Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja poikani »

Iltalehti kirjoitti:Joku jätti 3-vuotiaan ja vauvan kadulle virumaan Turussa - poliisi epäilee: Isä lähti junalla pois

Tänään klo 10:32

Noin 3-vuotias lapsi ja vielä nuorempi, rattaissa ollut lapsi jäivät oman onnensa nojaan Kupittaan asemalle. Poliisi lupaa selvittää tapauksen.

Joku jätti kaksi pientä lasta omilleen Turun Kupittaan rautatieaseman lähellä Turussa. Vanhempi lapsista oli vain 3-4-vuotias, ja toinen oli lastenrattaissa ollut vauva.

Rikoskomisario Pertti Läksy Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kertoo, että tapaus paljastui puoli yhdeksän aikaan torstaiaamuna.

- Sinne on tullut sosiaalipäivystäjä ja ottanut lapset huostaan. Näyttää siltä, että isä on mennyt junaan ja nämä ovat jääneet asemalle yksikseen, Läksy kertoo.

Iltalehden tiedon mukaan lapset olivat olleet kadulla ainakin parikymmentä minuuttia. Heille ei koitunut sinä aikana ainakaan välitöntä fyysistä vaaraa.

Paikalla olleen poliisipartion kanssa keskustellut Läksy sanoo, että pikkuiset olivat löydettäessä hyvässä kunnossa.

- Vanhempi, 3-4-vuotias oli todella reipas ja selitti asioita.

- Selvittelemme tätä. Onhan se rikos, jos jättää lapsukaiset tällä tavalla tuollaiseen paikkaan. Emme ole vielä kirjanneet rikosilmoitusta, mutta on tosiaan kummallinen tilanne, rikoskomisario sanoo.

Miestä tavoitellaan

Lasten ja huoltajan henkilöllisyydet ovat tiedossa. Tilannekeskuksella ei aamupäivällä vielä ollut tietoa, onko mies tavoitettu. Myöskään jättämisen syistä ei ole vielä tietoa.

Viranomaisten ensitietojen mukaan lapset olivat isällään hoidossa. He eivät ole kotoisin Turusta.

Läksy lupaa, että poliisi tutkii tapauksen rikosoikeudellisen vastuun osalta. Perhesuhteiden selvittelyä jatkavat tahollaan sosiaaliviranomaiset.

Tapauksessa voi tulla kyseeseen rikosepäily heitteillepanosta. Rikoslain mukaan sellaiseen syyllistyy henkilö, joka jättää avuttomaan tilaan ihmisen, josta hän on velvollinen huolehtimaan.

Heitteillepanosta tuomitseminen edellyttää teon tahallisuutta.

Kupittaan asemalta lähtee arkipäivisin aamuseitsemän jälkeen Pendolino Helsinkiin ja puoli kahdeksan aikaan Intercity-juna Helsinkiin. Samoihin aikoihin asemalta lähtee myös juna Turun satamaan.

SOLMU SALMINEN
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201809 ... 3_u0.shtml
Liitteet
rattaat.jpg
rattaat.jpg (31.54 KiB) Katsottu 7672 kertaa
????? ?? ??????.

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Kadulle hylättyjen pikkulasten kohtalo ratkesi: Isä hyppäsi junaan suunnitellusti - isoäiti ei nähnyt pienokaisia ihmispaljouden takaa.
Tänään klo 13:32
Sivullisten huoli heräsi torstaiaamuna, kun kaksi pientä lasta virui kadulla ilman huoltajaa. Isä oli kuitenkin sopinut, että lapset haetaan.Poliisi ja sosiaaliviranomaiset ovat selvittäneet tapauksen, jossa kaksi pientä lasta jäi Turun Kupittaan rautatieasemalle vailla aikuista kaitsijaa.

Viranomaiset hakivat lapset pois asemalta ilmoituksen perusteella. Aamupäivällä poliisi sanoi Iltalehdelle, että tapaus vaikuttaa oudolta ja kummalliselta.

Tapaus on nyt ratkennut.

- Asian tarkemmassa selvittelyssä kävi ilmi, että lasten isoäidin piti hakea lapset rautatieasemalta. Koska juna saapui, niin isä oli mennyt junaan ja antanut lapsille ohjeeksi odottaa isoäitiään asemalaiturilla, poliisi kertoo tiedotteessa.

Poliisin mukaan isä oli nähnyt, kun isoäiti tuli autollaan rautatieasemalle.

- Asemalaiturilla isoäiti ei kuitenkaan nähnyt lapsia, koska he olivat muiden ihmisten ympäröimänä.

Lapset ovat päässeet isoäitinsä hoiviin, ja poliisin mukaan tilanne on raiteillaan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201809 ... 7_u0.shtml. Kiirettä pukkasi näköjään isällä :roll:

rumilus
Neuvoja-Jack
Viestit: 570
Liittynyt: Ti Helmi 17, 2015 9:22 am

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja rumilus »

ktaina kirjoitti:Kiirettä pukkasi näköjään isällä :roll:
Eihän tuo mennyt kuin Strömsössä, mutta Kupittaan asemahan on väliasema, jossa juna pysähtyy vain lyhyesti. Käytännössä isoäiti on ollut siis myöhässä, iskä on hermoillut, ehtiikö vai eikö ehdi, sitten mummun on nähty tulevan ja isä on päättänyt sanoa, "odottaakaa tässä, mummu on paikalla parissa minuutissa", ja sitten...

"Tietyllä tavalla järkeenkäypä" on ihan kohtuullinen kuvaus tilanteesta. Ei läheskään niin ihmeellinen, kuin ensin vaikutti.

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja ktaina »

No junia tulee ja menee,jos 20min.ovat kuitenkin odotelleet niin uskon että isä mitään mummoa nähnyt vaan soittanut ja mummo sanonut olevansa kohta perillä ja vähän kaunistelleet asiaa..

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Joo, lievältä kusetukseltahan tuo kuulostaa. Sivullinen ehtii soittamaan poliisit paikalle ja sosiaalipäivystäjä ottaa lapset huostaan ennen kuin tuo mummeli ehtii paikalle parkkipaikalta. :roll:
Ai niin, mutta ihmispaljoushan esti sen lasten näkemisen. :roll: :roll:

Siinä vaiheessa kun juna on lähtenyt Kupittaan asemalta aamulla, niin ei todellakaan voida puhua ihmispaljoudesta.

Mutta nyt saa mummeli kyllä kuulla kunniansa, kun kehtas myöhästyä tällaisilta treffeiltä.
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

Tikrukakru
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: La Marras 09, 2013 11:03 pm

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja Tikrukakru »

Ja Iltasanomissa on iätkin ihan erit " 5-vuotias poika ja hänen nuorempi, lastenrattaissa ollut siskonsa". https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005826100.html
Huomattavasti on kuitenkin eri asia, onko 3v ja vauva, vai 5v (kohta eskari-ikäinen) jo rattaissa istuvan lapsen kanssa. Kaikin puolin todella kumma koko tilanne ja myös uutisointi.

sine qua non

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

En nyt ihan varmaksi muista, koska siitä on aikaa, kun olen paikalla ollut, mutta eikös Kupittaan asemalaiturille laskeuduta portaat katutasosta alaspäin, ja parkkipaikka jää sinne ylös aika lailla siten, että asemalaiturilta ei juuri pysty parkkipaikalle näkemään. Sivuseikka tietysti sinänsä, mutta koettelee isän kertomuksen uskottavuutta mielestäni, jos niin on.

Aika erikoista olisi, jos isä olisi ollut niin kiireessä, että ei olisi ehtinyt lapsia hakemaan tulevalle isoäidille edes soittaa, että nyt on pakko mennä, jätän lapset tähän. Tai jos isoäiti tiesi, että lasten piti olla laiturilla, niin eikö olisi yrittänyt tavoitella isää, kun ei lapsia löydä. Aika haiskahtava juttu kaikin puolin, ja mielestäni ei saisi jäädä poliisin ja/tai sossujen puolesta asia tähän.

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Oisko kuitenkin että halutaan pahin lynkkaus välttää ja siksi tuollainen lausunto että "homma raiteillaan"..ei kai viranomaiset voi katsoa tuollaista sormien läpi jos mummoakaan ei näkynyt ennen viranomaisia?

Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Itelleni tuli kans tuota selitystä lukiessa että jotain tossa mättää.
Juuri tuo "väenpaljous" ja se että liki puoli tuntia ainaki lapset olleet yksinään. Että mummo tainnu olla vielä tosi kaukana. Eri asia jos oikeesti mummo ois ollu jo parkkiksella yms.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja khl »

Asemalaiturilta ei ole ainakaan ennen nähnyt parkkipaikalle,haisee nyt selitykselle!!

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Oli kyseessä 3 v ja vauva tai 5 v ja taapero, niin kukaan normaali vastuullinen vanhempi ei heitä jättäisi yksinään juna-asemalle tai minnekään muuallekaan vaikka kuinka olisi "isoäiti" näköpiirissä autoaan parkkeeraamassa. Uutisista saa myös sen käsityksen etteivät kumpikaan (isä ja isoäiti) soitelleet toistensa perään varmistaakseen että lapset ovat varmasti löytyneet ja turvassa.

Ei ole normaalia. Juttu todellakin haisee.
All is pretty.
- Andy Warhol

Svimba
Neuvoja-Jack
Viestit: 568
Liittynyt: Pe Maalis 30, 2018 4:54 pm

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja Svimba »

Mä en jättäis edes koiraani yxin asemalle.
jee, MV-LEHTI on taas hengissä!!

Bohemian Rhapsody
Hetty Wainthropp
Viestit: 497
Liittynyt: Ti Loka 27, 2015 10:05 am

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja Bohemian Rhapsody »

Ei tuo tietenkään ole oikein, mutta paljon on tällaisia ihmisiä jotka ei soittele. Vastuutontahan tuo on, onneksi ei nyt mitään vakavampaa käynyt.
Mortui vivos docent

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Onhan näitä huolettomia ihmisiä ja nyt kävi näi, että sivulliset joutuivat huolehtimaan lapsista heistä oikeasti vastuussa olevien sijaan. Mitäs se laki sanoikaan?
14 § (21.4.1995/578)
«Heitteillepano»
Joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle, on tuomittava heitteillepanosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Kuten jo todettua, juttu todellakin haisee ja minulla tulee tästä aika eksoottisiakin hajuja nokkaan. Lisäksi, vaikka pahallehan tämä tuntuu sanoa, niin etninen kulttuuritutkakin alkoi värähtelemään tuossa ikkunalaudalla, kun luki mitä kävi ja kuinka tilanne hoidettiin. Lasten kannaltahan tuo meni nyt mallikkaasti, mutta mitkä lie kyvyt jatkossa heistä vastaavien?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Kaksi taaperoa hylättiin Turun Kupittaan juna-asemalle

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

ktaina kirjoitti:No junia tulee ja menee,jos 20min.ovat kuitenkin odotelleet niin uskon että isä mitään mummoa nähnyt vaan soittanut ja mummo sanonut olevansa kohta perillä ja vähän kaunistelleet asiaa..
Oisko tossa tosiaan käynyt niin, että sossutantat vieneet lapset ennenkuin isoäiti on kerennyt paikan päälle ja siksi ei ole nähnyt lapsia. Tai sitten lapset jätetään kyllä ihan väärälle ihmiselle hoitoon, jos ei niitä löydä pieneltä Kupittaan asemalta :o
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.

Vastaa Viestiin