Viisi ihmistä löydettiin kuolleena Australian Perthissä

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Plap
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: La Joulu 09, 2017 11:32 pm

Viisi ihmistä löydettiin kuolleena Australian Perthissä

Viesti Kirjoittaja Plap »

Viisi ihmistä löydettiin kuolleena Australian Perthissä – osa kuolleista on lapsia

Joukkosurmat ovat Australiassa todella harvinaisia.

Julkaistu: 9.9. 12:20

VIISI ihmistä löydettiin kuolleena asunnosta Perthissä Australiassa sunnuntaina. Kuolleiden joukossa on nainen ja lapsia, kertoo uutistoimisto Reuters.

”Tämä on traaginen tapaus, joka vaikuttaa epäilemättä sekä kuolleiden läheisiin että koko yhteisöön”, komisario Paul Steel sanoi.

Poliisin mukaan parikymppinen mies oli tullut aamulla poliisiasemalle ja antanut poliisille tietoja, joka johtivat kuolleiden löytymiseen. Poliisit saapuivat tapahtumapaikalle Bedfordin lähiöön keskipäivällä ja löysivät asunnosta viisi ruumista.

”Voin kertoa, että joukossa on ainakin yksi nainen, mutta en voi valitettavasti kertoa enempää. Rikospaikkaa ei ole vielä tutkittu, joten kuolleiden aikuisten ja lasten tarkka määrä ei ole tiedossani”, Steel kertoi.

Parikymppinen mies on otettu kiinni ja hän auttaa poliisia tutkinnassa. Alueen asukkaat eivät ole poliisin mukaan vaarassa.

Steelin mukaan tutkinta on yhä alkuvaiheessa, eikä hän halunnut kommentoida sitä, miten uhrit olivat kuolleet.

JOUKKOSURMAT ovat Australiassa harvinaisia. Maata järkytti viimeksi toukokuussa seitsemän ihmisen hengen vaatinut perhesurma, joka tapahtui Länsi-Australiassa Osmingtonin pikkukaupungissa. Tapaus oli Australian pahin joukkoampuminen yli 20 vuoteen. Maa otti käyttöön tiukan aselain vuonna 1996 sen jälkeen, kun mies ampui kuoliaaksi 35 ihmistä Tasmaniassa.
.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005820910.html

Mitäköhän on tapahtunut?
MAAHINE
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: To Loka 03, 2013 1:16 am
Paikkakunta: Vaasa

Re: Viisi ihmistä löydettiin kuolleena Australian Perthissä

Viesti Kirjoittaja MAAHINE »

24-vuotias mies tappanu avovaimon, 41, tyttären muistaakseni 3,5, kaksostytöt muistaakseni 2v ja vaimonsa äitin, ~80. Ei ampuma-aseella, vaan tylpällä esineellä tai teräaseella.

(tiedot jommasta kummasta iltapvälehdestä, en enää juttua löydä)
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Viisi ihmistä löydettiin kuolleena Australian Perthissä

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Äiti, isoäiti ja kolme pikkutyttöä löydettiin kuolleina – äidin 17 vuotta nuorempi kumppani ilmoittautui itse poliisille. Poliisien rikospaikalla kohtaamaa näkyä kuvailtiin niin järkyttäväksi, että poliisipappi jouduttiin kutsumaan rikostutkijoiden tueksi.
Australian poliisi on vanginnut 24-vuotiaan miehen epäiltynä viidestä murhasta, kertoo Reuters. Kahden naisen ja kolmen lapsen ruumiit löydettiin Perthin Bedfordin kaupunginosassa sijaitsevasta talosta sunnuntaina sen jälkeen, kun mies oli itse ilmoittautunut paikalliselle poliisiasemalle.

News.com.au-uutissivuston mukaan Anthony Harvey, 24, on saanut syytteet kumppaninsa Mara Lee Quinnin, 41, tämän kolmen tyttären sekä näiden isoäidin Beverley Quinnin, 73, murhista. Quinnin kaksostyttäret olivat kuollessaan 2-vuotiaita ja heidän isosiskonsa 3,5-vuotias.Poliisin rikospaikalla kohtaamaa näkyä kuvailtiin niin kauheaksi, että poliisipappi jouduttiin kutsumaan tutkijoiden tueksi. Tukea tarvitsivat erityisesti kaksi ensimmäisenä talolle mennyttä poliisia.

Rekistereistä käy sivuston mukaan ilmi, että Quinn asui yhdessä Harveyn kanssa talossa, josta ruumiit löytyivät. Lasten sukunimi oli Harvey, mutta poliisi ei kuitenkaan toistaiseksi ole vahvistanut, minkälainen suhde miehellä oli uhreihin.Tutkinnan kerrottiin olevan vielä alkuvaiheessa. Mahdollisesta motiivista tai surmatavasta ei ole kerrottu julkisuuteen.Australian yleisradion ABC:n mukaan Harveyn uskotaan surmanneen kumppaninsa ja tämän lapset jo 3. syyskuuta. Isoäidin hän surmasi epäilysten mukaan seuraavana päivänä.

PerthNow-lehdelle puhuneen naapurin Desrae Cambosin mukaan tiiviiltä vaikuttanut perhe oli asunut talossa noin neljän vuoden ajan. Hän kertoi olettaneensa perheen matkustaneen lomalle, koska miehen autoa ei ollut näkynyt pihassa sitten viime viikon.

Naapuruston kerrottiin järkyttyneen pahoin tapahtuneesta.

– Näin perhettä usein, ja se kaveri vain puuhaili pihallaan. He vaikuttivat ihan normaalilta perheeltä, totesi puolestaan toinen naapuri Vagner De Souza.

Useita uhreja vaatineet henkirikokset ovat olleet jokseenkin harvinaisia Australiassa sen jälkeen, kun maan aselakeja tiukennettiin huomattavasti vuonna 1996 tapahtuneen joukkoampumisen jälkeen. Nyt paljastunut tapaus oli kuitenkin jo kolmas Länsi-Australian osavaltion alueella lyhyen ajan sisällä tapahtunut perhesurma.

Toukokuussa osavaltion lounaisosissa sijaitsevassa Osmingtonissa tapahtui joukkosurma, jossa äiti, neljä lasta sekä lasten kaksi isovanhempaa ammuttiin kuoliaiksi. Toisen isovanhemman tekemäksi uskottuun tekoon ei epäilty liittyvän ulkopuolisia.

Heinäkuussa osavaltion rannikolla sijaitsevassa Ellenbrookissa 19-vuotias mies surmasi äitinsä ja kaksi nuorempaa sisarustaan.https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005822050.html
Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Viisi ihmistä löydettiin kuolleena Australian Perthissä

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

Tässäpä taitaa olla se iltapäivälehden juttu:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20180 ... 3_ul.shtml
Iltalehti 10.9.2018 kirjoitti:Naapurit ihmettelivät, kun leikin äänet katosivat: Äiti, isoäiti ja kolme pientä lasta surmattiin Perthissä - 24-vuotias isä ilmoittautui itse poliisille

Australian Perthissä paljastui viikonloppuna viiden ihmisen joukkosurma. Uhrit ovat australialaismedian mukaan äiti, isoäiti ja kolme pikkutyttöä.

Surmat tapahtuivat viikko sitten maanantaina ja tiistaina. Ne kävivät ilmi, kun teoista epäilty mies ilmoittautui viranomaisille noin 1 500 kilometrin päässä tapahtumapaikasta. Poliisi tiedotti asiasta tänään maanantaina.

Australialaismedian mukaan viidestä murhasta syytteet saanut mies on 24-vuotias Anthony Harvey. Hän esiintyi maanantaina oikeudessa videoyhteyden välityksellä, kun perthiläistuomari kertoi, mistä häntä syytetään.

Uhrit ovat mediatietojen mukaan Harveyn puoliso Mara Quinn, 41, sekä pariskunnan 3,5-vuotias tytär Charlotte sekä kaksivuotiaat kaksostytöt Alice ja Beatrix. Heidän uskotaan kuolleen viime viikon maanantaina. Lisäksi Harveyn syytetään tiistaina murhanneen 73-vuotiaan anoppinsa Beverley Quinnin.

Poliisi paljasti maanantaina syytteidenluvun jälkeen tiedotustilaisuudessa, että surmissa ei käytetty ampuma-aseita. Uhrit oli surmattu "tylpällä esineellä ja veitsillä", poliisijohtaja Chris Dawson kertoi toimittajille.

Harvey oli poliisin mukaan pysytellyt surmapaikalla "joitakin päiviä", ennen kuin hän oli matkustanut pohjoiseen ja pieneen kaivosyhteisöön, jossa hän sunnuntaina ilmoittautui viranomaisille. Ruumiita ei ollut vielä tuolloin löydetty

"Iloisia lapsia"

Teot tapahtuivat ilmeisesti perheen kotona, pienomakotitalossa Perthissä. Tapaus on järkyttänyt hiljaista naapurustoa. Perhettä kuvaillaan lämpimäksi ja ystävälliseksi.

- He ovat asuneet täällä noin neljä vuotta ja ovat aina olleet hyvin ystävällisiä, naapuri Alfie Campos sanoo news.com.au:lle.

Campos sanoi nähneensä lapsia usein pihalla ja tervehtineensä heitä aina. Isoäiti oli myös paikalla päivittäin. Ulospäin mikään ei naapurien mukaan kielinyt ongelmista. Naapuri Kimberly Shackeltonin mukaan talosta ei koskaan kuulunut mitään meteliä.

Pihalta sitä sen sijaan kuului, lasten leikkimisen ääniä. Jotkut australialaismedian haastattelemat naapurit kertovat panneensa merkille, että viime viikolla oli hiljaista.

Nimettömänä pysyttelvän, vastapäätä asuneen naapurin mukaan lapset vaikuttivat onnellisilta.

- He olivat hyvin iloisia lapsia. He vilkuttivat minulle paljon ja minä vilkutin takaisin, nainen sanoo news.com.au:lle.

Oikeuskäsittely jatkuu seuraavan kerran ensi viikon keskiviikkona.

Tapaus on lyhyen ajan sisään kolmas perhesurma Länsi-Australiassa. Toukokuussa 61-vuotias isoisä ampui vaimonsa, tyttärensä, tämän neljä lasta ja itsensä Osmingtonissa reilu 250 kilometriä Perthistä etelään. Heinäkuussa teini-ikäisen miehen epäillään murhanneensa äitinsä sekä 15- ja 8-vuotiaat sisaruksena Perthin esikaupunkialueella.

JAAKKO ISONIEMI
[email protected]
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX
Syskon S
Jane Marple
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: Viisi ihmistä löydettiin kuolleena Australian Perthissä

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Veitset ja tylppä esine, kuulostaa pahalta. Asunnossa on luultavasti käyty kamppailua :(
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11382
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Viisi ihmistä löydettiin kuolleena Australian Perthissä

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ja iäkkään anopin mies surmasi vasta seuraavana päivänä... Raakaa jos mummo joutui katselemaan lapsen ja lapsenlasten ruumiita siihen asti. Poliiseille voisi olla enemmän hyötyä psykologista kuin papista.
Vastaa Viestiin