Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Got Blood?
Armas Tammelin
Viestit: 83
Liittynyt: La Touko 05, 2012 1:40 pm

Ylivieska: 3-vuotias harhaili pakkasessa.

Viesti Kirjoittaja Got Blood? »

https://yle.fi/uutiset/3-10016274

"Oulun poliisi tiedotti torstaiaamuyöllä poikkeuksellisesta tapahtumaketjusta Ylivieskassa.

Huhmarin hiihtokeskuksesta löytyi puolenyön aikaan 3-vuotias lapsi yksin harhailemasta. Poliisi oli herättänyt neljän läheisen talon asukkaat, mutta lapsen lähtöpaikka ei selvinnyt.

Puolentoista tunnin kuluttua löytyi läheisen ampumaradan vierestä auto lumeen juuttuneena. Auton luona ollut mies kertoi olleensa ampumaradalla ampumassa ja kaksi lasta olivat nukkuneet autossa.

Kun mies oli lähdössä ampumaradalta pois, hän huomasi toisen lapsen kadonneen. Auto oli juuttunut lähdössä hankeen.

3-vuotias oli ehtinyt kävellä taskulampun valossa parisen kilometriä, ennen kuin sattumalta paikalle osuneet nuoret olivat ottaneet hänet kyytiinsä. Nuoret olivat myös ilmoittaneet hätäkeskukseen.

Lapsi voi oloihin nähden hyvin. Pakkasta oli kahdeksan astetta. Lapsi oli ulkovaatteissa, mutta hänellä ei ollut hansikkaita, poliisi kertoo.

Lapsi palautettiin isälleen Ylivieskan poliisiasemalta. Sosiaaliviranomaiset jatkavat asian selvittämistä, kertoi Oulun poliisilaitos tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun) aamuyöllä.

Lähteet: OULUN POLIISI"
Take Your shot, Im standing here.
-Monroe, Ginger, Conte-

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10563
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja damfin »

Varsinainen loistoisä... ampumaradalle illalla joskus kymmenen aikoihin, ulkona pakkasta ja lapset nukkumaan autoon yksinään, jättiköhän auton tyhjäkäynnille? Sitten kun huomaa toisen lapsen kadonneen pimeään ja pakkaseen niin ilmeisesti auton irrottaminen lumesta oli tärkeämpää kuin avun hälyttäminen lasta etsimään, puolitoista tuntia oli siis kulunut siitä kun nuoriso oli löytänyt lapsen ja isä ei vielä ollut ilmoittanut mihinkään lapsen katoamisesta? pakkasessa...?

Avatar
Dirk Gently
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: To Joulu 14, 2017 11:07 pm

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja Dirk Gently »

Miten musta tuntuu, että tässä nyt ei oo ihan koko totuus jutusta. Ampumaan ampumaradalle myöhään yöllä lapset mukana? Liekö äiti edes tietoinen missä lapset huitelee?

Väkisinkin tulee mieleen ettei kyseessä vaan ois lapsikaappaus, jossa isä on vienyt lapset äidiltään pois ja ampumarata vain selitys sille minkä takia ase sattuu olemaan mukana. Penkkaan juuttumisenkin syyksi epäilisin alkoholia tai huimausaineita. Eihän sitä kehtaa poliisille soittaa ja itseään käräyttää, kun järjen jättiläisillä se huoli lapsesta ei ole ensimmäisenä mielessä.
Sielun pitkä pimeä teehetki.

tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Isää on turha epäillä mistään, koska ampumaharrastajat ovat kunnon väkeä, eivätkä koskaan syyllisty mihinkään tuomittavaan tai edes epäilyttävään.

Avatar
TieD
Sabrina Duncan
Viestit: 365
Liittynyt: To Helmi 18, 2016 12:58 pm
Paikkakunta: Viljandi

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja TieD »

Kovasti kyllä itseäkin laittaa epäilyttämään nuo ampumarata-sepitykset. Kuka muka ei ottaisi häkeen yhteyttä jos kolmevuotias lapsi on karkuteillä pakkasessa, pimeässä?

Joo ehkä siinä voisi muutaman minuutin ensin itse huudella ja katsella ympärilleen, mutta kai siinä nyt sen verran järki juoksee että apua tarvitaan? Ei millään mene järkeeni että tunteja myöhemmin poliisit löytävät ojaan ajetun auton jossa isukki sitten odottelee toisen lapsen kanssa. Taittelen kyllä nyt foliohattua päähäni.

No toivottavasti sossu ja poliisitkin saavat totuuden selville.

Ja nuoret kyllä osuneet oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Hattu päästä.
___________________________________________________________________
-Älä Verneri purista rottaa kovaa,siltä lähtee henki.
-Kissa!!
-Niin,kissalta lähti henki ku sä puristit kovaa.

Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Mulle tuli ekana mieleen, että isä mennyt ampumaradalle esimerkiksi klo 19 aikaan. Siellä on ampuminen kielletty 22 jälkeen (tosin tuntuu ettei hän piittaisi). Sitten monta tuntia ihmetellyt että missä lapsi, mutta ajatellut ensin saada auton irti ja sen luona ollut niin kauan että poliisit tulleet. Hitto mikä ääliö.

Onneksi nuoret osuivat paikalle! Sitä saa ihmetellä että miksi ja miten, oikea onnenpotku! Nimittäin Huhmari ja ampumarata ovat kaukana Ylivieskasta keskellä korpea eikä siinä läheisyydessä ole kuin muutama maatalo. Eivätkä nekään kuin kilometrien päässä. Olen koko ikäni melkein Ylivieskassa asunut.

Dope boy: sen tiedän että 22 jälkeen ei saa ampua.

Tuli mieleen myös että varmaan vanhemmat eronneet, lapset nyt isällään. Koska miksi muuten äiti olisi antanut lapset mukaan. Ellei hän sitten ole ollut töissä tai muuten pois kotoa.
Viimeksi muokannut AutumnForever, To Tammi 11, 2018 1:18 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Onko kenelläkään tietoa tämän ampuradan aukioloajoista? Niillä radoilla joilla minä olen käynyt on ollut tiukat säännökset siitä että mitä missä ja milloin ammutaan koska kyse on turvallisuudesta ja meluhaitoista. Aika nopeasti voisi kyseenalaistaa tämän faijjan kertomukset.
"If you aim for a king, you better not miss"

disposal
Jane Marple
Viestit: 1013
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 10:51 pm

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja disposal »

Googlen kautta löytyi tälläiset ajat ma – la klo 8.00 – 22.00 su klo 10.00 – 22.00. Onkohan kyseisellä ampuradalla edes talvikunnossapitoa? Monella ampumaradalla talvisin saa kahlata lumessa ja itse tehdä lumityöt jos mielii ampumaan. Olisiko miehen auto juuttunut auraamattomalla tiellä. Usein myös radat ovat valaisemattomia, niin harvoin talvi-iltoina nyt kukaan lähtee pimeään ampumaan.

Sohvapoliisi
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Ke Maalis 10, 2010 4:10 pm
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja Sohvapoliisi »

Miten mulla tulee mieleen kulmahousut tämmöisestä touhusta? Eivät taida yleensä olla ihan ensimmäisenä viranomaisille soittamassa touhuistaan, vaan asiat selvitellään itsekseen kunnes mahdollisesti joku muu tekee ilmoituksen. Ei tosin mitään tietoa Ylivieskan kulmahousukannasta.

sine qua non

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Onhan mies tietysti voinut ammuskella radalla kymmmenen jälkeen, vaikka niin ei olisi saanut tehdä. Tyyppi, joka jättää kolmevuotiaan ja vähän vanhemman lapsen autoon keskenään talvipakkasella mennessään ampumaradalle, voisi helposti tehdä niin. Vaikka tapaus on ällistyttävä jo tällaisenaankin, niin vielä kummallisemmaksi se menisi, jos mies olisi lopettanut ampumisen kymmeneltä ja tullut autolle huomatakseen toisen lapsistaan olevan kateissa - silloinhan lapsi olisi ollut kateissa kolme ja puoli tuntia ilman, että hänen isänsä olisi yrittänyt ottaa yhteyttä viranomaisiin!

Mitään muuta järkevää syytä miehen reagoimattomuudelle lapsen katoamiseen en keksi kuin että miehellä ei joko ole ollut kännykkää tai kännykkä ei ole jostakin syystä toiminut (esim. kännykän akku tyhjentynyt eikä ole ollut autolaturia matkassa tai kyseessä on ollut joku prepaid-puhelin, jossa ei ole ollut enää saldoa.) Niin kuin yllä jo kerrottiinkin, ulkoilualue, jolla ampumarata on, on kaukana asutuksesta, joten avun hakeminen ei olisi ollut helppoa, varsinkin on toinen pieni lapsi mukana. Ehkä mies on jäänyt autolle odottamaan siinä toivossa, että lapsi palaa takaisin.

Kalevan uutinen tapauksesta:
Poliisi etsi lapsen vanhempia lähistöltä ja herätti asukkaat neljästä talosta, mutta lapsen lähtöpaikkaa ei löytynyt. Puolentoista tunnin päästä lapsen löytymisestä poliisi löysi lumeen jumiutuneen auton Huhmarin takaa ampumaradan vierestä. Auton luona oli kadonneen lapsen isä toisen pienen lapsen kanssa.

Mies kertoi poliisille olleensa radalla ampumassa ja lasten nukkuneen autossa. Kun mies oli lähdössä pois, hän huomasi toisen lapsen kadonneen autosta. Hänen yrittäessään lähteä liikkeelle auto oli jumiutunut vielä syvälle hankeen.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/3- ... ua/781472/

Iltalehden uutinen tapauksesta kertoo seuraavaa
Isä jätti lapset nukkumaan lumeen juuttuneeseen autoon, 3-vuotias lähti yksin hortoilemaan pakkasyöhön - Poliisi: lastensuojeluilmoitus tehty

Torstai 11.1.2018 klo 11.53

Mies kertoi poliiseille lähteneensä ylivieskalaiselle ampumaradalle ampumaan, kun lapset nukkuivat autossa. Poliisin mukaan tapauksessa ei epäillä rikosta.

Oulun poliisi tiedotti torstaiyönä, että 3-vuotias lapsi oli löydetty keskiviikkona puolenyön aikaan hortoilemasta Ylivieskasta Huhmarkallion hiihtokeskuksen alueelta. Pakkanen oli yöllä kiristynyt kahdeksaan asteeseen. Lapsella oli poliisin mukaan ulkovaatteet, mutta ei hanskoja.

- Tällä tietoa ei vaikuta siltä, että tapauksesta tulisi rikostutkintaa, kertoo rikosylikomisario Ilkka Piispanen Ylivieskan poliisiasemalta

Isä oli jättänyt 3-vuotiaan toisen lapsen kanssa nukkumaan lumeen juuttuneeseen autoon, kun hän oli itse mennyt hiihtokeskuksen alueella sijaitsevalle ampumaradalle ampumaan.

Auto oli jumissa ampumaradan läheisyydessä. 3-vuotias oli lähtenyt kävelemään autolta taskulampun kanssa yksinään pois. Hän oli edennyt noin kahden kilometrin matkan, kunnes ohi ajanut nuorisojoukko oli huomannut hänet. Nuoret ottivat lapsen kyytiin ja soittivat hätäkeskukseen.

Paikalle saapui myös ambulanssi, jonka henkilökunta oli todennut lapsen kunnon olosuhteisiin nähden hyväksi.

Sosiaaliviranomaiset selvittävät

Poliisit löysivät isän ja toisen lapsen jumissa olevan auton luota puolitoista tuntia sen jälkeen, kun 3-vuotias oli löytynyt. Lapsi palautettiin isälleen Ylivieskan poliisiasemalta.

Piispanen ei tunne tapauksen yksityiskohtia, joten hän ei osaa kertoa kauanko lapset olivat autossa ja miksi heidät oli sinne jätetty. Toinen lapsista oli poliisin mukaan hieman 3-vuotiasta vanhempi.

- Jos lapsi päättää lähteä menemään, niin sille ei mahda mitään, poliisi toteaa.

Kun aikuinen on jättänyt kaksi lasta ilta-aikaan kahdestaan lumeen juuttuneeseen autoon nukkumaan, niin herää kysymys oliko taustalla jonkinlainen välinpitämättömyys lapsia kohtaan?


- Ei ollut, enkä pysty avaamaan tilannetta enempää, koska minulla on vain toisen käden tietoa. Yöllä vuorossa ollut partio ei ole töissä tällä hetkellä. En tiedä, miten isä on perustellut lasten jättämistä autoon.

Poliisin tiedotteen mukaan sosiaaliviranomaiset jatkavat asian selvitystä.

- Toki tapauksesta on tehty lastensuojeluilmoitus. Sen teki ilmeisesti poliisi, Piispanen sanoo.

SANNI MATTILA
[email protected]
Uutistekstien boldaukset minun tekemiäni.

Kalevan mukaan auto olisi jumittunut hankeen, kun mies on yrittänyt lähteä sillä liikkeelle. Iltalehden mukaan taas auto olisi ajettu kinokseen jo paikalle tultaessa. Jos jälkimmäinen vaihtoehto on tosi, niin huhhei: Mies autoilee kahden pienen lapsen kanssa myöhään illalla, ajaa auton jumiin hankeen, jättää nukkuvat lapset autoon ja menee ampumaradalle ampumaan. Poliisi vielä ilmoittaa, että lasten jättämisessä autoon ei ole kyse välinpitämättömyydestä. :shock:

Saatavissa olevien tietojen perusteessa tässä on nimenomaan kyse välinpitämättömyydestä, jos ei suorastaan heitteillejätöstä - ei tuon ikäisiä lapsia jätetään keskenään yksin aivan lyhyttä tovia lukuun ottamatta missään tilanteessa, saati nyt sitten pakkasella autoon. Jotakin on nyt kyllä jätetty kertomatta, koska eiväthän nuo isän touhut ole normaalijärkisen ihmisen tekemisiä.

Eittämättä Sohvapoliisin veikkauksessa kirjallisuuskansasta voisi olla ideaa. Se voisi myös selittää, miksi mies olisi tullut ampumaradalle "harjoittelemaan" vasta sen jälkeen, kun se ollut suljettu. Käsittääkseni sellaisia ampumaratoja ei juuri ole, joissa ei perittäisi jotakin rata- tms. käyttömaksua. Ja lupakin pitäisi olla pyssyyn, jos sillä tulee ampumaradalle ammuskelemaan... (Toki pyssyyn pitäisi olla lupa joka tapauksessa.) Se ei kylläkään selity, että miksi lapset ovat olleet mukana reissussa. Onko mies vain ekstempore päättänyt, että menee ammuskelemaan?

matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja matahari »

No siis eihän autossa jossa on webasto, ole lapsilla mikään hätä nukkua. Eriasia on jättää pennut sinne valvomatta ja häipyä ampumaan. Outoa säätöä taas kerran :roll:

sine qua non

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

matahari kirjoitti:No siis eihän autossa jossa on webasto, ole lapsilla mikään hätä nukkua.
...
Juu, jos on ollut webasto. Sitä ja paljon muutakaan ei ole kerrottu.

Kirjoitin itse aiemmin:
Mitään muuta järkevää syytä miehen reagoimattomuudelle lapsen katoamiseen en keksi kuin että miehellä ei joko ole ollut kännykkää tai kännykkä ei ole jostakin syystä toiminut (esim. kännykän akku tyhjentynyt eikä ole ollut autolaturia matkassa tai kyseessä on ollut joku prepaid-puhelin, jossa ei ole ollut enää saldoa.)
Prepaidilla taitaakin voida soittaa hätänumeroon, vaikka ei olisi saldoa, joten ainoastaan kännykän puute tai tyhjä akku kännykässä voisivat selittää sen, että isä ei ole soittanut hätänumeroon huomattuaan lapsen olevan kateissa. Ja jos auto olisi juuttunut hankeen, kun mies ja lapset saapuivat ampumaradan lähelle, niin olisi mies kai jo silloin soittanut apua auton saamiseksi pois hangesta. Mutta ei tietenkään voi olla varma, sen verran kummallisia miehen touhut ovat olleet muutenkin.

matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja matahari »

sine qua non kirjoitti:
matahari kirjoitti:No siis eihän autossa jossa on webasto, ole lapsilla mikään hätä nukkua.
...
Juu, jos on ollut webasto. Sitä ja paljon muutakaan ei ole kerrottu.
Ei ole kerrottu ei, tuo webasto vaan on jo yleinen lisävaruste, varsinkin metsästäjien kulkuneuvoissa. Oletan isän olevan metsästäjä, kun ampumaradallakin käy. Mikä näistä tietää. Asiassa ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Tarpeeksi pöljä miehenpuoli riittää ja palava halu harrastaa.

Chili
Jane Marple
Viestit: 1002
Liittynyt: To Elo 04, 2011 9:31 am

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja Chili »

Ei edes normaali latvalaho voi noin toimia: tuskin oli auto näköetäisyydellä lapset sisällä.

matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Kolme vuotias harhaili pakkasessa

Viesti Kirjoittaja matahari »

Chili kirjoitti:Ei edes normaali latvalaho voi noin toimia: tuskin oli auto näköetäisyydellä lapset sisällä.
Et selvästikään tunne miessukupuolta :lol: Voin vakuuttaa, että kyllä voi.

Vastaa Viestiin