Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Oulun Kaukovainiolla tapahtunutta väkivallantekoa tutkitaan tapon yrityksenä

12.04.2019 klo 12.41
Oulu

Maanantaina 8.4. iltapäivällä poliisille ilmoitettiin kahden miehen välisestä tappelusta, jonka yhteydessä toinen osallinen oli saanut teräaseen vammoja. Teko oli tapahtunut Kaukovainion ostoskeskuksen piha-alueella.

Asian selvittelyssä kävi ilmi, että kahden oululaisen miehen välinen nyrkkitappelu oli muuttunut vakavammaksi väkivallanteoksi. Toinen osallinen oli ottanut puukon esiin ja lyönyt sillä toista osapuolta pään alueelle. Väkivallanteko oli keskeytynyt, kun kauppakeskuksessa asioineet sivulliset olivat puuttuneet tilanteeseen.

Puukotuksesta epäilty oli poistunut paikalta teon jälkeen, mutta hänet otettiin kiinni saman päivän aikana. Uhri kuljetettiin sairaalahoitoon. Hän sai teon yhteydessä vakavia, mutta ei hengenvaarallisia vammoja.

Oulun käräjäoikeus on tänään vanginnut oululaisen 90 – luvulla syntyneen miehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa asianosaisten ja todistajien kuulemisella. Esitutkinta valmistunee kesän aikana.
Poliisi
Kaketsu paikkana on nähnyt monet puukkohipat historiansa aikana, mutta viime vuosina se taitaa olla jotenkin rauhoittunut tai sitten olen peloton tai tietämätön?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

kaarmis
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: To Tammi 10, 2019 5:21 pm

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja kaarmis »

Jos jonkun haluaa tappaa, niin eikö puukolla päähän lyönti oo kuitenki huonoimpia keinoja tohon? Vaiko oliko yrittäny tähdätä pehmytkudosalueille?

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Samaa mieltä. Todennäköisesti vihan vallassa oleva amatööri. Harva oikea taistelija tähtää puukolla päähän, olipa sitten tarkoitus tappaa tai haavoittaa.

Se onkin sitten eri asia, jos on silmäosastolle kajottu, sitä joku voi jopa suunnitellusti tehdä ja tuskinpa siitä poliisitiedotteessa tuon kummemmin kerrottaisiin. Näin en usko tässä käyneen, vaan puukolla lyödään päähän yleensä raivon vallassa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

kaarmis
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: To Tammi 10, 2019 5:21 pm

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja kaarmis »

On Anoi Kaa kirjoitti:Samaa mieltä. Todennäköisesti vihan vallassa oleva amatööri. Harva oikea taistelija tähtää puukolla päähän, olipa sitten tarkoitus tappaa tai haavoittaa.

Se onkin sitten eri asia, jos on silmäosastolle kajottu, sitä joku voi jopa suunnitellusti tehdä ja tuskinpa siitä poliisitiedotteessa tuon kummemmin kerrottaisiin. Näin en usko tässä käyneen, vaan puukolla lyödään päähän yleensä raivon vallassa.
Nip. Jos silmään tai korvan taakse tähtäsi, niin saatanan tunari.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Puukolla päähän voisi kyllä olla perin pelottava juttu, joten ehkä tarkoitus oli tosiaan pelotella.

Tai sitten esim. kaulaan, niskaan tjms. on tähdätty, muttei osuttu?
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Ihan normimeininkiä kaketsulla. Nistit vai spurgut ottivat yhteen? Tarina ei kerro.

Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Marokonsoturi kirjoitti:Ihan normimeininkiä kaketsulla. Nistit vai spurgut ottivat yhteen? Tarina ei kerro.
No aika höpöhöpöä. Ei ole ihmeempiä sattunut aikoihin. Vastahan oli tutkimus levottomista kaupunginosista eikä Kaketsu ollut mukana. Itse asuin siellä lapsen kanssa vuosina 2015-2017 ja ei mitään häikkää. Meidän talossa asu eläkeläisiä ja lapsiperheitä. Olisin halunnut jatkaa siellä asumista mutta elämässä sattuu ja tapahtuu ja nyt asutaan toisella laidalla kaupunkia.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

AutumnForever kirjoitti:
Marokonsoturi kirjoitti:Ihan normimeininkiä kaketsulla. Nistit vai spurgut ottivat yhteen? Tarina ei kerro.
No aika höpöhöpöä. Ei ole ihmeempiä sattunut aikoihin. Vastahan oli tutkimus levottomista kaupunginosista eikä Kaketsu ollut mukana. Itse asuin siellä lapsen kanssa vuosina 2015-2017 ja ei mitään häikkää. Meidän talossa asu eläkeläisiä ja lapsiperheitä. Olisin halunnut jatkaa siellä asumista mutta elämässä sattuu ja tapahtuu ja nyt asutaan toisella laidalla kaupunkia.
Siinä missä maikkulassa keskimääräinen eliniänodote on 78-vuotta niin se Kaketsulla on 53-vuotta. Jos näitä sitten voi vertailla..?

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

On Anoi Kaa kirjoitti:Kaketsu paikkana on nähnyt monet puukkohipat historiansa aikana, mutta viime vuosina se taitaa olla jotenkin rauhoittunut tai sitten olen peloton tai tietämätön?
Kyllä kaketsu on edelleen melkoinen spurgujen ja rikollisten tanhupaikka. Sinänsä hassua kun Kaukovainio on aiemmin jopa valittu Oulun parhaimmaksi kaupunginosaksi. Kuten monet muutkin alueet Kaukovainiollakin on kerrostalo-vuokra-alueensa ja sitten on omakotitaloalue.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Marokonsoturi kirjoitti:Siinä missä maikkulassa keskimääräinen eliniänodote on 78-vuotta niin se Kaketsulla on 53-vuotta. Jos näitä sitten voi vertailla..?
Kuulostaa aika uskomattomalta että kaupunginosilla olisi näin iso ero. Onko tälle tiedolle joku lähdekin olemassa?

Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Itse asuin aikoinaan kans muutaman vuoden kaketsulla ja sinä aikana oli se mustasukkaisuus-surma jossa joku puukotettiin kerrostalon pihamaalla ja sitten vielä siinä omassa lähipizzeriassa ammuskelu a la Vähäsarja.Varsinkin pizzeria ammuskelu laitto miettimään kun olisi aivan hyvin voinut itsekkin olla siellä silloin asiakkaana.Yleensähän näissä ei kuitenkaan sivullisille ole vaaraa kun pakkaavat olemaan tiettyjen piirien keskenäisiä selvittelyjä.

Itse asuin kuitenkin rauhallisessa talopiirissä.

PS. Herkistää kuitenkin kuulla että Holovi pubin henki elää edelleen vahvana kaketsun ostarilla.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:
Marokonsoturi kirjoitti:Siinä missä maikkulassa keskimääräinen eliniänodote on 78-vuotta niin se Kaketsulla on 53-vuotta. Jos näitä sitten voi vertailla..?
Kuulostaa aika uskomattomalta että kaupunginosilla olisi näin iso ero. Onko tälle tiedolle joku lähdekin olemassa?
Veikkaisin päihdeongelmia, laajamittaista työttömyyttä ja alhaista impulssikontrollia

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Veikkaisin mielikuvituksesi tuotetta. Onko tuolle "tiedolle" jotain lähdettä?

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Oulu: Kaukovainiolla lyötiin puukolla päähän

Viesti Kirjoittaja Silli »

OT, mutta asuukohan Kaukovainiolla ketään Kauko Vainiota...? :roll:
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Vastaa Viestiin