Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Seksikultti ei varsinaisesti yllätä, eikä sekään, että Torsten on ollut sen johtajana. Ilmeisen aivopestyjä naisia ja se lienee vienyt viimeisenkin tappamaan itsensä tämän konkkaronkan päätteeksi. Jos on ollut metsästysnuolia, on viimeinen voinut ihan yksinkertaisesti vaikka painaa nuolen sisälle, niissä on terävät ja ison haavakanavan tekevät kärjet.

Eniten jää taas ihmetyttämään, miten näitä kultteja ei riittävästi havaita ennen lopullisia murhenäytelmiä.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja URSA »

Eniten ihmetyttää, mikä oli syy itsemurhiin? (Aiempi kommenttini kyllästymisestä friikkinä elämiseen ei ollut täysin vakava.) Kuvitteliko ne maailmanlopun olevan tulossa vai pääsevänsä elämään keskiajalle kuoltuaan? Ennen kaikkea miksi viisikymppinen ukko, joka on onnistunut haalimaan neljän paljon nuoremman naisen haaremin itselleen, haluaa kuolla?

tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Jos Farinan kämpiltä löytyneet vainajat on todella menneet "vahigossa" jossain seksileikissä, on Torstenille saattanut tulla ajatus, että hauskanpito loppuu lopullisesti ja siksi on syytä lopettaa sitten kunnolla. Omistajana hän on vienyt naiset mukanaan, eikä jättänyt niitä tänne yksikseen.

Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 2:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

Daily Mail netti lehdessä kuvat näistä kolmesta. Jos joku linkittäisi tänne niin kiitos jo etukäteen.

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja CSI »

aumari kirjoitti:Jos Farina on ampunut itseään, niin miksi varsijousi ei ole ollut lattialla hänen lähellään, vaan kaksi varsijousta oli sängyllä ja yksi laukussa?
Kuulostaa varsin mystiseltä. Varsinkin jos Farina on ainoa, jolla on vain yksi nuoli.

Torstenissa ja Kerstinissä, molemmissa oli monta nuolta, molemmissa ainakin kolme. Myös päähän ammuttuna ja kallon lävistäneenä. Minkä vuoksi ihmettelenkin, että mitenkä kuolinsyyksi on osattu keksiä "sydämeen ammuttu nuoli"? No, ehkä se sitten patologin mielestä tuotti kuoleman nopeammin kuin aivoissa pötköttelevät pari nuolta leikkuriterillä?

Kuitenkin, aivoihin ammuttu nuoli aiheuttanee välittömän tajuttomuuteen vaipumisen, jotenka usemman nuolen ampuminen lienee aika vaikeaa? Samoin sydämen pettäminen kyllä johtanee aika nopeaan kollapsiin.

Jos Farina on ainoa, jossa on yksi nuoli, pitäisin häntä kyllä ampujana.

Noh, rikospaikan tutkinta tuottanee tähän kyllä vastauksen. EIköhän niissä varsijousissa ja nuolissakin ole sormenjälkiä ja kaikkea vastaavaa valaisevaa?

Mutta miten mahdollista, että varsijouset olisivat olleet sängyllä? En minä vaan keksi. Toisaalta onhan se Farina voinut heittää tai pudottaa varsijousen sängylle ennen tipahtamista lattialle, leikkurinuoli kurkussa...aivoihin verta syöttävät valtimot paskana. Kaippa siinä joku toimintasekunti on olemassa ennenkuin hapensaannin tyrehtyminen sammuttaa aivoista valot?
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Calamity Jane kirjoitti:Daily Mail netti lehdessä kuvat näistä kolmesta. Jos joku linkittäisi tänne niin kiitos jo etukäteen.
Linkitetään, linkitetään. Samalla myös itse juttu, suomennettuna. Daily Mail ei ole nyt laadukkain julkaisu mitä maailmasta löytyy, mutta innokkaasti se koittaa kuitenkin jakaa kuvia ja uutisia (välillä aikamoisen väritettyjäkin) kuitenkin. Jätin muutaman toiston pois mitä uutisessa esiintyi.
Daily Mail kirjoitti:Paljastus: Koulutyttö joka oli uhrina "jousipyssyteurastuksessa" oli seksuaalisesti hyväksikäytetty ja houkuteltu mukaan latinanopettajansa toimesta. Opettajan leski kuoli murha-itsemurhassa itsekin.

- Viisi löytyi kuolleena kahdesta eri sijainnista Saksassa, ainakin kolme oli tapettu varsijousella.

- Epäillään että Farina Caspari, 30, tappoi 53-vuotiaan Torsten Weissin ja 33-vuotiaan Kerstin Endersin nuolella sydämen läpi ennen kuin ampui itseään kaulaan.

- Poliisi löysi tämän jälkeen Casparin kumppanin, Gertrudin 35, kuolleena yhdessä Carina U:n, 19, kanssa.

- Carinan oli esitellyt Weissille hänen latinanopettajansa, Philipp Weyer-Menkhoff, joka oli käyttänyt tätä Carinaa hyväkseen ennen kuin tappoi itsensä vuonna 2016.

- Weyer-Menkhoff oli naimisissa naisen kanssa joka löytyi kuolleena Weissin vierestä nuoli sydämen lävistäneenä.

- Weissiä on kuvailtu dominoivaksi mieheksi joka käsitteli heitä kuin orjia.

Koulutyttö Carina U. löytyi kuolleena mystisen murha-itsemurhan seurauksena toisen kanssa kun 400 mailia kauempana mies - jonka uskotaan olleen ryhmän orja-hallitsija - ja kaksi muuta naista löytyivät kuolleena hotellihuoneesta.

Lauantaina Torsten Weiss, 53, löytyi Bavariasta sängyssä yhdessä Kerstin Endersin, 33, kanssa. Molemmat oli tapettu varsijousella sydän nuolen lävistämänä kun taas epäilty ampuja, Farina Caspari, 30, oli kuollut itseaiheutettuun laukaisuun, nuolen lävistäessä hänen kaulansa.

Kaksi päivää myöhemmin teini-ikäinen Carina löytyi yhdessä Casparin partnerin, Gertrud Casparin, 35, kanssa heidän asunnostaan Wittingenistä. Heidän uskotaan kuolleen huumeiden/lääkkeiden yliannostukseen.

19-vuotiaan vanhemmat kertovat tytön olleen hyväksikäytetty hänen 30-vuotiaan latinanopettajansa, Philipp Weyer-Menkhoffin toimesta. Hän tappoi itsensä vuonna 2016. Opettaja oli naimissa Endersin kanssa - naisen, joka löytyi kuolleena Bavariasta.

Kuva
Kuvassa Weyer-Menkhoff ja Carina U.

Kuva
Weiss ja Carina U.

Kuva
Farina Caspari.

Kuva
Weiss.

Kuva
Kerstin Enders.

Carinan vanhempien mukaan opettaja esitteli Carinan hänen ystävälleen Weissille taistelulajien kurssilla jonne heidän tyttärensä oli mennyt opettajan lumouksen vallassa ja oli sen jälkeen katkaissut välinsä vanhempiinsa.

He kertoivat kuinka heidän aiemmin iloinen tyttönsä oli nopeasti muuttunut vetäytyväksi ja masentuneeksi ja värjäsi hiuksensa mustiksi ja muutti pois.

Hänen äitinsä muistaa miten Carina puhui lakkaamatta Torstenista, kun taas hänen isänsä kertoo ettei ymmärrä vielä tänäkään päivänä miten joku voi neljästä kuuteen viikkoon onnistua manipuloimaan jonkun niin hyvin.

Äidin mukaan "Carina livahti tähän suhteeseen kun hän oli 16 eikä hänellä ollut koskaan mahdollisuutta päästä siitä pois. Tämän takana oli jotain enemmänkin. Se oli kuin joku olisi sanonut 'Okei, tämän lapsen ei kuulu elää enää enempää'". Pari kertoo Carinan opettajan olleen läheinen ystävä Weissin kanssa.

He kertovat opettajan käyttäneen heidän tytärtään seksuaalisesti hyväkseen ja että yhdessä Weissin kanssa he kaikki kuuluivat ryhmään jossa naiset käyttäytyivät kuin orjat ja olivat seksuaalisesti aktiivisia keskenään.

Carina, joka muuttui normaalisti teinistä gootiksi, pukeutui vain mustaan ja muuttui pakkomielteiseksi Weissistä.

Kerran Carina oli liian sairas mennäkseen kouluun mutta tahtoi silti epätoivoisesti tavata Weissin tämän taistelulajien koulussa.

Kuva
Vasemmalta oikealle: Kerstin, Farina, Gertrud, Carina.

Kuva
Epäillään että kaikki naiset tunsivat toisensa Weissin kautta, joka dominoi heitä ja eristi heidät perheistään.

Heidän mukaansa Weyer-Menkhoff oli esittänyt ratkaisevaa roolia jotta heidän tyttärensä oli lähtenyt kotoa ja muuttanut valtion ylläpitämään ongelmaisten nuorten kotiin.

He olivat sopineet tapaamisen toisen opettajan kanssa tyttärensä koululla ja Weyer-Menkhoff vaati saada istua mukana tapaamisessa. Hän oli myös se henkilö joka ehdotti muuttoa ongelmaisten nuorten kotiin.

Kun hän oli 18-vuotias hän muutti yhteen Weissin maalaistaloon jonka Weiss jakoi yhdessä Endersin kanssa.

Vanhemmat, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen, sanovat etteivät ole olleet yhteydessä tyttäreensä useaan vuoteen.

Tutkijat Passaussa yrittävät yhä selvittää mikä johti murha-itsemurhaan ja miksi nämä kolme päättivät kuolla syrjäisessä hotellissa Iltz-joen varrella.

Yksi teoria on että he valitsivat hotellin koska se on täsmälleen 666 kilometriä asunnolta jossa kaksi muuta naista löytyivät kuolleena.
Numerosarja 666 yhdistetään paholaisen palvontaan, kolmen numeron ollessa paholaisen merkki.

Weissin kuvaillaan kohdelleen naisia kuin orjia. Hänellä oli keskiaikaisteemainen kauppa täynnä aseita, Temppeliritarien lippuja ja veritahraisen näköinen mallinukke tiskillä.
"Hän vaikutti kontrolloivat neljää naista julmasti, käyttäen apunaan fyysistä voimaa ja psykologista manipulointia," Bild Daily ja RTL-televisiokanava uutisoivat.

Caspari oli leipurin apulainen ja siviilisuhteessa Gertrudin kanssa - he jakoivt yhteisen asunnon Wittengenissä.

Kaksi muuta naista oli eristetty heidän perheistään ja olivat täysin Weissin johdettavia.

Weiss piteli Endersiä kädestä sängyllä jossa heidät oli ammuttu. Yhdessäkään hotellin ruumiissa ei ollut puolustautumisjälkiä.

Carina ja Gertrud kuolivat jonkin verran aiemmin ja poliisi odottaakin huumetestin tuloksia. Kummassakaan ruumiissa ei ollut ulkoisia väkivallan merkkejä.

Weissin ja Endersin luota löytyi käsin kirjoitetut viestit mutta poliisin mukaan kumpikaan ei antanut lisää vihjeitä miksi murha-itsemurha toteutettiin.

Kaksi muuta miestä jotka kuuluivat samaan seksikulttiin ovat poliisin kuultavina.

He eivät ole tehneet rikosta mutta tutkijat uskovat heidän voivan valottaa kultin ja toimintaa ja sitä, kuuluiko siihen lisää naisia.

Tapaus on hämmentänyt poliisi, Passaun syyttäjän Walter Feilerin lisätessä: "Meillä on viisi kuollutta, se on selvää. Kaikki muu on hämärän peitossa."

Mitä me tiedämme on että kuolemansa aikaan Weiss eli yhdessä Endersin kanssa Westerwaldin kylässä jossa pari ylläpiti outoa keskiaikaisteemaista kauppaansa.

Kaupan Facebook-sivulla se myy simaa - alkoholipitoista juomaa jota tehtiin keskiajalla hunajan kanssa - yhdessä aseiden kanssa.

Kauppa tarjoaa myös miekankäyttökursseja kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin.

Weiss oli kaupan virallinen omistaja toukokuuhun 2018, mutta työskenteli siellä aina kuolemaansa asti. Ei ole varmaa kuka omisti kaupan ennen tai jälkeen hänen.

Tiedetään vain vähän Endersistäkin tai kuinka hän tapasi Weissin, mutta poliisin mukaan heidän kuollessaan heillä oli testamentit tehtynä.

Yhdessä Casparin kanssa pari jakoi rakkauden keskiaikaan ja erityisesti turnajaisiin, joissa he olivat aktiivisia osallistujia.

Weiss, Enders ja Caspari olivat olleet matkalla takaisin turnajaisista kun he kuolivat, Bild-lehti kertoo.

Ennen kaupan omistamista Weiss oli elänyt vuokratussa maalaistalossa Lower Saxonyssa, jonka hän jakoi Casparin, Gertrudin ja Carinan kanssa.

Talo sijaitsee 500 vuotta vanhalla hevostilalla. Tilalla on useita rakennuksia, entinen kartano, paljon maata, hevostalleja ja ratsastusmaneesi.

Nelikko jakoi asunnon kaksi kuukautta vuonna 2017.

Alexander Krüger, 44, joka vuokrasi talon Weissille, kertoo tämän olleen hallitsija joka komensi naisia.

Krüger kertoi Bildille Weissin sanoneen olevansa psykologi joka haluaa vuokrata talon tyttöystävänsä kanssa. Naista hän kuvaili lakimieheksi.

Sopimuksen kirjoittamisen jälkeen tyttöystävä ei tullut koskaan takaisin ja asuntoon muutti sen sijaan naispari joiden mukana oli paljon nuorempi tyttö. Näiden uskotaan olleen Caspari, Gertrud ja Carina.

Krüger sanoi: "Hänen (Weiss) äänensävynsä oli outo. He olivat lähes alisteisia. Minulla oli tunne että he eivät saaneet juurikaan puhua minulle. Hänen äänensävynsä oli niin kova, iskevän kova. Ei mikään tapa puhua muille. Ne olivat lyhyitä lauseita."

Heidän (naisten) reaktionsa oli alisteinen, he pitelivät päätä alhaalla. Jos en olisi tiennyt paremmin, olisin kuvitellut että he pelkäävät häntä.

"Hän oli mahtava hallitsija. Hän antoi määräyksiä."

Krüger lisäsi että kaikki kolme naista olivat pukeutuneet raskaisiin mustiin vaatteisiin, yhden hiusten ollessa ajellut.

Weiss oli todennäköisesti tavannut leipuri Casparin ja peruskouluopettaja Gertrudin taistelulajien kurssilla jossain vaiheessa vuotta 2017. Samoihin aikoihin kun he tapasivat hänet, he katkaisivat yhteyden perheisiinsä.

Poliisi uskoo kolmikon kuolleen perjantaiyönä, sillä heidät löydettiin seuraavana päivänä. Weissin ja Endersin testamentit löytyivät heidän hallustaan.

Tutkijat käyttivät Casparin henkilöllisyyttä etsiäkseen Gertrudin, joka oli rekisteröity hänen kumppanikseen. Näin he päätyivät asunnolle 400 mailin päähän pohjoiseen, Wittengeniin.

He saapuivat maanantaina aikeena ilmoittaa Gertrudille tämän kumppanin kuolemasta, mutta törmäsivätkin toiseen murhapaikkaan sen sijaan. Sisältä he löysivät Gertrudin ja Carinan ruumiit. Yksi naapureista Wittingenissä kertoi medialle että pari oli aina pukeutuneena mustaan, goottityylisesti.

Kolmikko joka saapui Passauhin ei kuljettanut mukanaan matkatavaroita ja palasi takaisin parkkipaikalle ainoastaan noutaakseen varsijousilaukut.

Huoneesta löytyi kolme varsijousta, yksi vielä pakkauksessaan. Saksan lain mukaan tuliaseet ovat tiukasti säädeltyjä mutta jousiaseet lasketaan urheiluvälineiksi ja siksi kuka tahansa yli 18-vuotias voi vapaasti ostaa voimakastehoisenkin varsijousen.
Lähde: https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... -case.html

Jutussa oli lisäksi vielä hotellin omistajan haastattelu ja ruumiiden löytymisestä juttua hänen taholtaan. Suomennan sen tässä huomenissa jos kerkeän.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Tähänhän voi tulla edes jotain selvyyttä, jos porukasta kerran on hengissäkin osa. Toki heidän puheidensa luotettavuus on vähäinen, koska saattaa se linnatuomio odotella heitäkin.

Hotellissa viimeisenä kuollut on ehtinyt järjestellä huoneessa vaikka mitä ennen omaa kuolemaansa, eihän mikään ole pakottanut häntä tappamaan itseään välittömästi muiden jälkeen. Viisi nuolta äijään viittaa minusta siihen, että hän on viimeisinä hetkinään miettinyt yhtä ja toista.

Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 2:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

Kiitos VoDKa käännöksestä ja kuvista.
Jotenkin tuntuu että mitähän näitten jäljiltä vielä löytyy? Toivottavasti ei ainakaan lisää rumihia!

Lady Willows
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: To Huhti 22, 2010 10:27 am

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja Lady Willows »

Tässä alkaa miettiä, mahtoiko latinanopettaja Philipp Weyer-Menkhoff vuonna todella 2016 todella siirtyä ajastamme keskiaikaan omin voimin vai autettiinko häntä siinä haareminsiirron yhteydessä. Häneltähän siirtyi 2 kohdetta tähän uuteen "talliin"
2+2=5, hyvin suurilla kakkosen arvoilla.
Morrissey: "So how can anybody say
They know how I feel
The only one around here who is me
Is me"

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Lady Willows kirjoitti:Tässä alkaa miettiä, mahtoiko latinanopettaja Philipp Weyer-Menkhoff vuonna todella 2016 todella siirtyä ajastamme keskiaikaan omin voimin vai autettiinko häntä siinä haareminsiirron yhteydessä. Häneltähän siirtyi 2 kohdetta tähän uuteen "talliin"
Tämäkin on vaihtoehto. Toki sekin että jos kerran tiedettiin että vähintään yhtä on käyttänyt hyväkseen niin olikohan edes ainoa tapaus. Ehkä alkoi pelkäämään mahdollista vankilatuomiota kiinni julkisesti jäädessään ja päätti hoitaa asian tällä tavalla. Lisäksi jos oli hyvä ystävä Weissin kanssa niin nuo hyväksikäytöt saattoivat olla sieltä lievemmistä päästä mitä kaveri oli kerennyt jo touhuamaan.

Tässä se lupaamani suomennos tuosta hotellinpitäjän jutusta vielä, lähde sama kuin aiemmassa suomennoksessa.
Daily Mail kirjoitti:"Näin varsijousen nuolen töröttävän hänen ruumiistaan": Hotellin omistaja kertoo kaameasta hetkestä kun hän löysi gurun ja kahden orjan ruumiit

Hotellin omistaja joka löysi seksikultin uhrien ruumiit on puhunut ensimmäistä kertaa "kauheasta löydöstään".

Claus Ortmeier työnsi makuuhuoneen oven auki törmätäkseen kaameaan näkyyn kolmesta ruumiista jotka olivat kuolleet varsijousen nuoliin.

Yksinoikeushaastattelussa Mail Onlinelle hän kertoi aluksi luulleensa että kaksi naista ja mies olivat kuolleet huumeiden yliannostukseen - kunnes hän näki verilammikon.

"He olivat kuin nukkeja makaamassa liikkumatta sängyssä. Päiväpeitto oli vedetty ylös heidän rintaansa asti joten oli vaikea nähdä varsijousen nuolia. Miehen silmät olivat kiinni mutta naisen joka makasi hänen vierellään pidellen häntä kädestä silmät olivat auki."

Kuva
Claus Ortmeier.

Kuva
Hotelli jossa kolmikko toteutti murha-itsemurhan.

"He näyttivät siltä kuin he olisivat vain nukkumassa ja ensimmäinen ajatukseni oli että he olivat ottaneet yliannostuksen."

Claus sanoo katsoneensa ympärilleen huoneessa ja sanoo nähneensä toisen naisen ruumiin osittain piilossa tuolilla olleen pyyhkeen takana. Sen jälkeen hän näki verilammikon ja juoksi välittömästi alas soittamaan poliisille.

Claus, 27, oli tiskillä perheen pyörittämässä Zur Triftsperre-hotellissa Passaussa kun Torsten Weiss, Farina Caspari ja Kerstin Enders kirjautuivat sisään perjantaina iltapäivällä.
Naiset olivat pukeutuneet kokonaan mustaan ja heillä oli kasvoillaan paksu musta meikki silmien ympärillä. Heillä oli myös lävistyksiä, mutta se ei ollut erikoista.

"He maksoivat 300 euroa kolmesta yöstä etukäteen ja mies sanoi etteivät he tarvitse aamiaista. Hän sanoi että he aikoivat nukkua ja että emme näkisi heitä ennen kuin vasta maanantaina. Oletin, että he aikovat käyttää huumeita."

Niukasti sisustetussa huoneessa oli parisänky ja yksi normaali sänky.

Claus sanoi: "Heillä ei ollut mukanaan matkatavaroita mutta naiset palasivat autolleen noin kello 22.30 ja tulivat takaisin laukun kanssa. Olin juuri lopettanut työt siltä päivää mutta silloin näin heidät viimeisen kerran ennen aamua."

Pian keskipäivän jälkeen lauantaina hotellin siivooja hälytti hänet sillä hän oli avannut huoneen numero 20 oven ja nähnyt kaksi ihmistä makaamassa sängyllä.

"Siivoojan mielestä siinä oli jotain outoa ja hän soitti minulle," Claus kertoo.

"Mies oli muuttunut valkoiseksi. Oli selvää että hän oli kuollut. Hänellä oli päällään vihreä takki ja hän makasi naisen vieressä."

"Vasta kun siirryin lähemmäksi näin varsijousen nuolen sojottamassa hänen ruumiistaan. Päiväpeitto oli vedetty ylös. Näin hieman verta tyynyllä. Näin myös verilammikon lattialla ja toisen naisen. Hänen ruumiinsa oli osittain piilossa sillä tuolilla ollut pyyhe peitti hänet (näkyvistäni)."

Claus, jonka perhe on johtanut hotellia 1950-luvulta saakka, sanoi nähneensä kaksi varsijousta lattialla. Toinen oli iso varsijousi, noin 60 senttiä pitkä, toisen ollessa paljon pienempi.

Kolmas varsijousi oli yhä laukussaan toisella sängyllä.

Hän uskoo että kaikki kolme olivat ottaneet lääkkeitä rauhoittaakseen itseään sillä kukaan hotellissa ei kuullut heidän huutoaan tai aiheuttavan mitään muutakaan ääntä.

"Kaikki kerroksen huoneet olivat varattuja ja kukaan ei kuullut mitään. Ei yhtäkään huutoa tai kirkumista mikä on outoa sillä heidät kuitenkin ammuttiin."

Huone pidetään sinetöitynä Passaun tutkijoiden toimesta sillä se on tapahtumien johdosta rikospaikka.

Claus sanoo ihmettelevänsä miksi nuo kolme valitsivat hänen hotellinsa toteuttaakseen murha-itsemurhan ja murehtii sitä aiheuttavatko tapahtumat sen, etteivät ihmiset halua yöpyä enää hotellissa.

"He eivät olleet koskaan yöpyneet täällä aiemmin eivätkä sanoneet miksi halusivat tulla tänne. Ainoa minkä he sanoivat oli että heillä oli takanaan pitkä ajomatka."
Luulisin että normaalien asiakkaiden määrä voi hyvinkin vähentyä tapahtumien seurauksena, mutta tilalle tulevat synkistä paikoista, kummituksista ja rikoksista kiinnostuneet uteliaat turistit, sen verran kovaa mediahuomiota tapaus on kuitenkin saanut.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


LadyLou
Harjunpää
Viestit: 296
Liittynyt: To Helmi 28, 2013 10:17 am

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja LadyLou »

Hmm... Mitä mielestänne tuossa DailyMail:n julkaisemassa alimmassa kuvassa olevan (jonka VoDKa ystävällisesti linkitti, kiitos) miehen valko-mustassa-punaisessa paidassa lukee?
Jos sitä vaikka vähän kääntelee mielessään...
Samassa kuvassa myös ymmärtääkseni Weiss?

JammuSetä

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Who shot ya?

Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Kaivelin vähän saksanmaan lähteitä ja internetin välimuisteja...

Torstein Weissin "kauppa", oli vastikään perustettu nettikauppa nimeltä Milites Conductius, jonka käyntiosoite on Hachenburgin kaupungissa. Varsinaiset sivut olivat vielä työn alla, mutta kaveri ilmeisesti kierteli erilaisilla keskiaikamarkkinoilla myymässä kotipolttoista simaa ja puukkoja. Välimuistiosumien perusteella kaupassa oli tarkoitus myydä myös muutakin keskiaikateemaista krääsää.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.

Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

JammuSetä kirjoitti:Who shot ya?
Hyvinkin saman tyylinen paita löytyy esim. täältä:

Kuva

Teksti viittaa Notorious B.I.G:n biisiin.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Saksa: oudot varsijousikuolemat - jo viisi uhria

Viesti Kirjoittaja aumari »

Nytkö ne varsijouset olivatkin lattialla, aiemmin löytöpaikaksi sanottu sänky. Eli kuitenkin olleet Farinan lähellä?

Vastaa Viestiin