Sivu 1/4

Muistomerkkejä ja patsaita varastettu, mm. Mäntsälä, Tampere, Lappeenranta

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 9:29 am
Kirjoittaja Chili
Mikä ihmisiin on mennyt? Mikään ei ole pyhää ja varastetaan, jos on heikosti kiinni.

Hautausmaalta varastettiin pronssinen ”Karjalan neito” – nyt työntekijä ihmettelee, mitä ihmisten päässä liikkuu

Mäntsälän seurakunta on järkyttynyt muistomerkin katoamisesta. Havaintoja patsaasta ei ole tullut.

Mäntsälän seurakunnan hautausmaalta varastettiin todennäköisesti torstain ja perjantain välisenä yönä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki ”Karjalan neito”.

Mäntsälän seurakunta kertoo asiasta Facebook-sivuillaan.

Hautausmaavastaava Henry Salo kertoo eilen huomanneensa muistomerkin kadonneen. Ensin hän luuli, että se oli viety putsaukseen.

– Tänään suntio ja kirkkoherra soittelivat ympäriinsä. Päättelimme, että varastettu se on, Salo kertoo.

Facebook-julkaisussa kerrotaan, että menetys on seurakunnalle ja mäntsäläläisille valtavan suuri ja he ovat järkyttyneitä teosta.

Muistomerkki kuvaa Karjalan-neitoa, jonka sylissä on särkynyt kannel. Patsaan jalustassa lukee teksti ”Soitto on suruista tehty.”

Muistomerkistä on nyt jäljellä ainoastaan jalusta.

– Ihmetyttää vaan, mitä ihmisten päässä liikkuu. Harmittaa, Salo kertoo.

Hänen mukaansa tilanne ei ole muuttunut Facebook-julkaisun jälkeen. Hän toivoo, että joku voisi kertoa havainnoistaan.

Heikki Varjan vuonna 1965 veistämä patsas on noin puolitoista metriä korkea. Se on pronssia.

– Tämä on vaikea juttu. Jos joku on halunnut pronssin siitä, niin se voi olla jo pieninä paloina. Pahalta vaikuttaa.

Mäntsälän seurakunta kertoo ilmoittaneensa rikoksesta poliisille. Havainnoista voi ilmoittaa Mäntsälän seurakunnalle osoitteeseen [email protected]

https://yle.fi/a/74-20050513
16.9. 16:49

Lisätty linkki. Tekstiä tiivistetty. Myöhemmin aloitettu ketju Tampereella ja Imatralla tehdyistä muistomerkki/ptasa -varkauksista yhdistettyu tähän alkuperäiseen Mämntäslä-ketjuun. Ketjun otsikko päivitetty.
-NILS-

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 9:40 am
Kirjoittaja aivoriihi
Chili kirjoitti: Su Syys 17, 2023 9:29 am Mikä ihmisiin on mennyt? Mikään ei ole pyhää ja varastetaan, jos on heikosti kiinni.
Ei ihmisiin ole mikaan mennyt, rajat sen sijaan ovat apposen auki.

Vaikka olisi tiukastikin kiinni, kaikki arvokas nayttaa lahtevan muille maille, vierahille :( .

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 10:41 am
Kirjoittaja skoune
Chili kirjoitti: Su Syys 17, 2023 9:29 am Mikä ihmisiin on mennyt? Mikään ei ole pyhää ja varastetaan, jos on heikosti kiinni.

Hautausmaalta varastettiin pronssinen ”Karjalan neito” – nyt työntekijä ihmettelee, mitä ihmisten päässä liikkuu
Mäntsälän seurakunta on järkyttynyt muistomerkin katoamisesta. Havaintoja patsaasta ei ole tullut.

...
Naapurimaassa (läntisessä..) on vuosien varrella varastettu runsaasti kuparia sisältäviä esineitä jne julkisilta paikoilta. Myös kirkoista on viety runsaasti kuparisia (pronssisia) esineitä. Kuparilla on hyvät markkinahinnat ja liikenteessä/asialla on yleisesti ulkomaalaisia henkilöitä (Puolasta, Liettuasta ja Latviasta, ainakin Ruotsissa ovat tämänmaalaiset olleet ahkeria tässä asiassa :mrgreen:

Varastettu patsas oli siis pronssista valmistettu. Pronssi on ns lejeerinki eli metalliseos. Siinä on kuparia suurin osa, ja jonkin verran tinaa pehmennyksenä, jotta pronssia on helpompi käyttää esim. patsaiden teossa, - Käsittääkseni tinan saa erotettua pronssista sulattamalla. Koska tinan sulamispiste on tosi matala, sen saa erotettua kuparista helposti sillä kuparilla on huomattavasti korkeampi sulamispiste. Joten varkaat ovat saaneet tosi "hyvän" kuparisaaliin.

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 12:30 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tämä meno on mennyt aika hurjaksi! Lähes joka päivä on uutisissa uusi kuparivarkaus. Toiminta muuttuu jatkuvasti röyhkeämmäksi. Kaikki julkiset patsaat pitäisi ilmeisesti olla videovalvonnan piirissä. Näitä metallivarkaita ei paljon historialliset arvot kiinnosta. Riittää, että jotain rahanarvoista löytyy. Tähän eivät maahantulorajoituksetkaan tehoa koska nämä roistot ovat kotoisin EU-maista (Puolasta, Liettuasta, Latviasta, Virosta jne.) ja EU-kansalaisillahan on vapaa liikkuvuus EU:n sisällä. Mikä siis neuvoksi? Ei vartiointiakaan voi loputtomasti lisätä. Lisäksi rangaistukset näitä rikoksista ovat täysin mitättömiä; korkeintaan ehdollista ja usein sakkoja vahingonkorvauksineen, joita ei koskaan saada perittyä.

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 2:20 pm
Kirjoittaja Dirty_Harry
Romanikerjäläisten mersusta löytyi varastettua kuparia ja runsaasti käteistä rahaa luki taannoin uutisessa. Se on sitä kulttuurin rikkautta vain...

Patsas oli pronssiin valettu ja siis arvokas. Pronssin myyntihinta on korkea.

MTV Uutiset
Jan Vapaavuori lataa: Kerjäläiset pyörittävät huumekauppaa Helsingin Itäkeskuksessa –
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jan ... en/7648952

https://yle.fi/a/3-12467820

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 3:14 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
▪︎
Kaikenlaista hönöä tulee mieleen, kuten myös, että pystyykö tuollaisen patsaan muiluttamaan ulos maasta pukemalla sen lapseksi ja istuttamalla auton penkille?

Romanian kerjäläisillä, niillä romanipomojen alamaisilla piruparoilla, kun ei taida täällä olla mukana mitään sulattoa. Tokihan tuon varmaan palasiksikin saa leikattua jollain laikalla, kun onttohan se on.

Ja ennen kuin kukaan tarttuu näppäimistöön, niin tokihan varkaat voivat olla ihan kotimaistakin tuotantoa, joita vain ei Suomen historiallinen kohtalo kiinnosta.

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 3:57 pm
Kirjoittaja Ryder
Yrjö Yrjönsuuri kirjoitti: Su Syys 17, 2023 3:14 pm ▪︎
Kaikenlaista hönöä tulee mieleen, kuten myös, että pystyykö tuollaisen patsaan muiluttamaan ulos maasta pukemalla sen lapseksi ja istuttamalla auton penkille?

Romanian kerjäläisillä, niillä romanipomojen alamaisilla piruparoilla, kun ei taida täällä olla mukana mitään sulattoa. Tokihan tuon varmaan palasiksikin saa leikattua jollain laikalla, kun onttohan se on.

Ja ennen kuin kukaan tarttuu näppäimistöön, niin tokihan varkaat voivat olla ihan kotimaistakin tuotantoa, joita vain ei Suomen historiallinen kohtalo kiinnosta.
Patsas on irroitettu siististi. Romanian kerjäläiset olisivat vaan löysänneet kiinnityksiä ja tönäisseet patsaan maahan. Patsas painaa kuitenkin
useita satoja kiloja, joten on tarvittu jotakin isompaa nostolaitetta, jota ei välttämättä noilla kerjäläisillä ole. Jokuhan on voinut vaikka
ihan vaan v..t ..n nostaa patsaan paikoiltaan ja kätkeä jonnekkin jemmaan. Ei Karjalaisten asuttaminen tapahtunut mitenkään
siististi, heitä haukuttiin mm. ryssiksi.

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 7:09 pm
Kirjoittaja Tessu
Näin teki ei saaneet minunkaan vanhemmat samanlaista hyssytteky vastaanottoa kuin nykyajan pakolaiset.
Jos varastettua romumetallia meinaa romuliikkeeseen tarjoilla pitää se kyllä aluksi romuttaa jotenkin,romuliikkeet EI osta mitään keneltäkään jos ei alkuperä ole tiedossa,jos alkaa olee kuparia normisällillä ettei kantaa jaksa tulee kyllä äkkiä kyselyitä että mistä on lähteny!

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 8:42 pm
Kirjoittaja qurqo
Tessu kirjoitti: Su Syys 17, 2023 7:09 pm Jos varastettua romumetallia meinaa romuliikkeeseen tarjoilla pitää se kyllä aluksi romuttaa jotenkin,romuliikkeet EI osta mitään keneltäkään jos ei alkuperä ole tiedossa,jos alkaa olee kuparia normisällillä ettei kantaa jaksa tulee kyllä äkkiä kyselyitä että mistä on lähteny!
Kyllä näitä pimeän raudan ostajiakin on yllin kyllin, jotka saa ne sitten myytyä omia kanaviaan eteenpäin.

Voihan tuo olla ihan hyvin tilauskeikkakin ja patsas nököttää nyt jonkun takapihalla.

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 9:28 pm
Kirjoittaja Excriminal
Tessu kirjoitti: Su Syys 17, 2023 7:09 pm Näin teki ei saaneet minunkaan vanhemmat samanlaista hyssytteky vastaanottoa kuin nykyajan pakolaiset.
Jos varastettua romumetallia meinaa romuliikkeeseen tarjoilla pitää se kyllä aluksi romuttaa jotenkin,romuliikkeet EI osta mitään keneltäkään jos ei alkuperä ole tiedossa,jos alkaa olee kuparia normisällillä ettei kantaa jaksa tulee kyllä äkkiä kyselyitä että mistä on lähteny!
Yhdessäkään romuliikkeessä oo ikinä kysytty alkuperästä yhtään mitään, vaikka välillä ollut reilusti yli 1000kg settejäkin jotain värimetallia.. ei tota veistosta tosin tollasena kukaan vastaan oikeen ota, mut sulatettuna tai paloteltuna helppo homma..

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 10:38 pm
Kirjoittaja Tessu
Kylläpä multa on kysytty ja ihan on nimetkin sinne annettu ja että romu on ollu omassa käytössä!
Jos poliisi epäilee että romuliike on ostanu/myyny pimeää romua alkaa tutkinta,kaikki järjestäytyneet romuliikkeet on kyllä aktiivisesti mukana harmaantalouden poistamisessa,juuri keväällä romumiehen kanssa juttelin että kaikenmoista pimeää yrittäjää kyllä on mutta sitä ei kukaan tiedä miten ne romunsa kierrättä lailliseksi ja missä?
isot romufirmat ei enää edes maksa käteisellä vaan ainoastaan tilille,eli joku hyväveliverkosto on sitten pimeillä markinoilla ja kun siitä kiinni jää alkaakin selvitä moni vyyhti ja voipi tulla kalliita romuja kaikille osapuolille.
Rekisterissäkin olevaa autonromua ei pidä antaa myöskään kelle tahansa ei ainakaan ilman omistajan vaihto papereita, voi jäädä ikuisesti omiin nimiin keräämään laskua jos ei romutustodistuksia saa,kuten ei pimeiltä ostajilta saa.
Onhan noita laittomia keräilijöitä jotka sitten joskus kärähtävätkin

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Su Syys 17, 2023 10:58 pm
Kirjoittaja Skloddi


En tiedä nykypäivästä, mutta ainakin ennen mm. Tattarisuon romuliikkeet (tuttuja myös Harri Nykäsen Raidista) kyllä ostivat ja myivät ihan mitä tahansa, kuitilla tai ilman, ilman sen kummempaa tarkistelua.

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Ma Syys 18, 2023 10:23 am
Kirjoittaja skoune
Tessu kirjoitti: Su Syys 17, 2023 10:38 pm Kylläpä multa on kysytty ja ihan on nimetkin sinne annettu ja että romu on ollu omassa käytössä!
Jos poliisi epäilee että romuliike on ostanu/myyny pimeää romua alkaa tutkinta,kaikki järjestäytyneet romuliikkeet on kyllä aktiivisesti mukana harmaantalouden poistamisessa,juuri keväällä romumiehen kanssa juttelin että kaikenmoista pimeää yrittäjää kyllä on mutta sitä ei kukaan tiedä miten ne romunsa kierrättä lailliseksi ja missä?
isot romufirmat ei enää edes maksa käteisellä vaan ainoastaan tilille,eli joku hyväveliverkosto on sitten pimeillä markinoilla ja kun siitä kiinni jää alkaakin selvitä moni vyyhti ja voipi tulla kalliita romuja kaikille osapuolille.
Rekisterissäkin olevaa autonromua ei pidä antaa myöskään kelle tahansa ei ainakaan ilman omistajan vaihto papereita, voi jäädä ikuisesti omiin nimiin keräämään laskua jos ei romutustodistuksia saa,kuten ei pimeiltä ostajilta saa.
Onhan noita laittomia keräilijöitä jotka sitten joskus kärähtävätkin
Tessu, tässä on kyseessä ilmeisesti nuo ulkomaalaiset kuparivarkaat. Lue tämän keskustelun alkupään puheenvuorot!
tässä mun eka viesti tähn tapaukseen..

"Naapurimaassa (läntisessä..) on vuosien varrella varastettu runsaasti kuparia sisältäviä esineitä jne julkisilta paikoilta. Myös kirkoista on viety runsaasti kuparisia (pronssisia) esineitä. Kuparilla on hyvät markkinahinnat ja liikenteessä/asialla on yleisesti ulkomaalaisia henkilöitä (Puolasta, Liettuasta ja Latviasta, ainakin Ruotsissa ovat tämänmaalaiset olleet ahkeria tässä asiassa :mrgreen:

Varastettu patsas oli siis pronssista valmistettu. Pronssi on ns lejeerinki eli metalliseos. Siinä on kuparia suurin osa, ja jonkin verran tinaa pehmennyksenä, jotta pronssia on helpompi käyttää esim. patsaiden teossa, - Käsittääkseni tinan saa erotettua pronssista sulattamalla. Koska tinan sulamispiste on tosi matala, sen saa erotettua kuparista helposti sillä kuparilla on huomattavasti korkeampi sulamispiste. Joten varkaat ovat saaneet tosi "hyvän" kuparisaaliin."

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Ma Syys 18, 2023 10:51 am
Kirjoittaja Jannes
Skloddi kirjoitti: Su Syys 17, 2023 10:58 pm

En tiedä nykypäivästä, mutta ainakin ennen mm. Tattarisuon romuliikkeet (tuttuja myös Harri Nykäsen Raidista) kyllä ostivat ja myivät ihan mitä tahansa, kuitilla tai ilman, ilman sen kummempaa tarkistelua.
Tiedän myös kokemuksesta, että ne ottaa taideteoksen paloja ja vaikka mitä vastaan, ne oli tosin ihan vaan prototyypin osia jotka piti hävittää, mutta eipä kyselty yhtään mitään vaikka pronssia oli muunmuassa sukuelinten muodossa :D

Re: Mäntsälän kirkkomaalta varastettu Karjalaan jääneiden muistomerkki

Lähetetty: Ma Syys 18, 2023 1:14 pm
Kirjoittaja Amnestia
Ryder kirjoitti: Su Syys 17, 2023 3:57 pm ... Jokuhan on voinut vaikka
ihan vaan v..t ..n nostaa patsaan paikoiltaan ja kätkeä jonnekkin jemmaan. Ei Karjalaisten asuttaminen tapahtunut mitenkään
siististi, heitä haukuttiin mm. ryssiksi.
Todennäköisesti joku vienyt pois juuri siksi kun tuo patsas on harmittanut.

Mutta saat kyllä vuosisadan aasinsiltapalkinnon, jos vedät tähän sen, että joku yksittäinen yksilö on 1939-1940 ja 1944 haukkunut karjalaisia evakoita "ryssiksi". Eiköhän harmitus todennäköisemmin olisi jonkun Karjalan varastajan, eli Z-zombien huonosta omasta tunnosta johtuvaa. Ehkä se oli helpoin patsas kotiseudulla, joka muistutti suomalaisten ikiaikaisesta taistelusta vanhaa vainoojaa, maahantunkeutujaa vastaan.