Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Suomen vaarallisimmat vangit kärsivät tukahduttavista oloista Riihimäen vankilassa – betonilinnassa oli jatkuva 30 asteen lämpö

Eilen klo 8:01

Kantelun tehneen vangin mukaan lämpötila oli viime kesän hellejakson aikana sellissä yötä päivää 30 astetta.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen on ottanut kantaa Riihimäen suljetussa vankilassa tuomiotaan suorittaneen vangin kanteluun, jonka mukaan suljetun osaston sellissä lämpötila oli kesän 2018 hellejakson aikana 30 astetta. Kantelun mukaan lämpötila oli korkea päivin ja öin.

Kyseisellä osastolla vangit ovat valtaosan ajastaan selleissä, kantelussa todetaan.

Ei tietoja yksittäisten sellien lämpötiloista
Kantelun takia Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö antoi tilanteesta lausunnon ja Riihimäen vankila selvityksen.

Vankilan mukaan osaston poistoilman lämpötila heinäkuussa 2018 oli 26–27 astetta. Tietoja yksittäisten sellien lämpötiloista ei ollut.

Tiedossa olleet lämpötilat eivät siten olleet liian korkeita. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaan asuintilan lämpötila ei saa olla yli 32 astetta. Palvelutaloissa ja vanhainkodeissa yläraja on 30 astetta.

Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön lausunnossa todettiin, että on kuitenkin selvää, että sellissä oli kuuma.

– Verrattuna tavallisiin asuinolosuhteisiin korkean lämpötilan merkitys korostuu suljetussa sellissä. Vangilla ei itsellään ole mahdollisuutta juurikaan vaikuttaa sellin ilmanvaihtoon tai sellissä viettämäänsä aikaan, kuten normaalissa asunnossa asuvalla, apulaisoikeusasiamies Pölönen toteaa ratkaisussaan.

Hänen mukaansa siten ei voida pitää tyydyttävänä tilannetta, jossa sellien lämpötilat nousevat hellejakson aikana korkeiksi. Pölönen kertoo pitävänsä myös mahdollisena, että lämpötilat sellissä ovat voineet ajoittain ylittää sallitut rajat.

–Olennaista olisikin löytää ratkaisu siihen, ettei ongelma toistu jokaisen hellejakson aikana, kannanotossa todetaan.

Kuva
Riihimäen vankila on yksi Suomen suljetuista vankiloista

Ääriolosuhteet aito ongelma
Tukalat lämpötilat hellejaksojen aikana eivät koske vain Riihimäen vankilaa. Pölönen tuo esille, että hänen tiedossaan on, että samanlaisia lämpötilaongelmia on muissakin vankiloissa. Vankien lisäksi kuumuudesta on kärsinyt myös vankiloiden henkilökunta.

Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön lausunnon mukaan lämpimien säiden aiheuttamat ääriolosuhteet ovat aito ongelma vankilaolosuhteissa muun muassa ilmastointiin liittyvien puutteiden ja rakennusteknisten seikkojen vuoksi.

Taustalla on se, että vankiloiden rakennuskanta on vanhahkoa ja pääsääntöisesti vankiloissa ei ole viilentävää ilmastointia.

– Vaikuttaa siltä, että ilmastointijärjestelmän parantaminen olisi toimivin keino parantaa tilannetta, apulaisoikeusasiamies toteaa kannanotossa.

Hän muistuttaa, että resurssien puute ei ole peruste vankilaoloille, jotka loukkaavat vankien ihmisoikeuksia.

– Näin ollen ei voida lähteä siitä, että ratkaisu sellien korkeisiin lämpötiloihin ei saisi aiheuttaa kustannusvaikutuksia.

Yöllistä tuulettamista ja verhoja
Riihimäen vankilan tapauksessa Pölönen tuo esille, että vankila on tehnyt joitakin toimenpiteitä sellien viilentämiseksi, mutta niiden vaikutus lienee vähäinen.

Vankilan selvityksen mukaan osastojen ilmanvaihtoa oli yritetty parantaa yöaikaisella tuulettamisella. Lisäksi vankien olojen parantamiseksi selleihin oli luovutettu käyttöön erillisiä tuuletinlaitteita. Vangeilla oli selleissään verhot ja tarvittaessa sellejä oli voinut pimentää enemmän muilla kankailla.

– Esimerkiksi päiväjärjestysten muutoksia sellin ulkopuolisen ajan tai ulkoilujen lisäämiseksi ei ole tehty, Pölönen kertoo kannanotossa.

Hänen mukaansa vankilassa tulisi oma-aloitteisesti tämän kesän varalta selvittää mahdollisuudet lisätä sellin ulkopuolista aikaa lämpötilan noususta aiheutuvien ongelmien helpottamiseksi.

Hänen mielestään vankilan pitäisi jatkossa hellejaksojen aikana myös seurata yksittäisten sellien lämpötiloja sen varmistamiseksi, ettei vankeja asuteta liian kuumiin selleihin.

Apulaisoikeusasiamies antoi ratkaisunsa 17. kesäkuuta.

Riihimäen vankilassa pidetään muun muassa seksuaalirikollisia ja maan vaarallisimmiksi luokiteltavia väkivaltarikollisia. Vankilassa on varmuusosasto, jonka turvatoimet ovat Suomen tiukimmat.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/16ef ... bc3a2d4d5b

Otsikon parissa askarreltu
-NILS-
Rotten Ralph
Lauri Hanhivaara
Viestit: 140
Liittynyt: Ke Syys 26, 2007 9:33 pm

Re: Riksussa grillataan vankeja

Viesti Kirjoittaja Rotten Ralph »

Riksussahan ne pahimmat mulkerot istuu. Terveisiä sinne valtion lepokotiin. Itse nautin ilmastoidusta lukaalista, suihkunraikkaasta naisesta ja kylmästä kaljasta 8)
Rubiskreebeli
Jack Bauer
Viestit: 969
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 5:53 pm

Re: Riksussa grillataan vankeja

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli »

Ihmisoikeudet ja lässynlässyn. Kyllä tässä maassa on aika liuta ihan tavallisia asuntojakin joissa on ihan sama ongelma lämpötilan kanssa. Joillain asukkailla ei ole varaa edes tuulettimeen. Silti heidänkin verorahoistaan pitäisi ilmeisesti ostaa vangeille jäähdytysjärjestelmät välittömästi. Ei jatkoon.
JammuSetä

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Saavat totutella helvettiä.
Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 2:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

Rikolliset nyt on tavattoman itsekkäitä. Vai että kuumaa. :mrgreen: Tekee hyvää niille tuo kuumuus, enempi saisi aurinko vaan porottaa heittiöille.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja putsari »

Kyyneleet valuu juttua lukiessa. Ei kannata tehdä jekkua, jos ei perse kestä lusia kakkua. Noiden pitäisi olla aikuisia miehiä?
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3028
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Lopetin Suomen Amnestyn lahjoittajana siinä kohtaa, kun Suomen vankilaolot oli se suurin ihmisoikeusongelma.

Mutta tarjotaan humaanisti balsamia haavoihin: omalla työpaikalla, ketään vahingoittamattomien, hyvien ihmisten työpisteessä, hellepäivinä 30 astetta on paperia. Nurinaa kuuluu, mutta ehkä kivikovien eikkalehtosaarien voisi kuvitella kestävän enemmän - ei siis vähemmän.
Habahouhou
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2018 2:08 pm

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja Habahouhou »

Toivon teille kaikille vitun pedofiileille, raiskareille, murhaajille ja muutenkin mulkuille ihmisille jotka eivät ole tähän yhteiskuntaan sopivia, oikein pitkää ja lämmintä kesää.
Harmi vaan kun lämpimät päivät suomessa ei kestä pitkään. Muutaman päivän ja siitäkin nuo mulkut itkee :shock:
Nuotio on teille oikea paikka :evil:
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Jos on yli 32°C voi saada vuokranantajalta alennusta vuokraan.
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6458
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Liian kuuma? Onhan nämä tyypit jo kuumiin paikkoihin(tilanteisiin) tottuuneet, entisessä elämässä. Pedofiileille ihan oikein.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

TuskaistaTietoa kirjoitti:Jos on yli 32°C voi saada vuokranantajalta alennusta vuokraan.
Mites tää raha kiertää vankien kohdalla? Tuleeko vankilavuorokauteen alennus, joten me maksamme vähemmän vai joudummeko me maksamaan vangeille?
Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 975
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Onhan siellä sellissä tietty kuumat oltavat, se on selvä se. Mutta, ei suomella ole varaa rakentaa huippupalvelulla varustettuja vankiloita, kun sillä ei ole riittävään vanhustenhuoltoon, eikä lasten- ja nuorten hyvinvointiinkaan varoja. :idea: :roll:

Ongelmaan olisi nopea, halpa ja hyvä ratkaisu, kun pyydetään venäjältä tarjous pitkäaikaisten vankien "hoidosta". Saamme sata varmasti paljon halvemman hoitovuorokauden maksun, mitä meillä suomessa on. Sanotaan näin, että kaikki 2 vuotta tai sitä enemmän, kiinteän tuomion saaneet viedään venäjälle täysihoitoon Uralin taakse, täältä katsottuna. Siperiassa ei ole näin kovia helteitä. Liioin ei ole kuulunut valituksia tsaarivainaan ja toveri Stalinin aikaisten keskitysleirien palveluksista, joten onhan se laadukasta. :twisted:
Kaikella on aikansa.
Puhelinkortti
Jack Bauer
Viestit: 969
Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 3:09 pm

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja Puhelinkortti »

Villeri kirjoitti:Lopetin Suomen Amnestyn lahjoittajana siinä kohtaa, kun Suomen vankilaolot oli se suurin ihmisoikeusongelma.

Mutta tarjotaan humaanisti balsamia haavoihin: omalla työpaikalla, ketään vahingoittamattomien, hyvien ihmisten työpisteessä, hellepäivinä 30 astetta on paperia. Nurinaa kuuluu, mutta ehkä kivikovien eikkalehtosaarien voisi kuvitella kestävän enemmän - ei siis vähemmän.
Jos ihminen ei ole vankilassa se ei tee ihmisestä millään mittapuulla hyvää. Siellä sinunkin "hyvien ihmisten työpisteessä", on taatusti täysin perseestä olevia ihmisiä.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Ei tässä oltu määrittelemässä kenenkään hyvyyttä. Mutta jos jätkällä on munaa tehdä vaikkapa henkirikos tai seksuaalirikos niin munaa luulis olevan kärvistellä se pari kuumempaa päivää.
LadyLou
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Helmi 28, 2013 10:17 am

Re: Riihimäen vankilassa liian kuuma?

Viesti Kirjoittaja LadyLou »

No joo, huh huh taas.
Mä asun omistusasunnossa, rikosrekisteriä ei ole.
Kuuma on, ei ristivetomahdollisuutta.
Ei myöskään varaa ostaa ilmalämpöpumppua.
En valita vaikka tällaiselle sydänsairaalle voi olla jopa kohtalokasta kun yötäpäivää +30astetta.
Oisko näiden valittajien kannattanut miettiä tekemisiään?
Ei linnaan jokainen automaattisesti joudu.
Vastaa Viestiin