Loimaa ja Uurainen: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
kerperossi
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: La Tammi 30, 2016 9:38 am

Loimaa ja Uurainen: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja kerperossi »

Iltalehti kirjoitti:KRP tutkii dramaattista tilannetta linja-autossa: Matkustaja yritti hyökätä kuljettajan kimppuun - toiset matkustajat taltuttivat

Tänään klo 14:23 (muokattu klo 14:57)

Linja-auto oli lähtenyt Helsingistä ja oli matkalla Ouluun.

Keskusrikospoliisi tutkii tilannetta, jossa linja-auton matkustajan epäillään hyökänneen kuljettajan kimppuun Uuraisilla Keski-Suomessa viime yönä noin kello yhden aikaan.

Linja-auto oli lähtenyt Helsingistä ja oli matkalla Ouluun.

Poliisin saaman tiedon mukaan välikohtauksen aiheuttanut mies oli yllättäen noussut istuimeltaan ja puuttunut kuljettajan ajoon. Etummaisilla penkkiriveillä matkustaneet henkilöt olivat huomanneet tilanteen välittömästi ja onnistuneet taltuttamaan hyökkääjän. Hänet painettiin lattiaan ja pidettiin paikoillaan siihen saakka, kun Sisä-Suomen poliisilaitoksen partio saapui paikalle.

KRP tutkii asiaa muun muassa epäiltynä liikennetuhotyön yrityksenä ja epäiltynä lievänä pahoinpitelynä. Tutkinta on alkuvaiheessa.

Poliisi selvittää myös mahdollista yhteyttä Loimaalla eilen iltapäivällä tapahtuneeseen vastaavan luonteiseen välikohtaukseen, jossa matkustajan epäillään puuttuneen linja-auton kulkuun. Tilanteessa ei tapahtunut henkilö- tai omaisuusvahinkoja.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare kertoo, että Uuraisten tapauksen epäiltyä ei ole vielä päästy kuulemaan, joten poliisilla ei ole käsitystä teon motiivista.

Hän sanoo, että rikosnimikkeitä voi tulla vielä edellä mainittujen lisäksi lisää, jos ilmenee, että epäilty on ollut päihtynyt. Muutenkin rikosnimikkeet voivat vielä muuttua.

Uuraisten tapauksen epäilty on eri kuin Loimaalla sattuneen tapauksen. Poliisilla ei toistaiseksi ole sellaista tietoa, että epäillyillä olisi tekemistä toistensa kanssa.

Poliisin tietoon ei ole tullut sellaisia viitteitä, että tapauksiin liittyisi terrorismia, mutta sitä ei ole suljettu pois.

Keskusrikospoliisi tutkii asiaa siksi, että tapaus on kaiken kaikkiaan jakautunut maantieteellisesti niin laajalle alueelle.

Juttua täydennetty Springaren kommenteilla 5.12 kello 14:55.
Jotenkin haiskahtaa, ettei nyt ollut Veijo ja Esko asialla?

apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1584
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja apollo »

Ei ollut tavan pottunokkia
Linja-auton kuljettajien kimppuun hyökättiin kesken ajon Uuraisilla ja Loimaalla – KRP selvittää, onko tapauksilla yhteyttä toisiinsa

Linja-auton kuljettajan kimppuun hyökättiin kesken ajon Nelostiellä Uuraisilla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Tilanne tapahtui yhden aikaan yöllä Helsingistä Ouluun matkalla olleen reittiliikenteen linja-autossa. Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan matkustajana ollut kolmekymppinen mies oli yllättäen noussut paikaltaan seisomaan ja puuttunut kuljettajan ajoon. Etummaisen penkkirivin matkustajat olivat huomanneet tilanteen ja onnistuneet taltuttamaan miehen lattiaan. Kuljettaja sai linja-auton takaisin hallintaansa, pitämään auton tiellä ja pysäyttämään sen hallitusti siten, ettei kukaan loukkaantunut tilanteessa.

Ajonopeutta linja-autolla oli tapahtumahetkellä noin 80 km/h:ssa. Kyydissä oli KRP:n mukaan noin 15 matkustajaa. Matkustajat pitivät miestä aloillaan poliisin paikalle tuloon saakka.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare KRP:stä kertoi kello 14 jälkeen keskiviikkona kuulustelujen olevan käynnissä, eikä miehen motiivista ole toistaiseksi tietoja. Springaren tiedossa ei ole edelsikö hyökkäystä minkäänlaista sananvaihtoa. Esimerkiksi mitään ryöstön yritykseen viittaavaa ei ole ilmennyt. Springaren mukaan hyökkääjä kävi kuskin kimppuun käsin ilman tekovälinteitä.

Tapausta tutkitaan liikennetuhotyön yrityksenä ja epäiltynä lievänä pahoinpitelynä. KRP selvittää myös, onko tapauksella yhteyttä Loimaalla tiistaina iltapäivällä tapahtuneeseen vastaavaan hyökkäykseen. Tuollakin matkustajan epäillään puuttuneen linja-auton kuljettajan ajoon, mutta henkilö- tai omaisuusvahingoilta vältyttiin.

Springaren mukaan molemmissa tapauksissa epäillyt ovat ulkomaan kansalaisia. Koska tietoa tapausten mahdollisesta yhteydestä toisiinsa ei ole, ja myös tekijöiden motiivit ovat epäselvät, ei myöskään epäilyä tekojen terroristisesta tarkoituksesta ole pystytty sulkemaan pois. Springaren tiedossa ei ole muista vastaavanlaisia tapauksia Suomesta tai ulkomailta.
https://www.ksml.fi/kotimaa/Linja-auton ... sa/1294094

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Ei taida olla pekoninsyöjiä nämä, joulu varmaan ahdistavaa aikaa.
Muslimeille oma lukittu osasto vaan, niin kyllä se siitä.
We have dream
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja Silli »

Mutta näidenhän täytyy olla yksittäisiä mielenterveysongelmista kärsiviä ulkomaalaisia, jotka Suomessa tai muissa länsimaissa näin toimivat. Ulkomaisia terroristejahan Suomeen ei ole päässyt, koska turvapaikkakriisin yhteydessäkin kaikkien taustat huolellisesti tutkittiin ja tiedettiin tarkkaan, keitä Suomeen tuli. Myöskään muita rikoksia he eivät tee kantasuomalaisia enemmän. Joten miesparat lienevät kärsineet kaamosmasennuksesta ja Suomeen saapumiseen liittyvästä kulttuurishokista. Mistään sen vakavammasta tuskin on kyse, joten eiköhän nyt vaan anneta miehille masennuslääkkeet, terapiaa, asunnot ja vehkeet, niin pystyvät selviämään tästä traumasta ja kotoutumaan Suomeen.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Miettijä
Lauri Hanhivaara
Viestit: 128
Liittynyt: La Joulu 05, 2015 3:43 am

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja Miettijä »

Uudenlainen terrorismin muoto ja Suomessa keksitty? Onkohan tässä sitten kyse ihan koneinsinööreistä.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja URSA »

Liikaa yhteensattumia ollakseen muuta kuin terrorismiyrityksiä. Joulun alla tulee bussit olemaan vieläpä täysiä... Kannattaa varmaan matkustajien nyt jättää suosiolla pitkän matkan bussien etupenkkien paikat urheilullisille, rohkeille ja kunnollisiksi todetuille miehille, jotka pysyy koko bussimatkan hereillä. Tuohan on bussin kuljettajille pahin mahdollinen tilanne, kun joku terroristi yrittää hyökätä kesken ajon ja ohjata bussin ulos tieltä! Onneksi kahdesti hyökkääjä taltutettiin, mutta entäs seuraavalla kerralla?

Mitä muutakaan nuo hyökkääjät on yrittäneet, kuin saada bussin syöksymään ulos tieltä ja aiheuttaa jopa kymmenien uhrien vammautumisen tai kuoleman?

Ihan kuin Oulun seksirikosringissä ei olisi ollut tarpeeksi tälle viikolle... Tämäkin vielä.

Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja Belker »

Ajoituksen ja Oulun-bussin määränpään perusteella veikkaan Oulun pedorenkaan vangittujen tuttavia

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Vittu nyt tarvittaisiin talvisodan henkeä ja saatana ajetaan noi paskakasat ulos täältä! Voi vittu sentään, huomenna 6.12, ei kun sanoista tekoihin nyt!
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja URSA »

https://yle.fi/uutiset/3-10541213
KRP: Ulkomaalaistaustaisten matkustajien epäillään hyökänneen liikkuvassa linja-autossa kuljettajan kimppuun Uuraisilla ja Loimaalla

KRP:n mukaan etummaisilla penkkiriveillä istuvat matkustajat olivat Uuraisilla huomanneet tilanteen ja onnistuneet taltuttamaan epäillyn.

Kotimaa5.12.2018 klo 14:09päivitetty 5.12.2018 klo 15:51

Keskusrikospoliisi kertoo tutkivansa tilannetta, jossa linja-auton matkustajan epäillään hyökänneen kuljettajan kimppuun Uuraisilla Keski-Suomessa viime yönä.

KRP:n tiedotteen mukaan välikohtauksen aiheuttanut mies oli yllättäen noussut istuimeltaan ja käynyt kuljettajaan käsiksi. Tutkinnajohtaja Sanna Springare kertoo, että mies oli ilmeisesti yrittänyt saada auton pois tieltä.

Kyseessä oli Koiviston Auton normaali reittiliikennevuoro Helsingistä Ouluun. Toimitusjohtaja Mikko Markkula kertoo, että matkustaja oli tarttunut kuljettajaa ranteesta, jolloin kuljettaja oli jarruttanut.

Etummaisilla penkkiriveillä istuvat matkustajat olivat huomanneet tilanteen välittömästi ja onnistuneet taltuttamaan epäillyn. Autossa oli noin 15 matkustajaa.

Kuljettaja ei ollut huomannut käytöksessä poikkeavaa


Ulkomaalaistaustainen, noin 30-vuotias mies painettiin lattiaan ja häntä pidettiin paikoillaan poliisin saapumiseen saakka. Kuljettaja ei ollut huomannut matkustajan käyttäytymisessä mitään poikkeavaa tämän noustessa kyytiin.

– Kyseessä oli vakava vaaratilanne, mutta kuljettajan nopean jarruttamisen ansiosta mitään ei ehtinyt tapahtua, Markkula sanoo.

– Tällainen tapaus on harvinainen kaukoliikenteessä ja maantienopeudessa, Markkula jatkaa.

Välikohtaus sattui viime yönä noin kello yhden aikaan nelostiellä, lähellä Hirvaskangasta. Tapauksen vuoksi linja-auto oli pysähdyksissä noin 50 minuuttia. Kuljettaja pystyi ajamaan auton pysähdyksen jälkeen vaihtopaikalle, mistä toinen kuljettaja jatkoi matkaa. Markkulan mukaan kuljettaja suhtautuu tapahtuneeseen rauhallisesti.

KRP kertoo tutkivansa asiaa muun muassa epäiltynä liikennetuhotyön yrityksenä ja epäiltynä lievänä pahoinpitelynä. Poliisin mukaan tutkinta ja kuulustelut ovat vielä alkuvaiheessa ja tällä hetkellä selvitetään muun muassa miehen motiivia.

Loimaalla vastaava tapaus eilen

Poliisi selvittää myös Uuraisten tapahtumien mahdollista yhteyttä Loimaalla eilen tiistaina iltapäivällä noin klo 16 tapahtuneeseen vastaavanlaiseen välikohtaukseen. Siinä matkustajan epäillään puuttuneen linja-auton kulkuun Asemakadulla linja-autoaseman lähellä.

– Vielä tässä vaiheessa ei pystytä sanomaan, että onko näillä jotakin yhteyttä vai onko satunnaisista tekijöistä kysymys, sanoo tutkinnanjohtaja Sanna Springare.

Kuljettajaan käsiksi käynyt henkilö oli Uuraisten tapaan ulkomaalaistaustainen, noin 30-vuotias mies. Linja-auto osui toiseen autoon, mutta havaittavia vaurioita ei syntynyt. Springarella ei ole tietoa siitä, kuinka monta matkustajaa bussissa oli.

KRP kertoo tutkivansa asiaa muun muassa epäiltynä liikennetuhotyönä.

Springare sanoo, että hän ei voi kertoa enempää miesten taustoista, esimerkiksi siitä, olivatko he turvapaikanhakijoita. Springaren mukaan tämä on salassapidettävää tietoa. Miehet ovat tällä hetkellä poliisin hallussa.

Springaren mukaan tällä hetkellä tapausten mahdollisia kytkentöjä terroristisiin tarkoituksiin ei ole tiedossa, mutta niitäkin selvitetään.

Hänen mukaansa tapahtumien vuoksi ei ole syytä arvioida turvallisuustasoa uudelleen eikä aihetta pelolle ole.
Matkustajat voisivat avustaa seuraavan yrittäjän ulos bussista pysäkkien välillä...

Sitä saatiin mitä tilattiin, kun päästettiin keitä tahansa maahan jihadistien valtaamalta seudulta...

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mik ... la/7193202
Miksi KRP tutkii bussihyökkäystä? Kuljettajan maltti ja matkustajien ripeys estivät viime yönä ison onnettomuuden

Julkaistu 36 minuuttia sitten

Kuljettajan kylmänviileä toiminta sekä matkustajien ripeät otteet estivät suuren onnettomuuden yhdeltä viime yönä. Helsingistä Ouluun matkalla olleessa linja-autossa koettiin Uuraisten kohdalla välikohtaus, kun yksi matkustajista hyökkäsi kuljettajan kimppuun.

– Nopeutta oli 80 kilometriä tunnissa. Vaaratilanne oli olemassa, mutta kuljettaja sai pidettyä kädet ratissa ja linja-auton tiellä, tutkinnanjohtaja Sanna Springare keskusrikospoliisista kertoo MTV Uutisille.

Poliisin mukaan bussissa oli tapahtumahetkellä noin 15 matkustajaa. Heistä etupenkeissä istuneet reagoivat välikohtaukseen ripeästi ja onnistuivat taltuttamaan epäillyn. Mies painettiin lattiaan ja pidettiin paikoillaan Sisä-Suomen poliisilaitoksen partion saapumiseen saakka.

KRP tutkii asiaa muun muassa epäiltynä liikennetuhotyön yrityksenä ja epäiltynä lievänä pahoinpitelynä.

– KRP tutkii (paikallispoliisin sijaan) tapausta, koska bussissa oli matkustajia ympäri Suomea ja tutkinta on siksi maantieteellisesti levinnyt laajalle, Springare selventää.

Loimaalla lähes identtinen välikohtaus eilen – eri tekijä

KRP kertoi selvittävänsä mahdollista yhteyttä Loimaalla eilen iltapäivällä tapahtuneeseen vastaavaan välikohtaukseen, jossa matkustajan epäillään puuttuneen linja-auton kulkuun. Tilanteissa ei tapahtunut henkilö- tai omaisuusvahinkoja.

Springaren mukaan Loimaan tapauksessa ei epäillä samaa henkilöä kuin Uuraisten tapauksen kohdalla. Loimaan tapauksessa matkustaja puuttui kuljettajan toimintaan linja-autoasemalla, ja linja-auton nopeus oli alhainen.

randomikaveri
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ke Marras 15, 2017 11:37 am

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja randomikaveri »

Oiskohan bussi päätyny johonki kallioleikkaukseen kaapparin huudellessa admiral akbaria ilman neuvokkaita matkustajia..

JammuSetä

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Faktatietoa saatu: molemmat rättipäitä ja Kemiin menossa.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Erittäin huolestuttavaa ottaen huomioon vielä keliolosuhteet näin talven kynnyksellä ja tottakai kaikkina vuodenaikoina. URSAn ehdotus oli hyvä tuolla ylempänä.

Hippie Supremacist
Remington Steele
Viestit: 246
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2016 12:38 pm

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja Hippie Supremacist »

JammuSetä kirjoitti:Faktatietoa saatu: molemmat rättipäitä ja Kemiin menossa.
Kyllä.
Loimaalla ja Uuraisilla bussikuskien kimppuun hyökänneet miehet ovat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita – KRP selvittää motiivia

MTV Uutisten tietojen mukaan molemmissa bussihyökkäyksissä tekijänä on turvapaikanhakija, joka on saanut kielteisen päätöksen.

Keskusrikospoliisi (KRP) kertoi aiemmin tutkivansa kahta tapausta, joissa molemmissa mies kävi bussikuskin kimppuun kesken ajon. Tapaukset sattuivat eri paikkakunnilla eri aikoihin.

Ensimmäinen tapaus sattui tiistaina iltapäivällä Loimaan linja-autoasemalla. KRP:n mukaan kolmikymppinen mies kävi kuljettajaan ja rattiin käsiksi sillä seurauksella, että bussi osui toiseen ajoneuvoon.

Bussin nopeus oli pieni, eikä kukaan loukkaantunut.

Uhkaavampi tilanne koettiin Uuraisilla yhden aikaan viime yönä. Mies hyökkäsi bussikuskin kimppuun kesken ajon, kun bussilla oli nopeutta noin 80 kilometriä tunnissa.

Muut matkustajat saivat miehen taltutettua. Helsingistä Ouluun matkalla olleessa bussissa oli noin 15 ihmistä.

Myös Uuraisten epäilty on noin 30-vuotias mies. KRP selvittää, tuntevatko miehet toisensa.

Miesten mahdollisesta motiivista ei ole tietoa, mutta muun muassa päihteiden ja mielenterveysongelmien mahdollisuutta selvitetään.

KRP tutkii asiaa muun muassa epäiltynä liikennetuhotyön yrityksenä ja epäiltynä lievänä pahoinpitelynä.

MTV Uutisten tietojen mukaan mikään ei tässä vaiheessa viittaa terrorismiin, mutta sen mahdollisuutta ei voida myöskään sulkea vielä pois tutkinnasta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/loi ... gs._J5UuzM

Pari yksittäistapausta, joilla todennäköisesti mielenterveysongelmia. Muistakaa nyt etenkin näin itsenäisyyspäivän alla, että yhteiskuntamme suurin ongelma on edelleen MUUKALAISVIHA, RASISMI ja VIHAPUHE. Tekeehän näitä bussikepposia suomalaisetkin, eikä koko kansanryhmää tai uskontokuntaa sovi syyttää parin mahdollisesti mielenterveysongelmaisen tempauksista. Nämä ovat yksittäistapauksia.

Avatar
Hovimestari
Martin Beck
Viestit: 754
Liittynyt: To Syys 03, 2009 10:51 pm

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja Hovimestari »

Kuulostaa kyllä vähän helvetin tehottomalta terrorismin muodolta. Todennäköisin lopputulos jonkinlainen tieltä suistuminen tai peltikolari ja lieviä vammoja osalle matkustajista, suurimmat luultavasti "terolle" itselleen, joka on ainoa joka ei tilanteessa ole omalla paikallaan istumassa. Tekijäkin mitä luultavimmin säilyisi itse hengissä ja sitähän nämä eivät yleensä halua. Mahdollisuudet saada kuski pois kuskin paikalta ja mennä itse siihen tilalle (edellytys sille että bussin saa ajettua johonkin missä sillä voi aiheuttaa maksimaaliset vahingot), siten että kaikki tapahtuu hallitusti ja bussi pysyy prosessin ajan tiellä, ovat melko pyöreä nolla vaikkei kyydissä olisi yhtään matkustajaa.

Lieneekö kuitenkin tavoitteena ollut tehdä potentiaalisesti sen verran vakava rikos, että sillä pääsisi vankilaan? Olisin hyvin yllättynyt jos nämä kaksi miestä eivät tuntisi toisiaan vähintäänkin pintapuolisesti.
You can choose a ready guide in some celestial voice. If you choose not to decide, you still have made a choice! You can choose from phantom fears and kindness that can kill. I will choose a path that's clear; I will choose freewill. -Rush

wonderland
Hetty Wainthropp
Viestit: 455
Liittynyt: To Joulu 05, 2013 2:57 pm

Re: Matkustaja kävi käsiksi bussikuskiin

Viesti Kirjoittaja wonderland »

Hippie Supremacist kirjoitti:
JammuSetä kirjoitti:Faktatietoa saatu: molemmat rättipäitä ja Kemiin menossa.
Kyllä.
Loimaalla ja Uuraisilla bussikuskien kimppuun hyökänneet miehet ovat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita – KRP selvittää motiivia

MTV Uutisten tietojen mukaan molemmissa bussihyökkäyksissä tekijänä on turvapaikanhakija, joka on saanut kielteisen päätöksen.

Keskusrikospoliisi (KRP) kertoi aiemmin tutkivansa kahta tapausta, joissa molemmissa mies kävi bussikuskin kimppuun kesken ajon. Tapaukset sattuivat eri paikkakunnilla eri aikoihin.

Ensimmäinen tapaus sattui tiistaina iltapäivällä Loimaan linja-autoasemalla. KRP:n mukaan kolmikymppinen mies kävi kuljettajaan ja rattiin käsiksi sillä seurauksella, että bussi osui toiseen ajoneuvoon.

Bussin nopeus oli pieni, eikä kukaan loukkaantunut.

Uhkaavampi tilanne koettiin Uuraisilla yhden aikaan viime yönä. Mies hyökkäsi bussikuskin kimppuun kesken ajon, kun bussilla oli nopeutta noin 80 kilometriä tunnissa.

Muut matkustajat saivat miehen taltutettua. Helsingistä Ouluun matkalla olleessa bussissa oli noin 15 ihmistä.

Myös Uuraisten epäilty on noin 30-vuotias mies. KRP selvittää, tuntevatko miehet toisensa.

Miesten mahdollisesta motiivista ei ole tietoa, mutta muun muassa päihteiden ja mielenterveysongelmien mahdollisuutta selvitetään.

KRP tutkii asiaa muun muassa epäiltynä liikennetuhotyön yrityksenä ja epäiltynä lievänä pahoinpitelynä.

MTV Uutisten tietojen mukaan mikään ei tässä vaiheessa viittaa terrorismiin, mutta sen mahdollisuutta ei voida myöskään sulkea vielä pois tutkinnasta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/loi ... gs._J5UuzM

Pari yksittäistapausta, joilla todennäköisesti mielenterveysongelmia. Muistakaa nyt etenkin näin itsenäisyyspäivän alla, että yhteiskuntamme suurin ongelma on edelleen MUUKALAISVIHA, RASISMI ja VIHAPUHE. Tekeehän näitä bussikepposia suomalaisetkin, eikä koko kansanryhmää tai uskontokuntaa sovi syyttää parin mahdollisesti mielenterveysongelmaisen tempauksista. Nämä ovat yksittäistapauksia.
Eikös kyse ole nykyään siitä, keitä hyväksytään suomalaisiksi, ei siitä, onko Suomen passia. Varsinkin itsenäisyyspäivänä muistutetaan siitä, miten kaikki täällä ovat suomalaisia. Huomenna se diibadaaba-jauhanta taas alkaa ja kerrotaan, miten se ja se kokee itsensä suomalaiseksi, vaikka ei suomen kansalaisuutta olekaan. Positiivinen yllätys, että noin rehellistä uutisointia henkilöiden taustoista - ulkomaalaistausta mainittu jopa valtamediassa.
" Heikoin lenkki, hänen sydämensä, petti. Se oli ajan kysymys." - Laiho oikeudessa

Vastaa Viestiin