Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Lähetetty: Pe Syys 08, 2017 11:17 am
https://www.researchgate.net/publicatio ... dolescence
Tässä on hyvä kokooma tällaisista vammoista kerättynä alkaen kirjan sivulta 205.
“Findings Diagnostic of Trauma and/or Sexual contact(The following findings support a disclosure of sexual abuse, if one is given, and are highly suggestive of abuse even in the absence of a disclosure, unless the child and/or caretaker provide a clear, timely, plausible description of accidental injury. (It is recommended that diagnostic quality photodocumentation of the examination findings be obtained and reviewed by an experienced medical provider, before concluding that they represent acute or healed trauma. Follow-up examinations are also recommended.)”
Nämä ovat siis hyvin epäilyttäviä ja tukevat seksuaalisen hyväksikäytön diagnoosia. Sieltä löytyvät nämä pysyvät ja parantuneet vammat, joita on tässä kohdassa kaksi kappaletta. Nämä kaksi kappaletta olivat myös ne ainoat kohdat, joissa mainittiin arpi.
36. Perianal scar (Rare, may be due to other medical conditions such as Crohn's Disease, accidental injuries, or previous medical procedures)
37. Scar of posterior fourchette or fossa. (Pale areas in the midline may also be due to linea vestibularis or labial adhesions)”
“Residual (healing) injuries: (These findings are difficult to assess unless an acute injury was previously documented at the same location)
Numero 36: Anaalinalueen arpi. (Harvinainen, voi johtua lääketieteellisistä syistä kuten Crohnin tauti, onnettomuuden aiheuttamat vammat, tai aiempi lääketieteellinen toimenpide.)
Numero 37: Arpi tytön sukuelimien alueella ei immenkalvossa (jätän kääntämättä kohdan).
Sitten kerrotaan, että näitä havaintoja on vaikea arvioida ellei aiemmin ole dokumentoitu samalla sijainnilla olevaa vammaa.
Minua alkoi mietityttämään yllä oleva kirjoitus:
”unless the child and/or caretaker provide a clear, timely, plausible description of accidental injury”
Tarkoittaako tämä sitä, että jos lapsi ei kerro esim. kaatumisesta johtumisesta vammasta, silloin voidaan arpi tulkita hyväksikäytön seurauksena aiheutuneeksi jo parantuneeksi vammaksi?
Mitä tapahtuu, jos välissä on vuosia mennyt? Jääkö todellakin erotusdiagnostiikkaan tällainen aukko, jossa lapsi tai toinen vanhempi voi jättää kertomatta jotakin tärkeää? Eikö esim. erotilanteessa voi kehittyä motiivia olla kertomatta kaikkea?
Tai sitten voiko olla mahdollista, että lapsi kertoo yleisellä tasolla, että ”kaikenlaista on tapahtunut”, mutta koska vammalle ei voida määritellä juuri sitä hetkeä, jolloin se on tapahtunut eikä siitä ole dokumentointia, silloin lääkäri voi jättää huomioimatta sen, että todellakin ”kaikenlaista on tapahtunut”.
Entä jos lapsi kertoo esim. urheiluharrastuksesta, jossa tapahtuu kaikille jossain vaiheessa jotakin? Luuleeko joku, että esim. nyrkkeilyharrastuksesta voi selvitä ilman yhtäkään vammaa? Entä jääkiekkopelit kaukalossa?
Näitä tunnetaan nimellä skating-onnettomuudet, joilla tarkoitetaan lähinnä sellaista, jossa toisen lapsen luistin osuu toisen kaatuneen lapsen jalkoväliin. Samalla lailla voi tapahtua esim. tennistä pelatessa. Siellä juostaan rajusti pallon perässä, jossain vaiheessa ei ulotu palloon ja mailakädellä haroo palloa, siinä voi sopivasti lentää takamuksilleen sekä lapsi että aikuinen. Puhumattakaan sitten eräistä yleisurheilulajeista, joissa loukkaantumiset ovat normaalia arkipäivää. Arpi voi olla takamuksessa tai se voi olla jalassa. Mitä eroa tällä on?
Jos haetaan evidenssiä eli todistetta, puhe ei voi riittää. Entä jos lapsi ei muista, ei halua muistaa, ei halua kertoa, entä jos lapsen huoltovelvollisella on motiivi olla kertomatta tai entä, jos lääkäri ei vain halua kuunnella?
Tässä on hyvä kokooma tällaisista vammoista kerättynä alkaen kirjan sivulta 205.
“Findings Diagnostic of Trauma and/or Sexual contact(The following findings support a disclosure of sexual abuse, if one is given, and are highly suggestive of abuse even in the absence of a disclosure, unless the child and/or caretaker provide a clear, timely, plausible description of accidental injury. (It is recommended that diagnostic quality photodocumentation of the examination findings be obtained and reviewed by an experienced medical provider, before concluding that they represent acute or healed trauma. Follow-up examinations are also recommended.)”
Nämä ovat siis hyvin epäilyttäviä ja tukevat seksuaalisen hyväksikäytön diagnoosia. Sieltä löytyvät nämä pysyvät ja parantuneet vammat, joita on tässä kohdassa kaksi kappaletta. Nämä kaksi kappaletta olivat myös ne ainoat kohdat, joissa mainittiin arpi.
36. Perianal scar (Rare, may be due to other medical conditions such as Crohn's Disease, accidental injuries, or previous medical procedures)
37. Scar of posterior fourchette or fossa. (Pale areas in the midline may also be due to linea vestibularis or labial adhesions)”
“Residual (healing) injuries: (These findings are difficult to assess unless an acute injury was previously documented at the same location)
Numero 36: Anaalinalueen arpi. (Harvinainen, voi johtua lääketieteellisistä syistä kuten Crohnin tauti, onnettomuuden aiheuttamat vammat, tai aiempi lääketieteellinen toimenpide.)
Numero 37: Arpi tytön sukuelimien alueella ei immenkalvossa (jätän kääntämättä kohdan).
Sitten kerrotaan, että näitä havaintoja on vaikea arvioida ellei aiemmin ole dokumentoitu samalla sijainnilla olevaa vammaa.
Minua alkoi mietityttämään yllä oleva kirjoitus:
”unless the child and/or caretaker provide a clear, timely, plausible description of accidental injury”
Tarkoittaako tämä sitä, että jos lapsi ei kerro esim. kaatumisesta johtumisesta vammasta, silloin voidaan arpi tulkita hyväksikäytön seurauksena aiheutuneeksi jo parantuneeksi vammaksi?
Mitä tapahtuu, jos välissä on vuosia mennyt? Jääkö todellakin erotusdiagnostiikkaan tällainen aukko, jossa lapsi tai toinen vanhempi voi jättää kertomatta jotakin tärkeää? Eikö esim. erotilanteessa voi kehittyä motiivia olla kertomatta kaikkea?
Tai sitten voiko olla mahdollista, että lapsi kertoo yleisellä tasolla, että ”kaikenlaista on tapahtunut”, mutta koska vammalle ei voida määritellä juuri sitä hetkeä, jolloin se on tapahtunut eikä siitä ole dokumentointia, silloin lääkäri voi jättää huomioimatta sen, että todellakin ”kaikenlaista on tapahtunut”.
Entä jos lapsi kertoo esim. urheiluharrastuksesta, jossa tapahtuu kaikille jossain vaiheessa jotakin? Luuleeko joku, että esim. nyrkkeilyharrastuksesta voi selvitä ilman yhtäkään vammaa? Entä jääkiekkopelit kaukalossa?
Näitä tunnetaan nimellä skating-onnettomuudet, joilla tarkoitetaan lähinnä sellaista, jossa toisen lapsen luistin osuu toisen kaatuneen lapsen jalkoväliin. Samalla lailla voi tapahtua esim. tennistä pelatessa. Siellä juostaan rajusti pallon perässä, jossain vaiheessa ei ulotu palloon ja mailakädellä haroo palloa, siinä voi sopivasti lentää takamuksilleen sekä lapsi että aikuinen. Puhumattakaan sitten eräistä yleisurheilulajeista, joissa loukkaantumiset ovat normaalia arkipäivää. Arpi voi olla takamuksessa tai se voi olla jalassa. Mitä eroa tällä on?
Jos haetaan evidenssiä eli todistetta, puhe ei voi riittää. Entä jos lapsi ei muista, ei halua muistaa, ei halua kertoa, entä jos lapsen huoltovelvollisella on motiivi olla kertomatta tai entä, jos lääkäri ei vain halua kuunnella?