Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
joona.linna
Poliisikoira Rex
Viestit: 263
Liittynyt: Ti Kesä 11, 2013 6:53 pm

Re: Henkirikos Espoon keskuksessa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja joona.linna »

Nojatuolissa istunutta alastonta ammuttiin otsaan Espoossa – surma-aseesta yritettiin eroon myymällä sitä junassa


RIKOSEPÄILY Syyttäjä vaatii Espoon käräjäoikeudessa yli 11 vuoden vankeustuomiota taposta syytetylle miehelle.
Syyttäjän mukaan mies ampui pistoolilla otsaan nojatuolissa istuvaa alastonta ja päihtynyttä miestä, joka oli hänelle velkaa. Miehet olivat olleet tekemisissä huumausaineisiin liittyen. Henkirikos tapahtui tammikuussa Espoon keskuksessa.

Syytetty oli haastehakemuksen mukaan herättänyt ensin lattialle sammuneen uhrin ja vaatinut tältä selvitystä aseen ja savukranaatin kanssa. Hän oli ampunut varoituslaukauksen seinään ja poistanut sokan savukranaatista, minkä jälkeen uhri istui nojatuoliin ja epäilty ampui häntä päähän.

Syyttäjän mukaan savukranaatti oli anastettu Puolustusvoimilta. Taposta epäiltyä syytetään sen vuoksi myös kätkemis- ja räjähderikoksesta.

Yksi nainen ja kaksi miestä on syytteessä rikoksentekijän suojelemisesta. Toinen miehistä luovutti syyttäjän mukaan asunnon piileskelypaikaksi, toinen toimi kuskina henkirikoksen jälkeen. Naisen syytetään piiloutuneen tapon jälkeen syytetyn kanssa asuntoon, jossa he vaihtoivat vaatteitaan ja leikkasivat hiuksia tarkoituksenaan poistua mahdollisesti maasta. Syyttäjän mukaan nainen otti vastaan myös henkirikoksessa käytetyn aseen ja myi sitä junassa. Ase jäi kateisiin.

Kaikki kolme suojelusta epäiltyä olivat tammikuussa vangittuna. Syyttäjä vaatii naiselle sakkoja, mutta katsoo, että jo istutut päivät ovat kahdelle muulle riittävä seuraamus.

Kuinka isosta rahasta mahtoi olla kysymys ? Mafian malliin pistetty kylmäksi, jäi velat sitten lopullisesti saamatta.
Vainajat eivät vaikene

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tää onkii isomp vyyhti. Tai tuomittu on "poliisin vanha tuttu". Kuten sanonta kuuluu.

Huumevelkaa perimään lähtenyt mies kiipesi asuntoon parvekkeen kautta – Päätyi ampumaan lattialta heränneen tuttavansa

Törkeästä kuolemantuottamuksesta ja muista rikoksista tuomittu mies sai neljän vuoden vankeusrangaistuksen.

VUONNA 1996 syntynyt Miika Benjamin Huovila tuomittiin keskiviikkona neljän vuoden vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä kuolemantuottamuksesta, ampuma-aserikoksesta ja räjähderikoksesta. Tuomion antoi Helsingin käräjäoikeus.

Tapahtumat saivat alkunsa huumausaineisiin liittyvästä velasta. Huovilan tuttava oli luvannut toimittaa Huovilalle kolme litraa lakkaa (gammabutyrolaktonia), mutta ei ollut toteuttanut lupaustaan. Huovila pääsi sisälle miehen Espoossa sijainneelle asunnolle parvekkeen kautta ja herätti sitten asunnon olohuoneen lattialle sammuneen miehen. Huovilalla oli tässä vaiheessa toisessa kädessään pistooli ja toisessa savukranaatti.

Kun lattialta herännyt mies lähti lähestymään Huovilaa, Huovila perääntyi kohti eteistä. Mies yritti tavoitella Huovilan kädessä ollutta asetta. Tämän jälkeen Huovila ampui varoituslaukauksen ja mies perääntyi takaisin olohuoneeseen.

Kun Huovila sitten yritti poistua asunnosta osoittaen aseella tuttavaansa, mies yritti taas tarttua aseeseen. Kun miehen käsi osui aseeseen tai Huovilan asetta pitävään käteen, ase laukesi. Luoti osui miestä päähän ja tämä kuoli heti.

SYYTTÄJÄ vaati ensisijaisena rangaistuvaatimuksena Huovilalle tuomiota taposta. Syytteen mukaan Huovila olisi ampunut miestä tahallaan.

Oikeuden mukaan Huovilan kertomus vahinkolaukauksesta osoittautui kuitenkin mahdolliseksi tapahtumien kuluksi. Tämän vuoksi Huovilan kertomus asetettiin oikeuden ratkaisun perustaksi. Huoneistossa ei ollut tapahtumapaikalla muita todistajia.


Helsingin Sanomat
13.6. 16:40

Espoossa tehdyn henkirikosken tuomion antaa Helsingin käräjäoikeus. On aikoihin eletty. Joskus 1960-luvulla ei tullut kuuloonkaan.
-------------------------------------------------

Mutta Miika Benjamin Huovila. On kuulemma ns ei toivottu lapsi:

Tuhansien tablettien hankkiminen toi vankeutta kahdelle nuorelle miehelle

Vantaan käräjäoikeus on antanut tuomion jutussa, jossa Suomeen tuotiin muun muassa lääkkeitä ja muuntohuumeita. Rikokset tapahtuivat viime ja tänä vuonna.
Käräjäoikeuden mukaan tuomitut hankkivat ja pitivät hallussaan noin 6 000 etitsolaamitablettia, 500 diatsepaamitablettia sekä noin 125 grammaa jauhemaista alpratsolaamia. Lisäksi heiltä löydettiin kannabiskasveja ja amfetamiinia.

Alpratsolaamista olisi oikeuden mukaan saatu noin 25 000 käyttöannosta. Lääkkeenä alpratsolaamia käytetään muun muassa masennukseen ja vaikeaan ahdistukseen. Etitsolaami on lääkeaine, jolle ei ole myyntilupaa Suomessa.

Mika Benjamin Huovila, 20, sai vankeutta neljä vuotta ja Niko Anton Korlin, 19, kolme vuotta ja neljä kuukautta. Viisi muuta tuomittua selvisivät ehdollisilla vankeustuomioilla tai sakoilla.


Iltalehti
05.07.2016 klo 13:31
-------------------------------------------------------------------

Savukranaatti mainittu Espoon jutussa, joten taustaa sille:

Nuori mies myi netissä aseita ja huumeita - kaveri varasti Puolustusvoimilta patruunoita

Nuori mies myi netissä aseita ja huumeita viime ja toissa vuonna. Aseisiin hänellä ei ollut minkäänlaisia lupia, vaan hän rakenteli ja korjaili niitä toimintakuntoisiksi asuntonsa saunaan rakennetussa verstaassa Espoossa.

Rikosvyyhtiä tutkittaessa selvisi useiden nuorten miesten porukka, joka yhdessä hankki huumeita ja luvattomia lääkkeitä ulkomailta tilaamalla. Lisäksi nuoren miehen kaveri oli varastanut varusmiespalveluksensa aikana patruunoita Puolustusvoimilta.

Hovioikeus vahvisti Miika Huovilalle, 21, vastikään neljän vuoden vankeusrangaistuksen törkeästä huumausainerikoksesta, ampuma-aserikoksesta, neljästä huumausainerikoksesta ja kolmesta salakuljetuksesta.

Huovila vaati hovioikeudessa huomattavasti lievempää tuomiota, kun taas syyttäjä vaati Huovilalle ankarampaa rangaistusta ja tuomiota myös toisesta törkeästä huumausainerikoksesta.

Hovioikeus joutui äänestämään Huovilan yhden rikoskumppanin tuomiosta. Hovioikeus piti Niko Korlinin, 20, vankeustuomion voimassa. Hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta, ampuma-aserikoksesta, salakuljetuksesta, huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Yksi hovioikeudenneuvos olisi tuominnut Korlinin myös kahdesta muusta salakuljetuksesta – niin kuin syyttäjä oli vaatinut.

Hankkivat tuhansia huumelääkkeitä

Oikeuden mukaan Huovila ja Korlin tilasivat ulkomailta Suomeen noin 25 000 käyttöannosta huumaavia bentsodiatsepiini-lääkkeitä. 22-vuotias mies antoi nimensä miesten käyttöön, joten porukka tilasi huumeet 22-vuotiaan miehen nimellä ja hänen isänsä osoitteella.

Toisella kertaa Huovila tilasi 22-vuotiaan miehen luvalla tämän nimissä 500 tabletteja huumaavia pami-lääkkeitä sekä erään vieraan miehen nimellä kahdessa eri erässä yli 3 500 tablettia huumaavia lääkkeitä nettikaupasta Suomeen.

Huumeiden tilaamiseen ulkomailta käytettiin 22-vuotiaan miehen isän osoitteen lisäksi muun muassa erään miehen mummon kotiosoitetta.

Tekivät postilaatikoilla valeosoitteita

Huovilan saunassa Korlin oli rakentamassa myös postilaatikoita. Niitä he veivät itse keksimiinsä osoitteisiin Espoossa saadakseen ulkomailta tilatut lähetykset osoitettua niihin. Itse tehtyihin postilaatikoihin tilattiin ainakin kahdella eri kerralla lakka-huumetta.

Oikeus kuitenkin hylkäsi Korlinin syytteet lakan tilaamisesta, koska katsoi, ettei postilaatikoiden rakentamisen ja rikoskumppanin todistus asiasta riittäneet tuomioon, kun Korlinin osuudesta asiaan ei ollut muuta näyttöä. Tältä osin yksi hovioikeudenneuvos jätti tuomioon eriävän mielipiteensä. Hän olisi tuominnut Korlinin myös näistä teoista.

Lisäksi Huovila ja Korlin myivät netissä Tor-verkon kautta pienen määrän amfetamiinia, jonka tunnusmerkkinä heillä oli sen värjääminen vaaleanpunaiseksi ennen myyntiä.

Huovila myös kasvatti kannabiskasveja kotonaan aseiden huoltamisen lisäksi.

Oikeuden mukaan Huovila oli pitänyt hallussaan puoliautomaattista Arsenal-kivääriä, Smith & Wesson –revolveria, yhtä toista revolveria, Browning-pistoolia, Tikka-haulikkoa sekä mittavaa määrää patruunoita. Haulikon ja patruunoita Huovila oli ehtinyt jo myydä eteenpäin.

Varusmies varasti patruunoita

Jo käräjäoikeus arvioi, että Huovilan ja Korlinin apuna häärineelle 22-vuotiaalle olisi kuulunut hänen syykseen luetuista rikoksista kahden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdoton vankeustuomio.

Oikeus kuitenkin otti huomioon korkeimman oikeuden tänä keväänä antaman uuden ennakkoratkaisun, jonka mukaan kuriirin tai muuten alemmassa asemassa olevan henkilön tuomion tulee olla alempi kuin itse päätekijän samoissa rikoksista.

Oikeus katsoi, että 22-vuotias mies oli toiminut huumeiden tilaamisessa lähinnä kuriiriin rinnastettavassa roolissa, kun oli antanut nimensä ja isänsä osoitteen varsinaisen huumetilaajien käyttöön. Hän oli suostunut tähän 500-1000 euron palkkiota vastaan per kerta.

Oikeuden mukaan miehen saama hyöty oli siis vähäinen verrattuna tilattujen huumeiden katukauppa-arvoon.

Sen takia oikeus alensi miehen rangaistusta ja tuomitsi hänet 1,5 vuodeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta, ampuma-rikkomuksesta, varkaudesta ja huumausainerikoksesta.

Rangaistukseen laskettiin huumeiden lisäksi se, että mies oli varusmiespalveluksessa ollessaan varastanut Puolustusvoimilta valojuova-ammuksen sekä 156 patruunaa, joista kuitenkin vain kolme oli kovia ammuksia ja loput 153 paukkupatruunoita.

Useita muitakin tuomittiin

Lisäksi oikeus tuomitsi vyyhdissä kolme 20–25-vuotiasta miestä ja yhden 23-vuotiaan naisen ehdollisiin vankeusrangaistuksiin yhteensä yhdestä huumausainerikoksesta, kolmesta salakuljetuksesta ja kolmesta huumausaineen käyttörikoksesta.

Syyttäjä vaati 23-vuotiaalle naiselle rangaistusta myös avunannosta törkeään huumausainerikokseen ja ampuma-aserikokseen, sillä hän oli tiennyt Huovilalla olevan aseita ja huumeita, ja hän oli auttanut muun muassa verstashyllyjen rakentamisesta saunaan. Oikeuden mukaan naisella ei ollut kuitenkaan ollut hallussapito- tai päätäntävaltaa huumeisiin tai aseisiin.

Oikeus tuomitsi Huovilan menettämään valtiolle 9 700 euroa rahojaan, joita häneltä löytyi käteisenä kotoa sekä bitcoineina verkkolompakosta. Lisäksi hänen on Korlinin kanssa yhdessä maksettava valtiolle 2000 euroa rikoshyötyä. Sen lisäksi Korlinin on korvatta valtiolle 300 euroa rikoksella ansaitsemaansa hyötyä.

Luvattomat aseet sekä huumekaupan paljasti Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Lisäksi osan salakuljetuksista tutki tulli.


Savon Sanomat
29.06.2017 09:40
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Electricboogie
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 11:49 pm

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja Electricboogie »

Juuri luin alibista jutun ja netistä lisäinfoa asiasta. Kylläpä rupesikin vituttamaan. Parikymppiset äijät leikkii gangstoja.

etsiväemilia
Susikoski
Viestit: 41
Liittynyt: Ke Marras 04, 2015 9:22 am

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja etsiväemilia »

Yllättävän moneen on kundit nuoresta iästään huolimatta ehtineet.. Jatkoa odotellessa

montreal
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Ke Heinä 18, 2018 1:18 pm

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja montreal »

Suomi on ihmeellinen maa. Tyyppi tuomittiin kesäkuussa 2016 neljäksi vuodeksi vankeuteen ja on jo puolentoista vuoden päästä ampumassa ihmisiä.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Tuli Huovilalle lisää istuttavaa:

Kaverinsa teloitustyyliin Espoossa tappaneen 23-vuotiaan miehen tuomio koveni hovioikeudessa kuudella vuodella

Helsingin hovioikeus antoi selvästi ankaroituneen tuomionsa perjantaina.

Julkaistu: 26.4. 11:35

ESPOON keskuksessa tammikuussa 2018 kaverinsa ampuneen miehen vankeustuomio koveni perjantaina kuudella vuodella Helsingin hovioikeudessa.

Hovioikeus katsoo, että 23-vuotias Miika Benjamin Huovila syyllistyi tappoon. Espoon käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt tapposyytteen, sillä se uskoi syytetyn kertomusta vahingossa lauenneesta aseesta. Näin ollen hänet tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta ja useista muista rikoksista neljäksi vuodeksi vankeuteen.

Kaikki osapuolet olivat tyytymättömiä käräjätuomioon, joten asian käsittely jatkui hovioikeudessa. Siellä törkeä kuolemantuottamus muuttui syyttäjän näkemyksen mukaisesti tapoksi.

”Hovioikeus katsoo selvitetyksi, että Huovila on ampunut [uhrin] päähän osuneen laukauksen tahallisesti vahingoittamistarkoituksessa”, Helsingin hovioikeus toteaa.

Laukaus ammuttiin vain muutamien kymmenien senttien päästä uhrista.

VANKEUSRANGAISTUS KOVENI rikosnimikkeen muuttumisen myötä kuudella vuodella, joten Huovilan rangaistuksen kokonaispituudeksi tuli kymmenen vuotta ehdotonta.

Hovioikeus perusteli tuomiotaan muun muassa sillä, että ampumisessa käytettyä Beretta-pistoolia ei voi pitää erityisen herkästi laukeavana. Ase oli lisäksi entuudestaan tuttu Huovilalle, ja omien sanojensakin mukaan hän on kokenut aseiden käyttäjä.

”Huovila oli jo aikaisemmin ampunut kyseisellä aseella harjoituslaukauksia, ja se oli toiminut siten kuin pitikin. Näin ollen aseen toisen laukaisun kevyempi laukaisuvastus ei ole tullut hänelle yllätyksenä ensimmäisen laukaisun jälkeen”, tuomiossa todetaan.

TAPPAMISEN TARKKA motiivi jäi hovioikeuden mukaan selvittämättä. Epäilyksiä siitä kuitenkin on.

”Ampumisen motiivina on vedottu Huovilan [eräästä naisesta] tuntemaan mustasukkaisuuteen sekä Huovilan ja [uhrin] välisiin huumausainetekemisiin.”

Uhri ja ampuja olivat tutustuneet vankilassa, josta vapauduttaan he tapasivat toisiaan useita kertoja viikossa.

HENKIRIKOS PALJASTUI, kun Reviisorinkadulla Espoon keskuksessa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta löytyi tiistaina iltapäivällä 9. tammikuuta 2018 kuollut mies.

Poliisi tutki asiaa alusta lähtien tappona, sillä ruumiissa näkyi selviä ulkoisen väkivallan merkkejä.

Vainaja löytyi kello 15.14, mutta samasta osoitteesta oli tullut jo kello 7.30:n aikaan hätäkeskukseen ilmoitus, jonka mukaan kerrostalossa olisi havaittu jonkinlaisia viitteitä mahdollisesta väkivallanteosta.

”Se ilmoitus jäi liian epämääräiseksi”, rikoskomisario Jyrki Kallio kommentoi HS:lle esitutkinnan alkumetreillä.

Poliisit eivät siis vielä ensimmäisen hälytyksen jälkeen löytäneet asuntoa, joka myöhemmin paljastui liittyvän henkirikokseen.

POLIISI OTTI pian tutkinnan alkamisen jälkeen kiinni kuusi täysi-ikäistä mutta nuorehkoa miestä ja naista. Tutkinnan myötä yksi heistä paljastui henkirikoksen tekijäksi.

Vuonna 1998 syntynyt mies ja vuonna 1997 syntynyt nainen saivat käräjillä tuomiot rikoksentekijän suojelemisesta. Heidät jätettiin kuitenkin rangaistukseen tuomitsematta, koska oikeus katsoi esitutkinnan aikana kärsityn vankeusajan olleen riittävä rangaistus kummallekin.

Päätekijä Huovila sen sijaan sai hovioikeudessa koventuneen kymmenen vuoden vankeustuomion taposta, laittomasta uhkauksesta, kolmesta ampuma-aserikoksesta, räjähderikoksesta, kätkemisrikoksesta, huumausainerikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.

Osa rikoksista oli tapahtunut jo ennen henkirikosta.

Räjähderikos juontaa juurensa Puolustusvoimilta varastettuun savukranaattiin, jonka laukaisemisella Huovila uhkaili myös ennen ampumaansa surmanluotia kerrostaloasunnossa Espoon keskuksessa.

HOVIOIKEUDEN TUOMIOON voi vielä pyrkiä saamaan valitusluvan korkeimmalta oikeudelta. Tuomio ei siis ole vielä lainvoimainen.

Huovila kuitenkin pysyy hovioikeuden päätöksellä vangittuna.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006084727.html
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Heh, kakkuun laitettiin kuusi munaa lisää hovissa, heh.
Tää istuu niistä reilu kuusi vuotta, kun menee 2/3 osalla.
Hiukan oli omituinen tuomio käräjiltä. Olisiko ollu käräjähöröillä sinisilmäisyyttä, vai peräti idiotismia?
Piilohomot on in.

Sivustamulkoilija
Jack Bauer
Viestit: 967
Liittynyt: To Kesä 21, 2018 1:57 pm

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja Sivustamulkoilija »

On sitä ennenkin annettu Suomessa ek kun kaverin otsan läpi pistää lyijyä menemään.on kyllä pitäny osata selitellä asiat helvetin hyvin,et sai vaan tapon hovissa.eikös ampuminen päähän ole aikas usein tuottanu ek n tekijälle?erityistä raakuutta ja julmuutta,ehkä jopa teloitus?
Kiinnostas vaan se,et miksi on heti alettu tappona tutkiin,eikä murhana :shock:
Onko paljon ollu tapauksia Suomessa,missä ammutaan otsaan ja se on tappo?ja kuitenkin kun vielä tässä tapauksessa on ollu epäilyjä pystyyn jätöistä ja ehkäpä vielä mustasukkaisuudesta.
Ja vielä kun tää kaveri oli vielä oikein kiipeilly parvekkeen kautta ineen sinne kämppään ja tiesi aseista kokolailla hyvin,siis se että vahingonlaukaus ei välttämättä ole uskottava,ku sälli ite oli vielä mutkankin kasannu,nii vois kuvitella että tiesi aika tarkkaan millä voimalla liipaisinta kyseisessä aseessa tarvi vetää/painaa/puristaa.
Tosiaan kiinnostas vaan,et mitenkä onkin pystyny puhuun asiat noin "hyvin"

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2431
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

KKO palautti menettelyvirheen takia uudelleen hovioikeudessa käsiteltäväksi.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006553893.html

Julkaistu: 15:57

Uhri kuoli luotiin ystävänsä aseesta – KKO kumosi tuomion taposta ja palautti asian hovioikeuteen

Menettelyvirheen takia hovioikeus joutuu käsittelemään asian uudelleen.

Korkein oikeus (KKO) on kumonnut 24-vuotiaan miehen tuomion ystävänsä taposta Espoon keskuksessa vuonna 2018 ja palauttanut asian Helsingin hovioikeuteen.

Hovioikeus oli viime vuonna tuominnut miehen kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen muun muassa taposta. Uhri oli kuollut, kun miehen kädessä ollut ase laukesi ja luoti osui uhria päähän.

Aiemmin mies oli tuomittu käräjäoikeudessa muun muassa törkeästä kuolemantuottamuksesta neljän vuoden vankeuteen. Hovioikeus piti ampumista tahallisena, toisin kuin käräjäoikeus.

Korkeimmassa oikeudessa tapaus sai jälleen uuden käänteen, kun KKO katsoi hovioikeuden tehneen asiassa menettelyvirheen.

Keskiössä rikostutkijan laatimat kirjelmät
Keskeisenä asiana KKO:n arvioinnissa olivat hovioikeudessa todistajana kuullun rikostutkijan laatimat kirjelmät, jotka koskivat ampumisessa aiheutuneita verijälkiä. Kirjelmät oli laadittu ja toimitettu hovioikeudelle vasta pääkäsittelyn jälkeen.

KKO:n mukaan hovioikeuden ei olisi tullut ottaa ensimmäistä kirjelmää huomioon, ja toisen kirjelmän hyväksyminen oikeudenkäyntiaineistoksi olisi vaatinut hovioikeuden pääkäsittelyn täydentämistä. Pääkäsittelyn täydentäminen olisi ollut tarpeen muun muassa siksi, että syytetyllä olisi mahdollisuus puolustautua asianmukaisesti.

Päätöksellään KKO kumosi hovioikeuden tuomion tapposyytteen ja rangaistuksen osalta. Muilta osin hovioikeuden tuomio jäi lainvoimaiseksi.

Kumotuilta osin KKO palautti asian hovioikeuteen, jonka on otettava asia uudelleen käsiteltäväksi.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2997
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Onpa varsin selkeän kuuloinen tapaus tuottanut tuskaa oikeuslaitokselle. Ensin käräjäoikeus on ostanut taparikollisen tarinan vahinkolaukauksesta ja sitten korkein oikeus palauttaa tapauksen hoviin pienen muotovirheen takia.

Toivottavasti yllätykset olivat nyt tässä ja Huovila saadaan pidettyä edes tappotuomion verran poissa yhteiskuntatuhonnasta.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7176
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Huumekauppias ampui ystäväänsä suoraan silmien väliin – oikeus katsoi kuoleman olleen vahinko

Espoossa tammikuussa 2018 tapahtuneen ampumatapauksen selvittely vaati pitkän kierroksen käräjäoikeudesta hovioikeuden kautta korkeimpaan oikeuteen ja takaisin hoviin. Lopulta nuoren miehen katsottiin ampuneensa ystävänsä vahinkolaukauksella.


Tapauksessa mies oli mennyt ystävänsä asuntoon etsimään entuudestaan maksamaansa päihdeaine lakkaa. Mukanaan hänellä oli savukranaatti ja toimintakuntoinen Beretta-merkkinen käsiase.
Ase oli ollut miehellä tämän kertoman mukaan ehkä noin kuukauden ajan, ja hän kertoi kantaneensa sitä mukanaan itsepuolustusta varten. Tarve varustautumiseen johtui siitä, että hän oli tekoaikaan myynyt huumeita.

Kertoi kyseessä olleen vahinko
Mies oli ampunut asunnossa kaksi kertaa, joista toisella kertaa luoti oli osunut hänen ystäväänsä otsaan, oikeuden mukaan suoraan silmien väliin. Uhri löytyi alastomana kuolleena istuvasta asennosta tuolissa.
Mies oli myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman, mutta hänen mukaansa kyse oli vahinkolaukauksesta, joka tapahtui uhrin tavoitellessa häneltä asetta. Mies kertoi uhrin olleen herättyään sekava ja aggressiivinen ja kertoi ampuneensa tämän takia varoituslaukauksen. Miehen mukaan uhri oli kuitenkin tavoitellut asetta uudestaan ja ottanut kiinni aseesta tai sitä pitelevästä kädestä niin, että ase oli lauennut.
Syytetty kertoi huomanneensa heti uhrille käyneen pahasti ja paenneensa sen jälkeen paikalta parvekkeen kautta. Miehen käytöstä todistaneiden mukaan tämä oli ollut hätääntynyt ja kertonut teon olleen vahinko. Ase oli jäänyt kateisiin.
Mies kertoi testanneensa asetta kerran aikaisemmin ja todenneen, että ase on ensimmäistä laukausta ammuttaessa jäykempi, jonka jälkeen se muuttuu selvästi kevyemmäksi. Siksi vahinkolaukaus oli hänen mukaansa tapahtunut.
Miehen kertomuksen mukaan ase oli lauennut hänen sormensa ollessa vielä liipaisimella ja uhrin tavoittelun aiheutettua aseen laukeamisen. Uhrin olkapään verijäljet eivät olleet ristiriidassa sen kanssa, että uhri olisi asetta tavoitellut.

Verijäljistä etsittiin totuutta tapahtumista
Uhrin kasvojen jäljistä pystyttiin päättelemään, että luoti osui tähän 20–60 senttimetrin etäisyydestä. Oikeudessa erityisen tärkeä seikka oli se, millainen verijälki uhrista oli tullut ja voisiko kyseisenkaltainen verijälki syntyä henkilön seisoessa. Samaan aihepiiriin liittyi arvio siitä, oliko henkilö seisonut ja lysähtänyt tuoliin luodin seurauksena vai istunut tullessaan ammutuksi. Oikeus totesi, ettei verijälkitutkimusten pohjalta pystytty tekemään varmoja johtopäätöksiä siitä, onko uhri seisonut vai istunut ampumahetkellä.
Käräjäoikeus oli tuominnut miehen törkeästä kuolemantuottamuksesta eräistä muista rikoksista. Hovioikeus oli kuitenkin koventanut tuomion tapoksi. Asia eteni kuitenkin hovioikeuteen, jossa katsottiin, että tuomiota antaessa oli tapahtunut muotovirhe: Kyse oli siitä, että todistajana kuullun rikostutkijan kirjelmät verijäljistä oli toimitettu oikeudelle vasta pääkäsittelyn jälkeen. Tämä oikeuden mukaan vaikutti syytetyn mahdollisuuksiin puolustaa itseään.

Nyt uuden käsittelyn päätteeksi hovioikeus katsoikin, ettei miehen ollut tarkoitus ampua alastonta ystäväänsä. Se kuitenkin korotti vuonna 1996 syntyneen Miika Benjamin Huovilan käräjäoikeudelta saamaa tuomiota neljästä vuodesta viiden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Törkeän kuolemantuottamuksen lisäksi mies tuomittiin muun muassa huume-, räjähde-, ampuma-ase- ja kätkemisrikoksista sekä laittomasta uhkauksesta. Tuomioon vaikutti miehen jäännösrangaistus aiemmista tuomiosta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/huu ... #gs.3hry2h

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

sama mies.Poika.
En tiiä miltä salilta uus kuva on mutta ei ainakaan vankilan,tai avotalonkaan.

"Sme LA
Kongin isoin"

Liekkö tuo päässy huumeista eroon ja alkanu reenaan lomillaki?
https://www.facebook.com/miika.huovila
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

muistikapseli
Remington Steele
Viestit: 241
Liittynyt: Ti Helmi 02, 2021 10:10 pm

Re: Mies surmattiin ampumalla Espoossa 9.1.2018

Viesti Kirjoittaja muistikapseli »

tokkaukko kirjoitti:
Ke Kesä 16, 2021 7:24 pm
sama mies.Poika.
En tiiä miltä salilta uus kuva on mutta ei ainakaan vankilan,tai avotalonkaan.

"Sme LA
Kongin isoin"

Liekkö tuo päässy huumeista eroon ja alkanu reenaan lomillaki?
https://www.facebook.com/miika.huovila
Melko lailla on pikku-Miika kasvanu sitten viime näkemän.
Omat muistikuvat on suhteellisen pienestä, mutta liukkaasta kauppamiehestä.
Niin ne vuodet vierii.

Vastaa Viestiin