Sosiaalituet

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Zukuluku kirjoitti: Toimeentulotuki on tarkoitettu ainoastaan siihen, että välttämättömimmät menot saadaan hoidettua. Se toimi ennen joten kuten, nykyisin se on aikansa elänyt, sillä niin moni ei edes yritä huolehtia toimeentulostaan.

Ongelma toimeentulotuen varassa elämisessä on, että se luo selkeän kannustinloukun. Moni tukea nostava pystyisi varmasti tekemään esim. satunnaista siivous- tai ikkunanpesukeikkaa, josta tienaisi sata euroa silloin tällöin. Mutta nyt tuen varassa elävän ei kannata tällaista tehdä, sillä hän menettäisi tasan saman verran toimeentulotukea. Lopputulos olisi siis +/- 0 euroa, vaikka on tehnyt tuottavaa työtä. Tähän on olemassa ratkaisumalleja, mutta niistä voidaan keskustella Politiikka-osiossa.
Nappasin tämän tuolta toisesta ketjusta, oli mielestäni hyvä alustus aiheeseen. Minun mielipiteeni on, että työn tekemisen pitää aina kannattaa. Satunnainen siivous- tai ikkunanpesukeikkakin pitäisi ihmisen paremmin kiinni työelämässä ja ehkä tätä kautta paremmin myös yhteiskunnassa.
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja Damien »

Asiaa. Tuet pois kaikilta täyspäiväisiltä nenänkaivajilta joilla ei työttömyydelleen ole terveydellistä perustetta ja luonnonvalinta kehiin. :wink:
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Pirhonen
Olivia Benson
Viestit: 734
Liittynyt: Su Joulu 14, 2008 5:52 pm

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja Pirhonen »

Suomalainen sosiaalitukijärjestelmä on pelastanut monta perhettä, mutta väitän että vähintään yhtä monta perhettä se on tuhonnut. Pahimmillaan järjestelmä opettaa lorvimaan ja tätä kautta vihaamaan töitä jo useammassa sukupolvessa. Rikollisuutta, päihdeongelmia, lapsien holtitonta tekemistä ja niistä huolehtimisen laiminlyöntiä jne. ja tuet vaan juoksee ja sossutantat taputtaa käsiään, saavathan he oman palkkansa saman järjestelmän kautta.
kiusausko
Harjunpää
Viestit: 303
Liittynyt: Su Syys 12, 2010 7:32 am
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja kiusausko »

Ihan hauska alotus itsessään, mutta tohon toimeentulotukeen on jo tehty muutos koskien sellasta summaa kun 150e, jonka siis voi mennä ja tienata ja siinä on ideana nimenomaan kannustaa siihen työntekoon, eli ku ihminen ottaa vaikKapa keikkaluontoista työtä vastaan, jossa on kattona toi tienesti 150e niin se kannustaisi tekemään enemmän töitä, auttaisi pääsemään rytmiin kiinni ja sitä kautta ehkä tekemään enemmän töitä, jolloin voisi syntyä ajatus siitä että työnteolla itsensä elättäminen on mahdollista. Että alottaja tuli tässä vähän jälkijunassa. Tuokin asia olisi selvinnyt ku olis vaan KVG.
Mä en oo mikään sun henkilökohtainen poliisi. No, lopeta sitten se vitun partiointi.
Waja
Jane Marple
Viestit: 1098
Liittynyt: La Maalis 07, 2009 2:36 pm

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja Waja »

Miten näin mielenkiintoinen aihe onkin jäänyt aiemmin otsikoimatta...

Sosiaalijärjestelmän pitää tietysti sivistysvaltiossa toimia kuin junan vessa. Pikaista apua on annettava sitä oikeasti kaipaaville. Todellisessa pulassa olevia ihmisiä on autettava kansallisuudesta riippumatta, neekereitäkin.
Sosiaalitukien väärinkäyttöön pitäisi panostaa enemmän ja näitä ns sosiaalitanttoja arvostaa enemmän.

Onhan paljon muitakin kuin työttömyystukien väärinkäyttäjät, mutta työttömyystuen saamiseksi voisi vaatia lääkärintodistuksen. Kyllä terve ihminen saa tai keksii työtä itsensä elättämiseksi ellei ole fyysisesti tai psyykkisesti sairas.

Vasemmistopuolueita äännestävät voisivat maksaa ylimääräisen veroprosentin sosiaalitukien pönkittämiseksi.
Hexan
Agentti Scully
Viestit: 675
Liittynyt: La Heinä 11, 2009 9:14 pm

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja Hexan »

Porukka taas poraa asiasta josta ei ymmärrä mittään. Lopettakaa ihmeessä työn teko ja käykää hakemassa työkkärin ja sossun tuet kun niitä on niin helppo saada vain makaamalla himassa ja niillä sitten ruhtinaallisesti elelette. :D
benz. tolu. mtbe tame etbe xyl. hex. sex.
Hopalong Cassidy
Sofia Karppi
Viestit: 415
Liittynyt: Pe Heinä 04, 2008 7:28 am

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja Hopalong Cassidy »

Hexan kirjoitti:Porukka taas poraa asiasta josta ei ymmärrä mittään. Lopettakaa ihmeessä työn teko ja käykää hakemassa työkkärin ja sossun tuet kun niitä on niin helppo saada vain makaamalla himassa ja niillä sitten ruhtinaallisesti elelette. :D
Näinhän todella moni tekeekin.
MurderMama
Nikke Knakkertton
Viestit: 180
Liittynyt: Su Heinä 10, 2011 10:59 am
Paikkakunta: Murder Valley

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja MurderMama »

Pirhonen kirjoitti:Suomalainen sosiaalitukijärjestelmä on pelastanut monta perhettä, mutta väitän että vähintään yhtä monta perhettä se on tuhonnut. Pahimmillaan järjestelmä opettaa lorvimaan ja tätä kautta vihaamaan töitä jo useammassa sukupolvessa. Rikollisuutta, päihdeongelmia, lapsien holtitonta tekemistä ja niistä huolehtimisen laiminlyöntiä jne. ja tuet vaan juoksee ja sossutantat taputtaa käsiään, saavathan he oman palkkansa saman järjestelmän kautta.
Samaa mieltä. Niin raadolliselta ja epäreilulta kun se kuulostaakin niin mun mielestä työttömyyskorvauksenkin eteen pitäs tehdä jotakin, vaikka tunti viikossa roskien keräämistä kadulta taikka vastaavaa. Ilmaiseksi annettu raha on vaan jotenkin niin......... Tunnen monta tyyppiä jotka on 16 alkanut työttömäx ja on sitä viel 40v, kittaavat kaljaa kotona eivätkä suostu töihin :evil:
It's just murder, man. You know all God's creatures do it in some form or another. I mean, you look in the forest, you got species killing other species. Our species killing all species including the forest, and we just call it industry, not murder.
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja Arlene »

kiusausko kirjoitti:Ihan hauska alotus itsessään, mutta tohon toimeentulotukeen on jo tehty muutos koskien sellasta summaa kun 150e, jonka siis voi mennä ja tienata ja siinä on ideana nimenomaan kannustaa siihen työntekoon, eli ku ihminen ottaa vaikKapa keikkaluontoista työtä vastaan, jossa on kattona toi tienesti 150e niin se kannustaisi tekemään enemmän töitä, auttaisi pääsemään rytmiin kiinni ja sitä kautta ehkä tekemään enemmän töitä, jolloin voisi syntyä ajatus siitä että työnteolla itsensä elättäminen on mahdollista. Että alottaja tuli tässä vähän jälkijunassa. Tuokin asia olisi selvinnyt ku olis vaan KVG.
Olet oikeassa. Googletin ja tuollainen muutos on tehty.
Onhan näitä sitten vielä muitakin remontoitavia järjestelmiä; yleinen asumistuki ja ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha. Edellinen valuu vuokranantajan taskuun ja jälkimmäinen passivoi.
tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Tutkimusten mukaan sosiaaliturvan väärinkäytökset ovat rahallisesti huomattavasti pienempi asia kuin henkilöt, jotka eivät niitä hae vaikka olisivat oikeutettuja niihin. Eli jos ne jaettaisiin niin kuin lainsäätäjä on edellyttänyt, rahaa menisi helkkaristi enemmän kuin nyt.

Sosiaaliturva sinällään ei taatusti passivoi ketään työelämän ulkopuolelle, sen kyllä tekee työelämä ihan itse. Ilman etuuksia ulkopuolelle jäävät hankkisivat elantonsa rikoksilla.

Sen allekirjoitan, että järjestelmä sisältää typeriä loukkuja, joissa oman tilanteen parantaminen työllä ei ole mahdollista.
janita
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja janita »

Yhtenä sosiaaliturvajärjestelmän ongelmana on se, että tilapäisesti huonossa taloudellisessa olevan on vaikea saada tukea, kun juuri nämä olisivat niitä kaikkein potentiaalisimpia ja nopeimpia takaisin työelämään siirtyjiä. Pätkätyöt ja keikkaluontoiset työsuhteet aiheuttavat tilanteita, ettei jossain kuussa ole riittävästi töitä oman toimeentulon turvaamiseen, sosiaaliturvan kiriteerit puolestaan edellyttävät vähän pidempiaikaista heikkoa taloutta (ainakin tilitietoja selvitelläään useammalta kuukaudelta). Tästä voi seurata potentiaalisen työssäkävijän velkaantumista lyhyessä ajassa, mikä sitten lannistaa työhakuprosessissa ja yleisestikin elämänhallinnassa.

Menoja ei ole yleensä mahdollista supistaa ihan äkillisesti. On paljon työssäkäyviä, joiden pakolliset asumismenot jo ylittävät toimeentulotuen määrän ja tällainen ihminen, vaikka tukea tilanteensa muuttuessa saisikin, joutuu jostain repimään väliin jäävän summan (lainaamalla), ennen kuin ehtii kutistamaan menojaan (voi vaatia asunnonvaihtoa jne. mikä ei yleensä käy viikossa).

Yksi lääke voisi olla näiden tilapäisessä avuntarpessa olevien "suosiminen" vaikkapa sillä tapaa, ettei esim. yllättävissä työllisyystilanteen muutostapauksissa aikaisempien kuukausien tuloilla olisi niin suurta vaikutusta toimeentulotuen määrään, tai sitten toimeentulotuki olisi kaikilla alussa hieman suurempi (mahdollista jatkaa mahd. normaalia elämää, jolloin on paremmin voimavaroja käytössä työnhaussa) ja x-ajan jälkeen se laskisi. Avun tarpeessa olevat saisivat aikaa korjata itse omaa tilannetttaan ilman riskiä nopeasta velkaantumisesta.

Toimeentulotuki ei kata kuin ns. pakolliset menot, eikä se sellaisenaan kannusta ketään jättäyttymään työelämän ulkopuolelle. Ongelmana on varmasti useammin velkaantuneisuus. Verrattuna työssäkäyvän ulosoton asiakkaan turvaosuuteen, se nimittäin on jo varteenotettava summa. Tällaisessa tilanteessa oleva varmasti miettii käydäkö töissä, vai ei, kun työssäkäyminen ei konkreettisesti heijastu elämänlaatuun sitä taloudellisesti parantaen.
Unhola
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 7:50 pm

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja Unhola »

Sossun tuessa on ns. harkinnanvaraa. Jollakin paikkakunnalla toimeentulotukea voi saada paljonkin, mutta jos muuttaa eri kuntaan, tuen saaminen voi loppua kokonaan, vaikka elämäntilanne ei olisi muuttunut.
May contain suicide or self-harm topics.
Pirhonen
Olivia Benson
Viestit: 734
Liittynyt: Su Joulu 14, 2008 5:52 pm

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja Pirhonen »

tj_eme kirjoitti: Sosiaaliturva sinällään ei taatusti passivoi ketään työelämän ulkopuolelle, sen kyllä tekee työelämä ihan itse. Ilman etuuksia ulkopuolelle jäävät hankkisivat elantonsa rikoksilla.
Sen passivoimisen tekee kyllä jokainen yksilö itse. Toiset ovat luonteeltaan fiksuja, ahkeria ja eteenpäinpyrkiviä, toiset taas... No jotain muuta. :roll:
dmm
Neuvoja-Jack
Viestit: 544
Liittynyt: La Helmi 14, 2009 6:19 pm

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja dmm »

Unhola kirjoitti:Sossun tuessa on ns. harkinnanvaraa. Jollakin paikkakunnalla toimeentulotukea voi saada paljonkin, mutta jos muuttaa eri kuntaan, tuen saaminen voi loppua kokonaan, vaikka elämäntilanne ei olisi muuttunut.
Höpö höpö... toimeentulotuki ON harkinnanvarainen jo itsessään.
Wkipedia kirjoitti:Avo- tai avioliitossa elävälle lapsettomalle henkilölle maksetaan vuonna 2011 toimeentulotukea pääsääntöisesti vain siinä tapauksessa, että hänellä tai hänen puolisollaan ei ole säästöjä tai arvopapereita ja hänen sekä hänen puolisonsa yhteenlasketuista tuloista jää vuokran tai yhtiövastikkeen, sähkölaskun, kotivakuutuksen, hyväksyttyjen terveydenhoitokulujen sekä työ- tai opiskelumatkakulujen jälkeen käteen henkeä kohden alle 356 euroa kuussa.

Työssä käyvän henkilön taloudelle laskettu toimeentulotuki mitoitetaan siten, että hänen taloutensa kokonaisnettotuloihin jää toimeentulonormin ylittävä ylimääräinen rahasumma, niin kutsuttu kannustusraha, jonka suuruus on 150 euroa palkan ollessa vähintään 750 euroa kuussa. Jos palkka on alle 750 euron suuruinen, kannustusrahan määrä on 20 prosenttia palkasta.

Toimeentulotuen pitkäaikaiselle asiakkaalle saatetaan maksaa toimeentulotuen lisäksi sosiaalityöntekijöiden välttämättömäksi katsomia hankintoja, jotka liittyvät asunnon kalustamiseen tai välttämättömiksi katsottujen kodinkoneiden hankintaan. Television, tietokoneen tai matkapuhelimen hankintaan ei harkinnanvaraista toimeentulotukea myönnetä.
Ja vielä niille, joiden mukaan toimeentulotuella porskutetaan kuin kroisokset ikään...
Wkipedia kirjoitti:Toimeentulotuen perusosa on sidottu kuluttajahintaindeksiin eli sitä korotetaan vuosittaisen inflaation mukaan. Toimeentulotuki ei kuitenkaan seuraa yleistä tulotason nousua, minkä vuoksi toimeentulotuen saajat ovat köyhtyneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana 40 prosenttia suhteessa muuhun väestöön
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Sosiaalituet

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Olikohan se tuolla Viron puolella, kun yllättäen työttömäksi jäänyt tutuntuttu kertoili heidän sosiaalitoimestaan; rahaa sai jonkin aikaa 100% (oliko ensimmäiset 2kk tms.), sen jälkeen 75% siitä summasta pari hetkeä, siitä se laski taas 25% eli 50% ja lopulta 25% ja sitten 0%. Se summa laski siis nopealla rytmillä, puolessa vuodessa taisi jäädä ihan nollille toimeentulon suhteen, eli ts. puoli vuotta aikaa hankkia töitä äärihuonoilla toimeentulotukirahoilla eläen. Ja ne summatkin taisi olla huomattavasti pienempiä kuin Suomen puolella.

Ruotsissa taas on niin, että jos olet seurusteleva henkilö, vaikuttaa sen toisen ihmisen tulot omiin toimeentulotukiisi; vaikka puolisosi saisi ns. normipalkkaa (eikä mitään kroisostelua, vaan todellakin se tyyliin 1500e/kk), on sillä rahalla elettävä teidän molempien ja eletettävä vielä hyvällä tuurilla lapsetkin. Näissä tosin on jotain poikkeuksia kai, en ihan tarkkaan sitä tilannetta siellä tiedä.

Suomessa se harkinnanvaraisuus kostautuu kyllä todella mielenkiintoisilla tavoilla. Tuttava, joka eli tt-tuella pidemmän aikaa ensin yhdellä paikkakunnalla, muutti jokin aika sitten uudelle paikkakunnalle voidakseen aloittaa ns. alusta. Vaikka elämäntilanne ei juurikaan muuttunut, niin tukirahojen määrä laski 200 euroa, perusteena se, että "asunnon vuokra oli liian kallis". (Ei siis mikään luksuskämppä tämä missä asui jonkin aikaa, ihan normaali kaksio, jopa halvempi kuin siellä aiemmalla paikkakunnalla ollut.) Siinä missä siis siltojen miehet saavat käyttää vaikka koko täyden tukirahansa viinaan, ei tämä tuttu saanut maksaa vuokraansa, vaan pakotettiin hankkimaan halvempi asunto (mikä sekään ei tietenkään ollut ihan niin helppoa, kun sattui siihen opiskelijaruuhkaan juuri se halvemman asunnon etsiminen...) Aiemmalla paikkakunnalla tosiaan olivat mukisematta maksaneet avustusta, eivätkä maininneet sanallakaan asunnon olevan liian kallis, vaikka oli se vähän kalliimpi kaksio siellä.

Mutta noin yleisesti suomalaisista ja sosiaalitoimesta. Suomalaisen miehen kalloon on porattu jossain vaiheessa ajatus, että sossun tuelle ei voi mennä, koska se on noloa, häpeällistä ja pummailua. Samaiset kaverit parhaassa tapauksessa nukkuvat näiden väärien syyllisyydentuntojensa vuoksi jopa kavereiden nurkissa, työpaikoilla tai autoissaan ääritapauksissa, kun ei sinne luukulle kehdata mennä. Olen itse joitain kertoja joutunut nielemään tämän samaisen ylpeyden ja menemään sinne sossun luukulle ääritapauksissa kun yhtäkkiä on tullut sellaisia muutoksia elämässä, että on vain myönnettävä ettei nyt ihan pärjätä omillaan. Minusta se sossulta rahan hyväksyminen on kuitenkin huomattavasti vähemmän noloa kuin kaverilta pummaaminen yösijan ja/tai rahan suhteen. Sitä vartenhan se laitos on pystytetty, että ne joilla on ongelmia, olivatpa ne sitten sosiaalisia, henkisiä tai fyysisiä, voivat hankkia apua hätätapauksissa. Näiden seurauksena Suomessa on huomattavasti vähemmän vaikka niitä kodittomia, joita yleisesti näkyy heti kun lähdetään vähänkin etelämmäksi Euroopassa, missä sosiaalitoimi ja tuet ovat ihan olemattomia joko kuvainnollisesti tai ihan kirjaimellisesti. Tietenkin aina löytyy niitäkin, jotka väärin perustein nostavat rahaa vuosikausia vaivautumatta tekemään mitään, mutta tunnen silti aina lievää myötähäpeää siitä, kun joku sosiaalitoimen apua saanut tai saava joutuu sen myöntämään ja vastauksena (tai pelkkänä päänsisäisenä ajatuksena) vastapuoli ilmoittaa tämän olevan laiska pummi.

Elämäntilanteita on niin erilaisia, eikä avun hankkiminen silloin kun sitä oikeasti tarvitsee, ole häpeällistä tai noloa. Ei tässä tarvitse käydä mitään henkistä talvisotaa tämän asian kanssa ja yrittää olla aina niin saatanan ylpeä, että mieluummin menee vaikka hirteen kuin uskaltaa pyytää apua hädässään. Koska se vasta noloa onkin.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Vastaa Viestiin