AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synnytti

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja Silli »

Lassie kirjoitti:Kyllä nyt tekijää kuumottaa, kiinnijäänti saattaa olla vain ajan kysymys olettaen että virkavalta on tutkintapäällä.
Varmasti kuumottaa! Uskoisin koko laitoksen henkilökunnan keskuudessa olevan kuumotusta, kun mietitään syyllistä. Syyllinen tosin voi olla myös esim. vierailija, laitokseen joskus tunkeutumaan onnistunut somebody tai joku ex-työntekijä.

Ja muiden tavoin olen minäkin täällä ihmetellyt, miten raskautta ei huomattu, jos sieltä kerran terve poikavauva putkahti. Minkä lie kokoinen vauva ollut kyseessä. Olkoon minkä tahansa kokoinen, potilaan hoidon tasoa täytyy ihmetellä, kun raskaus ei ole tullut hoitajille mieleen. Samoja uria siltä osin kulkeneet minunkin ajatukset kuin mitä yllä jo muut kirjoittivat.

Nimimerkki poikani jo jatkoikin minun aatoksia isovanhempien mahdolllisesta osallisuudesta. Jos tällaista (varsin epätodennäköistä, mutta ainakin minua kiinnostavaa) spekulaatiota jatkaisi, niin entäs jos tosiaan joku olisikin tehnyt naiselle inseminaatioita jonkun salaisen miehen spermalla eikä kyseessä siis olisikaan perinteinen yhdyntäraiskaus. Kyllä siitäkin varmaan hyväksikäyttösyyte ja -rangaistus saataisiin aikaan, mutta eri asia olisi, löytyisikö syyllistä koskaan tai mistään. Entä jos poikavauvan monikin haluaisi itselleen? Miten voitaisiin olla varmoja, että lapsen etu ja oikeudet tulevat kunnolla huolehdittua? Mietin lähinnä esimerkiksi sellaista, että jos isovanhemmat haluaisivat vauvan itselleen, mutta olisivatkin itse syyllisiä, mutta sitä ei voitaisi mitenkään todistaa. Paradoksaalisesti syyllinen - kuka onkaan - on antanut lapselle elämän ja tullut sillä tavalla tehneeksi myös (aika monen mielestä) hyvänkin teon, seksuaalirikosta mitenkään vähättelemättä. Ei taida olla pojallakaan ihan helppo tehtävä joskus aikanaan miettiä omaa alkuperäänsä :(
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Osku
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: To Kesä 02, 2011 11:46 pm

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja Osku »

Jos uhri on ollut letkuruokinnalla niin ei se sikiökään mikään valtava ole ollut. Letkuruokinnassa ravinteet on melko tarkkaan laskettu.
Itselläni on tuttavapiirissä nainen, joka on ruumiinrakenteeltaan hyvin hoikka ja yksikään hänen raskauksistaan ei ole pahemmin ulospäin näkynyt. Ovat olleet T-paidalla peitettävissä, vauvat olleet hänellä pieniä ja kasvaneet ns. selkärankaan päin.

Luulisi, että tämä uhri on kuitenkin saanut kuntoutusta ja tuskin on pidetty pitkällään vuosikausia. Varsinkin jos hän hengittää itse, pystyy nielemään ja on saanut ääntäkin aikaiseksi.

Toivottavasti syyllinen löytyy, jotenkin tuntuu että voisi olla jokin heikkolahjainen vapaaehtoistyöntekijä, harjoittelija tai vastaava.

Avatar
UglyBetty
Neuvoja-Jack
Viestit: 584
Liittynyt: Ke Loka 29, 2014 2:03 am
Paikkakunta: Cloud Cuckoo Land

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja UglyBetty »

vandt kirjoitti:
Calamity Jane kirjoitti:
Svimba kirjoitti:Ei oo sit hoitajat huomanneet ettei menkkoja tule?

Ei. Ne antaa lääkkeen jolla ei tule menkkoja vuodepotilaalle.
No miten selität sitten ovulaation?
Kyseisen potilaan lääkityksestä tai ovulaatiosta minulla ei ole hajuakaan, mutta ihan omakohtaisesti voin sanoa että ilman menkkoja voi hyvinkin tulla raskaaksi.
Ja raskaaksi tuleminenhan vaatii kuitenkin ovulaation.
Sitähän kukaan ulkopuolinen varsinkaan ei huomaa.

(Poistettu omaa kokemusta joka olisi kuitenkin ot.nä poistettu tms.)

Ei siis menkkoja, ei mitään havaintoa ovulaatiosta, mutta lopputuloksena lapsi.
Anteeksi siis ot, mutta jos ehkäisy samantapainen, niin täysin mahdollista.
Ei menkkoja, mutta silti raskaaksi.
Äitiyspolilla ovat kuulema nähneet kummempiakin juttuja, mun tilanne vaikutti olevan suunnilleen jokaviikkoinen.
Sehän on kuitenkin tosiasia että mikään ehkäisy ei ole 100% varma vaikka olisi kuinka huolellinen ja haluaisi siihen uskoa.
Sitä ihmettelen kyllä itsekin, että kasvavaa vauvamahaa ei ole huomattu.
Haluaisin oikeasti nähdä sen henkilön, josta raskautta ei muka näe hiukan ennen laskettua aikaa.
Ehkä parimetrinen ja reilu satakiloinen äiti?
Vauva ei normaalikokoisella ihmisellä vain sulaudu kaikkien sisäelimien joukkoon.
Itsekin olen melko pienikokoinen, yllärivauva pysyi ihmeen pitkään yllärinä, mutta kyllähän se muutamassa viikossa olisi selvinnyt viimeistään minullekin että joku kasvavassa mahassa pyörii.
Tuossa hoitolaitoksessa todellakin luulisi jonkun huomanneen asian.
Kyseinen potilas on kuitenkin ollut muiden erittäin läheisessä hoidossa ja kukaan ei muka huomannut muutosta missään?

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Haluaisin oikeasti nähdä sen henkilön, josta raskautta ei muka näe hiukan ennen laskettua aikaa.
Se Oulun vauvasurmaajakin oli paksuna huomaamatta vaikka kuinka monesti, eikä kukaan muka huomannut. Ei mies, eikä lapset(elossa olleet...) Itselläkin vaikeaa uskoa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Rousku
Jane Marple
Viestit: 1045
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Syskon S kirjoitti:Tässä täytyy kyllä huomioida yllätysmomentti, että raskaus nyt ei ehkä ihan ensimmäisenä tule mieleen vegetatiivisessa tilassa olevan laitospotilaan kohdalla, mutta kyllä hänen terveydentilaansa kuuluisi silti havannoida!
Sepä se varmaan juuri, ei tullut edes mieleen, että potilas voisi olla raskaana. Jos jotakin olisi epäilty niin luultavammin jotain kasvainta tai muuta sairautta, joka on saanut vatsan turpoamaan.

Tuleehan raskaus ja synnytys joskus yllärinä ihan tajuissaan ja tolkussaan olevillekin. Ei se maha kaikilla niin pömpötä, ja jos on käytetty ehkäisyä niin ei ensimmäisenä tule mieleen, että mahdollisten oireiden aiheuttaja olisi raskaus.

Tietysti henkilökunta on voinut myös olla työhönsä hyvinkin välinpitämättömästi suhtautuvaa. Tehdään vain ne pakolliset eikä vaivata päätä millään ylimääräisellä.

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja CSI »

Minkähän värinen lapsi on?
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Pitäisin kohtalaisen varmana että naista on raiskailtu monen monta kertaa ja eiköhän nämä keppostelut ole jossain yövuorossa tapahtuneet.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.

vandt
Jack Bauer
Viestit: 917
Liittynyt: La Heinä 05, 2008 10:00 pm

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja vandt »

Yövuorolaista veikkaan minäkin.

CSI kirjoitti:Minkähän värinen lapsi on?
Niin. Sinisyydestä tai keltaisuudestahan vähennetään apgarin pisteitä...
Kuusamon kutsuma jo kohta seitsemättä vuotta

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja poikani »

Olen ehkä väärä ihminen tätä arvioimaan, kun en seksuaalisen ahdasmielisyyteni vuoksi muutenkaan tunne halua yhtyä tiedottomaan naiseen, mutta ei tuollainen lapsesta asti sängyssä maannut, veltto lötkö erityisen kiihottavalta seksikumppanilta tunnu. Makuja on tietysti monenlaisia.
????? ?? ??????.

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Siinä vaan isyystestiin kaikki hoitolaitoksen miespuoliset työntekijät, mahtaa olla ylpeä faija.
"If you aim for a king, you better not miss"

phonyjoker
Harjunpää
Viestit: 345
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Kyllä on sairasta touhua. Itsellä tuli mieleen voisiko raiskaaja olla potilaan oma lääkäri, mikäli sattuisi olemaan miespuolinen. Veikkaan sellaista henkilöä tekijäksi, joka on saanut suht rauhassa toimia kahden kesken naisen kanssa. Kiinnijäämisen riski tuommoisissa touhuissa olisi muuten melkoinen.

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja CSI »

poikani kirjoitti:Olen ehkä väärä ihminen tätä arvioimaan, kun en seksuaalisen ahdasmielisyyteni vuoksi muutenkaan tunne halua yhtyä tiedottomaan naiseen, mutta ei tuollainen lapsesta asti sängyssä maannut, veltto lötkö erityisen kiihottavalta seksikumppanilta tunnu. Makuja on tietysti monenlaisia.

Ei se nyt vaginasta mikään veltto lötkö ole vaikka koomassa makaisikin. Kyllä siellä on lihastoimintaa jne.

Kyllä tuo nyt nyrkkikyllikin aina varmasti voittaa? Voipi olla ihanakin, et tiedä kun et ole koskaan saanut?
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Miten mielekästä on pitää ihmistä tuossa tilassa noin pitkään hengissä?
Niin yhteiskunnalle ja omaisille ja potilaallekin olisi helpotus viheltää peli poikki jossain vaiheessa.

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

CSI kirjoitti:
poikani kirjoitti:Olen ehkä väärä ihminen tätä arvioimaan, kun en seksuaalisen ahdasmielisyyteni vuoksi muutenkaan tunne halua yhtyä tiedottomaan naiseen, mutta ei tuollainen lapsesta asti sängyssä maannut, veltto lötkö erityisen kiihottavalta seksikumppanilta tunnu. Makuja on tietysti monenlaisia.

Ei se nyt vaginasta mikään veltto lötkö ole vaikka koomassa makaisikin. Kyllä siellä on lihastoimintaa jne.

Kyllä tuo nyt nyrkkikyllikin aina varmasti voittaa? Voipi olla ihanakin, et tiedä kun et ole koskaan saanut?
Sinäkö sitten olet saanut kalmolta? se selittäisikin paljon :D
"If you aim for a king, you better not miss"

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: AZ/USA: Yli 10 v. vihanneksena maannut raiskattiin; synn

Viesti Kirjoittaja Silli »

ReissuLasse kirjoitti:Miten mielekästä on pitää ihmistä tuossa tilassa noin pitkään hengissä?
Niin yhteiskunnalle ja omaisille ja potilaallekin olisi helpotus viheltää peli poikki jossain vaiheessa.
Toisaalta tämäkin nainen hengittää ja nielee itse. Ainakin CSI:n edellä olevan viestin perusteella voisi ajatella, että ketjun päähenkilöstä ja kaltaisistaan voitaisiin saada vielä kuntoutettua veronmaksajia. Jonkinlaista viitettä bisnesraosta voidaan saada esim. BB-Antin isännöimästä Unique Dolls -bordellista, joka on saanut suomalaisasiakkailta kuulemma innostuneen vastaanoton.
12 ihmistä jonotti Kannelmäen nukkebordellin aukeamista - ”varauksia on tullut älyttömästi”
Suomen ensimmäinen seksinukkebordelli aukesi torstaina. Varauskalenteri oli jo täynnä.

Linkki: https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi ... b20cb2903c
Viimeksi muokannut Silli, Ti Tammi 08, 2019 1:07 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Vastaa Viestiin