Miten päästä eroon katkeruudesta?

[Nemesia]

Se katkeruus on sitten riiviö, kun se myrkyttää sielun ja sydämen ja saa toivomaan toiselle pelkkää pahaa. Iloitsee vastoinkäymisistä ja riidoista, toisen kyyneleet on minun onneni. Miten siitä pääsee eroon? Olen yrittänyt antaa anteeksi ja jatkaa elämää, mutta en pysty. Haluan jatkaa elämää ja ymmärrän, etten hyödy tästä mitään. Miksei sellaista lääkettä ole keksitty, että voisi unohtaa kaiken menneen, hyvät asiat, muistot jotka on kuin veitsenviiltoja, ne hyvät illat ja yöt, sen valvomisen ja huolehtimisen, ettei mitään pahaa saisi ikinä tapahtua hänelle, lupaukset, jotka olivat yhtä tyhjän kanssa, se myrkky joka muuttaa hyvän pahaksi? Tuntuu kuin elämästäni olisi varastettu se aika. Anteeksi sekava teksti.

[Crishelle]

Kaikki aikanaan. Ei sulta ole muistoja kukaan vienyt, ne tulee takas entistä ihanampina kun löydät jotain ihanaa. Katkeruudesta pääsee eroon yrittämällä unohtaa ja antaa anteeksi. Helppoa se ei ole, mutta anna itsellesi aikaa. Jonain päivänä huomaat että kaikki tämä on ollut sen arvoista.

[Peräkylän Maigret]

Se katkeruus on sitten riiviö,

Anna itsellesi lupa olla katkera. Yritä kuitenkin rajoittaa ettei se vie koko sielua kaikeksi aikaa. Rupea osa-aikakatkeraksi. Esim. arkipäivisin klo 18-19 voisit oikein piehtaroida katkeruudessa mutta muuna aikana vedät tiukan verhon katkeruutta aiheuttavien asioiden eteen.

[onnetar]

Katkeruudelle liian monta vuotta antaneena, sanoisin ettei mikään ole sen arvoista, että hukkaat elämääsi olemalla katkera. Katkeruus on roikkumista menneessä, miksi velloa siinä?
Miksi antaa, pahaa sinulle tehneen ihmisen, aiheutta sinulle vielä lisää pahaa,vaikka hän on itse poistunut elämästäsi (jos käsitin oikein)? Hän meni, anna hänen mennä, äläkä anna hänelle enää lisää valtaa satuttaa sinua, katkeruudenkaan muodossa.
Jatkaako hän elämäänsä onnellisena?Jos,niin luuletko hänen välittävän siitä,oletko katkera vai et?Välittääkö hän pahasta olostasi?Vai saattaisko hän jopa nauttia siitä?

Oletko sinä oman onnesi seppä,vai luuletko onnelisuutesi olevan riippuvainen muista,ulkopuolellasi olevista asioita? Jos ajattelet onnen tulevan jostain itsesi ulkopuolelta,saat jatkaa kärsimystäsi.

Tarraudut muistoihin,menneeseen. Sinun on päästettävä irti. En edes puhu anteeksi antamisesta tai unohtamisesta, en tiedä ovatko sellaiset asiat aina kaikille/kaikesta mahdollisia.
En ole kai itsekään antanut anteeksi tai unohtanut (tai tiedä,haluanko edes), muistan jos haluan,mutten oikeastaan halua muistella. En anna, minua satuttaneilla ihmisillä, olevan valtaa enää aiheuttaa minulle mielipahaa. Hittoako minä kärvistelen tuskissani,ei ne siitä välitä, tuhlaisin vain lisää omaa elämääni, turhaan. Voin nykyää kiittää ja kumartaa näille ihmisille. Me tunnettiin, ehkä jopa opin heiltä/heistä jotain ja nyt menemme eri teitä.Heillä ei enää ole valtaa laittaa minua tunnevuoristoradalle. Tiedän mitä on tapahtunut,mutta katkera en ole. Miksi olisin? Jos olisin katkera, olisin katkera itselleni, kun annoin itseni olla katkera niin kauan

Ei pidä roikkua menneessä,eikä oikeastaan tulevassakaan. Elämä on nyt,tässä hetkessä.
Tuskaisia ajatuksia ja tunteita on ajoittain,elämässä tulee kriisejä,ne kuuluvat asiaan nimeltä elämä.
Itse uskon elämän kannattelevan, anna sen mennä painollaan. En yritä muuttaa muita ihmisiä, ainoa ketä voin muuttaa olen minä. Ja se kenen pitää minua ensisijaisesti rakastaa,olen minä.

Siinä tuli sitten tuutin täydeltä tällaista
Mutta,kliseistä tai ei, näin se vain on. En olisi,omassa katkeruudessani,itsekään uskonut.
Itse tartuin elämäntapakirjoihin (vai miksi niitä sanotaan),koska oma paha oloni oli niin musertava, että jonkun/jonkin oli muututtava ja katkera kalkkihan minun oli nielettävä, eli se,että minä itse olen se,joka tekee muutoksen,minä olen se joka päättää olenko onnellinen vai en.
On tullut eräätkin hetket istuttua lotus-asennossa ja opittava olemaan pään sisäisen myllerryksen kanssa ja saada se rauhoittumaan,mutta harjoitus tekee mestarin

[Muori]

Katkeruudelle liian monta vuotta antaneena, sanoisin ettei mikään ole sen arvoista, että hukkaat elämääsi olemalla katkera.(...) En anna, minua satuttaneilla ihmisillä, olevan valtaa enää aiheuttaa minulle mielipahaa. Hittoako minä kärvistelen tuskissani,ei ne siitä välitä, tuhlaisin vain lisää omaa elämääni, turhaan. Voin nykyää kiittää ja kumartaa näille ihmisille. Me tunnettiin, ehkä jopa opin heiltä/heistä jotain ja nyt menemme eri teitä.Heillä ei enää ole valtaa laittaa minua tunnevuoristoradalle. Tiedän mitä on tapahtunut,mutta katkera en ole. Miksi olisin? Jos olisin katkera, olisin katkera itselleni, kun annoin itseni olla katkera niin kauan

Hyvin kirjoitettu Onnetar.

Katkeruus ennen kaikkea tuhlaa omaa elämää ja antaa valtaa ihmiselle, jolle sitä ei soisi. Enemmän kun olen pyrkinyt antamaan anteeksi, olen pyrkinyt antamaan vaan olla.

[Bee_in_the_light]

Tärkeää ei ole se, mitä oikeita asioita tai virheitä sinä tai joku muu on tehnyt.

Tärkeää on se, mitä sinä teet tänään ja huomenna. Millainen olet ja millaiseksi haluat tulla. Menetettyä aikaa ei voi saada takaisin, vain tulevaisuuteen voi vaikuttaa.

Saman ongelman kanssa olen minäkin paininut jo vuosia ja pikkuhiljaa alkanut uskomaan tuohon, mitä edellä kirjoitin.

[joey]

Olen joskus itsekin kaivannut kipeästi lääkettä, joka saisi täsmäunohtamaan tietyt asiat. Tai henkilöt. Ja tapahtumat.

Itse pääsin katkeruudesta lopulta eroon puntaroimalla sitä, haluanko antaa halveksumalleni ihmiselle niin suuren vallan, että energiastani niin suuri osa menee katkeruuden ylläpitämiseen. Lisäksi ymmärsin, että kaikesta siitä niskaan kaatuneesta sonnasta huolimatta siitä ihmisestä jäi minulle jotain hyvääkin käteen. Jotain, jota en olisi oppinut mitään muuta kautta, tai jonka olisin saattanut oppia vuosia myöhemmin sitten, kun menetettävää olisi ollut paljon enemmän. Kävin kovan koulun, mutta eipähän tarvitse käydä samaa koulua enää. Kiitos hänelle siis siitä.

Katkeruus ja kateus syövyttävät sielun ja kääntävät fokuksen pois kaikesta siitä, mikä omassa elämässä on oikein ja hyvää. Ne ovat riippakiviä, joiden kantamiseen lopulta tottuu ja turtuu niin, että niistä ei enää osaa tai uskallakaan päästää irti. Siksi ne kannattaa jättää muiden kantamuksiksi.

[devil_doll]

1) Tajua, että joitain asioita ei tarvitsekaan antaa anteeksi. Anna itsellesi lupa vihata niin huomaat että se kuluu loppuun jossain vaiheessa ja olet vapaa.
2) Anna anteeksi itsellesi, että aiemmin olit se tyhmä ihminen, joka teki virheitä eli antoi hyväksikäyttää itseään. Nyt olet uusi ihminen, joka kokee ja tekee toisella tavalla kuin ennen.
3) Mene eteenpäin: ihmisen elämä on hyvin lyhyt hetki ja vain tulevaisuudella on todella merkitystä. Kun huomaat negatiivisten ajatusten tulevan, karkota ne tietoisesti ajattelemalla, ettet tahdo enää tuhlata niihin vanhoihin juttuihin yhtään lisää aikaa. Varsinkin naiset yleensä vatvovat liikaa asioita; on tärkeää tarttua hetkeen ja opetella konkreettisesti nauttimaan elämästä.

Ylläoleva on koettu ja hyväksi havaittu.

[Damien]

Nukkepelsepuupin kakkoseen ja kolmoseen yhtyisin minäkin.
Siis edellisen kirjoituksen pohjalta.

Sanoisin että kaikki asiat on hyvä antaa anteeksi. Ihan jo oman mielenrauhan/terveyden takia.
Luottaa ei toki tarvitse vastaisuudessa sellaiseen ihmiseen joka sen luottamuksen on pettänyt.

Aloituksessa ei nyt yksilöity minkälaisesta tapauksesta on kyse mutta sanoisin että anna anteeksi,
unohda, mene eteenpäin. Jos et ymmärrä pohjia myöten vihasi syitä,(vaan pyörittelet niitä edelleen)
anna olla. Ymmärtämätön viha vie katkeruuteen ja katkeruus taas tappaa kaiken hyvän sisältä.

Katkeruus myös vie aikaa ja voimavaroja kaikilta niiltä hyviltä asioilta mitä elämässä on.
Kuulostaa ehkä liiankin helpolta ja: niin se onkin. Kunhan tekee sen päätöksen.

[Alice Cullen]

Se katkeruus on sitten riiviö, kun se myrkyttää sielun ja sydämen ja saa toivomaan toiselle pelkkää pahaa. Iloitsee vastoinkäymisistä ja riidoista, toisen kyyneleet on minun onneni. Miten siitä pääsee eroon? Olen yrittänyt antaa anteeksi ja jatkaa elämää, mutta en pysty. Haluan jatkaa elämää ja ymmärrän, etten hyödy tästä mitään. Miksei sellaista lääkettä ole keksitty, että voisi unohtaa kaiken menneen, hyvät asiat, muistot jotka on kuin veitsenviiltoja, ne hyvät illat ja yöt, sen valvomisen ja huolehtimisen, ettei mitään pahaa saisi ikinä tapahtua hänelle, lupaukset, jotka olivat yhtä tyhjän kanssa, se myrkky joka muuttaa hyvän pahaksi? Tuntuu kuin elämästäni olisi varastettu se aika. Anteeksi sekava teksti.

Ajan kanssa pääsee eroon.
Aikaa se vaatii paljon, ja se aika siinä on todella pitkä jos ei asian eteen tee mitään.
Asioilla on aina kaksi puolta, on hyvä ja on paha, kaikessa.
Aika kultaa muistot yllättävän äkkiä, ja ne huonot asiat hautautuvat sen ikävän ja katkeruuden alle, mikä tekee siitä surusta tai katkeruudesta entistä suurempaa.
Aloita vaikka tyhjästä paperista, siihen puhtaasti kaikki plussat ja miinukset joita kyseisessä ihmisisessä on, sitten katsot kumoaako niistä negatiiviset puolet niitä hyviä puolia.

Kun elämästä lähtee iso pala, on sitä vaikea korvata varsinkin jos päällimmäinen tuntemus on se katkeruus, mutta siihen tilalle kannattaa silti keksiä jotain, pientäkin.
Ja tehdä sitä itsetutkiskelua ja miettiä asiaa joka kantilta, ja itseään.
Asioilla kai pitäisi olla syynsä, ja ei ole mitään niin huonoa etteikö siinä olisi jotain hyvääkin.
Kun hetkeksi edes unohtaa sen katkeruuden, saattaa jopa nähdä sen.

Kukaan ihminen ei ole sen arvoinen että tuhlaisi noin vahvoja tunteita sellaiseen joka ei sen arvoinen ole, rakkaus kulkee käsikädessä kuitenkin vihan/katkeruuden ja muiden niin vahvojen tunteiden kanssa.
Jossain on varmasti jotain parempaa odottamassa kun se mikä aiheuttaa vaan totaalisen paskaa oloa.

[Disturbed]

Katkerana eletty aika ei ole hienoa. Silti, vaikka sen järkeillen tietää ettei siinä järkeä ole, ei tarkoita että se järkeily/asian tajuaminen sen asian ratkaisee. Joillakin se katkeruus on yksinkertaisesti niin vahvaa että ainoa mikä siihen voi auttaa on aika. Ehkä se pikkuhiljaa hälvenee, ehkä ei. Joillakin se kestää hautaan saakka.

Vähän offtopic, mutta mulla on ollut masennus jo vuosia. Huonoin neuvo ikinä oli juurikin tuon tapainen, "kunhan vaan tajuat ettei se masentelu hyödytä ja elämä vaan siitä huononee, elämä näyttää paremmalta."

Ei. Ei näytä. Kyllä mä tiedän sen varsin hyvin, enkä halua tällaista. Se vaan ottaa vallan, aina se asian ajattelu ei auta.

Vaan mikä mä oon sanomaan muuta ku omia kokemuksia, joillakin kai sekin auttaa.

[Jack the Ripper]

Itsekin elin vuosia katkeruudessa. Jeesuksen armo vapautti minut tästä samoin kuin kaikesta kateellisuudesta. Joskus tunnen silti syvää vihaa Euroopan islamisaation takana olevia tahoja kohtaan. En vaan pysty kääntämään sitä toistakin poskea.

[Jack the Ripper]

Tärkeää ei ole se, mitä oikeita asioita tai virheitä sinä tai joku muu on tehnyt.

Tärkeää on se, mitä sinä teet tänään ja huomenna. Millainen olet ja millaiseksi haluat tulla. Menetettyä aikaa ei voi saada takaisin, vain tulevaisuuteen voi vaikuttaa.

Erittäin hyvin sanottu. Itsekin pyörittelin joskus päässäni menneitä mokiani ja sehän on yhtä hajottavaa kuin tuo katkeruuskin.

[Dr Bergmeister]

Itsekin elin vuosia katkeruudessa. Jeesuksen armo vapautti minut tästä samoin kuin kaikesta kateellisuudesta. Joskus tunnen silti syvää vihaa Euroopan islamisaation takana olevia tahoja kohtaan. En vaan pysty kääntämään sitä toistakin poskea.

Tämäkin on niin henkilökohtaista ettei tuosta ole kaikille apua. Minun katkeruuteni, kärsimykseni ja ahdistukseni ei muutu parempaan suuntaan, vaikka Euroopassa ei olisi yhtä ainuttakaan muslimia. Kuitenkin on parempi ettei mieti niitä katkeruutta aiheuttavia asioita kaiken aikaa, koska se kuluttaa valtavasti henkisiä voimavaroja.
Toisin sanoen katkeruuden hautominen vie kaiken energian, ja sille lienee muutakin käyttöä.