Uusia näkökulmia Bodomiin

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Kunto Kalpa
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 1:17 pm

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja Kunto Kalpa »

strangelove kirjoitti:
groot kirjoitti:Tiedän, että pidät kioskimiestä syyllisenä. Olethan lähettänyt asiasta minulle jopa yksityisviestiä.

Siellä on ollut aamun aikana monta kulkijaa. Kolme kuollutta oli niin ylitapettu, että ihailemasi Gustafssonin vammat olivat niin vähäiset, että ei voi kun ihmetellä miksi. Ne ovat voineet syntyä aivan hyvin uhrien puolustautuessa. Kuten sanoin jo aiemmin, niin maalaisjärki selittää puuttuvat aukot. Oikeudessa toimitaan juridisin säännöin. Meinaatko, että tämä olisi ainoa tapaus, jossa tekijä pääsee pälkähästä?
En pidä kioskimiestä syyllisenä. Häneen viittaavat "todisteet" ovat pitkälti huhuja, joihin ei ole saatu varmistusta. Hataralla pohjalla siis ollaan. Kioskimies oli väkivaltainen ja tekijäksi sopiva, mutta ei näillä perusteilla voi ketään lähteä syyttämään murhaajaksi.

En tiedä, kuka on tekijä. En myöskään näe tarpeelliseksi epäillä ketään, koska se olisi pelkkä mielipide vailla parempaa tietoa. Poliisilla on varmasti perusteltu syy sanoa, ettei Assmannilla tai kioskimiehellä ollut tekemistä asian kanssa.

Muistaakseni en ole aiheeseen liittyen lähettänyt sinulle yksityisviestiä, voi toki olla, että muistan väärin.

Gustafssonin kohdalla epäilyksiä herättävät - kuten mainitsit - vammojen vähäisyys ja hänen sijaintinsa kasan päällimmäisenä. Toisaalta selitys siitä, että tekijä joutui yllätetyksi ja keskeytti Gustafssonin tappamisen ei sovi siihen teoriaa, jossa tyynyliinan siemenneste on peräisin murhaajasta. Miten yllätetyksi joutuneella tekijällä olisi aikaa jäädä ejakuloimaan rikospaikalle? Gustafssonia vastaan puhuvia asioita kiistämättä on, mutta on paljon myös seikkoja, jotka puhuvat hänen puolestaan.

Yksi niistä on havainnot ulkopuolisesta henkilöstä. Myöskin verijäljet puhuvat oudosti samaan aikaan Gustafssonin puolesta että häntä vastaan. Nämä tosiasiat huomioiden en halua ottaa kantaa siihen, oliko hän syyllinen vai syytön. Oikeuden päätös oli näillä tiedoilla silti ehdottoman oikea ja mielestäni todistetuksi tuli, että useampi asia puhui enemmän Gustafssonin syyttömyyden kuin syyllisyyden puolesta.
Ihan hyvää pohdintaa, mutten malta olla huomauttamatta, että yhden uhrin jättäminen henkiin ei todellakaan ole harvinaista ja, että Gustafsson oli kaikkien hänet silloin tavanneiden mukaan täysin tyrmätty mies. Ei siellä mitään keskinäistä tappelua ollut. "Ylös yöllä kaden aikaan..." Rauhallisen illan viettivät.

Verijäljet taas puhuvat selkeästi Nilsin puolesta. Mikään ei viitannut edes epäsuorasti syyllisyyteen, mikä selvisi oikeudessa täysin yksiselitteisesti.

Noista epäiltyjen alibeista tuli mieleen se, että Ameriikoissa valamiehistöt kuulemma pääsääntöisesti sivuuttavat lähipiirin antamat alibit, ja täsmälleen saman teki Suomen poliisi, tutkinnanjohtajana muuan Tero Haapala, kun se syytti Svenskiksi sanottua miestä Punavuoren kaksoissurmasta.

Eli tässä tullaan taas kerran siihen, että ihmisillä on taipumus valikoida juuri niitä asioita todellisuuteensa, jotka vahvistavat ennakkokäsitystä. Ulvilan murha ja sen jyrkästi toisistaan eroavat tutkijoitten käsitykset lienevät tästä jonkinlainen maailmanennätys.

kapteeni
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 7:13 pm

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja kapteeni »

strangelove kirjoitti:.
Toisaalta selitys siitä, että tekijä joutui yllätetyksi ja keskeytti Gustafssonin tappamisen ei sovi siihen teoriaa, jossa tyynyliinan siemenneste on peräisin murhaajasta.
Tyynyliina ja varsinkaan siinä oleva siemenneste ei välttämättä liity tapahtuneeseen mitenkään. Ei ole todennäköisiä syitä olettaa, että liittyisi.
strangelove kirjoitti: Gustafssonia vastaan puhuvia asioita kiistämättä on...
no ei oikeen ole

strangelove kirjoitti:.
Yksi niistä on havainnot ulkopuolisesta henkilöstä. Myöskin verijäljet puhuvat oudosti samaan aikaan Gustafssonin puolesta että häntä vastaan. .
Ei ole haivaintoja ulkopuolisesta. Se aamuinen liikkuja on voinut olla "sisäpuolinen" yhtä hyvin.

Verijäljet puhuvatr Gustafssonia vastaan. Kenkä oli tekijän jalassa. Ruumiita liikuteltiin melko pitkän ajan kuluttua kuolemasta.

Kunto Kalpa
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 1:17 pm

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja Kunto Kalpa »

kapteeni kirjoitti:
strangelove kirjoitti:.
Toisaalta selitys siitä, että tekijä joutui yllätetyksi ja keskeytti Gustafssonin tappamisen ei sovi siihen teoriaa, jossa tyynyliinan siemenneste on peräisin murhaajasta.
Tyynyliina ja varsinkaan siinä oleva siemenneste ei välttämättä liity tapahtuneeseen mitenkään. Ei ole todennäköisiä syitä olettaa, että liittyisi.

Verijäljet puhuvatr Gustafssonia vastaan. Kenkä oli tekijän jalassa. Ruumiita liikuteltiin melko pitkän ajan kuluttua kuolemasta.
Tyynyliina kuuluu tai ei kuulu. Paikalla ollut poliisi Lönnberg sanoi siinä olleen jonkin kuratahran. Tuomisen olisi pitänyt kysyä syytä ilmaisulle mutta eipä kysynyt.

Kengät eivät olleet yekijän jalassa, koska niitten sisältä löytyi Tuulikin verta. Ja tähän tarvitse vastata höpöttämällä jostain kosketusverestä.

kapteeni
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 7:13 pm

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja kapteeni »

Kunto Kalpa kirjoitti:
Kengät eivät olleet yekijän jalassa, koska niitten sisältä löytyi Tuulikin verta. Ja tähän tarvitse vastata höpöttämällä jostain kosketusverestä.
No voisitko sitten itse linkata poliisin / muun viranomaisen paperiin, mistä tämä selviää? En itse löydä tämmöistä ETP:stä.

Kunto Kalpa
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 1:17 pm

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja Kunto Kalpa »

Etp:stä löytyy. Bundes Kriminal Amtin laboratorio läysi kengän sosältä Tuulikin verta.

kapteeni
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 7:13 pm

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja kapteeni »

No voisitko pistää linkin, please kun en itse löydä.

Matlock
Christopher Lorenzo
Viestit: 1515
Liittynyt: Pe Marras 02, 2007 6:18 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja Matlock »

Jos Gustafsson olisi murhaillut ja lavastellut kaatuneen teltan päällä, kenkien pohjien pitäisi kaiken järjen mukaan olla vereen tahriintuneet. Niin ei käsittääkseni ollut.
Pasilan mies.

groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja groot »

kapteeni kirjoitti:No voisitko pistää linkin, please kun en itse löydä.
Et tule samaan Kunto Kalpalta linkkiä dokumenttiin, jossa todetaan, että Tuulikin kengän sisältä olisi löytynyt roiskeverta, joka olisi samaa roiskeperhettä kuin kengän päältä löytynyt roiskeveri. Jos sitä roiskeverta olisi löytynyt, niin silloinhan voitaisiin haudata teoria, että kengät olivat tekijän jalassa.

Kunto Kalpa tässä kaunistelee faktoja. Vai voiko suoraan sanoa, että vääristelee ja suorastaan valehtelee.

Tuulikin kengän sisältä on voinut mahdollisesti löytyä kosketusverta tai valumaverta, joka on syntynyt kun tekijä käpälöi kenkiä tekojen jälkeen
---------
Allekirjoitus.

Hurja
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: To Tammi 28, 2016 8:44 am

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja Hurja »

Groot näköjään löytynyt,jo ihan kaipailin sinua.
Tarjoukseni on edelleen 1000 e / h.
Eiköhän aleta miettiä sitä testin pitopaikkaa ym, otan Alibiin myös yhteyttä, niin pääset vielä julkkikseksi halutessasi.
Jos sinussa ei ole miestä ottamaaan haastetta vastaan, parempi unohtaa Bodomin tapahtumat.
Oletko muuten ajatellut, miksi G jäi makaamaan tuolla tavoin verisenä syöpäläisten hakattavaksi , syyttömyyden uskottavuuden vuoksihan oikea paikka olisi ollut suojaava teltta.

Kunto Kalpa
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 1:17 pm

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja Kunto Kalpa »

groot kirjoitti:
kapteeni kirjoitti:No voisitko pistää linkin, please kun en itse löydä.
Et tule samaan Kunto Kalpalta linkkiä dokumenttiin, jossa todetaan, että Tuulikin kengän sisältä olisi löytynyt roiskeverta, joka olisi samaa roiskeperhettä kuin kengän päältä löytynyt roiskeveri. Jos sitä roiskeverta olisi löytynyt, niin silloinhan voitaisiin haudata teoria, että kengät olivat tekijän jalassa.

Kunto Kalpa tässä kaunistelee faktoja. Vai voiko suoraan sanoa, että vääristelee ja suorastaan valehtelee.

Tuulikin kengän sisältä on voinut mahdollisesti löytyä kosketusverta tai valumaverta, joka on syntynyt kun tekijä käpälöi kenkiä tekojen jälkeen
BKA ei mitenkään määritellyt millaisesta verijäljestä. Kuinkas olisivat voineetkaan, koska verihän oli imeytynyt sisäpohjan huokosiin.

Tuo viimeinen kappale grootilta kertoo hyvin kuinka harhaisessa maailmassa jotkut täällä kirjoittelevat. "On voinut mahdollisesti". He he, sieltä ihan yksiselitteisesti löytyi Tuulikin verta.

Pharnamoh
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:42 pm

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja Pharnamoh »

Hurja kirjoitti:Groot näköjään löytynyt,jo ihan kaipailin sinua.
Tarjoukseni on edelleen 1000 e / h.
Eiköhän aleta miettiä sitä testin pitopaikkaa ym, otan Alibiin myös yhteyttä, niin pääset vielä julkkikseksi halutessasi.
Jos sinussa ei ole miestä ottamaaan haastetta vastaan, parempi unohtaa Bodomin tapahtumat.
Oletko muuten ajatellut, miksi G jäi makaamaan tuolla tavoin verisenä syöpäläisten hakattavaksi , syyttömyyden uskottavuuden vuoksihan oikea paikka olisi ollut suojaava teltta.
Aloit pelätä että joku tarttuu tarjoukseesi ja lisäsit Alibi/julkisuuspeloitteen. Tunnin makaaminen parin kärpäsen pörräämistä kuunnellen on helppo homma. Talleta nyt ensin tonni nimetyn kolmannen osapuolen tilille ja postaa kuitti tänne. Muuten menetät uskottavuutesi. :wink:
"I'm a plain man; rum and bacon and eggs is what I want, and that head up there for to watch ships off."

kapteeni
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 7:13 pm

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja kapteeni »

Kunto Kalpa kirjoitti:He he, sieltä ihan yksiselitteisesti löytyi Tuulikin verta.
Joo, mutta miksi helkkarissa et voi laittaa mulle linkkiä sellaiseen alkuperäisdokumenttiin, josta voisin asian itse lukea?????????????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kunto Kalpa
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 1:17 pm

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja Kunto Kalpa »

Minulla on etp kellarissani kuten monella muullakin.

Hurja
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: To Tammi 28, 2016 8:44 am

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja Hurja »

Pharnamoh näköjään jo ilmoittautui kisaan.
Alibi on juuri se kolmas osapuoli, joka valvoisi puolueettomasti kokeen ja myös olisi mukan järjestämässä samanlaiset olosuhteet, mitkä oli Bodomissa. Tuossa ambulanssi ketjussa on luettavissa alkutilanne, mikä kokeessa voisi olla pohjana,

groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Re: Uusia näkökulmia Bodomiin

Viesti Kirjoittaja groot »

kapteeni kirjoitti:
Kunto Kalpa kirjoitti:He he, sieltä ihan yksiselitteisesti löytyi Tuulikin verta.
Joo, mutta miksi helkkarissa et voi laittaa mulle linkkiä sellaiseen alkuperäisdokumenttiin, josta voisin asian itse lukea?????????????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tähän on helppo vastata ja vastaus on yksinkertainen: etpk:ssa ei ole mainintaa mistään Tuulikin verestä Nilsin kengän sisällä. Tämä on siis pelkästään Kunton mielikuvituksen tuotetta.

Kunton mielikuvituslaboratoria löysi mielikuvitusverta kengän sisältä.

Kunton uskottavuus on mun silmissä nolla.
---------
Allekirjoitus.

Vastaa Viestiin