21v mies surmasi ex-naisystävänsä, Hyvinkää 2010

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: 21v mies surmasi ex-naisystävänsä, Hyvinkää 2010

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Vain häviävän pieni osa mielenterveysongelmista kärsivistä ihmisistä vahingoittavat tarkoituksella toista ihmistä ja näistäkään äärimmäisen harva edes luulee kykenevänsä samanlaiseen raakuuteen, minkä Anton Kanerva sitten vieläpä toteutti. Tapauksesta annettujen tietojen perusteella tällä on huomattavasti suurempi riski surmata tai muutoin väkivalloin muuntaa jonkun elämä pysyvästi. Henkirikoksen tehneellä taitaa muutenkin olla suurempi todennäköisyys väkivallantekoon kuin meillä ei-vielä-tappaneilla.
Oli miten oli, toivon, ettei Anton-pojua enää hyljätä, vaan hän saa ikuisesti pitää kaiken sen mitä pitää omanaan, niin pysynee ihmisetkin paremmin hengissä.

Tässä kyllä malliesimerkki, ettei edes raakalaismaisella ja hyvin raukkamaisella tavalla surmattu henki suomenmaassa juuri mitään paina. Kammottava oli tämä murha ja tuomio yhtä hirvittävä. Siis nyt tämä ihmiseksikin itseään kutsuva surmaaja ja ihmiskudoksia naamionaan kantava otus saa rauhassa vapaassa maailmassa treenailla kuinka käsitellä mustasukkaisuuden tunteita, kuinka olla surmaamatta, kun seuraava nainen sanoo ei. Peli puhalletaan sitten poikki, kun taas paukkuu tunteet yli.

Uhrinsa ei tietenkään ole voinut opetella vuosikausiin enää yhtään mitään, koska tämä sairas olio päätti niin eli "jos en minä niin ei muutkaan" -tyyppinen juttu. Uhrin omaiset jatkavat opettelua kuinka elää ilman läheistä ihmistä.
Toivotaan, ettei aiheuttaisi tuskaa enää yhtään useammille omaisille, murhaajan omallekin lähipiirille tämä "yksittäistapaus ja mt-ongelma" lienee ollut melkoinen tapaus.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
HerloCCi Solmunen
Theo Kojak
Viestit: 1137
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 12:37 pm

Re: 21v mies surmasi ex-naisystävänsä, Hyvinkää 2010

Viesti Kirjoittaja HerloCCi Solmunen »

Sattuuko kukaan olemaan käryllä uhrin henkilöllisyydestä?
Olemme kaikki syyllistyneet suureen rikokseen-suureen rikokseen olla elämättä elämää täydesti. (H. Miller)
chinchilla
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2017 7:05 pm

Re: 21v mies surmasi ex-naisystävänsä, Hyvinkää 2010

Viesti Kirjoittaja chinchilla »

HerloCCi Solmunen kirjoitti:Sattuuko kukaan olemaan käryllä uhrin henkilöllisyydestä?
Ihmettelen uteliaisuuttani että mitä teet sillä tiedolla? Eikö annettaisi hänen muistonsa ja perheensä olla rauhassa.
chinchilla
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2017 7:05 pm

Re: 21v mies surmasi ex-naisystävänsä, Hyvinkää 2010

Viesti Kirjoittaja chinchilla »

Joo-o, perun jokaisen aiemman puolustelevan sanani tästä tyypistä.
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: 21v mies surmasi ex-naisystävänsä, Hyvinkää 2010

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

chinchilla kirjoitti:Joo-o, perun jokaisen aiemman puolustelevan sanani tästä tyypistä.
Tietenkin alkoi heti kiinnostamaan että miksi näin?
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: 21v mies surmasi ex-naisystävänsä, Hyvinkää 2010

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

NorthernDarkness kirjoitti:
chinchilla kirjoitti:Joo-o, perun jokaisen aiemman puolustelevan sanani tästä tyypistä.
Tietenkin alkoi heti kiinnostamaan että miksi näin?
Jep, alahan chinchilla selitellä miksi mielipiteet muuttuivat tästä jampasta? Olet vissiin kuullut jotain...kerroppa meillekkin.
"If you aim for a king, you better not miss"
Blondie
Armas Tammelin
Viestit: 87
Liittynyt: Ti Heinä 10, 2018 12:40 am

Re: 21v mies surmasi ex-naisystävänsä, Hyvinkää 2010

Viesti Kirjoittaja Blondie »

Minuakin kiinnostaisi Anttonin myöhemmät seikkailut...On ilmeisesti vaihtanut nimensä.
Tapahtuma vaikutti raskaasti minunkin elämääni silloin.Tapahtumaa seuraavat ajat eivät koskaan häviä minunkaan muististani. Olen läheltä nähnyt uhrin omaisten tuskan ja surun, joka on edelleen läsnä päivittäin... Mielestäni tämä saatanan rotta ei ansaitsisi elää. Tekonsa ei vanhene koskaan vaikka maallinen tuomio oli suorastaan naurettava. Muuta naurettavaa tässä ei sitten olekkaan.
Turhaa täällä on selittää et bentsot aiheuttivat tämän järkyttävän menetyksen. Ei kait kukaan niitä surkimuksen suuhun väkisin työntänny. Toivottavasti saasta herää joka yö hikisenä ja kuset alla järkyttäviin painajaisiin.
Hyvinkäällä ei ole ei oo näkynny...ja jos näkyy ni täällä odotellaan :evil:
chinchilla, voisitko hieman avautua vaikka yv:llä?
Vastaa Viestiin