Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden ajan

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
jayroot
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 8:01 pm

Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden ajan

Viesti Kirjoittaja jayroot »

Koulussa huomattiin, ettei 10-vuotias osannut lukea eikä kirjoittaa – taustalta paljastui vanhempien järkyttävä salaisuus


Luku- ja kirjoitustaidon puutteen lisäksi poika kärsi sekä fyysisen, psyykkisen että sosiaalisen kehityksen viivästymisestä.

Vanhemmat loukkasivat lapsen ihmisarvoa vakavasti yli 9 vuotta.

KESKI-SUOMEN käräjäoikeus on antanut tuomion poikkeuksellisessa rikoksessa, jossa jyväskyläläiset vanhemmat loukkasivat oman lapsensa ihmisarvoa vakavasti yli yhdeksän vuoden ajan. Vanhempien todettiin syyllistyneen pahoinpitelyyn.

Uhri, nyt 14-vuotias poika, oli teon alkaessa vain hieman yli puolentoista vuoden ikäinen. Tuolloin, syksyllä 2005, vanhemmat ryhtyivät laiminlyömään pojan neuvolakäyntejä. Myöhemmin vanhemmat päättivät myös, etteivät päästä poikaa kouluun.

Vanhempiensa ikeestä poika pääsi vasta hieman ennen 11-vuotispäiväänsä vuonna 2015. Siitä lähtien poika on ollut huostaanotettuna.

POIKAANSA erilaisena pitäneiden vanhempien syntilista kasvoi vuosien mittaan hurjaksi. Vanhemmat eristivät pojan kotiin ja ikätovereidensa seurasta. Pojan liikkumista ja ulkoilua rajoitettiin ja häntä kohdeltiin perheessä eriarvoisesti muihin lapsiin nähden.

Vanhemmat laiminlöivät neuvolakäyntien lisäksi kokonaan myös hammastarkastukset. Vanhemmat eivät myöskään hakeneet apua, vaikka poika kärsi käyttäytymisongelmista.

Kouluterveydenhuollosta poika jäi paitsi, koska hän oli kotiopetuksessa lähes kolme vuotta. Vasta kun nelilapsinen perhe muutti Jyväskylän sisällä toiselle alueelle, poika meni kouluun. Koulussa todettiin, ettei tuolloin kymmenvuotias poika osannut lukea eikä kirjoittaa. Oikeus katsoikin vanhempien laiminlyöneen lapsensa oppivelvollisuuden suorittamisen.

POJALLA todettiin lopulta myös kilpirauhasen vajaatoiminta. Marraskuussa 2014 vanhemmat kuitenkin lopettivat pojalle määrätyn kilpirauhaslääkityksen antamisen. Samalla he keskeyttivät pojan hoidon lastenpsykiatrian osastolla.

Tekojen seuraukset olivat ikävät. Luku- ja kirjoitustaidon puutteen lisäksi poika kärsi sekä fyysisen, psyykkisen että sosiaalisen kehityksen viivästymisestä.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan toteaminen viivästyi vanhempien vuoksi mahdollisesti jopa kahdeksan vuotta. Lääkärinlausunnoissa todettiin myös pojan pituuskasvun hidastuneen. Syyskuussa 2014 kävi ilmi, että pojan luustoikä oli kaksi vuotta kalenteri-ikää jäljessä.

Fysioterapeutin samaan aikaan tekemän arvion mukaan pojalla oli ongelmia myös kehon hallinnassa. Pojan motoriikka vastasi kymmenvuotiaana 5–6-vuotiaan tasoa.

POJAN noin 40-vuotiaat vanhemmat katsoivat olevansa syyttömiä. He perustelivat tekojaan ja tekemättä jättämisiään muun muassa pojan vilkkaudella. Vanhempien mukaan poika oli jatkuvasti pahanteossa eikä totellut tavanomaiseen tapaan kieltoja ja käskyjä. Poika oli esimerkiksi ”toistuvasti karkaillut, virtsannut lattialle sekä tyhjentänyt jääkaapin sisältöä”.

Neuvolakäyntien lopettamista vanhemmat selittivät perheen elämällä, joka oli ”muiden lasten kanssa siinä määrin hektistä, että asia oli vain jäänyt”. Perheen muut lapset kävivät normaalisti neuvolassa ja ovat käyneet normaalisti myös koulua.

Vanhemmat kertoivat, että pojalle oli määrätty kilpirauhaslääkitys heidän tietämättään, kun poika oli ollut psykiatrisella osastolla. Vanhemmat lopettivat lääkityksen, koska perheen äidillä oli omakohtaisia kokemuksia kilpirauhaslääkityksen sopimattomuudesta. Lääkitys oli vanhempien mukaan tauolla vain viikon, mutta oikeus katsoi vanhempien menetelleen syytteen mukaisesti.

HUOSTAANOTON jälkeen poika päätyi pienkotiin. Pojan ”oma-aikuisena” ja myöhemmin tukiperheen äitinä toiminut nainen kertoi oikeudessa, ettei poika osannut kymmenvuotiaana pyöräillä, luistella eikä hiihtää. Lastenpsykiatriselle osastolle pääsemisen ja huostaanoton jälkeen jälkeen pojan motorinen kehitys oli nopeaa. Oikeus päätteli tästä, että vanhemmat olivat rajoittaneet pojan liikkumista ja ulkoilua.

Syyttäjä katsoi perheen äidin syyllistyneen pahoinpitelyyn myös sitomalla ajoittain pojan kädet ja jalat itseensä öisin narulla. Näin äiti halusi estää pojan lähtemisen sängystä. Tämän menettelyn ei katsottu olleen syy-yhteydessä pojalla havaittuihin vaikeuksiin.

Muutoin oikeus totesi vanhempien syyllistyneen pahoinpitelyyn syytteen mukaan. Vuosia kestäneestä teosta aiheutuneiden moninaisten ja vaikutuksiltaan laajojen vahinkojen vuoksi vanhemmat määrättiin maksamaan pojalleen 12 000 euron korvaukset tilapäisestä haitasta.

Lisäksi vanhempien on maksettava pojalle 4 000 euroa loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Oikeus katsoi, että pojan ihmisarvoa on loukattu vakavasti.

Oikeus tuomitsi molemmat vanhemmat kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Perheenisä omistaa valtakunnallisesti toimivan yrityksen ja työskentelee sen toimitusjohtajana. Hänen puolisonsa on kotiäiti.
Terho Vuorinen
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005639849.html

Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 2:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

Tuommoisista vanhemmista ei voi muuta sanoa kuin: Mielisairaita!

Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja Destiny »

2kk ehtoollista vuosien laiminlyönnistä?! Ei voi ymmärtää.

Minkähän firman tj tämä lapsen kaltoinkohtelija on?
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Destiny kirjoitti:2kk ehtoollista vuosien laiminlyönnistä?! Ei voi ymmärtää.

Minkähän firman tj tämä lapsen kaltoinkohtelija on?
Nimi oikeudesta ja sitten nimellä ytj:stä mitä firmoja löytyy, helppo homma.

Lily O.
Remington Steele
Viestit: 238
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 3:28 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja Lily O. »

Asuinkunnalla on velvollisuus seurata oppivelvolsia, mutta koska kunta päättää itse miten ja milloin, on päästy helpommalla jättää seuraaminen kokonaan.

Trina
Harjunpää
Viestit: 336
Liittynyt: Pe Syys 09, 2011 12:45 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja Trina »

Löytyy jo Mitävituista nimet.
- Kasvatan omenoita ja haluan antaa sinullekin yhden. Katso, leikkaan omenan kahtia ja syön itse toisen puolen - näet, että omena ei voi olla myrkytetty!

Taikajuoma
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Ke Elo 03, 2016 9:21 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja Taikajuoma »

Asianomistajan nimi sensuroitu ilmiselvistä syistä.
Paukaman_lauselma.png
Paukaman_lauselma.png (93.64 KiB) Katsottu 4714 kertaa
Siekkisen _lauselma.png
Siekkisen _lauselma.png (93.39 KiB) Katsottu 4714 kertaa
Tuomiolauselmista poistettu vastaajien sotu-tunnukset.
-NILS-

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Siinäpä oikein vuoden vanhemmat. Vuoden Paukama.

"Paukama: turvonnut kohta; pallomainen ällöttävä ulkoneva kasvannainen. Täynnä mätää, ruma sisäisesti ja ulkoisesti."
All is pretty.
- Andy Warhol

Taikajuoma
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Ke Elo 03, 2016 9:21 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja Taikajuoma »

Isän firma josta puhuttu mm. iltalehden uutisessa on siis Kuljetuspalvelu Paukama Oy.

Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja Ande »

Nyt olisi kyllä aihetta kysyä myös heidän asuinpaikkakunnan opetusviranomaisilta, miten on ollut mahdollista lapsen oppivelvollisuuden laiminlyönti noin pitkään.
Tavalliset vanhemmat saavat roimat sakot jo siitä, kun kakara lintsaa koulusta enemmän kuin mitä on paikalla. Vaan mitä tekivätkään Jyväskylässä? Jos vanhemmat eivät olisi erehtyneet laittamaan lasta kouluun, poikaraukka olisi ollut vankina ehkä loppuikänsä.
Voiko olla totta, että kukaan ei tarkista oppivelvollisuuden suorittamista, kun lapsi on ilmoitettu kotiopetukseen? Entiseen aikaan piti käydä tenttimässä koulussa, mutta miten Suomen koulutuksen kehdossa tämä toteutui?

disposal
Jane Marple
Viestit: 1013
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 10:51 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja disposal »

Ande kirjoitti:Nyt olisi kyllä aihetta kysyä myös heidän asuinpaikkakunnan opetusviranomaisilta, miten on ollut mahdollista lapsen oppivelvollisuuden laiminlyönti noin pitkään.
Tavalliset vanhemmat saavat roimat sakot jo siitä, kun kakara lintsaa koulusta enemmän kuin mitä on paikalla. Vaan mitä tekivätkään Jyväskylässä? Jos vanhemmat eivät olisi erehtyneet laittamaan lasta kouluun, poikaraukka olisi ollut vankina ehkä loppuikänsä.
Voiko olla totta, että kukaan ei tarkista oppivelvollisuuden suorittamista, kun lapsi on ilmoitettu kotiopetukseen? Entiseen aikaan piti käydä tenttimässä koulussa, mutta miten Suomen koulutuksen kehdossa tämä toteutui?
Opetushallituksen sivuilta kopioitu
Perusopetuslain 26 §:n 3 momentin mukaan oppivelvollisen asuinkunnan tulee valvoa oppivelvollisen edistymistä siinä tapauksessa, että tämä ei osallistu opetukseen. Lainsäädäntö ei sisällä määräyksiä valvonnan käytännön järjestelyistä vaan niistä päätetään kunnissa.

Yleisenä menettelynä on, että kunta nimeää tutkivan opettajan, jonka tehtävänä on selvittää ja arvioida oppivelvollisen edistymistä. Tutkiva opettaja myös keskustelee huoltajan kanssa ja informoi häntä sekä valvonnan periaatteista että käytännön järjestelyistä.

Oppivelvollisen edistymistä valvotaan ja seurataan suhteessa perusopetuksen oppimäärään kuuluvien oppiaineiden tavoitteisiin. Lainsäädännössä ei ole määritelty, kuinka usein valvontatilaisuuksia järjestetään. Yleinen käytäntö on, että niitä on kerran pari vuodessa.
Joku jyväskylässä on valvonnan suhteen mennyt pahasti pieleen. Mietin myös sitä että koska perheen muut lapset kävivät normaalisti neuvolassa, hammastarkastuksissa, ikäluokkatarkastuksissa(luullakseni) ja koulua. Miksei alettu ihmettelemään että missäs se yksi lapsi on? Kuinka ihmeessä jopa tuo tutkivan opettajan tarkastus jäi joko tekemättä tai sitten tutkivaa opettajaa on kusetettu ja kunnolla. Todennäköisesti koko tutkivaa opettajaa ei tainnut olla järjestettynä.

takatie
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Pe Maalis 23, 2012 2:54 am

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja takatie »

Tietäiskö kukaan äidin taustoja oliskohan hän itsekin ollu aikanaan huostaanotettuna?

Spurgumies
Neuvoja-Jack
Viestit: 544
Liittynyt: Ti Elo 28, 2012 10:13 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja Spurgumies »

Onko taas YLLÄTYS,YLLÄTYS joku USKONLAHKO taustalla!!!??

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Jkl:n kaupunki on pesemässä käsiään kiireellä, vaikka varmasti heillä on lyöty pikkupoikaa laimin jo vuosia muutenkin kuin esiopetuksen ja koulun osalta. Tarkoitan neuvolakäyntien, hammashuollon, lastenpsykiatrian eli käytännössä kaiken terveydenhuollon osa-alueiden ja lastensuojelun kädettömyyttä,, vaikka "haju" ongelmaperheen lapsesta kyllä oli. Pelkästään lasu-ilmoituksia oli useita.

Lauantain Keskisuomalaisessa juttu tapauksesta ja silmiinpistävää oli kaupungin sivistystoimen johtaja Leisimon kannanotto. Hänen ammattitaito ja miehuus tiivistyi lauseessa, missä sanoi, että "perhe on tietoisesti huiputtanut Jyväskylää". Mitään vastuuta hän ei tietenkään ollut ottamassa, vaikka oma pesä haisee kauas laiminlyönteineen poikaa kohtaan. Kyllähän kaupungilla vastuu asiasta on ja riittää pikku kurkistus lakiin toteamaan tämän. Poikahan olisi voinut myös olla tuolla huolenpidolla jo vuosikausia kuolleena, eikä kaupunki tietäisi asiasta mitään, vaikka rehtorit ovatkin yrittäneet olla asiassa jollain tavalla aktiivisia saamaan poika tai edes vanhemmat käymään koululla...

Tapaus on hyvä esimerkki siitä, kun lastensuojelu on ollut sekä kyvytön, että haluton toimimaan heidän toimintaa ohjaavan lain mukaisesti. Jyväskylän lastensuojelun tasosta on keskusteltu aiemminkin, mutta sen johto ja kaupunki eivät ole asiaa halunnut korjata edes siedettävälle tasolle.

Tähän pätkä lasu-lain keskeisistä periaatteista. Lainkohtia lukiessa mietin lähinnä, että ovatko noudattaneet lakia missään kohtaa, jotta pojasta olisi pidetty huolta?
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/ ... 70417#L1P4
4 § Lastensuojelun keskeiset periaatteet
Lastensuojelun on edistettävä lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa. Lastensuojelun on pyrittävä ehkäisemään lapsen ja perheen ongelmia sekä puuttumaan riittävän varhain havaittuihin ongelmiin. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten eri toimenpidevaihtoehdot ja ratkaisut turvaavat lapselle:

1) tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet;

2) mahdollisuuden saada ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaisen valvonnan ja huolenpidon;

3) taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen;

4) turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden;

5) itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen;

6) mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan; sekä

7) kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen.

Lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti ja käytettävä ensisijaisesti avohuollon tukitoimia, jollei lapsen etu muuta vaadi. Kun sijaishuolto on lapsen edun kannalta tarpeen, se on järjestettävä viivytyksettä.
Poimitaan nyt vielä hesarin juttu talteen:
Kymmenvuotias suomalaislapsi ei osannut lukea, vanhemmat eivät olleet päästäneet kouluun – oikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen
Tuomion mukaan vanhemmat olivat laiminlyöneet lapsen terveydenhuollon ja koulunkäynnin järjestämisen.

Minna Passi HS
Julkaistu: 13.4. 14:16 , Päivitetty: 13.4. 15:46


KESKI-SUOMEN käräjäoikeus on tuominnut nelikymppisen pariskunnan lapsensa vuosia kestäneestä pahoinpitelystä. Tuomion mukaan lapsen kehitystä häirinnyt kaltoin kohtelu kesti miltei kymmenen vuotta.

Vanhemmat olivat tuomion mukaan eristäneet lastaan kotiin ja laiminlyöneet hänen terveydenhuoltonsa. Lapsen neuvolakäynnit oli laiminlyöty vuosien ajan. Hammashuolto ja kouluterveydenhuolto oli laiminlyöty täysin.

Laiminlyöntien vuoksi lääkitystä vaativan sairauden diagnosoiminen oli viivästynyt mahdollisesti vuosia. Lisäksi vanhemmat eivät olleet hakeneet ulkopuolista apua lapsen käytösongelmiin.

Tuomion mukaan poika ei ollut myöskään päässyt kouluun ja vanhemmat olivat laiminlyöneet hänen oppivelvollisuutensa suorittamisen. Poika ei osannut vielä 10-vuotiaana kunnolla lukea ja kirjoittaa. Oikeus katsoi, että myös lapsen ulkoilua oli rajoitettu.

Tuomion mukaan lasta oli kohdeltu eriarvoisesti perheen muihin lapsiin nähden ja hänet on eristetty kotiin ja ikätoverien seurasta.

Tuomiosta käy ilmi, että pojan kehitys alkoi edistyä nopeasti sen jälkeen, kun hänet sijoitettiin kodin ulkopuolelle.

Käräjäoikeus pitikin ilmeisenä, että vanhempien menettely on vaikuttanut lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Syytteestä käy ilmi, että poika pääsi aloittamaan koulunkäynnin vasta 10-vuotiaana.

VANHEMMAT kiistivät syyllistyneensä pahoinpitelyyn.

Heidän mukaansa pojan neuvolakäynnit olivat jääneet, koska elämä oli kiireistä muiden lasten kanssa.

Vanhemmat kertoivat, että he eivät olleet hankkineet apua, vaikka poika oli erittäin vilkas lapsi, eikä hän ollut tavanomaiseen tapaan totellut kieltoja tai käskyjä.

Poikaa ei ollut vanhempien mukaan laitettu kouluun, koska pojalla oli ollut tapana karkailla eivätkä vanhemmat olleet uskoneet tämän pärjäävän kouluympäristössä.

Oikeus tuomitsi molemmat vanhemmat 60 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi he joutuvat maksamaan lapselle vahingonkorvauksia.

Tapauksesta kertoi aiemmin perjantaina Ilta-Sanomat.

TUTKINNASSA selvitettiin myös kahden rehtorin ja yhden opettajan toimintaa tapauksessa, koska poika ei ollut aloittanut koulua normaaliin tapaan.

Kolmikkoa epäiltiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän mukaan näyttöä laiminlyönneistä ei ollut, joten syytteitä ei nostettu.

Syyttämättäjättämispäätöksistä käy ilmi, että rehtorit yrittivät puuttua pojan koulunkäyntiin useita kertoja, mutta vanhemmat eivät olleet yhteistyökykyisiä.

Ensimmäinen rehtori oli tehnyt myös lastensuojeluilmoituksen, kun vanhemmat eivät olleet saapuneet sovittuun tutustumiskäyntiin, eikä poikaa myöskään tuotu toiseen tutustumispäivään vuonna 2011.

Tämän jälkeen vanhempiin oltiin oltu useita kertoja yhteydessä. Heidän kanssaan oli sovittu myöhemmin myös kotiopetuksen sujumisen seurannasta, mutta vanhemmat eivät olleet saapuneet sovittuihin tapaamisiin.

Syyttäjän päätöksessä todetaan, että oppivelvollisuuden suorittaminen muulla tavoin kuin koulua käymällä ei edellytä lupaa viranomaisilta. Asia on huoltajan vastuulla, joka sen jälkeen vastaa lapsen opintojen järjestelyistä.

Lapsen asuinkunnan vastuulla on valvoa lapsen opintojen edistymistä, mutta laissa ei ole määräyksiä kotiopetuksessa olevan oppilaan valvonnan käytännön järjestelyistä.
Hs


Jostain syystä syyttäjä oli hakenut syytettyjä varsin flegmaattisesti, eikä terveydenhuollon tai lastensuojelun saralta nähnyt kenenkään toimineen vastoin lakia. Ihan kuin syyttäjälläkin olisi ollut hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta. Reksit jäivät syyttämättä, koska olivat olleet kuitenkin jollain tasolla aktiivisia ennenkuin nostivat handyt pystyyn. Tarina ei kerro kuinka aktiivisia olivat lastensuojelun suuntaan vuosien varrella?

Perheen osalta koko tragedia tiivistyy tähän:
vanhempien mukaan pojan neuvolakäynnit olivat jääneet, koska elämä oli kiireistä muiden lasten kanssa.
Poika oli siis vanhempien mukaan yliaktiivinen, vaikka hänellä oli hoitamaton kilpir. vajaatoiminta!?! Se aiheuttaa usein mm. vetämättömyyttä, voimattomuutta ja masennusta. Olisikohan tuossa yksi syy, miksi eivät halunneet siihen lääkitystä; poika oli helpompi alistettava ja "säilytettävä" ilman sitä? Äidin käytöstä voi yrittää ymmärtää huhutun lievän kehitysvamman kautta, mutta ei hän mikään "vajukki" sentään ole eli ei tuokaan auta selittämään, että omaa lasta pahoinpidellään hitaasti vuosia terveyttä ja hyvinvointia nakertaen vaikka apu olisi tullut kun olisi vain otettu vastaan. Poika oli siis pelkkä muuta perhettä haittaava riesa, varmaan jonkunlainen syntipukki perheen sis. ongelmille, mutta apuakaan hanen ja perheen auttamiseen ei haettu tai otettu vastaan.

Minulla tulee myös uskonlahkot mieleen kuten Spurgumies tuossa aiemmin tuumaili. Perheellä niin paljon lapsia, ettei pahnanpohjimmaisesta tarvitse huolehtia! Lestoilla tuonkaltaista välinpitämättömyyttä voisi ainakin esiintyä, koska heillä on se "Jumalan tahto", mihin voi tukeutua vastoinkäymisissä...

Tuo tuomiohan tässä vielä lisäksi ihmetyttää, luunapista ja tukistamisesta ollaan hirttämässä, mutta öiset sitomiset ja fyysiseen SEKÄ henkiseen kehitykseen JA pysyvät terveyshaitat aiheuttavat laiminlyönnit kuitataan olankohautuksella. Toivottavasti pojalle saadaan kunnon lakimies, joka valittaa tuomiosta. Ehkä syyttäjäkin huomaa, että olisi pitänyt hakea vanhempia tilille törkeästä pahoinpitelystä, minkä tunnusmerkit täyttyvät kevyesti. Tämähän se on aika iso ongelma, että kaikkeen muuhun tarvitaan melkein lupa, mutta ketkä tahansa saavat lisääntyä ja tässäpä sen tulos. Epäilyttää kyllä miten muut lapsensa hoitavat.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Jkl: vanhemmat loukkasivat lapsensa ihmisarvoa 9 vuoden

Viesti Kirjoittaja putsari »

On Anoi Kaa kirjoitti: Tuo tuomiohan tässä vielä lisäksi ihmetyttää, luunapista ja tukistamisesta ollaan hirttämässä, mutta öiset sitomiset ja fyysiseen SEKÄ henkiseen kehitykseen JA pysyvät terveyshaitat aiheuttavat laiminlyönnit kuitataan olankohautuksella. Toivottavasti pojalle saadaan kunnon lakimies, joka valittaa tuomiosta. Ehkä syyttäjäkin huomaa, että olisi pitänyt hakea vanhempia tilille törkeästä pahoinpitelystä, minkä tunnusmerkit täyttyvät kevyesti. Tämähän se on aika iso ongelma, että kaikkeen muuhun tarvitaan melkein lupa, mutta ketkä tahansa saavat lisääntyä ja tässäpä sen tulos. Epäilyttää kyllä miten muut lapsensa hoitavat.

Tukistaminen ja isku päähän ovat myös lapsen pahoinpitely, mutta totta mihin tämä maailma on menossa kun ei enää saa omaa lastaan pahoinpidellä, Venäjällä saa.

Kerro vielä niistä hirttotuomioista, joita hiuksista repimisestä on jaettu.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Vastaa Viestiin