Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Jaakos
Harjunpää
Viestit: 293
Liittynyt: Su Helmi 01, 2009 12:10 am

Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja Jaakos »

Pitääpä pistää tämä osittain foorumin ideaa sivuava uutinen tännekin.
Elämme maailmanhistorian rauhallisinta ja väkivallattominta aikaa

julkaistu tänään klo 22:19, päivitetty tänään klo 22:29

Uutisia seuratessa tätä saattaa olla vaikeaa uskoa, mutta tilastojen mukaan elämme nyt maailmanhistorian rauhallisinta ja väkivallattominta aikaa. Tilastot osoittavat, että sotakuolemissa, murhissa ja muunlaisissa veriteoissa on tapahtunut dramaattinen vähentyminen viime vuosikymmenten aikana.

Tutkijat ovat vetäneet yhteen erilaisia tilastoja, joista ilmenee, että maailmasta on tullut monin tavoin rauhallisempi paikka. Siitä huolimatta, että kansannousut ja väkivaltaisuudet raivoavat Afrikasta Pakistaniin ja sotaa on käyty ja käydään useissa maissa.

Tilastotietoja vertailemalla tutkijat osoittavat, että sodassa kuolleiden ihmisten määrä on romahtanut monituhatkertaisesti vuosisatojen kuluessa. Ennen kansallisvaltioiden syntyä, sodissa kuoli arviolta 500 ihmistä jokaista sataa tuhatta kohden. 1800-luvulla luku oli noin 70 sataa tuhatta kohden. 1900-luvulla, kansanmurhista ja maailmansodista huolimatta, luku oli 60.

Nykypäivänä sodissa kuolee vain 0,3 ihmistä jokaista 100 000 ihmistä kohden. Kansanmurhissa puolestaan kuoli 1 400 kertaa enemmän ihmisiä 1942 kuin 2008.

Vuonna 1946 maailmassa oli alle 20 demokraattista maata. Nyt niitä on lähes 100. Diktatuurien määrä on puolestaan pudonnut 90:stä noin 25:een sitten vuoden 1976.

Vaikka yksittäisten sotien määrä on kasvanut 25 prosentilla 1950-luvusta, varsinaisissa taisteluissa kuolee vähemmän ihmisiä kuin reilu puoli vuosikymmentä sitten. 1950-luvulla taisteluissa kuoli vuosittain 10 000 ihmistä, kun nykyisin kuolleita on noin tuhat vuodessa, ilmenee Human Security Report 2009/2010 -raportista.

Ihmiset ovat viisastuneet
Harvardin yliopiston tutkijan Steven Pinkerin mukaan sotien ja väkivaltaisuuksien väheneminen johtuu siitä, että ihminen on tullut älykkäämmäksi.

Älykkyystestit osoittavat, että kun keskimääräinen älykkyysosamäärä halutaan aina pitää sadassa, nykyisin älykkyysosamäärän sata saaneet nuoret olisivat saaneet vuoden 1950 testissä 118 ja vuoden 1910 testissä 130 - lähes neron älykkyysosamäärän.

- Kun meistä tulee älykkäämpiä, yritämme miettiä parempia tapoja saadaksemme kaikki muokkaamaan miekkansa auroiksi, Pinker sanoi.

- Ihmisen elämästä on tullut arvokkaampaa kuin se oli aiemmin.

Murhiakin vähemmän
Myös väkivaltatilastoissa on tapahtunut laskua. Muun muassa murhat ovat vähentyneet Euroopassa myöhäiskeskiajan sadasta ihmisestä sataa tuhatta kohden nykyajan yhteen ihmiseen sataa tuhatta kohden.

Yhdysvalloissa puolestaan perheissä tapahtuvia murhia sattuu huomattavasti aiempaa vähemmän. Vaimojensa tappamaksi joutuneiden aviomiesten määrä on vähentynyt 0,2:een 1,2:sta 100 000 ihmistä kohden sitten 1979. Miestensä tappamaksi joutuneiden naisten määrä väheni 1,4.stä 0,8:aan samana aikana.

Myös raiskauksien määrä on vähentynyt Yhdysvalloissa 80 prosentilla sitten 1973.

- Terrorismi ei ole syynä moniin kuolemiin, Pinker muistuttaa lisäksi.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/10/ ... 69106.html
Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8136
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Jaakos kirjoitti:- Ihmisen elämästä on tullut arvokkaampaa kuin se oli aiemmin.
Ei ainakaan Suomen lain mielestä.

Ollaan pohjimmiltaan sen verran sotaisa ja väkivaltainen eläinlaji ja kun aseetkin kokoajan kehitetään tuhoisimmiksi, niin jossain vaiheessa mahdetaan hyvinkin pistää taas ns. "tilastoja uusiksi" oikein perusteellisemminkin. Ehkei kenties sataan vuoteen maybe, mutta jossain vaiheessa kuitenkin.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja Damien »

Toisaalta sota- ja asetekniikan kehittymisen "ansiosta" siellä etulinjassa ei tarvita enää niin paljon
miehiä pistimet tanassa mikä ehkä osaltaan kaunistaa noita tilastoja.

Tuo Virdonin lainaama kohta oli kyllä minullekin se mikä pisti silmään.
En näe että ihmiselämä olisi tänä päivänä valitettavasti kovinkaan arvokas.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Damien kirjoitti:Toisaalta sota- ja asetekniikan kehittymisen "ansiosta" siellä etulinjassa ei tarvita enää niin paljon
miehiä pistimet tanassa mikä ehkä osaltaan kaunistaa noita tilastoja.

Tuo Virdonin lainaama kohta oli kyllä minullekin se mikä pisti silmään.
En näe että ihmiselämä olisi tänä päivänä valitettavasti kovinkaan arvokas.
Rahassa mitaten?

Onhan se risteilyohjus tai SEAL-ukkeli hieman arvokkaampi kuin MG-42 tai krenatööri.

Ja kyllä se henki oli halpaa hupaa ennen. Ei mitään sääntöjä lainausmerkeissä.
Sijaltainen
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: Pe Maalis 14, 2008 2:08 am

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja Sijaltainen »

Jos vanhoja nostalgikkoja on uskominen, niin ainakin puolikarkeat vehnäjauhot olivat 1930-luvulla puolikarkeampia kuin nykyisin.
Jos Sijaltainen nousisi, taivaaseen ota luoksesi.
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja Damien »

INES 7 kirjoitti:Rahassa mitaten?
Rahassa tai moraalisissa arvoissa.
Kautta historian ihmiset ovat tappaneet toisiaan kateudesta tai oman edun saavuttamiseksi.
Se asia ei ole muuttunut miksikään, enkä usko että tulee vielä vuosituhansiin muuttumaankaan
ellei sitten ihmiskunta tuhoa itseään sitä ennen.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Voi kyllä olla, että sellaiset "tilaisuus tekee varkaan"-tyyliset väkivaltarikokset ovat vähentyneet, samoin vaikkapa vahinkotapot, jotka alkavat vaikkapa ryöstönä. Kun tajutaan, että kiinni jää melko varmasti ja turha lusia lisäkakkua taposta.

Sellaiset keskihullut kovanaamatkin ovat siirtyneet vaikkapa talousrikoksiin ja varovat polttamasta itseään tyhmillä uhoamistappeluilla.

Toiveajattelua...
tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Suomen todennetun historian väkivaltaisimmat kaudet ajoittuvat I maailmansodan aikaan ja II maailmansodan jälkeisiin kymmeneen vuoteen. Siis siviilissä. Toki rumihia tuli runsaasti nälkävuosina ja 1939-1944. Ne eivät kuitenkaan liity rikollisuuteen, ellei sodankäyntiä lasketa rikokseksi.

Jos ajatellaan väkivaltaa negatiivisena ilmiönä, tällä hetkellä eletään Suomen historian parasta ja helpointa aikaa. Puutteita tässäkin ajassa toki on. Ottakaa kuitenkin huomioon, että Suomi on Länsi-Eorooppaan verrattuna pahemman luokan takapajula ja erinomaisen väkivaltainen alue. Ihme se ei ole, koska samana vuonna kun Tallinnassa avattiin yliopisto, Helsingissä asuttiin maakuopissa ja syötiin matoja.
Rappa
Neuvoja-Jack
Viestit: 540
Liittynyt: La Elo 20, 2011 2:48 pm

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja Rappa »

tj_eme kirjoitti:Suomen todennetun historian väkivaltaisimmat kaudet ajoittuvat I maailmansodan aikaan ja II maailmansodan jälkeisiin kymmeneen vuoteen. Siis siviilissä. Toki rumihia tuli runsaasti nälkävuosina ja 1939-1944. Ne eivät kuitenkaan liity rikollisuuteen, ellei sodankäyntiä lasketa rikokseksi.

Jos ajatellaan väkivaltaa negatiivisena ilmiönä, tällä hetkellä eletään Suomen historian parasta ja helpointa aikaa. Puutteita tässäkin ajassa toki on. Ottakaa kuitenkin huomioon, että Suomi on Länsi-Eorooppaan verrattuna pahemman luokan takapajula ja erinomaisen väkivaltainen alue. Ihme se ei ole, koska samana vuonna kun Tallinnassa avattiin yliopisto, Helsingissä asuttiin maakuopissa ja syötiin matoja.
Ei tietenkään ajatella väkivaltaa negatiivisena ilmiönä. Jopa sanan lasku sanoo että väkivalta lopettaa vittuilun.. Siitä on hyvä lähteä. Ja eiköhän Suomen yliopistot vedä täysin vertoja viron yliopistoille. Niissä ei ainakaan suvaitsevuudesta ole tietoakaan. Mut mehän ollaan vaan ryyppääviä ja rähjääviä suomiporoja..
Peräkylän Maigret
Javier Pena
Viestit: 1846
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
Paikkakunta: Pariisi

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja Peräkylän Maigret »

En oikein jaksa uskoa että ihminen olisi tullut älykkäämmäksi. Jos kivikautinen tenava napattaisiin kehdosta ja tuotaisiin suomalaiseen lastentarhaan,päiväkotiin,peruskouluun,lukioon ja yliopistoon niin hänestä kehittyisi aivan samanmoinen yksilö kuin muutkin.

Ja äly ei ehkä olekaan mikään hyvä itsetarkoitus, tavoite tai palvonnan kohde. Nurnbergin oikeudenkäynnissä syytteessä olleiden sotarikollisten älykkyysosamäärä oli tehtyjen tutkimusten valossa huomattavan korkea. Jopa koko tutkimuksesta haluttiin vaieta koska niin kiusallinen se oli liittoutuneille. Kts.linkki

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201011 ... 8_ul.shtml

Vanhan sanonnan mukaan älykäs ihminen selviytyy nokkelasti pois sellaisista kusisista tilanteista joihin viisas ei koskaan edes joudu . Olisiko viisaus se hyve jota kansakuntienkin tulisi tavoitella ?

Toinen maailmansota oli raaka ja siinä kuoli 80 miljoona ihmistä - ja jokainen turhaan. Sodasta on vielä lyhyt aika historiallisessa mielessä. Useat sen kokeneet ovat vielä elossakin.Sota päättyi ihmisen älyn suureen näyttöön. Älykkyydessään ihminen oli teoreettisten mallien avulla kyennyt tuottamaan sellaisen lopputuleman että atomiytimen halkaisulla tuotettiin sellainen energiamäärä että kokonaiset Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit likipitäen kyettiin tuhoamaan ilman että yhtä ainoaa hyökkäävän puolen sotilasta olisi menehtynyt !

Ihmiskunta viisastui tuossa maailmansodassaaan ja sitä on seurannut pitkään kestänyt rauhan ajanjakso jota tosin säesti pelon ilmapiirin kylmä sota ja tilapäiset palopesäkkeet Koreassa,Vietnamissa , Balkanilla jne

Pysyvään viisastumiseen en valitettavasti usko. Historia toistaa kuitenkin itseään. Se toistaa sitä sen takia että historialliset toimijat vaihtuvat ja uudet sukupolvet tekevät samat virheet kuin aikaisemmat jotta uusillakin olisi mahdollisuus oppia omista virheistään. Yksilökään ei juuri opi toisten kokemuksista vaan ainoastaan omistaan . Jokainen sukupolvi haluaa koskettaa kuumaa hellaa ja polttaa sormensa !

Joten on aivan mahdollista että tilastoja tullaan korjaamaan. Juuri nyt on otollisia merkkejä ilmassa 1930-luvun malliin. Taloudellinen vastatuuli koettelee Euroopan kansoja pitkän hitaan kasvun aikakautena. Syyllisiä aletaan hakea ja tietysti oman pesän ulkopuolelta. Asenteet ja puheet kovenevat ja pian teotkin. Globaalin maailman monimutkaisiin ja vaikeisiin kysymyksiin tarjotaan ratkaisuksi helppoheikkimäisiä, yksinkertaisia ratkaisuja.

Varmaa on että tulevissa sodissa siviilit kärsivät aina eniten- Varsinainen sotatyö on teknistä. Siinä missä Napoleon käytti kymmentätuhatta sotilasta neliökilometrillä niin Toisessa maailmansodassa niitä oli enää ehkä muutama sata. Ja jossain Persianlahdella neliökilomterillä huseerrasi ainostaan 0,1 risteilyohjusta.

P.S Ennen vanhaan ainakin junat kulkivat ajallaan ! :D
Jaakos
Harjunpää
Viestit: 293
Liittynyt: Su Helmi 01, 2009 12:10 am

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja Jaakos »

Meinaatko todella, että nykyinen talouskriisi johtaa maailman sotaan? Vai ymmärsinkö sinut aivan väärin. Tutkimushan pyrkii kylmän laskennallisesti havainnoimaan muutosta, joka on tapahtunut viime vuosisatoina. Se, että seuraavina vuosina Euroopassa sodittaisiin edes puolet siitä laajuudesta mitä toisen maailmansodan aikana tuntuu todella epätodennäköiseltä, ja tässäkin tilanteessa sodassa kuolleiden määrä todennäköisesti tulisi pysymään huomattavasti pienempänä mitä 70 vuotta sitten. Nykyaikainen sodankäynti on vain toisenlaista mitä ennen ja siviiliuhrien lukumäärä jää huomattavasti pienemmäksi mitä ennen vanhaan. Enkä väitä myöskään sitä, että kehitys rauhallisempiin aikoihin tapahtuisi tasaisen nousevalla kehityksellä, vaan muutos saattaa todella aaltoilla hetkellisesti huonompaankin suuntaan mutta pitkäaikainen trendi on rauhallisen suuntaan.

Mitä tulee ihmisen luonteeseen niin se on kyllä totta, että tappajanvaistot ovat varmasti jossain taustalla. Tarvitaanko niiden tyydyttämiseen sitten todella väkivaltaa vai riittäisikö urheilu (nyrkkeily, paini), väkivaltaviihde (toimintaelokuvat) tai tietokonepelit vaistojen tyydyttymiseen? Paha sanoa.

Joka tapauksessa yksittäisen palstalaisen omat kokemukset ja pessimistinen peruselämänkatsomus eivät osoita, että maailma todella olisi menossa kohti pahempia aikoja. Tämä saattaa olla monelle suomalaiselle negaajalle vaikea paikka myöntää, kun kaikkialla hoetaan että ennen kaikki olisi ollut paremmin. Paskat!
Peräkylän Maigret
Javier Pena
Viestit: 1846
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
Paikkakunta: Pariisi

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja Peräkylän Maigret »

Henkirikoskuolleisuuden vertaaminen eri vuosikymmneten välillä ei ole ongelmatonta. Jo pelkkä lääketieteen huima kehittyminen vääristää tilastoja. Nykyisin moni puukotuksen uhri esim. PK-seudulla jää henkiin nopean ja tehokkaan ensihoidon ansiosta mutta vielä 1950-luvulla uhri olisi menehtynyt saamiinsa vammoihin kun ei ollut lääkäriambulansseja yms. Puhumattakaan aikasemmista ajoista. Kun kenraalikuvernööri Bobrikovia ammuttiin v.1904 niin häntä lähettiin kiikuttamaan hevosrattailla kirurgiseen sairaalaan jonne sitten menehtyi. Nykyisin ukko olisi pelastettu ja potkittu viikon päästä sairaalasta ulos.

Sama pätee tietysti vielä suuremmassa mittakaavassa sotien uhreihin.Ennen penisiliinin keksimistä ei tarvittu kovin pahaa haavaa kun peli oli pelattu. Voi vain kuvitella millaisia tuskia kärsivät Napoleonin ajan sotilaat kun kunnon kipua lieventäviä aineitakaan ei ollut.

Lääkäriambulanssi ja penilisiini jo yksistään riittävät osoittamaan että ennen kaikki ei ollut paremmin. Junat tosin kulkivat ajallaan :D
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2586
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja MEG »

Mutta ambulanssit penisillini ja muut lukemattomat keksinnöthän juuri ovat tehneet elämästä paremman!
Yksi kurisioteetti, jossa kiistattomasti on taannuttu viimevuosikymmenten aikana, on musiikin taso. Olen tästä maininnut aiemminkin.
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Tuolla Onko sademetsässä alieni-ketjussa jo käsitellään ihmisen taantumaa apinaksi. Musiikki on tosiaan huonoa nykyään, eikä edes yritetä tehdä kunnollista.

Mutta siis: Nykyaikuisnuoriso on taantunut vuosien 1999-2004 porno"tähtien" tasolle liiallisine tatskoinee&läväreinee.

Suomessakin useita ihmisiä nykyään pelastuu kuolemalta, joka muutama vuosikymmen sitten olisi ollut varma, kun maallikotkin osaavat ensiaputaitoja edes välttävästi ja uskaltavat niitä alkaa suorittaa. Muutenkin porukka on - osin valitettavastikin - tullut tietoisemmaksi vaanivista vaaroista. Esim. turvavyö, mopokypärä, pelastusliivit, palovaroitin, pyöräilykypärä, turvaistuin, viimeinen käyttöpäivä, hätäuloskäynti... Ennen vanhaan ei käytetty tai edes ollut. Nykyään pelätään vähän kaikkea jo.
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Ennen vanhaan asiat eivät olleet paremmin!

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Ei vähentynyt väkivallan määrä tarkoita, että asiat olisivat paremmin.
Onnellisuus ja luottamus poliitikkoihin laskenut
06.12.2011 05:59

Onnellisuus on Suomessa laskussa. European Social Survey -tutkimuksen mukaan suomalaisten onnellisuus oli nyt alimmillaan kahden vuoden välein vuodesta 2002 tehdyssä mittauksessa.

Suomalaiset olivat onnellisuudessa neljäntenä 20 tutkitun maan joukossa. Onnellisuutta yksilötasolla näyttää edistävän esimerkiksi luottamus poliittisen järjestelmän toimivuuteen tai maahanmuuttomyönteisyys, arvioi tuloksiin perehtynyt tilastotieteen professori Seppo Laaksonen Helsingin yliopistosta.

Sama ilmiö monessa muussa maassa

Suomessa luottamus poliitikkoihin on kahdessa vuodessa laskenut. Sama ilmiö on tapahtunut esimerkiksi Tanskassa, Portugalissa ja Espanjassa sekä juuri muutosvaalit läpikäyneissä Venäjällä ja Sloveniassa.

Suomessa myös maahanmuuttomyönteisyys on laskenut kahdessa vuodessa. Maahanmuutto koetaan myönteisimmin Ruotsissa, jossa sen suosio on jopa noussut.

Professori Laaksosen mukaan muutokset ovat yleensä olleet kahdessa vuodessa vähäisiä. Vuoden 2008 jälkeen on kuitenkin tapahtunut monissa asioissa selvä muutos eli monessa maassa, mukaan lukien Suomessa on alkanut mullistuksen aika.

(MTV3 - STT)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... n-laskenut
Masennuslääkkeiden käyttö lisääntynyt roimasti

Masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt voimakkaasti parissakymmenessä vuodessa. Masennuslääkkeiden käyttö on kasvanut kaikissa ikäryhmissä, ylivoimaisesti eniten niitä syövät vanhukset. Viime vuosina nuorten naisten masennuslääkkeiden käyttö on yleistynyt eniten.

Masennuksesta on tulossa kansantauti lääkkeiden syönnin perusteella.

Masennuslääkkeitä syödään 1990-luvun alkuun verrattuna lähes kymmenkertainen määrä, kaikista psyyken lääkkeistä masennuslääkkeiden osuus alkaa hipoa puolta.

Ilmiö on yleinen kaikissa länsimaissa, suomalaiset käyttävät lääkkeitä saman verran kuin muissakin Pohjoismaissa, näistä islantilaiset syövät masennuslääkkeitä eniten.

- Se askarruttaa että onko suomalaisten mielenterveys oikeasti niin ahtaalla, että tällaisia kasvulukuja tulee, pohtii tutkimusprofessori Timo Klaukka Kelasta. Nuoret naiset syövät paljon masennuslääkkeitä Tyttöjen ja nuorten aikuisten naisten masennuslääkkeiden käyttö on kasvanut voimakkaasti, 21 - 25 -vuotiailla lähes kaksinkertaistunut. Ennen 1990-lukua masennuslääkkeiden käyttö nuorilla ja nuorilla aikuisilla oli vielä melko vähäistä.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2008/10/m ... 56250.html
Vastaa Viestiin