Kilju ja tappaminen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Kilju, puukko ja riita. Vähäosaisten miesten henkirikokset usein vaativat kaikki kolme edellistä toteutuakseen. Mutta muistamme esimerkiksi Hyvinkään paloittelusurman, ei ollut riitaa eikä puukkoa. Oli sen sijaan kiljua, saatananpalvontaa, alistamista ja jeesusteippiä.

Joskus nuorempana ihmettelin mikseivät rappioalkoholistit joilla kuitenkin on asunto jossa panna kiljua eivät näin tee. Kilju on halvimmillaan lähes ilmaista. Nyt ymmärrän että alkoholisti tuohon tilaan vajottuaan on niin aineen vanki että hän ei pysty suunnitelmallisuuteen: Jos nyt sijoittaisi viisi euroa, viikon päästä olisi 30 litraa hyvää kiljua, ei, vaan vitosella ostetaan olutta nyt heti jotta krapula siirtyy.

Tehdään tästä ikimuistoinen kiljuketju. Myös muut kiljumuistot ovat tervetulleita kuin henkirikoksiin liittyvät.

Muistan yhden vakavan kiljutapauksen, palaan siihen myöhemmin. 70-luvun lopussa Itä-Suomessa eräs väkivahva mies surmasi useita ihmisiä useamman tunnin aikajaksolla. Koko ajan hän piti itseään kiljupöhnässä, muun muassa mopoili Pappa-Tunturilla tarakalla kanisterillinen kiljua. Jollain sisävesialuksellakin riehui ja tappoi (?). Lopulta kuuden poliisin voimin mies saatiin rautoihin.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Jack the Ripper kirjoitti:Tehdään tästä ikimuistoinen kiljuketju. Myös muut kiljumuistot ovat tervetulleita kuin henkirikoksiin liittyvät.
Kiljua tuli nuorena juotua, mutta ei siitä tappamisvimmaa tullut.

Ammattikoulun asuntolassa kiljut pöhisi niinkin lujaa, että rappukäytävässä asti haisi.
Ja lähtöhän sieltä tuli...

Kaksi kertaa :D
it's my car !

vempele
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: To Marras 24, 2011 7:21 pm

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja vempele »

Hiivaa vettä sokeria jopa vitun hedelmiä tai sit raakana i will kill you jos kosket mun kiljuun älä siis koske papa dodongin kiljuu

https://youtu.be/pzdhgzl7MiM
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Kyllähän kilju kauppansa tekee "piireissä"
Tunnempa eräänkin joka on tehnyt tuntuvan tilin kyseisellä sotkulla.
Itse en kyseiseen aineeseen koske edes aseella uhattaessa tänäpäivänä nuoruuden kokemusten jälkeen. :lol:
Armoton känni tuolla aikaiseksi saadaan ja sellaiset olotilat että tekisi mieli tappaa joku, lähinnä isensä.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Itsekin join ensimmäiset humalat kiljusta, tai se oli pitkään käytettyä kotikaljaa, noin 8-prosenttista. Minulla oli sitä 20 litraa huoneessani mutta äiti kaatoi loput pois päästyään "hajulle" mitä on meneillään. Seurasi varustelukierre, asentelin aktiivihiilisuodattimia käymiskaasujen hajun häivyttämiseksi mutta äiti teki silti silloin tällöin pistotarkastuksia kaappeihini ja kiljut hävisivät. Sitten laitoin kiljut taloyhtiön pyörävarastoon ruohonleikkurin taakse. Myös kaverin kanssa teimme kimpassa kiljua hänen kerrostalonsa pommisuojassa ja ullakon häkkivarastossa. Nopeasti pilaantuvaa tavaraa olisi ollut sääli päästää etikoitumaan joten myimme sitä pari vuotta nuoremmille punkkareille ja muille janoisille, kymmenellä markalla sai 1,5 litraa eli mehukattipullollisen nektaria, ostajalla piti olla oma tyhjä mehukattipullo mukana, pulloista oli aina krooninen pula. Voi sitä lappoamisen määrää!
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

loikkari

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja loikkari »

Itse tein Aku Ankka juomaa joka tehtiin silleen, että jätettiin tuoremehu tiivistettä huoneen lämpöön pöhimään päiväksi pariksi ja se sitten lisättiin pönttöön jossa oli lähinnä vettä ja sokeria. Hiukan saattoi laittaa hiivaa käymisen käynnistämiseksi mutta ei sitä välttämättä tarvinnut kun tuoremehu alkoi itsessään käymään kun se oli lämpimässä aukinaisena. Melko väkevää siitä tuli, ja 25 litraa satsi mutta alkoi närästään ihan mahdottomasti ainakin itselläni. SItä sitten jakelin kavereillekin kun tarpeeseen meni.

Tappamisen meininkiä ei siitä kyllä tullut, ne tuli sitten vuosien saatossa kunnes menin siihen kuntoon että itsensä kasassa pitämisessä oli ihan riittävästi tekemistä.

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Pitkällisen etsinnän jälkeen löytyi avausviestissäni kertoma tapaus. Siihen liittyi kiljua, troolari ja Pappa-Tunturi mutta Itä-Suomessa se ei tapahtunut vaan Nauvossa 1978. Ilmeisesti muistikuvani sekoittuivat Imatralla useita surmanneeseen rotevaan mieheen jolla oli ruotsinkielinen sukunimi. Nauvon tappajaa ei mainita missään lähteissä rotevaksi tai erityisen vahvaksi.

Mutta Nauvon surmista: Kymmenen vuotta sitten sanoin että 1,9-2,2 promillen humala on lievä. Nyt viisaampana tiedän että se on vahva päihtymys joka aiheuttaa horjumista ja muistinmenetyksiä. Tottumaton sammuu noissa promilleissa. Kuitenkin kolmikko oli ilmeisesti hyvin harjoitellut alkoholin käyttöä. Kokemus luo varmuutta tässäkin asiassa. Lisäksi kymmenen vuotta sitten kirjoitin ilmeisen aivopierun että haulikolla voisi ampua neljä laukausta kymmenessä sekunnissa. No ehkä pumppuhaulikolla tms. mutta kyseessä oli yksipiippuinen kertaladattava haulikko. Humalaiselta ampujalta luulisi menevän se 10 sekuntia per laukaus, vähintään. Kolme litraa kiljua per naama on kyllä paljon. Liekö ollut matalaprosenttista tai sitten ainoa joka on jäänyt tapahtumien kulusta kertomaan on vääristellyt asioita.

Nauvon troolarisurmat 1978: https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=3&t=5166
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

loikkari kirjoitti:Itse tein Aku Ankka juomaa joka tehtiin silleen, että jätettiin tuoremehu tiivistettä huoneen lämpöön pöhimään päiväksi pariksi ja se sitten lisättiin pönttöön jossa oli lähinnä vettä ja sokeria.
Tuo on muunnelma Lapinmiehen kiljusta. Siinä appelsiinituoremehut pakastetaan ja lisätään jäisinä tiiliskivinä veteen johon on lisätty sokeria. Hiivaa ei tarvita. Itse en ole tuota koskaan valmistanut mutta maistanut olen kyllä, maku on hyvä eikä lainkaan kiljumainen.

Pitäiskin pitää ysäribileet, siellä ois kiljua ja nappiverkkarit ja flanellipaidat päällä kuunneltais sen ajan Klamydiaa ja Sepulturaa c-kasetilta. Ja NHL-lippikset ois tietty must.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Hyvin on pitäny kilju arvonsa, piruuttani kyselin että mikä on kurssi. Edelleen kymppi 1.5 litrasta. Ja asiasta toiseen, kysyin yhdeltä jampalta pari vuotta sitten että mikset ite osta astiaa ja emmeitä, saat viikon kännit halvalla. Tiiättekö mikä oli vastaus? Eihän siinä saa rauhassa ryypätä ku kaikki on sammiolla, saatana. Logiikka tuokin.

vempele
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: To Marras 24, 2011 7:21 pm

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja vempele »

Pari viikkoa ja bisnes kukoistaa jos kympin 1.5l. Täytyy lähteä tekemään tuttavuutta paikallisten rantojen miesten kanssa, kelpaa kevät auringossa juoda kaljaa ja luoda kontakteja,talvella sitten thaimaaseen teltan kanssa keittämään kiljua omaan käyttöön ja viimeisen ämpärin jälkeen hirttäytyy palmuun.
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Joo, sellanen on kuulemma markkinahinta, siis velkamarkkinahinta, varmaan sama joka kylässä ja eiköhän ne markkinat oo aikalailla suljetut että onnea vaan kiljupisneksilles.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Kyllä, markkinahinta on ollut juurikin tuo ja nauhalle sitä annetaan. Velat sitten tullaan kylläkin perimään,ennemmin taikka myöhemmin :lol:
Ihan hyvää tiliä tollakin jotkut tekee.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

sikakoira kirjoitti:Kyllä, markkinahinta on ollut juurikin tuo ja nauhalle sitä annetaan. Velat sitten tullaan kylläkin perimään,ennemmin taikka myöhemmin :lol:
Ihan hyvää tiliä tollakin jotkut tekee.
Joltain perus sairauseläkeläisiltä otetaan pankkikortti tunnuslukuineen kun velaksi myydään. Kun eläkepäivä koittaa trokari käy automaatilta nostamassa omat saatavansa ja palauttaa kortin, ehkä samalla lisää juomaa myyden. Korkoja kiskotaan ja uhri on usein avuttomassa asemassa, velkavankeudessa. Koko eläke voi mennä samointein velkoihin eikä rahaa jää ruokaan. Jokunen trokari saattaa eläkepäivänä samalla tuoda ruokaa asiakkaan rahoilla, ei lypsävän lehmän kannata antaa kuolla.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Juurikin näin, mutta ei se varmaan mikään kultakaivos oo, luulisin.

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Kilju ja tappaminen

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Vaikka keskustelenkin itseni kanssa, kävin tunti sitten tarkistamassa hinnan, harvat kuulemma juo enää kiljua, litra votkaa maksaa ~40 koppa kaljaa 20-30. Siis piuhalle. Enpä tiiä niistä taikkutalvilomista , heh.

Vastaa Viestiin