Väkivaltainen Antifa suvakki ammuttiin pidätyskeskuksessa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Väkivaltainen Antifa suvakki ammuttiin pidätyskeskuksessa

Viesti Kirjoittaja putsari »

Aseistautunut hyökkääjä ammuttiin kuoliaaksi siirtolaisten pidätyskeskuksessa Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa siirtolaisten pidätyskeskukseen hyökännyt aseistautunut mies on kuollut poliisin ampumana, kertovat viranomaiset. Yhteenotto tapahtui Tacoman kaupungissa Washingtonin osavaltiossa.

Poliisi hälytettiin paikalle varhain lauantaina paikallista aikaa, kun kiväärillä aseistautunut 69-vuotias mies oli sytyttänyt auton palamaan ja yrittänyt sytyttää suurikokoista nestekaasupulloa.

Poliisin mukaan mies oli heitellyt tulipalojen sytyttämiseen sopivia esineitä siirtolaiskeskusta ja pysäköityjä autoja kohti, kertoo BBC.

Hänen hallustaan löytyi kiväärin lisäksi käsisoihtuja. Paikallismedian tietojen mukaan mies oli aiemmin tuomittu virkamiehen vastustamisesta saman pidätyskeskuksen ulkopuolella viime vuonna pidetyssä mielenosoituksessa.

Ystävä pitää itsemurhana
Paikalla olleista neljästä poliisista kukaan ei haavoittunut. BBC:n tietojen mukaan kaikki neljä poliisia ampuivat kuollutta miestä, mutta tiedossa ei ollut, avasiko kiväärimies tulen ensiksi. Poliisit on määrätty virkavapaalle asian tutkinnan ajaksi.

Siirtolaisten pidätyskeskukset ovat olleet poliittisen väittelyn polttopisteessä Yhdysvalloissa viime kuukausina. Seattle Timesin haastatteleman ystävän mukaan kuollut mies oli poliittisilta aatteiltaan anarkisti ja antifasisti.

–  Hän oli valmis päättämään kaiken. Luulen, että tämä oli itsemurha. Mutta hän pystyi tekemään sen nyt tavalla, joka oli linjassa hänen poliittisten uskomustensa kanssa. Tiedän hänen menneen sinne varmana siitä, että hän tulee kuolemaan, kuolleen miehen ystävä arvioi lehdelle.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ase ... #gs.p53psv
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Väkivaltainen Antifa suvakki ammuttiin pidätyskeskuksess

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Yrittänyt posautttaa mm. propaanitankin siinä kuitenkaan onnistumatta. 69-vuotias paremman väkivalllan edustaja Willem Van Spronsen oli kyhännyt jonkinlaisen manifestin ennen yrittämäännsä hirmutekoa, joka onneksi saatiin estettyä. Paikka oli laittomien siirtolaisten Usan matkan viimeinen päätepysäkki ennen karkotusta.

https://www.seattletimes.com/seattle-ne ... on-center/

Video: https://youtu.be/oJ2ftcFNJ2g
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Väkivaltainen Antifa suvakki ammuttiin pidätyskeskuksess

Viesti Kirjoittaja URSA »

Siis oliko papparainen yrittänyt vapauttaa palautettavia siirtolaisia väkivalloin? No nyt oli äärisuvakki.
Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Väkivaltainen Antifa suvakki ammuttiin pidätyskeskuksess

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Poliisi hälytettiin paikalle varhain lauantaina paikallista aikaa, kun kiväärillä aseistautunut 69-vuotias mies oli sytyttänyt auton palamaan ja yrittänyt sytyttää suurikokoista nestekaasupulloa.

...

–  Hän oli valmis päättämään kaiken. Luulen, että tämä oli itsemurha. Mutta hän pystyi tekemään sen nyt tavalla, joka oli linjassa hänen poliittisten uskomustensa kanssa. Tiedän hänen menneen sinne varmana siitä, että hän tulee kuolemaan, kuolleen miehen ystävä arvioi lehdelle.
Terroristin itsemurhaisku?
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.
Vastaa Viestiin