Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskauksesta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

ReissuLasse kirjoitti:Aivan sama mitä on tietyt piirit mieltä. Tärkeintä on se mitä mieltä on itse ja mitä ne omat piirit on mieltä. Siitä voi sitten ponnistaa takomaan järkeä noille tietyille piireille. Tumput suorana vinkuminen ei johda mihinkään.
:D

Siis tämäkin sarjaraiskaaja sai jatkaa tekojaan sen takia, ettei kukaan puuttunut siihen, vaikka uhrit kertoivat raiskauksista ystävilleen ja huhut levisivät samoissa piireissä laajempaan tietoisuuteen. Luultavasti asiaa auttoi kun oli HS:n toimittaja ja vasemmistonuorten puheenjohtajan Paavo Arhinmäen hyvä kaveri.

Tietysti tämä on itsessään yksittäistapaus, koska ei ole tiedettävästi olemassa mitään vasemmistonuorten ja toimittajien suosimaa sarjaraiskaajakulttia. Mutta samanlainen toimintatapa liittyy ulkomaalaisiin raiskaajiin eli heidänkin tekojaan vähätellään ja ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Asioista kertominen ja tiedottaminen on vaikuttanut paljonkin nykykäytöntöihin. Suurin vaikutus sillä on ollut uutisointiin eli siinä missä useampi vuosi sitten ihmeteliin "Mikä on suomalaisiin mennyt?", sitten alettiin pikkuhiljaa vastamedioiden painostuksen takia uutisoida kuvilla ja nimillä tekijöitä. Tämän jälkeen tuli "yksittäistapaus, yksittäistapaus, yksittäistapaus x 1000". Vasta nyt aletaan ymmärtämään uutta ilmiötä.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Tackleberry kirjoitti:Onko joku vasemmistopiireissä puolustellut tätä tapausta tuomion jälkeen? Ei ole.
Ei ole tietysti kukaan puolustellut tuomion jälkeen. Mutta hyvin moni katsoi vierestä puuttumatta asioihin mitenkään.
Tackleberry kirjoitti:Entäs raiskaaja-Putkonen? Siellä se pyörii edelleen persupiireissä.
Putkosen roolia on aina väliajoin ihmetelty mainitusta syystä. Toisaalta Putkonen teki mainitun raiskauksen 1990-luvulla ja sai siitä tuolloin tuomion. Sen jälkeen toimi SDP:n taustalla parikymmentä vuotta ja tämän jälkeen hyppäsi Soinin persuihin 2010-luvulla.

Tässä voidaankin kysyä pitäisikö muistakin rikoksista seurata elinikäinen osallistumisbanni politiikkaan tai muihinkaan hommiin?

---

Ei tämä Ari Lahdenmäenkään tapaus olisi samalla tavalla kiinnostanut, jos kyseessä olisi ollut yksittäinen satunnainen raiskaus. Kyseessä oli vain laajamittainen sarjaraiskaaja, jolla oli useita uhreja. Vasemmistonuorissa ja toimittajien piirissä tiedettiin vuosikausia raiskauksista hyvin, mutta niihin ei reagoitu mitenkään.

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Ja mikä on muuttunut? Paljonko tarvitaan laatujornalismia että meininki muuttuu? Faktojen uutisointi ei vaan riitä. Vai onko kaikki hyvin kun se paska näkyy oikein valtameedioissa ja saa ihanan avoimesti keskustella somessa ja tubettaa. Joskus se raja täytyy tulla jollon on pakko ottaa se lusikka omaan käteen eikä odotella että proxyn kautta valtaapitävät loihtivat paratiisin.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Doctor Lecter kirjoitti:Lahdenmäki IS:lle: ”Kirja on tosiasiassa yksin minun kirjoittamani”

IS tavoitti Lahdenmäen perjantaina sähköpostitse ja kysyi, onko silkkaa sattumaa, että kirjan katkelmissa ja naisten kertomuksissa on havaittavissa yhtäläisyyksiä.

Hän kertoo kirjoittaneensa kirjan parissa viikossa, ja että sen tyylilajiin kuului matkia muun muassa gonzokirjallisuutta.
– Kirja on kaunokirjallisuutta, eivätkä sen tapahtumat tietenkään ole todellisia. Journalistin juttuun kirjoitettujen kertomusten mahdollinen yhteys kirjassa kirjoittamaani on sattumaa. Kirjassa parodioidaan välillä myös viihdelukemistojen tyyliä. Yhteyksien etsiminen on tarkoitushakuista mustamaalaamista.
– Kirja on tosiasiassa yksin minun kirjoittamani: Riku Rantala joutui jättäytymään sen tekemisestä tv-tuotantokiireidensä vuoksi, Lahdenmäki kertoo.
Eli kirja kertoi hänen omista rikoksistaan. Muisti vain tapahtumat väärin ja ei harrastanut faktantarkistusta.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

ReissuLasse kirjoitti:Ja mikä on muuttunut? Paljonko tarvitaan laatujornalismia että meininki muuttuu? Faktojen uutisointi ei vaan riitä. Vai onko kaikki hyvin kun se paska näkyy oikein valtameedioissa ja saa ihanan avoimesti keskustella somessa ja tubettaa. Joskus se raja täytyy tulla jollon on pakko ottaa se lusikka omaan käteen eikä odotella että proxyn kautta valtaapitävät loihtivat paratiisin.
Joko tälläistä kehitystä halutaan tai sitten ei.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Palkittu toimittaja tuomittiin raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Tackleberry kirjoitti:Eli turpa kiinni, persut.
Menee täysin offtopic, mutta nykykehityksestä on ollut myös vastuussa Perussuomalaiset omalta osaltaan.

Perussuomalaisten äänestäjät odottivat muuta kuin mitä saivat. Timo Soinin petettyä puolueen tilanne menikin vaikeaksi. Jussi Halla-aho ei halunnut puuttua tilanteeseen ennen kuin vasta puheenjohtajaksi asettumalla, mutta Soini rakensi monia ansoja torpatakseen kannatusta ja hajoitti puolueen.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

L. Ron Bumqvist kirjoitti:Kaikki tämä otsikon "Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskauksesta" alla. Ihan hyvin tässä tiivistyy palstan nykymeno. Ei käy moderaattoreita kateeksi, kun rotukriitikoiden jyrä puksuttaa menemään.
Se kun kertoo raiskaajien etnisen taustan tarkoittaa rotukriitikkoa? Ymmärrän kuitenkin sinua; tietyistä asioista on suvaitsevaisuuden nimissä mukavampi vaieta, ja olla kun ei mitään olisi tapahtunutkaan. Sellaista kivaa pään pensaaseen työntämistä. Silloin ei ainakaan ole "rotukriitikko".

Joo, mut mietin joo et mihi tän laittas ja sit tule mieleen Tackleberry persuineen niin nämä meni samaan. Toivottavasti osaavat siirtää oikeaan ketjuun.

Kummasti se Putkonen kelpasi demareille ja ammattiliitolle vaikka temppunsa oli tuolloin vielä sangen tuore...

Lahdenmäen työt ja uskottavuus - jos sitä jälkimmäistä on sosialistilla koskaan on ollutkaan - alkavat olla vähissä. Ei pidä ihmetellä jos Rantala ja Arhinmäki sun muut Suuret Ajattelijat
- kumpikin muuten kirjassa mukana ja ovatko pitäneet sitä aikoinaan (edelleenkin?) hauskana gonzojuttuja - kilvan kertovat kielteisestä suhtautumisestaan Lahdenmäkeen. Mitä vittua he voisivat muuta tässä tilanteessa tehdä? Siis julkisesti.

Arhinmäki ottaa etäisyyttä; en muista milloin ensi kerran tapasimme, en muista milloin olen viimeksi hänet nähnyt.
- Kohta kait kieltää tavanneensa/nähneensä koskaan...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

kapteeni
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 7:13 pm

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja kapteeni »

Doctor Lecter kirjoitti: Kummasti se Putkonen kelpasi demareille ja ammattiliitolle vaikka temppunsa oli tuolloin vielä sangen tuore...
Menetti kyllä asemansa maaseututyöväen liitossa.

On se saatana kumma, millainen keppihevonen tästäkin asiasta on tullut persujengille. Tai ei kumma, kun tottakai kaikki helpot irtopisteet pitää yrittää noukkia jeesustelulla.

MIstä tahansa porukasta löytyy vastaavia öykkäreitä, ja ei ole tavatonta, että rikoksen uhrit eivät aina näitä vie poliisille ja siksi toiminta jatkuu. Nyt tällä kertaa asian laajempi keskustelu syntyi, kun ammattiliiton lehti otti esille kyseisen henkilön aiemmat tekemiset laajemmin. Kyseisen lehden päätoimittajan jakkaralla istuu - yllätys yllätys - "suvakkimaineen" ainakin persujen silmin omaama henkilö. Kuka tässä nyt suojelee ketä?

Halla-ahon kirjoitukset ovat uskomatonta jeesustelua sitä vasten, että puolueen tärkeimmän toimihenkilön jakkaralla tosiaan istuu raiskaaja, jonka luonteen laatu on agressiivinen ja asioita vääristelevä. En oikein diggaa äärivassareiden touhuista, mutta tolkun ihmisenä oksennan myös persujen kohdalla älyvapaan koohotuksen takia.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Tämäkin tapaus liittyy paljolti #metoo-kohuihin, vaikka on ilman muuta kaikista törkein tapaus ja sillä on selvät poliittiset yhteydet Vasemmistonuorten entiseen johtoon ja samalla ainakin yhteen Vasemmistoliiton entiseen puoluejohtajaan.

Verrataampa tilannetta muihin kohuihin.

Aku Louhimies otettiin syyllisten penkille, kun uskalsi vaatia enemmän kaikilta näyttelijöiltä miehistä naisiin. Miesten kohdalla huono kohtelu ei ollut mikään ongelma, vaan se vain tavallaan kuului asiaan. Naisten kohdalla tilanne muuttuikin ja piti olla anteeksi pyytämässä koko kansan edessä, vaikka Louhimiehen ei sanottu syyllistyneen minkäänlaiseen rikokseen tai seksuaaliseen ahdisteluun.

Tomi Metsäkedon väitettiin tehneen kaikenlaista, vaikka väitteet eivät pitäneet paikkaansa ja niitä ei todistettu kenenkään toimesta. Lopulta tuli oikeudenkäynti, jossa tuomittiin useampi nainen kunnianloukkauksista ja keksityistä syytöksistä.

Ari Lahdenmäen tapaus on tietysti ääritörkeä jopa suomalaisessa raiskausrikoshistoriassa, mutta käydäänkö tämän tapauksen yhteydessä laajempaa julkista keskustelua eli miksi Helsingin Sanomien luotettava toimittaja, Paavo Arhinmäen hyvä ystävä ja Vasemmistonuorten kekkereissä pyörinyt palkittu toimittaja sai rauhassa raiskailla, levittää tauteja ja kiristää uhrejaan vuosikymmenten ajan ennen kuin vasta rikosjuttujen julkisuuteen tulon jälkeen uskallettiin sanoa Arhinmäen tyyliin "Vuosia myöhemmin kuulin huhuja".

Johtuiko ongelmiin puuttumattomuus juuri siitä, että Ari Lahdenmäellä katsottiin olevan hyvät yhteydet toimittajapiireihin ja Vasemmistonuorten/Vasemmistoliiton johtoon? Monikaan samoissa piireissä pyörinyt uhriksi joutunut nainen ei uskaltanut tehdä asioille mitään, mutta samalla ei uskaltanut naisten ystävätkään puhua asioista poliisille, vaan ihmettelivät "Mitä asialle pitäisi tehdä".

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

kapteeni kirjoitti:On se saatana kumma, millainen keppihevonen tästäkin asiasta on tullut persujengille. Tai ei kumma, kun tottakai kaikki helpot irtopisteet pitää yrittää noukkia jeesustelulla.

MIstä tahansa porukasta löytyy vastaavia öykkäreitä, ja ei ole tavatonta, että rikoksen uhrit eivät aina näitä vie poliisille ja siksi toiminta jatkuu. Nyt tällä kertaa asian laajempi keskustelu syntyi, kun ammattiliiton lehti otti esille kyseisen henkilön aiemmat tekemiset laajemmin.
Ensinnäkin ei löydy mistä tahansa porukasta. Toisekseen tämä on Suomen raiskausrikoshistorian mittapuullakin yksi törkeimmistä tapauksista.

Tähän ei liity ainoastaan lukuisat uhrit, vaan kymmenet tai jopa sadat puoluepolitiikassa ja toimittajien piirissä olevat henkilöt, jotka ovat joko pimittäneet rikoksia tai eivät ole halunneet ottaa niihin mitään kantaa.
kapteeni kirjoitti:Kyseisen lehden päätoimittajan jakkaralla istuu - yllätys yllätys - "suvakkimaineen" ainakin persujen silmin omaama henkilö. Kuka tässä nyt suojelee ketä?
Mielestäni on aina hyvä paljastaa tälläiset tapaukset ja niiden taustat. Mutta asioille olisi voitu tehdä vuosikymmenen aiemminkin jotakin, jos olisi haluttu.

Maria Petterson teki yhden raportin Malmöstä, jonka mukaan ei kannata liikaa huolestua. Kirjoitus herätti jo tuolloin huomiota, mutta aihe on puhuttanut pari vuotta myöhemminkin. Malmö on tullut viime aikoina tutuksi muustakin kuin kranaattihyökkäyksistä. Kannattaa etsiä hakusanoilla: "Malmö joukkoraiskaus", niin löytyy mielenkiintoista tietoa. Yhdestä joukkoraiskauksesta ei välttämättä kannata uutisoida, mutta jos samalla alueella tapahtuu jo neljä joukkoraiskausta lyhyen ajan sisään, niin siitä voi tehdä pienen uutisjutun.

Rideon
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Ma Helmi 10, 2014 9:22 pm

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja Rideon »

tapaukseen liittyen odotan milloin riku ja tunna narahtavat ja samalla voitaisiin tutkia mihin kaarnavenemassit katosivat.. :roll:

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

A Voice for Men Suomi - Ari Lahdenmäki

Videossa kerrotaan miten tapaus tuli julki ja miten siitä on uutisoitu yhdistettynä henkilön omiin näkemyksiin. Metoo-kampanjakin mainitaan.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskaukse

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

kerperossi kirjoitti:21.7.2017 klo 06:59

Tuomitulla oli todistajan mukaan maine päällekäyvänä pokaajana, jolla on tapana iskeä seuralaisia voimakkaaseen tyyliin.
Ex-työnantaja on sivaltanut tät päällekäyvää palkintoraiskaajaa sivuamalla hänen väkivaltaista seksuaalitoimintaa joulukuun alussa. Lahdenmäki on tekijensa perusteella vallanhimoinen naistenvihaaja, joka ei välttämättä ole löytänyt vielä omaa seksuaalista suuntautumista. Tähän on vielä hyvin aikaa ja saanee tähän vasemmisto"nuorilta" kaiken tuen ja varmasti pääsee mukaan myös tekemään politiikkaa muutenkin kuin jutuillaan. Voisi olla fiksu uravalinta - vasemmistotoimittajista jun ei ole varsinaisesti pulaa - paitsi ehkä sarjaraiskailevasta toimittelijasta, joka on erikoistunut seksuaalirikoksista ja rangaistuksista kirjoittamiseen, kuten hän. Lisäksi vasemmistoliiton naistenalistaja-siivessä olisi nyt Pertti Tiusasen mentävä aukko.

Hesarin jutu aihe on tärkeä ja hyvin ajankohtainen, mutta sen taso on kovin huono - asiasisältö olisi mahtunut yhteen kappaleeseen. Muu on ympäripyöreää tai itsestäänselvyyttä ja tuleekin mieleen, että pitikö tätä paisutella kuin pullataikinaa, jotta saataisiin esitettyä tuo linkki Journalistiin ja osa sen sisältöä?

Moni mies ei ymmärrä, miten mahdotonta voi olla sanoa ”ei” kun fyysisesti ylivoimainen ihminen vyöryy päälle

Toisen ihmisen rajojen ylittäminen ei ole mikään pieni virhearviointi.
Anne Kantola HS
Julkaistu: 3.12. 16:11 , Päivitetty: 3.12. 16:30


ULKOPUOLELTA on helppo sanoa, miten ihmisten tulisi toimia vaaratilanteissa: pakene, huuda apua, suojaa itsesi. Samat neuvot toistuvat myös seksuaalisiin ahdisteluihin ja väärinkäytöksiin liittyessä. Huuda apua, taistele vastaan, pakene.

Meistä jokainen ei kuitenkaan pysty taistelemaan. Osa ei pysty sanomaan edes ”ei”. Ei silloinkaan kun epätoivottu ihminen rupeaa repimään vaatteita päältämme. Miksi näin on?

Meistä kukaan ei voi ennalta tietää, miten toimii niissä tilanteissa, joissa omia rajoja yllättäen aletaan rikkoa.

”Emme aina toimi niin kuin elokuvissa, emmekä pysty taistelemaan. Aivomme pyrkii siihen, että ihminen säilyy hengissä”, sanoo Väestöliiton erityisasiantuntija Kirsi Porras.

Jos aivomme tulkitsevat uhkaavan tilanteen niin, että fyysisesti olemme jäämässä alakynteen, hermostomme reaktiona voi vastaan taistelun sijaan olla kehon lamaantuminen.

Jäädymme siis täysin. Avaamme suun huutaaksemme, mutta ääntä ei tule. Jähmetymme aloillemme, ja toivomme että kaikki olisi ohi mahdollisimman nopeasti.

Jähmettyminen ei tietenkään tarkoita sitä, että tilanne olisi ok. Se on sellaista hiljaisuutta, joka ei ole myöntymisen merkki. Se on tapa suojella itseämme ja puolustautua passiivisuudella.

Siksi pelkän ei-sanan sanomatta jättäminen ei takaa suostumusta.

Tätä ei välttämättä ole helppo ymmärtää, jos et ole ikinä ollut läheisessä kontaktissa selkeästi itseäsi fyysisesti vahvemman ja kookkaamman ihmisen kanssa.

Moni mies ei ole. Kokemusta lähelle voi päästä, jos muistelee esimerkiksi ala-asteen välituntia, jossa kolme vuotta vanhempi ja kolme kertaa isompi koululainen tulee kovistelemaan. Järki saattaa huutaa, että taistele vastaan, mutta keho pakottaa meidät seisomaan hiljaa paikalleen.

KUVAUKSIA kokemuksista, jossa ihmiset ovat jähmettyneet seksuaalisen väkivallan tapahtuessa voi lukea Journalisti-lehden jutusta. Jutussa esitetään karuja väitteitä toimittaja Ari Lahdenmäen tekemästä vuosia jatkuneesta seksuaalisesta ahdistelusta ja väkivallasta. Juttuun on haastateltu 12 naista, jotka kertovat omista kokemuksistaan. He ovat toisilleen tuntemattomia ja kertovat kokemuksistaan toisistaan tietämättä, mutta heidän kertomuksistaan löytyy lopulta paljon yhteistä.

Tekojen kohteena ollut Emmaksi kutsuttu nainen kertoo olleensa hämmentynyt. Hän ei uskaltanut vastustella.

Jutussa nimellä Jaana esiintynyt nainen oli liian pelästynyt vastustellakseen.

Nimettömänä pysytellyt nainen kertoo omista kokemuksistaan näin:

”Ajattelin, että tämä ei voi tapahtua minulle. Kun se oli kestänyt jonkin aikaa, lakkasin vastustelemasta ja ajattelin, että kai tämä kohta loppuu. En huutanut apua, mutta suostumusta ei ollut.”

SEKSUAALINEN trauma on yksi vakavammista psyykkistä, fyysistä, emotionaalista, seksuaalista ja sosiaalista tasapainoa järkyttävistä tilanteista. Seksuaalinen trauma on erityinen, koska trauman aiheuttaa toinen ihminen tahallisesti tilanteessa, joka muuten liittyy hyvän tekemiseen toiselle ihmiselle.

Yllä oleva on lainaus Väestöliiton oikeudenkäyntilausunnosta seksuaalisen trauman vaikutuksesta nuoreen.

Toisen ihmisen rajojen ylittäminen ei ole mikään pieni virhearviointi. Traumasta on aina mahdollista selvitä ja toipua, mutta sen aiheuttaminen on aina vakava asia. Pahimmillaan traumaattinen seksuaalinen kokemus voi viedä luottamuksen ihmisiin ja luoda pelkoa koko loppuelämäksi. Siitä voi myös seurata syyllisyyden ja häpeän tunteita. Varsinkin, jos on pyytänyt toisen luokseen ja sen jälkeen tilanne eskaloituu ja raja ylitetään.

Seksin ja seksuaalisten tilanteiden tulisi aina perustua yhteiseen suostumukseen ja siihen että molemmilla on kivaa. Jos suostumus ei ole sanallista, voi sitä tulkita toisen kehonkielestä. Ja jos on epäselvää onko toisen hyvä olla, sitä pitää kysyä ääneen.

Sellaista harmaata aluetta ei ole, jossa molemmilla on hyvä olla.

Hs

Hs kirjoitti:Sellaista harmaata aluetta ei ole, jossa molemmilla on hyvä olla.
Yritin ymmärtää tätä ihan asiayhteydessäkin, mutta ei vaan käy järkeen. Toimittaja ajattelee, että mikäli ei tiedä mitä toinen ajattelee, ollaan negatiivisilla vesillä?

Olen ymmärtänyt, että myös toimittajia opastetaan pitämään juttu tiiviinä ja ehkä jopa miettimään lauseiden oleellisuutta ja jättämään olematon pois. Ymmärrän myös sen, että on olemassa sekä fiksuja että tyhmiä toimittajia ja näiden ääripäät on helppo havaita.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kansanedustaja Paavo Arhinmäen (vas) ja sen ainoan ulkomailla koskaan käyneen suomalaisen, mieluusti ilman paitaa esiintyvän ja itseään toimittajaksi kutsuvan Riku Rantalan yhteinen ystävä, suvaitsevaisuuden puolestapuhuja Ari Lahdenmäki on saanut alennusta yhdestä raiskaustuomioistaan Helsingin hovioikeudessa:
Seksuaalirikoksiin syyllistyneen toimittajan viimeisin rangaistus puolittui Helsingin hovioikeudessa

Helsingin hovioikeus antoi miehelle perjantaina kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

TOIMITTAJA Ari Lahdenmäen tuomio lieventyi hovioikeudessa kolmeksi kuukaudeksi ehdollista vankeutta.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Lahdenmäen vuonna 2018 kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Lahdenmäki valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, joka antoi asiasta päätöksen tänään perjantaina.

Lisäksi hovioikeus alensi Lahdenmäen asianomistajalle maksettavaa korvausta 2 500 eurosta 1 500 euroon.

Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden antama kuuden kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus on liian ankara seuraamus teosta.

TAPAHTUMAT sijoittuvat vuoden 2016 elokuuhun Helsingissä. Mies ja uhri olivat lähteneet yhteisymmärryksessä miehen asunnolle. Naisen kertoman mukaan mies oli vedonnut pelkotiloihinsa. He olivat tunteneet toisensa pitkään.

Nainen oli kertomansa mukaan korostanut, ettei kysymys ollut mistään seksuaalissävytteisestä ja mies oli luvannut, että he voisivat nukkua erillään, sillä hänellä olisi varapatja. Asunnolla selvisi, että mitään varapatjaa ei ollutkaan.

Mies ja uhri olivat menneet nukkumaan vierekkäin. Aamulla nainen oli kertomansa mukaan herännyt siihen, että mies yritti kiskoa hänen alushousujaan alas. Uhri kertoo rimpuilleensa ja kieltäneensä alastonta miestä jatkamasta riisumista.

Mies oli jatkanut housujen kiskomista. Lopulta mies oli uhrin kertoman mukaan lopettanut ja kääntynyt pois. Nainen oli poistunut asunnosta.

LOPPUVUODESTA 2018 Lahdenmäki tuomittiin Helsingin hovioikeudessa raiskauksesta. Kyse on erillisestä tapauksesta kuin se, josta hovioikeus antoi nyt tuomion.

Ari Lahdenmäki on tullut tunnetuksi rikoksiin ja yhteiskuntapolitiikkaan keskittyvistä jutuistaan. Hän on kirjoittanut muun muassa MTV3:lle, Helsingin Sanomille sekä verkkojulkaisu Long Playhin. Lahdenmäki sai osana työryhmää tutkivan journalismin Lumilapiopalkinnon vuonna 2005 ihmiskauppaa käsitelleestä artikkelista.
Helsingin Sanomat
15.05.2020 9:12, Päivitetty 10:09
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Palkittu toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Doctor Lecter kirjoitti:
Pe Touko 15, 2020 11:44 am
Kansanedustaja Paavo Arhinmäen (vas) ja sen ainoan ulkomailla koskaan käyneen suomalaisen, mieluusti ilman paitaa esiintyvän ja itseään toimittajaksi kutsuvan Riku Rantalan yhteinen ystävä, suvaitsevaisuuden puolestapuhuja Ari Lahdenmäki on saanut alennusta yhdestä raiskaustuomioistaan Helsingin hovioikeudessa.
Onko jotain näyttöä, että he edelleen ovat ystäviä? Olen saanut sen käsityksen, että eivät ole. Säälittävää öyhöttää jostain vassareista sen takia, että sattuivat olemaan tämän idiootin kavereita ennen kuin nämä rikokset tulivat julki.

Itke mieluummin siitä, että Halla-aho kaveeraa edelleen raiskaaja-Putkosen kanssa. Missä johdonmukaisuus? Vai onko oikeistolaiset raiskaukset niitä parempia raiskauksia? :lol:
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

Vastaa Viestiin