Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Hämmentävä väkivaltainen vaalikahakka Helsingissä – nuoret häiriköivät Marco de Witin puhetta: ”Minua syljettiin varmaan sata kertaa”

Eilen klo 16:27 (muokattu eilen klo 18:55)

Helsingin Narinkkatorilla on ollut ikävä poliittinen välikohtaus. Iltalehden tietojen mukaan tilanne liittyy Suomen kansa ensin -puolueen vaalitilaisuuteen.

Helsingin Kampin Narinkkatorilla on nähty yksi vuoden 2019 eduskuntavaalien oudoimmista välikohtauksista.

Toisena osapuolena on puheenjohtaja Marco de Wit ja hänen perustamansa puolue Suomen kansa ensin. Vastapuolena oli mielenosoittajien joukkio, josta suuri osa oli varhaisteinejä. Tilaisuudessa puhuneen de Witin mukaan hänen päälleen syljettiin. Vastapuolen mukaan de Wit puhui mitä sylki suuhun tuo maahanmuuttajista ja seksuaalivähemmistöistä.

Suomen kansa ensin -puolueen toiminnasta on jo rikostutkinta käynnissä. Poliisin kirjaama rikosepäily liittyy vaalimainoksiin ”homotus kaappiin” ja ”matut ulos” -teksteihin. Tutkittava rikosnimike on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Perjantain välikohtauksen jälkeen puolueeseen liittyviä rikosilmoituksia kirjataan lisää.

– Minua lyötiin useita kertoja. Minulla on silmä mustana. Minua syljettiin varmaan sata kertaa, de Wit kertoo Iltalehdelle.

Lisäksi de Witiä heitettiin useilla tavaroilla ja pulloilla. Hänen mukaansa niitä oli kymmeniä ja osassa oli vettä.

Mielenosoittajien joukko jaksoi huutaa mielipiteitään käytännössä koko de Witin puheen ajan. Alatyylisempien huutojen seasta erottui muun muassa joukkohuuto: ”Ei natseja Helsinkiin”. Osalla iskulauseet olivat kylteissä. Vähiten ilkeissä de Witiä kehotettiin menemään vain töihin.

Väkivaltainen nujakka
Marco de Wit sanoo, että puolueen edustajat yrittivät soittaa moneen kertaan hätänumeroon ja pyysivät poliiseja paikalle.

– Pahinta oli, että poliisi kävi useita kertoja, mutta aina poistui. He jättivät meidät yksin, vaikka huligaanien ryhmä suureni ja suureni. Se oli paljon pahempaa kuin se, että minua lyötiin naamaan. Mitä tästä demokratiasta tulee? Olen kuitenkin puolueen johtaja, joka piti täysin laillista vaalitilaisuutta omalla alueellamme.

Kaikkiaan puolueen edustajien kimppuun hyökättiin de Witin mukaan kolme tai neljä kertaa. Toisen puolen silminnäkijöiden mukaan de Wit haastoi itse riitaa puheillaan sekä töni ja löi itse ihmisiä. Sosiaalisessa mediassa liikkuu kommentteja, joiden mukaan de Wit olisi yhdessä yhteenotossa lyönyt nuorta miestä.

– Yksi oli tosi paha tilanne. Joku oikein kunnolla hyökkäsi kimppuuni, otti minua kiinni niskasta ja jotenkin sillä tavalla päästäni, etten nähnyt mitään pitkänä aikaan. Silloin minä todellakin löin päästäkseni irti siitä otteesta, de Wit sanoo.

Tai niin de Wit arvelee tilanteen edenneen. Hän sanoo, että kaikki tapahtui äärimmäisen nopeasti, ja hän saattoi yrittää päästä hyökkääjästä eroon lyönnin avulla. Kyse oli joka tapauksessa itsepuolustuksesta. Mies jäi makaamaan maahan, mutta virottuaan yritti de Witin mukaan uudestaan hänen kimppuunsa.

– Kyllä tällaista kohtaan saa minun mielestäni puolustautua, de Wit sanoo lisäten, että hyökkääjä oli hänen mukaansa suurikokoinen, voimakas ja roteva tyyppi.

Poliisi: Materiaali tutkinnassa

Kahakoinnin jälkeen poliisi saapui isommalla joukolla paikalle ja de Witin ympärillä oli ainakin kuusi viranomaista. He työnsivät huutelevaa väkijoukkoa kauemmas ja de Wit päätti puheensa.

Helsingin poliisin komisario Ben Grundström kertoo Iltalehdelle, että Narinkkatorilla oli poliisitehtävä.

– Siellä oli kärhämää. Mielipiteitä on ollut puolin ja toisin. Poliisi meni paikalle ja se vähän rauhoittui. Tulevaisuudessa poliisi joutuu varautumaan, jos vaalitilaisuuksia on lauantaina tai sunnuntaina.

Grundströmin mukaan poliisi otti hetkellisesti yhden ihmisen haltuun yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi. Häntä ei kuitenkaan otettu kiinni.

Marco de Wit aikoo tehdä rikosilmoituksen sekä häiriköijästä että poliisin toiminnasta. Hänen mukaansa poliisi ei suojellut heitä. Grundström on eri mieltä.

– Sinne laitettiin resursseja kaikkien mahdollisuuksien mukaan, mitä sillä hetkellä oli. Pyrimme turvaamaan hänen terveyttään ja vapauksiaan. Tietysti poliisi miettii, miten jatkossa. Varaudummeko jo ennalta tällaisiin tilaisuuksiin enemmän? Se on varmaan lähipäivien kysymys.

Tilanteen kuva on yhä sekava, eikä rikosilmoituksia ole vielä kirjattu. Parhaimmillaan de Witin ympärillä oli poliisin arvion mukaan parisensataa ihmistä. Grundström sanoo, että päivystävää tutkinnanjohtajaa on tiedotettu tilanteesta ja kameramateriaali on toimitettu tutkintaan.
Otsikko muutettu asiallisemmaksi, ketään nimeltä syyttelemättömäksi
-NILS-

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Alhaista touhua laittaa alaikäiset hoitamaan hommat.

Rubiskreebeli
Jack Bauer
Viestit: 966
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 5:53 pm

Re: Li:n seuraajat löivät ja sylkivät Marco De Wittua

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli »

En pidä De Witistä, mutta onhan tuo säälittävää että heitellään jotain päälle, tuhotaan omaisuutta ja käydään kimppuun. Mutta tommosia kaikkitietäviä mielenosoittajia tämä yhteiskunta ikävä kyllä ihan peruskoulusta asti haluaa lapsista kasvattaa.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Onko siis Li:n kannattajissa rikollisia? Sama porukka sutannut toisten pahvinaamoja?
Sama porukka joka kiljui Turun terrorismin, mielen osoituksessa jotakin typerää piipitystä ja rumpujen pärinää, voi jeesus!!! :mrgreen: :mrgreen:

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Rubiskreebeli kirjoitti:En pidä De Witistä, mutta onhan tuo säälittävää että heitellään jotain päälle, tuhotaan omaisuutta ja käydään kimppuun. Mutta tommosia kaikkitietäviä mielenosoittajia tämä yhteiskunta ikävä kyllä ihan peruskoulusta asti haluaa lapsista kasvattaa.
En minäkään pidä, aivan saatanan rasittava mölisijä ja työntymässä kameroineen joka paikkaan MUT KU MULLA ON OIKEUS mentaliteetilla. Ihmetyttää, ettei kaveria ole pistetty lepositeissä rauhoittumaan jonnekkin Niuvaan vai onko sitten itse rauhoittunut?

Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja Paa »

Pidettiinpä jostain ihmisestä tai ei, niin jokaisen tulisi saada rauhassa ilman väkivallan uhkaa ja rojujen heittämisiä pitää vaalitilaisuutensa. Sylkeminen oikein myötähäpeän pisteenä iin päällä. Onko suvakkien tosiaan näin vaikea suvaita erilaisia mielipiteitä.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)

JammuSetä

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Kaikis parasta olis ignoorata koko touhu ja antaa De Witun mölistä tyhjälle torille.

Averell
Harjunpää
Viestit: 302
Liittynyt: Ti Marras 29, 2016 6:02 am

Re: Li:n seuraajat löivät ja sylkivät Marco De Wittua

Viesti Kirjoittaja Averell »

Lainrikkojat olivat ns aktivisteja joille on sallittua tehdä asioita jotka ovat muille lainvastaisia. Tämähän menee juuri kuten viherkommunistit ajattelevatkin. Tälläistä on suvaitsevaisten ajatusmaailma.
Oleskelulupa, tarkoittaako se lupaa oleskella ilman velvollisuuksia?

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1384
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Osa pääkaupunkimme nousevasta nuorisosta näytti olevan selvästi alaikäisiä. Osa luultavasti juovuksissa tai muitten aineitten alaisina. Tulee mieleen kysyä että millaiset ovat näitten kirkasotsaisten toivojemme vanhemmat? Onko vanhempia? Onko minkäänlaista kotikasvatusta? Onko tehty lastensuojeluilmoitusta? Eikö sosiaalitantoilla nouse nyt se kuuluisa huoli tällaisen väkivallankäytön seurauksena?

Välillä iso neekerikarju sai kiihotettua roskasakin huutamaan nerokasta iskulausetta: "Ei natseja minnekään!" Eikö tämä ole tuomittavaa; natsiksi kun ei sopisi kutsua kuin NSDAP:n jäsentä? Tästähän on juuri käyty oikeutta.

DeWit puhui myös siitä että miten tulee tämän meluavan joukon käymään islamisaation jatkuessa. Minulle tämä näytti sen ettei säälin hiventäkään tältä suunnalta ole odotettavissa, mikäli yksikin noista raiskataan tai pahoinpidellään.

Miksi poliisi selvästikin salli ja jopa halusi tämän raivokohtauksen jatkuvan? Eikö poliisi tiedä ettei sovi häiritä vaalipuheen pitäjiä saati sitten että hyökätään puhujan kimppuun? Muistaakseni tästä puhuttiin kun Soinin kimppuun oli yhdellä henkilöllä ilmeinen aie hyökätä. Muistanette miten herralle kävi? Pääkaupunkimme poliisilaitos on saanut julkisuutta kovin arvaamattomalla tavalla moniaita kertoja vuodessa jo pitemmän ajan mutta mikään ei näköjään muutu. Jälleen kerran on todettava että voittajaa on vähän vaikeampi julistaa - ainakaan vielä - mutta häviäjä on kirkkaasti paikallinen poliisi!

Miten lehdistö pauhasikaan tästä em. Soinin atakista, mutta tilanne on ollut aivan toinen niin Huuhtaseen kuin deWitiinkin kohdistuneitten raakojen ja väkivaltaisten hyökkäysten jälkeen. Eipä ole löydetty adjektiiveja tuomitsemiseen, eikä niitä ole tipahdellut myöskään poliitikoilta. Olisi nyt ainakin Sipilän luullut olevan shokissa? Vai onko shokki niin syvä että meni tajuttomuuden puolelle?

Mitä tästä sitten opimme? Sen, että kuuluisaa sisua on deWitillä tuhannesti enemmän kuin helsinkiläisellä paskanuorisolla. Marco de Wit ei tule antamaan periksi, hän ei luovuta ja hänestä vielä kuullaan. Tekisi mieleni sanoa: te kuulette! Tiedätte keitä tarkoitan.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Averell kirjoitti:Lainrikkojat olivat ns aktivisteja joille on sallittua tehdä asioita jotka ovat muille lainvastaisia. Tämähän menee juuri kuten viherkommunistit ajattelevatkin. Tälläistä on suvaitsevaisten ajatusmaailma.
Jos asiaa tarkastelee päinvastaisessa skenaariossa - eli äärivasemmiston puheenjohtajan vaalitilaisuudessa puheenjohtajaa pahoinpideltäisiin ja ympärille kerääntyisi sata äärioikeiston edustajaa solvaamaan, tönimään ja sylkemään vasemmisto puheenjohtajaa, niin uskallan väittää, että paikalta olisi kiinniotettu välittömästi kymmeniä ihmisiä, osa pidätetty ja päälle lätkäisty max. syytteet ja tuomiot ois ollu puhdas läpihuutojutttu. Tämän lisäksi media olisi rummuttanut ”natsien väkivallasta” ja eduskunta ja ministerit pitäisivät oikeiston vastaisia esiintymisiä pääuutislähetyksissä seuraavat kaksi viikkoa.

Mut hei, kuka väittää että laki ja sen käytännöt ovat mukamas ”kaikille samat” :?:

Elämä ei ole tasa-arvoista, vaan tarkoituksellisesti epätasa-arvoista - MUISTAKAA ÄÄNESTÄÄ OIKEUDENMUKAISUUDEN PUOLESTA!
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Averell
Harjunpää
Viestit: 302
Liittynyt: Ti Marras 29, 2016 6:02 am

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja Averell »

Juuri noin. Aktivistit saavat rauhassa häiritä poliittista tilaisuutta jopa väkivaltaisesti tai ainakin vahvasti kyseenalaistaen tilaisuudessa esiintyneen ihmisarvon ilman julkista huomiota mutta yksittäisen Torniaisen pikaistuksissaan tekemä harkitsematon tempaus oli pitkään otsikoissa ja viranomaistutkinnassa. Ilmeisesti virkavalta ei uskalla asettua vahvan poliittisen taustan omaavia aktivisteja vastaan?
Oleskelulupa, tarkoittaako se lupaa oleskella ilman velvollisuuksia?

metallikukko
Neuvoja-Jack
Viestit: 535
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:47 pm

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja metallikukko »

Piri-Jimi otti vähän riskejä ja sitten napsahti.
Yhteiskunta ei menettänyt mitään.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Li:n seuraajat löivät ja sylkivät Marco De Wittua

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Jutusta ei käynyt ilmi lainkaan se, että millä perusteella haittamaahanmuuttajaa olisi ahdistellut juuri Li:n seuraajat.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Prips
Susikoski
Viestit: 41
Liittynyt: Su Heinä 08, 2018 12:14 am

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja Prips »


Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Vaalikärhämöintiä Helsingin Narinkkatorilla

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Ai, mistä ne tunnistaa?

Vastaa Viestiin