Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Kaarinan ja Turun kouluissa paljastui hälyttävä seksi-ilmiö – oppilaat etsivät alastonkuvilla kumppania, jonka kanssa harjoitella

Kaarinan ja Turun kouluissa on paljastunut hälyttävä ilmiö, josta on jo tiedotettu koululaisten vanhempia.

Erään koululaisen isä jakoi keskiviikkona Twitterissä kirjeen, jonka hän oli saanut kaarinalaisen koulun rehtorilta. Kirjeessä kerrottiin, että seitsemäsluokkalaiset ja muutamat kuudesluokkalaiset ovat lähettäneet toisilleen alastonkuvia ja kuvia omista sukuelimistään. Myös videoklippejä on lähetetty.

Jotkut oppilaat ovat kertoneet, että kuvien tarkoituksena on etsiä seksikumppania, jonka kanssa harjoitella ennen ”sen oikean” löytymistä.

Seksiä harrastettaessa ei käytetä kondomia, koska se ”pilaa nautinnon”. Mukana on kymmeniä oppilaita Kaarinasta ja Turusta.

Kirjeessä kerrotaan, että joitakin kuvia on julkaistu Instagramissa, ja niissä on ollut näkyvissä myös oppilaan nimi ja kasvot. Koulu on tehnyt tutkintapyynnön poliisille. Kyseinen tili on sittemmin poistettu.


Kaarinan perusopetuksen johtava rehtori Kaj Kanervavuori vahvistaa Ilta-Sanomille kuulleensa asiasta keskiviikkona.

– Olen saanut tiedon tältä yhdeltä koululta, jossa on kuultu oppilailta, että tällaista toimintaa olisi vapaa-aikana. Koulusta on lähtenyt asiasta kirje vanhemmille.

Kanervavuoren tietojen mukaan ilmiö ei koske vain yhtä koulua.

– En usko, että tämä on pelkästään yhden alueen ilmiö, koska Kaarina on aika pieni paikkakunta. Olen pyytänyt kyseisen koulun rehtoria välittämään tiedon kaikille muille Kaarinan koulujen rehtoreille.

Asiaan on tarkoitus reagoida nopeasti ja sen vaatimalla vakavuudella.

– Huomenna on oppilashuollon ohjausryhmän kokous, ja pyysin puheenjohtajaa ottamaan asian pikaisesti esille. Siellä selvitetään, onko terveydenhoitajilla, kuraattoreilla ja psykologeilla enempää tietoa tästä.
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000006107140.html
Leisure Suit
Sabrina Duncan
Viestit: 358
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2013 4:18 pm
Paikkakunta: Hki FiN

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja Leisure Suit »

Tätä verrattiin Oulun grooming-ilmiöön.

Jääköhän nyt jotain rehtorin kirjeessä kertomatta? Ei raivo tapahtuneesta johdu vaan siitä, jos sitä yritetään salailla.
Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3938
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja CSI »

Mistäs niitä kuvia voi katsella?
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10643
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja damfin »

Nytkö vanhemmille ja opettajille tuli suurena yllätyksenä että joillekkin ihmislapsille on normaalia alkaa kiinnostua seksistä jo 12 - 13 vuoden iässä, ja yleensä viimeistään 15 vuoden iässä siihen liittyvät asiat on alkaneet kiinnostaa suurinta osaa ihmisistä, ja varsinkin monille tytöille tuntuu olevan jotenkin kiinnostavaa kokeilla seksiä jo ennen "sen oikean" löytymistä.

Se että seksi tuon ikäisenä on saatu kuulostamaan jotenkin paheksuttavalta ja kielletyltä ainoastaan lisää sen kiinnostavuutta nuorten keskuudessa, kielletyt asiat on aina kiinnostaneet murrosikäisiä ja nyt internetin ja somen aikana niiden kokeilukumppanien etsimiseen on löytynyt aivan uusia keinoja, ei tarvitse enää välttämättä limudisko-iltana vetää kahden siiderin kaatokännejä ja pokata jotain toista yhtä kännissä olevaa finninaamaa jonka kanssa yrittää surkeita pikapanoja lähimmän pusikon takana tai jossain pari vuotta vanhemman amis-villen escortin takapenkillä niinkuin meidän nuoruudessamme.
Sikkis
Remington Steele
Viestit: 246
Liittynyt: Pe Heinä 15, 2011 2:53 pm

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja Sikkis »

CSI kirjoitti:Mistäs niitä kuvia voi katsella?
Kastraatio klinikalla.
MrDarcy
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: To Loka 16, 2014 12:27 am

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja MrDarcy »

Tässä on ollut kyseessä varmaankin joku "tuhma un"-ryhmä. Niitä on Snapchatissa ja Whatsapissa varmasti vaikka kuinka paljon. Myös kuuluisa naisgroomaaja Fia ylläpiti aikanaan sellaista. Ryhmissä pääosin 13-18 vuotiaat esittelevät paljastavia kuviaan ja toiset arvioi antamalla arvosanoja nelosesta kymppiin. Myös seuranhakuilmoitukset on yleisiä. Ryhmien ylläpitäjät painostaa lähettämään paljastavia kuvia lupaamalla "shoutteja" yms. Ilmiö on huolestuttava erityisesti siksi, kun ei voi tietää kuka tai ketkä homma pyörittää. Rivijäsenet potkaistaan pois jos erehtyvät ottamaan kuvakaappauksia, mutta kuka valvoo sitä mihin ylläpitäjät kuvia käyttää...

Hyvä että tuohon puututaan ja siitä puhutaan julkisesti. Ehkä se vähän rauhoittaa touhua.
Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3938
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja CSI »

Sikkis kirjoitti:
CSI kirjoitti:Mistäs niitä kuvia voi katsella?
Kastraatio klinikalla.
Eipäs haitata mahdollisen rikoksen esitutkintaa. Ihan poliisin puolesta kyselin.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja maxi »

CSI kirjoitti:
Sikkis kirjoitti:
CSI kirjoitti:Mistäs niitä kuvia voi katsella?
Kastraatio klinikalla.
Eipäs haitata mahdollisen rikoksen esitutkintaa. Ihan poliisin puolesta kyselin.
Ihan niinkuin poliisin alihankkija vai? Itselläni ei edes kiinnosta. Tulee vain mieleen, että kuinka tyhmiä vanhempia voikaan nykyään olla. Kyse on kasvatuksen täydellisestä flopista surkeista vanhemmista joiden kersat saavat tyhmyyksille mallinsa kasvattajista.
Elämä on laiffii
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Eivät ne vanhemmat ehkä kaikki tyhmiä ole mutta se sukupolvien välinen kuilu (polvien välinen sukukuilu) vaikuttaa asiaan. Lapset ja nuoret ovat diginatiiveja, vanhemmat eivät välttämättä ole. Lapset ja nuoret oppivat käyttämään uusia välineitä haluamallaan tavalla ja tarkoituksiin joita kasvattajat eivät välttämättä edes osaa ennakoida.
Esimerkiksi kauppoihin nousee nyt kovasti itsepalvelukassoja ja energiajuomaa halajavat teinit hyödyntävät tätä.
Nuorten kiinnostusta ja halua seksuaalisuuteen tuskin voidaan hallita tai että se olisi edes järkevää. Vastuuta ja toisten kunnioitusta tulisi opettaa jo varhain.
Matlock
Christopher Lorenzo
Viestit: 1515
Liittynyt: Pe Marras 02, 2007 6:18 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja Matlock »

Kiva tapa. Saisi levitä meidän vanhempien ihmistenkin piiriin.
Pasilan mies.
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja maxi »

ReissuLasse kirjoitti:Eivät ne vanhemmat ehkä kaikki tyhmiä ole mutta se sukupolvien välinen kuilu (polvien välinen sukukuilu) vaikuttaa asiaan. Lapset ja nuoret ovat diginatiiveja, vanhemmat eivät välttämättä ole. Lapset ja nuoret oppivat käyttämään uusia välineitä haluamallaan tavalla ja tarkoituksiin joita kasvattajat eivät välttämättä edes osaa ennakoida.
Esimerkiksi kauppoihin nousee nyt kovasti itsepalvelukassoja ja energiajuomaa halajavat teinit hyödyntävät tätä.
Nuorten kiinnostusta ja halua seksuaalisuuteen tuskin voidaan hallita tai että se olisi edes järkevää. Vastuuta ja toisten kunnioitusta tulisi opettaa jo varhain.
Nyt tämänhetkisen sukupolven lapset ovat valtaosaltaan -70 luvulla syntyneiden lapsia. Tuon aikakauden vanhemmat ovat täysin samanlaisia some ihmisiä kuin lapsensakin. Kyseessä on ikäluokka joka tekee töitäänkin hyvin pitkälle liittyen tietotekniikkaan. Mitä suuremmassa kaupungissa asutaan sitä todennäköisemmin vanhemmilla on myös tietotekniikka hallussa näinhän ne tilastotkin kertovat. Nyt esille tulleessa tapauksessa on kyseessä suomen mittakaavassa suuri kaupunki.
Se mitä lapsille opetetaan ja mitä sallitaan. Tiedän tapauksia joissa vanhemmilla on lapsille ehto puhelimen ylläpitämiseksi ja se ehto kieltää liittymisen faceen instagramiin ja muihin vastaaviin. Omilla on myös ja sitä he ovat kunnioittaneet ja ymmärtäneet asian.
Liiallinen luottaminen lapsiin on joskus tuhoisaa. Joskus on myös syytä tarkistaa mitä ne touhuavat ja olla aidosti kiinnostunut tekemisistä. Yksittäisiä tapauksia voi aina tulla, mutta uutisen kaltainen suurempi ilmentymä on myös merkki vanhempien herpaantumisesta.
Elämä on laiffii
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Ne 70-luvun lapset ovat ehkä jossain feisbuukissa mutta ovatko ne jossain snapissa tai muissa uudemmissa alustoissa. Vanhemmilla on vastuu mutta miten moni oikeasti pysyy kilpajuoksussa mukana? Se alusta voi olla vaikka joku viattomalle näyttävä peli.
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4667
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja dazu »

damfin kirjoitti:Nytkö vanhemmille ja opettajille tuli suurena yllätyksenä että joillekkin ihmislapsille on normaalia alkaa kiinnostua seksistä jo 12 - 13 vuoden iässä, ja yleensä viimeistään 15 vuoden iässä siihen liittyvät asiat on alkaneet kiinnostaa suurinta osaa ihmisistä, ja varsinkin monille tytöille tuntuu olevan jotenkin kiinnostavaa kokeilla seksiä jo ennen "sen oikean" löytymistä.

Se että seksi tuon ikäisenä on saatu kuulostamaan jotenkin paheksuttavalta ja kielletyltä ainoastaan lisää sen kiinnostavuutta nuorten keskuudessa, kielletyt asiat on aina kiinnostaneet murrosikäisiä ja nyt internetin ja somen aikana niiden kokeilukumppanien etsimiseen on löytynyt aivan uusia keinoja, ei tarvitse enää välttämättä limudisko-iltana vetää kahden siiderin kaatokännejä ja pokata jotain toista yhtä kännissä olevaa finninaamaa jonka kanssa yrittää surkeita pikapanoja lähimmän pusikon takana tai jossain pari vuotta vanhemman amis-villen escortin takapenkillä niinkuin meidän nuoruudessamme.
Seksin harrastaminen 12-13-vuotiaana on tavallista ehkä psykopaateille, mutta ei oikein muunlaisille lapsille. Juurikin psykopaatit aloittavat seksisuhteilun hyvin nuorella iällä ja heillä on vaihtuvia kumppaneita ja useita kumppaneita samaan aikaan.
Kun itse olin tuon ikäinen 90-luvun jälkipuoliskolla, niin ei kukaan alle 14-vuotiaana kokeillut seksiä. Seksijutut tuli mukaan psykopaateillakin vasta 14-16-vuoden iässä...

Näkisin, että tällainen seksikumppanin etsintä tuossa 12-13-vuoden iässä on kyllä vahvasti lähtöisin niiltä psykopaattisilta nuorilta. Tuossa iässä ollaan muuten niin massan vietävissä, että muutkin lähtevät herkästi mukaan ja onhan kaikki tuollainen tietysti jännää, vaikka ei olisi koskaan edes masturbointia harrastanut...
Psykopaattiset teinit hakevat tällaisella käyttäytymisellä respectiä. Silloin 90-luvulla ne hakivat sitä tuossa iässä mm. näpistelemällä ja tekemällä murtokeikkoja ja monenlaisella väkivallalla, kuten tappeluita järjestämällä ja muiden ikätoverien pahoinpitelyillä. Monet lähtevät psykopaattien juttuihin mukaan, koska psykopaatti esittää asiat niin, että muut ovat häneen verrattuina nössöjä vellihousuja ja, että hän on toimintansa vuoksi sosiaalisen hierargian huipulla. Muutkin haluavat olla ainakin lähes yhtä cooleja, kuin psykopaatti, eivätkä ainakaan nössöjä luusereita.

Kuulin taannoin Kouvolassa, tai Kotkassa olleesta villityksestä, missä eräs lukiolainen psykopaattinen tyttö oli alkanut myymään itseään ja saanut monet muutkin ikätoverinsa innostumaan asiasta. Siellä oli ollut tällainen villitys lukiolaisten tyttöjen keskuudessa. Tämä oli tapahtunut 90-luvun lopulla ja vuosituhannenvaihteen aikoihin.

Psykopaatit itse pitävät julkisivun kunnossa auktoriteettien suuntaan... He ovat omien vanhempiensa, opettajien ja rehtoreiden silmissä täydellisiä ihmisiä ja he osaavat sanoa oikeat sanat poliisille. Ilmiön alulle laittanut ja sitä ylläpitänyt psykopaatti tuskin koskaan paljastuu näille auktoriteeteille ja pikemminkin hän näyttäytyy itse uhrina.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10643
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja damfin »

dazu kirjoitti:
damfin kirjoitti:Nytkö vanhemmille ja opettajille tuli suurena yllätyksenä että joillekkin ihmislapsille on normaalia alkaa kiinnostua seksistä jo 12 - 13 vuoden iässä, ja yleensä viimeistään 15 vuoden iässä siihen liittyvät asiat on alkaneet kiinnostaa suurinta osaa ihmisistä, ja varsinkin monille tytöille tuntuu olevan jotenkin kiinnostavaa kokeilla seksiä jo ennen "sen oikean" löytymistä.

Se että seksi tuon ikäisenä on saatu kuulostamaan jotenkin paheksuttavalta ja kielletyltä ainoastaan lisää sen kiinnostavuutta nuorten keskuudessa, kielletyt asiat on aina kiinnostaneet murrosikäisiä ja nyt internetin ja somen aikana niiden kokeilukumppanien etsimiseen on löytynyt aivan uusia keinoja, ei tarvitse enää välttämättä limudisko-iltana vetää kahden siiderin kaatokännejä ja pokata jotain toista yhtä kännissä olevaa finninaamaa jonka kanssa yrittää surkeita pikapanoja lähimmän pusikon takana tai jossain pari vuotta vanhemman amis-villen escortin takapenkillä niinkuin meidän nuoruudessamme.
Seksin harrastaminen 12-13-vuotiaana on tavallista ehkä psykopaateille, mutta ei oikein muunlaisille lapsille. Juurikin psykopaatit aloittavat seksisuhteilun hyvin nuorella iällä ja heillä on vaihtuvia kumppaneita ja useita kumppaneita samaan aikaan.
Kun itse olin tuon ikäinen 90-luvun jälkipuoliskolla, niin ei kukaan alle 14-vuotiaana kokeillut seksiä. Seksijutut tuli mukaan psykopaateillakin vasta 14-16-vuoden iässä...
Olipas psykopaattista tekstiä, sana psykopaatti esiintyi tuossa vuodatuksessasi niin monta kertaa että vahvasti epäilen kirjoittajalla olevan omakohtaista tuntemusta aiheesta :lol:

Mitä tulee tuohon seksin harrastamiseen 12 - 13 vuoden iässä, niin minä kylläkin kirjoitin että seksi alkaa kiinnostaa monia jo tuossa iässä, seksin kiinnostaminen ja harrastaminen ovat kuitenkin eri asioita enkä minäkään usko että kovin moni seksiä vielä tuossa iässä harrastaa.

Olen kuullut että tytöillä varsinkin tuntuu olevan murrosikäisinä sellainen käsitys että olisi jotenkin noloa ja säälittävää olla neitsyt vielä 15 vuotiaana, ja en kyllä itse heitä minään psykopaatteina koe, ihan normaaleita ihmisiä heistä vanhempina on tullut. Itseänikin aikoinaan kun olin jo 20 täyttänyt jokunen 14 - 15 vuotias siiderikännissä lähestyi valittaen että on vieläkin neitsyt ja haluaisi korjata asian kun kuulemma kaikki kaveritkin ovat jo seksikokemuksillaan kehuneet, jouduin kylläkin kieltäytymään kohteliaasti ja kehotin odottamaan vielä pari vuotta ellei ikäistään avun tarjoajaa löydä :mrgreen:

Tuo tarina nyt vaan siksi että itse aikoinaan jonkin verran nuorten seurassa liikkuneena tiedän että kyllä se seksi on tuon ikäisiä aina kiinnostanut, ei tuo mikään uusi ilmiö ole.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Kymmenet 6-7. luokkalaiset lähetelleet alastonkuviaan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Mahtaako rehtori olla syyllistynyt LAPO-rikokseen, jos on kuvia katsellut? Tai nuo lapset? Tämä ei välttämättä ole kovinkaan vakava juttu, jos oikeasti on vain vertaistukihommia - lääkärileikit ovat nykyään erilaisia kuin viime vuosituhannella ja tämä kuvahommakin on ilmiönä käsittääkseni jo reilusti yli 10v vanha.

Asian varmistamiseksi: Toivottavasti poliisi hakee ja saa mm. IG-tilin rekisteröinti- ja käyttötiedoista apua tutkimuksiinsa. Olisipa mielenkiintoista tietää mistä on alkanut ja kuinka moni lapsista on oikeasti ollut vapaaehtoisesti valmis harjoittelemaan vai onko mukana ollut aikuisempaa porukkaa kiihottamassa kansanryhmää? Entäs mahtaneeko tuo "kortsu pilaa nautinnon" ollut jossain sivulauseessa vai ihan pääteemana? Itse kyllä suosittelisin kortsun käyttöä etenkin nuorille, koska nuorilla miehillä on niin herkässä, että jo pinkin polkupyörän näkeminen saattaa laukaista lastin lahkeeseen. Muitakin etuja ehkäisystä on, sillä kyllä se elatusvelvollisuus taitaa astua jossain vaiheessa voimaan, vaikka lapsena olisikin lapsi aluilleen laitettu? Lisäksi joku voi olla jo "harjoitellut" ties minkä ikäisen kanssa, jos tässä on takana enemmän suunnitelmallisuutta mitä nyt tiedetään ja kerrotaan.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Vastaa Viestiin