73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostarista 11.7.2017

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
isoäiti
Poliisikoira Rex
Viestit: 250
Liittynyt: Ti Maalis 06, 2018 1:18 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja isoäiti »

Hyvä että tätäkin tapausta nostetaan ylös. On vaan outo ja alun perin sekavan oloinen juttu.
Tämä seurassa ollut artikkeli laittoi minullekin foliohatun päähän. Tosin tietämättäni osuin oksaan ikoni väärennys epäilyilläni, ainakin epäsuorasti, kyseessähän oli taide kaupat ylihintoineen ja oliko mukana vielä väärennöksiäkin. Nuo taide kaupat tehtiin Ortodoksien työn tukemiseksi. Tuollaisessa pienessä yhteisössä asioista kyllä tiedetään vaikkei kovin paljoa ääneen puhuta. Tuon kaltaisesta taidekaupasta joku omantunnon ihminen ei välttämättä pidä eikä sellaista hyväksy. Joten periaatteessa mahdollista että on syynä Elisabetin katoamiseen. Tämähän on vain yksi teoria lähtien eksymisestä tai sateen suojassa saadusta sairaus kohtauksesta. Ehkä Elisabet on jostain syystä halunnut paeta ja piiloutua, menehtynyt sitten piilossaan.

Metsästyskausi on aluillaan ja lunta ei maassa joten odotellaan toiveikkaina.
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Eipä löytynyt viime metsästyskauden aikanakaan :cry:
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja poikani »

Zipe kirjoitti:Taas on yksi marja- ja sienikausi ohi. Hiljaisuudesta päätellen metsästäjätkään eivät ole havainneet mitään Irmelille kuulunutta. Ikään kuin keväisten etsintöjen jälkeen olisi päätetty tyytyä siihen, että mysteriksi jäi tämäkin katoaminen :( .
On suoranainen ihme, että suomalaiset poliitikot eivät ole vielä väläytelleet jonkinlaisia seurantasiruja ihmisillekin - esimerkiksi kaikille eläkeläisille - mukamas katoamistapausten selvittämiseksi. Autoihinhan näitä on jo vakavissaan oltu ajamassa, ja toki kadonneiden löytäminen olisi vielä paljon vahvempi peruste kuin verotus...
????? ?? ??????.
Whicher
Jane Marple
Viestit: 1045
Liittynyt: Ke Loka 28, 2015 2:16 am

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Whicher »

Menee vähän OT, mutta...
poikani kirjoitti: On suoranainen ihme, että suomalaiset poliitikot eivät ole vielä väläytelleet jonkinlaisia seurantasiruja ihmisillekin - esimerkiksi kaikille eläkeläisille - mukamas katoamistapausten selvittämiseksi.
Ehkä siksi, että pienimmätkin oman virtalähteen sisältävät laitteet ovat melkein tupakka-askin kokoa, ja siltikin akkukestoa on vain noin 7-8 vuotta, kun tyydytään yhteen paikannukseen / 24 tuntia.

Saattaa olla pieniä motivointiongelmia vielä saada ihminen ottamaan tuollainen perseeseensä.

Mutta odotellaan ja katsotaan, onhan noita väläytelty sellaisiakin datapillereitä, jotka saavat sähkönsä ihmiskehosta. Tosin niissä ei ole GPS-vastaanotinta eikä GSM-radiota, niiden vaatimista antenneista puhumattakaan. Lähiluettava seurantalaite olisi hieman, noh, oxymoron.
Zipe
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ti Huhti 19, 2016 3:51 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Zipe »

isoäiti kirjoitti:..On vaan outo ja alun perin sekavan oloinen juttu... Tuollaisessa pienessä yhteisössä asioista kyllä tiedetään vaikkei kovin paljoa ääneen puhuta...
Sitäpä sitä. Ihmiskohtalon jäädessä selvittämättä, asia jää aina vaivaamaan jotakuta, ainakin meitä foliohattuisia.

Nunnan katoamisesta on nyt lähes puolitoista vuotta. Siinä ajassa sairauskohtaukseen menehtynyt olisi jo löydetty. Onhan katoamispaikka tiedossa muutaman neliökilometrin tarkkuudella luostarin lähettyvillä. Etsijät ovat todenneet metsäisen maaston hankalaksi kulkea. Vakavasti sairastunut ihminen ei olisi siellä kovin kauas tieltä tai polulta taivaltanut. Myös mahdolliset piilopaikat on tutkittu, ja ainoa mitä Irmelistä on löydetty, on hiusnauha tien varrelta. Kaikki tämä puhuu ulkopuolisen puuttumisesta peliin. Tekijä on myös huolehtinut, ettei mitään tule koskaan löytymään.
Avatar
Marjatta58
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: La Loka 17, 2015 8:45 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Marjatta58 »

Nyt pitää metsästäjän tai sienestäjän sattua täsmälleen oikealle neliömetrille jotta jäännökset silmiin sattuisivat.

Muutama nelikökilometri eli muutama miljoonaa neliömetriä. Ruumis ei tarvitse edes yhtä neliömetriä.

Tässä tapauksessa koirat olivat mukana etsinnöissä alusta lähtien. Ilmeisesti ei kuitenkaan ruumiskoirat, sillä luulisi ruumiskoiran haistavan tuulen alapuolella ruumiin kauempaakin.
lech
Martin Riggs
Viestit: 633
Liittynyt: La Joulu 01, 2012 9:55 am

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja lech »

Zipe kirjoitti:
isoäiti kirjoitti:..On vaan outo ja alun perin sekavan oloinen juttu... Tuollaisessa pienessä yhteisössä asioista kyllä tiedetään vaikkei kovin paljoa ääneen puhuta...
Sitäpä sitä. Ihmiskohtalon jäädessä selvittämättä, asia jää aina vaivaamaan jotakuta, ainakin meitä foliohattuisia.

Nunnan katoamisesta on nyt lähes puolitoista vuotta. Siinä ajassa sairauskohtaukseen menehtynyt olisi jo löydetty. Onhan katoamispaikka tiedossa muutaman neliökilometrin tarkkuudella luostarin lähettyvillä. Etsijät ovat todenneet metsäisen maaston hankalaksi kulkea. Vakavasti sairastunut ihminen ei olisi siellä kovin kauas tieltä tai polulta taivaltanut. Myös mahdolliset piilopaikat on tutkittu, ja ainoa mitä Irmelistä on löydetty, on hiusnauha tien varrelta. Kaikki tämä puhuu ulkopuolisen puuttumisesta peliin. Tekijä on myös huolehtinut, ettei mitään tule koskaan löytymään.
Jos katoamispaikka tiedetään muutaman neliökilometrin tarkkuudella niin sellainen ala voidaan runsaassa vuodessa käydä läpi vaikka kontaten. Toisin sanoen on etsitty väärästä paikasta.
Avatar
Marjatta58
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: La Loka 17, 2015 8:45 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Marjatta58 »

Entä jos ruumis onkin maan alla. Silloin se silmiin satu ja ruumiskoirakaan tuskin kovin kaukaa saa vainua.

Silloin kuolemaan on sekaantunut ulkopuolinen. Entä jos nunnalla olikin panokaveri sieltä lähistöltä. Meni panolle, joka johti liian rajuihin otteisiin ja henki meni. Ruumis maahan,. lyhty tienposkeen ja myöhemmin hiusnauha tielle.

Tuskin siellä kovin monta potentiaalista paikkaa on. Koirat tutkailemaan sellaisten talojen lähimaastot.
mipa74
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ke Loka 03, 2007 4:32 am

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja mipa74 »

lech kirjoitti: Jos katoamispaikka tiedetään muutaman neliökilometrin tarkkuudella niin sellainen ala voidaan runsaassa vuodessa käydä läpi vaikka kontaten. Toisin sanoen on etsitty väärästä paikasta.
Neliökilometri maastossa on aika helvetinmoinen lääni. Muutamassa etsinnässä itse olleena, voin tyrmätä tuon väitteesi täysin!
When I die I don't want no part of heaven
I would not do heaven's work well
I pray the devil comes and takes me
To stand in the fiery furnaces of hell
(B.Springsteen - Youngstown)
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja poikani »

mipa74 kirjoitti:
lech kirjoitti: Jos katoamispaikka tiedetään muutaman neliökilometrin tarkkuudella niin sellainen ala voidaan runsaassa vuodessa käydä läpi vaikka kontaten. Toisin sanoen on etsitty väärästä paikasta.
Neliökilometri maastossa on aika helvetinmoinen lääni. Muutamassa etsinnässä itse olleena, voin tyrmätä tuon väitteesi täysin!
Jos neliömetrin alueen tutkimiseen käyttäisi keskimäärin kymmenen sekuntia (ottaen huomioon maastoesteet, paikoin ehkä tiheän kasvillisuuden, jne.), esimerkiksi jo kolmen neliökilometrin aluetta saisi taivaltaa yli 8300 tuntia. Vuodessa on 8760 tuntia. Vaikka etsijöitä olisi parikymmentä, urakka olisi ylivoimainen. Tietysti hyvin ylimalkaisesti vilkuilemalla alueen voisi vuodessa käydä läpi.
????? ?? ??????.
Kafka
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: La Elo 11, 2012 2:22 pm
Paikkakunta: Kuusamo

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Kafka »

Olen ollut Valamossa talkoolaisena, ja juttu on puhuttanut siellä. Muuan paikallinen selvännäkijä on kuulemma sanonut nunna Elisabetin olevan "mutaisessa ojassa", mutta ne on kai tutkittu tarkkaan ja laajalta alueelta.
Avatar
Marjatta58
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: La Loka 17, 2015 8:45 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Marjatta58 »

Kafka kirjoitti: Muuan paikallinen selvännäkijä on kuulemma sanonut nunna Elisabetin olevan "mutaisessa ojassa", mutta ne on kai tutkittu tarkkaan ja laajalta alueelta.
Ja joulupukki on totta.
Zipe
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ti Huhti 19, 2016 3:51 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Zipe »

Kaikki mahdollisuudet ovat tässäkin katoamisessa auki. Ehkä tutkittiin oikeasta paikasta, mutta ei riittävällä tarkkuudella tai sitten hyvin toimittiin, muttei osuttu oikealle tienoolle tai koko lääni oli liian laaja resursseihin nähden. Voi olla myös, että alueella ei ollut mitään löydettävää. :roll:

Miten maastoetsinnät käytännössä toteutetaan? Etsijät kävelevät läpi tietyn alueen polut ja tiet huhuillen sekä katsellen josko pusikoista mitään osuu silmään? Valaiskaa te, jotka tiedätte - kiitos.
Avatar
Marjatta58
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: La Loka 17, 2015 8:45 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Marjatta58 »

Zipe kirjoitti:
Miten maastoetsinnät käytännössä toteutetaan? Etsijät kävelevät läpi tietyn alueen polut ja tiet huhuillen sekä katsellen josko pusikoista mitään osuu silmään? Valaiskaa te, jotka tiedätte - kiitos.
Kerran olen ollut etsinnöissä. Silloin etsijät etenivät yhtenä rintamana määrättyyn suuntaan. Etsijöiden väli oli kymmenisen metriä. Kun etsijöitä oli useampi kymmenen henkilöä, niin tällä tavalla saatiin haravoitua monen sadan metrin levyinen kaistale. Kun ketju saavutti ennalta määrätyn paikan (tien), ketju siirtyi oman mittaansa verran sivusuunnassa ja sen jälkeen mentiin vastakkaiseen suuntaan.

Ketjun johtaja oli toisessa päässä. Viestit (esim Ketju seis) välitettiin
niin, että jokainen toisti vieruskaverinsa sanoman viestin ketjussa seuraavana olevalle.
Syskon S
Jane Marple
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: 73-vuotias nunna katosi iltalenkillä Heinäveden luostari

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Mistä saitte tuon muutaman neliökilometrin? Onhan reipas nunna voinut kävellä vaikka 10 tai 15 km ja johonkin odottamattomaan suuntaan. Siinä on sitten etsimistä.
Vastaa Viestiin