Tiikkasen veljekset & henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja Bias »

Uhrista ei ole tietoa, ja tekijänkin tunnistus perustuu lehtitietoon, että on Vieremän Salahmilla 2007 tapahtuneen tapon tekijä. Jos lehtitieto on väärä, silloin tekijä on toinen. Salahmin teon teki Topi Tiikkainen, oletettavasti oikea etunimi on Toivo. Hän on perhetuttu mies vuosien takaa. Itse muistan Topin mukavana ja huumorintajuisena miehenä, joka oli myös ahkera ja luotettava työmies silloin kun oli selvin päin. Syntyisin käsittääkseni juurikin Salahmilta tai ainakin jostain läheltä. Kuulemani mukaan vankilassa hyvä käytöksinen, esimerkkivanki. Kaikki tapot tehnyt humalassa. Puhui itsekin sitä, ettei passaisi yhtään juoda, kun se ei hänelle sovi, mutta viina aina silti vaan veti. Saattoi olla tosin pidempiäkin aikoja juomatta välillä.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin

Donner
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Ke Maalis 06, 2019 9:11 am

Re: Henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja Donner »

Jos siis on Topi, niin ei kyllä voi kaikkea viinan syyksi laittaa. Onhan ne veljensä taiston kanssa erikoinen pari, tämä kun lasketaan mukaan niin onko jo 7 vai 8 henki mikä heidän toimesta lähtee. Molemmat tunnen linna tuttuina hyvin, taisto on ihan ihmisjäte, raiskaili sukevalla nuoria poikia,Topi tosiaan ihan mukavan oloinen ukko mutta joku ratas lyö pahasti tyhjää. Raju on historia veljeksillä, sen yhden tappoivat mielentilatutkimukseen niuvassa aikanaan.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tiikkaisen veljeksistä on kyselyissä ketju:
https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=1&t=6789

Sieltä ilmenee mihin tämä nyt epäiltynä oleva Toivo Tiikkainen on syyllistynyt; mm. Vieremän Salahmissa tehty henkirikos ja sen tuomio:
Vieremän taposta yli kymmenen vuotta vankeutta
19.10.2007 12:23

Vuonna 1969 sama henkilö, tai saman niminen ja hänkin Vieremältä, surmasi kauppias Toivo Tarvaisen Iisalmessa. Surmaaja Tiikkaisella ikää tuolloin 23 vuotta, joten iänkin puolesta kyseessä on sama henkilö. Kolmas - ainakin kolmas - henkirikos siis suoritettuna.
- Veikkaan, että nyt taisi olla viimeinen.

Toivo Tiikkaisesta sanotaan, että mukava ihminen ja kova työmies, mutta viina ei sovi hälle. Tulee kuin toinen mies. OK, mutta miksi viinaa pitää sitten ottaa, jos sitä nautittuaan ajautuu mm. kahnauksiin virkavallan kanssa? Jos ihminen on jollekin allerginen ja jokin tuote/aine aiheuttaa ties mitä, niin tällöin ko. ihminen välttää kaikin tavoin nauttimasta sitä tuotetta/ainetta.
- Viinan kanssa onkin sitten toinen juttu.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

LapparinLintu
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ti Heinä 23, 2019 3:34 pm

Re: Henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja LapparinLintu »

Uhri on tämän ketjun toisessa viestissä esiintyvän kännykkäsurmajutun tekijä. Tekopaikkakin on sama. Tekijästä ei ole itsellä tietoa.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Onko tietoa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Bias kirjoitti://
Jokunen vuosi sitten alkukesästä Topi lähti työmaalta kotiin lomalle Salahmin suuntaan, ja tappoi jonkun känniporukassa hakkaamalla tämän kakkosnelosella. Aiemmin Topin kontolla oli jo ainakin yksi tappo. Tuon teon aikaan Topi oli jo yli 61-vuotias, eli voi olla, että viimeiset vuodet menevät vankilassa.
Ahkera työmies lähtee taas lusimaan, mutta en puhu viimeisten vuosien lusimisesta, koska suomalaiset tuomiot.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja aumari »

LapparinLintu kirjoitti:Uhri on tämän ketjun toisessa viestissä esiintyvän kännykkäsurmajutun tekijä. Tekopaikkakin on sama. Tekijästä ei ole itsellä tietoa.
Miksi siinä ketjussa ei ole tekijän (tämänkertaisen uhrin) nimeä. Kiinnostais tietää.

NoRemorse
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 11:45 pm

Re: Tiikkasen veljekset & henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja NoRemorse »

aumari kirjoitti:
LapparinLintu kirjoitti:Uhri on tämän ketjun toisessa viestissä esiintyvän kännykkäsurmajutun tekijä. Tekopaikkakin on sama. Tekijästä ei ole itsellä tietoa.
Miksi siinä ketjussa ei ole tekijän (tämänkertaisen uhrin) nimeä. Kiinnostais tietää.
Ehkäpä tuolloin ei ole ollut tapana uutisoida tuomittujen nimiä.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tiikkasen veljekset & henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

73-vuotias mies syytteessä taposta – väite: pisti uhria kolmesti kaulaan

Syyttäjä vaatii miehen iästä huolimatta 12 vuoden vankeusrangaistusta.

Pohjois-Savon käräjäoikeus käsittelee tilastollisesti poikkeavaa henkirikossyytettä, jossa vastaaja on jo 73 vuoden ikäinen.

Oikeudenkäyntiin johtanut teko tapahtui 17. heinäkuuta 2019 Lapinlahdella. Toisin kuin vastaajan ikä, olosuhteet eivät olleet poikkeavat: kaksi alkoholia nauttinutta miestä riitaantui keskenään asunnossa.

Syyttäjän mukaan 73-vuotias mies otti leipäveitsen, jossa oli noin 18-senttinen terä. Väitetty tekijä iski 60-vuotiasta miestä kolme kertaa kaulaan ja vasemman solisluun alle. Mies sai vakavia verisuonivammoja ja kuoli verenhukkaan.

Syytteen mukaan miehen täytyi ymmärtää, että iskut olivat vähintäänkin todennäköisesti kuolettavia.

Syytetty kiistää syyllistyneensä henkirikokseen. Tapahtumapaikka oli uhrin asunto. Puukotettu mies löytyi sieltä kuolleena seuraavana päivänä. Syytetty ei ilmoittanut tapauksesta itse hätäkeskukseen, mutta myöntää olleensa aiemmin asunnolla juopottelemassa uhrin kanssa.

Todistelistauksen mukaan tapahtumapaikalta on taltioitu syytetyn dna:ta. Syytetty väittää lähteneensä Alkoon ostamaan lisää viinaa, ja uhri olisi surmattu tällä välin.

Syyttäjä vaatii vastaajalle 12 vuoden vankeusrangaistusta taposta.
Iltalehti
3.12.2019 20:19
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tiikkasen veljekset & henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Seniorin 50-vuotinen väkivaltakierre vaati kolmannen kuolonuhrin: 73-vuotiaalla Toivolla oli tällä kertaa ”ketsuppia kasvoissa”

*Lapinlahden henkirikoksesta tuomitun ikämiehen rekisteri on lähes vertaansa vailla.
*Paatunut väkivaltarikollinen otti kolmannen uhrinsa hengiltä Lapinlahdella vielä 73 vuoden iässä.
*Toivo Tiikkainen puukotti kuusikymppistä miestä kaulaan ja väitti, että oli ottanut surma-aseen käteensä vain sokissa.
*Käräjäoikeus ei uskonut selitystä. Tuomittu oli muutenkin veritahrojen peitossa.


Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut paatuneen väkivaltarikollisen Toivo Juhani Tiikkaisen, 73, elämänsä toiseen rangaistukseen tahallisesta henkirikoksesta. Oikeudenkäyntiin johtanut väkivallanteko tapahtui Lapinlahdella heinäkuussa 2019, ja uhriksi joutui Tiikkaisen ryyppykaveri. Tuomio oli 10 ja puoli vuotta vankeutta.

Tuomitun rikoshistoria on suomalaisessa mittakaavassa äärimmäisen laaja ja raskas. Miehellä on kontollaan peräti 33 erillistä vankeusrangaistusta erillisillä tuomioilla. Tiikkainen syyllistyi elämänsä toiseen tappoon. Vuoden 2007 surmateon lisäksi hänet on tuomittu aiemmin kolmannesta kuolemaan johtaneesta väkivaltarikoksesta, joka katsottiin törkeäksi pahoinpitelyksi ja kuolemantuottamukseksi.

Tiikkaisen väkivallanteot ulottuvat yli puolen vuosisadan taakse. Käräjäoikeuden mukaan hänen ensimmäinen vankeustuomionsa on peräisin vuodelta 1966. Loppuun asti tehtyjen henkirikosten lisäksi mies on tuomittu kolmesta tapon yrityksestä ja kuudesta törkeästä pahoinpitelystä. Perusmuotoisia pahoinpitelyjä on 25.

Uhri ja tappaja naapurin ovella
Tikkainen syyllistyi tuoreimpaan veritekoonsa 60-vuotiaan miehen kotona. Kaksi alkoholia nauttinutta miestä ajautui jonkinlaiseen riitatilanteeseen: syyttäjän mukaan Tiikkainen iski uhria kolme kertaa kaulan alueelle 18-senttisellä leipäveitsellä. Vainaja löytyi kodistaan kuolonkankeana seuraavana päivänä.

Tuomittu kiisti syytteen oikeudessa. Hän myönsi olleensa asunnolla tapahtuma-aikaan, mutta väitti lähteneensä hakemaan lisää viinaa Alkosta. Puolustuksen mukaan uhri tapettiin sillä välin. Tiikkainen väitti ottaneensa surmaveitsen käteensä, koska oli sokissa.

Naapuri kertoi, että kohtasi uhrin tappoa edeltäneenä myöhäisiltana. Mies tuli ovelle kertomaan pelostaan ja selitti, että hänen asunnollaan oli moninkertainen murhamies. Naapuri ehdotti, että paikalle kutsuttaisiin poliisi, mutta uhri oli pelokas.

Seuraavana aamuna tuomittu ilmestyi itse naapurin eteiseen. Tiikkaiseksi esittäytynyt mies pyysi tilaamaan taksin ja ajoi asunnolleen Iisalmeen.

Tiikkaista kuljettanut taksikuski kertoi, että miehellä oli aamulla kasvoissaan ”ketsupilta näyttäviä jälkiä”.

Tänne Tiikkainen taas tallusteli - tutut tienoot, tuttu talo
Tänne Tiikkainen taas tallusteli - tutut tienoot, tuttu talo
Kuopion_vankila.jpg (41.22 KiB) Katsottu 4494 kertaa
Laajat verijäljet
Käräjäoikeus tuomitsi Tiikkaisen taposta. Kertomus sokkiin menemisestä ei mennyt läpi.
– Tiikkainen, joka on useita kertoja syyllistynyt törkeisiin väkivaltarikokseen, on mitä ilmeisimmin ymmärtänyt, että todennäköisenä tekovälineenä pidettävään veriseen veitseen tarttuminen tapahtumapaikalla ruumiin äärellä on omiaan saattamaan hänet epäilyksenalaiseksi ja että hänen pitäisi nimenomaan välttää surma-aseeseen tarttumista, käräjäoikeus arvioi.

Uhrin verta löytyi Tiikkaisen kellosta, kalsarien takaosasta, kengistä ja tekijän asunnon lavuaarista. Sukkien pohjat olivat niin veriset, että tuomitun oli käytännössä pitänyt kävellä verilammikossa. Oikeuden mukaan miesten välille oli kehkeytynyt kamppailu puukotuksen lomassa.

Toivo Tiikkainen passitettiin Kuopion vankilaan. Miehen vangittuna viettämä elämä mitataan vuosikymmenissä. Tuore tuomio ei ole lainvoimainen.
Iltalehti
30.12.2019 11:25

Lisätty linkitys vuoden 2007 tappoon

Jokohan Tiikkainen nyt olisi ollut "viimeisellä tuomiolla" - ehken hovin tuomio vielä.
- Sitten onkin enää jäljellä yksi tuomio. Sellainen, jota ei voi paeta.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2787
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Tiikkasen veljekset & henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Donner kirjoitti:
Ti Heinä 23, 2019 11:35 am
Jos siis on Topi, niin ei kyllä voi kaikkea viinan syyksi laittaa. Onhan ne veljensä taiston kanssa erikoinen pari, tämä kun lasketaan mukaan niin onko jo 7 vai 8 henki mikä heidän toimesta lähtee. Molemmat tunnen linna tuttuina hyvin, taisto on ihan ihmisjäte, raiskaili sukevalla nuoria poikia,Topi tosiaan ihan mukavan oloinen ukko mutta joku ratas lyö pahasti tyhjää. Raju on historia veljeksillä, sen yhden tappoivat mielentilatutkimukseen niuvassa aikanaan.
Tuttuja hemmoja mulle Sukevan surkeilta soilta muutaman vuosikymmenen takaa nämä molemmat veljekset. Topi oli tosiaan ihan mukava hemmo selvinpäin, Taisto taas sellainen omanlaisensa koiranleuka, mutta ei sekään mikään hankala kaveri ollut. Tasen ne aina väittivät olevan hiukan nuorten poikien suklaaosaston perään, mutta ainut jonka tiedän tapahtuneen, oli Kotkalainen Helmisen Markku, joka oli syöttänyt samassa kopissa majaillutta pojulle pillereitä aimo satsin ja siitä sitten hiukan pistänyt nakkia pakoputkeen pojun sammuttua. Erään tarinan mukaan Topi tai Taisto, muistelen että olis ollut Topi, oli pamppujen silmän välttessä mennyt ruokajaon yhteydessä matkaselliin putsarin kuteissa, esitellyt itsensä siellä yksin olleelle tulokkaalle tohtori Tiikkaiseksi, tuumannut, että mitataan ensin kuume, eli housut nilkkoihin vaan ja tumpannut sitten pyllistelijälle hammasharjan hanuriin sojottamaan. Pamput oli sitten naurskelleet, kun siellä tyyppi oli perse pystyssä, hamasharja kankkujen välistä sojottaen...oli ihan yleinen herjan aihe aikanaan se tohtori Tiikkainen juttu. Mietin tuossa että onkohan Taisto vielä hengissä, nuo kaksi veljestä kun ei siihen aikaan oikein tykänneet olla toistensa kanssa tekemisissä vaikka samassa talossa nokkivat, kas kun siitä liikkui huhua, että Taisto olisi lusinut Topin 80-90 luvun taitteessa tekemään tappoa, jonka olisi ottanut nimilleen, kun oli näiden kanssa samassa ryyppyremmissä yksi hörppyjä ottanut lakannut hengittämästä ylimääräisistä ilmareijistä huolimatta...en tiedä onko tuossa perää, mutta kyllä nuo toisiaan silloin karttelivat.
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

gravedigger
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1314
Liittynyt: La Marras 17, 2007 8:50 pm
Paikkakunta: Rairairailaamassa

Re: Tiikkasen veljekset & henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja gravedigger »

Ei keppostele Taisto enää, Topilla se on virta riittäny vielä vanhoilla päivilläkin.
Mä oon Matti, sä oot vaan Mervi

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2787
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Tiikkasen veljekset & henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

gravedigger kirjoitti:
Ti Joulu 31, 2019 3:31 pm
Ei keppostele Taisto enää, Topilla se on virta riittäny vielä vanhoilla päivilläkin.
No näin hiukan arvelinkin, kun tuo oli minua reilusti vanhempi, kuluttava elämäntapahan se tuollainen on...
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2440
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Tiikkasen veljekset & henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Bias kirjoitti:
La Maalis 09, 2013 4:02 pm
Liekö Taisto Lapinlahdelta, jos kerran Topin veli on? Topi ainakin on Vieremältä, ja vaikka sekin on Ylä-Savoa, ei kuitenkaan Lapinlahtea. Pitää kysyä enemmän näistä sukulaiselta, joka tuntee Topin hyvin. Itsekin Topin tunnen, mutta en kuitenkaan sen tarkemmin hänen taustojaan ja veljestä en tiedä mitään, edes nimeä.
Vanhoista lehdistä muistan lukeneeni, että Vieremältä ovat kotoisin, mutta tehneet paljon pahojaan myös naapurikunnissa.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

Mopo-Ukko
Lauri Hanhivaara
Viestit: 140
Liittynyt: Ke Joulu 18, 2019 11:52 am

Re: Tiikkasen veljekset & henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja Mopo-Ukko »

Olin Sukevalla samaan aikaan Taiston kanssa,vähintäänkin värikäs persoona.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Tiikkasen veljekset & henkirikos Lapinlahdella 19.7.2019

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Alibi 2/2020
Toivo Tiikkanen.png
Toivo Tiikkanen.png (158.31 KiB) Katsottu 937 kertaa

Vastaa Viestiin