »

Hieno uutinen 8:san 28000:sta, no onhan se jotain.. :D

peja
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2015 4:10 pm

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja peja »

Iltalehdessä sama juttu, ja ihme, lukijain kommenttiosio on avoin, 84 lukijan kommenttia, liki kaikki nuivia , ei ole pappi Toiviainen ja kumppanit puolustamassa, lienee pappi pakkaamassa muuttokuormaa Tansanian unelmaansa.

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

peja kirjoitti:ei ole pappi Toiviainen ja kumppanit puolustamassa
Miksi ihmeessä joku puolustelisi rikollisia suunnitelmia?
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

Musta-Pekka2016
Neuvoja-Jack
Viestit: 594
Liittynyt: To Syys 08, 2016 1:18 am

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja Musta-Pekka2016 »

PaxCow kirjoitti:
peja kirjoitti:ei ole pappi Toiviainen ja kumppanit puolustamassa
Miksi ihmeessä joku puolustelisi rikollisia suunnitelmia?
Sitähän tämä punatukka on harrastanut jos on sattunut menemään sulta ohi.

Lutku
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: La Joulu 31, 2016 3:52 pm

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja Lutku »

Musta-Pekka2016 kirjoitti:Eiköhän ne vapaana kuljeksi kun ripoteltiin ympäri Suomea siinä toivossa, että jospa he sopeutuisivat. Aika isolla todennäkösyydellä ovat syyllistyneet rikoksiin tämän erottelun jälkeen. Ei vaan käsitä mikä siinä on niin vaikeeta laittaa tälläiset ihmisjätteet ja muutkin kielteisen päätöksen saaneet suljettuun leiriin josta sitten hoidetaan palautukset.
Luepas nyt ihan huolella ja ajan kanssa tuo alkuperäinen postaus.

Musta-Pekka2016
Neuvoja-Jack
Viestit: 594
Liittynyt: To Syys 08, 2016 1:18 am

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja Musta-Pekka2016 »

Mitä Lutkuttaja tarkoittaa? Ja kyllä, ihmisjätteet ripoteltiin ympäri Suomea jos et ymmärtänyt lukemaasi.

Lutku
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: La Joulu 31, 2016 3:52 pm

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja Lutku »

No nähdäkseni jutussa mainittiin, että poliisi seurannut, että kyseiset henkilöt poistuneet maasta.

Musta-Pekka2016
Neuvoja-Jack
Viestit: 594
Liittynyt: To Syys 08, 2016 1:18 am

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja Musta-Pekka2016 »

Kun saastat jäivät kiinni ja eroteltiin porukasta, heidät ripoteltiin pitkin Suomea tehtailemaan vapaasti uusia rikoksia. Ja kun poliisi sanoo että ovat poistuneet maasta niin nykypäivänä jätän pienen varauksen heidän kertomalleen. En yllättyisi että osa täällä vielä saastuttaa Suomea.

Lutku
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: La Joulu 31, 2016 3:52 pm

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja Lutku »

Musta-Pekka2016 kirjoitti:Kun saastat jäivät kiinni ja eroteltiin porukasta, heidät ripoteltiin pitkin Suomea tehtailemaan vapaasti uusia rikoksia. Ja kun poliisi sanoo että ovat poistuneet maasta niin nykypäivänä jätän pienen varauksen heidän kertomalleen. En yllättyisi että osa täällä vielä saastuttaa Suomea.
No kukin tulkitsee miten haluaa.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Black Sabbath kirjoitti:Hieno uutinen 8:san 28000:sta, no onhan se jotain.. :D
Montako olisi pitänyt olla, että olisit huolestunut? Ja tässä oli kahdeksan (ei siis 8:san, kuten osaamattomuuttasi kirjoitat numeron ko. nron) yhdestä isosta suunnitelmasta, mutta kun mukaan lasketaan ns. yksittäistapaukset, päästään "jonkin verran suurempaan" lukemaan kuin 8 (8:san).

EDIT: Tai sitten tarkoitit että 28000 potentiaalista tekijää, mutta vain 8 heistä saatu kiinni.
PaxCow kirjoitti:
peja kirjoitti:ei ole pappi Toiviainen ja kumppanit puolustamassa
Miksi ihmeessä joku puolustelisi rikollisia suunnitelmia?
a) koska uskoo asiaansa, niin ei siinä muutamat rikokset tunnu missään. Esim kielletään tapahtunut; ei uskota faktoja syytetään olosuhteita, henkistä tilaa, ja todetaan, että muutkin ovat niin tehneet/tekevät edelleen. Tai vähätellään tekoa, että vain 8 henkilöä 28000 tuhannesta = vain 3 musulmaania 11:sta raiskasi pikkutytön. 8 katseli vierestä.

b) saadakseen etua itselleen ja/tai ajamalleen asialle.

Ihminen on sellainen. Valehtelee usein jopa omat motiivinsa ja vieläpä itselleen.
Lutku kirjoitti:No nähdäkseni jutussa mainittiin, että poliisi seurannut, että kyseiset henkilöt poistuneet maasta.
Vaan kuinkas sitten kävikään:

Poliisi kertoo alempana olevassa uutisessa; ...ettei hänellä ole tietoa kyseisten turvapaikanhakijoiden myöhemmistä vaiheista, kuten siitä, ovatko he edelleen Suomessa tai ovatko he mahdollisesti syyllistyneet myöhemmin rikoksiin

IL uutinen:

Poliisi: Turvapaikanhakijoiden suunnittelema rikossarja jäi puheen tasolle - "Poliisilla on kykyä ja valmiutta"

Kahdeksan Irakista Suomeen saapunutta turvapaikanhakijaa oli päättänyt palata vapaaehtoisesti takaisin kotimaahansa, mutta sitä ennen he poliisin mukaan suunnittelivat tekevänsä rikoksia Kuopion seudulla.

*Poliisin mukaan turvapaikanhakijoiden suunnittelema rikossarja Kuopion alueella onnistuttiin estämään joulukuussa 2015.
*Poliisi ei tiedottanut tapauksesta julkisuuteen, koska kyse oli yksittäistapauksesta ja julkinen keskustelu siihen aikaan oli tulenarkaa.
*Poliisi korostaa toimintakykyään ennaltaehkäistä rikollisuutta.


Poliisi sai tietää joukon aikeista joulukuussa 2015 erilaisten tiedustelutietojen avulla. Turvapaikanhakijat olivat poliisin mukaan puhuneet varkauksista, näpistyksistä, pahoinpitelyistä ja jopa raiskauksista.

He uskoivat poliisin mukaan voivansa välttää oikeusprosessin, jos lähtisivät takaisin kotimaahansa välittömästi rikossarjan jälkeen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat keskiviikkona.

Itä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen sanoo Iltalehdelle, että poliisi esti joukon suunnitelmat yhdessä Maahanmuuttoviraston ja vastaanottokeskusten kanssa.

Kuopion alueelle sijoitettujen turvapaikanhakijoiden henkilöllisyydet selvitettiin ja heidät päätettiin hajauttaa asumaan eri puolille Suomea.
- Mitään rikosta ei tapahtunut, vaan teot jäivät puheen asteelle, Korhonen kertoo Iltalehdelle.

Miten älypuhelinten ja sosiaalisen median aikakaudella hajauttaminen eri puolille Suomea voi estää rikolliset suunnitelmat?
- Siinä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hajauttaminen, Korhonen toteaa.

Hän ei kommentoi tarkemmin sitä, kuinka pitkälle käytännön asteelle rikolliset suunnitelmat oli ehditty viedä ennen kuin suunnitelmiin puututtiin.

Poliisi vaikeni

Poliisi ei tiedottanut tapauksesta aikanaan julkisuuteen, joten myöskään tiedotusvälineet eivät voineet uutisoida asiasta tuoreeltaan joulukuussa 2015.

Asia tuli ilmi vasta maaliskuussa 2017, kun Korhonen oli luennoimassa valtakunnallisen pelastusopiston maanpuolustuskurssilla Kuopiossa. Paikalla ollut toimittaja sai tiedon sitä kautta.

Apulaispoliisipäällikkö Korhosen mukaan tapaus tuli turvapaikkatilannetta käsittelevällä luennolla puheeksi nyt, kun häneltä kysyttiin poliisin valmiuksista puuttua ennaltaehkäisevästi rikollisuuteen. Hän kertoi tapauksesta esimerkinomaisesti.
- Sitä ihmetellään varmasti, miksei silloin (joulukuussa 2015) uutisoitu asiasta. Syksy 2015 ja vielä kevät 2016 olivat arkaa aikaa. Mediakeskustelujen, kantasuomalaisten kommenttien ja turvapaikanhakijoita käsittelevien uhkakuvien vuoksi katsottiin, ettei ole viisasta tämmöisestä asiasta uutisoida ja samalla lisätä turvattomuuden tunnetta ja vastakkainasettelua, Korhonen selittää tiedotuslinjaansa.

Korhonen korostaa, että kyseessä oli yksittäistapaus. Tapahtuma-aikaan Itä-Suomen poliisin alueella oli enimmillään 2500 turvapaikanhakijaa, eikä muita vastaavia suunnitelmia tullut poliisin tietoon.

Nyt Itä-Suomen alueella on Korhosen mukaan enää 1400 turvapaikanhakijaa, ja suuri osa lopuistakin vastaanottokeskuksista tullaan lakkauttamaan kevään aikana.

Ei rikostutkintaa

Poliisi kertoo onnistuneensa puuttumaan kahdeksan irakilaisen turvapaikanhakijan rikollisiin suunnitelmiin ennaltaehkäisevästi, jolloin rikossarja jäi tekemättä.

Turvapaikanhakijoita ei siis tuomittu mistään, kun rikostutkintaakaan ei suoritettu.

Korhonen haluaa edelleen korostaa poliisin toimintakykyä ennaltaehkäistä rikollisuutta.
- Tämä on yksi esimerkki siitä, että poliisilla oli, on ja on jatkossakin kykyä ja valmiutta estää tämäntyyppisiä asioita, Korhonen sanoo.

Korhonen kuitenkin myöntää, ettei hänellä ole tietoa kyseisten turvapaikanhakijoiden myöhemmistä vaiheista, kuten siitä, ovatko he edelleen Suomessa tai ovatko he mahdollisesti syyllistyneet myöhemmin rikoksiin.

Iltalehti
20.4.2017 klo 12.52

Tämä kohta: Poliisi käräytti rikoksia suunnitelleet turvapaikanhakijat - aikoivat ryöstää, raiskata ja paeta kotimaahan

Asettaa outoon valoon monien poliittikkojen, kirkon työntekijöiden ja muiden typerysten itkupotkuraivarit; ketään ei saa palauttaa, heidät tapetaan siellä!!
- Tehtyään rikoksia Suomessa, aikoivat siis palata varmaan kuolemaan, vaikka Suomessa olisi ollut vankilassa lokoisat oltavat, päivärahat, terveydenhoito ja kuunteluapua? Omituista.

Ja katso; olisivat rikosten jälkeen palanneet kotimaahansa Irakiin täysin vapaaehtoisesti!

Kuka tämän jälkeen enää kehtaa olla eri mieltä; kyse on turvapaikkajärjestelmän härskistä hyväksikäytöstä ja rikollisten hyysäämisestä.

...henkilöllisyydet selvitettiin...

Hah hah! Varmaan Päivi Nergiltä (kd) kysyttiin keitä nämä ovat, nimiä tänne.

Mediakeskustelujen, kantasuomalaisten kommenttien ja turvapaikanhakijoita käsittelevien uhkakuvien vuoksi katsottiin, ettei ole viisasta tämmöisestä asiasta uutisoida ja samalla lisätä turvattomuuden tunnetta ja vastakkainasettelua

Yksittäistapaus. Kuten varmaan seuraava terrori-iskukin. Siitäkään ei sitten kerrota julkisuuteen, koska some, koska rasismi, koska kansalaisilla ei saa olla ikäviä mielipiteitä.

Lisätty EDIT
Viimeksi muokannut Doctor Lecter, To Huhti 20, 2017 2:48 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Tuo oli ns ajatusrikos, eikä minkään(kerrotun) rikoksen suunnittelu noista ole laitonta. Jos eivät vakavampia suunnitelleet, varsinkaan tehneet, niin ihan hyvä jos ovat oikeasti maasta poissa. Eri asia, jos vaikka rahankuljetusryöstöä olisi suunniteltu, niin häkki olisi heilunut. Raiskausten suunnittelun laillisuudessa lainsäätäjä lienee perustanut vanhoihin sanontoihin, joissa "pillu ei naimalla kulu", "mikä ei tapa, vahvistaa" ja "kipu kasvattaa"?

Samaan hengenvetoon laittaa miettimään, että jos ei kerran vakavampia olleet suunnitelleet(raiskaahan ne suomalaisetkin), eikä toteuttaneet, niin eikö olisi voitu kertoa jo aiemmin - olisi kertonut poliisin olevan tilanteen tasalla?!
Mutta nyt: Mitähän kaikkea muuta on kertomatta?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Poliisi nappasi 8 matua.

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Doctor Lecter kirjoitti:
PaxCow kirjoitti:
peja kirjoitti:ei ole pappi Toiviainen ja kumppanit puolustamassa
Miksi ihmeessä joku puolustelisi rikollisia suunnitelmia?
a) koska uskoo asiaansa, niin ei siinä muutamat rikokset tunnu missään. Esim kielletään tapahtunut; ei uskota faktoja syytetään olosuhteita, henkistä tilaa, ja todetaan, että muutkin ovat niin tehneet/tekevät edelleen. Tai vähätellään tekoa, että vain 8 henkilöä 28000 tuhannesta = vain 3 musulmaania 11:sta raiskasi pikkutytön. 8 katseli vierestä.

b) saadakseen etua itselleen ja/tai ajamalleen asialle.
Pointti kuitenkin oli se, että tuossa mainistussa keskustelussa tai esim. minfossa ei kukaan ole rikollisia suunnitelmia puolustellut. Se, että kykenet mielikuvituksellisesti keksimään, miksi joku muu niitä mielestäsi puolustelisi, ei tarkoita että näin oikeasti tapahtuu. En kyllä ymmärrä, miten rikossuunnitelmien puolustaminen ajaisi kenenkään asiaa...
Doctor Lecter kirjoitti:Kuka tämän jälkeen enää kehtaa olla eri mieltä; kyse on turvapaikkajärjestelmän härskistä hyväksikäytöstä ja rikollisten hyysäämisestä.
Kyllä, turvapaikkajärjestelmää käytetään myös hyväksi. Se on selvä juttu. Rikollisia, kieroja ja pelkästään omaa itseä ajattelevia, empatiakyvyttömiä ihmisiä löytyy kaikista yhteiskunnista.

Mielestäni poliisi osoitti hyvää valppautta suunnitelmat havaitessaan.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

Vastaa Viestiin