Yleinen huumausainekeskustelu sekä pienemmät huumausainerikokset

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.
L. Ron Bumqvist

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja L. Ron Bumqvist »

Äitylit-Oulu kirjoitti:Kun nyt ajatellaan sitä mikä osuus suomalaisista käyttää alkoholia ja mikä huumeita, voidaan todeta, että huumeidenkäyttäjät ovat täysin vastuuttomia myös mitä liikenteeseen tulee. Huumeita naamaan ja auton rattiin.
Hienoa huomata, että alat pikkuhiljaa havahtua ongelmaan. Olettaisin että tähän mennessä olet jo tajunnut ongelman juurisyyn, eli kun ihmisiä syrjäytetään lainsäädännöllisesti, menettävät he viimeisenkin kosketuksensa ja kunnioituksensa yhteiskuntaan. Vähän samalla tavalla kuin äärimmäinen köyhyys aiheuttaa rikollisuutta.

Mutta voihan se tietysti olla, että tarkoituksenasi on osoittaa huumeidenkäyttäjien olevan geneettisesti alempaa kastia ja jatkaa päällesylkemistä entiseen malliin. Se olisi luonteva jatke sille, että kun olet kopioinut elämäm koululaisten käyttämän keskustelutaktiikan, niin helposti siinä samalla tulee adaptoineeksi myös samanlaisen ajattelumallin ja logiikan.

Mikä sitten on mielestäsi johtopäätös, joka tästä tulisi tehdä? Kovempia rangaistuksia ja kieltolakiruuvia kireämmälle?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Lahdessa on "viihdekäyttö" lähtenyt käsistä:

Poliisi on törmännyt Lahdessa jopa 12-vuotiaisiin huumeidenkäyttäjiin: ”Tuntuu, että osa kaupunkilaisista on menettänyt toivonsa”

Jos Lahden huumehanat saataisiin kiinni, sillä olisi poliisipäällikön mukaan vaikutusta koko Suomen huumetilanteeseen.

*Poliisipäällikkö Ilkka Koskimäen mukaan keskeisintä on saada nuoret pysymään erossa aineista.
*Huumausainerikollisuus Hämeen poliisin alueella on kasvanut voimakkaammin kuin Suomessa keskimäärin.
*Poliisi arvioi, että 80 prosenttia Lahteen tulevista huumeista jatkaa matkaansa muualle Suomeen.


Huumeet työllistävät virkavaltaa enenevissä määrin Hämeessä ja varsinkin maakuntakeskus Lahdessa.

Hämeen poliisipäällikön Ilkka Koskimäen mukaan tuoreet tilastolukemat eivät selity pelkästään sillä, että poliisi on tehostanut huumerikosvalvontaa ja siksi yhä useampi jää kiinni.
- Huumeidenkäyttäjien suhteellinen osuus kasvaa hitaasti, mutta varmasti, Koskimäki sanoo.

Hämeen poliisin alueella kirjattiin viime vuonna törkeitä huumausainerikoksia 87 kappaletta. Määrä on peräti 64 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kaikkiaan huumausainerikosten määrä kasvoi Hämeen poliisin alueella neljänneksen, kun koko Suomessa kasvua oli reilut kahdeksan prosenttia.

Huumekaupan kannalta Lahden maantieteellinen sijainti pääkaupunkiseudun ja rajan läheisyydessä on ihanteellinen. Poliisi arvioi, että 80 prosenttia kaupunkiin tulevista huumeista jatkaa matkaansa muualle Suomeen.

Jos Lahden huumehanat saataisiin kiinni, sillä olisi Koskimäen mukaan vaikutusta huumeiden saatavuuteen koko Suomessa.

Yhä nuorempia

Poliisi on törmännyt Lahdessa jopa 12-13-vuotiaisiin huumeidenkäyttäjiin. Esimerkiksi kaupungin kauppakeskusten on raportoitu toisinaan olevan varsin levottomia.

Koskimäen antaman esimerkin mukaan hämmästystä saattavat herättää esimerkiksi alakouluikäiset lapset, joiden kaiken järjen mukaan tulisi arkisin olla koulussa eikä tappamassa aikaa ostoskeskuksissa.
- Tällaisiin tapauksiin poliisilla on tietenkin rajalliset mahdollisuudet puuttua.

Koskimäki toivoo, että kaupungin asukkaat kääntyisivät poliisin puoleen kainostelematta, kun huumeidenkäytön lieve-ilmiöt pomppaavat silmille.
- Välillä tuntuu, että osa kaupunkilaisista on menettänyt toivonsa. Jos vaikkapa päiväkotien ja koulujen lähistöllä näkyy ruiskuja tai muita häiriöitä, niin olen luvannut, että poliisissa käsittelemme tällaiset tapaukset.

Kovinkaan yllättävää ei liene, että poliisipäällikkö kaipaisi Hämeeseen enemmän työntekijöitä huumeiden vastaiseen taisteluun. Vielä hän pitää Lahtea turvallisena kaupunkilaisille, mutta huumeongelmaan olisi hänen mukaansa puututtava nykyistä vaikuttavammin - niin poliisin kuin päättäjienkin.
- Keskeistä on kaikin mahdollisin ennakkotoimin saada nuoret pysymään erossa aineista.

Astaloiden kirjo

Myös kannabiksen kasvattaminen Hämeen poliisilaitoksen alueella on yleistynyt. Yli 50 kasvin viljelmät ovat poliisin näkökulmasta varsin suuria ja ammattimaista otetta vaativia. Kotikasvattamo löydettiin Lahden alueelta tänä vuonna. (POLIISI)
Myös kannabiksen kasvattaminen Hämeen poliisilaitoksen alueella on yleistynyt. Yli 50 kasvin viljelmät ovat poliisin näkökulmasta varsin suuria ja ammattimaista otetta vaativia. Kotikasvattamo löydettiin Lahden alueelta tänä vuonna. (POLIISI)
kannabis_Lahti.jpg (70.65 KiB) Katsottu 7721 kertaa
Aineidenkäytön lieveilmiöistä syntyy pitkä lista. Esimerkiksi omaisuus- ja ampuma-aserikokset ovat kytköksissä huumekauppaan.

Virkavaltaa työllistävät varkaudet, velanperinnät, huumekuskit ja sekakäyttäjien aiheuttamat järjestyshäiriöt. Koskimäen mukaan toisinaan Hämeen poliisissa on ollut viikkoja, jolloin 70 prosenttia ratista kärähtäneistä on ollut huumekuskeja.

Oma lukunsa ovat toisen ihmisen vahingoittamiseen soveltuvat esineet, joilla käyttäjäkunta on kaduilla varustautunut. Poliisin tehoiskuissa huumeväen hallusta on löytynyt puukkoja, aseita, kaasusumuttumia, nyrkkirautoja ja rautaputkia.
- Ei puhuta mistään linkkareista, vaan kunnon puukoista ja veitsistä. Luvattomia ampuma-aseita takavarikoidaan operaatioissamme viikoittain. Tunnen Helsingin tilanteen erittäin hyvin, ja meillä aseita liikkuu määrällisesti enemmän kuin siellä. Ampuma-aserikokset Hämeen alueella ovat kasvaneet kolmen vuoden ajan, Koskimäki sanoo.
- Käyttäjäkunta on epätoivoista. Olemme pyrkineet selvittämään, mistä näin massiivinen varustautuminen johtuu.

Repsahduksia
Kuvassa amfetamiinia, jota poliisi on tänä vuonna takavarikoinut Lahden seudulla. Viime vuonna Hämeen poliisi takavarikoi amfetamiinia kaikkiaan kuusi kiloa. (POLIISI)
Kuvassa amfetamiinia, jota poliisi on tänä vuonna takavarikoinut Lahden seudulla. Viime vuonna Hämeen poliisi takavarikoi amfetamiinia kaikkiaan kuusi kiloa. (POLIISI)
amfetamiini_Lahti.jpg (43.69 KiB) Katsottu 7721 kertaa
Päihdeongelma näyttäytyy Lahdessa aiempaa moninaisempana. Sen tietää Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän perhe ja sosiaalipalveluiden toimialajohtaja Mika Forsberg.
- Meillä on yhä niitä, jotka juovat liikaa, mutta sekakäyttö lääkkeiden ja huumeiden kanssa vaatii nopeaa tunnistamista. Huumeidenkäyttö ei aina välttämättä näy ihmisestä niin pian ulospäin. Lastensuojelussa näkyy valitettavan karusti se, että huumeet ovat se valinta joillekin vanhemmille.

Satunnaista viihdekäyttöä ei useinkaan pidetä niin vakavana, kuin vaikkapa säännöllistä sekakäyttöä.

Forsberg kantaa huolta myös satunnaisemmista käyttäjistä. Hänen mukaansa viihdekäyttöön suhtaudutaan nykyisin myönteisimmin koulutustasosta riippumatta.

Kyse ei siis ole vain syrjäytymisvaarassa olevista ihmisistä, vaan repsahduksia sattuu niin sanotusti paremmissakin perheissä.

Nollatoleranssi

Forsberg kaipaa huumekeskusteluun ainakin yhtä suunnanmuutosta. Hänen mielestään huumeista ei pitäisi puhua niin, että joidenkin aineiden käyttö olisi ikään kuin vähemmän vaarallisempaa tai normaalimpaa kuin toisten.
- Välillä keskustelu tuntuu olevan tyyliä sauhuttelu ok, piikittäminen ei. Itse lähden työssäni siitä, että nollatoleranssi minkä tahansa aineen käyttöön on ainoa oikea lähestymistapa. Tämän pitäisi olla se viesti, mikä nuorille annetaan.

Forsbergin mukaan tehokkain ase huumeongelman kitkemiseksi on viranomaisten moniammatillinen yhteistyö ja mahdollisimman varhainen puuttuminen huumeidenkäyttöön.

Kun huumeongelmainen on motivoitunut hakemaan apua, sitä on Forsbergin mukaan saatava mahdollisimman nopeasti. Esimerkkinä hän mainitsee Lahden pääterveysasemalla toimivan ajanvarauksettoman päihdepalvelun.[/i]

Iltalehti
22.5.2018 klo 07.01 (päivitetty klo 07.25)

Maailman onnellisin kansa?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Heh, onnelisia ollaan myös esim Jyväskylässä ja Helsingissä, missä huumerikoksia per capita on Lahtea enemmän.

Mut tätä tässä tuumailin, törmäsin metsästysreality -ohjelmassa sellaiseen, että poliisi alkoi napista jannuille, joilla oli bisseä pick-upin lavalla kun olivat kalastamassa ja ikääkin oli vain 20v, jollakin ainoastaan 18. Kaljan juominen/hallussapito on siis laitonta, mutta lapsikin saa polttaa kannabista laillisesti, kunhan se on hoitotarkoitukseen määrättyä ja lapsella/nuorella on joku 18v "huoltaja", joka on tästä vastuussa. Tällä 18-vuotiaalla saa muuten lain mukaan olla 5 "huollettavaa" kannabista käyttävää lasta... Tiedot Kaliforniasta, mutta laki on samankaltainen monessa osavaltiossa.
Pari detaljia laista: Laillisesti ostettavaa ruohoa saa antaa pois, mutta sitä ei saa myydä. Lain mukaan(CA) henkilö saa pitää hallussaan 28.5g polttotuotetta, mutta sitä ei saa viedä naapuriosaltioon, vaikka laki olisikin siellä sama.

Suuressa osassa osavaltioita saa polttoa ostaa ihan kuka vaan 21v 'no questions asked', mutta ikäraja saattaa lähivuosina tippua joissain osavaltioissa 18-vuoteen, koska tutkimusten ja kokemusten mukaan marijuana on selvästi vähemmän haitallista kuin Kuningas Alkoholi. 18-vuotiaalle pössyttelijälle, turisteille tms jotka eivät ehdi/jaksa hankkia reseptiä voisi suositella Kanadaa, missä 18 vuotta täyttänyt saa ostaa laillisesti polttoa.

On hieman huvittavaa, että liittovaltio nimeltä USA pitää yhä osavaltioiden laillistamaa pössyttelybisnestä laittomana, mutta tällä hetkellä tyytyy vain verottamaan tätä uutta osavaltioiden laillistamaa bisnestä 15%:n verolla(osavaltio saa räpsäistä päälle vielä kunnallisveron) ja on selvästi antanut tälle huumetouhulle hiljaisen hyväksynnän.

Pössyttelyn hiljaista hyväksyntää huomattavasti vaarallisempaa oli hiljainen hyväksyntä opioidilääkkeiden myymiselle huumausainetarkoitukseen; Usan liittovaltio sekä osavaltiot sallivat 1990-luvulla alkaneen lääkäreiden kautta pyöritetyn huumekaupan, mikä kasvoi valtaviin mittasuhteisiin reseptitehtaineen 2000-luvulla; lääkäreiden löyhästi määräämien oksikodoni- ja fentanyylihuumereseptien seurauksena yliannostukseen kuolee vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä lääkärin määräämiin lääkkeisiin, osa tietenkin päättyneet katukauppaan. OD-kuolemien määrä lääkeaineista oksikodoni/fentanyyli oli jossain vaiheessa selvästi suurempi kuin muissa huumeissa yhteensä(sis heroiinin).
Vertailun vuoksi: fentanyyli on morfiinia noin 100krt voimakkaampaa huumetta kuin heroiini eli kymmeniä kertoja vahvempaa kuin heroiini ja oksikodoni sekin on huomattavasti potentimpaa kuin morkku, suhdeluku lienee siinä 1.5:1.

Tänäkin vuonna (Pres Donald Trumpin reaganilaisesta puuttumisesta huolimatta*) yliannostuksiin kuolee yli sata ihmistä per päivä. Tuhannet tähän touhuun osallistuneet lääkärit eivät pelkästään hiljaisesti hyväksyneet, vaan alkoivat itse ahneiksi, todennäköisesti heidän aiemmin halveksimiksi likaisiksi huumausainekauppiaiksi, joiden ero vanhan liiton diileriin oli tuotteen parempi & tasaisempi laatu sekä reseptit, jotka mahdollistivat suuren mittakaavan laillistetun huumausainekaupan

Vastuuta ei lääkäreillä aiheuttamistaan tragedioista ollut; tämä realisoitui viimeistään silloin, kun löyhin perustein määrättyjä huumereseptejä alettiin vahtimaan ja niitä katkaistiin, minkä seurauksena tuhannet äipät&iskät menivät "kylmiksi kalkkunoiksi" vieroitusoireista ja siirtyivät usein halpaan heroiiniin ja sotkeutuivat samalla ikävän laittomaan toimintaan. Meksikolainen bisnes ja sen tuote heroiini oli/on usein surkeaa, jopa vaarallista laadultaan verrattuna virallisiin huumeisiin, liittovaltion hyväksymään ja lääketehdasjättien lobbaamien ahneiden lääkäreiden kautta pyöritettyyn huumausainebisnekseen, missä voitot keräsi lääketeollisuus, lääkärit ja verottaja(liittovaltio+osavaltiot).

Myyjien vaihtuminen lääkäridiilereistä vähemmän koulua käyneiksi on kuulemma herättänyt monet ex-repeptinhaltijat henkilökohtaisesta ongelmastaan ja siitä mitä on asioida erilaisten diilereiden kanssa, joilla ei välttämättä ole reseptikynä taskussa ja valkaistut hampaat, vaan jotain aivan muuta. Huumausainerikosten määrä on myös kasvanut tätä kautta ja onpas jotkut "kunnolliset perheenisät&-äidit päässeet lukemaan tiilenpäitä diilerivaihdoksen ja yhdysvaltalaisen ankaran huumausainelainsäädännön mukaan. Sama pilleri on laiton ja johtaa linnaan, jos diileri vaihtuu.

Heroiinikaupan kautta on otollinen mahdollisuus sotkeutua myös muihin laittomuuksiin - aiempia huumeita(joita myös lääkkeiksi kutsutaan) kalliimpi hinta saattaa houkutella/pakottaa ostajaa alkamaan myös myyjäksi. Houkutus on ollut suurta myös alkaa tekemään nettiostoksia Aasiasta ja tulliin onkin jäänyt suuria eriä esim fentanyyliä ja erittäin voimakasta karfentaniiliä, mistä on tälläkin palstalla ketju, kun sitä löytyi vast'ikään Suomenkin tullista. Muut kirjoituksessa mainitut huimausaineet ovat jokapäiväistä leipää suomalaisille "lääkäreiden määräämille" opiaattiriippuvaisille yms narkomaaneille.

*)
- Nytimes (hyvä avaus ja preparoitujen huulien kaunista liikettä, mutta ei latin latia liittovaltion kassasta.)
- Reuters
- Washingtonpost (Kuolemanrangaistus Filippiinien Pres Duterten
tavoin
diilereille, ehdottaa Trump huumekriisin ratkaisemiseksi.)
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

L. Ron Bumqvist

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja L. Ron Bumqvist »

On Anoi Kaa kirjoitti:Heroiinikaupan kautta on otollinen mahdollisuus sotkeutua myös muihin laittomuuksiin - aiempia huumeita(joita myös lääkkeiksi kutsutaan) kalliimpi hinta saattaa houkutella/pakottaa ostajaa alkamaan myös myyjäksi. Houkutus on ollut suurta myös alkaa tekemään nettiostoksia Aasiasta ja tulliin onkin jäänyt suuria eriä esim fentanyyliä ja erittäin voimakasta karfentaniiliä, mistä on tälläkin palstalla ketju, kun sitä löytyi vast'ikään Suomenkin tullista. Muut kirjoituksessa mainitut huimausaineet ovat jokapäiväistä leipää suomalaisille "lääkäreiden määräämille" opiaattiriippuvaisille yms narkomaaneille.
Kirjoitit ihan ansiokasta kieltolakipohdintaa. Mitä tuohon fentanyyliin ja muihin äärimmäisen vahvoihin opiaatteihin tai niitä emuloiviin tutkimuskemikaaleihin tulee, niin nehän ovat vain ja ainoastaan seurausta kieltolaista.

Aikoinaan kun oopiumin salakuljetusta ryhdyttiin pitämään tarkemmin silmällä, kauppatavara vaihtui heroiiniksi joka mahtuu pienempään tilaan ja on helpompi kuljettaa. Nyt kun heroiinin perään on alettu katsomaan, niin fentanyyliä ja kumppaneita on sitäkin helpompaa tuoda maahan.

Yhteiskuntahan tästä laskun maksaa, ja parhaimmillaan nuo päihdekäyttöön päätyvät aineet ovat lääketehtailta peräisin - he keräävät potin, ja heidän bisnekselleen kieltolaki sopii enemmänkin kuin hyvin.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Elikkä palaamme ongelman juurille elikkä kieltolakiin.Jos joku niin kieltolaki on saanut aikaiseksi harmia yhteiskunnassa.Opiaatteihin en koske koska kerran koskin,sienet ja muut psykedeelit pitäisi todellakin laillistaaja kannabishan on lääke nikotiini riippuvaisuuteen,ei mul muuta :D
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

L. Ron Bumqvist

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja L. Ron Bumqvist »

sikakoira kirjoitti:Elikkä palaamme ongelman juurille elikkä kieltolakiin.Jos joku niin kieltolaki on saanut aikaiseksi harmia yhteiskunnassa.
Toki tämä riippuu täysin siitä, keneltä kysyy. Lääkeyhtiöt, valistusseurat, poliisiviranomaiset (resurssien ja aarniotyyppisten tapausten osalta), poliitikot (keppihevosena sekä harmaan vaalirahan muodossa), alkoholiteollisuus, järjestäytynyt rikollisuus.. kyllähän niitä hyötyjiä riittää.

Mutta jos kokonaisuutena ajatellaan yhteiskunnan kannalta, niin onhan kieltolaki sekä inhimillisillä että taloudellisilla mittareilla katsottuna melkoinen katastrofi.

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3643
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Juu, se kieltolaki on kaiken pahan takana. Pääkaupunkiseudulla puolet päihtyneenä ajamisesta kiinni jääneistä on ollut ajaessaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Nuokin loppuisivat heti jos huumeet, etenkin kannabis, vapautettaisiin...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

L. Ron Bumqvist

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja L. Ron Bumqvist »

Rescuer kirjoitti:Juu, se kieltolaki on kaiken pahan takana. Pääkaupunkiseudulla puolet päihtyneenä ajamisesta kiinni jääneistä on ollut ajaessaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Nuokin loppuisivat heti jos huumeet, etenkin kannabis, vapautettaisiin...
Kerrotko, missä näin on väitetty?

Fiksumpi päihdelainsäädäntö vaikuttaisi asiaan sen verran, että ongelmallisimmat tapaukset ylipäätään uskaltaisivat hakeutua hoitoon. Ehkäpä se ratteilu sillä vähenisi. Ja jos joku kännikuski jatkossa ajelisi kannabiksen vaikutuksen alaisena viinan sijaan, niin sekin jo osaltaan parantaisi liikenneturvallisuutta.

Nessit
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Pe Syys 28, 2012 6:27 pm

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nessit »

L. Ron Bumqvist kirjoitti:
Rescuer kirjoitti:Juu, se kieltolaki on kaiken pahan takana. Pääkaupunkiseudulla puolet päihtyneenä ajamisesta kiinni jääneistä on ollut ajaessaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Nuokin loppuisivat heti jos huumeet, etenkin kannabis, vapautettaisiin...
Kerrotko, missä näin on väitetty?

Fiksumpi päihdelainsäädäntö vaikuttaisi asiaan sen verran, että ongelmallisimmat tapaukset ylipäätään uskaltaisivat hakeutua hoitoon. Ehkäpä se ratteilu sillä vähenisi. Ja jos joku kännikuski jatkossa ajelisi kannabiksen vaikutuksen alaisena viinan sijaan, niin sekin jo osaltaan parantaisi liikenneturvallisuutta.
Nyt kun runkqvist on täällä jauhanut sivu suvun perään miten huumeet, ainakin miedot sellaiset, ovat vain oivallinen lisä nuorten ruokaympyrään, niin laitan myös oman näkemykseni tähän. Olen ollut kohta 40 vuotta aktiivisti huumeita käyttävien henkilöiden kanssa tekemisissä, osin tarkoituksella ja osin ilman omaa haluani. Olen nähnyt miten pilven kanssa aloitetaan sähläys ja lopulta seissyt kuopan reunalla hyvästelemässä. Osa, kuten itse, käyttää asiallisesti bloosia ym. silloin tällöin, mutta suurin osa on sellaisia reppanoita, ettei niille pitäisi antaa edes nicorettea. Jos annettaisi lain puolesta mahdollisuus niin rosvot keksisi vain muun tavan touhuta kaman kanssa, ja ongelma vain siirtyisi yhden pykälän eteenpäin. Minusta kaikissa päihteissä tulisi olla naamakohtainen ajokortti ja myöntöperusteet niin tiukalle, että paskasakki jäisi ilman. Omille vekaroille ja lapsenlapsille olen toitottanut aina, että "tehkää niin kun minä sanon, ei niin kun minä teen, niin teille ehkä on taivaassa tilaa", oman jakkaran olen sössinyt yläkerran osalta jo ajat sitten.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Suomeen salakuljetettiin lähes 1,5 miljoonan euron arvosta marihuanaa: Tuomiot viidelle – pisin vankeusrangaistus kuusi vuotta

Yli 70 kilon marihuanan salakuljetus toi rikoskokonaisuuden päätekijälle kuusi vuotta vankeutta. Neljä muuta miestä tuomittiin lyhyempiin vankeusrangaistuksiin, joista yksi on ehdollinen.

Marihuanaa tuotiin Helsingin ja Tornion kautta Suomeen tarkoituksena myydä sitä edelleen. Osa huumausaineesta tuotiin postikuriirifirman rahtilähetyksenä Etelä-Euroopasta.

Tulli on aiemmin arvioinut, että marihuanamäärän arvo katukaupassa olisi ollut noin 1,4 miljoonaa euroa. Rikokset tapahtuivat vuosina 2017–2018.

Juttuun liittyy myös kannabiskasvin kotikasvatusta. Kasvit takavarikoitiin yhden tuomitun asunnosta, josta löytyi samalla noin 600 grammaa kannabista.

Yhdelle kuusi vuotta vankeutta

Kuuden vuoden vankeustuomion saanut Mikel Tushi, 31, syyllistyi Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan viiteen huumausainerikokseen, joista neljä oli törkeitä. Hän oli käräjäoikeuden mukaan määrävässä asemassa ja osoitti suunnitelmallisuutta toiminnassaan.
- Tushin on katsottu tuottaneen Suomeen useina eri kertoina yli 70 kiloa marihuanaa eli huomattavan suuria määriä huumausainetta toimien järjestelyssä määräävässä asemassa hänen rekrytoimiinsa ja apunaan käyttämiinsä kuriireihin nähden, käräjäoikeus totesi.

Rikosvyyhti purkautui helmikuussa

Khizer Khan Kasi, 26, sai yhteensä neljä vuotta vankeutta. Määrään sisältyy hänen aiemmin saamansa puolentoista vuoden ehdollinen tuomio. Kleodor Xhindole, 39, tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta.

Lisäksi yksi mies sai huumausainerikoksesta 10 kuukauden ehdollisen tuomion ja toinen 50 päivää vankeutta, joka tuomittiin ehdottomana. Yhden syytetyn syyte törkeästä huumausainerikoksesta hylättiin käräjäoikeudessa.

Rikosvyyhti alkoi purkautua helmikuussa. Tuolloin Tulli otti kiinni salakuljetusorganisaation päätekijän Kaarinassa.


mtv.fi
08.06.2018 11:53
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Harmi kun pilvi on niin kallista katukaupassa,suorastaan järjettömiä pyyntöjä tänäpäivänä.Se ajaa ihmisen kasvattelemaan omatoimisesti.Tätä se kieltolaki teettää :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

L. Ron Bumqvist

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja L. Ron Bumqvist »

Nessit kirjoitti:Nyt kun runkqvist on täällä jauhanut sivu suvun perään miten huumeet, ainakin miedot sellaiset, ovat vain oivallinen lisä nuorten ruokaympyrään, niin laitan myös oman näkemykseni tähän. Olen ollut kohta 40 vuotta aktiivisti huumeita käyttävien henkilöiden kanssa tekemisissä, osin tarkoituksella ja osin ilman omaa haluani. Olen nähnyt miten pilven kanssa aloitetaan sähläys ja lopulta seissyt kuopan reunalla hyvästelemässä. Osa, kuten itse, käyttää asiallisesti bloosia ym. silloin tällöin, mutta suurin osa on sellaisia reppanoita, ettei niille pitäisi antaa edes nicorettea. Jos annettaisi lain puolesta mahdollisuus niin rosvot keksisi vain muun tavan touhuta kaman kanssa, ja ongelma vain siirtyisi yhden pykälän eteenpäin. Minusta kaikissa päihteissä tulisi olla naamakohtainen ajokortti ja myöntöperusteet niin tiukalle, että paskasakki jäisi ilman. Omille vekaroille ja lapsenlapsille olen toitottanut aina, että "tehkää niin kun minä sanon, ei niin kun minä teen, niin teille ehkä on taivaassa tilaa", oman jakkaran olen sössinyt yläkerran osalta jo ajat sitten.
Kirjoituksesi alku lähinnä kävi henkilöön ja laittoi sanoja suuhuni, loppuosa taas kertoo surullista tarinaa kaveripiirisi koostumuksesta. Yksikään näistä kohtaloista ei löytänyt pelastusta kieltolaista; sen sijaan kieltolaki vain pahensi asiaa.

Mikä siis sinun mielestäsi on se seikka, joka puolustaa kieltolain olemassaoloa?

Spurgumies
Neuvoja-Jack
Viestit: 544
Liittynyt: Ti Elo 28, 2012 10:13 pm

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Spurgumies »

Ongelma on helposti ratkaistu: KIRKKO-pakko sunnuntaisin, nilkloihin asti ulottuvat hameet naisille (voi myös käyttää burkaa jos tuntee vetoa toiseen kulttuuriin),ulkonaliikkumiskielto 22jälkeen (ellei ole työtehtävissä) väkivalta-tv lopetetaan, seksuaalisen materiaalin näyttäminen lopetetaan. täydellinen tupakointi,alkoholi ja huumekielto, ehkäisykielto ja alamme noudattaa kaikkialla Lestadiolaista siveys ja muuta kasvatusta..

Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Maikkarin jatkouutisointia Lasse Juhani Kärkkäisen keissiin:

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.P=pV7Y8

Aikaisempia uutisia samaan tapaukseen liittyen:

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.ZKDOVl0

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.mzZBkLA

Epäillyn oma blogi, jos kiinnostaa lukea mitä mies on itse mieltä:

http://tronic.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/tronic
Poliisi uskoi Suomen suurimman huumeiden nettikauppiaan rakennelleen uutta myyntikanavaa – syytteet kaatuivat oikeudessa

Kärkkäisen syytettiin valmistelleen vuonna 2015–2016 välisenä aikana huumeiden kauppapaikan perustamista salatussa Tor-verkossa toimineen Silkkitie-kauppapaikan tilalle. Poliisi katsoi hänen hankkineen hallussaan olevan palvelinlaitteen rakentaakseen sille tällaisen myyntialustan.

Poliisi ei onnistunut murtamaan kyseisen laitteen salausta selvittääkseen sen sisältöä.

Kärkkäinen istuu jo vanhastaan pitkää tuomiota huumeiden nettikauppasta saamaansa rikostuomioon liittyen.

”Halu huumeiden tuomiseen helposti kaikkien saataville on kova”

Kärkkäinen itse ei halunnut tulla kuulluksi asiassa, eikä kommentoinut esitutkinnassa palvelimeen liittyviä kysymyksiä. Hän kuitenkin esitti ostokuitin, jonka mukaan palvelinlaite oli ostettu vuosia ennen väitettyä tekoaikaa.

Todisteina esitettiin Kärkkäisen tietokoneelle tallennettuja tekstitiedostoja. Niiden perusteella Kärkkäinen oli ilmeisesti suunnitellut Silkkitie-kauppapaikan ostamista sitä ylläpitävältä, tuntemattomaksi jääneeltä ”Kapteenilta”.

– Suomalaisilla olisi syytä olla jatkossakin oma kauppapaikka, mutta huhut kertovat jo koko Silkkitien lakkauttamisesta. Jotta oikea myyntikanava löytyisi jatkossakin, aion esittää ratkaisua, jonka uskon tyydyttävän kaikkia osapuolia. Haluamme ostaa Silkkitien, tiedostossa luki.

– Omaa softaosaamista meiltä löytyy ja halu huumeiden tuomiseen helposti kaikkien saataville on kova, tekstissä kuvailtiin.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.

apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1584
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: Yleinen huumausainekeskustelu

Viesti Kirjoittaja apollo »

Tuossa Aarno Malinin blogissa Kärkkäisen aka Douppikaupan väitetyistä suunnitelmista perustaa oma kauppapaikka silkkitien tilalle.
torstai 5. heinäkuuta 2018

Douppikauppa aikoi ostaa Silkkitien ja korvata sen omalla sivustolla

Douppikaupan pomo pyrki Kapteeniksi Kapteenin paikalle ja valmisteli uutta huumekauppasivustoa. Tämä ja paljon muuta uutta Douppikauppa-infoa paljastuu tuomiosta, jonka Espoon käräjäoikeus 29.6.2018 antoi (R 17/1770).

Oikeudenkäynnissä oli kyse Douppikaupan perustajan ja johtajan Lasse Kärkkäisen kotoa 28.4.2016 takavarikoidusta 58 teratavun palvelimesta. Jos Lassen tarina ei ole tuttu, suosittelen lukemaan Suomen Kuvalehteen kirjoittamani artikkelin "Näin Lassesta tuli Suomen suosituin huumekauppias netissä".

Syyttäjän mukaan Lasse käytti palvelinta huumausainerikoksen valmisteluun, tarkemmin sanoen perustaakseen Tor-verkkoon huumekauppasivuston, joka korvaisi Silkkitien.

Palvelimen sisältö on salattu, eivätkä viranomaiset ole pystyneet murtamaan salausta.

Käräjäoikeus ei pitänyt syyttäjän väitettä uskottavana, joten se määräsi takavarikon purettavaksi. Tästä oikeudenkäynnistä Lasse siis selvisi voittajana. Oikeudessa esille tulleiden tietojen valossa vaikuttaa silti kiistattomalta, että Lasse todellakin aikoi perustaa Silkkitien korvaavan sivuston – hän vain ei tarvinnut siihen kyseistä palvelinta.

Silkkitien ylläpitäjän Kapteenin henkilöllisyyttä on arvailtu niin pitkään, kun sivusto on ollut olemassa.

Vuonna 2017 Silkkitietä vaivasivat ennennäkemättömän suuret tekniset ongelmat. Myös Kapteenin käytös herätti ihmetystä. Hän ei enää vastaillut aktiivisesti viesteihin, tai sitten hän saattoi esimerkiksi vastata englanniksi suomenkieliseen viestiin.

Pyysin Kapteenilta haastattelua kesällä 2017. Hän vastasi lyhyesti, että "Haastattele vain", mutta kun lähetin kysymykset, en kuullut hänestä enää mitään. Yritin ottaa häneen yhteyttä vielä pari kertaa, mutta turhaan.

Monen Silkkitien käyttäjän mielestä sivuston ongelmat alkoivat jo edellisenä vuonna sen jälkeen, kun Tulli oli pidättänyt Lassen. Tästä he vetivät johtopäätöksen, että Lassen täytyi olla alkuperäinen Kapteeni, ja hänen jälkeensä puikoissa on ollut joku tumpelo, joka ei osaa ratkoa kasautuvia ongelmia tai vastata viesteihin.

Pakko myöntää, että itsekin olen joskus pohtinut tuota vaihtoehtoa. Enää ei tarvitse pohtia, sillä oikeudenkäynnissä esille tulleet tiedot antavat asiaan lisävalaistusta.

Lasselta takavarikoidusta MacBook-tietokoneesta löytyi tekstitiedostoja, joista eräs on nimeltään muisti5.txt. Se on Kapteenille osoitettu viesti:

"Haluamme ostaa Silkkitien. Lähdekoodit, onion-osoitteen, domainin, tietokannat ja mielellään myös nykyisen hostingin ainakin siltä osin kuin se on mahdollista luovuttaa uusiin käsiin. (...) Olemme valmiita maksamaan bitcoineilla kohtuullisen summan ja työllistäisimme samalla myös nykyisen Asiakaspalvelun, jos hän on halukas jatkamaan.

Eräässä toisessa tekstitiedostossa, joka on nimeltään muisti4.txt, lukee näin:

"Teimme hiljattain Kapteenille ostotarjouksen palvelusta osoitteineen ja tietokantoineen, mutta ilmeisesti liian myöhään, kun mies näyttää kadonneen jo aiemmin. Harmi, sillä Silkkitie olisi toiminut hyvänä väliaikaisratkaisuna ennen oman kaupan avaamista, ja siten sieltä olisi voinut ohjata asiakkaita eteenpäin."

Lasse siis aikoi perustaa oman huumekauppasivuston, mutta sitä ennen hän halusi ostaa Silkkitien, jotta voisi sieltä sitten ohjata asiakkaat uudelle sivustolle. Ostaminen ei kuitenkaan onnistunut, koska Kapteeni näytti kadonneen.

Entä milloin Douppikaupan oli tarkoitus avata oma sivustonsa? Muisti4.txt-tiedostossa todetaan myös näin:

"Douppikaupan oma myymälä edistyy, vaikkakin hieman arvioidusta jäljessä. Meillä on oma douppi-alkuinen onion-osoite, mutta kauppa tulee linjoille vasta viimeistelyn ja kattavan turvallisuustestauksen jälkeen. Toivottavasti kuitenkin edelleen helmikuun aikana."

Tiedosto on luotu 29.9.2015 ja viimeiseksi sitä on käytetty 31.3.2016. Myymälä oli siis tarkoitus avata helmikuussa 2016, mutta se viivästyi, mistä tiedostossa kerrotaan lisää:

"Moninkertaisesti anonymisoitu serveri on nyt pystyssä ja kauppasoftan teko edistyy. Bitcoin-mikseriä ei ole vielä aloitettukaan. Kokonaan puhtaalta pöydältä tehdessä tällaisessa projektissa on paljon tekemistä...Kerron heti kun on valmista sisäiseen testaukseen. Yleisölle julkaisu ei enää kuitenkaan ehdi helmikuulle. Aineista kertominen ja yleiset opassivut tulevat itse kauppaan."

Tiedostosta myös paljastuu, että Douppikaupalla oli todella kova halu siirtää kaupankäynti Silkkitieltä pois jo ennen oman sivuston valmistumista. Ratkaisuna pidettiin Evolution-sivustoa, joka tuohon aikaan oli Tor-verkon toiseksi suurin huumekauppasivusto.

Evolutionista tiedostossa sanotaan näin:

"Asiakkaat näyttävät jo suurelta osin löytäneen Evolutionin, joten paluuta Silkkitielle ei ainakaan toistaiseksi tarvitse harkita. Myös Evolutionissa myynnin lopetamme, kun asiakkaat on saatu houkuteltua oman marketin puolelle, jotta tilauksia ei tarvitse käsitellä useammassa paikassa. Avajaisten juhlistamiseen on tulossa taas kosolti ilmaistavaraa ja tarjouksia, joten eiköhän sana kiiri."

Muistan itsekin seuranneeni helmikuussa 2016, kuinka Douppikauppa lisäsi myyntiään Evolutionissa.

Mutta sitten asiat alkoivat mennä pieleen.

Maaliskuussa Evolution ylläpitäjät yllättäen sulkivat sivuston ja veivät mukanaan 12 miljoonan dollarin arvosta välitileillä siirtoa odottaneita bitcoineja. Huhtikuussa Lasse pidätettiin.

Suomalainen huumeskene näyttäisi tyystin toisenlaiselta, mikäli Lassen suunnitelma olisi toteutunut.
http://punainenkolmio.blogspot.com/2018 ... a.html?m=1

Vastaa Viestiin