Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Inanna
Rico Tubbs
Viestit: 1242
Liittynyt: Ma Heinä 24, 2017 5:38 pm

Re: Hki Arabianranta: Alaikäinen poika surmattu

Viesti Kirjoittaja Inanna »

John Kimble kirjoitti:Pitää ymmärtää, että pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla on korostettu oikeus turvaan ja rauhaan.
Juuri näin. Meillä sensijaan ei ole oikeutta turvaan taikka rauhaan, vaan iltaisin saa lenkkeillä "silmät selässäkin".

Ulkomaalaislakia on pikimmiten kiristettävä. Kaikki rikoksiin jo maassaolonsa alkutaipaleella syyllistyneet on yksinkertaisesti käännytettävä (vaikka pakolla) pois. Myös jo vakituisen oleskeluluvan saaneet rikolliset pitää saada viipymättä ulos maasta ja kaikki luvat purettua nopeasti.

On jo aivan riittävästi siinä, että hyysätään ja palvellaan kielivyön alla niitä, jotka eivät ole rikoksia tehneet. Näistäkään ei ole mitään takeita, että kovin monestakaan tulisi aktiivista, tuottavaa yhteiskunnan jäsentä. Aiheesta on pitkäaikaistutkimuksia tehty mm. Hollannissa. Kansantaloudelle ovat parhaassakin tapauksessa plus-miinus-nolla vaikuttavia. Että jotain tolkkua veroeurojen syytämiseen per heti !

https://yle.fi/uutiset/3-10583154

Ja ihan varmasti viimeaikaiset kasautuneet keissit ovat aiheuttaneet tämän julkitulon & lähestyvät vaalit.

Karkottamisesta ja ulkomaalaisista rikollisista yleensä on tässä ketjussa puhuttu jo riittämiin. Niille asioille on olemassa omia ketjuja. Pidetään tämä ketju otsikon aiheessa.
-NILS-

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Hki Arabianranta: Alaikäinen poika surmattu

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

John Kimble kirjoitti:
MohammedMohammed kirjoitti:Olisiko se jotenkin huono asia? Ja eikös Pakistan ole ihan rauhallinen maa?
Pitää ymmärtää, että pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla on korostettu oikeus turvaan ja rauhaan. Tämäkin pakimurhaaja on jo 20 vuotta ollut Suomessa vapaamatkustajana. Hänen oikeutensa turvaan ja rauhaan yliajoi nyt murhaamansa pikkupojan sekä muiden pahoinpidellyiden oikeudet. Tämä on Suomen yleinen käytäntö. Sen sijaan tulee katsoa ja paheksua mahdollisia kantasuomalaisten rasistien vihapuhetta, joka on paljon vakavampi rikos poliittisen poliisin näkökulmasta.
Erittäin hyvä huomio ystävä! Miksi tällä Pakistanista kotoisin olevalla lapsenmurhaaja(raiskaaja?)paskalla pitäisi olla enemmän oikeuksia rauhaan ja turvallisuuteen kuin suomalaisilla veronmaksajilla, jotka hänen toimintansa ovat rahoittaneet?

Tämä Pakistanin kansalainen on vain tuhonnut suomalaista yhteiskuntaa. Koko sen ajan, kun on maassa rötöksiä tehtaillut. On suoranainen ihme, ettei hänen toimintansa ole jo aikaisemmin aiheuttanut vammautumista, tai kuolemaa. Työvoimapulan paikkaaja? Jos yksisilmäisesti katsotaan tuomareiden, lakimiesten, sairaanhoitohenkilökunnan ja poliisien työllistämistä niin siinä tapauksessa kyllä.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Viesti Kirjoittaja poikani »

MTV kirjoitti:Arabianrannan lapsisurman uhrin omaisia on päästy kuulemaan – poliisilta tiukka vastaus kuulemisten sisällöstä

JULKAISTU 14 MINUUTTIA SITTEN

Poliisi on aloittanut Helsingin Arabianrannassa jouluaattoiltana tapahtuneeksi epäillyn lapsisurman uhrin omaisten kuulemiset.

Viime perjantaina poliisi tiedotti, ettei 7-vuotiaan pojan omaisia oltu päästy vielä kuulemaan. Syyksi kerrottiin omaisten syvä järkytys tapahtuneesta.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth vahvistaa MTV Uutisille, että poliisi on sittemmin päässyt puhumaan omaisten kanssa.

– Kuulemiset on aloitettu. Sen pidemmälle en voi asiaa avata.

Kanthin mukaan kuultavia on useampia. Hän ei avaa tarkemmin henkilöiden suhteita epäillyn henkirikoksen uhrina kuolleeseen poikaan.

Hän ei kommentoi sen kummemmin muitakaan tapaukseen liittyviä kysymyksiä. Hän perustelee niukkaa tiedotuslinjaa esitutkinnan turvaamisella.

– Tiedotamme lisää vasta sitten, kun jotain tiedotettavaa on.

Eno tunnusti teon

Poliisi tutkii 7-vuotiaan pojan tapausta murhana. Epäilty henkirikos tapahtui Helsingin Arabianrannassa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa myöhään jouluaattoiltana.

Murhasta epäillään pojan enoa, joka on tunnustanut teon. Hänet vangittiin rikoksesta todennäköisin syin epäiltynä Helsingin käräjäoikeudessa viikko sitten.

Miehen puolustus on pyytänyt Helsingin käräjäoikeudelta mahdollisuutta mielentilatutkimukseen poliisitutkinnan aikana.

EETU RUONAKOSKI
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ara ... ta/7232908
????? ?? ??????.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth vahvistaa MTV Uutisille, että poliisi on sittemmin päässyt puhumaan omaisten kanssa.

– Kuulemiset on aloitettu. Sen pidemmälle en voi asiaa avata.

Kanthin mukaan kuultavia on useampia. Hän ei avaa tarkemmin henkilöiden suhteita epäillyn henkirikoksen uhrina kuolleeseen poikaan.

Hän ei kommentoi sen kummemmin muitakaan tapaukseen liittyviä kysymyksiä. Hän perustelee niukkaa tiedotuslinjaa esitutkinnan turvaamisella.

Tiedotamme lisää vasta sitten, kun jotain tiedotettavaa on.
Eli odotamme savun hälvenemistä, kun ihmisillä keskimäärin on kultakalan muisti. 1 x 2 onko poika kokenut seksuaalista väkivaltaa? Veikkauksia raadilta?
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Inanna
Rico Tubbs
Viestit: 1242
Liittynyt: Ma Heinä 24, 2017 5:38 pm

Re: Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Viesti Kirjoittaja Inanna »

Veikkaukseni on, että lapsen hyväksikäytöltä vaikuttaa ja sieltä se motiivikin tulee. Vaikea muita "tutkinnallisia" syitä löytää moiseen vaikenemiseen. Eno on kiven sisässä ja murhapaikka tutkittu. Omaisten / sukulaisten kuulemiset ovat myös venyneet kovin pitkälle tässä murhatapauksessa.

murhavaiei
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Syys 28, 2015 1:17 am

Re: Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Viesti Kirjoittaja murhavaiei »

Huomasitteko muuten, että pari päivää ennen jouluaattoa tuli Kova Laki-sarjan jakso, jossa
pienen pojan kurkku leikattiin auki? Pieni tyttö selviytyi.

Whicher
Jane Marple
Viestit: 1044
Liittynyt: Ke Loka 28, 2015 2:16 am

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Whicher »

John Kimble kirjoitti:
TavanTallaaja kirjoitti: Ps. Eikö mediassa muka kerrottu melko pian että epäilty on ulkomaalaistaustainen?
Missä mediassa on "nimi ja naama esillä"?
Epäiltyjen naamoja ja nimiä ei yleensä julkaista, jos epäilty on jo kiinni otettuna. Eikä varsinkaan jos tapaukseen liittyy alaikäisiä. Kyllä tämän pitäisi olla jo ihan selvää kaikille täällä kirjoittaville ja juttuja lukeville.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Whicher kirjoitti:
John Kimble kirjoitti:
TavanTallaaja kirjoitti: Ps. Eikö mediassa muka kerrottu melko pian että epäilty on ulkomaalaistaustainen?
Missä mediassa on "nimi ja naama esillä"?
Epäiltyjen naamoja ja nimiä ei yleensä julkaista, jos epäilty on jo kiinni otettuna. Eikä varsinkaan jos tapaukseen liittyy alaikäisiä. Kyllä tämän pitäisi olla jo ihan selvää kaikille täällä kirjoittaville ja juttuja lukeville.
Alkuperäinen väite oli ettei tässä mitään salailla kun "nimi ja naama on jo netissä". Kannattaa seurata mitä on puhuttu ennen kuin kommentoit. Kyllä tämän pitäisi olla jo ihan selvää kaikille täällä kirjoittaville ja juttuja lukeville.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Mitäs tälle jutulle muuten kuuluu? Kovin on ollut hiljaista joulun jälkeen. Ei ole tainnut kohta 2vk taas kuulua mitään. Täytyy antaa tutkinnalle rauha, ei voida tiedottaa ja muuta totuutta kiertävää tekopyhää paskaa..
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

MohammedMohammed kirjoitti:Mitäs tälle jutulle muuten kuuluu? Kovin on ollut hiljaista joulun jälkeen. Ei ole tainnut kohta 2vk taas kuulua mitään. Täytyy antaa tutkinnalle rauha, ei voida tiedottaa ja muuta totuutta kiertävää tekopyhää paskaa..
Uutinen asian saamasta käänteestä on ollut mediassa jo yli 5 tuntia. Hidas reagointi on nyt tänne kirjoittajien omassa päässä:
Arabianrannan henkirikos: 7-vuotiaan sukulaispoikansa murhasta epäilty mies passitettiin mielentilatutkimukseen kesken poliisitutkinnan

Puolustus pyysi epäillyn mielentilan tutkimista jo esitutkinnan aikana. Mies näki kertomansa mukaan harhoja, jotka kannustivat häntä puukottamaan 7-vuotiaan pojan kuoliaaksi.

SEITSEMÄNVUOTIAAN sukulaispoikansa murhasta epäilty mies määrättiin mielentilatutkimukseen Helsingin käräjäoikeudessa perjantaina. Jouluaattona Helsingin Arabianrannassa tapahtuneen henkirikoksen 36-vuotias epäilty tekijä pyysi itse mielentilansa tutkimista jo kesken esitutkinnan.

Käräjäoikeus teki ratkaisunsa suljettujen ovien takana, koska siihen liittyy runsaasti epäillyn terveydentilaa koskevia tietoja, jotka ovat salassa pidettäviä. Mielentilatutkimusta koskevassa käsittelyssä oli mukana epäillyn puolustuksen puolelta asianajaja Jarkko Jaatela, ja siellä kuultiin myös kihlakunnansyyttäjä Eija Velitskiä.

HS seurasi tapahtumia Salmisaaren oikeustalolla, ja media pääsi saliin vain hetkeksi istunnon päätteeksi. Silloin kerrottiin noin puoli tuntia kestäneen käsittelyn lopputulos.

”Mielentila tutkitaan jo tässä vaiheessa”, käräjätuomari Johanna Nevalainen ilmoitti.

MIELENTILATUTKIMUSTA pyydettiin kesken poliisin tekemän esitutkinnan. Vaikka siis asiaa käsiteltiin käräjäsalissa, on miehen asema syytetyn sijasta yhä epäilty.

Murhasta epäilty mies on poliisikuulusteluissa jo tunnustanut henkirikoksen. Epäilty on poliisin mukaan uhrin eno.

”Hän on kertonut harhoistaan, jotka ovat toimineet vaikuttimena tekoon ryhtymisessä.”

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth kertoi joulun ja uudenvuoden välipäivinä järjestetyn vangitsemisoikeudenkäynnin päätteeksi, että epäilty on sanonut kokeneensa teräaseella tehdyn henkirikoksen aikana harhoja.

”Hän on kertonut harhoistaan, jotka ovat toimineet vaikuttimena tekoon ryhtymisessä”, Kanth sanoi.

ESPOOSSA ASUVA epäilty oli jouluaattona uhrin perheen vieraana kerrostaloasunnossa Arabianrannassa. Iltaa oli viettämässä kaksi perheen aikuista ja uhrin lisäksi myös toinen alaikäinen lapsi.

”Ilta oli ollut hyvin rauhallinen”, Kanth kuvaili aiemmin.

Verityö alkoi myöhään illalla, kun lapset olivat jo nukkumassa ja aikuiset katselivat televisiota. Enon epäillään hyökänneen veitsen kanssa 7-vuotiaan pojan kimppuun. Tämänhetkisten tietojen mukaan mies käytti veistä, joka oli peräisin asunnosta, jossa henkirikos tapahtui.

”Epäillyn aloittama teko ehti kertaalleen keskeytyä ja uhrille oltiin hankkimassa apua, mutta epäilty onnistui saamaan uhrin haltuunsa ja lukkiutui tämän kanssa huoneistoon.”

Asunnossa olleet muut ihmiset olivat tällöin rappukäytävässä, jonne he olivat hetkeä aiemmin paenneet.

Poliisin tietojen mukaan mies ei kohdistanut väkivaltaa muihin asunnossa olleisiin henkilöihin. Esitutkinnassa ei myöskään ole löytynyt viitteitä siitä, että eno olisi aiemmin uhkaillut jollain tapaa 7-vuotiasta poikaa tai tämän perheenjäseniä.

Mies on kyllä aiemmin tehnyt rikostuomioihin johtaneita väkivallantekoja muille ihmisille kuin sukulaisilleen, ja häneltä löytyy ylipäätään pitkä rikoshistoria.

POLIISI OTTI murhasta epäillyn miehen kiinni rikospaikalta. Hän on näin ollen ollut jouluaatosta lähtien poliisin hallussa – tällä hetkellä siis tutkintavankeudessa.

Poliisi jatkaa yhä esitutkintaa. Syytteiden nostamisen määräaika on keskiviikkona 6. maaliskuuta.

Fakta
Mielentilatutkimus
*Mielentilatutkimuksessa selvitetään, onko ihminen ollut syyntakeinen – siis tiedostanut ja ymmärtänyt, mitä on tekemässä – rikoksen tehdessään.
*Samalla tutkitaan, onko olemassa edellytyksiä määrätä henkilö tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon.
*Mielentilatutkimuksen aloittamisesta päättää tuomioistuin välituomiossaan.
*Tuomioistuin voi syyttäjän tai rikoksesta epäillyn tai tämän edunvalvojan esityksestä määrätä epäillyn mielentilan tutkittavaksi tietyissä tapauksissa jo esitutkinnan aikana tai ennen pääkäsittelyä.
*Varhainen passittaminen mielentilatutkimukseen on mahdollista silloin, jos rikoksesta epäilty on tunnustanut syyllistyneensä rangaistavaksi säädettyyn tekoon.
*Sama ratkaisu voi tulla oikeudenkäymiskaaren mukaan kyseeseen myös silloin, jos ”mielentilatutkimuksen tarve on muutoin selvä”.
*Mielentilatutkimuksen tekeminen kestää noin kaksi kuukautta.
Helsingin Sanomat
18.1. 13:30 , Päivitetty: 18.1. 13:44

Linkin takana on myös video, jossa tutkinnanjohtaja vastaa median edustajien kysymyksiin, mm. tekoväline on teräase, joka on poliisin hallussa. Poikaa oli vahingoitettu kun asunnossa olivat kaikki paikalla. Tämän jälkeen soitettiin ambulanssi ja muut paitsi eno poistuivat porraskäytävään. Tilanne eteni nopeasti kun eno avasi oven ja nappasi pojan asuntoon. Teko on ollut erittäin nopea ja poika on todennäköisesti kuollut heti. Tekijän etnisestä taustasta kysyttäessä tutk.joht. totesi, että epäilty on ulkomaalainen ja että etninen tausta on henkilötietolain suojaama.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Viesti Kirjoittaja poikani »

Poliisi kirjoitti:Arabianrannan murhatutkinta etenee – syytteen nostamisen määräaika siirtyy

23.01.2019 klo 09.42
Helsinki

Arabianrannassa jouluaattona tapahtuneen henkirikoksen tutkinta on edennyt, ja poliisi on kuulustellut kaikki asianosaiset sekä useita todistajia. Poliisi odottaa vielä lausuntoja muun muassa teknisen rikostutkinnan tuloksista, uhrin ruumiinavauksesta sekä rikoksesta epäillylle tehdyistä kokeista, joista selviää esimerkiksi, oliko epäilty tekohetkellä päihtynyt.

Epäilty pyysi tekohetkisen mielentilansa tutkimista jo esitutkinnan aikana. Helsingin käräjäoikeus määräsi 18.1.2019 tekemällään päätöksellä epäillyn mielentilatutkimukseen.

– Tämän vuoksi esitutkinta ei tule valmistumaan aikaisemmin päätettyyn syytteen nostamisen määräaikaan 6.3.2019 mennessä. Syyttäjä tulee hakemaan määräajalle jatkoa. Uutta päivämäärä ole vielä tiedossa, mutta todennäköisesti se tulee olemaan myöhemmin keväällä, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi kuulustelee rikoksesta epäiltyä seuraavan kerran vasta esitutkinnan loppuvaiheessa.

– Hänen kuulemisensa ennen sitä ei ole tarkoituksenmukaista. Tapahtumien kulku on tarkentunut esitutkinnan aikana, mutta emme voi avata sitä tai teon mahdollista motiivia julkisuuteen aiempaa tarkemmin ennen kuin olemme kuulustelleet epäiltyä, Kanth perustelee.
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... rtyy_77569
????? ?? ??????.

WinstonSmith
Lauri Hanhivaara
Viestit: 147
Liittynyt: Ti Joulu 10, 2013 10:40 pm

Re: Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Viesti Kirjoittaja WinstonSmith »

Terveydenhuollossa kyllä saadaan korvaushoitoasiakkaalta kaiken kattava huumeseula muutamassa tunnissa, mutta murhasta epäillyllä ei kuukausikaan riitä?

Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

WinstonSmith kirjoitti:Terveydenhuollossa kyllä saadaan korvaushoitoasiakkaalta kaiken kattava huumeseula muutamassa tunnissa, mutta murhasta epäillyllä ei kuukausikaan riitä?
Niin toden totta.. siellä varmaan rikoslabrassa tehdään pitkää päivää ja asiantuntijoita on lennätetty paikalle ympäri maailmaa ja testauslaitteiden tuloksia hämmästellään ja niitä kalibroidaan yhä vaan uudestaan, koska kukaan ei edes hiki hatussa saa järkeviä tuloksia niistä.
Vai olisikohan sittenkin niin, että mainitsemasi huumeseula ei ole juridisesti pätevä ja näytteestä on pari kuukautta aikaa tehdä varmistuaanalyysi. Lausunnollahan ei ole enää kiire, riittää että se saadaan mielentilatutkimuksen aikana.
Voisi tässä olla vielä kolmaskin vaihtoehto, jokun salaliitto, mutta mielikuvitukseni ei nyt veny kertomaan, että millainen..

Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Hki Arabianranta: 7-vuotias poika surmattu

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Korvaushoidossa THL:n kaikenkattavan seulan tuloksissa menee ainakin viikko, että ei ihan tunneissa saa. Siinä testataan n. 200 eri ainetta. Normaalin pikaseulan vastaukset toki saa heti, satunnaisesti sitten laitetaan varmistusseulaan, vaikka negaa näyttäs kaikki.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Henkirikos Arabianrannassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Rikostutkinnassa tehtävässä huumetestauksessa määritetään paitsi positiivinen/negatiivinen, myös pitoisuus ja pyritään arvioimaan sen vaikutusta käytökseen. Meiltä kaikilta löytyy pieniä määriä yleisimpiä huumeita elimistöstä ja pikatestitkin on kalibroituja tämä tietäen. Pitoisuudet ovat kuitenkin melkoista sokkoammuntaa, koska samankokoisilla yksilöillä voi olla täysin eri toleranssi jo luonnostaan, mutta varsinkin harrastuneisuuden perusteella. Lisäksi henkilöt reagoivat aineisiin eri tavoin, esimerkiksi keskittymishäiriöinen rauhoittuu amfetamiinijohdannaisista, kun normiaivot lähtevät yleensä laukalle samasta annoksesta

Mielentilasta: Vedonnee psykoosiin, silloin ei tarvitse olla kokopäivähullu lain silmissä, mutta voidaan todeta syyntakeettomaksi, jos onnistuu vakuuttamaan esimerkiksi aiemmalla kilahdusherkkyydellään. Jos taas olisi paranoidi skitso, niin silloin nopeatkin paranemiset (ja myös vapaaksi pääsemiset) ovat mahdollisia, kun saadaan syömään sopivia ryynejä.
Voihan se olla, että selvä halu päihtyä ei ole ollut pelkkää huvittelua, vaan myös itselääkintää. Ilmiö on tunnettu lääketieteessä, mutta harvoin on pitkässä juoksussa toimiva ratkaisu monestakaan syystä.

Tässä on vaan se juju, että vapautumisen jälkeen vastuu lääkkeiden syömisestä jää surmaajalle, ellei asiaan ole saatu turvallisempaa toimintatapaa. Lisäksi tullaan taas siihen, että oikeasti hyvin pahasti henkisesti sairaat eivät välttämättä ole syyntakeettomia, tästä on keskusteltu esimerkiksi kuoliaaksi kuristamiseen kovasti mieltynyt miesoletettu Penttilä. Hänet on aina todettu terveeksi lain edessä eli tajuavan (pähkinänkuoressa) mikä on oikean ja väärän ero.

Lukaisin pari ekaa sivua, olisi ollut huvittaviakin viestejä, ellei aihe niin vakava. Kovat defenssit olivat päällä joillakin, vaikka varmasti heilläkin varpu värähteli siihen malliin, että (anna-annan termistöä mukaillen) vähän ruipelompaa pakaraa teon takana oli, mutta rasvalannetta en hetkeäkään itse syylliseksi olisi arvellut, sillä monet heistä arvostavat joulua toisin kuin nämä "aasialaismiehet".

Itsekin eka sivulla vilpittömästi toivoin, että teon takana olisi "tuttu ja turvallinen tappaja", kun välillä olen kokenut jo säälinkaltaisia tuntemuksia niille harvoille ahkerille ja uudenoppimiseen valmiillle oikeille pakolaisille, saati sitten tänne töitä tekemään tulleille. Kaikkeen sitä sortuu paatunutkin musulmaaninvihaaja, en sorru vastaavaan virhearvioon enää ikinä! Ovat tästä lähtien syyllisiä siihen saakka, kunnes toisin todistetaan. Jotain löytyisi varmasti kaikilta penkaistaessa, ainakin sitä rikoksista kauheinta eli vihapuhetta. Toisaalta mistäpä sitä tämänkään murhaajan ölinästä tietäisi, kun edes 20 vuotta ei ole muuntanut kieltä täkäläiseksi, eikä kääntäjät kaikkia sukurutsajengin termejä tunne => tasa-arvo ei toteudu.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Vastaa Viestiin