"Kaarinalaisäiti" kaappasi kolme lastaan kuolemanvaaraan

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

"Kaarinalaisäiti" kaappasi kolme lastaan kuolemanvaaraan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kaarinalainen äiti kaappasi kolme lastaan ulkomaille

Julkaistu: 12.4. 16:40

Isä ei kuullut lapsistaan mitään vuoteen.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut vuodeksi ehdolliseen vankeuteen äidin, joka vei kolme lastaan vuodeksi ulkomaille näiden isän tietämättä. Äiti tuomittiin lapsikaappauksesta ja vapaudenriistosta.

Äiti ja isä olivat eronneet, ja heille oli määrätty yhteishuoltajuus. Kolme lasta, iältään nyt viisi, seitsemän ja 10 vuotta, olivat muuttaneet äitinsä kanssa Kaarinaan, ja Helsingissä asuvalla isällä oli oikeus nähdä heitä joka toinen viikko. Isällä ja lapsilla on Suomen kansalaisuus.

Lokakuussa 2017 äiti oli matkustanut lapsiensa kanssa Ruotsiin ja sieltä edelleen Britanniaan. Isä oli kuullut asiasta vasta heidän lähtönsä jälkeen, kun hänen Britanniassa asuva siskonsa oli ilmoittanut siitä.

Äiti kertoi todistuksessaan asuneensa ex-miehensä veljen luona ja että hänen tarkoituksensa ei ollut jäädä pysyvästi maahan. Hän oli saanut oleskelunsa aikana työpaikan, ja lapset olivat aloittamassa koulua ja päiväkotia.

Äiti oli kuitenkin sen jälkeen lähtenyt Britanniasta Somaliaan, jossa perhe asui vuokra-asunnossa. He asuivat Somaliassa noin vuoden, jonka jälkeen he olivat äidin mukaan olleet palaamassa Suomeen.

Interpol otti äidin ja lapset kiinni Dubaissa, jonka jälkeen lapset palautettiin Suomeen. Äidin mukaan Somaliasta ei ollut suoraa lentoa, ja siksi he olivat joutuneet lentämään Dubain kautta.

Äiti oli pidätettynä Dubaissa 15 päivää, jonka jälkeen hän oli joutunut jäämään sinne, koska hänellä ei ollut tuolloin voimassa olevaa passia. Äiti pääsi lopulta Suomeen jouluaattona 2018.

Isä ei ollut kuullut lapsistaan koko sinä aikana, kun he olivat olleet Somaliassa.

Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana äidin kertomusta siitä, että hänen tarkoituksensa ei ollut jäädä pysyvästi Britanniaan tai Somaliaan.
Käräjäoikeus katsoi, että äidin tarkoituksena oli lasten asuinvaltion muuttaminen.

Käräjäoikeus piti asianosaisten kertomusten perusteella selvitettynä, että isä ei ollut antanut suostumustaan lasten viemiseen pois maasta ennen lähtöä tai sen jälkeen.

Äiti tuomittiin vuoden ehdollisen vankeuden lisäksi maksamaan isälle kärsimyksistä 2 000 euroa ja kullekin lapselle 3 000 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen, ja siihen voi hakea muutosta hovioikeuden kautta.

IS
Uutisessa ei selvennetä, tuliko naiselle ikävä Kela-Goldia vai juoksiko rahat koko ajan? Ei myöskään kerrota miksei naista ja lapsia tapettu Somaliassa. Ihmeellistä kertakaikkiaan, että hengissä selvisivät tuosta vaarallisesta maasta, josta tungetaan tänne tuhatmäärin?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
janita
Jane Marple
Viestit: 1008
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: "Kaarinalaisäiti" kaappasi kolme lastaan kuolemanvaaraan

Viesti Kirjoittaja janita »

Monet junnuna Somaliasta Suomeen tulleet miehet hakevat Somaliasta vaimon. Sitten kun tulee ero, nää naiset harvoin haluavat jäädä Suomeen kun ei ole oman suvun tukea täällä ym...

Tää varmaan pätee muihinkin maahanmuuttajaryhmiin. Just tuli dokkari yhdestä Suomeen kotoutuneesta olikohan kurdista, jokahaki vaimon kotimaastaan ja kun tuli ero niin eukko pakkas lapsen ja lähti. Vissiin nousussa nää lapsikappaukset. 2017 ollut 34 lapdikaappausta Suomesta ulkomaille.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: "Kaarinalaisäiti" kaappasi kolme lastaan kuolemanvaaraan

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

janita kirjoitti:Monet junnuna Somaliasta Suomeen tulleet miehet hakevat Somaliasta vaimon. Sitten kun tulee ero, nää naiset harvoin haluavat jäädä Suomeen kun ei ole oman suvun tukea täällä ym...

Tää varmaan pätee muihinkin maahanmuuttajaryhmiin. Just tuli dokkari yhdestä Suomeen kotoutuneesta olikohan kurdista, jokahaki vaimon kotimaastaan ja kun tuli ero niin eukko pakkas lapsen ja lähti. Vissiin nousussa nää lapsikappaukset. 2017 ollut 34 lapdikaappausta Suomesta ulkomaille.
Parempi vaan että menevät ja vievät tekosensa mukanaan. Voisi mieskin mennä perässä huhuilemaan että minne katosivat.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: "Kaarinalaisäiti" kaappasi kolme lastaan kuolemanvaaraan

Viesti Kirjoittaja Silli »

janita kirjoitti:Monet junnuna Somaliasta Suomeen tulleet miehet hakevat Somaliasta vaimon. Sitten kun tulee ero, nää naiset harvoin haluavat jäädä Suomeen kun ei ole oman suvun tukea täällä ym...
Ottamatta kantaa asioihin, joita ReissuLasse tuossa käsittääkseni sivusi, on minustakin täysin ymmärrettävää, että nämä naiset lapsineen usein häipyvät alkuperäisiin kotimaihinsa. Jos musliminainen eroaa, hän on yleensä edelleen ns. miehensä omaisuutta (ja varsinkin lapset ovat) ellei hän sitten palaa perheensä luo. Perheensä luokse palattuaan, hän joutuu yleensä veljiensä tai siskojensa miesten silmälläpidon alle ellei isää enää ole. Länsimaassa pärjäämiseen melkein väkisin tarvittaisiin kielen osaamista ja muutakin osaamista pelkästään omien asioiden hoitamiseen, saati työllistymiseen. Uuden parisuhteen solmiminen on mahdotonta tai ainakin usein kovin vaarallista, kuten Haagan puukotustapaus osoitti. Jopa omien ystävien hankkiminen voi olla ex-miehelle punainen vaate ainakin silloin, jos ystävät ovat vääräuskoisia ja tällöin potentiaalisia "liberaalien arvojen tyrkyttäjiä".

Tiedän muutamia ei-muslimimaistakin (Euroopan ja Aasian maat & latinomaat) tulleita naisia, jotka ovat avioeron jälkeen painelleet aika nopeasti entisiin kotimaihinsa. Osa on ottanut lapset mukaansa ja myös niin, ettei se ole ollut vanhempien yhteinen päätös. Ei ole yksinhuoltajilla ihan helppoa elämä muutenkaan, saati sitten maahanmuuttajana, jos ei osaa paikallista kieltä tai omaa riittävää koulutustasoa uuden kotimaan tarpeisiin nähden. Tiedän kyllä eronneita suomalaisnaisiakin, jotka ovat eron jälkeen palanneet lapsineen Suomeen, vaikka olisivat osanneetkin ex-puolisonsa maan kieltä ja asuneet siellä menestyksellisesti useita vuosia. Esimerkiksi Ruotsista, Ranskasta, Italiasta, Yhdysvalloista ja Japanista Suomeen palanneita yh-äitejä lapsineen tulee heti mieleen.

Tällaiset lapsikaappaukset saattavat todellakin yleistyä. Sitä tietysti toivoisi, että erovanhemmat pystyisivät tekemään yhdessä jonkinlaisen järkevän päätöksen lasten osalta näissä tilanteissa.

Ps. Alkuperäiseen lehtijuttuun on pakko kommentoida, että tämä on todellakin kiinnostava näkökulma Somalian "hengenvaarallisuuteen". Somaliassa on tälläkin hetkellä sinne pitkiksi ajoiksi matkustaneita somaleita, jotka ovat alunperin tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina. Nyt he sitten lomailevat siellä kuukausitolkulla. Minusta heidän tulisi jäädä sinne ja tehdä töitä maansa kehittämiseksi.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
morbidelli
Agentti Scully
Viestit: 684
Liittynyt: To Loka 01, 2009 1:34 pm

Re: "Kaarinalaisäiti" kaappasi kolme lastaan kuolemanvaaraan

Viesti Kirjoittaja morbidelli »

Silli kirjoitti: Tällaiset lapsikaappaukset saattavat todellakin yleistyä. Sitä tietysti toivoisi, että erovanhemmat pystyisivät tekemään yhdessä jonkinlaisen järkevän päätöksen lasten osalta näissä tilanteissa.
Eikös tuo nyt ole ihan järkevä päätös. Mukava loma kotiseudulla ja 11.000 euroa kipurahaa valtiokonttorilta.
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3026
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: "Kaarinalaisäiti" kaappasi kolme lastaan kuolemanvaaraan

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Silli kirjoitti:
janita kirjoitti:Monet junnuna Somaliasta Suomeen tulleet miehet hakevat Somaliasta vaimon. Sitten kun tulee ero, nää naiset harvoin haluavat jäädä Suomeen kun ei ole oman suvun tukea täällä ym...
Ottamatta kantaa asioihin, joita ReissuLasse tuossa käsittääkseni sivusi, on minustakin täysin ymmärrettävää, että nämä naiset lapsineen usein häipyvät alkuperäisiin kotimaihinsa. Jos musliminainen eroaa, hän on yleensä edelleen ns. miehensä omaisuutta (ja varsinkin lapset ovat) ellei hän sitten palaa perheensä luo. Perheensä luokse palattuaan, hän joutuu yleensä veljiensä tai siskojensa miesten silmälläpidon alle ellei isää enää ole. Länsimaassa pärjäämiseen melkein väkisin tarvittaisiin kielen osaamista ja muutakin osaamista pelkästään omien asioiden hoitamiseen, saati työllistymiseen. Uuden parisuhteen solmiminen on mahdotonta tai ainakin usein kovin vaarallista, kuten Haagan puukotustapaus osoitti. Jopa omien ystävien hankkiminen voi olla ex-miehelle punainen vaate ainakin silloin, jos ystävät ovat vääräuskoisia ja tällöin potentiaalisia "liberaalien arvojen tyrkyttäjiä".

Tiedän muutamia ei-muslimimaistakin (Euroopan ja Aasian maat & latinomaat) tulleita naisia, jotka ovat avioeron jälkeen painelleet aika nopeasti entisiin kotimaihinsa. Osa on ottanut lapset mukaansa ja myös niin, ettei se ole ollut vanhempien yhteinen päätös. Ei ole yksinhuoltajilla ihan helppoa elämä muutenkaan, saati sitten maahanmuuttajana, jos ei osaa paikallista kieltä tai omaa riittävää koulutustasoa uuden kotimaan tarpeisiin nähden. Tiedän kyllä eronneita suomalaisnaisiakin, jotka ovat eron jälkeen palanneet lapsineen Suomeen, vaikka olisivat osanneetkin ex-puolisonsa maan kieltä ja asuneet siellä menestyksellisesti useita vuosia. Esimerkiksi Ruotsista, Ranskasta, Italiasta, Yhdysvalloista ja Japanista Suomeen palanneita yh-äitejä lapsineen tulee heti mieleen.

Tällaiset lapsikaappaukset saattavat todellakin yleistyä. Sitä tietysti toivoisi, että erovanhemmat pystyisivät tekemään yhdessä jonkinlaisen järkevän päätöksen lasten osalta näissä tilanteissa.

Ps. Alkuperäiseen lehtijuttuun on pakko kommentoida, että tämä on todellakin kiinnostava näkökulma Somalian "hengenvaarallisuuteen". Somaliassa on tälläkin hetkellä sinne pitkiksi ajoiksi matkustaneita somaleita, jotka ovat alunperin tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina. Nyt he sitten lomailevat siellä kuukausitolkulla. Minusta heidän tulisi jäädä sinne ja tehdä töitä maansa kehittämiseksi.
Pohjoismaiset somalit puuhastelevat kulttuurikeskusta - Somaliaan. Kyse on vahvasta innovoinnista, sillä tähän mennessä somalien on täytynyt ikävästi poistua Somaliasta, jos ovat halunneet elättää itsensä pakolaisina. https://somaliliitto.fi/2017/08/09/terv ... adishusta/

Turvapaikkasysteemi on pystyyn kuollut toisen ajan viritelmä, jolla kaiken maailman puliveivarit pystyvät nostamaan elintasonsa satakertaiseksi tekemättä mitääñ - sodan keskellä nälkään kuoleva lapsi saa aivan vapaasti kuolla sodan keskellä nälkään.

Mutta tänään näyttäisi olevan eduskuntavaalit.
Vastaa Viestiin