Väärään uhriin kohdistuneet henkirikokset?

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Derrick
Nikke Knakkertton
Viestit: 153
Liittynyt: Su Touko 20, 2007 12:33 pm

Väärään uhriin kohdistuneet henkirikokset?

Viesti Kirjoittaja Derrick »

Muutamissa selvittämättömissä henkirikoksissa on spekuloitu sillä, että tekijä olisi voinut erehdyksessä surmata väärän henkilön.

Tunnetuin tapaus on varmaan Palmen murhaan liittyvä Christer Pettersson -teoria siltä osin kuin on esitetty, että Petterssonin tarkoituksena olisi surmata huumekauppaan liittyvien erimielisyyksien vuoksi Sigge Cedergren -niminen heppu, mutta olisi heikossa valaistuksessa surmannut erehdyksessä takaapäin katsoen suht samannäköinen Palmen. - Kuulostaa kyllä perin haetulta, ja Petterssonillehan on koetettiin kehitellä motiivia myös yleisestä valtion ja poliitikkojen vastaisuudesta.

Suomessa oli v. 1963 Pirkko Ryhäsen surma, josta tuomittiin Torsti Ossian Koskinen, jonka tuomio toki sitten purettiin toisen henkilön tunnustuksen vuoksi. Koskisen syyllisyyttähän perusteltiin sillä, että hän oli hieman aikaisemmin ottanut yhteen lättähattujen kanssa ja hakenut tämän jälkeen veitsen. Teorian mukaan hän olisi erehtynyt surmaamaan Ryhäsen, joka takaapäin katsoen oli samantapaisesti pukeutunut ja samankokoinen kuin yksi lättähatuista. - Ei kuulosta hirveän vankalta tämäkään. Joku huomautti osuvasti palstan Ryhänen-ketjussa, että luulisi surmaajan huomaavan kesken runsaslukuisista iskuista koostuvaa surmatyötään, että pieleen meni. http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=15&t=256

Sitten oli myös tämä v. 1997 Lempisen pariskunnan murha. Kyseessähän oli rauhallinen eläkeläispariskunta, jota vastaan kenelläkään ei pitäisi olla mitään. Oheisessa ketjussa on tekstiä lehtikirjoituksesta, jossa poliisin edustaja mainitsee myös harhaiskun mahdollisuuden. http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 4&start=30 - Ehkä kaikkein oudoin kehitelmä tämä, koska kai nyt eläkeläispariskunnan asuntoon tunkeutuva murhamies tietää missä ollaan ja kuka on kyseessä.

Tällainen "väärä uhri" -spekulaatio on jossain määrin luonnollinen pohdinta silloin, kun uhri on sellainen, jonka ei olisi pitänyt tulla surmatuksi ainakaan kyseisissä olosuhteissa, tai kun epäillyn tekijän ja uhrin välille ei löydy mitään motiivia selittävää yhteyttä. Mahtaako kuitenkaan olla juuri lainkaan sellaisia selvitettyjä tapauksia, joissa olisi todella ollut kysymys väärään henkilöön kohdistuneesta henkirikoksesta? Onko palstalaisilla muistikuvia?

(Lopuksi totean vielä, että tämän avauksen sijoittaminen palstalla oli hieman ongelmallista, kun tämä ei suoraan koske mitään selvittämätöntä tapausta. Toisaalta "Muut rikokset" -ketju toisena vaihtoehtona vaikutti vielä huonommin sopivalta.)
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2583
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Väärään uhriin kohdistuneet henkirikokset?

Viesti Kirjoittaja MEG »

Israelin agentit (mossad?) surmasivat norjassa 1970-luvun alussa jäljittämänsä Palestiinalaisterroristin ,joka kuitenkin osoittautui Marokkolaiseksi siirtolaiseksi. Tapaus liittyi salamurhien sarjaan, joka käynnistettiin terroristien surmattua munchenin olympialaisissa Israelilaisia urheilijoita.

Suomessa ,suunnitellut murhat ovat ylen harvinaisia, joten tuollaisia erehdyksiäkään tuskin löytyy.
Mutta moneen uhriin on varmaan purettu kolmannen henkilön aiheuttamaa agressiota.
Scilla
Martin Riggs
Viestit: 627
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 12:22 pm

Re: Väärään uhriin kohdistuneet henkirikokset?

Viesti Kirjoittaja Scilla »

Olen kuullut tapauksesta, jossa vankilassa istunut mies vapauduttuaan lähti ilmeisesti kostamaan, ja ampui väärää tyyppiä kostoretkellä.
Kyseinen ampuja oli siis ollut vankilassa taposta, kuulemani mukaan olisi silloinkin ampunut väärää ihmistä kostoretkellä.
Toisella kertaa uhri jäi henkiin.
Nopealla etsimisellä en löytänyt täältä enkä googlella. Silloin paikallisessa lehdessä oli tapauksesta juttua, tosin aika pieninä uutisina.
Jälkimmäinen tapahtunut tuossa noin 2000-luvun puolessa välissä, Savonlinnassa.
Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Väärään uhriin kohdistuneet henkirikokset?

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Niinpä. Tiku ja Takukin yrittivät tehdä hyviä töitä, kunnes Takametsän muut asukit komensivat heidät turvallisuussyistä nukkumaan aiheutetun oheisvahingon vuoksi... (Lähde: Aku Ankka)

Tyhmyys ja jonkinlainen ahkeruus ovat vaarallinen yhdistelmä. Kun siihen lisätään kieroutunut oikeudentunto ja vääristynyt maailmankuva, sekä kostonhimo, on pakka valmis. Seurauksena on irvokas "kaverin puolesta" tehty veriteko, jonka uhri valikoituu edellä esitetyn yhtälön vuoksi enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti.

Palmen murha kuitenkin on sen tyyppinen teko, että mielestäni oikea surmaaja lähipiireineen pyrki taustalla esittämään motiiviksi "väärän uhrin", jolloin tutkinnalta tavallaan pudotetiin pohja pois, koska tutkinta keskittyi liikaa uhrin henkilöön. Todennäköinen surmaaja Pettersson sai ikään kuin "tyhmyysbonusta" poliittisen motiivin suhteen. Tästäkin hyötyi joku, joka ehkä oli koko surman rahoittaja ja taustamies.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8228
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Väärään uhriin kohdistuneet henkirikokset?

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Taas kukkanen vika osiossa.
Piilohomot on in.
Vastaa Viestiin