Suomessa vakava seksihätätila

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

PaxCow kirjoitti:Viime vuonna raiskauksista epäiltiin paljon irakilaisia, tilanne lienee sama myös tänä vuonna. Tarkempia lukuja en osaa arvioida.
Miksi Irakilaisia epäiltiin eniten, ja miksi niitä varmaankin tullaan tänä vuonna epäilemään eniten?

Hehän ovat ihan saman näköisiä, kuin Syyrialaiset?
it's my car !

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

PaxCow kirjoitti: Kopioin ketjuun uutisessa olleen muutaman virkkeen jutun. En ole omia mielipiteitäni tässä esitellyt enkä yrittänyt selitellä raiskausilmoitusten kasvua, joten kysymys tuli selkeästi väärälle henkilölle, kuluneilla suvakki- ja unelmalätinöillä höystettynä.

Lienee selvää, että ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen raiskausten kasvulla on osansa ilmoitusmäärän kasvussa, mutta koska tarkempia lukuja epäiltyjen kansalaisuudesta ei ole käytössä, siitä on vaikea sanoa enempää.

Minulla ei siis ole salaista tietoa raiskausilmoitusten kasvun syistä, toivottavasti asiaa selvitellään ja analysoidaan jossain muualla. Itseäni kyllä kiinnostaa raiskausilmoitusten kasvun myötä myös tietää, monestako raiskauksesta lopulta nostetaan syyte ja annetaan tuomio, mutta sitä tietoa toki saamme vielä odotella...
Kopioit omaa unelmointiasi tukevan jutun, jossa raiskauksien lisääntyneelle määrälle haetaan yhtäsuuruusmerkkiä ilmoitusten lisääntymiselle sen vuoksi, että niitä on julkisuudessa käsitelty enemmän. Sinun on ilmeisesti vaikeaa hyväksyä, että raiskauksia ilmoitetaan enemmän, koska niitä lähi-idän rikkauksien tulon myötä tapahtuu enemmän.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Radiopuhelin
Theo Kojak
Viestit: 1182
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2012 12:06 am

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja Radiopuhelin »

MohammedMohammed kirjoitti: Kopioit omaa unelmointiasi tukevan jutun..
Miksi et valita ketjun avaajalle että jätti agendansa mukaisesti kopioimastaan uutisesta osan kopioimatta? Eikö mielestäsi kopioimatonta osaa olisi saanut tuoda esille? Melkoista kaksinaamaisuutta

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Radiopuhelin kirjoitti:
MohammedMohammed kirjoitti: Kopioit omaa unelmointiasi tukevan jutun..
Miksi et valita ketjun avaajalle että jätti agendansa mukaisesti kopioimastaan uutisesta osan kopioimatta? Eikö mielestäsi kopioimatonta osaa olisi saanut tuoda esille? Melkoista kaksinaamaisuutta
Raiskauksia ilmoitetaan enemmän, koska niitä tapahtuu enemmän. Ei se sen vaikeampaa ole. Kaikki meistä eivät ilmeisesti vaan halua mieltää asiaa todeksi, koska se sotii unelmaa vastaan hädänalaisista avuntarvitsijoista.

Se on jopa poliisin tutkimuksen alleviivaamana esitetty, että lähi-itäläiset raiskailevat 17:1 kantasuomalaisia enemmän. 20 000 lähi-itäläistä siis nostaa raiskaustilastoja saman verran kuin , jos Suomeen paluumuuttaisi 340 000 alunperin kantasuomalaista.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja Gurney »

MohammedMohammed kirjoitti:
Radiopuhelin kirjoitti:
MohammedMohammed kirjoitti: Kopioit omaa unelmointiasi tukevan jutun..
Miksi et valita ketjun avaajalle että jätti agendansa mukaisesti kopioimastaan uutisesta osan kopioimatta? Eikö mielestäsi kopioimatonta osaa olisi saanut tuoda esille? Melkoista kaksinaamaisuutta
Raiskauksia ilmoitetaan enemmän, koska niitä tapahtuu enemmän. Ei se sen vaikeampaa ole. Kaikki meistä eivät ilmeisesti vaan halua mieltää asiaa todeksi, koska se sotii unelmaa vastaan hädänalaisista avuntarvitsijoista.

Se on jopa poliisin tutkimuksen alleviivaamana esitetty, että lähi-itäläiset raiskailevat 17:1 kantasuomalaisia enemmän. 20 000 lähi-itäläistä siis nostaa raiskaustilastoja saman verran kuin , jos Suomeen paluumuuttaisi 340 000 alunperin kantasuomalaista.
Kyllä se taitaa olla nykyään niin, että iRakki raiskaa 40 kertaa suomalaista useammin

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220727 ... pia-toimia

On aika naurettavaa, suorastaan säälittävää kun Paxcow on joka ikisessä raiskausketjussa vääristelemässä ja rakentamassa olkiukkoja. Sanoja väännellään, ei osata käyttää googlea, välillä "ei ymmärretä" ja "ei muisteta" tai muuta naurettavaa vänkäämistä ja sanojen pyörittelyä. Pyydellään linkkejä ja kun niitä annetaan niin kommentointi loppuu siihen. Ei osata googlata uutisia iRakkiraiskaajista, kuten tuota yllä olevaa linkkiä. Ei osata arvioida tarkempia lukuja, vaikka ne netistä löytyvät.

On aika hälyttävää, että nämä elintasopakoilaiset tulevat tänne ja raiskaavat meidän lapset ja nuoret (ei koskaan aikuista naista).

Tässä osaamattomille juttu avattuna:

Irakilaiset ja erityisesti nuoret irakilaiset korostuvat poliisin tilastoissa raiskausrikoksista. Keskusrikospoliisi (krp)on tehnyt asiasta myös oman selvityksen, kertoo Helsingin Sanomat.

Keskusrikospoliisin tekemän analyysin mukaan tuhatta Suomessa olevaa irakilaista kohden seksuaalirikosepäiltyjä oli 12,9. Vastaava osuus Suomen kansalaisista oli 0,3.

Eroa selittää osin ikä. Suomessa olevat irakilaiset miehet ovat suomalaisväestöä nuorempia ja nuoremmat syyllistyvät useammin seksuaalirikoksiin. Silti 15–35-vuotiaiden kohdalla irakilaisten osuus on seksuaalirikosepäillyistä merkittävästi suurempi kuin suomalaisten: tuhatta irakilaista nuorta miestä kohti seksuaalirikosepäiltyjä oli HS:n mukaan noin 22 ja Suomen kansalaisia 1,6.

Irakilaisepäillyt selittävät myös merkittävissä määrin niiden raiskausrikosten kasvua, joissa epäilty on ulkomaalainen. Poliisiammattikorkeakoulun kokoamien tilastojen mukaan vuosina 2015–2016 sellaisten raiskausrikosten, joissa epäilty oli ulkomaalainen, määrä kasvoi 93 tapauksella. Heistä irakilaisia oli 45.

Krp:n mukaan raiskausrikokset tapahtuvat tyypillisesti ravintolaillan jälkeen jatkoilla, ja suurin osa rikoksista tehdään tuttavien kesken. Osa rikoksista on tehty vastaanottokeskuksissa.

Keskusrikospoliisin analyysissa katsotaan, että viranomaisilta tarvitaankin jämäkämpiä toimia sekä moniammatillista puuttumista. Pelkän valistuksen ei uskota tepsivän niihin ihmisiin, jotka ovat taipuvaisia seksuaalirikoksiin.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

Berlin
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja Berlin »

Ultimate tilastojenvääristelijä voisi laskea, kuinka paljon enemmä irakit raiskaavat kun suhdeluku on 12.9:0.3
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Radiopuhelin kirjoitti:
MohammedMohammed kirjoitti: Kopioit omaa unelmointiasi tukevan jutun..
Miksi et valita ketjun avaajalle että jätti agendansa mukaisesti kopioimastaan uutisesta osan kopioimatta? Eikö mielestäsi kopioimatonta osaa olisi saanut tuoda esille? Melkoista kaksinaamaisuutta
No voi hitsin vitsi sentään, ja itkupotkuraivari.

Kopion sen uutisen ihan tuoreeltaan ja sellaisenaan, kuin se sillä kellonlyömällä oli.

EDIT: Niin kyrpii tuo sinun kommenttisi, että kysyn: Etkö tosiaan ymmärrä mitä nuo tilastot aikuisten oikeasti tarkoittaa?
it's my car !

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Gurney kirjoitti:On aika naurettavaa, suorastaan säälittävää kun Paxcow on joka ikisessä raiskausketjussa vääristelemässä ja rakentamassa olkiukkoja. Sanoja väännellään, ei osata käyttää googlea, välillä "ei ymmärretä" ja "ei muisteta" tai muuta naurettavaa vänkäämistä ja sanojen pyörittelyä. Pyydellään linkkejä ja kun niitä annetaan niin kommentointi loppuu siihen. Ei osata googlata uutisia iRakkiraiskaajista, kuten tuota yllä olevaa linkkiä. Ei osata arvioida tarkempia lukuja, vaikka ne netistä löytyvät.

Tällaisen lautamieshöpöhöpön sijaan olisi rakentavaa, jos osoittaisit vääristelyt ja olkinuket, kun sellaisia huomaat (lähde vaikka tästä ketjusta liikkeelle, kun noin vauhdissa olet). Asiallinen kritiikki on oikein hienoa, mutta tällaisen tyhjänpäiväisen, ties mistä kummunneen avautumisen arvo on nolla.

___________________________________________________________

17.5.2017 kopioin Hesarin uutisen irakilaisten tekemiin raiskauksiin liittyen tähän ketjuun:
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... et#p816906

Uutisen pointit ovat varmaan tämänkin ketjun kannalta ihan lukemisen arvoisia, joten kopioidaan niitä tähänkin:
USEAT HS:N haastattelemat poliisit ja tutkijat sanovat, että irakilaisten suureen seksuaalirikoslukuun vaikuttavat voimakkaasti Irakin olot.

Irakissa on sodittu pitkään, ja sieltä tulleet nuoret miehet ovat kasvaneet väkivallan keskellä. Osa tulijoista on myös itse osallistunut taisteluihin.

Monilla tulijoista on rikkinäiset perheet, ja Suomessa yhteisön ja suvun sosiaalinen kontrolli puuttuu.

Lisäksi taustalla vaikuttaa useiden asiantuntijoiden mielestä erilainen käsitys naisten asemasta.
Suomen pakolaisavussa työskentelevä irakilainen nainen arvioi, että tilanteeseen vaikuttaa suuresti naisten heikko asema Irakissa.

Hänen mukaansa Irakissa lapset kasvatetaan pienestä asti siihen, että pojilla ja miehillä on täysin eri oikeudet kuin tytöillä ja naisilla. Naiset ja miehet eivät ole hänen mukaansa Irakissa tasa-arvoisia myöskään lain edessä.

”Miehet kasvavat tässä kulttuurissa ja he luulevat, että heillä on täällä samoja oikeuksia”, nainen sanoo.

Hän muistuttaa myös, että sotien aikana todella suuri määrä naisia on raiskattu Irakissa, eikä tilanne ole ainakaan helpottunut terroristijärjestö Isisin tulon jälkeen.

ERÄS IRAKILAINEN mies kertoo myös tuntevansa irakilaisia naisia ja miehiä, jotka uskovat, että nainen ei voi avioliitossa kieltäytyä lainkaan seksistä.

Hän arvioi, että irakilaismiehet saattavat tulkita suomalaisia naisia väärin monista syistä.

Irakissa ei ole deittailukulttuuria, joten miehet eivät välttämättä osaa käyttäytyä treffeillä oikein ja lukea oikein sitä, mitä nainen käytöksellään tarkoittaa. Irakissa miehet eivät ole myöskään tottuneet näkemään naisia humalassa, mikä voi lisätä väärinkäsityksiä.

Toinen irakilainen mies kertoi, että osa turvapaikanhakijoista tuli alkujaan Suomeen lomailemaan lyhyeksi ajaksi, eikä heillä ollut tarkoitustakaan sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen sääntöihin.

Nyt mies on huolissaan siitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet syyllistyvät rikoksiin, koska heillä ei ole mitään menetettävää.

Tilannetta pahentaa hänen mukaansa se, että yksi ihminen voi tehdä erilaisia rötöksiä monta kertaa joutumatta kiinniotetuksi. Sana kiertää ja rangaistuksia pidetään olemattomina.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Syyksi on turha laittaa sotaa tai rikkinäisiä perhesuhteita - ainoa syy on välinpitämättömyys isäntämaan kulttuuria ja lakeja kohtaan, sekä sivistymättömyys, joka puolestaan kumpuaa vankasta uskon tahdosta muinaisia taruja kohtaan - taruja, joiden mukaan tahtomalla uskoa, on kaikki sallittua!
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

chadspill
Neuvoja-Jack
Viestit: 535
Liittynyt: La Heinä 04, 2015 2:30 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja chadspill »

Kyllä on raivostuttavaa luettavaa tuo Paxcowin linkkaama HS:n Minna Passin selittely. Vika onkin suomalaisissa naisissa ja irakin olosuhteissa, ei koskaan raiskaajassa itsessään.

Kuka se nyt sanoikaan että nämä turvapaikanhakijat ovat "väkivallan uhreja, eivät sen tekijöitä" tjsp.?

Taas menee ristiin selitykset ja tekosyyt.
2 200 euroa tienaavalle jää kuukaudessa 10 euroa aiempaa enemmän käteen.
Myös eläkeläisille on luvassa vastaava veronkevennys.
Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on tyytyväinen 32 000 € kuukausipalkkaansa - "Minusta palkka on hyvä"
...

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja Gurney »

PaxCow kirjoitti:
MohammedMohammed kirjoitti:
PaxCow kirjoitti: Tätä sinun pitäisi kysyä tuon asian esittäneeltä yliaktuaari Kimmo Haapakankaalta, mutta en usko, että murha.info on oikea paikka hänen tavoittamiselleen.
Tätä kysyttiin sinulta nyt? Mutta omasta mielestäsi ehkä kiersit hienosti kysymyksen..
Kopioin ketjuun uutisessa olleen muutaman virkkeen jutun. En ole omia mielipiteitäni tässä esitellyt enkä yrittänyt selitellä raiskausilmoitusten kasvua, joten kysymys tuli selkeästi väärälle henkilölle, kuluneilla suvakki- ja unelmalätinöillä höystettynä.

Lienee selvää, että ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen raiskausten kasvulla on osansa ilmoitusmäärän kasvussa, mutta koska tarkempia lukuja epäiltyjen kansalaisuudesta ei ole käytössä, siitä on vaikea sanoa enempää.

Minulla ei siis ole salaista tietoa raiskausilmoitusten kasvun syistä, toivottavasti asiaa selvitellään ja analysoidaan jossain muualla. Itseäni kyllä kiinnostaa raiskausilmoitusten kasvun myötä myös tietää, monestako raiskauksesta lopulta nostetaan syyte ja annetaan tuomio, mutta sitä tietoa toki saamme vielä odotella...
Tässä hyvä esimerkki sanojen vääntelystä, vanhojen uutisten "unohtamisesta" ja ympäripyöreästä selittelystä.

Sanot, että. "Koska ei ole tarkempia lukuja epäiltyjen kansallisuudesta niin on vaikea sanoa enempää". Olet sitten unohtanut 17.5.2017 julkaistun raportin, jonka mukaan iRakki raiskaa 12.9 per 1000 ihmistä ja suomalaiset 0.3 per 1000 ihmistä. Itse tätä tutkimusta kommentoit pari kuukautta sitten aika ahkerasti ja linkkasit tuon Hesarin toimittajan aivopierun, jonka linkkasit nyt uudelleen.

Pelkkää tyhjää paskaa väittää, että tekijöiden kansalaisuudesta ei tarkempia lukuja...luuletko, että viimeiaikaisten tapahtumien jälkeen tuo suhdeluku olisi muuttunut ja yhtäkkiä kahdessa kuukaudessa iRakit eivät raiskaa eniten? Sinun kommenttisi tässä ketjussa ovat nimenomaan vääristelyä ja olkiukkoja ja asian viemistä sivuraiteille.

Kun olet niin taitava lukuja tulkitsemaan niin tulepas kertomaan tänne, kuinka paljon usemmin Irakki raiskaa kun luvut ovat 12.9 : 0.3 ?
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Syytä on myös muistaa se, ettei se paljon lohduta uhria jos hänet on raiskattu, mutta tuomiota ei tipu. Eli ei niistä tuomioiden määrästä voida vielä paljoa päätellä rikostyypistä mitä on vaikea todistaa ja joista ilmoitetaan murto-osa. Siihenkään ei toki voida mennä, että aletaan taas tuomitsemaan vaan siksi, että joku kertoo rikoksen tapahtuneen. Tätähän harrastatetaan yhä jonkun verran eri rikoksissa, olen usein lukenut että "ei ole syytä epäillä hlön A kertomusta" tms.

Tuon vaikean tutkittavuuden takia ja irakilaisten&somaleiden yms maahanlaskun takia jo tyttöjä tulee valistaa, että jos joku raiskaa, niin tappele vastaan niin paljon kuin voit. Se tosin tuo omat riskinsä, kun se jännämiehen veri voi kuohahtaa, kun ei pääsekään korkkaamaan neitsyttä.

Selvää kasvua raiskausrikoksissa: Huolestuttavaa, että määrät kasvavat, sanovat tutkijat

Rikosoikeuden professorin mukaan raiskauksien tutkintaa olisi kehitettävä, jotta niistä voitaisiin yhä useammin antaa tuomio.
14.7.2017 klo 18:50

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli vuoden 2017 tammi-kesäkuun aikana kaikkiaan 623 raiskausrikosta, joka oli 22,6 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Tilasto ei suoraan kerro tehtyjen raiskausten määrästä vaan siitä, kuinka monta tapausta poliisille ilmoitetaan. Ilmoitettujen raiskausten määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Aiheesta uutisoi eilen muun muassa Iltasanomat.

Helsingin yliopiston filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen yliopistolehtori Elina Penttistä luvut eivät yllätä.

– Sanoisin, että luvut ovat suuria. Myönteistä on se, että raiskauksista ilmoitetaan yhä enemmän. Toisaalta on huolestuttavaa, että määrä kasvaa enkä usko, että lukua voi tulkita ainoastaan, että rikoksista ilmoitetaan herkemmin.

"Rajat hämärtyvät, mikä on normaalia pari- ja seurustelusuhteessa"

Penttisen mukaan ilmoittamiskynnys seksuaalirikoksesta on iso.

– Täytyy muistaa se, että kun on kyse seksuaalirikoksesta, suuressa osassa tapauksista raiskauksen tekijä on uhrille tuttu.

Hänen mukaansa raiskausten määrä on kasvava ongelma. Penttinen kertoo, että seksuaalinen väkivalta on usein parisuhteessa osa väkivaltaisten tapahtumasarjojen ketjuja.

– Rajat hämärtyvät, mikä on normaalia parisuhteessa tai seurustelusuhteessa. Ilmoitettujen raiskausten kasvava määrä kertoo kuitenkin sen, että oikeutta ja rajoja haetaan.
Ilmoitettujen raiskausten kasvava määrä kertoo kuitenkin sen, että oikeutta ja rajoja haetaan.
Elina Penttinen


Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professorin Matti Tolvasen mukaan on vaikea sanoa luotettavasti, mistä ilmoitusten määrän kasvu johtuu. Kaikista raiskauksista tilastoihin päätyy vain osa.

– Yleensä tätä selitetään sillä, että tekoja ilmoitetaan enemmän, mutta koska kasvu on ollut nyt näin suurta, niin tämä ei ehkä riitä enää selitykseksi. Luotettavaa tietoa ei kuitenkaan saada mitenkään.

"Rikosasteikkoa tulisi käyttää riittävästi"

Tolvasen mukaan seksuaalirikosten lainsäädäntö on ajan tasalla ja asteikkoa on riittävästi, kunhan sitä vain käytettäisiin enemmän. Törkeästä raiskauksesta tuomio vaihtelee 2 ja 10 vuoden välillä.

– Minun mielestäni olisi arvioinnin paikka siinä, että koko asteikko 2–10 vuoteen tulisi käyttöön. Enemmän olen sitä mieltä, että tutkintaa pitäisi tehostaa, että mahdollisimman paljon rikoksia menisi tuomioon saakka. Hävikki matkalla on liian suuri. Aiheettomia ilmoituksia ei voi olla niin paljon kuin niitä oikeuteen jää menemättä.

Ilmoitusaktiivisuuteen vaikuttaa myös se, että ihmisellä on tunne, ettei kannata edes ilmoittaa viranomaiselle, kun tätä ei saada kuitenkaan tutkittua.
Matti Tolvanen


Tolvasen mukaan maahanmuuttajat tekevät enemmän raiskauksia, joissa tekijä ja uhri eivät tunne toisiaan.

– Tietyt ulkomaalaisryhmät ovat näissä raiskauksissa enemmän edustettuina. Tätä asiaa ei kuitenkaan tule olla ottamatta huomioon.


Erittäin suurena ongelmana Tolvanen pitää sitä, että osa tapausilmoituksista karsiutuu matkalle, koska näyttöä ei ole riittävästi. Raiskaukset ovat Tolvasen mukaan harvoin suunnittelemattomia.

– On kahdenlaista ongelmaa eli tapauksia jää erityisesti lähisuhteissa ilmoittamatta ja toinen ongelma on, että aiheettomia ilmoituksia tehdään raiskauksista enemmän kuin esimerkiksi pahoinpitelytapauksista. En kuitenkaan vähättele perättömiä ilmoituksia vaan kehotan ilmoituksen tekemään ja ottamaan yhteyttä tukijärjestelmiin, koska sitä kautta myös näyttöä saadaan enemmän.

Ongelman ratkaisussa auttaisi myös se, että yhä useammasta raiskauksesta annettaisiin tuomio.

– Ilmoitusaktiivisuuteen vaikuttaa myös se, että ihmisellä on tunne, ettei kannata edes ilmoittaa viranomaiselle, kun tätä ei saada kuitenkaan tutkittua.

Ennaltaehkäisynä valistus ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen

Asiantuntijan mukaan ennaltaehkäisyä voi tehdä monella tavalla.

– Ennaltaehkäisyä on valistus ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen. Ymmärrys siitä, että jokaisella on seksuaalinen ja ruumiillinen koskemattomuus ja ihmisarvo, ovat tärkeitä, kertoo professori Päivi Honkatukia Tampereen yliopistosta.

Hänen mukaansa myös raiskauksen uhrien tukijärjestelmiä olisi kehitettävä.

– On järjestelmiä, joissa uhri voi saada apua. On tärkeää, että raiskaus ei jää vaietuksi kokemukseksi, josta uhri joutuu kärsimään.

Honkatukian mukaan palveluiden tarjonta kuitenkin vaihtelee paikkakunnittain.

– Uhrien tulisi saada trauma käsiteltyä, koska usein jos trauma jää käsittelemättä niin se altistaa uusille uhrikokemuksille.

Raiskauksesta on sitä korkeampi kynnys ilmoittaa viranomaiselle, mitä läheisempi tekijän ja uhrin välinen suhde on.

– Raiskaus aiheuttaa uhrissa syyllisyyttä, häpeää ja pohdintoja siitä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, ettei näin olisi käynyt. Kyselytutkimuksen mukaan vain noin 10–20 prosenttia tapauksista tulee viranomaisten tietoon, mutta lukuja on todella vaikeaa arvioida.
https://yle.fi/uutiset/3-9723762?origin=rss


Hyvä, että jotkut uskaltavat jo puhua tabusta, eikä rasisminpelko vaienna aivan kaikkia. Jotainhan tälle on tehtävä ja nopeasti, mutta hanskat ovat jo tippuneet niin monella, etten usko mitään edistystä tapahtuvan. Kaiken lisäksi tänäkin vuonna saamme noin 10 000 uutukaista tph:aa. Ja kiintiöiden kautta ehkä vielä vähän päällekin

On toki niin, että raiskaus on itseasiassa loistava tilaisuus oppia kulttuurista, mutta jos ei anna, saattaa joutua kuitenkin antamaan ja kuulla vielä rasismisyytökset päälle. Ja rasismi sattuu koko loppuelämän, ainakin rasistisen raiskauksen uhria(joita Suomessa ei tapahdu).
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

On Anoi Kaa kirjoitti: On toki niin, että raiskaus on itseasiassa loistava tilaisuus oppia kulttuurista, mutta jos ei anna, saattaa joutua kuitenkin antamaan ja kuulla vielä rasismisyytökset päälle. Ja rasismi sattuu koko loppuelämän, ainakin rasistisen raiskauksen uhria(joita Suomessa ei tapahdu).
Tämä on asia, josta ei ole julkisuudessa keskusteltu paljoakaan.

Kuinkahan monta rasistin leimaa suomalaiset naiset ovat saaneet kieltäydyttyään yllätysseksistä?
it's my car !

Berlin
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja Berlin »

PaxCow kirjoitti:
Gurney kirjoitti:On aika naurettavaa, suorastaan säälittävää kun Paxcow on joka ikisessä raiskausketjussa vääristelemässä ja rakentamassa olkiukkoja. Sanoja väännellään, ei osata käyttää googlea, välillä "ei ymmärretä" ja "ei muisteta" tai muuta naurettavaa vänkäämistä ja sanojen pyörittelyä. Pyydellään linkkejä ja kun niitä annetaan niin kommentointi loppuu siihen. Ei osata googlata uutisia iRakkiraiskaajista, kuten tuota yllä olevaa linkkiä. Ei osata arvioida tarkempia lukuja, vaikka ne netistä löytyvät.

Tällaisen lautamieshöpöhöpön sijaan olisi rakentavaa, jos osoittaisit vääristelyt ja olkinuket, kun sellaisia huomaat (lähde vaikka tästä ketjusta liikkeelle, kun noin vauhdissa olet). Asiallinen kritiikki on oikein hienoa, mutta tällaisen tyhjänpäiväisen, ties mistä kummunneen avautumisen arvo on nolla.

___________________________________________________________

17.5.2017 kopioin Hesarin uutisen irakilaisten tekemiin raiskauksiin liittyen tähän ketjuun:
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... et#p816906

Uutisen pointit ovat varmaan tämänkin ketjun kannalta ihan lukemisen arvoisia, joten kopioidaan niitä tähänkin:
USEAT HS:N haastattelemat poliisit ja tutkijat sanovat, että irakilaisten suureen seksuaalirikoslukuun vaikuttavat voimakkaasti Irakin olot.

Irakissa on sodittu pitkään, ja sieltä tulleet nuoret miehet ovat kasvaneet väkivallan keskellä. Osa tulijoista on myös itse osallistunut taisteluihin.

Monilla tulijoista on rikkinäiset perheet, ja Suomessa yhteisön ja suvun sosiaalinen kontrolli puuttuu.

Lisäksi taustalla vaikuttaa useiden asiantuntijoiden mielestä erilainen käsitys naisten asemasta.
Suomen pakolaisavussa työskentelevä irakilainen nainen arvioi, että tilanteeseen vaikuttaa suuresti naisten heikko asema Irakissa.

Hänen mukaansa Irakissa lapset kasvatetaan pienestä asti siihen, että pojilla ja miehillä on täysin eri oikeudet kuin tytöillä ja naisilla. Naiset ja miehet eivät ole hänen mukaansa Irakissa tasa-arvoisia myöskään lain edessä.

”Miehet kasvavat tässä kulttuurissa ja he luulevat, että heillä on täällä samoja oikeuksia”, nainen sanoo.

Hän muistuttaa myös, että sotien aikana todella suuri määrä naisia on raiskattu Irakissa, eikä tilanne ole ainakaan helpottunut terroristijärjestö Isisin tulon jälkeen.

ERÄS IRAKILAINEN mies kertoo myös tuntevansa irakilaisia naisia ja miehiä, jotka uskovat, että nainen ei voi avioliitossa kieltäytyä lainkaan seksistä.

Hän arvioi, että irakilaismiehet saattavat tulkita suomalaisia naisia väärin monista syistä.

Irakissa ei ole deittailukulttuuria, joten miehet eivät välttämättä osaa käyttäytyä treffeillä oikein ja lukea oikein sitä, mitä nainen käytöksellään tarkoittaa. Irakissa miehet eivät ole myöskään tottuneet näkemään naisia humalassa, mikä voi lisätä väärinkäsityksiä.

Toinen irakilainen mies kertoi, että osa turvapaikanhakijoista tuli alkujaan Suomeen lomailemaan lyhyeksi ajaksi, eikä heillä ollut tarkoitustakaan sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen sääntöihin.

Nyt mies on huolissaan siitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet syyllistyvät rikoksiin, koska heillä ei ole mitään menetettävää.

Tilannetta pahentaa hänen mukaansa se, että yksi ihminen voi tehdä erilaisia rötöksiä monta kertaa joutumatta kiinniotetuksi. Sana kiertää ja rangaistuksia pidetään olemattomina.
Höpö höpö taas, meinaatko että muslimit ovat sen verran tyhmiä ihmisiä,että eivät usko, vaikka VOK:sa on kerrottu varmaan kymmenen kertaa naisten oikeuksista suomessa ja länsimaissa. Eli muslimi on sen verran idiootti, ettei usko tai tajua? oletko rasisti? Kyllä länsimaiset ihmiset uskovat yhdestä kerrasta kun heille kerrotaan miten tietyissä maissa pitää käyttäytyä.
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Berlin kirjoitti:Höpö höpö taas, meinaatko että muslimit ovat sen verran tyhmiä ihmisiä,että eivät usko, vaikka VOK:sa on kerrottu varmaan kymmenen kertaa naisten oikeuksista suomessa ja länsimaissa. Eli muslimi on sen verran idiootti, ettei usko tai tajua? oletko rasisti? Kyllä länsimaiset ihmiset uskovat yhdestä kerrasta kun heille kerrotaan miten tietyissä maissa pitää käyttäytyä.
Tämä jaksaa aina ihmetyttää. Sen ymmärtää että jotkut arjen jutut eivät ole tuttuja tai että haluaa pitää kiinni perinteistä tai uskonnosta. Mutta siinä vaiheessa kun on kerrottu mitä täällä on sallittua niin luulisi sitten elävän sen mukaan. Selitykseksi ei kelpaa että joukossa on aina niitä jotka eivät säännöistä piittaa. Eikö se että on tarjottu turvaa jo herätä sen saajassa ajatusta elää mahdollisimman hyvin sääntöjen mukaan?

Vastaa Viestiin