10 miljoonan euron lahjamme Afganistanille varastettu?

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

10 miljoonan euron lahjamme Afganistanille varastettu?

Viesti Kirjoittaja poikani »

Yle kirjoitti:Suomen rahoittamassa opetushankkeessa Afganistanissa epäillään varojen väärinkäyttöä

Suomen Kabulin-suurlähetystö seuraa tutkinnan edistymistä yhdessä ulkoministeriön kanssa.

Kehitysyhteistyö 13.8.2019 klo 16.16

Annika Martikainen


Kehitysyhteistyövarojen väärinkäyttöä epäillään opetusalan hankkeessa Afganistanissa, kertoo Valtioneuvosto. Suomi on rahoittanut hanketta vuosina 2014–2017 noin 2,5 miljoonalla eurolla vuosittain.

Kyseessä on Afganistanin jälleenrakennusrahastosta rahoitetusta opetusalan EQUIP II -hankkeesta. Hankkeen rahallinen arvo on yhteensä 418 miljoonaa dollaria.

Maailmanpankki on toteuttanut laajamittaisen tarkastuksen hankkeesta. Alustavien tulosten mukaan hankkeessa olisi puutteellista dokumentointia ja hankinnoissa epäselvyyksiä.

Hankintoihin liittyviä epäselvyyksiä tutkii Maailmanpankin korruption vastainen toimisto. Suomen maksamaa tukea ei ole kuitenkaan käytetty hankintoihin. Suomen Kabulin-suurlähetystö seuraa tutkinnan edistymistä yhdessä ulkoministeriön kanssa.

Koulutushankkeen tavoitteena oli saada tytöt tiiviimmin mukaan peruskoulutukseen.
https://yle.fi/uutiset/3-10920599

Lapsenuskoni kehitysyhteistyöhön on kuitenkin horjumaton!
????? ?? ??????.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: 10 miljoonan euron lahjamme Afganistanille varastettu?

Viesti Kirjoittaja Iivis »

En yllättyisi , jos noilla rahoilla on hankittu aseita tai muuta sopivaa.

tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: 10 miljoonan euron lahjamme Afganistanille varastettu?

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Mut onko sillä väliä mihin rahat oikeasti menee ?
Aseethan olisi hyvä kohde koska niitä tarvitaan niistämään räjähdysmäistä ihmiskasvua. Sotia ei saa lopettaa koska meitä vaan yksinkertaisesti on aivan liikaa.
Tulis rutto ja korjais pois ettei tarvitse aseilla leikkiä.
Tosin asevalmistajat kiittävät.
Sairasta ajattelua mutta täysin faktaa :'(

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: 10 miljoonan euron lahjamme Afganistanille varastettu?

Viesti Kirjoittaja Iivis »

No, jos ne rahat oikeasti mennyt terrorin tukemiseen ja niillä aseilla on tarkoitus lahdata vääräuskoisia niin kyllä minun mielestä on väliä.

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: 10 miljoonan euron lahjamme Afganistanille varastettu?

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Itseäni kiinnostaisi tietää, että kuinka paljon tuosta summasta katosi jo ennen kuin se lähti Suomesta eteenpäin, Suomessahan ei tunnetusti ole korruptiota vain maantapa vetää välistä joka käänteessä ja mutkassa, kun mahdollista.

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1977
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: 10 miljoonan euron lahjamme Afganistanille varastettu?

Viesti Kirjoittaja aumari »

Olisi mielenkiintoista tietää, minkä verran yleensä koskaan noita apurahoja on mennyt kehitysapuun.

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: 10 miljoonan euron lahjamme Afganistanille varastettu?

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Kun maailman korruptunoituneimpiin persläpiin työnnetään miljoonia, niin totta helvetissä siellä jokainen koettaa täyttää omat taskunsa.

Ja vaikka jotain saataisiin aikaan, niin tuppaa kosahtamaan kuitenkin: Kehitysvun kirous -kirjassa kerrotaan mm. Afrikkaan viedyistä kuorma-autoista, joilla ei ollut mitään huoltoverkostoa, ja rakennetusta sairaalasta, josta avustajien poistuttua myytiin kaikki mahdollinen pois sähköjohtoja myöten.

Kehitysapu onkin hyvesignalointijärjestelmä, jossa oman kruunun kirkkaus mitataan lahjoitettujen summien määrällä, eikä sillä onko jotain saatu aikaan.

Toivottavasti siellä joku murunen huijatuista rahoista joutaa johonkin muuhun kuin aseisiin. Tuskin.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: 10 miljoonan euron lahjamme Afganistanille varastettu?

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

tötterö kirjoitti:Mut onko sillä väliä mihin rahat oikeasti menee ?
Aseethan olisi hyvä kohde koska niitä tarvitaan niistämään räjähdysmäistä ihmiskasvua. Sotia ei saa lopettaa koska meitä vaan yksinkertaisesti on aivan liikaa.
Tulis rutto ja korjais pois ettei tarvitse aseilla leikkiä.
Tosin asevalmistajat kiittävät.
Sairasta ajattelua mutta täysin faktaa :'(
Itseasiassa sodat saavat aikaiseksi synnytyspiikin - joka puolestaan multiploituu konfliktin pidentyessä. Näin on tapahtunut aina ja tulee myös tapahtumaan. Kuolemanpelko ja ennakoimattomat kuolemat saavat ihmisessä heräämään eläimellisen suvunjatkamisvietin.

Aseet hyvä, mutta kuinka kastroida kansakunnat? Sota, ydinsotaa lukuunottamatta ei ole muuta kuin haitaksi väestönkasvua ajatellen. Katsokaa Balkan tai Afrikka jne jne.. - jopa suomen suuret ikäluokat toimivat esimerkkeinä.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Vastaa Viestiin