Äiti sekä kerho-ohjaaja hyväksikäyttivät kehitysvammaista

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Äiti sekä kerho-ohjaaja hyväksikäyttivät kehitysvammaista

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Kehitys­vammaisen pojan painajainen: ensin hyväksi­käytti oma äiti, sitten tyttönä esiintynyt namusetä
Julkaistu: 13.2. 9:49

Kehitysvammaista nuorta käytti hyväksi oma äiti ja lisäksi kerho-ohjaaja, joka houkutteli nuorta tapaamisiin muun muassa makeisilla ja viestitteli tekeytyen tytöksi.
Kehitysvammainen nuori tarvitsee tukea ja luotettavia ihmisiä päästäkseen elämässä eteenpäin. Pohjoisessa Keski-Suomessa asuvan, lievästi kehitysvammaisen nuoren polulle on valitettavasti osunut aikuisia, jotka ovat vahingoittaneet hänen kasvuaan ikävällä tavalla.

Keski-Suomen käräjäoikeus on viimeisen runsaan vuoden aikana tuominnut kaksi eri henkilöä pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ensin pojan äiti tuomittiin lähes viisi vuotta jatkuneesta hyväksikäytöstä vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Äiti on liki 60-vuotias.

Vastikään vastaavasta teosta rangaistuksen sai pojan entinen kerho-ohjaaja. Yhdeksän kuukauden ajan poikaa hyväksikäyttäneen 37-vuotiaan miehen ehdollisen vankeustuomion mitaksi tuli neljä kuukautta.

Sekä äiti että entinen kerho-ohjaaja koskettelivat pojan sukupuolielintä sekä housujen päältä että sisältä. Äiti teki näin kuukausittain vuosina 2008–13 pojan ollessa 13–17-vuotias. Kerho-ohjaaja syyllistyi tekoihin vuonna 2009.

Tekoaikojen päällekkäisyydestä huolimatta vastaajat eivät toimineet yhdessä. Tapauksille ei ollut ulkopuolisia todistajia. Oikeus uskoi kuitenkin tapahtumista luotettavasti kertonutta, nykyisin jo yli 20-vuotiasta nuorukaista.

Nykyisin 37-vuotiaaseen hyväksikäyttäjäänsä poika tutustui jo 7–8-vuotiaana käydessään koulun jälkeen iltapäiväkerhossa. Kerho-ohjaajana toiminut mies ystävystyi pojan kanssa ja he alkoivat pitää yhteyttä.

Vuodelta 2009 säilyneistä viesteistä paljastuu, että entinen kerho-ohjaaja houkutteli poikaa kahdenkeskisiin tapaamisiin vetoamalla karkkeihin ja karkkirahaan. Mies vetosi lisäksi myös pojan uskallukseen.

Mies oli yhteydessä poikaan myöhemminkin eri prepaid-liittymien avulla. Seksuaalissävytteisissä viesteissään mies esiintyi eri tyttöjen nimillä. Poika sai käsityksen, että viestien lähettäjät olisivat miehen hänelle järjestämiä tyttöystäviä. Yhteydenpito ”tyttöihin” jäi kuitenkin tekstiviesteihin.

Uhri joutui käymään terapiassa entisen kerho-ohjaajansa tekojen vuoksi liki vuoden ajan. Äiti määrättiin maksamaan pojalleen henkisistä kärsimyksistä 4 000 euroa. Entinen kerho-ohjaaja määrättiin 3 500 euron korvauksiin.

Terho Vuorinen
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005564360.html

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Äiti sekä kerho-ohjaaja hyväksikäyttivät kehitysvammaist

Viesti Kirjoittaja poikani »

Tapauksille ei ollut ulkopuolisia todistajia. Oikeus uskoi kuitenkin tapahtumista luotettavasti kertonutta, nykyisin jo yli 20-vuotiasta nuorukaista.
Toivottavasti oli riittävästi todisteita, eikä menty pelkästään (tässä tapauksessa) kehitysvammaisen asianomistajan puheiden perusteella. Kerho-ohjaajan kohdalla mainitaan viestittely, mutta äidin syyllisyydestä ei tämä lehtijuttu kerro muuta kuin pojan jutut. Hirveää, jos se on riittänyt tuomioon.
????? ?? ??????.

Vastaa Viestiin