Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Pinolahan oli Taichungissa myös useaan otteeseen. Itse en usko tässä yhteen tekijään, luulen että on ollut laajempaa toimintaa ihan suomalaistenkin osalta.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Minulle oli pikku shokki lukea tuo aamulla. Olen törmännyt tuohon ajatukseen aiemminkin, mutta en pitänyt sitä mitenkään realistisena. Olisiko mahdollista puhua vaikkapa "Johtaja P:stä" taikka jostain sellaisesta, ettei nimiä tule julkistettua liikaa.

Jos muita Lähetysseuralaisia oli mukana "ringissä", niin sitten tilanne oli se, että mahdollisesti puolet oppilaskodin lapsista oli pedofiilien omia pentuja, ja toinen puolet oli uhreja. Sitten pedofiilit kumminkin tekivät työtä yhdessä uhrien vanhempien kanssa.

Eikö ollut aikamoinen riski, että kun pedo-setä esim. vetää uhria hanuriin niin oma lapsi kävelee sisälle ja ehtii havainnoida tilanteen? Oppilasten huoneissahan ei ollut lukkoja.

Toinen riski oli, että kun käydään koulua vuosikausia yhdessä, niin uhri joskus kertoo pedofiilin omalle pennulle että "isäsi veti minua hanuriin" taikka "äitisi kuvasi filmille kun amerikkalaiset ja kiinalaiset vetivät minua hanuriin". Näinhän saattaisi tapahtua esim. koulun välitunnilla. Taikka oppilaskodin aamiaisella.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Pinola on jo nimetty tämän tapauksen tiimoilta. Sen verran korjaan, etten tiedä varmaksi kohdistuivatko kaikki hänen komennuksensa Taichungiin, Taiwanissa oli kuitenkin useaan otteeseen. Nuo tiedot ovat julkisesti saatavilla.
Myös se on todettava että jutussa ei ole ketään tuomittu, ei edes asetettu syytteeseen. Pinola erosi virallisesti syntyneen kohun seurauksena ja lapsuudenkaverinsa ei joutunut syytteeseen vaikka tutkittavana olikin.
Virallisesti jutussa on vain mielenhäiriöisiä entisiä oppilaskodin asukkeja, joiden syytöksille ei pystytty osoittamaan todistettavaa kohdetta.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Eihän Lähetysseuralla ole mitään oikeutta olla olemassa, JOS siellä on ollut aivan ytimessä pedofiilirinki. Siis nimenomaan JOS. Vai mitä mieltä muut ovat?

Siis JOS Lähetysseuran ytimessä on tominut pedofiilirinki, niin onhan se tavattoman rankka juttu. JOS näin on, niin mitä pitäisi tehdä asialle? Mielenkiinnolla kuuntelen muiden mielipiteitä.

Lopuksi vielä huomautan, että minä EN itse usko pedofiiliringin olemassaoloon. Tietenkin jos sellainen on toiminut Taiwanissa, Lähetysseuran ulkopuolella, niin sehän on eri juttu. Jostain syystä julkinen huomio on kumminkin kohdistunut nimenomaan Lähetysseuraan itseensä. Kouluhan ei ollut millään tavalla osa Lähetysseuraa, vaan jenkkilästä tuotu Taiwaniin.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Perheneuvoja Kirsti Ijäs kävi Taichungin oppilaskodissa 1988 toimiessaan SLS:n konsulttina. Ijäs sanoi hälytyskellojen soineen, hän hämmästeli lasten pahoinvointisuutta. Oppilaskodin pojat, ja siellä asuva muutama tyttö olivat käytökseltään aggressiivisia, pelokkaita ja masentuneita, vetäytyviä.
Hän ei pystynyt antamaan selkeää tulkintaa mistä tuo johtui. Taiwanista palattuaan Ijäs suositteli että vanhemmat ottaisivat lapset kotiin ja ottaisivat heistä vastuun, koska näytti ettei heidän ole hyvä olla oppilaskodissa.
Lähetysseuran johdon mielestä oppilaskotijärjestelmä oli hyvä.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Tuokin on mielenkiintoista kuultavaa. Tietenkin minua kiinnostaisi tietää, mistä tässä tapauksessa oikeasti on kyse.

Olen itse tuntenut ihmisiä, jotka olivat Lähetysseurassa töissä. Vuosikymmenten mittaan Lähetysseurassa toimineiden ihmisten määrä kasvoi ja kasvoi - työntekijöitä lähti ulkomaille, entisiä työntekijöitä palasi Suomeen, kontaktien määrä kasvoi ja kasvoi. Sitten kun tuntee niitä jotka ovat olleet oikeasti duunissa Lähetysseurassa, saa kuulla paljon inside-juttuja. Näin saa asioista erilaisen kuvan kuin tiedotusvälineiden kautta.

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Silli kyseli tuolla aiemmin noista tutkimuksista, niistä taitaa olla tietoa saatavilla niukasti.
Helsingin Poliisilaitokselle alkuperäinen tutkintapyyntö tehtiin. Sillehän kävi sittemmin kylmät, kuten on jo mainittu. Poliisi ei vaivautunut edes käymään Taichungissa.
Oikeusministeri Johannes Koskinen vaati tutkimusten aloittamista uudelleen kesäkuussa 2001, homma siirtyi KRP:lle.
Tutkinnanjohtajana toimi rikosylikomisario Tero Haapala. Tammikuussa 2002 KRP ilmoitti tutkimusten päättyneen. Syyksi sanottiin mahdollisten rikosten vanhentuminen, KRP:n mukaan ei myöskään tullut esille sellaista uutta, yksilöityä tietoa, jolla epäillyt tapahtumat olisi varmuudella voitu kohdistaa johonkin tiettyyn henkilöön.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Tuokin oli minulle uutta tietoa. Tein google-haun Tero Haapalasta, ja hän vaikuttaa hyvin kokeneelta poliisilta. On mahdollista että olen kuullut nimen aiemmin, ehkä montakin kertaa, mutta en ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

Uhrit olivat pettyneet poliisin toimiin. Mutta poliisin toiminta on aivan erilaista kuin kirkollisten piirien toiminta taikka terapeuttien toiminta. FBI:n Kenneth Lanning kirjoittaakin jotain sen suuntaista että "poliisin tehtävä ei ole uskoa uhrin kertomusta". Poliisi ei ole samanlainen empatiayhteisö kuin terveydenhuollon ammattilaiset. Tähän väliin laitankin linkin Lanningin artikkeliin, olen sen nähnyt mainitun aiemmin tällä foorumilla Anneli Auerin tapauksen yhteydessä:

http://www.religioustolerance.org/ra_rep03.htm

Tästä voisin jossain vaiheessa ottaa esiin joitakin kohtia lisää.

Edit - tarkka sitaatti löytyi Lanning Reportista, se on tämä: "It is not the investigator's duty to believe the victims; it is his or her job to listen and be an objective fact finder. "

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Lisää nimiä tutkinnasta, HPL:lta päätutkijana oli Anneli Aunola.

Jutun tutkinnanjohtaja oli rikoskomisario Markku Stenberg
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Laitetaan vielä pari kuvaa, kauan sitten, kaukana Taiwanissa. Kuvat on julkaistu alkujaan Suomen Kuvalehdessä 1979.
Taichung 1979.jpg
Taichung 1979.jpg (141.66 KiB) Katsottu 2530 kertaa
Taichung_1979.jpg
Taichung_1979.jpg (204.77 KiB) Katsottu 2530 kertaa
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Sitten palaan Lanning reportiin.

Tässä yksi ongelma Taiwanin tapauksessa - tämä on asia, jota terapeutit ja toimittajat eivät ota huomioon:

Consistent statements obtained from different multiple victims are powerful pieces of corroborative evidence - that is as long as those statements were not "contaminated". Investigation must carefully evaluate both pre- and post-disclosure contagion, and both victim and intervenor contagion. Are the different victim statements consistent because they describe common experiences or events, or because they reflect contamination or urban legends?

The sources of potential contagion are widespread. Victims can communicate with each other both prior to and after their disclosures. Intervenors can communicate with each other and with victims. The team or cell concepts of investigation are attempts to deal with potential investigator contagion. All the victims are not interviewed by the same individuals, and interviewers do not necessarily share information directly with each other. Teams report to a leader or supervisor who evaluates the information and decides what other investigators need to know.


Lanning kirjoittaa aiheesti enemmänkin mutta en lainaa kaikkea tähän. Lopuksi:

Once a case is contaminated and out of control, I have little advice on how to salvage what may once have been a prosecutable criminal violation. A few of these cases have even been lost on appeal after a conviction because of contamination problems.

Taiwanin tapaus oli Lanningin kuvauksen vastakohta. Uhrien joukko sai vuosikausia tai vuosikymmeniä pyöritellä omia asioitaan täysin sisäsiittoisesti. Lähetysseuran sisällä tapahtui jakaantuminen, jossa kaksi leiriä valitsi puolensa eikä kunnon vuorovaikutusta enää ollut. Veikkaan, että epäillyt työntekijät eivät tiedä puoliakaan siitä, mitä kaikkea heistä uskottiin.

Suomen kielellä "contamination" tarkoittanee sitä, että uhrit pääsevät keskustelemaan keskenään. Korjatkaa jos olen väärässä.

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Silli »

Kiitos keskustelukumppaneille kiinnostavista pohdinnoista, joista osa kyllä meni yli tajuntani. Joitakin vuosia sitten tivattiin sekä Pinolasta että eräästä juttuun liittyvästä poliisista. Nyt en ehdi pidemmin kirjoittaa, mutta tajuan nyt taas enemmän. Tässähän taitaa olla ollut läpikotaisin likaisia poliiseja veiviä pyörittämässä :( Huvittavaa, että Jenkeissä on jaksettu käydä tutkimassa, muttei Taiwanissa :roll:
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Sitten vielä toteaisin, että Taiwanin juttu perustuu ilmeisesti täysin palautetuille muistoille, englanniksi "recovered memories". Todisteita ei liene ollenkaan. Pornoa on kuvattu vuosikymmenten ajan, mutta kukaan ei ole sitä nähnyt.

Olisi tavallaan koomista, jos Lähetysseuran tiedotuksessa työntekijät viihdyttäisivät itseään Taiwanin tallenteilla joka päivä. Mutta totuus on juuri tämän vastakohta - kukaan ei ole koskaan nähnyt yhtään kuvaa taikka filmiä, ei missään maassa millään vuosikymmenellä.

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Sillille vielä vastailen, kun meni viestit ristiin: jos minun jutut menee yli hilseen, niin syy on se että olen tätä asiaa yli viisi vuotta pyöritellyt ja ajatuksia on aivan liikaa. Vedän mutkia suoraksi, niin kuin esim. Lanning reportin kanssa. Se on joillekin täällä tuttu, koska se putkahti esiin Anneli Auerin tapauksessa tällä foorumilla.

Sitten kun poliisi ei mennyt Taiwanille - mitä olisi pitänyt tutkia? Jos poliisilla ei ole yhtään mitään, mihin tarttua kiinni, ei voi aloittaa mistään. En ole asiantuntija, mutta ilmeisesti poliisilla on tietyt perusvaatimukset minkä pitää täyttyä ennen kuin ryhdytään tutkimaan. Jos Taiwanilla on jotain lasta raiskattu 60-luvulla ja syyllisiä ovat kiinalaiset, amerikkalaiset ja jokin koira, niin siitä on hyvin vaikea lähteä liikkeelle.

Flower_Power
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ti Touko 07, 2019 9:50 pm

Re: Taiwan: Pedofiliaa suomalaisten oppilaskodissa 1960-1990

Viesti Kirjoittaja Flower_Power »

Koitan tähän laittaa yhden kohdan SK:n artikkeleista vuosien takaa
Liitteet
LAPSIUHRIT2b.jpg
LAPSIUHRIT2b.jpg (224.54 KiB) Katsottu 2495 kertaa

Vastaa Viestiin