Nurmijärvi: Isäpuoli tappoi vammaisen lapsen

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Nurmijärven epäillyn lapsenmurhan tutkinta loppusuoralla – Rikostutkijoilta puuttuu enää yksi merkittävä palanen

Vakavasti sairaan lapsen epäillään joutuneen vuonna 1982 syntyneen miehen murhaamaksi Nurmijärvellä viime marraskuussa.

POLIISI on edennyt loppusuoralle henkirikostutkinnassa, jossa vuonna 1982 syntyneen miehen epäillään murhanneen lapsen Nurmijärvellä viime marraskuussa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Heidi Niemi kertoi perjantaina, että poliisi odottaa vielä yhtä esitutkinnan kannalta merkittävää palasta.

”Oikeuslääketieteen lausuntoa odotamme. Niillä on hyvin suuri merkitys rikosasioissa”, Niemi sanoo.

Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen yhteydessä laadittavia asiakirjoja ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan lausunto kuolemansyystä ja kuolemanluokasta, ruumiinavauspöytäkirja sekä kuolintodistus.

Kuolemanluokaksi voidaan yleisesti ottaen määritellä esimerkiksi henkirikos, epäselvä kuolema tai vaikkapa tapaturma.

”Nyt on hyvin vakavasta rikosasiasta kyse.”

POLIISI EI halua kertoa esitutkinnan etenemisestä tarkempia tietoja julkisuuteen ennen kuin sillä on käsissään viimeinenkin lausunto.

”Tutkinnan turvaamiseksi emme pysty vielä tiedottamaan siitä. Nyt on hyvin vakavasta rikosasiasta kyse, ja jos meillä on vielä kuulusteluja suoritettavana, niin mieluummin suoritamme ne ensin ja tiedotamme vasta sen jälkeen”, Niemi perustelee.

Muun muassa MTV on uutisoinut aiemmin, että murhasta epäiltäisiin lapsen isäpuolta. Poliisi ei tätä aiemmin vahvistanut, ja Niemi pidättäytyy yhä kommentoimasta epäillyn ja uhrin välistä suhdetta.

”Poliisi ei ole vahvistanut mitään tällaista tietoa”, hän tyytyy toteamaan.

Sen poliisi kertoi ulos jo esitutkinnan alussa, että uhri oli vakavasti sairas lapsi. Ikää ja sukupuolta ei ole julkisuuteen kerrottu.

EPÄILTY HENKIRIKOS tapahtui yksityisasunnossa Nurmijärvellä marraskuun 21.–22. päivänä. Vuonna 1982 syntynyt mies vangittiin 25. marraskuuta, ja hän on ollut siitä lähtien tutkintavankeudessa.

Mies vangittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin murhasta epäiltynä.

Asiassa on syytteen nostamisen määräaika helmikuun lopussa. Jos tämä aikataulu pitää, ei poliisilla ole enää järin kauan aikaa tehdä esitutkintaa.

”Syyttäjälle asian on mentävä helmikuun puolessa välissä”, Niemi arvioi.
Helsingin Sanomat
11.1. 10:17 , Päivitetty: 11.1. 10:19
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Pingvi
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:25 pm

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Pingvi »

Kun tästä asiasta lopullinen lausunto ja tieto tulee julkisuuteen, niin tulen seuraavan kerran lukemaan tätä ketjua. Toivon, että joku oppii silloin jotain mediasta, sen lukemisesta ja lähdekritiikistä.

Porin

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Porin »

Pingvi kirjoitti:Kun tästä asiasta lopullinen lausunto ja tieto tulee julkisuuteen, niin tulen seuraavan kerran lukemaan tätä ketjua. Toivon, että joku oppii silloin jotain mediasta, sen lukemisesta ja lähdekritiikistä.
Uuh, marttyyri.
Älä palaa lainkaan.

Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Esitutkinta valmis: Vakavasti sairas lapsi kuoli, isäpuolta epäillään murhasta

Poliisi on tutkinut tapausta murhana erityisen raa’an ja julman tekotavan vuoksi.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos tiedottaa, että Nurmijärvellä marraskuun lopussa 2018 tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta on valmistunut.

Uhri oli alaikäinen, vakavasti sairas tyttö. Epäilty tekijä on uhrin isäpuoli. Hän on 36-vuotias. Mies on ollut vangittuna koko esitutkinnan ajan. Hän on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Poliisi on tutkinut tapausta murhana erityisen raa’an ja julman tekotavan vuoksi.

– Lisäksi teon kohteena on ollut puolustuskyvytön lapsi, poliisi sanoo tiedotteessaan.

Asia siirtyy nyt syyteharkintaan Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon. Syytteen nostamisen määräaika on 27. helmikuuta 2019.

– Poliisi ei avaa tarkemmin tekotapaa eikä kuolinsyytä, koska kyseessä on salassa pidettävä tieto.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4daf ... 7001771a95
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.

Tay77
Theo Kojak
Viestit: 1157
Liittynyt: Su Tammi 24, 2010 12:01 am

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Tay77 »

Jäin pohtimaan, kun en lakia paremmin tunne, vaikuttaako uhrin tila/terveys tällaisessa tapauksessa siihen millä nimikkeellä tapausta tutkitaan? Uhrihan oli ymmärtääkseni vakavasti sairas ja mahdollisesti puolustuskyvytön. Tämä on toki ollut myös epäillyn tiedossa. En tietysti tunne tapausta enkä tiedä mitä on tapahtunut (eikä se minulle kuulukaan).

Keksityt esimerkit selvennykseksi:
*Ujutan tarkoituksella todella pähkinöille allergisen henkilön ruokaan kourallisen pähkinöitä. Katson hänen syövän ne, enkä mitenkään auta häntä vaikka näen saavan reaktion ja kuolevan hälyttämättä apua.

*Erittäin sairas ja "vammainen" henkilö kaatuu kotonaan. En nosta häntä ylös enkä auta häntä mitenkään. Hän menehtyy.


Voisivatko siis tällaiset tarkoituksella tehdyt laiminlyönnit laskea murhaksi? Tervelle ihmisellehän ei pähkinöiden syöttäminen ole mikään rikos. Vakavasti allergiselle tarkoituksella syötetyt voi olla asia erikseen? Todella tuskallinen kuolema.
Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä

gou övei, gou övei juu agli hipi, juu smel of narkotiks

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Terveydellä on merkitystä ainakin kokonaisharkintaa tehtäessä ja usein tuomion yhteydessä mainitaan tuo puolustuskyvyttömyys. Eli ymmärtääkseni sairaus ja puolustuskyvyttömyys ei säästä tekijää murhatuomiolta[koska armomurhaa ei Suomen laissa tunneta], vaan pikemminkin helpottaa EK-tuomion antamisessa, kun ollut puolustuskyvytön.

Tätä voisi verrata Pattijoen hukuttamismurhaan, missä murhana olisi ajettu, jos ei olisi todettu syyntakeettomaksi.

Olin aluksi sanomassa, että esimerkeistäsi ensimmäinen olisi todnäk. murha ja jälkimmäinen törkeä kuolemantuottamus, mutta sitten muistin Keravan kuristamissurman. Suomen hovioikeudet ovat ihan hämäriä ajatushautomoita...
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tätä juttua istutaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden Hyvinkään toimipisteessä 12.-13. maaliskuuta. Syytenimike on murha.

PeeJii
Susikoski
Viestit: 47
Liittynyt: Ma Marras 02, 2015 7:33 pm

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja PeeJii »

Tay77 kirjoitti:Jäin pohtimaan, kun en lakia paremmin tunne, vaikuttaako uhrin tila/terveys tällaisessa tapauksessa siihen millä nimikkeellä tapausta tutkitaan? Uhrihan oli ymmärtääkseni vakavasti sairas ja mahdollisesti puolustuskyvytön. Tämä on toki ollut myös epäillyn tiedossa. En tietysti tunne tapausta enkä tiedä mitä on tapahtunut (eikä se minulle kuulukaan).

Keksityt esimerkit selvennykseksi:
*Ujutan tarkoituksella todella pähkinöille allergisen henkilön ruokaan kourallisen pähkinöitä. Katson hänen syövän ne, enkä mitenkään auta häntä vaikka näen saavan reaktion ja kuolevan hälyttämättä apua.

*Erittäin sairas ja "vammainen" henkilö kaatuu kotonaan. En nosta häntä ylös enkä auta häntä mitenkään. Hän menehtyy.


Voisivatko siis tällaiset tarkoituksella tehdyt laiminlyönnit laskea murhaksi? Tervelle ihmisellehän ei pähkinöiden syöttäminen ole mikään rikos. Vakavasti allergiselle tarkoituksella syötetyt voi olla asia erikseen? Todella tuskallinen kuolema.
Tuossahan oli jo ennen kirjoitustasi lainattu uutista, jossa kerrotaan mm. näin:

"Poliisi on tutkinut tapausta murhana erityisen raa’an ja julman tekotavan vuoksi."

Turhia plörinöitä eutanasiasta ja pähkinöiden syöttämisestä allergiselle tai kaatuneen auttamatta jättämisestä. Ei ne tietenkään ole mitään erityisen raakoja ja julmia tekotapoja.

JosefMengele

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Nurmijärvellä tapahtunutta epäiltyä lapsimurhaa käsitellään käräjäoikeudessa ensi viikolla.

Vuonna 1982 syntynyttä miestä syytetään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa murhasta.

Epäilty henkirikos tapahtui viime marraskuussa Nurmijärvellä. Poliisin mukaan mies syyllistyi surmatekoon yksityisasunnossa yöllä 21.-22.11.

Poliisin mukaan tekoa oli syytä epäillä murhaksi, koska tekotapa oli erityisen raaka ja julma. Kohteena oli puolustuskyvytön lapsi, joka oli lisäksi vakavasti sairas.

Kihlakunnansyyttäjä Eeva-Liisa Olkinuora vahvistaa, että jutusta on nostettu murhasyyte. Syyttäjä ei ota kantaa tekomuotoon eikä mahdollisiin muihin rikosnimikkeisiin, joita jutussa voi olla.

Murhasyyte tarkoittaa sitä, että syyttäjä vaatii isäpuolelle elinkautista vankeutta.

Asiaa käsitellään Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden Hyvinkään toimipisteessä 12.-13. maaliskuuta.

SOLMU SALMINEN

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/84d0 ... f8e7120e08

Tiikerinlilja
Nikke Knakkertton
Viestit: 192
Liittynyt: La Huhti 11, 2015 12:39 pm

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Tiikerinlilja »

Isäpuolen epäillään murhanneen vakavasti sairaan tytön – tapausta puidaan tänään käräjillä

Poliisi ei ole kertonut teon mahdollista motiivia eikä tapauksen yksityiskohtia.
Vakavasti sairaan alaikäisen tytön murhasta syytetty mies vastaa tänään syytteisiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Epäilty rikos tapahtui Nurmijärvellä sijaitsevassa asunnossa viime vuoden marraskuussa.



Poliisi on aiemmin kertonut, että rikosta on tutkittu murhana erityisen raa'an tekotavan vuoksi ja siksi, että teon kohteena on ollut puolustuskyvytön lapsi.

Poliisi ei ole avannut tutkinnan aikana epäiltyyn tekoon johtaneita motiiveja eikä kertonut muitakaan tarkempia tietoja tapauksesta.

Ilta-Sanomat on kertonut, että miehellä on taustallaan useita rikostuomioita.

Mies on esimerkiksi pelannut päihtyneenä nettikasinolla ja ylittänyt tilinsä saldon yli 20 000 eurolla. Lisäksi hänet tuomittu muun muassa grillikioskitappelusta ja viinavarkaudesta.

Vuonna 1982 syntynyt isäpuoli on poliisin mukaan kiistänyt syyllisyytensä.
STT

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006031910.html

Mielenkiinnolla odotan mitä lisätietoja tulee julki.

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Pingvi kirjoitti:Kun tästä asiasta lopullinen lausunto ja tieto tulee julkisuuteen, niin tulen seuraavan kerran lukemaan tätä ketjua. Toivon, että joku oppii silloin jotain mediasta, sen lukemisesta ja lähdekritiikistä.
Mitä tarkalleenottaen tarkoitat?
Viimeksi muokannut Tiukkameno, Ti Maalis 12, 2019 9:53 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Pingvi kirjoitti:Kun tästä asiasta lopullinen lausunto ja tieto tulee julkisuuteen, niin tulen seuraavan kerran lukemaan tätä ketjua. Toivon, että joku oppii silloin jotain mediasta, sen lukemisesta ja lähdekritiikistä.
Purkka kyllä pysähtu, jottanoin tuli mieleeni? Voitko täsmentää?

Tiikerinlilja
Nikke Knakkertton
Viestit: 192
Liittynyt: La Huhti 11, 2015 12:39 pm

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Tiikerinlilja »

Vaikeasti sairaan tytön murhasta syytetty isäpuoli ei halunnut tulla oikeussaliin – taipui lopulta ja peitti kasvonsa: Lapsen vanhemmat vaativat koko oikeudenkäynnin salaamista

julkisuuskeskustelulla.

Lapsen vanhemmat pyysivät koko jutun istumista salaisena, sillä jutussa on heidän mukaansa tarkoitus käsitellä arkaluonteisia terveydentilaan liittyviä tietoja. Juttua on tullut seuraamaan paikalle useita median edustajia.

Vanhempien mukaan asiaa on mahdotonta käsitellä käsittelemättä kuolleen lapsen terveydentilaan liittyviä tietoja.

Miehelle vaaditaan elinkautista
Syyttäjä vaatii 36-vuotiaalle miehelle elinkautista vankeusrangaistusta vakavasti sairaan lapsen murhasta. Epäilty henkirikos tapahtui Nurmijärvellä marraskuussa.

Oikeudessa syytetty mies, uhriksi joutuneen lapsen isäpuoli, peitti itsensä takilla. Mies ei halunnut ensin tulla oikeussaliin, koska paikalla oli niin paljon ihmisiä. Lopulta mies suostui tulemaan sisään, kun hän pystyi peittämään päänsä takilla.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vai ... #gs.12b8qx

On tuolla kuvakin... Mutta ei näy mitään, joten jätetty pois se.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Syytteet: Isäpuoli murhasi alaikäisen tytön Nurmijärvellä ja vei rahaa sekä kuolleen lapsen että äidin tileiltä

Murhasta syytetään vuonna 1982 syntynyttä miestä, joka on poliisin mukaan uhrin isäpuoli.
Poliisit saattoivat takin alla piilotelleen syytetyn käräjäsaliin Hyvinkäällä tiistaiaamuna. (KUVA: JUHO JOKINEN / HS)
Poliisit saattoivat takin alla piilotelleen syytetyn käräjäsaliin Hyvinkäällä tiistaiaamuna. (KUVA: JUHO JOKINEN / HS)
Nurmijärvi_murha.jpg (53.25 KiB) Katsottu 4737 kertaa
VAKAVASTI sairaan alaikäisen tytön murhasta syytteen saanut isäpuoli saapui oikeuden eteen tiistaiaamuna. Hän asteli oikeussaliin poliisivartiossa Rikosseuraamuslaitoksen takin alle piiloutuneena.

Vuonna 1982 syntynyttä miestä syytetään henkirikoksesta, joka poliisin selvitysten mukaan tapahtui yksityisasunnossa Nurmijärvellä 21.–22. marraskuuta 2018. Isäpuoli on ollut tutkintavankeudessa 25. marraskuuta lähtien.

Tapausta käsitellään Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden Hyvinkään-toimipisteessä. HS seurasi aamuyhdeksältä alkanutta pääkäsittelyä paikan päällä.

Paikalla oli runsaasti mediaa. Syytetty viivytteli jonkin aikaa oikeussalin sivuovella ennen sisään astumista. Kihlakunnansyyttäjä Eeva-Liisa Olkinuora arvioi, että runsas yleisömäärä vaikutti asiaan ja kävi sen jälkeen suostuttelemassa miestä astumaan oikeuden eteen.

OIKEUDENKÄYNTI ehti kestää vain hetken, kunnes käräjäoikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Arto Järvinen pyysi yleisöä poistumaan joksikin aikaa salista. Käräjäoikeus pohti vartin verran, kuinka suurelta pääkäsittely käydään yleisön läsnä ollessa.

Päätökseksi tuli se, että murhasyytteen osalta asia käsitellään kokonaisuudessaan suljetuin ovin. Järvinen perusteli päätöstä sillä, että kyseistä syytettä käsitellessä ilmi tulee runsaasti arkaluonteisia tietoja uhrin ja muiden asianosaisten terveydentilasta ja yksityiselämästä.

Isäpuolta syytetään samassa oikeudenkäynnissä myös huumausaineen käyttörikoksesta sekä kahdesta maksuvälinepetoksesta, joiden osalta käsittely oli julkista.

Maksuvälinepetoksissa miestä syytetään siitä, että hän oli syyttäjän mukaan siirtänyt viime syksynä sekä sittemmin kuolleen tytön että tämän äidin pankkitileiltä rahaa omille tileilleen.

Tytön tililtä mies otti syytteen mukaan luvatta rahaa 700 euroa neljällä eri kerralla. Äidin tililtä rahaa katosi syytteen mukaan noin 2 800 euroa.

Syytteiden mukaan maksuvälinepetokset tapahtuivat viime vuonna ennen henkirikosta. Tilisiirtoja tehtiin syys–lokakuussa.

Syytetty myös myönsi syyllistyneensä kyseisiin murhasyytettä selvästi lievempiin rikoksiin, ja oikeudenkäynnin suullinen osuus oli nopeasti ohi niiden osalta.

POLIISI KERTOI esitutkinnan aikana hyvin niukasti siitä, minkälaisten käänteiden se epäilee johtaneen henkirikokseen nurmijärveläisasunnossa tapahtuneen viime marraskuussa. Asiaa tutkittiin kuitenkin alkumetreiltä lähtien epäiltynä murhana.

”Rikosta on tutkittu murhana erityisen raa’an ja julman tekotavan vuoksi. Lisäksi teon kohteena on ollut puolustuskyvytön lapsi. Poliisi ei avaa tarkemmin tekotapaa eikä kuolinsyytä, koska kyseessä on salassa pidettävä tieto”, tutkintaa johtanut rikoskomisario Heidi Niemi perusteli esitutkinnan päätteeksi helmikuussa.

Poliisi on vahvistanut, että murhasta syytetty mies on uhrin isäpuoli. Uhri oli puolestaan alaikäinen henkilö, jolla oli jokin vakava sairaus. Uhrin iästä, sukupuolesta tai sairauden laadusta ei ollut ennen oikeudenkäyntiä kerrottu tarkemmin julkisuuteen.

Pääkäsittelyn alussa kävi ilmi, että alaikäinen uhri oli tyttö.

Isäpuoli on kiistänyt syyllistyneensä henkirikokseen.

KIHLAKUNNANSYYTTÄJÄ Eeva-Liisa Olkinuora on nostanut asiassa murhasyytteen. Rangaistusvaatimus on täten elinkautinen vankeustuomio.

Avoimia kysymyksiä, jotka myös jäivät koko murhasyytteen suljettujen ovien takana käsittelyn vuoksi avoimiksi, on useita. Niistä keskeisimpiä ovat: Minkä syyttäjä uskoo olleen murhan motiivi? Miten murha syytteen mukaan tehtiin? Minkä ikäinen uhri oli? Miten esitutkinnassa henkirikoksen kiistänyt isäpuoli kertoo lapsen kuoleman tapahtuneen?

Murhasyytteen käsittelyyn on varattu käräjäoikeudessa kaksi päivää. Tiistaina alkanut oikeudenkäynti jatkuu siis ennakkosuunnitelman mukaan vielä keskiviikkona.

Fakta:Oikeudenkäyntien julkisuus
Oikeudenkäynnit ovat Suomessa lähtökohtaisesti julkisia, mutta yksityiskohtaisemmin oikeudenkäynnin julkisuudesta päättää tuomioistuin kunkin käsittelyn aluksi.
Helsingin Sanomat
12.3. 8:25 , Päivitetty: 12.3. 10:24
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Pizzaman
Sofia Karppi
Viestit: 433
Liittynyt: Ke Heinä 06, 2016 8:49 am

Re: Nurmijärvi: Miestä epäillään lapsen murhasta

Viesti Kirjoittaja Pizzaman »

Tiikerinlilja kirjoitti:Vaikeasti sairaan tytön murhasta syytetty isäpuoli ei halunnut tulla oikeussaliin – taipui lopulta ja peitti kasvonsa: Lapsen vanhemmat vaativat koko oikeudenkäynnin salaamista

Lapsen vanhemmat pyysivät koko jutun istumista salaisena, sillä jutussa on heidän mukaansa tarkoitus käsitellä arkaluonteisia terveydentilaan liittyviä tietoja. Juttua on tullut seuraamaan paikalle useita median edustajia.

Vanhempien mukaan asiaa on mahdotonta käsitellä käsittelemättä kuolleen lapsen terveydentilaan liittyviä tietoja.
Vainajaa tuskin kiinnostaa, tulevatko tiedot julki. Sen sijaan yleisöä voisi kiinnostaa, miksi vanhemmat ovat uskoneet lapsen narkomaanin hoitoon... Isä luonnollisesti asunutkin muualla; miksi hän ei ole hoitanut lastaan jos äiti on ollut estynyt?

Vai onko kaikki narkkareita ja lapsen sairaus/vammaisuuskin siitä johtuvaa?

Vastaa Viestiin