Tampere: Omenaan piilotettu neula

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja Iivis »

AL: Omenaan piilotettu neula vei naisen sairaalahoitoon Tampereella

Julkaistu: 15.2. 20:03

Aamulehden mukaan poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Aamulehti kertoo tamperelaisnaisesta, joka söi tammikuun lopulla omenan, josta seurasi epämiellyttäviä tuntemuksia kurkussa. Hän kävi tapauksesta terveysasemalla jo aiemmin, mutta vasta kun vointi heikkeni rajusti, löytyi naisen kurkusta sairaalassa 3,5-senttinen neula.

Omenan haukkaamisesta seurannut epämiellyttävä tunne todettiin alkuun terveysasemalla kurkun haavaksi.

Viime viikonloppuna naisen vointi alkoi muuttua kuitenkin huonommaksi ja hänelle nousi kuumetta. Nainen kertoo Aamulehdelle, ettei hän pystynyt syömään, nukkumaan tai juuri puhumaan.

Taysin Acutassa naiselle tehtiin tähystys nenän kautta, jossa piikki havaittiin. Hänet nukutettiin ja piikki poistettiin nielusta onnistuneesti.

Ylilääkäri Jura Numminen Taysista vahvisti Aamulehdelle, että sairaalassa on tehty naisen kuvailema operaatio.

Aamulehden mukaan tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. Nainen kertoo ostaneensa omenan tamperelaisesta ruokakaupasta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006003429.html

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Naisen mukaan neula joutui nieluun tamperelaisesta ruokakaupasta ostetusta omenasta. Sitä ei tiedetä, miten neula on omenaan päätynyt. Kauppa aikoo selvittää asiaa poliisin kanssa.
Nainen ei lopulta enää pystynyt nukkumaan, syömään eikä juuri puhumaan. Hänet nukutettiin ja piikki poistettiin nielusta.Nainen ei lopulta enää pystynyt nukkumaan, syömään eikä juuri puhumaan. Hänet nukutettiin ja piikki poistettiin nielusta.
Nainen ei lopulta enää pystynyt nukkumaan, syömään eikä juuri puhumaan. Hänet nukutettiin ja piikki poistettiin nielusta.

– Menin paniikkiin, aloin kakoa ja lopetin omenan syömisen siihen paikkaan. Henki kulki, mutta kurkussa tuntui ikävältä. Aluksi luulin, että omenan pala oli mennyt väärään kurkkuun, nainen kertoo.

Nainen haukkasi omenaa keskiviikkona 30. tammikuuta. Hän kertoo ostaneensa sen tamperelaisesta ruokakaupasta joko maanantaina 28. tammikuuta tai tiistaina 29. tammikuuta.

Omenan puraisua seuraavana päivänä hän kävi Hatanpään terveysasemalla näyttämässä kurkkuaan. Lääkäri arvioi, että naisella oli haava kurkussa ja se todennäköisesti parantuu aikanaan.

– Eiväthän he osanneet arvata, mistä on kyse.

Nainen itse ajatteli, että jos kurkkuun on jäänyt jotain, se on omenan osa – joko kannan- tai siemenkodan pala.

– Lääkäri oli tosin sanonut, ettei ruoka voi jäädä kurkunpäähän, vaan kyse on haavasta, joka saa aikaan tuntuman, että kurkussa olisi vielä jotain.

Syöminen muuttui mahdottomaksi
Kun kipu jatkui, hän kävi Hatanpäällä toisen kerran. Siellä ei kuitenkaan naisen mukaan pystytty tähystämään kurkkua kunnolla.

Viime viikonloppuna 9.–10. helmikuuta naisen vointi alkoi muuttua huonommaksi. Hän tunsi kurkussaan selvästi jotain ylimääräistä ja hänelle nousi kuumetta.

– Tiistaina en enää pystynyt nukkumaan, syömään enkä edes juuri puhumaan. Menin lääkäriin ja he pyysivät menemään Acutaan.

Tampereen yliopistollisen keskussairaalan Taysin ensiavussa Acutassa naiselle tehtiin tähystys nenän kautta. Siinä selvisi, että nielussa oli jokin piikki.

Nainen siirrettiin suoraan osastolle. Keskiviikkona hänet nukutettiin ja piikki poistettiin nielusta.

– Sieltä löytyi neula, sellainen 3,5 senttiä pitkä, ohut ompeluneula.

Korva-, nenä- ja kurkkutautien ylilääkäri Jura Numminen Taysista vahvistaa, että sairaalassa on tehty naisen kuvailema operaatio. Sen tarkemmin sairaala ei voi kommentoida yksittäistä tapausta.

"Tutkinta todella haastava"
Neulan poisto-operaatio sujui hyvin ja nainen pääsi kotiin torstaina. Kotona hän katsoi läpi omat neulansa, eikä niiden joukossa ollut samanlaisia neuloja kuin nielusta oli löytynyt.

Perjantaina nainen kävi tekemässä rikosilmoituksen Tampereen poliisiasemalla. Rikoskomisario Jussi Pilviö Sisä-Suomen poliisista vahvistaa asian.

Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä pahoinpitely. Tutkinta on Pilviön mukaan todella haastava.

– On miltei mahdotonta selvittää neulan alkuperä. Kaupassa on myynnissä useita eri lajikkeita, emmekä ole varmoja, mikä lajike on kyseessä ja mistä maasta se on tullut.

Tiedossa on, että kyseessä on luomuomena, jota myydään neljän omenan muovipakkauksessa.

Myös valvontakameroista tapausta on vaikea selvittää. Neula voi olla päätynyt hedelmään joko kaupassa, varastoinnissa tai kuljetusvaiheessa. Lisäksi hedelmän ostoajankohta on epätarkka.

Poliisi on yhteydessä kauppaan asian selvittämiseksi. Kauppaketjun viestinnästä kommentoidaan sähköpostitse, että kauppa ei ole saanut tapauksesta asiakaspalautetta tai muuta yhteydenottoa.

– Suhtaudumme tällaisiin asioihin aina vakavasti. Tulemme selvittämään asiaa poliisin kanssa.

Tamperelaisnainen ei esiinny jutussa nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi.

JUSSI SAARINEN
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/81c5 ... 7f25134e4d

Miettijä
Lauri Hanhivaara
Viestit: 128
Liittynyt: La Joulu 05, 2015 3:43 am

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja Miettijä »

Uusi terrorismin muoto rantautunut Suomeen?

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja poikani »

Näitä erilaisia piikkejä on ollut lyhyen ajan sisällä pullissa, leivissä, proteiinipatukoissa, Hesburgerin ranskalaisissa (vahvaa kusetuksen makua) ja nyt omenassakin. Tässä on se hyvä puoli, että ainakin kaikki mielipuolet ryömivät koloistansa samanaikaisesti, jolloin ihmiset oppivat varovaisiksi. Tietysti tekijät pitäisi lukita Niuvaan "toistaiseksi", koska vapaaseen yhteiskuntaan he eivät kuulu.

Tavallaan ei pitäisi avata näistä ketjujakaan, jotta nämä hulluudet eivät saisi jäljittelijöitä, mutta kun lehdet ovat jo nostaneet uutiset esille, niin eipä sillä Murha.infon panoksella taida enää olla väliä.
????? ?? ??????.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja URSA »

Toisaalta kun tapaus saa näkyvyyttä mediassa, ihmiset alkavat tutkimaan ja pilkkomaan hedelmänsä ennen haukkaamista.

Ihmettelen miten asiaa ei saisi selvitettyä, kun ostoajankohta ja tuote on noinkin tarkasti selvillä. Vai eikö kyseisessä kaupassa todellisuudessa ole valvontakameroita hedelmäosastolla?

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja CSI »

Jaa se on näemmä hankittava kannettava röntgen-laite, jolla voi tutkia kaiken ostamansa ruuan ja elintarvikkeet, ennenkuin uskaltaa nauttia.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja poikani »

URSA kirjoitti:Ihmettelen miten asiaa ei saisi selvitettyä, kun ostoajankohta ja tuote on noinkin tarkasti selvillä. Vai eikö kyseisessä kaupassa todellisuudessa ole valvontakameroita hedelmäosastolla?
Ihmisethän tyypillisesti hypistelevät hedelmiä ja tonkivat niitä laatikoista löytääkseen kypsimmät tai vaikkapa sopivan kokoiset. Näppärä neulamies tai -nainen voi hyvin tökätä esineen hedelmän sisään ja siirtää kasan muita hedelmiä sen päälle tonginnan yhteydessä. Tällöin potentiaalisia, valvontakameraan jääneitä ihmisiä voi olla kymmenittäin, ennen kuin joku onneton ostaa kyseisen hedelmän.
????? ?? ??????.

scarface
Remington Steele
Viestit: 219
Liittynyt: La Syys 13, 2008 7:50 pm

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja scarface »

Vartijoita lisättävä kauppakeskuksiin ja kauppoihin . Tällaiset hullut pitää saada heti kiinni ja selvitettävä kunnolla kuulustelemalla että onko siinä jotain systemaattista toimintaa mukana.
Sori iso avatar ei löydy pienempää

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Kuinka isoina lohkoina se omena on syöty? Nielty pureksimatta yli 3,5 cm kokoisia paloja?
All is pretty.
- Andy Warhol

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja poikani »

Gladys kirjoitti:Kuinka isoina lohkoina se omena on syöty? Nielty pureksimatta yli 3,5 cm kokoisia paloja?
Kieltämättä outoa, vaan ei kait mahdotonta. Itse kuitenkin pureskelen omenan tohjoksi ennen nielaisua.
????? ?? ??????.

janita
Jane Marple
Viestit: 1003
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja janita »

Ei sen palan oo tarvinnut joka suuntaan olla yli 3,5cm. Sattunut olla just siihen neulan suuntaan.

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja Gladys »

janita kirjoitti:Ei sen palan oo tarvinnut joka suuntaan olla yli 3,5cm. Sattunut olla just siihen neulan suuntaan.
Tein empiirisen testin (älkää kysykö miksi): ohut 3,5 sentin pituinen soiro kurkkua oli itselleni mahdoton nielaista pureksimatta.

Olisin toki testannut ompulla, jos olisi ollut omppu saatavilla.

En ilmeisesti osaa oikeanlaista imu- tai nielemistekniikkaa.
All is pretty.
- Andy Warhol

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10564
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja damfin »

Tuo on yksi niitä selitystä vailla olevia mysteerejä, aivan kuten sekin kun sipullan leivän päälle uunissa paistettua kalaa, siikaa, kuhaa tai vaikkapa lohta, möyhin se kalan oikein huolella ja koetan nyppiä kaikki ruodot pois... ja silti, ensimmäinen haukkaisu leivästä ja suussa pyörii vähintään 5 tuollaista 3 sentin mittaista kalanruotoa :x

Ja kyllähän noita kalanruodon kurkkuunsa saaneita päivystykseen päätyy kai muutamia vuosittain, vaikka minäkään en ymmärrä että kuinka sen ruodon pystyy kurkkuunsa nielaisemaan, kai se pureskelu on joidenkin mielestä niin ruman ja sivistymättömän näköistä että mieluummin nielaistaan ruokaa pureskelematta ettei vaan kukaan pöytätoveri kiinnitä huomiota rumiin leuan liikkeisiin tai kielen ja ruuan suussa pyörittelyyn. :roll:

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Uutisen luettuani otin päiväunet. Näin unta jossa esiintyi tykinkuulalla ratsastava paroni. Paronin nimestä tuli mieleen saksalainen kaupunki...
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Tampere: Omenaan piilotettu neula

Viesti Kirjoittaja poikani »

Jack the Ripper kirjoitti:Uutisen luettuani otin päiväunet. Näin unta jossa esiintyi tykinkuulalla ratsastava paroni. Paronin nimestä tuli mieleen saksalainen kaupunki...
Oliko unessasi paronin puheissa perää edes nimeksi?
????? ?? ??????.

Vastaa Viestiin