Ulkomaalainen raiskaajana

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmä

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aholla on sana hallussa ja sujuva kynä. Ohessa hänen eilinen viestinsä tähän vellovaan musulmaanien seksuaalirikoskeskusteluun:
Seksuaalirikokset, etenkin lapsiin kohdistuvat, ovat ainoa rikostyyppi, jossa rikosilmoitusten ja jopa langetettujen tuomioiden määrän kasvu selitetään kaikella muulla paitsi sillä, että rikokset oikeasti olisivat lisääntyneet. Tyypillinen selitys - jota ei tosin edes yritetä perustella tosiasioilla - on "ilmoitusherkkyyden lisääntyminen".

Mielenkiintoinen vertailukohta on rasistinen rikollisuus, jonka väitetään olevan alati kasvussa. Väitteet eivät tyypillisesti perustu edes rikosepäilyihin (tuomioista puhumattakaan) vaan maahanmuuttajien keskuudessa tehtyihin sangen epätieteellisiin kyselytutkimuksiin. Jos maahanmuuttaja kertoo joutuneensa huutelun tai syrjinnän uhriksi, tämä kirjataan kritiikittömästi "lisääntyneeksi viharikollisuudeksi".

Tämä omituinen asetelma tietysti johtuu vallitsevasta narratiivista: maahanmuutto ei aiheuta ongelmia, ja rasistinen rikollisuus on kaamea ongelma. Mitattava todellisuus on ristiriidassa narratiivin kanssa, joten todellisuus on väärässä ja sitä pitää manipuloida. Rasistista rikollisuutta pitää kehittää tyhjästä ja maahanmuuton aiheuttamat ongelmat selitellä pois.
Luulisi, että edes feministisesti orientoitunut media olisi kiinnostunut naisiin ja tyttöihin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden kasvusta. Näin ei kuitenkaan ole, ja se johtuu siitä, että uhriryhmätkin ovat keskinäisessä hierarkiassa. Muslimimies on uhrihierarkiassa kaikkein korkeimmalla. Vaikka naisetkin ovat uhriryhmä, he eivät ole yhtä korkealla kuin muslimimiehet, ja jos intressit ovat ristiriidassa, naiset väistävät.
Onhan todettu jopa poliisia myöten, että kyse ei ole rikollisuudesta, vaan oikeudesta:
Nuoret ovat aina tutustuneet toisiinsa. Nyt tänne lintukotoomme on tullut myös muualta ihmisiä, mikä aiheuttaa sen, että myös toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus.
- Rikoskomisario Jari Kiiskinen -
Samalla poliisi on aivan täpinöissään kun sakotuskynnys ylinopeuksista on laskettu alemmas... Tässähän se kiteytyy keitä poliisi pitää rikollisina, joiden valvontaan kannattaa satsata.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Averell
Harjunpää
Viestit: 302
Liittynyt: Ti Marras 29, 2016 6:02 am

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmä

Viesti Kirjoittaja Averell »

Yksittäistapaus on yksittäistapaus vaikkakin niitä on huomattavan suuri määrä, siltikin kyse on yksittäistapauksesta.

Näistä rikoksista halutaan vaieta samalla tavalla kuin aikanaan Neuvostoliitosta.
Oleskelulupa, tarkoittaako se lupaa oleskella ilman velvollisuuksia?

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmä

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Kansanedustaja Tavio ulkomaalaisten raiskausaallosta: ”Kansalaisten mitta on täysi”
9.8.2019 17:24Petri Saarela


Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että ulkomaalaisten tekemistä lapsenraiskauksista on muodostunut Suomessa jatkuva ilmiö.
Helsingissä tuli hiljattain ilmi epäily 64-vuotiaan marokkolaismies ”enon” pitkään jatkuneista raiskauksista ja lasten hyväksikäytöistä. Toinen juuri ilmi tullut tapaus on Satakunnasta, missä käräjäoikeus vangitsi tiistaina 24-vuotiaan ulkomaalaismiehen todennäköisin syin epäiltynä kolmesta törkeästä lapsenraiskauksesta. Mies on ollut aiemminkin syytettynä lapseen kohdistuneesta törkeästä raiskauksesta ja hänellä on taustallaan 1 vuoden ja 6 kuukauden ehdollinen tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kansanedustaja Ville Tavion mielestä lastenraiskaajien tuomiot ovat liian lyhyitä ja on huutava vääryys, että tuomionsa istuneet ulkomaalaiset saavat usein jäädä maahan. Tavio korostaa, että ulkomaalaisten lastenraiskaajien maahantulo voidaan lopettaa vain maahanmuuttopolitiikkaa tiukentamalla.

Kansanedustaja Tavio myös laittaisi lastenraiskauksista tuomitut kärsimään pidemmät tuomiot, joiden istumisen hän järjestäisi henkilöiden kotimaan vankiloihin. Esimerkiksi marokkolainen lastenraiskaaja kuuluisi hänestä ensisijaisesti marokkolaiseen vankilaan.

– Kansa ei salli enää kauan ulkomaalaisten raiskaajien päästämistä Suomeen, saati että tuomittujen annetaan jäädä. Tavallisten kansalaisten mitta on täysi, Tavio sanoo.

– Perussuomalaiset eivät hyväksy, että lasten raiskaaminen on ”uusi normaali”, Tavio sanoo.

https://www.kansalainen.fi/kansanedusta ... -on-taysi/

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmä

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Lähes 90 lapsiuhria — Poliisi on paljastunut vajaan vuoden sisällä neljä poikkeuksellisen laajaa lasten hyväksikäyttövyyhtiä eri puolilla Suomea

Poliisin tutkimista lasten vyyhdeistä yhdessä taustalla oli hyväksikäyttäjien rinki ja kahdessa tekijä toimi yksin. Oulun tapahtumissa kyse on ilmiöstä, johon liittyi useita yksittäisiä eri maahanmuuttajatausten tekijöiden tekemiä rikoksia.

Poliisi on tiedottanut vuoden sisällä neljästä laajasta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikosvyyhdistä, joissa uhreiksi on joutut yhteensä ainakin 87 lasta.

Vajaan vuoden aikana poliisi on tiedottanut neljästä poikkeuksellisen laajasta lapsiin kohdistuvasta hyväksikäyttövyyhdistä. Jutut ovat tapahtuneet eri puolilla Suomea, eivätkä liity toisiinsa.

Uhreiksi näissä rikosvyyhdeissä on joutunut yhteensä ainakin 87 lasta.

Suurta osaa teoista poliisi tutkii tai on tutkinut törkeinä seksuaalirikoksina.

Poliisihallituksen mukaan seksuaalirikosilmoitusten määrä kasvoi kesäkuun loppuun mennessä 16 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna.

Poliisihallituksen mukaan kasvua selittää se, että seksuaalirikoksista ilmoitetaan aiempaa herkemmin. Myös pitkien rikossarjojen ilmitulo on lisännyt lyhyelle ajanjaksolle kirjautuvien rikosten määrää.

OULUN VYYHTI
Oulun poliisi sai vuoden 2018 aikana viitteitä siitä, että ulkomaalaistaustaiset miehet houkuttelivat suomalaistyttöjä seksuaaliseen kanssakäymiseen. Poliisin tietojen mukaan ilmiöön liittyi houkuttelua päihteillä ja tupakalla.

Lapsiin kohdistuneiden rikosasioiden suuresta määrästä ja muuttuvasta tilanteesta johtuen Oulun poliisi lisäsi resursseja lapsiin kohdistuneiden rikosten tutkintaan.

Syksyllä 2018 Oulun poliisi sai muiden viranomaisten kautta tietää, että alaikäinen tyttö oli joutunut peräti kahdeksan ulkomaalaistaustaisen miehen hyväksikäyttämäksi.
– Marraskuussa 2018 erillisiä tapauksia tuli ilmi neljä lisää. Tämä oli sattumaa, eivätkä tapaukset liittyneet toisiinsa, kuvailee rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisista.

Oulun poliisi päätti puuttua tilanteeseen ja tiedotti tarkoituksellisesti ilmiöstä torjuakseen uusia lasten hyväksikäyttöjä.
– Alkuvuodesta 2019 maahanmuuttajamiesten lapsiin kohdistamia juttuja tuli ilmi lisää. Yhteensä näissä jutuissa uhreiksi on joutunut 17 lasta, Kiiskinen sanoo.

Osassa jutuista oikeus on antanut jo tuomion.
...

HELSINGIN LAAJASALON "ENO"
Heinäkuussa Helsingin poliisi kertoi epäilevänsä Laajasalon kaupunginosassa asuvaa miestä useista törkeistä lasten hyväksikäytöistä. Uhreja teoissa on ainakin kaksitoista, mutta poliisi uskoo, että heitä saattaa olla enemmänkin.

Poliisi uskoo, että Laajasalossa asuva mies houkutteli alaikäisiä tyttöjä asunnolleen alkoholin ja muiden päihteiden avulla. Nuorten keskuudessa mies tunnettiin nimellä "Eno".

Miestä epäillään muun muassa useista törkeistä seksuaalirikoksista.

Rikokset alkoivat vuonna 2006 ja jatkuivat kolmentoista vuoden ajan. Uhrit olivat tekoaikaan alaikäisiä.

Osaan lapsista mies kohdisti hyväksikäyttöä hyvin pitkään.

Poliisi pääsi jutun jäljille, kun yksi miehen uhreista teki rikosilmoituksen poliisille. Poliisi tutkii juttua yhä, epäilty on vangittuna.

ESPOOLAISELLA 52 UHRIA
Tiistaina Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi saaneensa valmiiksi esitutkinnan jutussa, jossa kolmekymppisen espoolaismiehen epäillään hyväksikäyttäneen 52 tyttöä.

Rikokset ovat tapahtuneet vuosien 2018 ja 2019 aikana. Uhrit tekoaikaan 9-15-vuotiaita ja asuivat eri puolilla Suomea.

Poliisi epäilee espoolaismiehen syyllistyneen 12 uhrin osalta lapsen törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön, josta maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta.

Mies houkutteli lapsia sosiaalisessa mediassa viestittelyyn kanssaan. Keskustelut muuttuivat nopeasti seksuaalissävytteiseksi, jonka jälkeen mies ruinasi lapsilta kuvia ja videoita. Hän myös lähetteli itse alaikäisille tytöille kuvamateriaalia.

Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan törkeimmissä jutuissa teot on kohdistettu erittäin nuoriin lapsiin ja tekotavassa on uhreja nöyryyttäviä piirteitä.

Espoolaismiehen epäillyt rikokset eivät liity aiemmin vuoden sisällä paljastuneisiin laajoihin lasten hyväksikäyttövyyhteihin. Poliisi pääsi vyyhdin jäljille, kun yhden uhrin vanhemmat tekivät miehen viestittelystä rikosilmoituksen.

Espoolaismies on ollut vangittuna maaliskuusta lähtien. Juttu on on siirtymässä syyteharkintaan.

OULUSSA ILMOITUSTEN MÄÄRÄ TUPLAANTUI
Oulun poliisilaitoksen alueella seksuaalirikosten määrä kasvoi alkuvuodesta peräti 85 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Oulun kaupungin alueella ilmoitusten määrä tuplaantui.

Samoin lasten hyväksikäyttöilmoitusten määrä kaksinkertaistui.
– Seksuaalirikoksiin liittyvä uutisointi on madaltanut kynnystä tehdä rikosilmoitus näistä asioista, mikä on hyvä asia, arvioi rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisista.
– Valitettavasti seksuaalirikoksia näyttäisi myös tapahtuvan aiempaa enemmän.

Oulun poliisi toivoo, että viranomaisten tiukka puuttuminen ilmiöön laaja-alaisesti ja seksuaalirikosten saama julkisuus hillitsisi ajan kuluessa rikosten määrää.
– Maahanmuuttajien alaikäisiin kohdistamiin seksuaalirikoksiin puuttuminen ja niistä tiedottaminen sai ihmiset aktivoitumaan ja ilmoittamaan kaikista seksuaalirikoksista.
– Osa näistä tapauksista on tapahtunut vuosia sitten ja suurimmassa osassa tekijä on kantasuomalainen, Kiiskinen kuvailee.

Kiiskinen toivoo, että poliisilla, syyttäjillä ja tuomioistuimilla olisi jatkossakin resursseja panostaa erityisesti lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten tutkintaan.
– Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat vakavia tahallisia ja harkittuja tekoja, joissa käytetään hyväksi uhrin puolustus- ja harkintakyvyttömyyttä, Kiiskinen toteaa.
– Siksi olisi hyvä, että myös tuomiot niistä olisivat riittävän kovia, jotta yhteiskunnan viesti rikoksentekijöille olisi selkeä ja rangaistuksilla olisi ennalta estävää vaikutusta.
Turun Sanomat
14.8.2019 18:52

Jätin pois suomalaisten osuuden artikkelista.
- Siis oikeiden suomalaisten, mutta en "laajasalolaismiehen", "espoolaismiehen" enkä "oululaismiesten" tekoja.
...kasvua selittää se, että seksuaalirikoksista ilmoitetaan aiempaa herkemmin
...seksuaalirikoksia näyttäisi myös tapahtuvan aiempaa enemmän
Poliisi antaa kahdenlaisia lausuntoja samasta asiasta. Että kuinka tämä sitten on?
Oulun poliisi päätti puuttua tilanteeseen ja tiedotti tarkoituksellisesti
Tai ehkä se meni kuitenkin niin, että joku kuvasi nimilistan Oulun käräjäoikeuden tiloissa, postasi ne Junes Lokalle ja hän jakoi kuvat laajalti eteenpäin, jolloin tapaukset vyöryivät esiin somessa. Tästä eteenpäin Oulun poliisin oli pakko tulla asian kanssa julkisuuteen.
- Paremmat ihmiset - tiedättehän nämä - paheksuivat että lasten raiskauksilla "tehtiin politiikkaa", koska heistä olisi ollut sopivampaa lakaista totuus maton alle. Teot kiellettiin systemaattisesti, koska jopa itse Forssan VOK:n ylipapitar Minna Jussila sanoi, että...
Turvapaikanhakijat ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat tulleet hädän keskeltä. He ovat väkivallan uhreja, eivät sen tekijöitä. He ovat kovia kokeneita, kovista oloista tulleita, ja haluavat rauhaa ja turvaa ja ovat kiitollisia siitä, että Suomessa saa elää turvassa, Jussila sanoo.
YLE
21.8.2015 klo 13.30 päivitetty 24.8.2015 klo 18.59

Aikas monta virhettä mahdutti Jussila pariin virkkeeseen; hädän keskeltä, väkivallan uhreja, eivät tekijöitä, haluavat rauhaa, ovat kiitollisia.

Sanat elää turvassa eivät koske suomalaisia. Mutta väliäkö hällä. Meillähän on enemmän kuin ansaitsemme, sanoi jo emeritus-arkkihiippari Kari Mäkinen.
- Hänen mielestään on hieno juttu, että tulee nk. siirtolaisia raiskaamaan ja tappamaan.
...suurimmassa osassa tekijä on kantasuomalainen
Tulihan se sieltä.
...kolmekymppisen espoolaismiehen...
Itseään totuusmeediaksi kutsuva taho pitäytyy tiukasti tässä elämänvalheessa.
- Suojellakseen ketä?

Oulun vyyhdistä:
...liittyi houkuttelua päihteillä ja tupakalla.
Eikös myslimeiltä ole jopa päihteiden ostokin kielletty? Vai sallitaanko se siinä tapauksessa, että niitä voidaan käyttää vääräuskoisten hallintaan?
- Päihteet ja tupakit ovat ostettuja suomalaisten verovaroilla, oikeutta käytiin, kuluja maksettiin ja vankilassa syödään sekä rukoillaan saman maksajan sitoumuksella.
...josta maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta.
Miksi tämä pitää aina mainita, vaikka totuus on se, että demlaistettu oikeuslaitoksemme käyttää hyväkseen asteikon alapäätä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Ulkomaalainen raiskaajana

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Naisten ympärileikkauksia etsin ja tähän törmäsin:
Doctor Lecter kirjoitti:
Marsalkka kirjoitti:Näissä kahdessa viestissäsi tuli esille noin 30 ulkomaalaistaustaista/ulkomaalaista raiskaajaa tai epäiltyä raiskaajaa suunnilleen viimeisen 20 vuoden ajalta. Ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia tuona aikana on varmaan ollut täällä melko paljon. Harmi, ettei noita noin 30 osattu seuloa pois siitä hieman suuremmasta joukosta...
Ja ikävä kyllä ne eivät olleet siinä kaikki. Vain ne, jotka muutaman minuutin etsinnällä suht kivuttomasti löytyivät. Tuo seulonta on aika mahdoton tehtävä, mutta kiinnijäätyään saama ankara sanktio; karkoitus, monen vuoden vankilatuomio tai jotain voisivat toimia ehken jonkinlaisena pelotteena. Heitä, joilla on Suomen passi ei voida karkoittaa, joten jäljelle jää vain tuo vankilatuomio tai jotain.

Tästä...

Raiskausvyyhti saattaa laajentua
//
Ja oikeassahan nuo olivat, DL, muut realistit sekä maailman parhaat poliisit, joilla oli vain ylivertainen vastus eli sinisilmäiset hölmöt, migri sekä varsinaiset aggressorit. Miksi ei oikeasti voitu varoittaa, että hei, tää ei oo enää mikään naapurin jake, joka ördää sohvalla? Nämä toimivat täysin eri teholla, kertoimet ovat murskaavat, mutta moniko vieläkään tietää?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään”

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Pitäisikö seksuaalirikoksesta tuomitun oleskelulupa peruuttaa ja tuomitut karkottaa? Eduskunta keskustelee yli 118 000 nimeä keränneestä kansalaisaloitteesta

Eduskunnassa käydään tänään keskustelua kansalaisaloitteesta, joka vaatii Suomessa seksuaalirikoksesta tuomitun oleskeluluvan peruuttamista ja tuomitun karkotusta.

Aloitteen mukaan suomalaiset kokevat turvattomuutta johtuen turvapaikanhakijoiden tekemistä seksuaalirikoksista ja niiden seuraamuksista.

Kansalaisaloite keräsi yli 118 000 kannattajaa.

Törkeään rikokseen syyllistynyttä Suomessa pakolaisasemassa olevaa henkilöä ei kuitenkaan lain mukaan voida palauttaa kotimaahansa, jos hän olisi kotimaassaan hengenvaarassa.

STT:n haastattelussa alkuvuonna Maahanmuuttovirasto linjasi, että ennen palauttamista täytyisi arvioida, uhkaisiko henkilöä kotimaassaan kuolemanrangaistus, kidutus tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Henkilöä ei voida poistaa hänen tekemästään rikoksesta huolimatta, jos nämä olosuhteet ovat edelleen olemassa.
mtvuutiset.fi
25.9.2019 07:44
Eduskunnassa käydään tänään keskustelua kansalaisaloitteesta, joka vaatii Suomessa seksuaalirikoksesta tuomitun oleskeluluvan peruuttamista ja tuomitun karkotusta.
Mielenkiintoista nähdä ja kuulla, keiden mielestä raiskaajia ei saa palauttaa. Perustelut tietysti mm. alaikäisenä* tehty, edelleen alaikäinen*, kotimaassaan kiusataan**, kääntynyt kristinuskoon, mennyt naimisiin, on isä (Suomessa ja monessa muussakin maassa), ei sukulaisia.

* alaikäisyys perustuu henkilön omaan ilmoitukseen ja vastaanottavan tahon typeryyteen
** kiusaamiskertomukset perustuvat henkilön omaan ilmoitukseen ja jostain syystä niitä halutaan uskoa
Aloitteen mukaan suomalaiset kokevat turvattomuutta johtuen turvapaikanhakijoiden tekemistä seksuaalirikoksista ja niiden seuraamuksista.
Saas nähdä saammeko kuulla tämän jo legendaksi muodostuneen virkkeen: Turvapaikanhakijat ovat väkivallan uhreja - eivät sen tekijöitä.
...uhkaisiko henkilöä kotimaassaan kuolemanrangaistus, kidutus tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
On siis parempi, että he itse kiduttavat, raiskaavat, pahoinpitelevät ja loukkaavat ihmisarvoa Suomessa?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään”

Viesti Kirjoittaja Iivis »

3. Seksuaalirikoksesta Suomessa tuomitun oleskeluluvan peruuttaminen ja karkoitus
Lähetekeskustelu
Puheenvuoropyynnöt (18)


3. Jussi Halla-aho /ps
3. Sebastian Tynkkynen /ps
3. Jukka Mäkynen /ps
3. Jouni Ovaska /kesk
3. Kai Mykkänen /kok
3. Heikki Vestman /kok
3. Olli Immonen /ps
3. Kari Tolvanen /kok
3. Ville Tavio /ps
3. Sakari Puisto /ps
3. Veikko Vallin /ps
3. Päivi Räsänen /kd
3. Heli Järvinen /vihr
3. Pia Kauma /kok
3. Suna Kymäläinen /sd
3. Pauli Kiuru /kok
3. Hussein al-Taee /sd
3. Eva Biaudet /r
https://verkkolahetys.eduskunta.fi/fi/t ... to-37-2019

Ei näytä kovin montaa edustajaa kiinnostavan kansalaisten huoli, kokonaista yksi vihreä edustaja varannut puheenvuoron ennakkoon puolustamaan kenties naisten oikeuksia ?

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään”

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Missä olivat ministerit? Eduskunta pui aloitetta seksuaalirikoksiin syyllistyneiden karkottamisesta – Halla-aho: "Suomalaisilla rangaistuksilla ei ole minkäänlaista pelotevaikutusta"

JULKAISTU TUNTI SITTEN (PÄIVITETTY 32 MINUUTTIA SITTEN)
Eduskunnassa keskusteltiin keskiviikkona seksuaalirikoksista tuomittuja ulkomaalaisia koskevasta kansalaisaloitteesta. Oppositiopuolueiden edustajat ihmettelivät ministerien poissaoloa keskustelusta.

Eduskunnan täysistunnossa käytiin lähetekeskustelu seksuaalirikoksesta Suomessa tuomitun ulkomaalaisen oleskeluluvan peruuttamisesta ja karkottamisesta tehdystä kansalaisaloitteesta.

Viime vuoden joulukuussa tehdyssä aloitteessa vaaditaan, että Suomessa seksuaalirikoksiin syyllistyneen oleskelulupa peruttaisiin ja tuomittu voitaisiin karkottaa välittömästi maasta.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan myös, että riippumatta siitä, missä maassa rikos on tehty, seksuaalirikollisen ei olisi mahdollista hakea Suomen kansalaisuutta missään tilanteessa.

Aloite tehtiin pian Oulun kohuttujen seksuaalirikosten tultua julkisuuteen. Kansalaisaloite ylitti eduskuntakäsittelyyn vaadittavan 50 000 allekirjoituksen rajan tammikuussa.

Aloitteen allekirjoitti yhteensä yli 118 000 henkilöä. Edellinen eduskunta ei ehtinyt käsitellä aloitetta.

Kansalaisaloite oli täysistunnon toinen asiakohta.

Lähetekeskustelu käynnistyi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon puheenvuorolla. Halla-aho totesi nykyisenkin ulkomaalaislain sallivan rikollisten karkotuksen maasta.

Hänen mukaansa sitä tehdään liian vähän, koska kokonaisharkinta henkilön tilanteesta vaikuttaa karkotuspäätökseen.

Useissa hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroissa painotettiin kansalaisaloitteen olevan lainvastainen.

Oppositiopuolueiden kansanedustajat puolestaan ihmettelivät sitä, että keskustelussa ei ollut paikalla yhtään Antti Rinteen (sd.) hallituksen ministeriä.

Lue alla poimintoja keskustelun puheenvuoroista.

Jussi Halla-aho (ps.):
– Suomalaisilla rangaistuksilla ei ole näihin ihmisiin minkäänlaista pelotevaikutusta. Rangaistus on usein ehdollinen vankeustuomio, eli ei rangaistusta lainkaan, tai lyhyt ehdoton vankeus hotellimaisissa olosuhteissa. Vahingonkorvauksilla ei ole mitään merkitystä, sillä nämä ihmiset ovat suurelta osin työttömiä tai työvoiman ulkopuolella, jolloin korvaukset jäävät valtion eli suomalaisten maksettaviksi.

– Ei ole mitään syytä, miksi väkivaltarikollisten tulisi jäädä maahan. Lakia on syytä muuttaa niin, että viranomaisen ja tuomioistuimen tapauskohtaista harkintavaltaa kavennetaan ja oleskeluluvan lakkauttamisesta tulee tietyissä rikoksissa automaattinen seuraus.

Sebastian Tynkkynen (ps.):
– Jos joku tässä maassa on ollut vaikuttamassa asenteiden kovenemiseen maahanmuuttajia kohtaan, niin punavihreät. Tämä aloite on neljänneksi eniten allekirjoituksia kerännyt kansalaisaloite. Ihmettelen, että vihreät ovat pyytäneet laiskasti puheenvuoroja tämän päivän keskusteluun.

– Tämä laki on pakko muuttaa. Jos turvapaikanhakija tuomitaan raiskauksesta tai murhasta, ei häntä voida päästää vapaaksi kadulle tuomion jälkeen vain siksi, että hänen omassa kotimaassaan hän saattaisi tulla vaarassa. Tämän salin on vihdoin alettava puolustaa myös suomalaisten ihmisoikeuksia suhteessa maahanmuuttajiin.

Heli Järvinen (vihr.):
– Seksuaalinen väkivalta pitää ottaa aina vakavasti, joka ainoa kerta, ihan joka ainoassa elimessä. Meidän kaikkien pitää kaikkialla ymmärtää, että ei tarkoittaa ei.

– Lakiesitys on valitettavasti perustuslain vastainen ehdottaessaan, että rikollinen aina menettäisi oleskelulupansa. Se ei ole Suomen perustuslain mukaista. Karkoituksen toimivat viime vuonna hyvin. 37 esitetystä 25 pantiin toimeen. Nyt on paneuduttava rikosten ennaltaehkäisyyn, kuten tämä hallitus tekee.

Eveliina Heinäluoma (sd.):
– On aivan selvää, että olemme myös tässä salissa yhtä mieltä siitä, että kaikki seksuaalirikokset ovat tuomittavia, riippumatta henkilön taustasta. Hallitus on sitoutunut korottamaan lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten vähimmäisrangaistuksia.

– Tämän lisäksi on päätetty käynnistää seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus. On tärkeää todeta, että tavoitteena tulee olla, että nämä tuomitut rikolliset pyritään siirtämään kotimaidensa vankiloihin kärsimään tuomiotaan. Ja tuomitun siirtäminen on mahdollista tällä hetkelläkin ilman henkilön itsensä suostumusta.

Kai Mykkänen (kok.):
– On erittäin sääli, että täällä (eduskuntasalissa) ei ole hallituksesta yhtään ministeriä paikalla tähän erittäin tärkeään asiaan vastaamassa. Hallituspuolueiden pulpetitkin ovat varsin harvassa käytössä.

– Totta kai jokainen seksuaalirikos on tuomittava ja estettävä niin hyvin kuin pystytään. Mutta on myös kiistaton tosiasia, että meillä on se haaste, että tietyissä Suomeen muuttaneiden kansallisuuksien ryhmissä todennäköisyys syyllistyä seksuaalirikokseen on koholla ja meidän täytyy tähän tarttua, myös sen ulkomaalaistaustaisten enemmistön tähden, jonka tämä vähemmistö törkeällä käytöksellään leimaa.

Eva Biaudet (r.)
– On aika harhaanjohtavaa alkaa pohtia seksuaalista väkivaltaa etnisistä lähtökohdista. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, ei ole heitä ja meitä. Tämä kansalaisaloite hyökkää mielestäni kategorisesti ulkomaalaistaustaisia henkilöitä vastaan. Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikkia tulee kohdella samanvertaisesti.

– Oikeusvaltiossa, kuten Suomessa, julkisen vallan tulee aina perustua lakiin. Kansalaisaloitteessa vaaditaan oleskeluluvan automaattista peruuttamista ja välitöntä karkottamista. Tämä on aivan mahdoton asia oikeusvaltiossa. En tule kannattamaan tällaisia muutoksia.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuu ... na/7562598

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään”

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Seksuaalirikollisten karkottaminen keskustelussa: Halla-aho vetosi tapaus ”Husseiniin” - ministeriaitio ammotti tyhjyyttään
Tänään klo 19:24

Jussi Halla-aho: ”Nyt kun meillä on entistä paremmin palkattuja ministereitä ja heillä aiempaa enemmän erityisavustajia, tämäkin lakihanke on varmasti mahdollinen toteuttaa.”

Eduskunnassa kuultiin keskiviikkona kovaakin tekstiä, kun kansanedustajat keskustelivat kansalaisaloitteesta, jonka mukaan kaikilta Suomessa seksuaalirikoksista tuomituilta ulkomaalaisilta pitäisi evätä oleskelulupa ja heidät pitäisi automaattisesti karkottaa maasta.

Äänessä olivat erityisesti perussuomalaisten kansanedustajat. Heistä suuri osa kannatti aloitetta sellaisenaan.

Rintamalinjan toisella puolella olevat muistuttivat, että nykylainsäädäntö antaa jo nyt mahdollisuuden karkottaa kaikki ulkomaalaiset, jotka ovat syyllistyneet rikokseen, josta seurauksena on vähintään vuosi vankeutta.

Siihen kovaa linjaa ajavat muistuttivat, että karkotuksia harvoin kuitenkaan tehdään, koska Suomessa on käytössä ulkomaalaislain kokonaisharkinta, joka ottaa huomioon mm. perhesuhteet.

Halla-aho nosti esiin tapaus ”Husseinin”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho nosti esiin ”Husseinin” tapauksen, joka hänen mukaansa osoittaa, että kun on todellista halua, rikollisten karkottaminen kyllä onnistuu kaikista perhesiteistä, lähtömaan turvattomuudesta ja vastaanhangoittelusta huolimatta.

– Useimmissa tapauksissa tällaista halua ei vain ole tai sitä ei ole riittävästi. Siksi lakia on syytä muuttaa siten, että viranomaisen ja tuomioistuimen tapauskohtaista harkintavaltaa kavennetaan ja oleskeluluvan lakkauttamisesta tulee tietyissä tai tietyn vakavuusasteen rikoksissa automaattinen seuraus, Halla-aho sanoi.

Halla-ahon mainitsema Hussein saapui Halla-ahon mukaan Suomeen pakolaisena Somaliasta 90-luvun alussa.

– Vuonna -93 hän raiskasi puukolla uhaten 13-vuotiaan tytön Tampereella ja sai teostaan vajaan kolmen vuoden vankeusrangaistuksen. Vuonna -95 - kaksi kuukautta vapautumisensa jälkeen - Hussein tappoi silpomalla 15-vuotiaan tytön ja sai elinkautisen vankeusrangaistuksen. Vuonna 2005 hän muutaman tunnin loman aikana käytti seksuaalisesti hyväkseen 4-vuotiasta lasta.

– Helsingin hovioikeus päätti vapauttaa Husseinin syksyllä 2016. Oli kuitenkin jo asian saaman valtavan julkisuuden vuoksi selvää, että häntä ei voinut laskea vapaalle jalalle. Niinpä hänet otettiin heti vapautumispäivänä säilöön, ja keväällä 2017 Helsingin poliisilaitos tiedotti, että Hussein on poistettu maasta, Halla-aho sanoi.

Halla-ahon mukaan eduskunnan velvollisuus on löytää lakitekniset keinot siihen, että ”maalaisjärki” ja ”oikeudenmukaisuus” toteutuvat.

Hänen mukaansa keinoja on paljon.

– Tiukemmat oleskelulupakäytännöt, ankarammat rikosseuraamukset, tiukempi kansalaisuuslainsäädäntö, kunnianhimoisempi palautuspolitiikka, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden systemaattinen säilöönotto ja niin edelleen.

Vastoin perustuslakia ja Geneven sopimusta
Hallituspuolueiden edustajat osallistuivat keskusteluun melko laiskasti. RKP:n Eeva Biaudet tyrmäsi kansalaisaloitteen sitäkin voimakkaammin.

– Tämä kansalaisaloite mielestäni hyökkää kategorisesti ulkomaalaistaustaisia henkilöitä vastaan. (--) Aloitteessa vaaditaan oleskeluluvan automaattista perumista ja välitöntä karkottamista. Tämä on aivan mahdoton asia oikeusvaltiossa. En tule kannattamaan tällaisia muutoksia, Biaudet sanoi.

– Tämä oli yllätys, Halla-aho huusi perään.

SDP:n Eveliina Heinäluoma muistutti, että Antti Rinteen (sd) hallitus on sitoutunut korottamaan lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten vähimmäisrangaistuksia.

– Tämän lisäksi on päätetty käynnistää seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus. Nämä ovat nyt hallituksen listalla, Heinäluoma sanoi.

Monet hallituspuolueiden edustajat korostivat myös kotouttamisen ja ennaltaehkäisyn merkitystä siinä, että ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset saadaan laskuun. Ennaltaehkäisevänä toimena SDP:n Suna Kymäläinen mainitsi mm. poliisien määrän lisäämisen ja vihreiden Heli Järvinen turvakotipaikkojen lisäämisen.

Moni kriittisesti aloitteeseen suhtautuva vetosi perustuslakiin ja Geneven sopimukseen, joka kieltää palauttamisen, jos palautettavaa uhkaa esimerkiksi kuolemanrangaistus tai kidutus.

Ministereitä kaivattiin
Monet opposition edustajat valittivat sitä, ettei yksikään Rinteen hallituksen ministeri vaivautunut paikalle.

– Erittäin sääli, että täällä ei ole hallituksesta nyt ketään ministeriä paikalla tähän erittäin tärkeään asiaan vastaamassa. Ja valitettavasti hallituspuolueidenkin pulpetit ovat aika harvassa käytössä, entinen sisäministeri Kai Mykkänen (kok) sivalsi.

– On kyllä todella valitettavaa, että yksikään meidän ministereistä - onko heitä 19 - ei ole ollut koko käsittelyn aikana paikalla. Eiköhän se olisi järjestelyasia, että hallitus olisi tällaisen asian keskustelussa edustettuna, erityisesti tietysti ministeri Maria Ohisalo (vihr) ja ministeri (Anna-Maja) Henriksson (r), myös pääministeri ja joku keskustankin ministeriryhmästä.

Kansalaisaloitteen pani vireille viime joulukuussa tamperelainen Saila Al-Jewari, kun Oulun raiskaustapaukset kuohuttivat suomalaisten mieliä. Aloite keräsi 118 374 allekirjoittajaa.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7 ... 27eb9e829d

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään”

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Islamin uskoiset "siirtolaiset" ovat tehneet Suomea tunnetuksi maailmalla:
93% seksuaalirikoksista tehdään islamilaisista maista tulevien maahanmuuttajien toimesta

93% seksuaalirikoksista tehdään islamilaisista maista tulevien maahanmuuttajien toimesta
Tämän kerää Suomen poliisin tekemä tutkimus.
93% Suomessa tehdyistä seksirikoksista tehdään islamilaisista maahanmuuttajista, kuten Pohjois- Euroopan maan poliisin tekemässä tutkimuksessa käy ilmi.

Täältä luettavassa tutkimuksessa hän kerää, että pelkästään vuonna 2016 yli 131 naista kärsi jonkin tyyppisestä seksuaalisesta hyökkäyksestä, jonka pakolaiset ja maahanmuuttajat tekivät.

Rikoksesta epäiltiin vuonna 2016 yhteensä 1052 pakolaista, jotka kaikki olivat miehiä 29 eri maasta. Kaksi kolmasosaa näistä 1052 oli irakilaisia, vaikka hyökkääjien ikää ei julkistettu.

Seksuaalisen väärinkäytön tai raiskauksen uhrit naiset olivat muslimipakolaisten syy. Jotkin seksuaalirikoksen 116 hyökkääjästä 108 oli peräisin islamilaisista maista, lähtöisin Irakista (83), Afganistanista (14) ja Marokosta (6).

Lisäksi tutkimuksessa selvennetään, että lähes puolet alle 18-vuotiaiden suomalaisten naisten seksuaalisista väärinkäytöksistä tai raiskauksista tapahtui yrittäessään saada tupakkaa tai jonkin tyyppisiä huumeita.

Raiskaukset nousevat
Tutkimuksen mukaan 32% seksuaalirikoksista oli raiskauksia, kun taas 16% hyökkäyksistä koostui ryhmäraiskauksista . Muut 16% hyökkäyksistä olivat seksuaalista hyväksikäyttöä.
El Matinal.com

Käännös on Google-kääntimellä tehty ja siitä miten tarkka uutinen on, ei ole tietoa. Mutta pointti tässä onkin se, että kun "me suomalaiset" pohdimme mitähän meistä maailmalla ajatellaa ja puhutaan, niin ainakin sitä hämmästellään, että miten tälläinen on mahdollista; islamilaiset melalstavat mielinmäärin!
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Noir
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Ti Huhti 17, 2012 9:55 pm

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään”

Viesti Kirjoittaja Noir »

Onnea Tampere! Ja ulkomaalaisten osuus pirkanmaan väestöstä oli paljonko? Lisää unelmahöttöä?
Raiskausepäilyjen määrä kasvanut rajusti Pirkanmaalla: ilmoituksia 62 prosenttia enemmän samaan aikaan viime vuonna

Tampereella tänä vuonna ilmoitetuista seksuaalirikoksista puolessa epäiltynä oli ulkomaalainen ja koko Sisä-Suomen poliisin alueella kolmannes. Muissa rikoksissa ulkomaalaisten osuus epäillyistä oli hyvin pieni.

TILAAJALLE
2.10.2019 16.09
Minna Ala-Heikkilä
Aamulehti

Seksuaalirikoksista tehtyjen ilmoitusten määrässä on tuntuvaa kasvua Pirkanmaalla, kertovat poliisin tilastot. Erityisen iso kasvu näkyy poliisille ilmoitettujen raiskausrikosten määrässä.

Pirkanmaalla on tehty raiskausrikosilmoituksia poliisille tämän vuoden tammi-elokuun aikana 62 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana tammi-elokuussa viim
https://www.aamulehti.fi/a/a12998ce-c0b ... 1a67f0473a

Juttu jatkuu maksumuurin takana

kaarmis
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: To Tammi 10, 2019 5:21 pm

Re: Raiskaukset Suomessa: ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään”

Viesti Kirjoittaja kaarmis »

...josta maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta.
Miksi tämä pitää aina mainita, vaikka totuus on se, että demlaistettu oikeuslaitoksemme käyttää hyväkseen asteikon alapäätä.
Kulttuuriamme rikastastuttaneet hädänalaiset ovat hädässään pyrkineet käyttämään ikäjakaumamme alapäässä olevien alapäitä, joten on luonnollista että myös rangaistuksissa pitäydytään tässä alapäävoittoisessa linjassa.

Puhelinkortti
Jack Bauer
Viestit: 954
Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 3:09 pm

Mamujen tekemät raiskaukset

Viesti Kirjoittaja Puhelinkortti »

Siinä mielessä ymmärrän näiden tummahipiäisten mamujen tekemiä raiskauksia, että eihän kukaan tajuissaan tai järjissään oleva nainen anna heille.
Se on otettava joko väkisin tai sitten tajuttomalta. Epäsiistejä ja mielenterveysongelmaisia lähiövalaitakaan ei riitä kaikille tarpeen tyydyttäjiksi.

Marja
Martin Beck
Viestit: 759
Liittynyt: To Tammi 24, 2019 7:45 pm

Re: Mamujen tekemät raiskaukset

Viesti Kirjoittaja Marja »

Varmasti moni kantis-mimmi hakeutuu seuraan samoinkuin kantis-ukot thaikkujen kanssa panemaan

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Mamujen tekemät raiskaukset

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

Marja kirjoitti:
Ti Marras 05, 2019 10:19 pm
Varmasti moni kantis-mimmi hakeutuu seuraan samoinkuin kantis-ukot thaikkujen kanssa panemaan
Sellaiset, jotka eivät saa seksiä muutoin kuin rahalla.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

Vastaa Viestiin