Suomessa vakava seksihätätila

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

MustaMaria kirjoitti:Tietyillä kommentoijilla on kunnia-asia päästä sanomaan ihan ilman asiallista pohjatietoa että kyseessä on maahanmuuttajien aiheuttama ilmiö. He ovat varmasti osaltaan tuoneet lisänsä näihin tilastoihin, mutta kyllä siellä on myös ihan suomalaiset suurimpana edustajana. Myös ilmoitusten kasvavaan määrään voi olla olemassa jotain syitä, esimerkiksi ajoittain paljonkin keskustelua herättävät raiskauksia vastustavat kampanjat/keskustelut netissä.
Niin no huolestuttavaahan se olisikin, jos 30 000 - 50 000 lähi-itäläistä raiskaisi enemmän kuin 5 000 000 kantasuomalaista. Huolestuttavaa on jo nytkin suhdeluku. Ei lähi-itää yhtään enempää Suomeen.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Rouhia
Armas Tammelin
Viestit: 84
Liittynyt: To Loka 15, 2015 3:56 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja Rouhia »

Berlin kirjoitti: Tuossa yllä faktatietoa: iRakki raiskaa 12.9 per 1000 henkilöä. Suomalainen 0.3 per 1000. Siinä sulle faktaa. Ottaako aivoon?
Ton statistiikan mukaan 987 tuhannesta irakista ei ole ainakaan vielä tuomittu mistään. Kaikkia ei siis pitäis dumata. Heidän kulttuurissaan mahdollisesti esiintyvästä suhtautumisesta naisiin olisi kuitenkin aihetta keskustella. Samallalailla olisi syytä puhua muidenkin vanhoillisten ryhmien (Trump, lestat jne.) suhtautumisesta naisiin eikä vaan dumata kaikkia suomalaisia miehiä junteiksi.

taukki
Harjunpää
Viestit: 309
Liittynyt: Ti Huhti 30, 2013 2:32 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja taukki »

Tekasin tuollaisen taulukon jossa näkyy raiskaukset ja törkeät raiskaukset vuosilta 2009-2016 kansalaisuuksittain, ikäryhmittäin ja tiedon siitä onko henkilö vakituisesti suomessa asuva vai ei. Kun täällä näkyy porukka hakevan tietoa suoli42, vm jne urpo sivustoilta tai jostain muusta hyvinki luotettavasta tietolähteestä.

Oikeasta yläkulmasta direct download.
https://www.dropbox.com/s/3sgzzi4fy04uf ... 6.ods?dl=0

OpenOffice ainakin ainakin tuon taulukon avaa, jollet saa auki niin ninite.com ja ruksita sieltä OpenOffice ja klikkaa "Get your ninite" niin asennusohjelma asentaa sulle office paketin ilmaiseksi.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^Jotain järkeä nyt vaikka kuinka ollaankin i-uskovaisia kaikessa. Vaikka kiinnostaisi, niin en itse uskalla avata moista. Kannattaa olla muidenkin tarkkana. Kuvatiedostonahan voit laittaa vaikka onhan niissäkin riskinsä?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

taukki
Harjunpää
Viestit: 309
Liittynyt: Ti Huhti 30, 2013 2:32 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja taukki »

On Anoi Kaa kirjoitti:^Jotain järkeä nyt vaikka kuinka ollaankin i-uskovaisia kaikessa. Vaikka kiinnostaisi, niin en itse uskalla avata moista. Kannattaa olla muidenkin tarkkana. Kuvatiedostonahan voit laittaa vaikka onhan niissäkin riskinsä?
Eipä tuossa mittee viruksia ole tai muutakaan vakavaa kuin teot. Tilastotiedettä.

Ja kai sulla virustorjunta on vai vedätkö paljaalla? Ja saa tuon onlinessäkin avattua jos dropbox tai microsoft tili on. Ja tuota ei aiva kovin näppärästi saa kuvaksi kun on 350 riviä ja ties montako saraketta.

Ettei ny pippeliä alkais hiertään niin nii tuossa nyt on .htm muodossakin tuo mutta vähän huonommin luettavissa https://www.dropbox.com/s/ci6qrji6kal0k ... 6.htm?dl=0

Foliohattu rauhallisesti pois päästä. 59 virustorjuntaohjelmaa scannaili tuon läpi
Kuva

Säikähdin myös profiilikuvaasi, tiä mikä pöpö sieltä pukkaa...tarkistin ny varmuuden vuoksi https://www.virustotal.com/ sivustolla.

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2494
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Jollain on aikaa väsätä exceleitä :)

Miksi laskea mukaan vuodet 2009-2014 jolloin irakkeja oli kourallinen? Saadakseen tukea unelmalleen? Mitä ihmettä yrität todistaa? Sinun "taulukko" parempi kuin poliisikoulun tekemä?

Ja johan se sata kertaa on täälläkin todettu ja lehdestä voi lukea, että irakki raiskaa 40 kertaa suomalaista useammin ja uhri on aina lapsi tai nuori ja raiskaus on puskasellainen.

Ihmehommaa taas

Edit: tuossa 12.9/0.3 suhdeluvussa ei ole somaleita, afkaaneja jne. Jos ne otetaan mukaan tilasto on paljon hälyyttävämpi
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

taukki
Harjunpää
Viestit: 309
Liittynyt: Ti Huhti 30, 2013 2:32 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja taukki »

Gurney kirjoitti:Jollain on aikaa väsätä exceleitä :)

Miksi laskea mukaan vuodet 2009-2014 jolloin irakkeja oli kourallinen? Saadakseen tukea unelmalleen? Mitä ihmettä yrität todistaa? Sinun "taulukko" parempi kuin poliisikoulun tekemä?

Ja johan se sata kertaa on täälläkin todettu ja lehdestä voi lukea, että irakki raiskaa 40 kertaa suomalaista useammin ja uhri on aina lapsi tai nuori ja raiskaus on puskasellainen.

Ihmehommaa taas

Edit: tuossa 12.9/0.3 suhdeluvussa ei ole somaleita, afkaaneja jne. Jos ne otetaan mukaan tilasto on paljon hälyyttävämpi
Hei, ei mun tarkoitus ole mitään todistella. Tuossa on vaan faktat tiskiin lyötynä. Ja toisekseen jos et osaa numeroita tuon vertaa nii turha kai sanoa että tuo tilasto on 2009-2016...tältä vuodelta en laittanut tuohon kun ei ole dataa kuin puolelta vuodelta. Voin kyllä tuota laittaa senkin tuohon, tehdä graafit ennusteista. Mutta mitään kaunistelematta faktat on tuossa. Että älä tule kaksoisleuka väpättäen huutamaan kun et ole katsonu koko linkkiä edes, saati edes sitä sisäistäny.

Ja itseasiassa tuo oli noin 30 minuutin homma tehdä tuo data helpompi lukuiseksi excelillä. Jos joku haluaa nähdä prosentteina Suomessa oleileviin/kansalaisuuden saaneiden perusteella nii voin toki nähdä siihen joskus vähä vaivaa ja kattella paljonko täällä ketäkin on ollut vuosittain.

Lehdet käyttää samaa dataa mitä minäkin, mutta MIKÄÄN lehti ei noin kattavasti tuota dataa näytä, ymmärrettävistä syistä koska html ei oikein saa näyttämään dataa näyttävästi ja normi printti veisi muutaman kymmenen sivua.

Käytte saatana pornosivuilla jne ympäri maailmaa ettekä uskalla tuota avata, voi luoja.
Edit: tuossa 12.9/0.3 suhdeluvussa ei ole somaleita, afkaaneja jne. Jos ne otetaan mukaan tilasto on paljon hälyyttävämpi
Ja nuo sun suhdeluvutki on parin klikkausen takana excelis jos sitä ihmettelet että miten jollakin on aikaa? Mies jolla on aikaa googlettaa "faktaa" googlesta eikä tajua ite hölypölyä oikeasta faktasta.


Itseäkin kiinnostaa tämä, mitenkä paljon tämä seksuaalirikollisten määrä kasvanu vuosittain ja mikä osuus ulkomaalaisilla on. Siksi tuon excelin tein. Ehkä joskus siihen voisi kaivaa tiedon maassa olevista ja kansalaisuuden saaneista ulkomaalaisista jolloin näkisi prosentuaalisesti tuon väestöön nähden. Samalla sitä voisi päivitellä kvartaaleittain, mutta katotaan sitä sitte myöhemmin jos nämä idiootit lakkais kiusaamasta jäsen "taukki" tässä asiassa. Ihan hyvällä asialla koitan olla nii heti jotain 10 paskaviestiä päivittäin laittavat munapäät epäilemässä ja haukkumassa.

taukki
Harjunpää
Viestit: 309
Liittynyt: Ti Huhti 30, 2013 2:32 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja taukki »

Gurney kirjoitti:
Gagarin kirjoitti:
damfin kirjoitti:Kun pohjatiedon perään kyselet, niin tuota omaa avautumistasi perustellaksesi voisit kaivaa pohjatietoa siitä kuinka paljon suomalaisten tekemät raiskaukset ovatkaan mahtaneet lisääntyä?
Kun noita tummia maahantulohalukkaita on tullut tänne isommalti vasta vuoden verran, niin minkäänlaisia tilastollisesti järkeviä aikasarjoja ei voi tehdä. Kun nollasta lähdetään, saadaan suuria kasvuja näkyviin. Samoin vertailut kantasuomalaisten rikosten kasvuprosentteihin ovat yhtälailla absurdeja. Prosentteja voidaan laskea tasan sillä tavalla, miten kukin kirjoittaja haluaa omia "näkemyksiään" perustella - puoleen tai toiseen.
Siis mistä näitä kaikenmaailman idiootteja oikein sikiää? no peruskoulupohjalta on varman aika vaikea käsittää tai ymmärtää edes alkeellisimpia tilastotieteen perusteita. Tottakai suomessa on eniten suomalaisten tekemiä raiskauksia, mutta sitten kun ne suhteutetaan ko. kansallisuuksien lukumäärään niin päästäänkin ihan eri lukemiin.

Väännänkö rautalangasta: FAKTOIHIN perustuen, jos otetaan 1000 suomalaista niin keskimäärin 0.3 on raiskannut. Ja jos otetaan 1000 irakkia niin heistä 12.9 on raiskannut. Eli irakki raiskaa lähes 40 kertaa useammin. Mitä osaa tästä et ymmärrä? Tai et halua ymmärtää?
Kerro toki lähteesi. Ja ei iha menny tuo "lähes 40 kertaa useammin" laskutoimituskaan oikein noilla luvuilla jos haluaisit liioitella kuten noista sun edellisistä postauksistas voisi olettaa, vai vähättelitkö tarkoituksella? :lol:
Gurney kirjoitti:Jollain on aikaa väsätä exceleitä :)
Ja jotku ei vaa osaa edes avata niitä. So sad :lol:

Avatar
UglyBetty
Neuvoja-Jack
Viestit: 584
Liittynyt: Ke Loka 29, 2014 2:03 am
Paikkakunta: Cloud Cuckoo Land

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja UglyBetty »

Kyllähän noita tilastoja löytyy vaikka millä mitalla kun googlettaa.
Ihan vaikka Tilastokeskuksen sivuiltakin.

Esim.
"Vuonna 2015 Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia oli 339 925 eli 6,2 prosenttia."
http://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/maa ... tossa.html

Ja kun siihen vertaa esim. tätä Poliisihallituksen tekemää listaa...:
"MTV Uutiset pyysi myös tietoja millainen ulkomaalaisten osuus raiskausrikoksissa oli eri poliisilaitosten alueilla. Koko maan keskiarvo oli 27 prosenttia."
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.5aahbu4

...niin kyllähän nuokin aika paljon kertovat.
Ulkomaalaistaustaisia vain reilu 6 prossaa ja silti heidän osuus raiskausrikoksissa yli neljäsosan kaikista raiskausrikoksista.
Joo, kyllä suomalaisetkin, mut eikö nämä nyt täysijärkiselle kerro sen, että ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ei voida puhua yksittäistapauksina, vaan se on heille selvästi mieluisampaa puuhaa, kuin suurimmalle osalle suomalaisista.
Miettikää nyt uhrinkin näkökulmasta: Jokainen raiskaus on liikaa.
Ilmeisesti joidenkin on vaan kovin vaikea asettua uhrin asemaan.
Todella vastenmielistä, jos joku löytää jotain puolusteltavaa, ei raiskauksen tekemistä voi puolustella millään!
Hyi hitto, niin paskamainen aihe ja jotkut jaksaa vaan selitellä.
Kiinnostaisi tietää muuttuisiko puolustelijoiden mieli, jos esim. oma lapsi joutuisi uhriksi.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja poikani »

Nuo tilastothan perustuvat vain ilmi tulleisiin tapauksiin. Lähes kaikki näiden maahamme hyökänneiden rintamakarkureiden ym. kanssa aikaansa viettävistä naisista ovat näitä rajat auki -mentaliteetin ihmisiä, eikä heistä varmasti kuin murto-osa lähde jengipetturiksi tekemällä ilmoitusta kokemastaan ahdistelusta, tai välttämättä edes raiskauksesta. Yhtä todennäköisesti joku umpirasisti skinhead tekisi ilmoituksen poliisille nähdessään humalikon haukkuvan kaapuun pukeutunutta naista.
????? ?? ??????.

Avatar
UglyBetty
Neuvoja-Jack
Viestit: 584
Liittynyt: Ke Loka 29, 2014 2:03 am
Paikkakunta: Cloud Cuckoo Land

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja UglyBetty »

poikani kirjoitti:Nuo tilastothan perustuvat vain ilmi tulleisiin tapauksiin. Lähes kaikki näiden maahamme hyökänneiden rintamakarkureiden ym. kanssa aikaansa viettävistä naisista ovat näitä rajat auki -mentaliteetin ihmisiä, eikä heistä varmasti kuin murto-osa lähde jengipetturiksi tekemällä ilmoitusta kokemastaan ahdistelusta, tai välttämättä edes raiskauksesta. Yhtä todennäköisesti joku umpirasisti skinhead tekisi ilmoituksen poliisille nähdessään humalikon haukkuvan kaapuun pukeutunutta naista.
Tässä on varmasti perää, mutta otin sen vähän niinkuin huomioon siinä, että he ei ehkä koe ahdistelua ahdisteluna, vaan lähentely on toivottuakin ja sitä rataa :roll:

chadspill
Neuvoja-Jack
Viestit: 535
Liittynyt: La Heinä 04, 2015 2:30 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja chadspill »

taukki kirjoitti:Kerro toki lähteesi.
En ole se henkilö jolta kysyit lähdettä, mutta sivulta 2 tästä ketjusta löytyy lähde, eli keskusrikospoliisi:
Keskusrikospoliisin tekemän analyysin mukaan tuhatta Suomessa olevaa irakilaista kohden seksuaalirikosepäiltyjä oli 12,9. Vastaava osuus Suomen kansalaisista oli 0,3.
Toisin sanoen KRP:n mukaan irakilaisia kohtaan on seksuaalirikosepäilyjä 43 kertaa niin paljon kuin suomalaisia kohtaan. Suomalaisiin sisältyvät myös kaikki ulkomaalaistaustaiset jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden eli todellisuudessa suhdeluku on vielä suurempi kantasuomalaisiin verrattuna.
2 200 euroa tienaavalle jää kuukaudessa 10 euroa aiempaa enemmän käteen.
Myös eläkeläisille on luvassa vastaava veronkevennys.
Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on tyytyväinen 32 000 € kuukausipalkkaansa - "Minusta palkka on hyvä"
...

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Uutta tilastoa esitetty, ilmoitusherkkyys raiskauksille on näköjään yhä kasvanut ja ilmoittamiskynnys madaltunut! Tai näin poliisi USKOO.

Raiskaukset lisääntyneet 23 prosenttia – poliisi perustelee madaltuneella ilmoituskynnyksellä

Ulkomaalaisten epäiltyjen osuus kaikissa rikoksissa on laskenut, kertoo poliisin tuore tilasto. Raiskausrikoksissa se on kuitenkin hieman kasvanut viime vuodesta.

25.7.2017 klo 14:00päivitetty 25.7.2017 klo 14:19

Artikkelia päivitetään.

Rikosten määrä laski tammi-kesäkuun aikana runsaalla 7 prosentilla, eli noin 28 000 rikoksen verran viime vuoteen verrattuna. Myös seksuaalirikosten määrä on laskenut.

Yhden rikostyypin määrä kuitenkin jatkaa nousuaan. Raiskausrikoksia on tullut poliisin tietoon tänä vuonna 625, mikä on 115 kappaletta enemmän kuin viime vuonna. Nousu on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana tasainen. Myös ulkomaalaisten osuus epäillyistä on kasvanut kolmena vuonna. Tänä vuonna osuus kasvoi 1,2 prosenttia viime vuodesta.

Poliisin tietoon tulleet rikokset, tammi-keäskuu 2017.
Rikokset, serit ja raiskaukset.png
Rikokset, serit ja raiskaukset.png (179.01 KiB) Katsottu 6568 kertaa
Poliisi uskoo raiskausepäilyjen kasvun johtuvan erityisesti siitä, että ilmoittamiskynnys seksuaalirikoksista on laskenut jatkuvasti.

Erityisesti seksuaalirikoksiin liittyvä avoin keskustelu on madaltanut kynnystä. Rikoksen uhrin asemaan ja oikeuksiin liittyvät parannukset ja mahdollisuudet päästä avun ja tuen piiriin ovat myös edistäneet rikosten ilmituloa, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen

Kolehmainen viittaa niin sanottuun uhridirektiiviin, jonka vaatimukset on sisällytetty lakiin viime vuonna. Sen myötä poliisille on tullut velvoite rikosten uhrien ohjaamiseksi avustusjärjestelmien piiriin sekä uhrien suojelutarpeen huomioiminen prosesseissa.
Yle[/i]

Että näin taas. Tämä selonteko on kuultu aiemminkin. Eikö toimittaja osaa kysyä mitä poliisi tai yhteiskunta meinaa tehdä tälle "madaltuneelle kynnykselle ilmoittaa raiskauksista", jos poliisijohtaja peite-Seppo Kolehmainen ei osaa tätä oma-aloitteisesti huolestuneille kansalaisille kertoa. Johtuneeko yhä kasvava ulkomaalaisten (ja ulkomaalaisnimisten "suomalaisten") kasvava osuus myös tästä taianomaisesti yhtäkkiä madaltuneesta kynnyksestä, koska rikosten uhrit ohjataan avun piiriin ja heidän suojelutarve huomioidaan prosessissa. Mitenkähän poliisi huomioi raiskauksen uhrin suojeluntarpeen, kun tuntematon mies tai miesjoukko raiskaa hänet ulkona?

Muoks. Asennetaan tähän selityksen jälkeen faktaa numeroina(kasvu% tuntuu isolle. Ai niin, se erityisherkkyys ilmoihin... :wink: ):
Raiskaus- ja seritilastoa tammi-kesä2017 - PolStat.jpg
Raiskaus- ja seritilastoa tammi-kesä2017 - PolStat.jpg (72.67 KiB) Katsottu 6540 kertaa
Lähde: PolStat - ULKOMAAN KANSALAISTEN OSUUS RIKOLLISUUDESSA - KOKO MAA

Edit: Taulukko lisätty ja sen koko hierottu sopivaksi.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Jopa itse pääministeri Juha Sipilä (kesk) on puuttunut siihen, että suomalaiset ahdistelevat ja raiskaavat sen minkä ehtivät:

Pääministeri Sipilä nosti esiin seksuaalisen ahdistelun: ”Mikä meitä suomalaisia vaivaa?”

Pääministeri Juha Sipilä kertoi hallituksen kasvattaneen turvakotipaikkojen määrää ja avanneen ”surullisen suosituksi” tulleen puhelinlinjan lähisuhdeväkivallan uhreille.

Sipilä kertoi sisäministeriön selvityksen havahduttaneen hänet.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) nosti lauantain linjapuheessaan esiin seksuaalisen ahdistelun ja lähisuhdeväkivallan.
- Parisuhteessa olleista naisista lähes kolmannes on kokenut nykyisen tai entisen kumppanin käyttämää väkivaltaa. Moni elää pelon varjossa, Sipilä sanoi.
- Yläkouluikäisistä tytöistä joka kolmas on kokenut viimeisen vuoden aikana seksuaalista häirintää. Mikä meitä suomalaisia vaivaa? Sipilä kysyi.

Sipilä korosti, ettei henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tarvitse sietää.
- Seksuaalisen ahdistelun ja väkivallan tapauksista poliisille ilmoitetaan vain noin 20 prosenttia. Sen on muututtava.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi hallituksen kasvattaneen turvakotipaikkojen määrää ja avanneen ”surullisen suosituksi” tulleen puhelinlinjan lähisuhdeväkivallan uhreille.


Iltalehti
09.06.2018 11:00

alleviivaus dl

Sipilän mielestä turvapaikanhakijat, siirtolaiset ja ns maahanmuuttajat ovat siis suomalaisia!?

Ensin tämä muka-uskovainen sallii raiskaajien, ahdistelijoiden saapua ilman kontrollia Suomeen. Lupaa jopa kotinsa heille. Tapahtuu lukuisia ahdisteluita, raiskauksia yms ikävää. Mitä tekee Sipilä? Syyttää suomalaisia ja kysyy mikä meitä vaivaa.

Yhtä hyvin voi kysyä: Mikä vaivaa pääministeri Sipilää?

"Juha Sipilä kertoi hallituksen kasvattaneen turvakotipaikkojen määrää ja avanneen ”surullisen suosituksi” tulleen puhelinlinjan lähisuhdeväkivallan uhreille"

Kukahan ministereistä siellä vastaa puhelimeen, jos tämä linja on avattu siis hallituksen toimesta?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

dinz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:23 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja dinz »

En nyt jaksa tilastoja ihmetellä enkä ekseleitä katsella, onhan se nyt päivänselvä asia että kun nuo kaikki kymmenettuhannet juhlapaikanhakijat tuli Suomeen, niin raiskaukset ja hyväksikäytöt räjähtivät nousuun. Eikä kyse ole ilmoitusherkkyyden pienenemisestä tms.

Voisiko olla, että ne villieläimet jotka sieltä tulevat eivät vaan yksinkertaisesti kunnioita lapsia, naisia tai Suomen lakia?

Vastaa Viestiin