Kari Eriksson on toiminut asianajajana 30 vuotta ja hoitanut yli sata henkirikosjuttua.
Kari Eriksson ei pode huonoa omatuntoa siitä, että puolustaa ihmistä, joka on tehnyt vakavan rikoksen. "Siitä voisin tuntea huonoa omaatuntoa, jos tiedän että olisin voinut tehdä jotain enemmän, mutta en tehnyt", Eriksson sanoo.
Kari Eriksson on oululainen rikosoikeuteen erikoistunut asianajaja.
Eriksson on edustanut monia vakavia rikoksia tehneitä ihmisiä. Hän on puolustanut muun muassa sarjakuristajana tunnettua Michael Penttilää ja oululaista insesti-isää.
Välillä vakavia rikoksia tehneiden puolustaminen on tuonut Erikssonille kritiikkiä. Hän kuitenkin kokee, että on ensisijaisesti vastuussa päämiehelleen, ei yleisölle.
Jos tutustuu Suomen viime vuosikymmenien raaimpiin rikosjuttuihin, yhdistää niitä usein yksi nimi: Kari Eriksson.
Hän on oululainen rikosoikeuteen erikoistunut asianajaja, joka on hoitanut urallaan yli sata henkirikosjuttua. Useissa tapauksissa hän on toiminut syytetyn asianajajana.
Kun Erikssonilta kysyy, miksi hän ottaa tämän tyyppisiä juttuja hoidettavakseen, vastaus on yksinkertainen.
– Koska se on työtäni ja osaan työni.
Syitä on kuitenkin paljon muitakin, mutta mennään niihin hieman myöhemmin.
Vuonna 1993 Eriksson oli juuri avannut oman asianajotoimistonsa. Samana vuonna sarjakuristajana tunnettu Michael Penttilä (siirryt toiseen palveluun)(Aamulehti) kuristi kuoliaaksi 42-vuotiaan naisen. Sitä ennen hän oli tappanut äitinsä ja 12-vuotiaan tytön.
Penttilä oli Erikssonin asianajotoimiston toinen asiakas. Eriksson on edustanut Penttilää siitä lähtien.
– Minulla on paljon asiakkaita, joihin asiakassuhde on ollut pitkä. Pidän sitä merkkinä siitä, että olen onnistunut tehtävässäni ja ainakin asiakkaan arvion mukaan tehnyt parhaani. Penttilän ensimmäinen juttu on jäänyt hyvin mieleeni. Tein siihen paljon omaa selvitys- ja tutkintatyötä.
"Kun menin oikeustieteelliseen, niin loppui se keljuilu"
Eriksson ajattelee, että hänen lapsuudellaan ja perheellään on suuri vaikutus siihen, miksi hän päätyi asianajajan ammattiin. Ja etenkin siihen, miten hän tekee työtään.
Hän on lähtöisin Martinniemestä, pienestä kylästä Oulun liepeiltä. Eriksson on nuorin neljästä lapsesta, syntynyt vuonna 1964.
Hänen äitinsä Aila Eriksson teki raskasta työtä ahtaajana satamassa ja oli yksinhuoltaja siitä lähtien, kun Eriksson täytti 10 vuotta. Isä Bror Eriksson oli merimies, eikä poika isän pitkien matkojen vuoksi ollut kovin paljon tämän kanssa tekemisissä.
Erikssonin äiti oli hyvin voimakastahtoinen ihminen.
Kun huonosti menneen yläasteen jälkeen Eriksson meinasi jättää menemättä lukioon, ei äiti antanut periksi. Eikä silloin, kun Kurtinhaudan rantametsä meinattiin rakentaa täyteen hienostoasuntoja. Silloin äiti käynnisti kansanliikkeen ja keräsi yli tuhat nimeä sisältävän adressin metsän suojelemiseksi.
– Äiti voitti taistelun ja metsä säilyi. Ja minä menin lukioon.
Erikssonin koti oli varsin köyhä. Äidin työ keskittyi kesäkauteen, eikä tuolloinen yhteiskunta sisältänyt nykyisenkaltaisia tukijärjestelmiä, kuten toimeentulotukea. Eriksson toteaa, ettei äiti olisi sellaista ottanut vastaankaan. Ylpeyttä, kun riitti tässäkin suhteessa.
Vaikka perhe oli köyhä, ei heiltä uupunut henkistä rikkautta. Hänen äitinsä piti lukemisesta ja kirjallisuudesta, joten kotona oli aina paljon kirjoja.
Erikssonkin piti lapsena lukemisesta, siitä huolimatta koulu takkusi. Kysymys ei niinkään ollut arvosanoista, vaan vaikeuksista opettajien kanssa. Auktoriteettien kunnioittaminen ja mieliksi olo ei häneltä tahtonut onnistua.
Ongelmat johtivat yläasteen viimeisellä luokalla koulusta erottamiseen. Erikssonin isoveli, joka on tunnettu kirjailija Joni Skiftesvik, sai hänet puhuttua takaisin kouluun. Veljeksillä on eri sukunimet, koska heillä on eri isät.
Kun Eriksson meni lukioon, yritettiin häntä jopa hieman kiusata sen vuoksi. Kun eihän työläisen lapsi mene mihinkään herrojen kouluun.
– Kun menin oikeustieteelliseen, niin loppui se keljuilu.
Miten pahaa voi puolustaa?
Eriksson kertoo asioista mielenkiintoisesti. Hän ei viljele puheissaan lakikieltä tai monimutkaisia termejä, vaan vastaa kysymyksiin mielellään vertauskuvin ja erilaisten esimerkkien kautta.
Jos palataan kysymykseen, miksi hän ottaa asiakkaikseen ihmisiä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin, alkaa Eriksson puhumaan lääkäreistä.
– Luulen, että lääkäri, joka tekee vaikeita leikkauksia, kokee työnsä osin sen vaativuuden vuoksi mielenkiintoiseksi. Jos hän hoitaisi vain nuhapotilaita, hän tuskin olisi uraansa kovin tyytyväinen.
Sama pätee hänen mielestään myös oikeustieteeseen.
Eriksson tekee töitä noin 60-70 tuntia viikossa ja edustaa asiakkaita ympäri Suomen.
Moni on kysynyt Erikssonilta, miten hän voi puolustaa ihmisiä, jotka ovat niin pahoja.
Pahuus on käsite, jota ei ole helppo määritellä.
– Usein lyhyen uutisen perusteella on helppoa kauhistella jonkun toimintaa. Kun asiasta tietää enemmän, ei ratkaisu olekaan niin helppo.
Hän kertoo taas esimerkin.
Parikymmentä vuotta sitten oli tapaus, jossa nainen tappoi aviomiehensä ampumalla tätä haulikolla. Eriksson kertoo, että pariskunta oli ollut aviossa parikymmentä vuotta, mies oli hyvin mustasukkainen, ei päästänyt vaimoa mielellään minnekään ja pahoinpiteli häntä. Tätä kesti vuosia.
Nainen oli kova Tapani Kansa -fani ja hän kuuli, että Kansa oli tulossa esiintymään läheiselle tanssilavalle. Naisen aviomies kysyi, aikooko tämä mennä katsomaan keikkaa. Vaimo oli ihmeissään ja samalla innoissaan, miehen käytöskin muuttui pariksi viikoksi täysin.
Eriksson kertoo, että kun keikkapäivä tuli ja nainen oli lähdössä tanssilavalle, mies tulikin ulko-oven eteen ja kysyi, luuliko nainen oikeasti pääsevänsä lähtemään ja nauroi päälle.
Naisen päässä sumeni. Hän otti haulikon, joka oli asetettu seinällä olevien hirvensarvien päälle ja ampui.
– Kumpi heistä loppujen lopuksi oli sitten se paha? Mies, joka oli lain puitteissa kiusannut vaimoaan vuosia ja yritti lopuksi viedä tältä viimeisenkin toivon, vai nainen, joka kiusattuna toimi selvästi lain vastaisella tavalla.
Syytetyn pään sisässä
Psykologia on Erikssonille yksi tärkeimmistä työkaluista. Kun hän tapaa ensimmäistä kertaa rikoksesta syytetyn, ei hän välttämättä puhu tapahtuneesta rikoksesta, vaan yrittää tutustua ihmiseen. Herättää luottamuksellisen suhteen. Päästä ihmisen pään sisään.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tapahtumien yksityiskohtia käydään läpi kerta toisensa jälkeen. Sivussa tulee selvitetyksi ihmisen elämään liittyvät asiat, joilla usein on merkitystä myös itse jutun hoitamisen kannalta.
– Asian avaaminen ja sen läpikäyminen ei ole helppoa sille, joka on sen itse kokenut. Usein myös rikoksentekijä on järkyttynyt. Teko on voinut tapahtua hetken mielijohteesta ja lopputulos ei ole ollutkaan toivottu.
Vaikeneminen on joskus raskasta, mutta työn luonne huomioiden se on välttämätöntä.
Rikosjutun hoitaminen on eräänlainen prosessi, jossa asia lähtee liikkeelle ensimmäisestä tapaamisesta ja huipentuu oikeudenkäyntiin.
– Kun tapaan syytetyn ensimmäisen kerran, yritän kuunnella ja kertoa yleisistä asioista. En ala kauhistelemaan asioita. Kun pääsen lähelle ihmistä ja juttuun kiinni juurta jaksaen, on se todella mielenkiintoista.
Usein ihminen ei Erikssonin mukaan pysty heti muistamaan rikokseen liittyviä tapahtumia – ainakaan kaikkia merkityksellisiä. Sen vuoksi hän yrittääkin tavata asiakasta mahdollisimman useasti ja käydä asiaa läpi vähitellen.
– Pyrin siihen, että oikeudenkäyntivaiheessa päämieheni pystyy kertomaan myös ikävistä asioista, jottei mikään merkityksellinen jäisi kertomatta jännittämisen tai ahdistuksen vuoksi.
Väkivaltaan ei turru
Muutama vuosi sitten perheenisä poltti kotitalonsa (siirryt toiseen palveluun) (Mtv-uutiset), jossa oli sisällä hänen kaksi pientä lastaan. Lapset kuolivat.
Eriksson toimi isän puolustusasianajajana ja niin kuin aina, pyrki pääsemään päämiehensä pään sisään.
Oikeudenkäynnin jälkeen Eriksson lähti lomalle. Hän ei saanut nukuttua ja heräili joka yö. Jutun traagisuus tuli uniin.
Asianajajan työssä kuulee paljon salaisuuksia. Asioita, jotka liittyvät oikeusjuttuun tai pelkästään asiakkaaseen. Se, mitä asiakas Erikssonille kertoo, jää aina vain hänen tietoonsa.
– Asianajajilla ei ole työnohjausta, kuten monissa muissa raskaissa ammateissa. Minä en puhu perheelleni, työnohjaajalle tai ylipäätään kenellekään työhöni liittyvistä asioista. Vaikeneminen on joskus raskasta, mutta työn luonne huomioiden se on välttämätöntä.
Työn voisi tehdä myös toisella tapaa. Paneutua vähemmän, lukea esitutkintapöytäkirjat ja keskustella hieman syytetyn kanssa. Se ei ole Erikssonille vaihtoehto.
– Asianajajan työhön pitäisi liittyä moraali. Että ei mene sieltä, mistä aita on matalin vaan puolustaa niitä, jotka eniten apua tarvitsevat.
Eriksson on saanut välillä kovaakin kritiikkiä työstään. Välillä hänestä tuntuu, että ihmiset ajattelevat hänen olevan yhtä kuin syytetty.
Vaikka Eriksson on ollut mukana useissa jutuissa, joihin on liittynyt väkivaltaa ja raakuutta, ei hän ole turtunut niille. Ihmisten kokema tuska koskettaa. Joskus hyvin voimakkaastikin.
– Yritän varoa ja joskus jopa pelkään, että myötätunto tai ihmisen suru vaikuttaisi minuun tai työhöni. Omasta mielestäni näin ei ole käynyt. Käytökseeni ja tapaani hoitaa juttuja se kyllä on vaikuttanut.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ikävänkin asian voi hoitaa tyylikkäästi ja tärkeät kysymykset esittää asiallisesti. Ilkeilyllä ei Erikssonin mielestä saavuta mitään hyvää.
Vastapainona työssä kohdatuille rankoille asioille tuovat hevoset ja raviurheilu. Eriksson on toiminut Suomen Hippoksen varapuheenjohtajana, Hippoksen valtuuskunnan jäsenenä ja tälläkin hetkellä Oulun raviradan puheenjohtajana. Kotitallissa on tällä hetkellä kaksi hevosta.
– Hevoset ovat vilpittömiä ja palkitsevat hyvän hoidon. Hevonen ei katso ihonväriä eikä asemaa. Hyviä ominaisuuksia myös meille ihmisille.
Puolustaminen ei tarkoita tekojen hyväksymistä
Eriksson on saanut osakseen paljon kritiikkiä työnsä vuoksi. Välillä hänestä on tuntunut siltä, että ihmiset ajattelevat, että hän on yhtä kuin henkilö, jota hän edustaa.
Esimerkiksi silloin, kun hän puolusti oululaismiestä, joka oli käyttänyt tytärtään hyväksi vuosia ja tytär synnytti isälleen lapsen.
Eriksson ymmärtää hyvin, miksi teko kuohutti suurta yleisöä, mutta silti hän sääli päämiestään.
– Se, että puolustan asiakasta, ei tarkoita, että hyväksyisin hänen tekonsa. Sääli tai myötätunto ei myöskään ole merkki teon hyväksymisestä. Viime kädessä minä vastaan työstäni asiakkaalleni, en suurelle yleisölle.
Pahan tunnusmerkit eivät näy ihmisestä päälle päin
Kari Eriksson
Raa'at henki- ja väkivaltarikokset ovat usein sellaisia, jotka järkyttävät asianomaisten lisäksi myös muita ihmisiä. Eriksson ymmärtää täysin, että tekijän puolustaminen tuntuu pahalta ja ehkä jopa siltä, että tehdystä rikoksesta yritettäisiin tehdä hyväksyttävää.
Näin asia ei tietenkään ole. Eriksson korostaa, että oikeusjärjestelmä on rakennettu sen varaan, että kaikilla on oikeus puolustukseen.
– Toisella puolella on aina poliisi ja syyttäjä. Järjestelmä on vahva, eikä syytetyllä ole mahdollisuutta saada oikeutta ilman asianmukaista puolustusta.
Hän ei tunne huonoa omaatuntoa siitä, että avustaa ihmistä, jonka väitetään tehneen jonkun hirveän teon.
– Siitä voisin tuntea huonoa omaatuntoa, jos tiedän että olisin voinut tehdä jotain enemmän, mutta en tehnyt. Asianajajan tehtävä ei ole olla päämiehensä tuomari. Jos niin tekee, on se iso virhe.
Paha ei kadu
Yleensä ihmiset, jotka ovat tehneet raakoja henkirikoksia, ovat hyvin järkyttyneitä silloin, kun Eriksson menee tapaamaan heitä ensimmäisen kerran.
Poikkeuksiakin on. Eriksson on tavannut uransa aikana myös puhtaasti pahoja ihmisiä. Niitä, jotka eivät ole järkyttyneitä siitä, että he ovat tehneet pahaa toiselle. Niitä, joilta puuttuu myötätunto.
– Olen kohdannut sellaisia todella pahoja ihmisiä arvioni mukaan alle kymmenen. En tietenkään ole mikään psykologi, mutta kokemukseni perusteella jotkut vain ovat pahoja.
– Pahan tunnusmerkit eivät näy ihmisestä päälle päin. Musta ja paha elää ihmisen sisällä. Tuntemani pahat ihmiset ovat yleensä olleet älykkäitä ja narsistisia. Heiltä puuttuu normaali tunnepohja ja heidän mielestään kaikki muut ovat väärässä.
Kun Eriksson kohtaa tällaisen ihmisen, miettii hän aluksi, voiko avustaa tällaista ihmisistä. Sekä sitä, voiko tunteet vaikuttaa hänen työhönsä.
– Jos vähänkään mietin, että en voi tehdä parastani, en ota juttua vastaan.
Rikokset raaistuvat, tekijät nuorentuvat
On olemassa myös toisenlaista pahuutta. Eriksson kutsuu sitä opituksi pahuudeksi. Tai moraalittomuudeksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ihminen on oppinut kotoaan tietyn tavan toimia ja ajatella.
Hän kertoo asiakkaastaan. Nuoresta miehestä, jota syytettiin taposta ja kahdesta muusta vakavasta henkeen ja terveyteen kohdistuvasta rikoksesta.
Asiakkaan molemmat vanhemmat olivat olleet vankilassa useita kertoja vakavista rikoksista. Toisella oli jopa tilillään henkirikos.
– Uskon, että asiakkaani koki tekemänsä väkivallan oikeutetuksi. Vallitsevat yhteiskunnan normit eivät tuntuneet yhtä hyväksyttäviltä kuin kotona annettu opetus siitä, miten väärään tulee suhtautua. Poliisi ja tuomioistuin eivät tuo turvaa, omat konstit ovat parempia.
Näin ajattelee Erikssonin mukaan moni muukin nykynuori. Väkivaltarikokset, niiden laatu ja tekijät ovat muuttuneet. Rikokset ovat hänen mukaansa aiempaa raaempia ja tekijät yhä nuorempia.
– Uhrin kotiin meneminen ja pahoinpitelyn muuttuminen kidutukseksi, ei ole enää epätavallista, vaan paremminkin vallitseva käytäntö.
Kun Eriksson aloitti rikosasianajajan työn, menettely ja moraali olivat kentällä erilaista.
Erikssonin mukaan rikosmaailma on muuttunut monella tapaa hänen uransa aikana. "Entisten sääntöjen sijasta sääntönä on säännöttömyys", hän toteaa.
Ennen nuoren asiakkaan kaverit toivat toimistolle tupakkaa ja rahaa vietäväksi kaverilleen, joka oli pidätettynä. Nyt kun nuori pidätetään, on tavallista, että hänen asuntonsa käydään tyhjentämässä kaikesta arvokkaasta ja jossakin vaiheessa siirrytään vaatimaan rahaa pidätetyn läheisiltä.
– Entisten sääntöjen sijasta sääntönä on säännöttömyys. Ehkä tässä on yksi syy siihen, miksi turvaa haetaan erilaisista järjestöistä ja ryhmistä.
Monesti rikoksiin kuuluu päihteet. Oulussa kasvava huumeongelma on näkynyt apteekkiryöstöjen sarjana. Eriksson on hoitanut myös niihin liittyviä juttuja paljon.
Ryöstöjen loppumiseen ei Erikssonin mukaan auta rangaistusten koventaminen, koska niitä tekevät ihmiset ovat riippuvaisia huumausaineista tai lääkkeistä. Apteekkiryöstöjen suuri määrä Oulussa kertoo hänen mielestään siitä, että tarve päihdehoidolle on todella suuri.
– Kun apua, hoitoa tai viime kädessä lääkkeitä ei ole tarjolla, hätäapu hankitaan rikollisin keinoin.
Ongelmat olisivat Erikssonin mielestä ratkaistavissa, jos halua siihen löytyisi.
– Sivistyneen valtion ja Oulun, joka on vähintäänkin pohjoisen Suomen keskus, mittari voisi olla se, kuinka hyvin se huolehtii heikoimmista. Heikkoja ovat myös ne, jotka ovat huume- tai päihdekoukussa.
Kiitos on tärkeämpää kuin raha
60–70 tuntia viikossa. Niin paljon Eriksson tekee töitä keskimäärin joka viikko. Hänestä se ei tunnu paljolta. Eikä työ välillä tunnu työltä laisinkaan, ennemminkin ajanvietteeltä.
– Ei tätä työtä varmasti voisi tehdä, jos se olisi jotenkin vastenmielistä. Se on vähän sama asia, jos olisi pappina eikä uskoisi jumalaan.
Työt eivät unohdu täysin edes silloin, kun hän lomailee. Yleensä kolmannen päivän jälkeen hän kaivaa pöytäkirjat matkalaukustaan ja alkaa lueskelemaan niitä.
Vaikka työ on mukavaa, ei Eriksson luonnollisestikaan tee työtään ilmaiseksi. Asianajajan liksat eivät myöskään ole huonoimmasta päästä. Mitä raha hänelle merkitsee?
– Sain tänään kiitokseksi asiakkaalta täytekakun. Minua liikuttaa paljon enemmän sen tapaiset asiat kuin raha.
Suomessa rikosasioita hoitavat asianajajat eivät Erikssonin mukaan asianajajien palkkatilastojen kärjessä, kuten ehkä muualla maailmassa.
– Rikosasianajan työ on kutsumustyötä. Sen verran olen pärjännyt myös rahallisesti, että minun ei tarvitse tehdä juttujen suhteen valintaa rahan, vaan sen mukaan, mikä minua kiinnostaa.
Yksi Erikssonin edustamista asiakkaista painoi hänelle paidan vankilassa.
Moraali. Se on Erikssonin mielestä yksi tärkeimmistä asioista asianajajan työssä.
Hänelle se tarkoittaa eritoten vastuuta asiakasta kohtaan. Sekä sitä, että tekee parhaansa jutun laadusta riippumatta. Pieni juttu asianajajalle voi olla asiakkaalle elämänkysymys.
– Jos hyvämaineinen ihminen joutuisi aiheettomasti syytetyksi näpistämisestä, olisi se luultavasti hänen elämänsä suurimpia juttuja, vaikka siitä saa vain 10 päiväsakkoa. Minun ystäväni sanoi kerran, että ei ole olemassa pieniä ja isoja juttuja, on vain olemassa pieniä ja suuria asianajajia.
Eriksson viittaa usein äitiinsä ja hänen sanontoihinsa. Yksi hänen tärkeimmistä elämänohjeistaan on ollut, että aina pitää tehdä kovasti töitä ja ketään ei saa nöyryyttää eikä halveerata. Hän pitää äitinsä ohjetta tähänastisen elämänsä parhaana.
Erikssonista on mukava ajatella, että jos hänen äitinsä vielä eläisi, olisi hän luultavasti melko tyytyväinen poikaansa.
– Olen opiskellut vaikka alkutaival oli vaikeaa. Minulla on hyvä ammatti ja minua ihan arvostetaankin. Olen hyvin tyytyväinen tähän nykytilanteeseen, toivon että saisin sen pidettyä. Ja että pysyisin terveenä ja kaikki menisi hyvin.
https://yle.fi/uutiset/3-10526933
